Mistä hyvä kirjoitusohjelma?

Kabanossisormi

Laitan tämän tänne kun en sopivampaakaan aluetta keksinyt (Yleistä toimisto-ohjelmista olisi kai ollut oikeampi mutta vaikuttaa aika kuolleelta). Täällä on varmaan kuitenkin valistunutta väkeä.

Kirjoitan paljon, puoliammattimaisesti, ja haluaisin tehdä sen hyvillä työkaluilla. Niin kummalta kuin se varmaan kuulostaakin, parhaana tähänastisista pidän WinWord 95:ttä, se ei vaan oikein ole enää tätä päivää kun tahtoisin työskennellä Linux-ympäristössä ja käyttää avoimen standardin tiedostomuotoja.

Windowsista haluan pysyä erossa jo pelkästään kustannus-, suorituskyky- ja turvallisuussyistäkin, joten Microsoftin tuotteet ovat sen takia pois pelistä. Sitäpaitsi, kun taannoin pääsin eroon Ribbon-käyttöliittymästä huokasin syvään ja lupasin itselleni, etten siihen enää ikinä kajoa.

OpenOfficessa ärsyttää käyttöliittymän epäergonomisuus ja bugisuus. Editointi on vaikeaa, kun teksti pomppii milloin minnekin kun sitä yrittää hiirellä maalailla. Oikoluku joko ei toimi kunnolla tai en osaa sitä käyttää, minun kannaltani sama lopputulos. Kuten Wordissäkin myös Writerissa on valtava ominaisuuksien ähky ja kaikkien automaattisten "palveluiden" - joita en halua - saaminen pois päältä on työn takana, ne kun on piiloteltu mikä minnekin valikkoviidakkoon. Ja niin edelleen.

LibreOfficea odottelen sekalaisin tunnelmin; kun se kerran on periaatteessa OpenOfficen suora jälkeläinen, niin liekö se yhtään parempi? Jos bugeja on korjattu, niin hyvä, jos taas käyttöliittymää "kehitetty" ribbonmaisempaan suuntaan niin joudun kai taas uimaan vastavirtaan. Muutenkin kokemukseni on, että ohjelmat kehittyvät hyvään suuntaan vain tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen ne alkavat kaatua omaan mahdottomuuteensa. Pelkään että OpenOffice ja sen myötä myös Libre ovat jo ohittaneet tämän pisteen.

AbiWordia olen testaillut mutta aika buginen tuntuu olevan. Johtuuko ohjelmasta itsestään vai Ubuntu/hardwarealustasta, mutta merkkejä katoilee näytöltä ja muuta kivaa. Myöskään OpenOfficesta tuodut .odt:t eivät tuntuneet aukeavan samannäköisinä. Kumman ohjelman vika lienee, kai standarditiedostomuodon pitäisi portattavissa olla? Ei herättänyt luottamusta.

Mistä siis hyvä kirjoitusohjelma? Se mulle kertokaa.

6

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämän hetkisen tietoni mukaan LibreOffice ei (vielä) tarjoa kovin paljon näkyviä muutoksia OpenOffice.orgiin verrattuna. Molemmissa Writer on Writer. Jotkut mainisemasi virhetoiminnot voivat olla eri tavalla, mutta käyttöliittymä on pitkälti sama. Ergonimisuutta voineeen hieman säätää muokkaamalla valikoita mieleisekseen, vaikkapa sen Word 95:n tyyliä muistuttavaksi.

      Selviä virheitä, mutta myös parannusehdotuksia voi käyttäjät ilmoittaa englanniksi ohjelmistojen virheraportiontijärjestelmiin.

      http://qa.openoffice.org/ooQAReloaded/ooQA-ReportBugs.html
      http://wiki.documentfoundation.org/BugReport

      Aika monella työväenopistolla tms. on valmiuksia järjestää OpenOffice.org-kursseja, jos vain kysyntää on tarpeeksi.

    • kertoi jo...

      Hieman vaikeampi mutta hyvä taitto-ohjelma olisi scribus...
      Myös yksinkertaisia tekstureita pitäisi löytyä ubuntun sovellusvalikoimasta.

      Ja onhan vielä Lyx - LaTex kirjurikin...

    • Wintologi
    • slapstick

      "Niin kummalta kuin se varmaan kuulostaakin, parhaana tähänastisista pidän WinWord 95:ttä"

      Ei ollenkaan kumma. Se oli hyvä.
      Sinulle suosittelisin MSOffice2000-pakettia ja
      siihen sisältyvää MSWord2000:tta.

      Miksikö?
      1. Se on hyvä ja vakaa, Word ei ole siitä vieläkään paremmaksi kehittynyt.
      2. Se on viimeinen MSOffice jossa ei ole sitä idioottimaista aktivointia.
      3. Toimii hyvin WIn7:ssakin, itsellä tosin ei ole kokemusta kuin 32 bittisestä win7:sta.

      Ei siihen mitään päivityksiä enää tule, muttei tarvitsekaan.
      Nyt sinun vaan tarttisi saada se jostain.

      • ihme dorka tämäkin

        et sitten lukenut kunnolla aloitusta?

        kaveri käyttää linucia ja siihen ei mäsäofficea saa...


    • OpenOffice

      Suositelen lämpimästi OpenOfficea!
      Se on paras, jos haluat tehdä esim. kirjan,
      ja ilmainen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe