Etäluettava sähkömittari, ÄLÄ OTA!

Sähkömittarin uhri

Marraskuulla 2010 sähköyhtiö ilmoitti haluavansa vaihtaa talooni etäluettavan sähkömittarin ja se tuolloin heidän toimestaan vaihdettiin. Entinen mittarini oli asiakkaan itsensä luettava josta sitten kerran vuodessa ilmoitettiin lukemat sähköyhtiölle. Sähköyhtiön asennusmies sanoi että mikäli jos ongelmia uuden mittarin käytöstä syntyy tai havaitaan niin heille siitä tulisi ilmoittaa.

Olen nyt seurannut uuden mittarin toimintaa ja havainnut siinä seuraavan ongelman ja puutteen:

Tausta
- Taloni lämmitykseen käytetään suoraa sähkölämmitystä joka on ns aikasähköä. Aikasähkössä päiväsähköä ovat 7-22 välinen aika ja yösähköä ovat 22-7 välinen aika. Tämä on ilmoitettu vuonna 2004 verkkopalvelutariffissa jolloin olen sopimuksen sähkönjakelusta kyseisen yhtiön kanssa sopinut.
- Aikasähköllä tietyt taloni massavaraajat (lämpiävät yösähköllä) olivat vuonna 2002 laaditun sähkösuunnitelman mitoitettu lämpiämään klo 22 - 07 välisen ajan eli täydet 9 tuntia.
- Entinen ja talooni rakennusvaiheessa asennettu sähkölaitoksen sähkömittari antoi moitteetta tasan klo 22 - 07 välisen ajan (täydet 9 tuntia) yösähköä talon massavaraajille

Ongelma nykyisen uuden etäluettavan sähkömittarin käytössä
- Uusittu mittari heittää yösähkön aloitusajan pahimmillaan jopa 55 min. myöhässä päälle eli klo 22.55. Yösähkö kuitenkin aina katkeaa tasan klo 07.00 aamulla. Ongelmaksi näin muodostuu että talon massavaraajat jäävät pahimmassa tapauksessa 55 min. jälkeen entisestä lämmityksen aloitusajankohdasta. Näin ollen ne eivät ehdi varata itseään täyteen kun yösähkön saanti on uuden etäluettavan mittarin vuoksi viivästynyt.
- Olemme tänä talvena huomanneet että meiltä loppui ensimmäisen kerran koko talossa asumisen aikana lämminvesi vesivaraajasta kun se ei ehtinyt lämmetä täyttä 9 tuntia, minkä se ennen teki vanhalla mittarilla
- Talon muut varaavat lämmitysjärjestelmät (takka) eivät ehdi myöskään varautua ja lämmitystä joudutaan tehostamaan omalla kustannuksella kalliimmalla päiväsähköllä

Yhteenveto
Meidän kohdalla tämä uusittu etäluettava mittari varmasti helpotti sähköyhtiötä koska nyt heillä on tarkka tieto reaaliajassa, mutta vastaavasti taas heikensi oleellisesti talomme lämmitykseen käytettävien massavaraajien toimintakykyä. Huonoimmmassa tapauksessa joudumme sitten lisäämään niiden lämmitystä kalliimmalla päiväsähköllä.

Meidän kohdalla tämä ei ollut hyvä ratkaisu vaikka sähköverkon jakelijan kannalta se ehkä olikin.

Toimenpiteet
Tein ilmoituksen asiasta sähköyhtiöön josta ilmoitettiin että asialle ei voida mitään. Pyysin heitä asentamaan entisen sähkömittarin takaisin koska talomme massavaraajat tarvitsevat suunnitellun 9 tuntia varausta. Tämä ei heidän mukaansa onnistu.

Heidän tekninen osasto ilmoitti myöhemmin puhelimitse että paluu entiseen onnnistuu asennuttamalla massavaraajille omat kellot jotka säätävät toiminnan kuten ennenkin. Entistä mittaria kuitenkaan eivät suostuneet tuomaan takaisin ja nuo uudet kellot asiakas joutuu ostamaan ja asennuttamaan omalla kustannuksella.

Asian ristiriita
Heidän toimestaan vietiin minun kannalta toimiva mittari pois ja vaihdettiin tilalle heidän kannalta parempi mittari. Nyt minulle jäi heidän toimestaan asian suhteen vakava ongelma jonka saa palautettua ennallaan omalla kustannuksella (ostamalla ja asennuttamalla kellot massavaraajille).

Etukäteen tälläisestä mahdollisuudesta tai riskistä heidän toimestaan ei kerrottu vaan se jätettiin kertomatta.

Asiassa ei ole kysymys rahasta vaan kysymys on pikemminkin periaatteesta. Mielestäni olisi sähköyhtiön jakeluverkon kannalta ollut reilua kertoa mahdollisesta ongelmasta ja selvittää se etukäteen asiakkaan kanssa. Nyt jälkikäteen tämä ongelman ratkaisu ei ole kenenkään etujen mukaista mutta kuitenkin sen verran jäi huono maku asiasta että olen valmis katsomaan asian aina ylempiä oikeusasteita myöden.

Luultavasti en ole ainut joka tästä uuudesta etäluettavasta mittarista on joutunut kärsimään.

En suosittele ketään vaihtamaan tähän mittariin ja kaduttaa että päästin sähköyhtiön asentajan tekemään tepposet talomme lämmitykseen. Se oli huono päätös. VÄLTÄ ETÄLUETTAVAA MITTARIA JOS VOIT! Asentajaa ei tarvitse päästää sisään..

79

18530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joku vaan

      Hyvinhän sinulla asiat ovat. Yösähköaikahan on 8 tuntia, n. 22-06. Lämminvesivaraajassasi on vastuksissa vikaa, jos 8 tuntia ei riitä veden lämmittämiseen.

      • comments

        www.kuluttajavirasto.fi sieltä hoitavat tuon.


    • 15+20

      Turha käräjöidä. Minulla ainakin on ollut vuodesta -84 yösähkö 8 tuntia. Kannattaa pitää suu supussa, kun olet vuositolkulla saaanut pientä extraa. Mikään sähköyhtiö ei myy sinulle yösähköä kuin 8 h/vrk. Paluuta entiseen ei ole.

      • Mikään sähköyhtiö ei

        Mikään sähköyhtiö ei myy sinulle yösähköä kuin 8 h/vrk. Paluuta entiseen ei ole. Vattenfall yösähkö klo 22-7.00


      • niin?
        Mikään sähköyhtiö ei kirjoitti:

        Mikään sähköyhtiö ei myy sinulle yösähköä kuin 8 h/vrk. Paluuta entiseen ei ole. Vattenfall yösähkö klo 22-7.00

        Eikös 22 - 7 ole 9h?


      • Tyytyväinen asiakas
        niin? kirjoitti:

        Eikös 22 - 7 ole 9h?

        Sähköt pätkii vähintään tunnin verran yössä vattenfallin verkon alueella.


    • Yösähköiskun saanut

      Jo vuosia sitten meillä päin tehtiin niin että yösähkölämmitteisten talojen yölämmitysaikoja porrastettiin kaupungin alueella siten että isompi yökuorma ei mene päälle kertalaakista vaan useammassa erässä. Tästä saattaa nytkin olla kysymys.
      Tarkistapa vielä kertaalleen kuinka paljon edullisemman yösähkön tunteja sinun sähköyhtiösti on sitoutunut toimittamaan sinulle vuorokaudessa. Jos tuo ei toteudu, niin sitten sinulla on mielestäni aihetta vaatia yhtiöltä korjaamaan tilanne. En usko että se on mitenkään riippuvainen tuosta mittarin vaihdosta, sattui vain olemaan sopiva sauma hieman "ruuvailla" sähkön toimituksia. Missään tapauksessa EI pidä tyytyä sopimuksessa mainittua epäedullisempaan tilanteeseen!

      • ihan oikein

        Ei tällä ole mitään tekemistä etäluettavuuden kanssa.

        Kysyjällä on vaan tainnut olla niin aatamin aikuiset laitteet, että yö/päiväsähkön vuorottelu on ohjattu paikallisella kellolla. Milloin lie 60-luvulla noita asenneltu...

        Meinaan, että jo 80-luvulla on yö/päiväsähkön mittaus ohjattu päälle verkkokäskyllä ja 90-luvulla kuvioihin tuli mukaan myös kuormien porrastettu ohjaus. Eli yösähkö alkoi klo 22:00, mutta lämminvesivaraajat yms. isot kuormat ohjattiin päälle vasta 0-60 min tjsp. viipeellä kuormituspiikin tasaamiseksi. Tämä viive vielä oli jotenkin tasattu eli eri alueilla oli tämä viivästys vuoropäivinä tai -viikkoina. Näin ainakin Vantaalla....

        Onhan sähkölaitoksilla mahdollisuus myös tiputtaa lämmityskuormat pois päältä, tämäkin verkkokäskyohjauksella, jos meinaa sähköverkko ylikuormittua.

        On muuten aika erikoinen tapaus tämä vollottaja, kun hänellä on JOKA AINOA PÄIVÄ lämminvesivaraaja käytetty ihan loppuun, kun kerran joka yö tarvitaan 9 h latausaika. Ehkä kannattaisi laittaa isompi varaaja TAI opetella säästämään vettä.


    • Kakekas

      Mikä aika sinulla lukee yösähkösopimuksessa?
      Todennäköisesti 8h.

      Mitä mittariin tulee, se on energialaitoksen omaisuutta.
      Valtioneuvoston antaman asetuksen mukaan sähkömittauksen tulee Suomessa perustua sähkömittareiden etäluentaan ja tuntikohtaiseen energiamittaukseen vuoden 2013 loppuun mennessä. Myös sähkölaskujen tulee perustua todelliseen mitattuun sähkönkulutukseen, ei nykyisenkaltaisiin arvio- ja tasauseriin. Tämä ei ole mahdollista nykyisillä mittareilla

      • Näin täällä.

      • jepulis juu
        Näin täällä. kirjoitti:

        Meidän alueen yhtiön yösähkö on 9 tuntia. Klo 22 - 07

        http://www.digipaper.fi/suursavonsahko/57169/

        Hinnasto julkaistu 01.01.2011 alkaen.

        Sama täällä. 22-07, eli 9h. Mittarit erillise ledeillä, itse luen jka toinen vuos ja asentaja joka toinen.


    • -Reiska

      Yleiskäytäntö on 8h mittarit vaihtuu kaikkialla etäluettaviin se on alunperin EU määräys siihen ei yksityinen kuluttaja voi vaikuttaa.

      • joo, ei uskota

        Hinnoittelun ja tarjonnan rajoittaminen on kaikkia EU-periaatteita vastaan, joten taidapa puhua paskaa.


    • AMR asentaja

      Lainaus "Ongelma nykyisen uuden etäluettavan sähkömittarin käytössä
      - Uusittu mittari heittää yösähkön aloitusajan pahimmillaan jopa 55 min. myöhässä päälle eli klo 22.55. Yösähkö kuitenkin aina katkeaa tasan klo 07.00 aamulla."

      Yösähkön aloitus aika on varmasti joka ilta sama luultavasti teidän tapauksessanne klo 22:00. Ainoastaan mittarissa oleva lämmitystä ohjaava kosketin sulkeutuu satunnaiseen aikaan esim 22:00-22:55.
      Tämä seuraavasta syystä, jos ikisessä talossa lämmitykset lähtevät samalla sekunnilla päälle aiheutuu verkostoon piikki jolloin sulakeet saattavat palaa. Ennen etäluenta aikaa ongelma ei ollut niin suuri, koska jokaisessa talossa kellot olivat hiukan eri ajassa "mittarien kellot asentajan rannekellon mukaan ajastettu". Nykyään mittarien kellot ovat sekunnilleen samassa ajassa koska ne ajastetaan joka yö automattisesti.

      Ja tämä satunnainen viive ei ole käytössä kaikilla verkkoyhtiöillä, vain sellaisilla jotka ovat sen tarpeelliseksi katsoneet.
      Joten tällaista "ongelmaa" ei automaattisesti seuraa etäluettavan mittarin vaihdosta.

      Lukaiskaa joutessanne läpi http://www.energia.fi/fi/sahko/sahkoverkko/energianmittaus/tuntimittaussuositus 2010.pdf

      Jos olette tarkkoja niin kohdasta (2.15.1 Tariffiin sidotut ohjaukset) sivulla 20
      löytyy tämä sama asia.

      Toivottavasti tämä selvensi tilannetta aloittajalle ja muillekin asiasta kiinnostuneille.

      • puusilmä.

        Ja sähköyhtiöt kiittää.narri


    • Eikös se ns. Yösähkö ala jo klo 21 ja loppuu klo 07. Ainakin täällä Itä-Suomessa oli aikaisemmin.

    • AMR asentaja

      Tarkistin muutama itä-suomalaisen sähkö yhtiön yö sähkön ajat heidän sivuiltaan.
      (Savon Voima, Pohjois-Karjalan Sähkö, Kuopion Energia ja Suur-Savon Sähkö)
      Näillä kaikilla näytti yö sähkön aika olevan 22-07

    • Kylmempi vesi ?

      Seuraavaksi maksat sopimuksella kiinteänhinnan eli vaikka halpenisi, niin sama hinta tai sitten markkinahinnan kun laitetta pystytään lukemaan kulutus sekunttipelillä.
      Markkinahinta sahaa melkoisesti päivittäin, ei puhuta muutamista prosenteista vaan kymmenistä ellei sadoista prosenteista. Tämän markkinahinnan syöttäminen käyttäjälle vähentää energiamyyjän riskiä.

    • watermeloni

      Varaaja on kyllä tosi vanha tai muuten heikko jos pitää 9 tuntia hehkuttaa vettä joka vuorokausi.

    • Mr59

      Mielenkiintoinen keskustelu. Tuntuu olevan paljon itse kehiteltyjä käsityksiä. Joka sähköyhtiöllä on omat yösähköajat. Joillakin saa edullisemmin viikonloppuisinkin. Etäluenta on hyvä, mutta koska asiakas sen silti maksaa niin ei ole vaikea arvata kenen pussista nuokin kallimman mittauksen asennus laite ja käyttökulut poimitaan. Valtioneuvosto on ollut tapansa mukaan mittariyritysten ja konsulttin ohjauksessa. Palkkiothan määrytyvät syntyneen markkinan mukaan. Lakisääteisyys on tietoni mukaan eräs ehkpä kaikkein tehokkain tapa tutemarkkinointiin. Näin tälläkin kertaa.

    • oltava tarkkana

      Eipä se ole kuluttajan päätettävissä että vaihdetaanko mittaria vai ei.

      Meille on tulossa etäluettava mittari kevään aikanan ja yösähkö on myös 9h klo 22-07 (talvikellon ajassa).

      Oma varaajani on sellainen että se nostaa tehoa portaittain puolen tunnin ajan, joten mitään kerta piikkiä meidän talosta ei tule, joten periaatteessa haluan että yösähkö alkaa klo 22. 5 tai 10 minuutin porrastus on ok, eikä tuntikaan tosiasiassa ole mikään ongelma minulle, mitoituksessa on varaa sen verran.

      Mutta jos systeemi on optimoitu niin että 9h on riittänyt pakkasilla juuri ja juuri, niin tuollainen 55minuutin porrastushan johtaa siihen että osa kulutuksesta siirtyy päiväsähkölle. Ei yhtään kivaa.


      Käsittääkseni homma menee niin että laskutusaika yösäkölle on edelleen 22-07, mutta lämmityksen ohjausrele toimii eri aikoihin. Mielestäni oikea ratkaisu on se että sähkölaitos venyttää yösäköän laskutusaikaa aamusta, jotta kulutusta ei siirry päiväsähkölle.

      Seurtataan tielannetta, ollaan tarkoinna ja valitetaan tarpeen mukaan.

      Ketju tuntuu taas olevan puolillaan lampaita, joille sähköyhtiön suorittama pieni kyykytys on van piristävää jumppaa.

    • Theodor 2

      Minulla etäluettava mittari ja yö sähkö Fattenfellilla 22-07 nykyisin. Alussa temppuili yli vuoden 6-9h välillä,nyt pelaa yllättävän hyvin.Itä-Häme.

    • Sähkösaapashan

      Olethan huomioinut että viimeiset kaksi talvea ovat olleet aikaisempiin verrattuna
      paljon kylmempiä , täten myös varaajien takaisin lämmitys aika on lyhentynyt

      • tai päinvastoin

        ??? Miten kylmä LYHENTÄÄ lämmiysaikaa?

        Jos varaaja on käytetty kylmemmäksi, niin sehän PIDENTÄÄ lämmitysaikaa.


      • Saatanan_aasi
        tai päinvastoin kirjoitti:

        ??? Miten kylmä LYHENTÄÄ lämmiysaikaa?

        Jos varaaja on käytetty kylmemmäksi, niin sehän PIDENTÄÄ lämmitysaikaa.

        Opettele lukemaan aasi. "takaisin lämmitys aika on lyhentynyt" Tarkoittaa aikaa, kunnes varaaja tarvitsee taas lämmittää. Vitun apinat huutelee...


      • aaassssiiiii

        Hyvä että 4v jaksoit odottaa ennen kun aloit solvaamaan. Esimerkillistä itsehillintää vidunaassi..


    • MLP rullaa..

      MLP:)

    • Sähkönsini

      Sepä mullakin tuli mieleen, että poikkeuksellisen kylmä talvi saattaa vaikuttaa asiaan enemmän kuin tuo alle 9 h lämmitysaika. Ja olettekos seuranneet, miten hämmästyttäviä määriä sähköä kuluukaan, nyt kun voi seurata päivittäistä, jopa tunneittaista sähkönkulutusta? Kyllä tulee mieleen, että ei voi olla totta...

    • Sähkömittarin uhri

      Ketjun aloittaneena on tarpeen hieman päivittää tilannetta niin saavat ketjuun vastanneet (myös sähköyhtiön edustajat) viimeisimmät tilannetiedot:

      Asiasta soitettu Kuluttajavirastoon, kanta yksiselitteinen:
      - Olemassa olevaa sopimusta ei saa yksipuolisesti kuluttajan kannalta heikentää ja varsinkaan ilman etukäteen ilmoittamatta. 9 tuntia on sovittu aika ja heidän asentama uusi vehje tuohon ei pysty koska lyö massavaraajat päälle liukumalla n. 22-23 (talviaika) välisenä aikana
      - Toisena on harhaanjohtava markkinointi koska ilmoittavat palvelutariffissaan yösähkön ajaksi 22-07. Mistään ei ilmene etteivät uudet etäluettavat tuohon aikatauluun milloinkaan pysty eli "liukumalla n. 22 - 23" eli ei täyttä 9 tuntia milloinkaan.

      Asiasta soitettu Kuluttajaviraston suosituksesta myös Energiamarkkinavirastoon. Asia ei tunnu olevan oikein selvä missään mutta siitä on oltu joka virastossa yksimielisiä ettei ilman ennakkoilmoitusta voi heikentää kuluttajan asemaa.

      Molemmat virastot suosittivat asian viemistä Kuluttajariitalautakunnan kautta eteenpäin. www.kuluttajariita.fi

      Eli varmaan sitten vuoden päästä kuullaan miten juttu eteni..

      • Tuota en usko

        "uusi vehje tuohon ei pysty"

        No tuskin uusi mittari on tyhmempi kuin vanha, olen satavarma että sieltä saadaan se sama 9h yösähköä ja vieläpä helpommalla ja lukuisemmilla vaihtoehdoilla kuin vanhasta.

        Ratkaisuhan on se että sähkölaitos tarjoaakin yösähköä esimerksi tuon 22-7 ulkopuolella, eli jonku mittari napsahtaa yösähkölle jo 21:50, jolloin porrastus tulee kuluttajan eduksi.

        Sähköyhtiöissä on vain nykyisellään totuttu siihen että ainoastaan kuluttajan tarvii joustaa.


    • kiitos

      Hyvät ihmiset onko teillä tänään yösähkö tariffi niikuin pitäisi päällä, meikäläisellä ei vielääkään . Jo valitin asiasta pyhäinpäivän aikaan ,mutt ei ole korjautunut. eli arkipyhät po. kakkossähköä.

    • xxzzxx

      meidän sopimuksessa puhutaan vain "MA-LA" ja "muu aika".

      Arkipyhät eivät ole "muuta aikaa".

    • 0PWW

      Uudemissa taloissa, jossa ei ole mitään ihmeepia varaajia, yösähköllä ei ole mitään merkitystä koska mitään betonialttiaa tai käåttövesikattilaa kummepaa ei varata ja niiden varauksen voi hoitaa timereillä käytön mukaan, maksoi sähkö mitä maksoi.

      Meillä on yleisähkösopimus ja joka kerta piti arviolaskuja reklamoida, esim heinäkuun kulutuksesi tuli automaattisesti jotain talven kulutuslukemia, koska yrittivät käyttää meitä pankkina. Siinä on vissi ero, että maksaako heinkuun sähkönkäytösä 400 eur vaiko 80 eur. Minusta siis etäluettava mittari on hyvä, ei tarvitse enää reklamoida ja pahoittaa mieltään ylisuurista arvioista.

    • oikeus ja kohtuus

      Etäluettavat mittarit on siitä erinomaisia että niiden avulla voi laskuttaa kalleimman sähkön suurkäyttäijä vastaavaa kalleinta hintaa. Näitä suurkäyttäjiä ovat kaikki jotka käyttävät ILP, PILP ja vastaavia ilmalämpöpumppuja. Nehän toimivat tehokkaasti sähköä säästäen lämpimällä ilmalla, välttävästi pienillä pakkasilla eivätkä juurikaan säästä sähköä paukkupakkasilla jolloin tarvitaan kalleinta huippukuormasähköä.

      Vastaavasti voidaan laskuttaa vähemmän niiltä jotka vähentävät huippukuormaa, kotiolosuhteissa niitä jotka lämmittävät varaavaa takkaa paukkupakkasilla.

      Yösähkö on siihen nähden lillukanvarsia. Toivon etäluettavia mittareita kaikille.

      • ml213.

        Huonoimmassa asemassa ovat juuri sähkölämmittäjät. Siis jotka käyttävät lämmitykseen suoraa sähköä. Patterit/sähkövaraaja.


      • oikeus ja kohtuus
        ml213. kirjoitti:

        Huonoimmassa asemassa ovat juuri sähkölämmittäjät. Siis jotka käyttävät lämmitykseen suoraa sähköä. Patterit/sähkövaraaja.

        "Huonoimmassa asemassa ovat juuri sähkölämmittäjät. Siis jotka käyttävät lämmitykseen suoraa sähköä. Patterit/sähkövaraaja. "

        Aivan totta.

        Miksi sitten pysyvät sähkölämmittäjinä? Maailma muuttuu ja pitää itse muuttua olosuhteiden mukaan. Jos käytät paljon niin maksat paljon. Oma valinta. Muutos tosin saattaa maksaa paljon, mutta talon rakennusvaiheessa oli säästetty ja se kostautuu nyt kun pitää maksaa sen mukaan mitä käyttää.


      • Z äh kä ri
        oikeus ja kohtuus kirjoitti:

        "Huonoimmassa asemassa ovat juuri sähkölämmittäjät. Siis jotka käyttävät lämmitykseen suoraa sähköä. Patterit/sähkövaraaja. "

        Aivan totta.

        Miksi sitten pysyvät sähkölämmittäjinä? Maailma muuttuu ja pitää itse muuttua olosuhteiden mukaan. Jos käytät paljon niin maksat paljon. Oma valinta. Muutos tosin saattaa maksaa paljon, mutta talon rakennusvaiheessa oli säästetty ja se kostautuu nyt kun pitää maksaa sen mukaan mitä käyttää.

        Meillä suht tuore talo, sähköllä mennään ja historiallisen kylmä joulukuu nosti ikävästi kulutusta! 162m2 ja viimevuoden kokonaiskulutus oli 13000kWh, kiitos kylmän joulukuun!

        Ehkä olisi pitänyt sittenkin panostaa johonkin tulisijaan? Tarjoukset oli ja kaikkinensa kustannus olisi ollut 5k€, olisiko kannattanut?

        Pieni kulutus yhdistettynä tuntihintaisen sähkönkäyttöön on tarkoittanut meillä 650€/v sähkölaskua siirto.


    • Harry M

      http://alyboksi.fortum_sahkonsiirto.uxi.fi/mittari.html
      Tuolta näkee miten he säätää! minulla päivisin yläkerran huoneet lämpiää alakerrassa olevalla ilp:llä koska ovat on auki, nyt tuon asennuksen jälkeen kun menen nukkumaan niin saa palella koska nukkumaan mennessä laitan mh huoneen oven kiinni ja patterit eivät käynnistykkään kello 22 joka on asetettu niille kytkimellä sähkötaulussa käynnistymään yö sähköllä vaan käynnistyvät vasta kello 24!! tämän asia huomasin vasta kun kylmät ilmat alkoivat!! törkeää!!
      lääke tuolle... tuossa alla
      kuulin että asensivat ylimääräisen "boxin" S-kaappiin joka ohjaa ja tunnistaa esim. vartaajat ja lämmitys laitteet, laita voimakas mangeetti "boxin" päälle ja se menee pimeeksi, ja yösähköt alkaa taas normaalisti kello 22! :-)

      • Josko toimisi

        Joo täytyy kokeilla tuota magneettijuttua illalla. Meillä myös ei ehdi varaaja lämmetä täyteen tehoon kovemmilla pakkasilla, kun lämmitys menee päälle myöhemmin!


      • Neodyymimagneetti
        Josko toimisi kirjoitti:

        Joo täytyy kokeilla tuota magneettijuttua illalla. Meillä myös ei ehdi varaaja lämmetä täyteen tehoon kovemmilla pakkasilla, kun lämmitys menee päälle myöhemmin!

        Kannattaa ehdottomasti kokeilla mangneetti juttua ja sit vielä tuut tänne kertomaan omalla nimelläsi kokeuilun tulokset ja voithan vielä sähköyhtiöllekin raportoida asiasta niin ne varmaan tykkää.
        Jos ei varaaja tosiaan kerkiä lämmetä kovemmilla pakkasilla niin mites jos tilaisit sähkömiehen, se asentaa sulle ulkotermostaatin ja laittaa sellaset releet että varaajaan tulee virrat vaikka ympäri vuorokauden niin johan on kumma jos ei kerkiä lämmitä.


    • eljii

      minulle tuli yösähkö joulukuun aikana, aika tarkasti klo 22 nyt (talvella) on yösähkö kytkeytynyt päälle (mittarin sisäinen kello papereiden mukaan käy ympäri vuoden "normaaliaikaa")

      saaps' sit' huippupakkasilla nähdä, muuttaako jokin kuormanohjaus kytkeytymistä

    • nöjöö,,,

      No nää nyt on noiden sähkölämmittäjien suruja. Juuri tuli lappu postilaatikkoon jotta mittari vaihdetaan kevään aikana. Laskut tuleekin sitten ajallaan eikä mitään takamaksuja verottajan lailla tule joten hyvä näin. Kesä-talviaikahan sähkössä minullakin mutta vähän moista kuluu kun en enää suorasähköllä lämmitä.

    • sähkötakka?

      "- Talon muut varaavat lämmitysjärjestelmät (takka) eivät ehdi myöskään varautua ja lämmitystä joudutaan tehostamaan omalla kustannuksella kalliimmalla päiväsähköllä"

      Eikös varaava takka lämmitetä puilla eikä sähköllä(ainakin meillä)?
      Aika erikoista, jos sähkömittarin vaihto vaikuttaa jo puidenkin lämmitystehoon.

    • sähkö monopoli?

      mielestäni on mahdollista laittaa sähkövastukset varaavaanuuniin tai olen nähnyt ja kuulut tälläista. tyhmää tuollainen päteminen! Asiasta toiseen mielestäni sähkön siirtokin pitäisi pystyä kilpailuttamaan jotenkin ns monopoli peliä . olisiko kartellin omaista touhua?!

      • olisko halvempaa?

        Meinaatko että tulee halvemmaksi kun tehdään rinnakkaisia muutamoita ja taloihin vedetään useita kaapeleita eri yhtiöiden toimesta?

        Eiköhön se nyt kuitenkin ole fiksumpaa että yksi yhtiö hoitaa yhden alueen ja viranomaiset vahtii talouslukuja.


    • SÄTEILY on VAARA

      Hei!

      Mä en suosittele etämittaria kenellekään...se säteilee tolkuttomasti.
      Mä oon säteilylle altistunut, mutta pärjään tietsikan ja puhelimen kohtuu käytön
      kanssa normaalisti ja muutenkin normisti tässä sähköisessä elämässä. ;)

      Käsissä ja kaulassa (erityisesti jos koruja) ihottumaa heti ja päänsärkyä, huimausta, vapinaa ja sydämen tykytystä yms. jos käytän liikaa. Sama on ne energiasäästölamput, niissä on elohopeaa.
      Hammaspaikat ja kaikki metallit, joita kannatte, johtavat sähköä ja säteilyä.

      Olin tunnin verran talossa, jossa muutama lämpöpumppu ja sähkölämmitys...ja vastikään asennettu sähkönuku etämittari...ongelmia tuli melko äkkiä. Meni monta tuntia toipua siitä säteilynmäärästä. Tuli hiki, heikko olo ja sydän oireli jokusen tunnin, vaikkei mitään vikaa ole sydämessä todettu olevan nyt eikä aiemminkaan... Tää mittari ylittää niiiin monta kymmentä kertaa kännykän säteilymäärät, sillä meilläkin on kotona 4 kännykkää ja 3 tietsikkaa, melkein jatkuvasti auki...t

      Olen kuullut muutamilta homeisiin altistuneilta, että toteavat nykyisin kosteuden ja homeen käymissään tiloissa samantien, jos tiloissa on ongelmia.
      Ja oireetkin alkavat heti vaivata. Sanoisin itse samaa säteilystä...

      Varoitan teitä, ihan terveytenne, lastenne, kotieläintenne ja myös kasvienne puolesta!

      Eu-parlamentin mukaan suomen säteilyt on 10000 kertaa liian voimakkaat,
      4-g verkko on jokusessa kaupungissa lisännyt niitä 2011 vuodesta alkaen 60-kertaa voimakkaammaksi...tutkikaa asioita!

      • Ansassa.

        Samoja sairausoireita myös mulla eikä rahaa kaikkiin mahdollisiin suojaustoimenpiteisiin muutosta lähtien. Mitä te skeptikot ehdotatte meille?
        Kuvittele itsesi tähän, tilanteeseen joka jatkuu joka hetki, mitä tekisit?
        Ei auta asiaan edes suku lääketieteen huipulta.


      • ml213.

        Mikä etämittareissa aihuttaa säteilyä? Mittarissahan ei ole lähetintä tms, vaan tieto siirtyy johtojen kautta.


      • luulosairautta
        Ansassa. kirjoitti:

        Samoja sairausoireita myös mulla eikä rahaa kaikkiin mahdollisiin suojaustoimenpiteisiin muutosta lähtien. Mitä te skeptikot ehdotatte meille?
        Kuvittele itsesi tähän, tilanteeseen joka jatkuu joka hetki, mitä tekisit?
        Ei auta asiaan edes suku lääketieteen huipulta.

        Sähköyliherkkyys poistuu kun "potilas" ei tiedä että lähellä on sähkölaite.

        Luulosairauteen voi hakea lumelääkettä valelääkäriltä.


      • ml213.
        luulosairautta kirjoitti:

        Sähköyliherkkyys poistuu kun "potilas" ei tiedä että lähellä on sähkölaite.

        Luulosairauteen voi hakea lumelääkettä valelääkäriltä.

        Kyllä se on todellisuutta, miten toinen ihminen reagoi esim. voimakkaaseen sähkö/mangneetti kenttään eli todellisten oireiden ollessa fyysisiä, niin kyse ei ole luulemisesta.

        Mutta, ymmärtäääkseni tämä kyseessäoleva mittari ei säteile tms, sen enempää kuin vanhatkaan.Tiedonsiirtokin tapahtuu verkonkautta, jos sen toimintaan liittyvä info on oikeaa.


      • joku9766
        ml213. kirjoitti:

        Kyllä se on todellisuutta, miten toinen ihminen reagoi esim. voimakkaaseen sähkö/mangneetti kenttään eli todellisten oireiden ollessa fyysisiä, niin kyse ei ole luulemisesta.

        Mutta, ymmärtäääkseni tämä kyseessäoleva mittari ei säteile tms, sen enempää kuin vanhatkaan.Tiedonsiirtokin tapahtuu verkonkautta, jos sen toimintaan liittyvä info on oikeaa.

        Sähköallergioiden ynnä muiden vastaavien hoito saattaisi kehittyä huomattavasti, jos niihin sairastuneet ottaisivat ihan tosissaan senkin vaihtoehdon, että se saattaa olla psyykkinen sairaus.

        Eikä se ole mitään "vähättelyä", kuten jotkut kuvittelevat. Itseasiassa vähättelyä on pikemminkin se miten nämä sähkösairaat tuntuvat pitävän kaikkia psyykkisiä sairauksia jotenkin "ei-sairauksina". Kyllä nekin ovat todellisia sairauksia, ja toisinaan oireet voivat olla fyysisiä.

        Tosiasia on kuitenkin se, että sen verran kun asiaa on tutkittu, niin oireet näyttäisivät riippuvan enemmän siitä miten tietoisia ko. henkilöt ovat sähköstä, eikä niinkään siitä onko sitä sähköä vai ei.

        Tiedän yhdenkin tapauksen, jossa eräs sähköpelkoinen joutui muuttamaan asunnostaan pois, kun ei kestänyt yhden kontaktorin siritystä. Kerrostalon betonirunko ei hirveästi vaimentanut ääntä, itseasiassa se tuntui pikemminkin johtavan sitä. Minkäänlaisia magneettikenttiä tai säteilyä se tuskin tuotti yhtään sen enempää kuin mikään muukaan sähkölaite. Kelojen ominaisuuksiin kuuluu se, että ne tuppaavat tuottamaan värinää, silloin kun niitä käytetään vaihtovirralla. Värinän aiheuttamaa melua torjutaan yleensä lähinnä mekaanisesti, eli vaikka uudemmat kontaktorit olisivat hiljaisempia, ei se tarkoita sitä että niiden rakenteessa olisi oleellisesti muutettu jotain, osien kiinnityksessä vaan on huomioitu värinästä johtuva ikävä ääni, jonka hoitamiseen useimmiten riittää se että osat kiinnitetään sillä tavalla etteivät ne pääse liikkumaan.. Lisäksi kun otetaan huomioon, että se kuitenkin sijaitsi ihan toisessa tilassa, ja metallisen keskuskaapin sisällä, niin sieltä tulevien sähköisten häiriöiden määrää olisi varmaan vaikea edes mitata. Toisaalta akustiikan kannalta peltikaappi ei ole mitenkään ideaalinen ratkaisu.

        Mutta mitään muuta ei sitten tarvitakaan. Jos sattuu pelkäämään sähköä, niin sähkölaitteista tuleva sirittävä ääni voi olla jollekin liikaa. Siitä saattaa sitten aiheutua vähintäänkin kaikkia mahdollisia oireita mitä pelko ja stressi voivat aiheuttaa.


      • Tutkittua Tietoa!
        luulosairautta kirjoitti:

        Sähköyliherkkyys poistuu kun "potilas" ei tiedä että lähellä on sähkölaite.

        Luulosairauteen voi hakea lumelääkettä valelääkäriltä.

        P Esmekaya MA et al, (March 2011) 900 MHz pulse-modulated radiofrequency radiation induces oxidative stress on heart, lung, testis and liver tissues, Gen Physiol Biophys. 2011 Mar;30(1):84-9 [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P Volkow ND et al, (February 2011) Effects of cell phone radiofrequency signal exposure on brain glucose metabolism, JAMA. 2011 Feb 23;305(8):808-13 [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P Cao Y et al, (February 2011) Induction of adaptive response: Pre-exposure of mice to 900 MHz radiofrequency fields reduces hematopoietic damage caused by subsequent exposure to ionising radiation, Int J Radiat Biol. 2011 Feb 7. [Epub ahead of print] [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P Liu ML et al, (February 2011) Potential Protection of Green Tea Polyphenols Against 1800 MHz Electromagnetic Radiation-Induced Injury on Rat Cortical Neurons, Neurotox Res. 2011 Feb 4. [Epub ahead of print] [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        Lähde:

        http://www.powerwatch.org.uk/science/studies.asp


      • Näinkö?
        joku9766 kirjoitti:

        Sähköallergioiden ynnä muiden vastaavien hoito saattaisi kehittyä huomattavasti, jos niihin sairastuneet ottaisivat ihan tosissaan senkin vaihtoehdon, että se saattaa olla psyykkinen sairaus.

        Eikä se ole mitään "vähättelyä", kuten jotkut kuvittelevat. Itseasiassa vähättelyä on pikemminkin se miten nämä sähkösairaat tuntuvat pitävän kaikkia psyykkisiä sairauksia jotenkin "ei-sairauksina". Kyllä nekin ovat todellisia sairauksia, ja toisinaan oireet voivat olla fyysisiä.

        Tosiasia on kuitenkin se, että sen verran kun asiaa on tutkittu, niin oireet näyttäisivät riippuvan enemmän siitä miten tietoisia ko. henkilöt ovat sähköstä, eikä niinkään siitä onko sitä sähköä vai ei.

        Tiedän yhdenkin tapauksen, jossa eräs sähköpelkoinen joutui muuttamaan asunnostaan pois, kun ei kestänyt yhden kontaktorin siritystä. Kerrostalon betonirunko ei hirveästi vaimentanut ääntä, itseasiassa se tuntui pikemminkin johtavan sitä. Minkäänlaisia magneettikenttiä tai säteilyä se tuskin tuotti yhtään sen enempää kuin mikään muukaan sähkölaite. Kelojen ominaisuuksiin kuuluu se, että ne tuppaavat tuottamaan värinää, silloin kun niitä käytetään vaihtovirralla. Värinän aiheuttamaa melua torjutaan yleensä lähinnä mekaanisesti, eli vaikka uudemmat kontaktorit olisivat hiljaisempia, ei se tarkoita sitä että niiden rakenteessa olisi oleellisesti muutettu jotain, osien kiinnityksessä vaan on huomioitu värinästä johtuva ikävä ääni, jonka hoitamiseen useimmiten riittää se että osat kiinnitetään sillä tavalla etteivät ne pääse liikkumaan.. Lisäksi kun otetaan huomioon, että se kuitenkin sijaitsi ihan toisessa tilassa, ja metallisen keskuskaapin sisällä, niin sieltä tulevien sähköisten häiriöiden määrää olisi varmaan vaikea edes mitata. Toisaalta akustiikan kannalta peltikaappi ei ole mitenkään ideaalinen ratkaisu.

        Mutta mitään muuta ei sitten tarvitakaan. Jos sattuu pelkäämään sähköä, niin sähkölaitteista tuleva sirittävä ääni voi olla jollekin liikaa. Siitä saattaa sitten aiheutua vähintäänkin kaikkia mahdollisia oireita mitä pelko ja stressi voivat aiheuttaa.

        Joo ne ovat psyykkisiä sairauksia, sen takia että pulssimainen sähkökenttä vaikuttaa AIVOIHIN. Tajuatko?

        Tämä ei ole siis "luulotautisuutta", vaan oikean olemassaolevan sähkökentän vaikutuksia ihmisiin, ja nämä vaikutukset ovat erilaisia eri ihmisille.

        Tuossa lisää tutkimuksia:

        P Xu S et al, (October 2009) Exposure to 1800 MHz radiofrequency radiation induces oxidative damage to mitochondrial DNA in primary cultured neurons, Brain Res. 2010 Jan 22;1311:189-96. Epub 2009 Oct 30 [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P de Tommaso M et al, (October 2009) Mobile phones exposure induces changes of contingent negative variation in humans, Neurosci Lett. 2009 Oct 23;464(2):79-83. Epub 2009 Aug 21 [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P Belyaev I et al, (October 2009) Microwaves from Mobile Phones Inhibit 53BP1 Focus Formation in Human Stem Cells Stronger than in Differentiated Cells: Possible Mechanistic Link to Cancer Risk, Environ Health Perspect. 2009 Oct 22. [Epub ahead of print] [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P Myung SK et al, (November 2009) Mobile phone use and risk of tumors: a meta-analysis, J Clin Oncol. 2009 Nov 20;27(33):5565-72. Epub 2009 Oct 13 [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P Zhijian C et al, (January 2010) Impact of 1.8-GHz radiofrequency radiation (RFR) on DNA damage and repair induced by doxorubicin in human B-cell lymphoblastoid cells, Mutat Res. 2010 Jan;695(1-2):16-21. Epub 2009 Oct 13 [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]

        P Otitoloju AA et al, (October 2009) Preliminary study on the induction of sperm head abnormalities in mice, Mus musculus, exposed to radiofrequency radiations from global system for mobile communication base stations, Bull Environ Contam Toxicol. 2010 Jan;84(1):51-4. Epub 2009 Oct 9 [View Author's abstract conclusions] [View on Pubmed]


    • Ei välttämäti

      Mittarin luku voi tapahtua sähköverkon tai GSMn välityksellä. Eli se ei säteile sen enempää kun kännykkä.
      Nää "sähköallergiset" sais kyllä muuttaa Lappiin niin ei tarvitsisi naurattaa muita.

      • infoa1

        Mittareita on erilaisia. Katso live-mittauksia näistä jotka säteilevät:

        http://www.youtube.com/watch?v=rC-Nl8gGWQk


        Suomessa on tosiaan paljon mittareita joista info menee kaapelia pitkin sähköyhtiölle, mutta on myös langattomasti toimivia, eli säteileviä.


      • 230V
        infoa1 kirjoitti:

        Mittareita on erilaisia. Katso live-mittauksia näistä jotka säteilevät:

        http://www.youtube.com/watch?v=rC-Nl8gGWQk


        Suomessa on tosiaan paljon mittareita joista info menee kaapelia pitkin sähköyhtiölle, mutta on myös langattomasti toimivia, eli säteileviä.

        Nuo säteilytasot ovat suurimmillaankin aivan mitättömiä. Ei minkäänlaista terveysvaikutusta.


    • Valakka1

      Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, että ÄLÄ OTA. Kun tästä on oikein säädetty valtioneuvoston asetus, jonka mukaan kaikki Suomen sähkömittarit muutetaan etäluettaviksi vuoden 2013 loppuun mennessä.
      Meille asennettiin 30.10 2012 tämä mittari. Arvaas sainko paskahalvauksen kun ensimmäinen lasku tuli, se oli 2x suurempi kuin edellisen vuoden vastaava(Meillä mittäri luettiin kerran kk itse) Soitto Fortumille, siellä vaan taivasteltiin, Nyt 12.3.2013 vihdoin saatiin usean puhelinsoiton jälkeen Elteliltä sähköasentaja joka totesi että täällähän menee sähköä kuin isossa teollisuushallissa. Nyt meiltä on kytketty lattialämmitykset pois päältä ja kulutus näyttäisi tasaantuneen. Asian ydin onkin siinä että yksi entinen >Eltelin työntekijä kertoi, että tän boksin asennuksen jälkeen on useista taloista lattialämmitys hajonnut jota sähköyhtiö ei kuulema korvaa. Meillä tämä asia on vielä kesken, joten mielenkiinnolla odottelen mitä Fortum seuraavaksi keksii......

      • kaarlo.p

        Mittari sattuu olemaan sähköyhtiön omaisuutta jos omistaja haluaa vaihtaa mittarin niin siihen ei ole nokan koputtamista


    • amm2

      Ei mittarinvaihto aiheuta suoranaista asiakkaiden laitteiden hajoamista, toki sr in mahdollista jos alkaa itse miettimään kun talo rakennettu 80-luvun puolenvälin tienoilla, ja uuden mittarinvaihdon aikana tulee ensimmäinen sähkökatko kolmeenkymmeneen vuoteen, ei mikään termostaatti tai lämmityslaite ole ikuinen.

      Eikä se ole sen asentajan vika,
      hän vain tekee työtä joka hänelle on määrätty.
      Ja tuolla edellämainittua magnettikikkaa, noh, suapi sitä toki kokeilla, mutta mikäli tämä rikkoo/viottaa mittaria ja tämä asia havaitaan tarkastuksessa on asiakas vastuussa ja korvausvelvollinen, joka ei ole pieni euromäärä.

    • jiihaaa

      Huh, mitä tekstiä ja mututietoa tämä topic sisältää. Olen itse etäluettavien mittareiden kanssa tekemisissä päivittäin töiden puolesta.

      Sähköallergiset: Voitte pyytää kotiinne mittarin joka kommunikoi radioverkon välityksellä. (radio kylläkin täyttää samaa tajuutta kuin gsm, joten en ymmärrä miten olette allergisia kännyköille, mutta ette radioille)

      Aloittaja: Sinulla on vanhassa murjussasi OMAT OHJAUKSET. Aikaerot eivät johdu etäluettavasta mittarista. Hoida kotiisi sähkäri, joka katsoo ohjaukset kuntoon, jos et itse osaa kelloa vaihtaa.

      Etäluettavat mittarit ovat pidemmällä tähtäimellä hyvä juttu. Niillä mahdollistetaan tulevaisuuden smart grid, sähköautojen lataus etc.. Ja tietenkin päivän selvät lasku asiat jotka helpottavat kuluttajia. En jotenkin ymmärrä näitä valittajia..

      • 230V

        "miten olette allergisia kännyköille, mutta ette radioille"

        Onneksi sähkömagneettinen säteily ei maailmasta lopu. Saamme siis hauskuuttaa itseämme sähköallergikkojen jutuilla jatkossakin.


      • whois1

        Kovaa tekstiä ammattimieheltä. Et taida olla kovinkaan sisäistänyt ammattiasi kun tulet tänne aukomaan päätäsi, Minä olen taasen it-alan ammattilaisena voinen kertoa että jokaisesta tänne kirjoitetusta kirjoittajasta jää seurattava jälki.


      • just just juuuu

        Kaivoin oman etäluettavan mittarin käytöohjeet, ja sen perusteella
        mittari lähettää gsm-modulilla tiedon lyhimmillään kerran sekunnissa.
        Riippuen asetuksista, jotka laitteen asentaja on tehnyt, jos on edes osannut.

        Idiooteille tiedoksi että vaikka mikroaaltouunikin toimii radio-aalloilla,
        en silti työntäisi päätäni mikroaaltouuniin tai yrittäisi lämmittää maksalaatikkoa tv-antennin päällä.

        Kumminkin. Koitan pysytellä vähintään 1m päässä kaikista gsm-lähettimistä.
        Pitäkää te muut niitä vaikka korvalla.


      • ml213.

        > joten en ymmärrä miten olette allergisia kännyköille, mutta ette radioille<

        Radio on vastaanotin ja siten toiminnaltaan erilainen.Lähetin säteilee, mutta ei vastaanotin.


      • T.A.S.
        whois1 kirjoitti:

        Kovaa tekstiä ammattimieheltä. Et taida olla kovinkaan sisäistänyt ammattiasi kun tulet tänne aukomaan päätäsi, Minä olen taasen it-alan ammattilaisena voinen kertoa että jokaisesta tänne kirjoitetusta kirjoittajasta jää seurattava jälki.

        On meillä tässäkin yksi rautainen it-alan ammattilainen..

        Joo, saattaahan serverin lokiin tallentua IP-numero.. Vaan entäs sitten? IP-numerosta selviää oikeastaan lähinnä ISP:n serveri, jonka osoitealueelle se numero osuu. Senkun tökkää "renew" nappulaa, ja kas, tulee uusi IP-osoite.

        No joo, onhan ISP:llä loki, josta käy ilmi IP-osoitteet ja kenellä mikäkin on ollut.. Mutta niitä lokitiedostoja ei saa avata ilman oikeuden päätöstä. Että eipä siitä niin hirveästi tietoa saa. Toki, saattaa saada selville käyttiksen ja selaimen.. Vaan entä sitten? Saat tietää, että IP xxx.xxx.xxx käyttää Windows seiskaa ja selaimena Foxin viimeisintä versiota.. Oi kun oli yllättävä ja mielenkiintoinen tieto, alkaa oikein pelottamaan että mitä yksityiskohtaisia salaisuuksia meikäläisen elämästä tuonne nettiin oikein vuotaakaan.. Tai sit ei.


      • säteilee se
        ml213. kirjoitti:

        > joten en ymmärrä miten olette allergisia kännyköille, mutta ette radioille<

        Radio on vastaanotin ja siten toiminnaltaan erilainen.Lähetin säteilee, mutta ei vastaanotin.

        Kyllä vastaanotinkin säteilee, siellä on pieni lähetin jota kutsutaan paikallisoskilaattoriksi joka värähtelee välitaajuden verran korkeammalla taajuudella kuin vastaanotettava singnaali, enemmän löytyy tietoa googlettamalla jos kiinnostaa.
        Käynnissä olevan vastaanottimen paikallisoskilaattorin singnaali kuuluu siis toisella vastaanottimella, eli säteilee se vastaanotinkin.


    • 22+22

      Voihan aina askaroida sen foliopipon jos pelkää.

    • 34561

      Varo tuollaista koko yön säteillytettyä vettä!

      Vähän tuo on kuin mikroaaltuunissa asuisi.

    • Etäluettava

      Etäluettäva mittarissa on vakava haittaa terveydelle !
      Sitä käyttää voimakas gsm lähetinta ,ja 25 metrin etäisyydellä on hengen vaaraa säteilyä!!!
      Jopa lähellä olevat kasvit myös kuole säteilyn vuoksi!
      Ihminen joka alistuu jatkuvasti voimakas gsm säteilyyn, saa syöpäsairausta itselleen. muuta vaikutuksia suoraan uneen puuttumiseen, ja stressit
      katoka "youtube" sieltä löytyy video matiiriallit!

      Mutta tietysti sähköyhtiot kiistää luonnollisesti haita vaikutuksia !
      ja puolustavat etäluettavat mittarit. se on monin tavoin rahalisen lisää voittoa sähköyhtiöille!

      EI ETÄLUETTAVAT MITTARIT!!!!!

      • 6020Ekam

        Näin kun meillä asensivat ko. härpättimen.
        Ihan normaali sim-kortti on sisällä ja lähetys teho oli sama kun kännykällä, sanoivat että ei tahdo aina kellarissa yms. saada signaalia.

        Ja tosiaan lähettää signaalia YHDEN KERRAN PÄIVÄSSÄ, vastaa siis yhden tekstiviestin lähetystä per päivä.

        En usko että meidän kasvit kärsii, mutta varmuuden vuoksi vuorasin kukkaruukut foliolla ;D


      • City korppi

        Juu kannattaa pysyä kaikista gsm härppäkkeistä muutaman kilsan päässä, niin ei ressaa?


    • Lukutaitoinen

      Yösähköä käyttävien laitteiden, esimerkiksi lämminvesivaraajan ja varaavan lattialämmityksen automaattisia kytkentäaikoja porrastetaan yösähkön alkamisajan ja puolenyön välille sähköverkon kuormituksen tasaamiseksi. Näin vältetään tilanne, jossa kaikki sähkölaitteet kytkeytyvät yhtäaikaisesti päälle aiheuttaen tarpeetonta kuormitusta sähköverkkoon. Tästä johtuen "releen napsahdus" ei tarkoita yösähköajan alkamista. Lisätietoa saat palvelunumerostamme 0200 19000 (pvm/mpm) arkisin klo 9-17.

    • Hieno juttuu

      Nyt kun on ollut vuoden 2012 alusta lähtien etäluettava mittari, niin on hienosti myös koko ajan tiedossa, mitä kulutus on ja mitä on ollut.
      Selkeät taulukot ja vertailu on nyt erittäin helppoa.
      Suosittelen jokaiselle etäluettavaa mittaria ja sillä on sitten myös helppo seurata sähkönkulutustaan ja samalla myös säästää, kun tietää mihin sähkö milloinkin kuluu.

    • Ihmeelliseksi mennyt

      Espoo, siirto verrko Fortum
      Yösähkö klo 21->07 ja sunnuntait
      Rele ohjaus aina aikaisemmin lämmitykselle (asento 2 kytkimessä=yösähkö) klo 22->07
      Nyt etäluettavien mittareiden aikaan rele ohjaa joka toinen päivä lämmityksen alkamaan vasta klo24
      muutaman kerran klo 21
      ja loput ajat klo 23

      Ostamme sähkön muualta.
      Varmaan säästöä tulee Fortumille kun antaa vain halpaa pörssisähköä vaikka sopimus on normaali yö/päivä sähköstä

      • osta vaan

        mistä haluat. Verkkoyhtiö määrää sen yösähkön kytkeytymisen joka tapauksessa. Sama se mistä myllystä sähkö on lähtöisin.


    • MJK...

      Tuo ongelma on helppo hoitaa.
      Laita varaajat päiväsähkölle ja jokaiselle varaajalle kellokytkin, jossa kytkeytymisajat ovat yösähkölaskutuksen mukaiset.
      Tämän lisäyksen voi tehdä myös sähkötauluun jos siellä on tilaa. Minulla tällainen on toiminut jo 20 vuotta.

    • kello-ohjauselle men

      Meillä oli 2002 asennettuna tuo kellosysteemi, yösähkö alkoi silloin klo 22 ja rele ohjasi klo22. Sähkökatkoja vain oli niin usein ja yösähkön alkamianen muuttui->klo21. Otatimme kellon pois, mikä oli virhe. Kun etämittari tuli, alkoi tämä 4-tunnin porrastus. muulloin ei haittaa mutta kovilla pakkasilla pannu kerkeää mennä kylmäksi kun aamulla klo 7 sammunut ja vasta 24 alkaa uudelleen lämmetä 17 tuntia ilman lämmitystä.
      Eli se kello tulee taas käyttöön heti kun sähkömies kerkiää tulemaan paikalle.

      • korjaus edelliseen

        korjsuksena edelliseen klo 20 alkoi vielä 2002 yösähkö.


    • Mittari kesäajassa

      Meillä laitettiin kellosysteemi ohjaamaan lämmöt päälle kello 22 ja sammuttamaan kello 7, eli koko yösähkö aika. Kellossa on akkuvarmennus 24h:lle.

      Nyt Elenia keksi muuttaa, niin että kesäaikaan siirtyy mittaritkin, kun aikaisemmin pysyivät aina talviajassa, niin nyt joutuu 2 kertaa vuodessa kelloa siirtämään. Tulee turhaa työtä ja joutuu tarkistamaan useaan kertaan, että kello on varmasti minuutilleen oikeassa.

      Pitäisi kysyä, että asentaisiko ilmaiseksi sähkölaitos, sen etäluettavan mittarin kautta ohjattavan ohjauksen, niin olisi se pieni viive ennen kuin lämpö kytkeytyy päälle, luultavasti joku 5-30min, koska täällä ei taloja kovin kovasti ole. Säästäisi sen joka vuosi 2 kertaa tehtävän kellon siirtämisen ja kello on muutenkin hankalassa paikassa, niin ei sinne viitsisi aina koskea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      204
      12969
    2. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      291
      1985
    3. Sille yhelle vaa

      Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt
      Ikävä
      75
      1344
    4. Kiitos kun annoit värejä elämääni

      Edes pienen hetken. Sellasiakin mitä en muuten näe ;) ❤️
      Ikävä
      55
      1047
    5. Hiljaista on

      Ei kuulu viestiä 😘 pallo on sinulla Mies, odotan!
      Ikävä
      61
      952
    6. Onhan sulla

      Nainen nyt varmasti kaikki hyvin.
      Ikävä
      60
      877
    7. Olen ylpeä sinusta

      nainen. Vaikutat "vanhalta" tekijältä. Olet aarre tälle touhulle ja uskon että pääset vielä pitkälle jos haluat. Ehkä sa
      Tunteet
      34
      858
    8. Farmasia valintakoe 2024

      Miten meni farmasia valintakoe teillä? Minun mielstä se oli ihan oko en voi sano, että se oli tosi vaikea.
      Pääsykokeet
      40
      845
    9. Nainen, se kun olit joskus niin vakavana

      ja naama peruslukemilla, toisinaan silloinkin kun kuuntelit juttujani. Se ilme on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Mitäh
      Ikävä
      41
      834
    10. Kysymys iltaan

      Kuinka kuuma kaivattusi on celsius-asteikolla?
      Ikävä
      47
      801
    Aihe