Auttakaa... Entinen miesystäväni on tässä muutaman viikon ajan pommittanut taas pienillä asioilla: tulee tekstareita, viime viikolla postissa jo lahjakin. Ja minussa herää vanha toivo... Jos se ei ollutkaan sitä mitä pelkäsin.. jos se oli remonttiväsymystä. Jos hän vain sanojensa mukaan tosissaan yrittää aina sotkea kaikki suhteet "ennenkuin ne ovat alkaneetkaan", jos sittenkin osaisi olla ihminen kun ei tarvitse enää pelätä, jos se kaikki julmuus johtui siitä että hän näki minussa äitinsä.. jos hän muuttuisi, 5-kymppinen mies, oppisi, rakastaisi, haluaisi opetella edes vähän inhimillisemmäksi.. sittenkin. Jos kaikki muuttuisi kuitenkin hyväksi.
Idiootti olen. Istun eron jälkeisessä mielialassa, yksinäisenä ja zombiena lähinnä tv:tä tuijottaen. Ainut ilonpisara päivään tuntuvat nyt olevan nuo narskuni tekstarit. Tänään pyysi jo luokseen syömään. (Kirjoitin tuohon Mustasukkaisuus-ketjuun tarinani, en viitti toistaa.) Yritän nyt kirjoittaa paperille jotakin, etten sortuisi. Ranskalaisin viivoin. Yritän muistaa mitä se oli. Tuntuu kuin aivot olisi vedetty viemäristä. :( (Puoli vuotta sinnitelty nyt, en jaksaisi millään sortua taas.)
Tätä tää on. Kuin itsessä olisi 2 ihmistä. Toinen vahva, toinen riippuvainen hullu jota ei kiinnosta MIKÄÄN muu kuin narskun seura.
Sortumassa =(.... Apua!
10
146
Vastaukset
- A
Tarkoititko tätä ketjua ja sen ensimmäistä viestiä, kun kerroit että kirjoitit Mustasukkaisuus-ketjuun tarinasi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9734883
Mustasukkaisuus tuhoaa monta suhdetta ihmisten välillä. Kerro jollekin ystävällesi mitä tahdot ja mitä nyt tunnet. Kerro myös riippuvaisuudestasi ja ettet tahdo olla riippuvainen.
Mahdollisesti vahvistut ja voit kertoa sen myös tälle kumppaniehdokkaallesi, josta olet mustasukkainen. Voi kuulostaa vaikealta. Monesti tarvitsee vaikeita ratkaisuja, jotta itse vahvistuisi tehtyään vaikeita tekoja ja saatuaan siitä lisää omanarvontuntoa. - irtautunut
Eli henkisellä tasolla olet vielä kiinni, se irrottautumisprosessi voi olla melko pitkä ja hankala. Itse tein sitä jo suhteen aikana, joten itse eroaminen ei ollutkaan lopullisen päätöksen jälkeen enää vaikeaa. Se pitää jotenkin perustella itselleen miksi haluaa pois ja eroon ja mikä pitää kiinni. Lopulta siinä ei kuitenkaan menetä mitään vaan pikemmin päinvastoin. Vahingollisessa suhteessa ollessa menettää mutta se onkin se riippuvuuskuvio joka siinä pitää kiinni. En osaa muuta neuvoa antaa mutta voin kertoa että irti pääseminen on mahdollista. Tsemppiä!
- EräsVaan1
Moi,
A - en tarkoita ensimmäistä viestiä, ketjua kyllä.
Kiitoksia vastauksistanne. Olo on niin puhkiväsynyt... Tänään ulkona paistaa aurinko ja olisi vapaapv, mutta vain makaan sängyllä. Jo neljä puhelua mieheltä, kaikki päätyneet riitaan: itse pamauttelen luuria korvaan. Yritän vihalla irti, korotan ääntäni, katkaisen yhteydet.
Puoli vuotta erosta. En ymmärrä miksi tämä on taas tässä. Mutta vihaa on niin paljon - aiemmin olen osannut antaa anteeksi - en tiedä, onko se mussa siksi että se suojaisi, auttaisi muistamaan: En vain pysty antamaan anteeksi. Olen raivoissani, suoraan sanoen. Kaikesta mitä tapahtui. Mitä annoin itselleni tapahtua. Etten suojellut itseäni paremmin, siitäkin.
Ja keskustelemme. Tai siis minä yritän nätisti jotain olennaista. MIkä on tulos. Projektiota kasvoille.
Miksi edes yrittää. Mies ei näe omia virheitään. Jopa pettäminen on minun syytäni; en osannut kuunnella, olla läsnä..?!?!?!
Kaikkeen on aina selitys. Ja kaikki kaatuu AINA siihen, että minussahan se vika nyt oli. Esim. työkseni olen sossu, kuuntelen muita ihmisiä. Voitteko kuvitella: narskuni äsken puhelimessa antoi "elämänohjeen": opetella kuuntelemaan muita ihmisiä. itse ei keskity kuin omaisuuden/ ulkonäkönsä kartoittamiseen eikä ota huomioon ketään. Juu :D
On tämä rankkaa. Huomasin just että puseroni on ihan hiessä :) Miten voi hikoilla yhdenp uhelun aikana kuin lenkillä. Mutta en enää suostu mitätöitäväksi: en vaikken ikinä löytäisi ketään rinnalleni
Kiitos tsempeistä. Olette ihania. :) Repivä rakkaustarina. Monelle käy niin että eron jälkeisinä kuukausina viha ja kaipuu taistelee keskenään niin että tuntuu pää sekoavan. Sitten sitä voi alkaa epäillä kaiken tapahtuneen vääryyden todellisuutta, voi alkaa uskoa oppineensa jotain ja pystyvänsä selviämään jatkossa paremmin. Tekee paluuyrityksen ja polttaa siipensä uudelleen. Toinen ero ei ole ihan yhtä kivulias tapahtuma, koska se on samalla itselle todiste ettei siitä yhteiselämästä vaan yksinkertaisesti tule mitään.
Vaikka itse rakastaisi toista kuinka, niin 'itsen' kannalta sen toisenkin pitäisi tulla vastaan, olla kompromissikykyinen ja joustava, olla nöyrällä asenteella eikä syyttävällä. Ja toista kun ei voi muuttaa.
Sossu pulassa...tsemppiä! Erään tuttavani puoliso on psykologi, joka täyttää kaikki narsistin kriteerit. Tää tuttu on helisemässä sen kanssa. Tää todistaa sen millaiset voimat saattaa suhteessa jyllätä, kun tunteet alkaa kietoutua.- EräsVaan1
Yxex, kiitos sanoistasi. Tässä on lennetty päin aurinkoa ja poltettu siivet jo monen monituista kertaa. Silti viime viikolla tuo mies ajoi kaupunkini ohi ja pysähtyi tähän kahville. Olin niin otettu ja onnellinen. Kevään ensimmäinen päivä. Niin onnellinen että sain kävellä kaupungilla hänen rinnallaan...
Pahinta on ehkä se, että jos mies olisi joskus aidosti pyytänyt anteeksi tai luvannut muutosta pahimpiin tekoihinsa (joo halu muuttaa, tiedän, mutta paljon en pyydä, en halua esim. julkista mustamaalausta valehtelua ja mitätöintiä tai pettämistä osakseni) - mutta kun tuntuu, että hän EI HALUA muuttua! Ei halua, koska ei näe itsessään vikaa!
Silti aina palataan soittelemaan toisillemme. Tappelua tyhjästä. Kaksi yksinäistä jotka eivät tule toimeen maailman kanssa (anteeksi, HÄN tulee kyllä, minussahan vika oli..) Joo. Suru ja itku ja ikävä ja viha ja raivo ja häpeä. Kiitos ihmiset että olette täällä, mulla ei ole enää yhtään ystävää kenelle soittaa. Mies karkotti kaikki. (Ei oikeastaan edes halunnut tutustua heihin, kaikki minussahan oli mitätöntä astioista ammattiin sukuun ja huonekaluihin, mutta on karkottanut sillä tavalla että kymmenien vuosien takaiset ystäväni eivät halua enää kuulla sanaakaan hänestä kuultuaan kuulumisiani.. joista niistäkin on pahimmat karsittu. Eli ystäväni ovat minulle vihaisia. Eivät ymmärrä että "näin fiksu nainen antaa raiskata itseään".)- EräsVaan1
Sanoit muuten loistavasti tuon Yxex; "eron jälkeisinä kuukausina viha ja kaipuu taistelee keskenään niin että tuntuu pää sekoavan. Sitten sitä voi alkaa epäillä kaiken tapahtuneen vääryyden todellisuutta, voi alkaa uskoa oppineensa jotain ja pystyvänsä selviämään jatkossa paremmin. "
Sitä haluaa uskoa... että kaikki kävisi hyvin taas. Ja haluaa etsiä itsestään vikaa. Itsekin olen tässä diagnosoinut itseni narsistiksi ja mennyt terapiaan. (Terapeutti tosin oli diagnoosistani eri mieltä ;D) Mutta mitä se auttaa jos toinen käy läpi tapahtunutta, jos toinen uskoo olevansa Jumala. Parisuhteessa on aina kaksi, pitäisi molempien mennä.
Tai ainakin myöntää edes pahimmat mokansa parisuhteessa, ihmisarvoa loukanneet teot edes, edes väkivalta - jotain lupauksia olisin tahtonut teoista jotka eivät enää toistuisi jos yhteen palataan. Ymmärrän tietysti senkin että rakkauden tehtävänä on hyväksyä. Mutta ei se oikeuta paholaisen tekoja tai väkivaltaa tai valehtelua.
Mutta luurin päässä olivatkin taas Neiti Muutosta toivova ja herra Täydellinen. Herran ainoat kommentit koskivat sitä miten minä en tule selviämään elämässä ellen ymmärrä sitä ja tätä, käy terapiassa ja opettele huomaamaan että maailmassa on muitakin ihmisiä. Mitään vikaa ei ole hänessä jos on "vähän läpsäissyt mua silloin kun en ole kuunnellut" yms.
Kun kaikki pahat tekonsa sievistelee, kaunistelee, valehtelee. Kun kaikki mun hyvätkin teot tulkitsee pahoiksi. Väliin ihmettelen oikeasti; moni kaunis puhtaasta rakkaudesta tehty tekoni on tulkittu milloin sairaalloiseksi omistushaluksi milloin sos. kömpelyydeksi.
Narsisti osaa tosissaan muuttaa kauniin rumaksi ja valkoisen mustaksi.
Tuntuu että vain hänen kätensä jäljet voivat olla täydelliset. No. Täydellisiä mustelmia niillä on ainakin tullut ;D
(hieman järkyttyneenä - sori kaikki, en jaksa ajatella nyt miten kirjoitan, mahaa vääntää ja pelkään vaan että puhelin taas soi ja mietin miten siihen suhtautua, toivo ja katkeruus vuorottelevat..) Mutta tsemppiä meille! Teille muillekin jotka räpistelette vielä koukussa. EräsVaan1 kirjoitti:
Sanoit muuten loistavasti tuon Yxex; "eron jälkeisinä kuukausina viha ja kaipuu taistelee keskenään niin että tuntuu pää sekoavan. Sitten sitä voi alkaa epäillä kaiken tapahtuneen vääryyden todellisuutta, voi alkaa uskoa oppineensa jotain ja pystyvänsä selviämään jatkossa paremmin. "
Sitä haluaa uskoa... että kaikki kävisi hyvin taas. Ja haluaa etsiä itsestään vikaa. Itsekin olen tässä diagnosoinut itseni narsistiksi ja mennyt terapiaan. (Terapeutti tosin oli diagnoosistani eri mieltä ;D) Mutta mitä se auttaa jos toinen käy läpi tapahtunutta, jos toinen uskoo olevansa Jumala. Parisuhteessa on aina kaksi, pitäisi molempien mennä.
Tai ainakin myöntää edes pahimmat mokansa parisuhteessa, ihmisarvoa loukanneet teot edes, edes väkivalta - jotain lupauksia olisin tahtonut teoista jotka eivät enää toistuisi jos yhteen palataan. Ymmärrän tietysti senkin että rakkauden tehtävänä on hyväksyä. Mutta ei se oikeuta paholaisen tekoja tai väkivaltaa tai valehtelua.
Mutta luurin päässä olivatkin taas Neiti Muutosta toivova ja herra Täydellinen. Herran ainoat kommentit koskivat sitä miten minä en tule selviämään elämässä ellen ymmärrä sitä ja tätä, käy terapiassa ja opettele huomaamaan että maailmassa on muitakin ihmisiä. Mitään vikaa ei ole hänessä jos on "vähän läpsäissyt mua silloin kun en ole kuunnellut" yms.
Kun kaikki pahat tekonsa sievistelee, kaunistelee, valehtelee. Kun kaikki mun hyvätkin teot tulkitsee pahoiksi. Väliin ihmettelen oikeasti; moni kaunis puhtaasta rakkaudesta tehty tekoni on tulkittu milloin sairaalloiseksi omistushaluksi milloin sos. kömpelyydeksi.
Narsisti osaa tosissaan muuttaa kauniin rumaksi ja valkoisen mustaksi.
Tuntuu että vain hänen kätensä jäljet voivat olla täydelliset. No. Täydellisiä mustelmia niillä on ainakin tullut ;D
(hieman järkyttyneenä - sori kaikki, en jaksa ajatella nyt miten kirjoitan, mahaa vääntää ja pelkään vaan että puhelin taas soi ja mietin miten siihen suhtautua, toivo ja katkeruus vuorottelevat..) Mutta tsemppiä meille! Teille muillekin jotka räpistelette vielä koukussa.Silloin itselläni pahimpaan aikaan, hirveintä oli kun en tiennyt mitä mulle on tapahtumassa. Täältä sitten löysin vertaiskokemuksia, ja koin kiitollisen helpotuksen tunteen kun tajusin etten ollut yksin ongelmani kanssa. Siksi sunkin kertomuksella on tärkeä merkitys täällä. Kiitos sulle!
Me taidetaan olla niin suloisesti arkkityyppiemme sokaisemia, että meillä ei aina pysy jalat maassa :)
Ja voipi olla että narsistilta nuo arkkityypit puuttuu ja hän katselee meitä lampaita suden silmin *aprikoi*
- EräsVaan1
Mä en oikein ymmärrä tuota arkkityyppi-juttua. Puhutko jostain jungilaisesta arkkityypistöstä? Eikö se ole ikivanha teoria? :) Uskotko sellaiseen? Saisiko jostain lisätietoa (tuota lähettämääsi linkkiä en ymmärtänyt sen logiikkaa, jotain selkeempää näille aivoille kiitos :D)
yst. terv.
Neiti Idioot... höm, Muutosta Toivova- M.B.
Arkkityypit vihjaavat ihmisyhteisön kollektiiviseen tajuntaan, jossa asioiden merkitykset ovat samoja kaikille. Ja näinhän se on. Naisessa on miehisyyttä ja miehessä naiseutta. Ikivanhat ajatuskatkelmat ovat jatkaneet eloaan satuina, taruina, myytteinä ja legendoina. Tietynlaiset kuvaukset herättävät poikkeuksetta samankaltaisia tai jopa samoja tunteita tai tuntemuksia useassa ihmisessä kautta maailman. Jin ja jang. Feminiinisyys ja maskuliinisuus. Pelko ja luottamus. Yö ja päivä..
Kokonaisuus. Tiedostava ihminen, käyttäisin itse enemmän sanaa: iteänsä tunteva ihminen, tunnistaa itsessään sellaista, joka on ehkä enemmän määritelty jollekin toiselle kuuluvaksi. Esim: Naisen animus on se taito ja tapa olla aggressiivinen KUN aggressiivisuus nähdään usein pelkästään miesten ominaisuutena..
Ei ole olemassa vanhaa ja uutta. On kuvaavaa ja vielä kuvaavampaa. Sanat pyrkivät määrittämään pitkän pätkän sepustusta yhdellä sanalla. Usein ihmiset kyllä tietävät mistä on puhe, mutta perehtymättömyys käsitteisiin saa heidät tuntemaan itsensä "ties miksi" ja mielestäni ihan syyttä. Vanhan päälle rakentuu usein uutta, vaikka itse käsiteltävä asia ei muuttuisikaan, löytyy vain täsmällisempiä ilmauksia, sellaisia jotka kattavat entistä laajemman yleisön yhteisymmärryksellisen tarpeen lyhyesti ja ytimekkäästi, muutamalla sanalla sadan sijaan ..
Tämä on minun selostus, jos joku löytää täsmennettävää, pistäkääpä vaihteeksi SEL-KOIL-LEN. Ei tee muuten pahaa kenellekään purkaa ajatusratojensa tottumuksia yleisen ymmärrettävyyden hyväksi. :)
Juuri jotenkin näin! :)
Äsken tuli erittäin mielenkiintoinen dokkari:
5D: Poika joka on jo elänyt
"5-vuotias brittipoika Cameron muistaa asioita aikaisemmasta elämästään. Cameron matkustaa äitinsä ja ilmiötä maailmanlaajuisesti tutkineen psykiatri Jim Tuckerin kanssa kaukaiselle saarelle etsimään taloa, jossa Cameron uskoo aiemmin asuneen. Löytyykö tälle kaikelle luonnollinen selitys? (The Boy who loved before, dokumentti, Iso-Britannia)"
Josta tuli mieleeni indigo-lapset, ja luonnollisena jatkumona sinä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun694811KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar1883765- 1873456
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?783199Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo502919- 251984
- 241931
- 1811752
- 301686
- 431385