Haluan kertoa oman tarinani jos tämä vaikka rohkaisisi muita samassa tilanteessa olevia. Tulin nuorena isäksi ja valitettavasti suhde lapsen äidin kanssa kariutui jo raskausaikana. Yritimme kuitenkin ajatella lapsen parasta ja vaikka lapsi asui äidillään niin tapasin häntä kuitenkin säännöllisesti.
Lapsen äiti perusti kuitenkin aika pian meidän yhteisen lapsen jälkeen uuden perheen toisen miehen kanssa ja oma tilannekin oli vähän monimutkainen, ei siitä nyt sen enempää. kuitenkin siis kaiken tämä hässäkän takia lapseni tapaaminen vaan jäi. Se on asia, mikä on kaduttanut ja kaduttaa hautaan asti.
En tavannut lastani kertaakaan ikävuosien 5-12 välillä. Perustin uuden perheen ja kun nykyinen vaimoni alkoi odottaa ensimmäistä yhteistä lastamme niin tämä menneistyyteen jäänyt poika alkoi mietityttämään. Aloin pohtia pitäiskö yrittää tutustua häneen uudelleen, samalla kuitenkin epäröin onko se viisasta vai ei. Pohdin sitä revinkö lapsen hänen uudesta perheestään kun tulen uudestaan mukaan kuvioihin.
Poika oli tuolloin 12 ja päätin, että haluan tavata hänet. Etsin hänen äitinsä numeron käsiini ja omaksi yllätyksekseni vastaanotto oli ainoastaan positiivinen. Parasta oli, että poikakin halusi tavata ja lopulta tapasimmekin. Tuntui siltä, kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan, tulin uskomattoman hyvin toimeen hänen kanssaan, vaikka voisi helposti ajatella, että tapaaminen voisi olla jopa vaivalloisen kiusallista tai muuta. Näin lapsessa niin paljon omia piirteitäni ja myös hän kertoi kuinka oli usein miettinyt oikeaa isäänsä, vaikka isäpuoli hänellä olikin.
Pian tapaamisen jälkeen tulin isäksi toisen kerran ja sisarussuhde ensimmäisen lapseni ja nuorempien kanssa on ollut alusta saakka loistava. Nykyään minulla on jo 3 lasta nykyisen puolisoni kanssa ja tämä vanhin poikani on alusta asti ollut täydellinen isoveli heille. Nuoremmat lapseni aina odottavat isoveljensä tapaamista. Poika on nykyään jo nuori aikuinen, mutta edelleen välimme ovat tiiviit ja tapaamme usein.
Olen todella kiitollinen exälleni eli pojan äidille, joka otti minut niin avoimesti vastaan eikä syytellyt tai kostanut sitä, että olin hylännyt pojan niin pitkäksi aikaa. Myös muut osapuolet, kuten minun nykyinen vaimoni on ottanut asian hyvin vastaan. Itse asiassa hän kannusti minua etsimään poikani uudelleen.
Ehkä olen ollut tavallista onnekkaampi, että kaikki on mennyt näin loistavasti. Tämänkin vuoksi harmittaa niin paljon, että niin paljon jäi lapsen lapsuudesta kokematta, koulunaloitus ja niin monet synttärit ja joulut.
Mutta jos joku on samassa tilanteessa kuin minä aikoinaan olin, niin kannattaa edes harkita sitä oman lapsen tapaamista jos se vaan on mahdollista. Olen saanut lapseni myötä niin paljon iloa elämään, että kaikki on ollut tämän arvoista.
Lapsen äiti perusti kuitenkin aika pian meidän yhteisen lapsen jälkeen uuden perheen toisen miehen kanssa ja oma tilannekin oli vähän monimutkainen, ei siitä nyt sen enempää. kuitenkin siis kaiken tämä hässäkän takia lapseni tapaaminen vaan jäi. Se on asia, mikä on kaduttanut ja kaduttaa hautaan asti.
En tavannut lastani kertaakaan ikävuosien 5-12 välillä. Perustin uuden perheen ja kun nykyinen vaimoni alkoi odottaa ensimmäistä yhteistä lastamme niin tämä menneistyyteen jäänyt poika alkoi mietityttämään. Aloin pohtia pitäiskö yrittää tutustua häneen uudelleen, samalla kuitenkin epäröin onko se viisasta vai ei. Pohdin sitä revinkö lapsen hänen uudesta perheestään kun tulen uudestaan mukaan kuvioihin.
Poika oli tuolloin 12 ja päätin, että haluan tavata hänet. Etsin hänen äitinsä numeron käsiini ja omaksi yllätyksekseni vastaanotto oli ainoastaan positiivinen. Parasta oli, että poikakin halusi tavata ja lopulta tapasimmekin. Tuntui siltä, kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan, tulin uskomattoman hyvin toimeen hänen kanssaan, vaikka voisi helposti ajatella, että tapaaminen voisi olla jopa vaivalloisen kiusallista tai muuta. Näin lapsessa niin paljon omia piirteitäni ja myös hän kertoi kuinka oli usein miettinyt oikeaa isäänsä, vaikka isäpuoli hänellä olikin.
Pian tapaamisen jälkeen tulin isäksi toisen kerran ja sisarussuhde ensimmäisen lapseni ja nuorempien kanssa on ollut alusta saakka loistava. Nykyään minulla on jo 3 lasta nykyisen puolisoni kanssa ja tämä vanhin poikani on alusta asti ollut täydellinen isoveli heille. Nuoremmat lapseni aina odottavat isoveljensä tapaamista. Poika on nykyään jo nuori aikuinen, mutta edelleen välimme ovat tiiviit ja tapaamme usein.
Olen todella kiitollinen exälleni eli pojan äidille, joka otti minut niin avoimesti vastaan eikä syytellyt tai kostanut sitä, että olin hylännyt pojan niin pitkäksi aikaa. Myös muut osapuolet, kuten minun nykyinen vaimoni on ottanut asian hyvin vastaan. Itse asiassa hän kannusti minua etsimään poikani uudelleen.
Ehkä olen ollut tavallista onnekkaampi, että kaikki on mennyt näin loistavasti. Tämänkin vuoksi harmittaa niin paljon, että niin paljon jäi lapsen lapsuudesta kokematta, koulunaloitus ja niin monet synttärit ja joulut.
Mutta jos joku on samassa tilanteessa kuin minä aikoinaan olin, niin kannattaa edes harkita sitä oman lapsen tapaamista jos se vaan on mahdollista. Olen saanut lapseni myötä niin paljon iloa elämään, että kaikki on ollut tämän arvoista.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sinä onnellinen.
Melkein itkettävän ihana tarina, nauti siitä elämä voi joskus näyttää valoisat puolet.
Tarina voi olla myös täysin käänteinen. Vaikka isänä haluaa eron jälkeen nähdä lapsiaan, on valmis taistelemaan oikeudessa saakka tapaamisoikeudesta ja vaikka sieltä päätöksen saa, äiti ilmoittaa että lapset eivät halua tavata. Ja piste. Kun 12 ikävuotta on täynnä, ei ole voi muuta kuin alistua tämän tosiasian edessä.
On aika kolkkoa kun ei tiedä lapsistaan puoleen vuoteen mitään, ei kuule heistä mitään, ei saa vastauksia tekstareihin ja meiliinkin vastataan että älä puutu ja sotke meidän elämää.
Isä syrjäytetään lähes poikkeuksetta - jo tutkitusti
Miehet ja isät systemaattisesti syrjäytetään lastensa elämästä huoltajuuskiistoissa - ja oikeudenkäynneissä oikeusmurhien muodossa, naisen saadessa olla ilman mitään pelkoa sanktioista vaikka päätökset perustuisivat pelkkiin, sosiaalitoimen innolla muokkaamiin, toteennäyttämättömiin valheisiin. Siinä tasa-arvoa!
Kuitenkin mies ja isä joutuu n. yli 80%:ssa tapauksista viemään asian oikeuteen omalla kustannuksellaan naisen saadessa oikeusapua yhteiskunnalta. Miksi? Koska hän on sukupuolensa vuoksi diskriminoitu. Niin kauan kuin tämä asia on haudattuna tabuna kaikkien yleisesti tuntemana virtahepona olohuoneessa, ei koskaan voida puhua tasapuolisesta, objektiivisesta kohtelusta. Omakohtainen kokemus asiasta on olemassa.
Nämä sosiaalitoimen rikolliset toimijat on saatava edesvastuuseen aiheuttamistaan vahingoista. Tarinoita on tuhansittain suomessa, mutta ne on lakaistu maton alle ja monet isät ovat kadottaneet yhteytensä lapsiinsa totaalisesti ja sosiaalitoimen sekä turvakotijärjestelmän väärinkäytösten vuoksi. vahingot ovat mittaamattomat ja yhteiskunnallisesti kauaskantoiset. Ei vaan kiinnosta päättäjiä vaikka tiedossa osalla onkin. Suomiko oikeusvaltio? Ei todellakaan. Mies ja isä on diskriminoitu alusta loppuun läpi koko sosiaalimafiakoneiston. "Tuomio" on jo aina annettu ennen kuin on edes tavattu ihmistä, saati vaivauduttu edes ottamaan selvää mistä asioista on kyse ja mikä on asioiden todellinen tila.
Tasa-arvoa saati oikeudenmukaisuutta ei ole
Olipa suhde miten tasa-arvoinen hyvänsä, on mies lainsuojaton eron tullessa aina, varsinkin kun miehen itsensä eroa hakiessaan tämä systemaattisesti mustamaalataan. Maine tahritaan, kunniaa ei palauteta vaikka todisteet miehellä on. Niin kirjalliset kuin henkilötodisteet. Naisella vain tarinat joihin heittävät lisää bensaa sosiaaliviranomaiset sekä naistenapu ry:t, turvakodit ja muut vastaavat sairaat mätäpaiseet, mukaan lukien käräjäoikeuksien asennevammaiset naistuomarit.
Näin ollen, vaikka mies olisi maksanut talot, autot, kesämökit, ulkomaanmatkat, elättänyt perheensä, maksanut käytännössä ihan kaiken, ollaan tämä ajamassa ulos omasta kodista vaikka siltojen alle pakkaseen kuolemaan, lapsen huoltajuudesta nyt puhumattakaan.Tämä on taivaan tosi!
Isyys mitätöidään törkeästi ihmisoikeuksien vastaisesti näytösoikeudenkäynnissä todisteista taikka niiden puuttumisesta tippaakaan välittämättä. Naisen ja naisorganisaation räkäposkella räyhäävät suunsoittajat saavat oikeudessa mesota vapaasti, kun taas mies jos puhuu muutamankin sanan itsestään, saa kuulla "tehän puhutte paljon itsestänne".
Totta kai koska olenkin yhtäkkiä syytettynä (syytettynä isä on myös kirjana olemassa) rikoksesta / rikoksista joita ei ole eikä voida toteennäyttää tapahtuneen.
Tässä valossa tasa-arvosta puhuminen on törkeää ja mautonta pilaa vakavassa asiassa, jossa aiheutettu mittavaa vahinkoa yhteiskunnalle tulevaisuudessa, mielipahaa laajasti, mielenterveysongelmia tuleville nuorille, saati pois potkitulle isille. Ei ole ihme että YH / sinkkunaisia on niin paljon suomessa. Koskaan en samaan enää itseäni altista, kuten ei niin moni muukaan tuttuni. Olkoot suomi sitten täynnä isättömiä tai lähes isättömiä lapsia ilman identiteettiä. Sitä saavat sosiaalisektori ja yhteiskunta mitä ovat vuosikymmeniä tilanneet, puuhastelua tontilleen!
Yritä saada kokemuksesi julkisuuteen jotain kautta.
Hieno tarina. Toivottavasti muutkin isät ja äidit voi unohtaa omat riitansa ja laittaa lapsen edun etusijalle. Todella upeaa!
Itse löysin 30 vuotiaana oman isäni vaistojeni viemänä, samalla mietin mitä minulle on kerrrottu "vanhempieni elämästä, tajusin että kaikki mitä olen kuullut on valhetta ja sen pohjalta lähdin selvittämään asiaa.
Sain isäni kanssa viettää vajaan 3 kk:tta aikaa kun hänen aikansa maanpäällä tuli täyteen, hän myönsi asian mutta äitini ei ole itse kertonut hänen olevan isäni kertaakaan, ei ole kieltänytkään vaikka tilaisuuksia olisi ollut vaikka kuinka, ei edes pahoitellut hänen kuolemaansa vaikka tiesi kuinka aljon minuun sattui, sieluni sekä sydämeni jäi yksin kulkemaan tätä polkua missä Jeesuksen anteeksi antamukseen vedoten ei puhuta asioista minulle.
Sukuani en ole koskaan tuntenut "vanhempieni puolelta, enkä tätä uutta sukuani saa tuntea koska asiaa saltataan enkä voi enää yksin edetä asiassa ennen kuin saan varmuuden, hautajaisissakin olisi ollut tilaisuus olla sukua mutta sitä ei haluttu niiden osin jotka totuuden tiesivät.
Olen yksin asian kanssa enkä voi edetä askeltakaan ennen kuin tiedän asian varmaksi, en tahtoisi elää valheessa, olla itse salaisuus, se vaikuttaa kaikkiin, loukkaan tahtomattani jopa isääni jonka kanssa olen kasavanut koska en tiedä tilannetta en voi vastata hänelle puhelimeen, olen niin lamaantunut sisältä sielusta, en haluaisi loukata ketään ja se vaara on jollen tiedä totuutta.
Tahtoisin kasvattaa oman lapseni jolla ei ole myöskään sukus totuuden mukaisesti, kertoa hänelle oikeat juurensa jotka itsekin haluaisin tietää, tämä särkee minua niin paljon ja tuntuu pahalle että kukaan ei halua minua auttaa vaikka sen tietävät.
'
Tunnen olevani syrjitty sekä inhottu, tiedän että tämän oikean isäni suku on hienoja ihmisiä täynnä, minulla on myöskin sisko ja velikin jos ei useampiakin sisaruksia, en voi ymmärtää miksi minulle tehdään näin.
Olen käynyt kovan koulun ja vedän raskasta kivirekeä mukanani, äitni sen tietää muttei osaa nähdä asiaa minun kannaltani, totuus vapauttaisi ja saisin olla onnellinen, nauttia elämästä sekä tuntea aitoja tunteita joita oikean isäni kanssa sain tuntea, onnellisuus...en tiennyt mitä se on ennen hänen tapaamistaan, siis suuri onnellisuus.
Olen yksin mieheni ja lapseni kanssa tässä maailmassa, en tahtoisi että oma lapseni joutuu käymään saman tuskan joskus läpi mityä itse olen tuntenut.
Sieluni huutaa tuskasta ja kärsii siitä että en voi elää totuudessa luoden menetyt ihmissuhteet hyvässä hengessä takaisin, ehkä sada tietää omat juureni ja tuntea kuuluvani kerrankin jonnekin, en ole paha ihminen vaan tahdon kaikille vain hyvää, siksi en halua painostaa vaikka oma tuskani kasvaa, en tiedä kuinka kauan joudun vielä olemaan yksin tulevaisuus pelkkää epätietoisuutta.
hoh hoijaa. "mietin onko viisasta ottaa yhteyttä omaan poikaani".
Minäkin kuulun jätettyjen lasten "ryhmään",nyt jo itsekin olen mummo,mutta isättömänä en ollut samalla viivalla ,kuin normaalin perheen lapset.Olen tunnistanut itsessäni olleen jopa koulukiusaajan ainesta ja tämä kaikki johtui siitä ,kun muilla lapsilla oli isät ja minulla vain paappa,mutta paappakin täytti sen isän osan kohdallani.Kateus muita lapsia kohtaan oli ikävä piirre minussa,vaikka se ei näkynytkään päälle päin.Kaikki kuitenkin järjestyi kohdallani ,kun jokaisella meillä on vain se yksi oikea isä.
Onnellinen puolestasi. Kiva tarina. Vähän toisenlainen kuin meillä. Vaikka pojalle ollaan kokeiltu olla puhumatta pahaa isästään, ( katkera ero, mies jätti velat ja kaikki muutkin hoitamatta) on nyt jo kaksikymppinen nuorimies sitä mieltä että isänsä saa olla siellä mihinkä lähtikin aikoinaan. Voipi olla ettei ole vastaanottoa, jos hänen isänvaistonsa vanhemmiten heräävät.
Aivan ihana juttu! Kiitos kun jaoit sen meidän kanssa, täällä maailmassa on jo tarpeeksi synkkiä ja huonoja uutisia :) Mukava kuulla välillä näinkin hyviä!
Ompa kiva lukea ja huomata että kyllä vain kannattaa isien
pitää yhteyttä oli tilanne mikä tahansa sillä kuitenkin lapset
on syyttömiä eroihin ja kaikkeen ikävään mitä aikuiset ihmiset
saattaa lapselle aiheuttaa riidoillaan ja pitämällä lapsia
"pelinappuloina".Ennenkaikkea pitäkää yhteyttä murrosikäisten
kanssa sillä he tarvitsevat kuuntelijaa ja oikeesti aikuista joka
oikeasti kuuntelee kyselee ja keskustelee.
Lasten oikeuksien tuki ry.
Kolme miesjärjestöä yhdityivät ja ajavat lapsen oikeuksia myös isään
Lukekaa aiheesta lisää, selatkaa sivustoa.
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on kerännyt tietoa syrjiikö sosiaalitoimi isejä.
Toivottavasti lasten oikeuksiin saadaan parannusta aikaan.
Viime päivinä keskusteluun on noussut uutisointi ja keskustelu uusperheistä, jotka antavat lapset adoptioon pois "onnen tieltä".
Lapsen oikeuksien tuki ry.
http://www.lastenoikeuksientuki.fi/
---
Kannattaa tutustua varatuomari Anja Hannuniemen valmisteilla olevaan tutkimuksee nlapsia sairaannuttavasta vieroitusoireyhtymästä.
Varatuomari Anja Hannuniemi. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J.P.Roos. -Varatuomari Anja Hannuniemi. - Peerheen suojelun keskusliiton toiminnajohtaja Anu Suomela ovat kamppailleet lasten oikeuksien puolesta myös parisenkymmentä vuotta
Porin Sanomat Anja Hanniniemi väitöstä koskeva artikkeli.
http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997
---
onneksi olkoon teille että olette käyttäytyneet kuin aikuisten pitääkin ja ajatelleet lapsen parasta. tämä todistaa että kaikki on mahdollista jos aikuiset niin haluavat... tosi hieno on sun ex kans kaikki kunnioitus hänelle.
mun kaverilla ei ole mitään yhteyksiä lapseensa joka on jo aikuinen. paljon johtuen exän vastahankoisuudesta. tämä on todistus siitä miten se on jättänyt jälkensä hänen poikaansa. yrityksistä huolimatta yhteydet ei ole onnistuneet.
Hieno asia että sinä ja poika vietätte aikaa nyt yhdessä. Ei ole liian myöhäistä solmia suhteita ja kaikki mitä tulee tulevaisuudessa on vain plussaa jos sen oikein oivaltaa.
Tarinasi on myönteisessä mielessä liikuttava, luin sen kyyneleet silmissä. Tehtyjä ei saa tehdyksi, mutta teillä vaan sattui lopuksi hyvin. Osoittaa teiltä kaikilta kypsyyttä hoitaa asiat kuntoon. Erityinen kiitos kuuluu entiselle ja nykyiselle vaimollesi.
Psykiatri Martti Paloheimo ( 1915- 2002) julkaisi useitsa kirjoja. Hän oli endimmäinen Tv psykologi 60-luvulla. Lähes kaikki asettuivat tv:n ääreem katsomaan hänen ohjelmia.
Lainaus kirjasta Kotivammaisuuden synty -Suomalaisen lapsuuden haavat aiheena isät.
Martti Paloheimo. Isät.
Paloheimo kirjoitti osiossa ISÄT sivu 147.
Isän olemassaolo, vaikka lyhyenkin ajalta jääneet muistot, sekä pahat, että hyvät, ovat tärkeitä.
Hyvillä muistikuvilla on suuri merkitys vuosikymmeniä myähemmin, silloin kun tämä poika pitelee omia lapsiaan. Hänen kehonsa muistaa nuo kosketukset. Pienikin hyväily, tukan pörröttäminen ohimennessä ja jopa pelkkä polvella istuminen saattaa palata myöhemmin mieleen kultaisena muistona.
On hämmästyttävää nähdä miten vähän tämäntapaisia kosketuksia tarvitaan pojalle ravinnoksi.
Normaalioloissa kun isä on kotona ja perhe koossa, kohtaavat isä ja pikkupoika toisensa kymmeniä, ehkä satoja kertoja päivässä aamusta lähtien.
Poika näkee, miten isä tervehtii vieraita, miten hän käyttäytyy, kaupungilla, junassa, bussissa, miten hän tervehtii vieraita, miten hän kohtelee ja puhuttelee kaupan myyjää, jne.
Kaiken aikaa siirtyy -lempisanani on "valuu" - jotain isän persoonallisuudesta poikaan silloinkin, kun tämä ei erityisesti opeta poikaansa, eikä edes muista, että poika on siinä lähellään ja hänen käyttäytymistään tarkkailemassa".
Onko pojilla tulevaisuudessa mahdollisuutta saada riittävästi miehen, puolison, isän mallia?
Tulevaisuus ei kaiketikaan näytä kovin lupaavalta. Onko mies-isä katovava luonnonvara lasten elämästä. -Mistä "valuu" tulevaisuuden isä- mies- perhemalli lapsille?
Tulevaisuuden visiot eivät näytä kovin lupaavalta.
Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen julkaisivat kirjan "Mies vailla tasa-arvoa", joka ilmestyi alkusyksystä. Kirjassa on yhteensä 26 miesnäkökulmaa käsitellen miehiä ja isyyttä, sekä heidän arvostuksen vähenemistä ja vähättelyä lapsen elämässä.
--