Hei !
Haluaisin vinkkejä mitä ruokaa/makupaloja yms. laitatte koirallenne kongin sisälle ?? jotain mikä sieltä ei ihan heti lennä ulos, että tekemistä riittäisi vähän pidemmäksi aikaa :D
vinkkejä ??
Mitä laitatte koirallenne kongin sisälle ?
6
318
Vastaukset
- perheen isä
En laita mitään. aktivoin koiraa ulkona ja muulla tavoin.
Tässä hieman ajattelemisen aihetta. Teksti on osa suomalaisen koiragurun kyhäämää ratalankahässäkkää.
Lainaan.
"Me tiedämme, että kun vähennetään hiilihydraatteja, niin koira siirtyy käyttämään pääosin rasvaa energian tuotantoon. Samalla saadaan “rauhoitettua” insuliinipiikkiä, saadaan parempi painokontrolli ja vältetään kaikki nykyään korkeaan hiilihydraattiin kytketyt terveysriskit.
Jos koiralle syötetään koko ajan hiilihydraatteja – pahimmillaan jopa tasaisesti pitkin päivää koiraa aktivoidessa tai palkittaessa – niin insuliinia hyppyytetään rajustikin. Rasvan hyödyntäminen jää nollille, ja soluille annetaan koko ajan käsky varastoida energiaa. Verensokeri heilahtelee päättömästi, ja koiran vireystaso ja into heilahtelee samaan tahtiin.
Onko tämä syy niin monien koirien ongelmiin rauhoittua? Ovatko eroahdistusoireet sittenkin ruokinnallisia, eivät puhtaasti hermorakenne- (eli jalostuksellisia) tai koulutuksellisia (ei osata enää tapakasvatusta)?"
Asiaa. Ainakin miettimisen arvoinen juttu. - adwac
"Neun" tyyppistä mössöä/maksalaatikkoa/lihapullaa, joskus olen laittanut juustoa mikä ei todellakaan meinannut tulla ulos! Yleensä koira kyllä saa kaikki sieltä pois aika helposti!? No kerran näkkäripala oli vähän hankalan mallinen ja jäikin sinne!
- kukkahatuton
Sopivan iso juustopala, joka ei tipahda sieltä ulos. Siinä riittää koirilla askarreltavaa useammaksi tunniksi ja mukavaa tuntuu olevan. Samalla puhdistuvat hampaat ja leuat aktivoituvat. Meillä Kongit annetaan koirille pari kertaa viikossa, niin mielenkiinto säilyy.
- Pen_tu
Raakaa/kypsää jauhelihaa, joskus harvoin maksalaatikkoa, puuroa, koirille tarkoitettua lohta, lihaa yms. Yleensä myös pakastan kongin. Joskus laitan kongiin juustoa ja sulatan mikrossa.
- Chicken
Koirien hammastahnaa, kanalle maistuvaa.
- Pentukongi käytössä
Meidän kääpiövillakkoira Vili tykkää todella paljon kongista. :) Laitan kongiin ensin turvotettuja napuja, sitten makkaraa/nakkia pilkottina pieniksi, sen jälkeen pieni pala juustoa ja taas makkaran paloja. Lopuksi päälle juustosiivu ettei heti kaikki tipu. Sitten kongi mikroon niin että juustosiivu jää kiinni siihen ja sen jälkeen pakkaseen yöksi. Aamulla kun lähden töihin annan kongin koiralle ja jää sitä tyytyväisenä jyrsimään. Tämä toimii hyvin meillä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1297993Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567105Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834835Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2483290Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012764Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1242345- 1531980
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari151927Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411740Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?2061675