Sisko naimisiin, minut unohdettiin.

Et varmaan saa tuon enempää tukea perheeltäsi, sinun kannattaa kaiketi etsiä ystävistäsi sitä tarvitsemaasi tukea.

Tunnet perheesi jäsenet ja epäilet jo itsekin, että tilanne on sellainen.

Yritä jaksaa. Itsekin olin aivan jo menettänyt toivoni, mutta äkkiä elämäni mies löytyikin työpaikaltani! Joskus ei oikein tahdo nähdä hyvin lähelle...

Itselläni on hieman samanlainen olo perheen kesken. Kukaan ei kysy mitään, ketään ei kiinnosta. Sisko on elänyt elämänsä vanhempien mielestä hyvin, hakeutunut heitä miellyttävään ammattiin jne. Hänelle soitellaan ja vieraillaan luona. Saattaa mennä helposti kuukausi parikin, että en ole missään yhteydessä perheeseen. Minä olen aina se, joka soittaa. Olen itse elänyt elämääni omien valintojen mukaan, mielipiteet ovat omiani ja en hae joka asiaan hyväksyntää muilta ihmisiltä. Siskoni toimii tässä asiassa toisin ja pyrkii kaikin tavoin miellyttämään vanhempiamme. Koen olevani ei toivottu-lapsi ja en viitsi kotonakaan käydä enää usein. Kuuntelin vuosia piikittelyä, tuomitsemista ja arvostelua elämäntavastani ja ulkonäöstäni. Nyt tuli mitta täyteen. Niin ja ihan vaan tiedoksi, olen luonteeltani melko rauhallinen ihminen. Elän terveellisesti, olen tavallinen kadun tallaaja. Ymmärtäisin, jos vetäisin huumeita ja pamahtaisin paksuks niin olisin todellinen häpeä vanhemmilleni. Mutta niinkään ei ole. Joka tapauksessa avautumiseni asiasta ei auttanut tilannetta yhtään eteenpäin. Todennäköisesti minulla ei ole enää vanhempia.

Odotahan vain jos siskosi saa lapsia sinua ennen. Sen jälkeen sinua ei käytännössä ole enää olemassakaan. Siskosi lapset ovat ainoita mistä puhutaan, myös siskollesi. Siskosikin on sen jälkeen vain lastensa äiti, ei enää mitään muuta.

Muutama asia ajateltavaksi.

Eikö nyt ole sisaresi aika? Hän on menossa naimisiin, elää kiinnostavaa aikaa, on varmasti mukavaa seuraa.
Sanot, että erottuasi poikaystävästäsi sai äidiltäsi huomiota ja lohdutusta. Eikö ollut ok? Ei yksi äiti voi revetä kahtaalle. Sitä paitsi elämän masentavimpia asioita on lohduttaa aina uudelleen ja uudelleen masentunutta lähiomaista.
Vaikutat niin masentuneelta erosi takia, että ehkä tarvitset ulkopuolisen kuuntelijan. Ei lähiomainen voi olla terapeuttisi.

Näet asioita nyt jotenkin vinosti. Huomaat sen ehkä sitten, kun olet selvinnyt erotunnekuohuistasi.

mutta sinähän erosit poikakaverista, et aviomiehestä, etkä itse ole edes vielä löytänyt sitä aviopuolisoasi. Kyllä sinäkin jonkun löydät ja sitten avioidut itsekkin, ja saat olla sen häähumun ajan huomion keskipisteenä. Tietysti kun nuori aviopari perustaa omaa kotiaan ehkä vanhemmat kokee että tulee auttaa kodinsisustuksessa. Tee itse samoin jos haluat saman, etsi joku sopiva ja mene naimisiin, perusta koti.

Häähumua siis ja keskipisteeksi, että etsi nyt nopeasti joku ja sitten heti lapsi, että ehdit ennen siskoasi. Sitten äitimuorisi mulkaisee sinua hyväksyvästi ja alkaa leperrellä lapsellesi ja avaa hänelle pankkitilin.

/

Jos oma äiti sattuu olemaan hieman yksinkertainen, sen voi antaa hänelle anteeksi ja alkaa elää omaa, itsenäistä elämää.

Kai ymmärrät itsekin ettei sitä jatkuvasti jaksa kuunnella kun sinun poikaystäväsi sitä ja tätä. Ehkä äitisi on saanut jo tarpeeksi itkuistasi ja odottaa, että kasvaisit suhteestasi ylitse ja eläisit elämääsi. Sinun äitisi on myös ihminen, ei KUKAAN jaksa ikuisesti jonkun surua kuunnella. Ja ei ihmekkään jos äitisi haluaa välillä huomioida jotain iloisia ja positiivisiä asioita. Ehkä sinun kannattaisi vähän piristyä, mennä vaikka terapeutille puhumaan jos et pääse suhteesta ylitse.

Kuten joku jo sanoi, lähiomaiset tai ystävät eivät kuulu olla sinun terapeutteja. Kaikilla on omat huolensa, niin myös äidilläsi, eikä hänen kuulu kantaa jokaista surutaakkaa mikä sinulla on.

Eli kasva aikuiseksi.

Olisit kiitollinen että olet päässyt eroon rasitteesta oma äitini ytittää koko ajan loukata kunniaani. Auttamalla vaikka miten sanon, kiroan ja huudan että en tarvi apua.

Olen pasifisti ja siksi en voi lyödä häiriintynyttä akkaa vaikka miten tahtoisin. SAatanan dementoitunut idiootti joka ei tajua että olen 27 enkä tarvi mitään paapomista.

Kaikille vanhemmille ei ole luotu "tervettä" järkeä jonka pohjalta kohdellaan lapsia tasapuolisesti. Itsellä samanlainen kohtelu - tosin rahallisesti ollaan oltu tasa-arvoisia, mutta minua on aina kohdeltu vähätellen. Voimia sinulle! Ps. mieheni perheessä nuorempi veli saa kaiken - mieheni kärsii vaikka ei tunnusta sitä. Anoppi kaamea ihminen (varmaankin vähän sama kuin sinulla).

Jos?

Jos äitisi ensinnäkin ajattelee, että sinä tarvitset omaa rauhaa, tilaa ja aikaa löytääksesi uuden jannun? Ja että siinä hommassa ei parane äitiä laahata mukana.

Ja toisekseen, ehkä hän myös on huolissaan tämän toisen tyttärensä "menetyksestä", koska sitähän tuo avioliiton solmiminen aina tietyllä tavalla on, ja yrittää nyt varmistella jalansijaansa tämän perheeseen nyt ilmestyneen vävymiehen elämässä myös.

Jos äiti osasi sinua lohduttaa siinä ensin alkuun edes, niin ei hän varmaan ihan paskakaan äiti sentään ole.

(Muuten olen sitä mieltä että meidän äitien olisi parasta kadota kun lapset täyttää kaksikymmentä... teki niin tai näin niin aina näköjään teki väärin.)

Hei !

Ehkäpä sinun pitää katsoa itse siihen peiliin.
Miksi olet niin katkera, sanot ettet ole siskollesi kateellinen ja olet
hänen puolestaan onnellinen hänen tilanteestaan, kirjoituksestasi päätellen näin ei kuitenkaan ole.

Näet ehkä asiat nyt omaltakantiltasi ja on vaikeaa ajatella että muillakin on elämä elettävänä. Kyllä sinäkin sen oman onnesi vielä löydät, meitä on paljon jotka ovat olleet samassa tilanteessa.

Sait äitisi kuuntelemaan ja antamaan myötätuntoa sinulle, mutta pitäisikö hänen sivuuttaa kaikki muu. Niin vaikeaa kuin sinulla onkin nyt, niin muiden elämä on myös yhtä tärkeää ja merkityksellistä.

Hyvää jatkoa sinulle ja valoisampia edessäolevia vuosia.

Aikuistuessa ja itsenäistyessä yksi perusturvaa järkyttävistä asioista on se, että äiti onkin ihan tavallinen ihminen heikkouksineen ja vahvuuksineen. Kirjoituksesi perusteella osaat asiaa jo jonkun verran käsitellä ja näet tilanteen kokonaisvaltaisemmin kuin vain oman napasi kautta, mutta joudut vielä jonkun katkeran kyyneleen nielemään ennen kuin sisäistät ettei äitisi vain kerta kaikkiaan kykene sinun suhteesi parempaan. Hän teki sen, mitä kykeni ja uskoo aivan varmasti toimineensa täysin oikein. Kysyttäessä hän kertoisi jakavansa rakkauttaan tasaveroisesti ja välittämällä kaikista lapsistaan, mutta kun äidillä ja lapsilla yleensä pruukaa olemaan erilaiset luonteet ja sen myötä erilaiset näkemykset, mitä kukin tarvitse päädytään siihen, että kannattaa laajentaa luottoystävien määrää ja purkaa tuntojaan muuallekin kuin vain äidille.

Se, että äitisi nyt erityisesti tuhlaisi rakkauttaan ja maallista omaisuuttaan sisarellesi voi pohjautua siihen, miten hän sitten sinun avioliittosi alussa haluaa tehdä saman myös sinulle. Ehkä jokin äitisi arvomaailmajuttu? Todennäköisesti olet nyt niin surusi ja tunteittesi kuormittama, ettet havannoi asioita ympärilläsi maltillisesti ja syyseurauksia ymmärtäen. Mielestäni et osoita mustasukkaisuutta, jos asiallisesti kysyt odottaako sinuakin sitten joskus yhtä ihanat hetket äitisi kanssa kuin hän nyt tuhlaa sisarellesi?

Hae nyt ihmeessä ne luottoystäväsi avuksesi ja samalla saat etäisyyttä, koska se että tunnet niin voimallista hylkäämisen tunnetta äitisi taholta viittaisi että sen tunteen takana on jotakin vielä syvempää surua ja se sinun täytyy uskaltaa pikku hiljaa käsitellä. Muuten et tule ikinä selviämään mistään eroista elämässäsi.

Onnea jatkoon!