Millainen pursi pallonkiertoon - detaljeja?

Matti Lappalainen

On arvioitu, että jokaista pallonkiertoon lähtevää venettä kohti 100 suunnittelee joskus lähtevänsä. Jos suomalaisia veneitä joka vuosi 3-5 pääsee Tyynellemerelle asti, niin 300 - 500 lienee suunnitellut tekevänsä saman matkan. Tämän peräti epätieteellisen arvion laajentaminen käsittämään Välimerellä ja Karibialla purjehtivat kasvattaa matkan suunnittelijoiden / haaveilijoiden määrän jo tuhansiin veneilijöihin. Avomeripursista kysytään tälläkin palstalla säännöllisesti jotakin. Koska aihe on laaja eikä 5000 merkkiä riitä kuvaamaan kaikkea, ehdotan, että kokeneet valtameripurjehtijat kertoisivat purresta yksittäisiä mielestään tarpeellisia detaljeja. Purjehtiminen Itämerellä voi olla jopa vaativampaa kuin purjehtiminen valtamerellä eli lukisin Itämeren purjehtijat mukaan. Mun ensimmäinen detaljiehdotus on että valtameriveneessä moottorin mittaritaulu pitäisi olla sisällä. Ulkona olisi vain hälyytykset. Tutussa jenkkiveneessä aalto tuli sen verran istuinkaukaloon, että mittaristo kastui ja oikosulku tuhosi käynnistyspuolen. Syntyi vaaratilanne, jossa olisi voinut käydä huonosti. www.snoopy.fi

14

985

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alas lepäämään

      Sukellusvene jossa on masto ja köli.

    • Matti Lappalainen

      Lisäämpä toisen ajatuksen. Valtameripurkkarissa (tai kaikissa purkkareissa) riki pitäisi olla niin suunniteltu, että mikä tahansa yksi vaijeri voi katketa eikä riki kaadu. Monissa sarjavalmisteisissa veneissä ei näin ole. On sellaisiakin joissa minkä tahansa vaijerin katkeaminen aiheuttaa rikin kaatumisen! Rikin menettäminen vaijerin pettämisen seurauksena rauhattomalla merellä on dramaattinen tapahtuma, eikä ollenkaan tuiki harvinainen. www.snoopy.fi

    • Matti Lappalainen

      Lisäämpä kolmannenkin mielipiteen. Jos et harrasta kilpapurjehdusta voittaaksesi elä osta purkkaria jossa on ns roikkuva peräsin eli laakeroitu vain ylhäältä. Se on haavoittuva konstruktio matkapurjehtijalle. Katso esim H-R veneitä. Niissä on peräsin tuettu oikein. www.snoopy.fi

    • kiertänyt

      kestävä ja pestävä riittää

    • Suosittelen tutustumista Bernard Moitessierin kirjaan "La longue route", julkaistu myös englanniksi "The long way". Ainakin ranskankielisessä kirjassa, joka minulla on, on 55-sivuinen liite, jossa Moitessier selvittää hyvin perusteellisesti ja selkeästi, mitä vaaditaan veneeltä ja mitä purjehtijalta, kun seilataan maailman ympäri. Vaikka monet tekniset asiat ovat muuttuneet 40 vuodessa (kirja julkaistiin 1971), suurin osa ohjeista pitää edelleen paikkansa. Ikävä kyllä kirjaa ei ole suomennettu.

      • Matti Lappalainen

        Joo, ihan hyvä kirja. On veneessä, mutta valitettavasti jo vähän homehtuneena. Pitää varmaan perusasioiden suhteen edelleen paikkansa. Tosin sen kuuluisan kisan voitti toisenlainen vene ja toisenlainen mies, mutta siihenhän oli omat erikoiset syynsä. www.snoopy.fi


    • 11+14

      No mitenkäs se kirjan markkinointi täällä kaksnelosella on tuottanut tulosta? Mainonta ainakin on ilmaista!

      • sysnoopy

        Luulen, että hevosenmaidosta tehty psoriasisläkke myy paremmin. En ole kyllä kokeillut, että en voi arvioida kumpi on parempi tuote.


      • jiippi2

        Jos mainonta on ilmaista, ei se varmaan sinulta pois ole. Ei näitä tälläisia kirjoja niin paljon markkinoilla, ainakaan suomeksi ole. Kun vielä ottaa huomioidaan budjetin (?), niin lienee ymmärrettävää että Matti täällä hieman markkinoi kirjojaan. Uskon että moni joka on aiheesta kiinnostunut löytää näin hyvää luettavaa. Ja jos yksikin näistä kirjoista saa kipinän lähteä pidemmälle purjehdukselle, on kirja silloin varmaankin tehnyt osan sille asetetuista tehtävistään(?)Minä olen kaksi jo lukenut ja pitänyt lukemastani. Varmaankin toisiakin mielipiteitäkin löytyy, niinkuin aina. Vaikka "11 14"nimimerkkiä mahdollisesti häiritsee, niin kerro Matti milloin tulee se no 3?
        Olen vain lukija ja minulla ei ole taloudellista intressiä näihin kirjoihin...


      • Ihan turha vinoilla. Kyse ei ole mainon nasta. Tällä palstalla on helppo nähdä, että harva osaa englantia ja vielä harvempi ranskaa, joten kirjan markkinointi tällä foorumilla olisi totaalisen turhaa.

        Kyseinen kirja ei myöskään ole enää kaupan kuin divareissa, mutta jos joku sen löytää (ja osaa lukea), se on antoisa teos.


      • hakro hakoteillä
        Hakro kirjoitti:

        Ihan turha vinoilla. Kyse ei ole mainon nasta. Tällä palstalla on helppo nähdä, että harva osaa englantia ja vielä harvempi ranskaa, joten kirjan markkinointi tällä foorumilla olisi totaalisen turhaa.

        Kyseinen kirja ei myöskään ole enää kaupan kuin divareissa, mutta jos joku sen löytää (ja osaa lukea), se on antoisa teos.

        Tässä vinoilussa taidettiin kuitenkin viitata Matti Lappalaisen ((Snoopy-vene) kirjoihin, joihin hän toistuvasti täällä viittaa... Ihan suomenkielistä kamaa. Toisekseen miten tällä palstalla muka näkee, osaako porukka englantia tai ranskaa? Tämä kun on suomenkielinen palsta niin suomeksi kirjoitetaan, tietty!


    • Matti Lappalainen

      Lisäämpä neljännenkin detaljin. Jos tärkeimmät pallonkiertäjän, yksinpurjehtijan, varusteeni ovat: automaattiohjaus, tutka ja vhf-puhelin, niin seuraavalla tärkeystasolla on Honda 1000i agregaatti. Honda 2000i olisi parempi, mutta se on mitoiltaan mulle hieman liian suuri. Hondan tärkein tehtävä on jauhaa sähköä maasähkön kautta. Se säästää isoa dieseliä ja löpöä. Hondalla voi myös käyttää tavanomaisia sähkötyökaluja, joista pora ja rälläkkä ovat teräsveneessä tavallisimmat sähkötyökalut. Rälläkällä katkeavat tarvittaessa myös rikivaijerit nopeasti, jos semmoinen tarve joskus tulisi. Honda on vaeltavissa veneissä hyvin tavallinen varuste tänä päivänä. www.snoopy.fi

    • Matti Lappalainen

      Kiitos jiippi2 kommenteista. En osannut yhdistää nimimerkkiäsi sähköpostiosoitteeseesi, joka minulla varmaankin on, niin että vastaan tässä. Ei ole ollut tarkoitus häiritä tätä palstaa mainoksilla, jos haluaa katsoa mitä kotisivuilta löytyy on se jokaisen oma asia. Viides kirja eli "Yksinäinen purjehtija" osa 3 jää nyt toistaiseksi kesken, koska lähden purjehtimaan, mutta" HIRVEETÄ HIRVEETÄ" osat 1 ja 2 ovat painossa ja ne on luvattu kuun lopulla. Terveisin Matti.

      • jiippi2

        Minkälainen reitti/aikataulu suunnitelma sinulla sieltä Indonesiasta on? Olit vissiin kotia kohti tulossa? Jokatapauksessa hyviä tuulia!
        Maili osoitteeni sinulla on ja tilaukset sisällä..


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      128
      1106
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      567
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      431
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      401
    Aihe