Olen ihan tajuttoman älyttömän, hulvattoman järisyttävän ihastunut erääseen mieheen. :( Olen ihan kipeä rakkaudesta, en osaa ajatella mitään muuta, kuin tätä miestä. Vähän aikaa osasin olla ajattelematta häntä, mutta taas.. taas hän on noussut päällimmäiseksi mieleen.
Tässä on typerää se, että en uskalla tehdä aloitetta. Luulen, että tätä miestä estää se, että hänen kaverinsa on tod.näk kiinnostunut minusta. Minä en ole kiinnostunut alunperinkään tuosta kaverista tippaakaan.
Nyt minä olen ihan sekaisin.. Tuo mies.. ruskeasilmäinen, komea, harkitsevainen, päättäväinen.. Ja kun en toisaalta edes tunne häntä vielä paljoa. Olen ollut ihastunut ehkä huhti/toukokuusta asti. :( Eli tässä on ollut reilu pari kuukautta, tai kolme kuukautta aikaa. Mietin, että miksi hän ei ole tehnyt aloitetta..
Hän on ihana: suoraselkäinen, aikaansaava, uskovainen, komea (mainitsinko sen jo?)
Voi, pääsisinpä näkemään hänet edes vilaukselta.. Kysyä mitä hänelle kuuluu..
Mitä ajattelette, missä vaiheessa minun kannattaa tehdä aloite, vai kannattaako, koska hän on luultavasti aika konservatiivinen ihminen. Ehkä hän toivoo tekevänsä aloitteen? Ja toisaalta, mistä voin olla varma hänen olevan minuun ihastunut? Voihan ihminen olla flirtti ilman taka-ajatuksiakin?
Olen niin ihastunut sinuun, en uskalla sanoa sitä sinulle
10
1405
Vastaukset
- Aloite kannattaa
tehdä NYT HETI! Soita, lähetä txt-viesti tai ota yhteyttä face bookissa.
- mai neim is...
Ei tainnu tulla kauppoja. Harmi. No.. Kynnethän tässä menee mutta menkööt.
- Minä höpsö tyttö
ääh, en minä uskalla! :(
kun mitä jos tämä mies on sellainen, että hän ei sitten enää arvostakaan naista, jos nainen tekee aloitteen? Mitä jos tämä mies on pitkän piimän koulukuntaa? Mitä jos hän haluaa miehekkäästi ja herrasmiesmäisesti lähestyä naista ensimmäisenä, jotta saa kokea olevansa uros?
Suurin kysymys: voinko pilata tämän jutun tekemällä jotain hätiköityä?- voit pilata
miehen kadottaa parhaiten se kun nainen tekee aloitteen, älä usko nettihörhöjä jotka sanoo, että on ookoo, jos nainen tekee aloitteen. Ei ole.
- ehkä joo tai ei
entä jos?? mitä jos?? kuinka jos?? mitäs jos??
kysymyksiin saa vastauksen kysymällä, yhteisymmärrys löytyy keskustelemalla, ei olettamalla toisen reagointia omiin epäilyihin..
mutta suomalaiset ja keskustelu ei sovi yhteen, me ollaan niin alkukantaista rujoa metsäläistä heimoa, että me eletään kivikauden periaatteiden mukaisesti..
vaikka pyörä keksittiinkin jo aikoja sitten, suurimmalla osalla sosiaaliset taidot ovat surkeat..
WHY?
- 4h6e5yj7r6tkj
Naisen aloitteen tekeminen on yhtä ok kuin miehenkin tekemä aloite.
Nössöämmät vaan ei uskalla.- iso peukku
tälle!
- Aku_666
Oletko antanut miehelle tilaisuutta aloitteen tekemiseen? Yritä ehdottaa hänelle hienovaraisesti esim elokuviin tai ravintolaan menoa ilman kummankaan ystäviä mukana. Jos ei onnistu niin siinä tapauksessa aloitteen tekeminen jää sinulle, loppujen lopuksi on parempi katsoa kuin katua =).
- lerssilate
vituttaa vaan enemmän jos et tee mitään. saattaa olla että ukko ei itse kehtaa tehdä mitään tai ei tiedä sinusta niin paljon että kehtaisi tehdä mitään. rohkeesti vaan pistät viestiä menemään, et häviä mitään ja voit saada jotain todella upeaa jos hyvin käy. Sitä paitsi se tuntuu mukavalta jos tyttö huomaa ukon, lähtee kanssasi ulos jos on vähänkään kiinostunut.
t. samanlaisessa tilanteessa ollut ukko joka sai ittestään lopulta irti niin paljon että pyysi tyttöä ulos, ja hän suostui.
saattaa olla että ukko ei tee alotetta ja jäät yksin tunteitesi kanssa jos et tee mitään. vuodet kuluu ja ainoat asiat joita ihminen oikeasti myöhemmällä iällä katuu on asiat joita ei tehnyt vaikka olisi halunnut. - Santer Endman
Se on vaan niin pirun vaikeaa se aloitteen tekeminen, varsinkin kun ei tiedä toisesta mitään muuta kuin etunimen ja työpaikan. Itse painiskelen juuri tuossa tilanteessa. En tiedä onko ko. neito varattu tai kiinnostunut muutenkaan. Tiedän että tekemällä sen aloitteen ja pyytämällä häntä vaikka kahville se selviää, mutta mitä jos hän ei suostu? Sehän tässä eniten pelottaa.
Olen ollut huomaavinani sellaisia pienen pieniä lupaavia merkkejä hänessä, mutta toisaalta olen voinut tulkita ne aivan väärin. Asiakaspalveluammatissahan ne hymyt ja katseet kuuluvat asiaan, ja jos nyt kädet hieman koskettavat toisia niin oliko se vahinko vai tarkoitus. Niin tai näin, pakko kai tässä on kohta rohkaista mielensä ja mennä juttusille, ei tätä levottomuutta muuten kestä erkkikään.
Jännä homma sikäli että olen nähnyt tuon neitokaisen jo monen monta kertaa viime vuosina hänen työpaikassaan, mutta nyt vasta se ihastus iski, kuin olisi lyöty puukolla rintaan. PAM! Ei ole sen jälkeen paljoa muuta mieleen mahtunut. Toivottavasti edes tätä pieni avautuminen helpottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi812621On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512590Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682543Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742443Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl411960Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu491872Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271317Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve191316Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171138