rakennettavasta ydinvoimalasta jätetään Arevalle ja Toshiballe.Valmistelevaa esityötä on jo tehty jotta tarjouspyyntöihin on saatu raamit aikaiseksi.
Fennovoiman tarjouspyynnöt
29
223
Vastaukset
- ydinkosken varaan
Tänä kesänä tai tänä vuonna selviää myös kumpi paikkakunta voittaa, Simo vai Pyhäjoki (muutamille tiedoksi, ettei se toinen paikka ole Pyhäjärvi tms.).
- Eikä toinen
ole Timo tms.Noin tasapuolisuuden vuoksi.
- 17 + 17
Tarjouspyynnöt kuuluvat Talous -palstalle kohtaan "Yleistä taloudesta".
- Ydinvoimalan
sijoituspaikka ratkeaa myös tarjousprosessin aikana,todennäköisesti syksyllä.Eli kuullaanko voimalan toimittajaehdokkaiden näkökantoja myös sijoituspaikan suhteen?
- Päätös on tehty
Sijoituspaikka on selvillä,mutta byrokratian takia se kerrotaan julkisuuteen vasta kun valitukset on käsitelty.Asia putkahti eilen tv.stä,enkä edes kanavaa ehtinyt todeta.Kun usein ihmetellään mikä tekee voimalan rakentamisen ajan pitkäksi Eduskunnan päätöksestä valmistumiseen,niin byrokraattiset valitukset ovat siinä yhtenä mukana.
- Menee vielä
Päätös on tehty kirjoitti:
Sijoituspaikka on selvillä,mutta byrokratian takia se kerrotaan julkisuuteen vasta kun valitukset on käsitelty.Asia putkahti eilen tv.stä,enkä edes kanavaa ehtinyt todeta.Kun usein ihmetellään mikä tekee voimalan rakentamisen ajan pitkäksi Eduskunnan päätöksestä valmistumiseen,niin byrokraattiset valitukset ovat siinä yhtenä mukana.
noin kaksi viikkoa kunnes päätös sijoituspaikasta julkaistaan.Hankesuunnitelmat on tehty alustavasti kummallekin paikkakunnalle,mutta onko vielä kyseessä jonkinlainen "loppukilpailu" mahdollisista lisäeduista kuntien taholta.Kuntien päättäjät puhuivat lottovoitosta työpaikkojen ja verotulojen suhteen,joten ehkä lisätarjouksia pähkäillään.
- Sijoituspaikasta
Menee vielä kirjoitti:
noin kaksi viikkoa kunnes päätös sijoituspaikasta julkaistaan.Hankesuunnitelmat on tehty alustavasti kummallekin paikkakunnalle,mutta onko vielä kyseessä jonkinlainen "loppukilpailu" mahdollisista lisäeduista kuntien taholta.Kuntien päättäjät puhuivat lottovoitosta työpaikkojen ja verotulojen suhteen,joten ehkä lisätarjouksia pähkäillään.
on nyt saatu päätös.Ydinvoimalan toimittajasta tulee päätös loppuvuoden aikana,kerrottiin viime viikon tiedoitustilaisuudessa.Voimalan toimittajaehdokkaat ovat varmaan antaneet menneinä kuukausina lausuntonsa molemmista sijoituspaikkaehdokkaista,mutta kumman ehdokkaan voimalalle Pyhäjoki oli ykkössijoituspaikka?
- Vastaukset saatu
Sijoituspaikasta kirjoitti:
on nyt saatu päätös.Ydinvoimalan toimittajasta tulee päätös loppuvuoden aikana,kerrottiin viime viikon tiedoitustilaisuudessa.Voimalan toimittajaehdokkaat ovat varmaan antaneet menneinä kuukausina lausuntonsa molemmista sijoituspaikkaehdokkaista,mutta kumman ehdokkaan voimalalle Pyhäjoki oli ykkössijoituspaikka?
tarjouspyyntöihin Arevalta ja Toshibalta.Tekniset tarjoukset tulleet ensin ja nyt väännetään toimitustavasta ja siihen liittyvine hintoineen.Päätös tapahtuu loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa.
- Avaimet käteen
Vastaukset saatu kirjoitti:
tarjouspyyntöihin Arevalta ja Toshibalta.Tekniset tarjoukset tulleet ensin ja nyt väännetään toimitustavasta ja siihen liittyvine hintoineen.Päätös tapahtuu loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa.
Toimintatapa voi olla erilainen noilta toimittajilta.Haluaako Areva vielä toimittaa avaimet käteen periaatteella,jos yleensä tulee valituksi.Japanilaiset tekniikan tuotteet ovat kestävämpiä kuin Ranskalaiset,noin yleisesti ottaen.
- Upea Lappee
Avaimet käteen kirjoitti:
Toimintatapa voi olla erilainen noilta toimittajilta.Haluaako Areva vielä toimittaa avaimet käteen periaatteella,jos yleensä tulee valituksi.Japanilaiset tekniikan tuotteet ovat kestävämpiä kuin Ranskalaiset,noin yleisesti ottaen.
Päätös voimalan toimittajasta siirtyy ensi vuoden puolelle.Näin lueskelin jostain lehdestä jossainpäin Suomea jokunen viikko sitten.Saimaassa ainakin riittää vettä vesivoimalle.
- 345632
Upea Lappee kirjoitti:
Päätös voimalan toimittajasta siirtyy ensi vuoden puolelle.Näin lueskelin jostain lehdestä jossainpäin Suomea jokunen viikko sitten.Saimaassa ainakin riittää vettä vesivoimalle.
Kyllä pitää paikkansa.Vähän näkyy olevan epäselvyyttä päätösajankohdasta.
- Toshiba esittelee
Toshiballa on esittelykierros menossa molemmille yhtiöille.Heidän edustajansa myönsi että myönteinen päätös saattaisi tuoda lisää tilauksia myös muista maista.Lupaavat käyttää Suomalaisia yhtiöitä ja työntekijöitä voimaloita rakennettaessa.Nuo asiat pitäisi saada tiukasti sopimusehtoihin.
- KKivelä
Suomalaisten työntekijöiden käyttöhän on kaikkein järkevintä vaikka ei ehkä halvinta lyhyellä tähtäimellä, mutta kun katsoo Arevan toilailuja niin puolalainen putkimies näyttää tulevan tosi kalliiksi. Pitkässä juoksussa paikallinen ( Suomalainen ) tulee varmasti halvimmaksi. Eihän kukaan omaan pesäänsä paskaa rakenna.
- Kunhan kyselen
KKivelä kirjoitti:
Suomalaisten työntekijöiden käyttöhän on kaikkein järkevintä vaikka ei ehkä halvinta lyhyellä tähtäimellä, mutta kun katsoo Arevan toilailuja niin puolalainen putkimies näyttää tulevan tosi kalliiksi. Pitkässä juoksussa paikallinen ( Suomalainen ) tulee varmasti halvimmaksi. Eihän kukaan omaan pesäänsä paskaa rakenna.
Miksi Areva on yleensäkään mukana näissä tulevien voimaloiden myyjäehdokkaina.
- vastatutkinut
onko se areva ees järkevin? ja mistä tulee ydinvoimaosaaminen?
Mun mielestä paree ois kuitata kaikki ydinvoima pois kunnes, siitä joku tajuais ees pitää huolta, edes Amerikkalaiset ei sitä ole osannu tehdä. Te senkin saatanan pölkkypäät!- Yöllä nukkunut
Ei jenkit tätä palstaa lue.Eikä siellä sun mielipidettäis mitenkään noteerattais vaikka lukisivatkin.
- H-Molli
Olen samaa mieltä. Ydinvoima on osoittautunut keskeneräiseksi tuotteeksi ja tulisi palauttaa yliopistojen tutlimusosastoille.
Ranskan ydinvoimaosaaminen sivumennen tuli korkeimmalta taholta. Nimittäin kenraali De Gaullelta, joka ei luottanut Naton ydinaseeseen, vaan halusi oman.
- R - E
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/kiina ja iso-britannia hierovat ydinkauppoja/201207219087
Kiinalaiset tulossa ryminällä myös ydinvoimaloiden toimittajiksi.
Ensin jopa viisi ydinvoimalaa Englantiin, sitten ydinvoimala
Fennovoimalle Suomeen, sitten....? - Töihin siitä
Nyt kun lopusijoitus posivan luolaan on määrätty neuvoteltavaksi, niin voimalan toimittaja lienee ratkaistavissa.Ennakkoon ilmoitettu "alkuvuosi" on nyt alkanut ja lähiaikoina asiasta kuulemme.
- Tienvarsipummi
Seuraava ratkaisematon ongelma tulisi olemaan käytetynpolttoaineen kuljetus Eurajoelle. Myrkkylaivuritkaan tuskin sellaista lastia kyytiinsä ottaisvat.
- 4+12
Tienvarsipummi kirjoitti:
Seuraava ratkaisematon ongelma tulisi olemaan käytetynpolttoaineen kuljetus Eurajoelle. Myrkkylaivuritkaan tuskin sellaista lastia kyytiinsä ottaisvat.
Ruotsissa sitä käytettyä polttoainetta kuskataan jatkuvasti länsirannikolla sijaitsevalta Ringhalsin laitokselta ja Uppsalan tienoilla sijaitsevalta Forsmarkin laitokselta Gotlannin tienoilla sijaitsevaan Oskarshamnin keskusvarastoon. Ei voisi ruotsalaisia vähemmän kiinnostaa. Ei edes tanskalaisia, vaikka laiva menee Juutinrauman kautta. Kama on jäähtynyt vain muutaman vuoden eli on paljon ärjympää kuin loppusijoitettava polttoaine. Niin että siinä on se sinun ratkaisematon ongelmasi!
- vartiontilisä
4+12 kirjoitti:

Saksassa sekä monissa muissa maissa aktivistit pulttavat itsensä raiteisiin ja terroristit yrittävät kaapata lasteja, näitä sitten poliisit vartioivat veronmaksajien rahoilla. Mikäli puutavara tai turvelasteja jouduttaisiin näin suojelemaan niin todennäköisesti niiden käyttö kiellettäisiin tuotapikaa.
- 3+3
vartiontilisä kirjoitti:

Suomessahan kuskattiin 15 vuotta käytettyä polttoainetta Loviisasta Majakin laitokselle Venäjällä. Alussa se sai mediahuomiota, mikä hiipui nopeasti. Kuljetusta turvasi yleensä neljä poliisiautoa. Kerran Kouvolan tienoilla oli "gröna flickor på banan", muutoin kuljetukset sujuivat häiriöttä.
- Syväuni
3+3 kirjoitti:

Nykyisin kunnan-kaupunkienjohtajatkin ovat niin valveutuneita etteivät sallisi vaarallisia jätekuljetuksia alueittensa läpi. Merikuljetuksia hillitsee mm. suojelualueet joitten lähelle ei myrkkylaivoja päästetä.
- 20+13
Syväuni kirjoitti:

Jos kuskataan Loviisasta Olkiluotoon maanteitse, ei tarvitse mennä kaupunkien keskustojen läpi (paitsi ehkä Raision).
- Ei toimenkuvassa
Syväuni kirjoitti:
Nykyisin kunnan-kaupunkienjohtajatkin ovat niin valveutuneita etteivät sallisi vaarallisia jätekuljetuksia alueittensa läpi. Merikuljetuksia hillitsee mm. suojelualueet joitten lähelle ei myrkkylaivoja päästetä.
Ei kunnanjohtajat päätä tälläisista asioista.
- säteilyreitti
Ei toimenkuvassa kirjoitti:
Ei kunnanjohtajat päätä tälläisista asioista.
Kuljetukset aiheuttaisivat evakuointiuhan sadankilometrin säteellä ajoreitistä, siihen tuskin kukaan viranomaisista olisi valmis. Jätekuljetukset ovat myös olleet yksi syy miksi Saksa luopuu ydinvoimasta.
- 12+4
säteilyreitti kirjoitti:
Kuljetukset aiheuttaisivat evakuointiuhan sadankilometrin säteellä ajoreitistä, siihen tuskin kukaan viranomaisista olisi valmis. Jätekuljetukset ovat myös olleet yksi syy miksi Saksa luopuu ydinvoimasta.
Mistähän tuo sata km tulee? Kun polttoaine on jäähtynyt 30-40 vuotta, on yhdessä kuljetussäiliössä lämmöntuotto enintään tasoa 5 kW eli vähemmän kuin perhesaunan kiukaassa. Eli mitään sulamisriskejä ei ole. Pitkään jäähtyneessä polttoaineessa ei myöskään ole juuri lainkaan kaasumaisia radioaktiivisia aineita, eli merkittävää päästöriskiä ei ole vaikka polttoaineiden suojakuoret rikkoontuisivat onnettomuudessa. Jos kaikki säteilysuojat menetetään, ulkoinen säteily ulottuu vaarallisena muutaman sadan metrin päähän.
Saksa on oma lukunsa. Ei sielläkään kuljetusmielenosoitukset perustuneet todelliseen riskiin vaan ydinvoiman vastustukseen yleensä.
Korkea-aktiivisten ydinjätteiden kuljetuksissa ei ole koskaan sattunut onnettomuuksia, jossa olisi syntynyt merkittäviä radioaktiivisia päästöjä tai koitunut väestön merkittävää altistumista säteilylle.
- Juuso Puro
Nyt on sitten saatu nimet paperiin ja Rosatom on voimalan toimittajat ihmeen pitkien vaiheiden jälkeen.Nyt lähdetään kohti seuraavaa vaihetta tässä hankkeessa.Vielä ei rakennusmiehet pääse töihin,mutta suunnitteluportaalla niitä riittää hankkeen parissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544015On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742417Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581101