Sinä kustannustoimittaja?

Pari ensimmäistä sivua pitää olla tyrmäävän hyviä! Ja mielellään tietysti jatkokin.

On kai yleisesti tunnettu seikka, että kaikkia käsikirjoituksia ei ehditä lukea, mutta toivottavasti Suomessa edes ekat sivut vilkaistaan.

Ja jos sinun mielestä kouluajan pakkoluettavat olivat kuolettavan tylsää, niin mitäköhän ovat suurin osa niistä tekeleistä, mitä kustantamoihin lähetetään. Ja silti sinne joukkoon mahtuu sellaisia, jotka ovat ihan hyviä mutta eivät vain mahdu kustannusohjelmaan.

Kun Stieg Larsson lähetti Millenium-trilogiansa ensimmäisen osan kustantajalle, niin tämä lähetti paketin takaisin AVAAMATTOMANA. Milläköhän mielin kyseinen kustantaja on seurannut trilogian 50 miljoonan kappaleen myyntiä?

Niin, onkin hassua, että kustantamoilla on niin vähän toimittajia töissä. EIhän muutama toimittaja ehdi mitenkään tutustua satoihin kirjoituksiin, kun pitäisi myös oikolukea ja antaa palautetta yms. Palkatkaa kustannustalot heti lisää toimittajia, heidän palkkansahan kuittautuisi myynnin kasvulla, koska kaikki loistavat teokset saataisiin oman katon alle myyntiin. Ai niin, olen itsekin kustannustoimittajan koulutuksen omaava, heti mulle töitä nyt.

Larsson kirjoitti 2000 sivua tekstiä kahdessa vuodessa ilman mitään muistiinpanoja tai ennakkosuunnitteluja. Hän tarjosi trilogian ensimmäistä osaa siinä vaiheessa, kun oli jo pääosin kirjoittanut kaksi loppuosaa. Ja totta on, että ensimmäinen kustantaja ei edes vaivautunut avaamaan pakettia, mistä Larsson oli hyvin tyrmistynyt. Hänhän oli itse aivan varma, että oli osunut kultasuoneen. Larssonin elämänkertoja on ilmestynyt suomeksi jo kaksi kappaletta (kummatkin aika huonoja), joten nämä tiedot löytyy sieltä.

Halusin joskus nuorempana kustannustoimittajaksi, mutta siihen ammattiin on vielä vaikeampi päästä kuin kirjailijaksi!

Olen samaa mieltä siinä, että huonoa julkaistaan ruokottoman paljon. Kirjailijan ja kustannustoimittajan ammatin ero on kuitenkin siinä, että kirjailijaksi voi kutsua itseään sellainenkin joka ei kirjoittamisellaan elä. Ja onhan tässä sekin dilemma, että hyvin kunnianhimoisesti kirjoitetut teokset eivät välttämättä avaudu tavalliselle lukijalle. Hyvin myyvä teos ei aina (tai edes usein) ole esteettisesti korkeatasoista (Da Vinci –koodit yms), mutta toisaalta on vaikea uskoa, että kaikki huonosti myyvät kirjailijat olisivat vain väärinymmärrettyjä neroja. Puhumattakaan niistä, jotka saavat hylsyjä teksteistään. Kyllä jonkinlainen balanssi pitäisi löytää tekstin vaikeuden ja houkuttelevuuden välillä. Lukijoillehan niitä kirjoitetaan.

Kaunokirjallisuuden kustannustoimittajan työt ovat hyvin haluttuja, eikä niitä pestejä ole isossa kustantamossa yleensä kuin yksi tai kaksi. Sen sijaan monet kirjailijat (mm. Rimminen) toimivat käsikirjoitusten lukijoina, joten tuota hommaa tehdään myös freelance-pohjalta. Se on yksi tapa rahoittaa omaa kirjoittamista.

Ne Larsson-kirjat ovat Eva Gabrielssonin ja Jan-Erik Petterssonin kirjoittamat. Paljon kulkee legendoja hylätyistä teksteistä, mutta Larssonin toinen kustantaja otti sentään riskin ja maksoi ennakot trilogian jatko-osista niitä näkemättä.

Tarkoitin Larssonia koskevia muistelmia. Lue koko ketju ennen kuin kommentoit.

Kannattaa ehkä huomata, että kustannustoimittajat ovat aika pahassa palkkakuopassa, eikä freelance-pohjalta toimivilla lausunnonantajillakaan palkkiot päätä huimaa. Yliopistojen harjoittelupaikat tuntuvat olevan aika usein väylänä kaunokirjallisuuden puolen kustannustoimittajan pesteihin. Kuten edellä todetiin, kilpailu on huomattavan kovaa, koska substanssimielessä alaa opiskelleita valmistuu paljon.

Kokopäiväisen kustannustoimittajan käyttö on suhteellisen iso kuluerä, jos keskiverto kaunokirjallinen teos myy paljon jos 2000 kpl ylittyy. Lisäksi ihmisten ostamien kirjojen määrä taitaa olla suhteellisen vakio.

Lahjakkaiden kirjoittajien haaliminen omaan talliin pelkkiä käsikirjoituksia lukemalla voi olla vaikeaa - esim. Otava mielellään hankkii itselleen muiden kasvatteja. Mielenkiintoinen kysymys on, miten paljon (kalliilla) markkinoinnilla voidaan kasvattaa tietyn kirjan menekkiä.

Vastaus on että yleensä aika laiskasti. Kirja vetää jos ihmisiä kiinnostaa ostolukea. Sitten vasta markkinointi innostuu hommastaan ja nostaa kierroksia. Kaikille kirjoille iso kustantaja tekee vakiomarkkinoinnin, mutta pienemmillä se jää vaatimattomammaksi, superpienillä hyvin vaatimattomaksi. Testejä on tehty, euroja tuhlattu ja silti myynti on pysynyt pienenä. Lukija valitsee sen, jonka haluaa ostaa. Makunsa pohjalta. Karu totuus.