Järvenpäässä sijaitsee Villa Kokkonen, eli säveltäjä Kokkosen kotitalo joka on Aallon suunnittelema tasakattoinen ilman räystäitä oleva arkkitehtuurin "helmi". Järvenpään kaupunki osti sen Kokkosen perikunnalta suolaiseen hintaan ja siitä piti tulla turistirysä, mutta toisin kävi.
Järvenpäässä on myös Ainola, eli Sibeliuksen kotitalo, joka vetää jatkuvasti yleisöä. Onneksi se talo ei ole Aallon suunnittelema ja siellä on asunut myös maailmanluokan säveltäjä, joten ei ihme, ettei Villa Kokkonen kiinnosta.
Villa Kokkonen oli virheostos.
4
374
Vastaukset
- villä mätä
eikö tämä ostos ollut k-ukkosen nimeen omaan ajama hanke kaupungille ja miljoonien markkojen hintaan, sillä pääsi perikunnan lähipiiriin
- UntoM.
Näin oli. Tyhmyyttä ei voi estää, mutta tyhmää ei saisi päästää kaupoille veronmaksajien rahoilla.
- lenkiltä
ja nythän talo lähestulkoon annettu erittäin pienen piirin käyttöön ja liiketoimintaan -tietenkin kaupungin ylläpitämänä, jouluiloa kaupunkilaisille a`16,- /ilta yhteislaulua kerran vuodessa , eikö nämä samat pitäjät olleet alunperin mukana kartanonkin yrityksessä (konkurssi) ? hmm
- ikänsäjäkessä ollu M
Paikkakunnalla on Kokkosten heimo pitänyt valtaa vuosikymmenet, siks saaneet kaupan aikaseks.
Onnistuivat saamaan kaupungin ostamaan talon pahimman laman aikaan.
Tällasta seuraa, kun arvovaltainen suku on saanut asioitaan järjestellä halujensa mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3703478Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1272494En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1261765Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin751266- 721127
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi491107Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.1611085- 611043
Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290903- 42836