Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on kieltänyt Lihaliike Agali Oy:n valmistamien elintarvikkeiden myynnin ja muun luovuttamisen ja määrännyt ne käyttökieltoon ja hävitettäviksi viranomaisten valvonnassa. Päätös koskee myös sellaisia elintarvikkeita, joihin on käytetty Lihaliike Agali Oy:n toimittamia tuotteita.
Lihaliike Agali Oy on toimittanut lihaa ja siitä valmistettuja tuotteita, kuten kebab-lihavalmisteita, eri puolilla maata sijaitseviin vähittäismyymälöihin ja ravintoloihin.
Eviran mukaan tuotteet eivät täytä elintarvikkeille asetettavia vaatimuksia ja on syytä epäillä että niiden turvallisuus ja hygieeninen laatu ovat puutteelliset. Virheellisyyksiä on todettu jäljitettävyydessä, merkitsemisessä sekä elintarvikkeiden säilytys- ja käsittelyolosuhteissa. Toimijalla ei ole ollut vaadittavaa kirjanpitoa tuotteista ja niiden käsittelystä.
Eviran saamien tietojen mukaan Lihaliike Agali Oy:n myi tuotteitaan vuoden 2011 aikana ainakin seuraaviin elintarvikemyymälöihin ja suurtalouksiin:
Al Medina, Siwaily Import Asia Food, Alan shop, Malmin kebab ja pizzeria, Jalla Jalla, Namaskar, Pallopoika, Al-Amir Oy, Forat kebab pizzeria, Tai Food Market, Kulta kebab pizzeria, Dynameat, Taydo, Saaran kebab pizzeria, Ari kebab pizzeria ravintola, Indian Curry kebab pizzeria, Pihvipaikka Best, Center kebab pizzeria ravintola, Loimaan pizzeria, Varsinais-Suomen elintarviketukku Oy, Veli kebab pizza, Friendly kebab pizzeria, Kafé Gadolonia kb, Runway Café, Suncity kebab pizzeria, Roseanne pizzeria, New Baan thai restaurant, Habeb Tradin tmi, Kahvila Lahjahovi, Vihreä ravintola, Liha Salam Oy, Pikaruoka Mekong, Sho-resh, Juski Oy, Turun NMKY, Aura kebab pizzeria, Natali kebab pizzeria, Deeqo, Grilli, Muhamed Gadid adasnassin, Ypäjän kebab pizzeria, Turun perheryhmäkoti, Chipo shop, Green Chilli 4 U oriental shop, Ramzi ja Moskea, Ylöjärven pizzaservice, Herkku pizzeria, Asim & Lemy, Goups Oy (lisäksi joitakin pienempiä asiakkaita).
Tuotteiden ostajia pyydetään palauttamaan tuotteet niiden ostopaikkaan ja olemaan tarvittaessa yhteydessä oman kunnan elintarvikevalvontaviranomaisiin
http://www.mtv3.fi/makuja/uutiset.shtml/nama-kebab-ravintolat-ostivat-skandaalitukun-tuotteita?1475788
Ravintolat myyneet epäkelpoja lihatuotteita
6
103
Vastaukset
- Ähläm Ähläm
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119332-valtava-kebabskandaali-suomessa-–-katso-onko-kantapaikkasi-listalla
http://yle.fi/alueet/turku/2012/01/evira_kielsi_lihaliike_agalin_tuotteiden_kayton_3170384.html - Ähläm Ähläm
"Lihaliike Agali Oy:n kautta on toimitettu lihaa lukuisiin suomalaisiin ravintoloihin ja suurkeittiöihin. Yhteensä lihaliike ehti Eviran saaman arvion mukaan toimittaa 40-100 tonnia erilaisia lihatuotteita asiakkailleen. Agali ei ole pitänyt kirjaa siitä, mistä tuotteet ovat tulleet ja mihin ne ovat menneet.
Liha ja lihatuotteita on säilytetty Turussa määräystenvastaisissa olosuhteissa. Uuden Suomen tietojen mukaan lihaliikkeen kylmätiloille ei ole ollut rakennuslupaa eivätkä ne ole toimineet kunnolla. Näin elintarvikkeiden kylmäketju on saattanut katketa jopa useita kertoja
Useimmat Eviran nimeämistä Lihaliike Agalin asiakasravintoloista ovat etnisiä ruokapaikkoja"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119332-valtava-kebabskandaali-suomessa-–-katso-onko-kantapaikkasi-listalla- Ähläm Ähläm
Ristolan mukaan on aihetta epäillä, että liha on aiheuttanut terveysvaaran
http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/turkulaista-lihaliikettä-epäillään-ihmiskaupasta-ja-terveysrikoksista
Tuotteet on merkitty nimellä Agali, mahdollisesti tunnistusmerkillä FI 6282 EY ja erätunnuksella AGO180. Tuotevalikoimassa on muun muassa sisäfilettä, lapaa, karitsaa, Döner kebabia ja kanaa, hampurilaisia ja naudan maksaa
http://yle.fi/alueet/turku/2012/01/evira_kielsi_lihaliike_agalin_tuotteiden_kayton_3170384.html
- Ähläm Ähläm
Yrityksen käsittelytiloissa menivät sekaisin uudet ja vanhat, ulkomaiset ja kotimaiset lihat. Sen lisäksi, että tuotanto- ja käsittelytilat olivat epähygieeniset, lihojen alkuperää ja tuoreutta ei tiedetty.
- Lihoista ei voitu tietää, mikä on vanhempaa ja mikä uudempaa erää. Muualta Euroopasta tulleet saapumiserät menivät sekaisin kotimaisten kanssa, Eviran elintarviketurvallisuuden toimintakokonaisuuden johtaja Susanna Pesonen kuvailee.
Lisäksi hygieniassa oli suuria puutteita.
- Liha voi esimerkiksi olla pakattu huonosti niin, että se kosketti likaisia pintoja.
Evira saa perjantaina päivitetyn listan liikkeistä. Suurimmaksi osaksi tuotteita on mennyt Turun ravintoloihin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kebab-pommi-kaikki-lihat-sekaisin-osa-lattialla/art-1288441773303.html
- Ähläm Ähläm
Aittoniemen mukaan ravintola-alalla on jo pitkään tiedetty epäkohdista.
- Tämä ei yllättänyt ketään. Olemme käyneet paljon keskusteluja siitä, mistä raaka-aineet tulevat, Aittoniemi kertoo.
Aittoniemen mukaan räikeimmissä tapauksissa pakettiautot tuovat lihaa rajan takaa Ruotsista, ja raaka-aineet vaihtavat omistajaa rajan tuntumassa. Myös viimeisiä käyttöpäiviä saatetaan venyttää…
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/kebab-skandaali-tama-ei-yllattanyt-ketaan/art-1288442305361.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1122052
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1771451Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll141325Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691265En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061207- 1131115
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731060- 881014
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289803Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop52791