8.6.2012 Kauhajoki -lehdessä oli etusivulla juttua tuollaisesta paikasta, josta en tiennytkään. Hyvä on olemassa tuollainenkin tukiverkko.
Jutussa mainitaan kuitenkin, että kaupunki maksaa kulut, mutta ei mainita kulujen suuruutta. Nyt olisi hyvä tietää myös kulujen suuruus/vuosi ja koska tällainen palvelu on edes perustettu tänne?
"perhekeskus on harvinainen, sillä sen kulut maksaa kaupunki. Monella muulla paikkakunnalla vastaavia tapaamispaikkoja pidetään auki vapaahetoisvoimin."
Oli etusivun juttuun tietysti eksynyt virheitäkin.
"työpajajoissa"
"Työpajoissa on ilmennyt, ettei pienissäkään kunnissa ei aina tiedetä"
< kaksi kieltolausetta käytetty.
Perhetupa Soffa
4
502
Vastaukset
- Julkistus
Hähhää! Vapeehetoisvoimat ovat täysi uusia myös minulle. Nyt kävi minulle niinkuin on käynyt heille, jotka eivät tarkasta tekstiään ennen sen julkistamista.
- Tainnuttamo
Hmm. Tässä etusivun jutussa mainitaan työpajoihin liittyvässä asiassa tällainen ryhmä nimeltään:
NuKuTe-ryhmä
Huh. Kuulostaa pahemmalta kuin Karhu-ryhmä- Perustaja jäsen
Tiedoksi:
NuKuTe-ryhmä tarkoittaa nuorisotyöntekijät, kuraattorit ja terkkarit yhteistyöryhmää, joka perustettiin koulusurmien jälkeen Kauhajoelle. - NuKuTetaan pois
Perustaja jäsen kirjoitti:
Tiedoksi:
NuKuTe-ryhmä tarkoittaa nuorisotyöntekijät, kuraattorit ja terkkarit yhteistyöryhmää, joka perustettiin koulusurmien jälkeen Kauhajoelle.NuKuTe-ryhmä on kiertoilmaus eutanasiaporukalle, joka on palkattu toteuttamaan lällälkyyn säästöjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831459Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä671245Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2191214Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2021213Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121049Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041009Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍134936Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi65923- 79811
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123808