Kertokaa unelmistanne

vajoan

Mitä unelmia teillä muilla yksinäisillä on? Itse selailin juuri Oikotietä ja haaveilin omakotitalosta, ja kumppanista, jonka kanssa jakaa päivät ja pihatyöt. Sattuu, kun tiedän etten sellaista kumppania löydä, eikä taloudellisestikaan tuohon tule koskaan olemaan varaa. Ikää alkaa jo tulla, ja mielenterveydelliset ongelmatkin alkavat painaa päälle. Nykyisin lähinnä ahdistaa, ja tekee mieli vain olla kotona. Kaikki nuoruuden haaveet ovat säpäleinä, minusta ei tullut mitään eikä enää riitä aika eikä jaksaminen yhdenkään unelman toteuttamiseen. Tässä yksi hukkaanheitetty ihmiselämä, iloitsen niiden puolesta jotka elämässään kokivat edes jonkinlaista täyttymystä ja harmoniaa. Olette onnekkaita.

11

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haaveita vain

      Itse luovuin omakotitalohaaveista jo aikaa sitten. En edes katsele ilmoituksia myytävästä omaisuudesta, kun olen päässyt yli siitä pahanolon tunteesta jonka köyhäksi jääminen aiheutti. Miksi turhaan kiusaisin itseäni haaveilemalla asioista joihin ei tule olemaan varaa?

      Kumppanihaave elää, mutta hiipuu hiljalleen sekin. Jospa lähiaikooina kuolema korjaisi.

    • Otsikon perusteella odotin, että nyt on vihdoin positiivinen keskusteluketju, mutta ei täällä sitten keskusteltukaan unelmista vaan ongelmista. Tämänkin keskustelun otsikko olisi kuulunut olla "Jälleen yksi itsesääliketju".

      Tuollaiset ajatukset vain ylläpitävät masennusta ja toivottomuutta. Jokaisella on oikeus unelmiin!

      • örr..

        Etpä sinäkään kovin positiivinen ole, kun olisit voinut antaa jonkin positiivisen vastauksen otsikon kysymykseen ja kertoa unelmista mutta sen sijaan päätit mollata ketjua.


      • häivy

        Painu jo vittuun mällisuuneiti jos ei miellytä tämä palsta!


    • tyttö ja linnut

      Minun haave olisi "mummonmökki" järvenrannalla, kasvimaa ja metsää ympärillä. Vanha puusauna jossa voisi kylpeä oman kullan kanssa kynttilän valossa ja sitten juosta pulahtamaan veteen.
      Vene ja laituri ja onki... paistinkalat ruuaksi...
      Aamuisin saisi katsoa auringonnousua ikkunasta ja kuunnella lintujen laulua.
      Ja vierellä olisi joku jota rakastaa ja joka rakastaisi ja joka myös nauttisi sellaisesta elämästä. Sille leipoisin mustikkapiirakkaa ja keittäsin mansikkamehua!

      • Ottaisin yhden

        Minä niin tykkäisin tuollaisesta. Vielä jos läheisyyttäkin saisi mustikkapiirakan lisäksi niin jopa kelpaisi.


      • Minulla on...

        sellainen odottamassa, tuletko sinne?


    • Unelmoin naisesta jolla ei ole ennakkoluuloja ja siitä et se sanois tykkäävänsä minusta ja haluis tutustua muhun. Halauskin on mun unelma listalla.

      • freehugs

        Kyllä mä voisin suo nyt ainaki halata. :-)


    • gtjgtfj

      Unelma on oppia hyväksyä itseni sellasena kuin olen ja tavata ihminen jota rakastaa ja tulla rakastetuksi. Myönnettäkööt että näyttää aika kaukaiselta haaveelta, vaikka vasta 18v olenkin. Oon jo nyt tunnevammainen, enkä päästä ketään poikaa ns. lähelle. En kiinnosta ketään eikä kukaan kiinnosta minua. :-)

    • leikin loppu

      Itse asiassa olen heittänyt hyvästit kaikkien kivojen asioiden tapahtumiselle elämässäni jo kauan sitten. Sitten vaan olen sopeutunut siihen mitä on jäänyt
      jäljelle. Vaikka mitä köhnää jatkossa sitten tapahtuukin, ja melkoisella
      varmuudella näin käy, ei se ole niin kauhean suuri pettymys, kun semmoista se
      on ollut jo enämpi tai vähempi koko elämän ajan. Ennen sitä kökköä tuli elettyä
      paremmalla jaksamisella varustettuna, nykyisin sitten vähäisemmän jaksamisen
      kanssa. Pessimisti ei pety niin paljoa, kun se maailma sitten osoittaa sen
      nurjemman puolensa. Se on vaan sitä samaa mitä aina ennenkin, ei sen
      kummempaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1170
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      268
      961
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      885
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe