Poliisin toimenpiteillä turvattiin sekä hääparin että sivullisten turvallisuus
03.08.2004
Poliisin toimenpiteillä turvattiin sisäasiainministeriön saaman selvityksen mukaan Hämeenlinnan Vanajanlinnassa 31.7. niin hääparin kuin hääparia seuranneiden sivullistenkin turvallisuus. Hääpari ei halunnut antaa lehdistölle lausuntoja eikä myöskään sallinut kuvaamista. Poliisi arvioi, että tämä ratkaisu saattaisi vaikuttaa tilaisuutta seuranneiden toimittajien ja muiden sivullisten toimintaan hääparin poistuessa autolla juhlapaikalta.
Poliisi oli saanut Vanajanlinnan turvamiehiltä tiedon, että jotkut toimittajat pyrkisivät seuraamaan hääparin autoa. Poliisi arvioi, että Vanajanlinnan mutkaisella paikallistiellä jotkut saattaisivat pyrkiä hääparin ajoneuvon rinnalle, jolloin syntyisi liikennettä vaarantavia tilanteita.
Hääparin ja hääparin poistumista seuranneiden sivullisten turvallisuutta varmistamaan pyydettiin apua työvuorossa olleilta Liikkuvan poliisin partioilta. Liikkuvan poliisin partiot ajoivat hääsaattueen edessä ja perässä rauhoittaen näin tilanteen. Hälytyslaitteita ei käytetty ja siirtoajo suoritettiin käyttämällä normaalia ajonopeutta.
Vanajanlinnan juhla-alueen turvallisuusjärjestelyistä vastasi Vanajanlinnan henkilökunta, ei poliisi. Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitos sijoitti Vanajanlinnan tuntumaan yhden poliisipartion, joka oli koko ajan poliisin hälytyskeskuksen käytettävissä. Poliisipartiolla pyrittiin ennakoimaan mahdollisia järjestyshäiriöitä. Partio poistui paikalta ennen hääparin lähtöä Vanajanlinnasta.
Kimi Räikkönen ei ostanut poliisipalveluita, vaan poliisi hoiti turvajärjestelyt osana normaalia toimintaansa. Poliisin tehtävä on estää ennakolta rikoksia ja tilanteita, jotka uhkaavat yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Sisäasiainministeriön mukaan tässä suhteessa Hämeenlinnan poliisilaitos ja Liikkuvan poliisin yksiköt toimivat oikein ja mitoittivat toimintansa turvallisuusuhkien mukaisesti.
Tapaus Räikkönen&Dahlman
Seurannut
1
318
Vastaukset
- Gyntteri
hoh-hoijaa.....eix sullakaan oo parempaa tekemistä ku seurata jotain vitun kimi räikkosta?mitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14740Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli288704- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37656- 60638
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634