Onko teillä muilla auttanut ikävään se, että alkaa välttelemään sitä ikävöinnin kohdetta? Pahentaako näkeminen ikävää vai auttaako se siihen?
"Poissa silmistä, poissa mielestä"
Pitääkö paikkaansa?
36900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Mulla auttoi näkeminen, rauhoitti :)
se mitä oli joskus, ja mitä ei ole nyt, se satuttaa, se sattuu niin per'keleesti ettei järki välillä ymmärrä miksi on näin :(.
Senhän haluaisitte tietää. Öitä.
kyllä se ikävä ja kaipaus sitä henkilöä kohtaan on koko ajan yhtä vahvasti mielessä
Kuitenkin niin teen, että vältän näkemistä, vaikka se vain pahentaa..... jotkut ihmiset vain jäävät mieleen, sitä pahempi juttu jos kaikki jää selvittämättä.
eiköhän se ole kyse vain tunteista. niitä joko on, tai ei ole. jos on molemminpuolista niin tuskin saat mielenrauhaa koskaan.
jos toisella ei ole tunteita niin eiköhän silloin aika tee tehtävänsä.
tunteet määrää. siis jos olet yhtään eläväinen.. onhan näitä cybroideja tuolla mattimeikäläisten joukossa keille ei merkitse muu kuin maallinen.
Näkeminen on kaikista ihaninta ja kamalinta kun luulee päässeensä eroon tunteista,niin eikös vaan ne pulpahda sisältä taas pinnalle .Miksi ihminen kiduttaa itseään?
Aivan.
Vielä kun yrittää valmentaa itseään ennen näkemisiä niin, ettei anna niiden tunteiden loikata taas huippulukemiin, alas kun tullaan lujaa ja rytinällä, satuttaen itseään vaan enemmän ja enemmän.
En ole nähnyt ikävöintini kohdetta pitkään aikaan enkä ole edes yrittänyt ottaa yhteyttä. Näin on parempi, jos olin toiselle vain lelu joka ottaa käyttöön kun muilla leluilla on toisia leikittäjiä. Ikävä on tietysti, mutta olo on parempaan päin koko ajan.
Trying not to love you only makes me love you more.
kyllä se noin on kun aloittaja sanoo. Mutta sitten kun taas näkee, niin tilanne palautuu nopeasti ennalleen. Varmaan vähän samaa kuin alkoholismissa. Jos raja on ylitetty, niin paluuta ei ole.
Helpottaa pikkuhiljaa olemista kun ei olla missään tekemisissä. Pitkään ja sitkeästi tuo ikävä ja kipu näyttää kuitenkin pysyvän vaikka itse olinkin se joka sanoi että ei enää.
Pelkään hullun lailla sitä että jos nähtäisiin. En yhtään tiedä miten reagoisin, isosti kuitenkin -sen tiedän.
Miksi sinä sitten sanoit että ei enää, jos kuitenkin kaipaat ja pelkäät kohtaamista? Ei kuulosta helpolta :(
Ei ole helppoa. Muhun sattui pahasti jotkut asiat mitä tapahtui, jos olisin jäänyt olisin ikäänkuin sanonut sekä itselleni että hänelle että on ok että muhun sattuu. Mutta ei se ole ok.
Noin se menee omallakin kohdalla.. Ei ole ok, parempi vain ottaa jalat alleen ja jatkaa ennen kuin onnistuu satuttamaan itseään vielä enemmän. Tsemppejä!
Mustakin tuntuu pahalta jos susta tuntuu.
Eikä se ole ok että suhun sattuu....
Kiitos tsempityksistä ja samoin! Kyllähän sen järjellä ymmärtää että pois pitää mennä vaikkei se helppoa olekaan. Toisaalta, ehkä tän kivun vois yrittää kääntää sillain positiiviseksi että kun se kerran tuntuu ja kunnolla niin kertoisko se siitä että on kykenevä kiinnittymään toiseen ihmiseen ja rakastamaan. Ja sehän on hyvä asia vaikkei se siltä aina tunnukkaan.
On ja sen on kerrastapoikki, mene kauniiseen luontoo tai sitten terapiaan.Ei täällä ikävä lähde, se on jatkuvasti esillä. Et sä saa tuota äijää väkisten, Luulen että sille ei parru toimi, nojautuu ujouteensa.
Se ettei näe eikä pidä minkäänlaista yhteyttä helpottaa ainakin omaa oloa huomattavasti. Tietysti vähän väliä mietin mitä sille eräälle mahtaa kuulua ja onko hänellä kaikki hyvin. Silloin vielä kun näin kaipaamaani miestä aika tiuhaankin niin tuntui siltä ihan kuin joka kerran jälkeen "homma" alkaisi taas lähtöruudusta ja oma pää oli aivan sekaisin, vielä kun mulla oli vahva tunne siitä että ne tunteet oli yksipuolisia mun osalta.
Minäkin mietin mitä mahtaa hänelle kuulua. Voin vain toivoa kaiken olevan hyvin, toivon todella, hän on niin herkkä.
häneltä itseltään mitähänelle kuuluu, jos oikeesti kerran kiinnostaa?
enen kuulumisia "again & again" miettii?
siis tarkoitin kenen
Kysyä? Olisi varmaan iloinen jos kuulisi sinusta. Itse ainakin haluaisin kuulla eräästä henkilöstä.
Omalla kohdalla syy on se, etten usko olevani tervetullutta seuraa. Se eräs on tehnyt sen aika kristallin kirkkaan selväksi.
Oletko nainen vai mies? Mitä tapahtui?
mutta haluaisin silti kuulla mitä hänelle kuuluu.
lkjhffs: Olen nainen. Sen kun tietäisi mitä tapahtui.
Auttaa se, muttei vie kokonaan kaipuuta kuitenkaan. En uskalla edes kuvitella miltä olisi tuntunut jos olisin eromme jälkeen ollut tiiviisti tekemisissä hänen kanssaan.
mutta ei kaikilla.
Mulla on kans kaamee ikävä yhtä tyttöä ja haluaisin jutella ja vaihtaa kuulumisia. Erosta on 5kk. Tyttö jätti minut, mutta sovittiin tuossa joku hetki sitten että pystytään olla kavereita. Olisi mukava kuulla toisesta, ollaan fb kavereita, mutta jostain syystä se on pistänyt chattiestot( ja varmaanki uutisestonkin)jokin aikaa sitten. Tämä estojuttu tietenki satuttaa minua, koska tyyppi on erittäin mukava ja tärkeä minulle. Ikävää helpottaisi jos joskus edes voisi jotain rupatella, vaikkei yhdessä enää ollakkaan.
Eron jälkeen nähtiin useasti, kun hän yritti selvittää minulle eron syitä, mutta silloin ja en vielä pystynyt uskomaan tilannetta todeksi ja yritin vain korjata tilannetta. Mutta noin 4 viikkoa sitten näin hänet uudelleen silloin sattui ja lujaa. Kuitenkin viime viikonloppuna näin uudestaan(siis baarissa molemmat kerrat) ja oli huomattavasti helpompaa ainakin minulle. Olen kuitenkin sellanen ihminen että vaikka ero tulee niin ei sen toisen ihmisen tärkeys mihinkään katoa ja ikävä on silti kovin suuri. Tunteiden kanssa pikkuhiljaa oppii elämään, vaikka välillä ei siltä tunnukkaan. Se on vaikea ymmärtää kun toinen ei kuulumisia kysele, vaikka ennemmin niistä oli todella kiinnostunut, itseäni kyllä kiinnostaa toisen. En ymmärrä ihmisiä, jotka pyyhkivät eron jälkeen täysin toisen elämästään, ehkä siksi kun itse siihen en kykene :/
EI TODELLAKAAN OLE NIIN.IKÄVÄ VAIN KASVAA.!!!!!!!!!tulee uniin kun haluaisi tavata .
mene tapaamaan? Tai soita, tai jotain...
Ei auta mikään. Kaikkea yrittetty mutta ei.
sit yritit?
Tänhetkinen tapaus vaatii aikaa, ei helpolla unohdu. Pitäis olla näkemättä viikkoja, ehkä jopa kuukausia mutta mahdottomuus, aina tulee nähtyä jossain välissä ja joka kerta se on ollu menoa taas. Vaikeeta on.
En voi katsoa eksääni tulematta surulliseksi,itken ja tulen masentuneeksi.Lasten takia olen väleissä, mutta en halua nähdä häntä.Minua se auttaa..Eli vastaukseni on;välttely auttaa tuskaan..
Muutama vuosi on aikaa eikä yhtään auta vaikkei olekaan nähny. Helpottaisi ehkä jos näkisi ja saisi puhuttua asioista. Enää tuska ei ole lamaannuttava, ahdistava
kuitenkin. Tänään jostakin syystä on aivan älyttömän iso ikävä sitä mitä oli.