Vaatteet miten sattuu

vaattet kohdallaan

Ymmärrän kyllä, että päiväkodissa hoitajilla on kiire, mutta se vaan "ärsyttää", kun lapsi on monesti puettu päiväkodissa miten sattuu:
- ulkoillessa puuttuu kauluri
- kengät ovat väärissä jaloissa
- villasukat puuttuu jaloista ulkoillessa
- pikkuhousut puuttuu
- jonkun toisen tai päiväkodin varavaatteet päällä, vaikka olisi omiakin vaihtovaatteita
Olen puutteen huomattuani aina kertonut henkilökunnalle (syksystä asti), mutta asiaan ei vaan näytä tulevan muutosta. Nyt viimeksi kun huomautin, vastattiin "kyllä me yritämme".
Pieni lapsi ei vielä osaa itse kaikkea pukea päälleen, eikä myöskään huolehtia siitä että kaikki tarpeellinen on päällä. Entä jos olisi ollut talvipakkasella ilman sukkia kengät jalassa. Hoitajilla on suuri vastuu hoidettavista lapsista, ekä aina voi vedota kiireeseen, lapset vaan pitää hoitaa ja asianmukainen vaatetus on osa hoitotyötä.

62

3981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanha lastenhoitaja

      Olet aivan oikeassa. Hoitajien huolimattomuus johtuu useimmiten siitä, ettei osata organisoida pukemistilanteita. Otetaan liian monta lasta sähläämään eteiseen yhtäaikaa ja luotetaan liikaa siihen lapsen omaan osaamiseen. Sellainen ei todellakaan jouduta uloslähtöä; päinvastoin. Kyllä se pitää joka kerta ennen ulosmenoa varmistaa, että lapsi on asianmukaisissa vaatteissa ja kengät oikein jaloissa.

    • fdsderfthjuikolp

      Samasta asiasta olin tulossa nulisemaan, mutta joku onkin ehtinyt ensin :)
      Kylmillä ilmoilla ei lapsella ole kauluria, on laitettu ohuemmat vararukkaset ym., lämpimillä ilmoilla on pää märkänä hiestä kun on puettu kerralla kaikki varavaatteita myöten päälle ja märillä ilmoilla on rukkaset ja housut märkinä kun niitä sadevaatteita ei saa sitten millään päälle!
      Päiväunilla joutuu kuulemma nukkumaan sukkahousuissa, minkä vuoksi ei enää sukkahousuja halua jalkaansa.

    • voiollavaikeaa

      Entäs sitten ne vanhemmat, jotka eivät tuo lapselleen riittävästi vaihtovaatteita, tai lapsella ei ole mitään lämpimiä välivaatteita ulkovaatteiden alle tai ei ole villasukkia, vain pelkät ohuet kumisaappaat pakkasella, ei minkäänlaisia kuravaatteita, ja ne vaatteet ja kengät mitkä on tuotu, niissä ei ole NIMIÄ!

    • sedrftgyhuijokp

      Niitä varten varmaan juuri onkin tarkoitettu ne päiväkodin omat varavaatteet? Me olemme aina huolehtineet että lapsella on tarvittavat vaatteet, usein liikaakin mukana. Ongelmallista vaan, kun päiväkodin tädit tuntuvat usein luulevan että ne KAIKKI mukana olevat varavaatteet ym.on tarkoitettu kerralla päälle puettavaksi tai sitten päinvastoin, niitä ei osata pukea päälle kun tarvis on. Ei luulisi olevan vaikeaa katsoa ovesta ulos että sataako vai paistaako ja minkä verran on asteita, onko kuivaa vai märkää. Kelikin muuttuu usein päivän aikana. Toinen mikä on ilmeisesti hankala hahmottaa, on se että lapset liikkuu pihalla enemmän kuin aikuiset; kun paikallaan seisova aikuinen on tärisee varpaat kohmeessa, saattaa lapset puolestaan juosta hiestä märkänä ulkona, mikä ei talviaikaan ole kovin kiva juttu...

      • ymmärrystä

        Miksi aina moititaan päiväkodin henkilöstöä. Vanhempiakin on niin monenlaisia.Yksi haluaa, että lapsella on jo talvivarustus syyskuun ilmoilla,toisen vanhemman lapsi saa suunilleen t-paidassa kulkea samassa kelissä. Osa pukee lapselle päälle ne vaatteet,jotka on tarkoitus pukea myös päivällä ulkoiluun. Osa taas olettaa, että hoitajat penkovat varakassista ne vaatteet, jotka he ovat ajatelleet ulkoiluun.Hoitajan pitäisi olla ajatustenlukija,kuka vanhempi mitäkin tahtoo.
        Lapselle itselle pitäisi myös antaa vastuu pukeutumisestaan. 20 lasta kun ulkoiluun lähtee 2 krt päivässä, niin aivan varmasti sattuu niin, ettei kaikilla ole vaatteet niinkuin pitäisi.Ja mitä väliä onko ne kengät joskus väärissä jaloissa?


      • Tyttönsä äiti

        Ei ole itsestään selvyys että päiväkodilla on varavaatteita. Useimmassa on jonkunlainen varasto. Mutta niitä ei ole ostettu sinne varavaatteiksi, vaan ovat lapsilta sinne jääneitä/jätettyjä käytettyjä vatteita. Eikä kukaan huolehdi niiden kunnosta saati pesemisestä, kun eivät ole kenenkään omaisuutta. Itse en halua missään tapauksessa että, lapselleni puetaan näitä vaatteita, joten pidän huolen että on asialliset kamppeet aina mukana ja omat tavarat on selkeästi ja kestävästi nimikoitu. ja vaatteita on riittävästi.


      • päiväkotilainen
        Tyttönsä äiti kirjoitti:

        Ei ole itsestään selvyys että päiväkodilla on varavaatteita. Useimmassa on jonkunlainen varasto. Mutta niitä ei ole ostettu sinne varavaatteiksi, vaan ovat lapsilta sinne jääneitä/jätettyjä käytettyjä vatteita. Eikä kukaan huolehdi niiden kunnosta saati pesemisestä, kun eivät ole kenenkään omaisuutta. Itse en halua missään tapauksessa että, lapselleni puetaan näitä vaatteita, joten pidän huolen että on asialliset kamppeet aina mukana ja omat tavarat on selkeästi ja kestävästi nimikoitu. ja vaatteita on riittävästi.

        Varavaatteita ei todellakaan ole paljon, mutta kyllä meillä ainakin vuosittain niitä tarkastetaan ja vanhimmat/huonoimmat heitetään pois. Ja kyllä niitä pestäänkin ihan päiväkodissa, mutta myös vanhemmat palauttavat ne pestyinä, jos niitä on tarvittu.


    • hjiokplå¨öläegfd

      Minä jätän lapsen lokeroon/reppuun kaulurit ym. "lisävarusteet" jotka mielestäni kuuluisi osata sieltä penkoa, kun niille tarvetta on. En aamuisin pue lapselle täysin sitä varustusta mikä ulkoiluun on tarkoitettu, esim. välipuku on usein aamuisin turha laittaa päälle kun viemme lapsen autolla. Oletan että ymmärtävät ne kaivaa tarvittaessa päälle kun lähtevät ulos, vaikken ole kaikkea heidän eteensä valmiiksi asetellut. Ajatustenlukija ei tarvitse olla mutta vähän harkintaa voisi käyttää kuitenkin.
      Muiden lapsien puolesta en voi sanoa mitään, mutta jos omalleni annetaan vastuu pukeutumisestaan, hän kulkisi ilman pipoa, villasukkia ja hanskoja.

      Meille lapsen vaatteilla on iltapäivisin väliä, koska emme monesti mene päiväkodista suoraan kotiin, on inhottavaa huomata kylässä ettei lapsen ulkohousujen alla ole kuin pikkarit tai mennä kauppaan kun toisella on housut polviin asti märkinä. Kengät on tarkoitettu omiin jalkoihinsa, kannattaa kokeilla itse miltä tuntuisi kengät väärissä jaloissa... Varsinkin pienemmillä lapsilla on tärkeää että kengät on oikeanlaiset ja myös puetaan oikein.
      Minun mielestäni nämä on ihan perusasioita, maalaisjärkeä enempää ei tarvitse. Jos menee hankalaksi, niin pukemistilanteet voi järjestää niin ettei 20 lasta lähde ulkoiluun yhtä aikaa. En halua olla inhottava ketään kohtaan, tämä nyt niinkuin asiakaspalautteena. Lapsen vaatetus on vanhempien vastuulla, mutta hoitajien vastuulla on mielestäni huolehtia siitä että ne vaatteet on päällä asianmukaisesti hoitoaikoina. Jos jotkut vanhemmat ei ole säänmukaisia vaatteita hankkinut tai laittanut mukaan päiväkotiin, niin kaipa siitä pystyy asiallisesti vanhemmille sanomaan.

      • ymmärrystä

        20 lasta lähtee eri aikaan, eli jos 4 lähtee kerrallaan ja hoitaja käyttää 15 min.näitä varten niin pukemiseen menee 1.15 min ja sittenhän jo ensimmäiset tulevat sisään.Eli pakko on antaa vastuuta myös lapsille, eli opettakaa hyvät vanhemmat yli 3 vuotiaat jo pukemaan itse, etteivät kengät mene vääriin jalkoihin ja suurinpiirtein muutkin vaatteet päälle.


    • eitarvitsehaukkua

      Millä ne lapset osaa kouluiässä pukea itselleen oikeanlaiset vaatteet päälle, kun ei ole ketään pukemassa ja sanomassa mitä pitää laittaa. Tottakai pitää päiväkodissa aikuisten katsoa pukemisen perään, mutta kyllä jo pienetkin alkavat pukea itse. Se että tulee esim. väärät kengät jalkaan, voi johtua, siitä että lapsi on itse hakenut kengät eteisestä eikä sitten ole huomattu katsoa onko niissä kyseisen lapsen nimi tai nimeä ollenkaan. Ja lapset ovat erilaisia, joku tarvitsee enemmän vaatetta ja toinen tarvitsee toppapuvunkin alle vain t-paidan ja sukkikset. Samoin me aikuiset monesti puemme lapsia sen mukaan, kuinka vilukissoja tai kuumakalleja olemme itse. Ja jos vanhemmat eivät kerro työntekijöille, minkälainen lapsi on vaatetuksen suhteen, niin voi olla vaikea pukea oikein. Meillä ainakin pyydetään kertomaan, jos on illalla kotiin mennessä ollut hiki päässä tai kylmissään, lapset eivät nimittäin näistä useinkaan sano, vaikka kysyisikin. Ja se että kurahousuja ei laiteta aina kun on märkää, niin jos ei ole lätäköitä, vaan kosteaa, niin ei niitä välttämättä laiteta etenkään talvella, koska ne kesällä ostetut kurahousut on aika epämukavat makkarankuoret toppavaatteiden kanssa.

    • ratkaisu yksinkertai

      Vaikeinta on se, kun lapset tulevat hoitoon liian vähissä varusteissa ja sitten varavaatekassinsisältö on sekaisin kaiken maailman sukkaa ja töppöstä parillisia ja parittomia ... pengo nyt siinä sitten joka lapsen kassi ulos lähtiessä. Ehei. aika ei riitä.
      Laittakaa lapsen naulakkoon valmiiksi ne vaatteet, joissa haluatte lapsen ulkoilevan. Tai haalarin sisälle ne kaulurit, sukat, rukkaset joita haluatte käytettävän. Niissä sitä ulkoillaan.
      Varavaatekassin kuuluukin olla varavaatekassi, jos jotain esim. kastuu sieltä löytää vastaavaa kuivaa tilalle. Vanhempien vastuulla on jättää naulakkoon valmiiksi ne vaatteet jotka lapselle ulos lähtiessä puetaan. Ei hoitajat voi penkoa jokaisen kassia ulos lähtiessä. Ja tarkistakaa ne vaatteet ja varavaatteet joka päivä kotona, että hoidossa on asianmukaiset varusteet oikeilla paikoillaan.

      • kyllästynytääiti

        Minä henk.kohtaisesti olen sitä mieltä, että lasten vaatteet ei saa hävitä tai sekoittua päiväkodissa! Otan asian joka kerta puheeksi kun näin tapahtuu, pitäköön sitten kuinka vaikeana vanhempana tahtovat. Toki on tärkeää että lapset opettelevat pukeutumaan itse, mutta sitä pukemista ei saa jättää täysin päiväkoti-ikäisen lapsen vastuulle vaan se on aikuisen tehtävä huolehtia että niillä kaikilla 20 lapsella on omat kengät omissa jaloissaan ja sopivat vaatteet oikein puettuna päällään. Se on osa hoitajien työtä ja työtehtävien hoitamisesta se palkka kai heillekin maksetaan.

        Ja kun lapsen vaatteet mystisesti häviää pitkin päiväkotia, on mielestäni hoitajan eikä vanhemman hommia etsiä ne hävinneet vaatteet. Lapsella on juurikin noita parittomia hanskoja mukana -koska odotan milloin päiväkodista löytyy niille pari.

        Minusta jokainen päiväkoti voisi antaa selkeät säännöt ja ohjeet noiden vaatetusten suhteen, esim. mihin kohtaan eteistä pitää mikäkin vaate jättää. Vanhempien olisi helpompaa hoitaa nuo sitten päiväkodille sopivammalla tavalla, 20 lapsella kun kuitenkin saattaa yhteensä olla se 40 eri tuojaa ja hakijaa ja jokaisella varmaan on omat tapansa ja mielipiteensä miten vaateasiat omalla kohdallaan hoitaa.


      • lhhhh
        kyllästynytääiti kirjoitti:

        Minä henk.kohtaisesti olen sitä mieltä, että lasten vaatteet ei saa hävitä tai sekoittua päiväkodissa! Otan asian joka kerta puheeksi kun näin tapahtuu, pitäköön sitten kuinka vaikeana vanhempana tahtovat. Toki on tärkeää että lapset opettelevat pukeutumaan itse, mutta sitä pukemista ei saa jättää täysin päiväkoti-ikäisen lapsen vastuulle vaan se on aikuisen tehtävä huolehtia että niillä kaikilla 20 lapsella on omat kengät omissa jaloissaan ja sopivat vaatteet oikein puettuna päällään. Se on osa hoitajien työtä ja työtehtävien hoitamisesta se palkka kai heillekin maksetaan.

        Ja kun lapsen vaatteet mystisesti häviää pitkin päiväkotia, on mielestäni hoitajan eikä vanhemman hommia etsiä ne hävinneet vaatteet. Lapsella on juurikin noita parittomia hanskoja mukana -koska odotan milloin päiväkodista löytyy niille pari.

        Minusta jokainen päiväkoti voisi antaa selkeät säännöt ja ohjeet noiden vaatetusten suhteen, esim. mihin kohtaan eteistä pitää mikäkin vaate jättää. Vanhempien olisi helpompaa hoitaa nuo sitten päiväkodille sopivammalla tavalla, 20 lapsella kun kuitenkin saattaa yhteensä olla se 40 eri tuojaa ja hakijaa ja jokaisella varmaan on omat tapansa ja mielipiteensä miten vaateasiat omalla kohdallaan hoitaa.

        Jos parittomien hanskojen arvoitusta haluat lähteä ratkaisemaan, osta kamera eteiseen, josta voit seurata, että mihin ne vaatteet päätyvät. Päiväkotihenkilöstöllä ei ole resursseja seurata, että mihin ne 5 vuotiaat lapsenne niitä vaatteitansa heittävät.


      • Mammami

        Toisaalta keli voi muuttua päivän aikana ja ennusteetkaan ei pidä paikkaansa, joten joskus voi olla mahdotonta laittaa valmiiksi naulakkoon juuri oikeita vaatteita. Toivon mukaan kuitenkin hoitajat osaisi sen verran katsoa, että vaikka tässä naulakossa on tämmöset vaatteet, niitä kaikkia ei tarvitse pukea tai voi ottaa lokerosta tumput rukkasiin, villasukat, kumisaappaat, kurahousut tms. jos keli muuttuukin oleellisesti. Kerran unohdin ottaa mukaan villahaalarin (hoitajien lisäksi myös vanhemmat ovat inhimillisiä), mutta fiksu hoitaja oli keksinyt katsoa varavaatteista ja siellähän oli toinen haalari.

        Meillä päiväkodissa varavaatteet ei ole kassissa vaan sisällä on niille oma lokeronsa.

        Itseäni harmittaa kun alle 2-vuotiaan haalarin vetoketju on liikaa auki. Ja vaatteet/kengät usein kadoksissa ja löytyvät milloin mistäkin. Ja välillä lapsella on jonkun muun sukat tai rukkaset. Osa johtuu kyllä siitä, että lapset kuljettelee niitä, kun odottavat pukemista ja pääsevät muulloinkin eteiseen. Ja kummallista kyllä jos lapsilla on kengät väärissä jaloissa! Kokeilkaa itse kävellä niin!

        Mutta ei ne vanhemmatkaan välttämättä osaa pukea lapsia oikein, olen pitkään ihmetellyt kun yhdelle lapselle puetaan kauheasti päälle, äiti itsekin pukee ja päivittelee, kun lapsella on niin kuuma ja on "kuuma kalle". Joopa joo...


    • Kyllästynytäiti

      Minun lapsi ei vielä hanskojaan itse riisu, tai ainakaan yletä naulakkoon niitä laittamaan joten resursseja tai ei, jonkun muun on se tehtävä.

      Ehkä työntekijöiden kannattaisi ottaa nämä asiat puheeksi ihan johdon ym. kanssa, jos te ette kykene töitä hoitamaan kunnolla niin vaatikaa että saatte lisäkäsiä tai muita ratkaisuja jotka auttaisi sekä teitä että meitä.
      Me kuitenkin maksamme lastemme hoidosta, samoin maksamme lastemme vaatteet. Tiedän että päiväkotimaailmassa on tiukkaa nyt, kun hoitajia on liian vähän ja ryhmät on isoja, mutta työntekijät voi kyllä moneen asiaan itsekin vaikuttaa ihan omalla asenteellaankin. Vanhempien syyttelyn sijasta vaikka pahoittelu voisi joskus olla paikallaan kun noita virheitä sattuu, on helpompaa meidän vanhempienkin tulla vastaan ja suhtautua näihin asioihin kun asenne ei olisi aina tuonkaltainen mitä em. viesteistä voi nähdä.

      • haloohaloohaloo!

        Jos jotain häviää, se tapahtuu yleensä toisen vanhemman toimesta. Saattaa epähuomiossa ottaa toisen vaatteen, jos on samanlainen. Ja ennen kaikkea jos puuuttuu NIMI niistä vaatteista. Vaikea on lähteä työntekijöiden arpomaan kenen on mikin vaate jos niissä ei ole nimiä. Kaikkien vaatteita ei voi, eikä tarvitsekaan ulkoa muistaa, ja jos ei ole nimeä, mistä tiedät kenen on. Ja usein ryhmässä on kaksi tai useampia saman nimisiä, eli ei riitä vain se etunimi vaan pitää olla myös sukunimi tai sen ensimmäinen kirjain. Välillä vaatteissa on nimiä useampia, mutta ei yhtään sen nimistä lasta ryhmässä. Ei voi tietää kaikkien sisarusten, serkkujen ja kumminkaimojen nimiä.


      • Tätiskä

        Vaatiminen ei auta mitään se on nähty monta kertaa. Apua ei tule, ku ei ole rahaa palkata ketään, edes sijaisia sairaustapauksiin. Jos joku tulee auttamaan, se on toisesta yksiköstä pois.
        Vanhemmille pahoitellaan ja soitellaan toisten vanhempien perään "olisikohan nyt vaihtunut kuomat" jne. Ketään ei syytellä päin näköä.
        Mutta kyllä vanhempienkin pitäisi katsoa, minkä nimisen lapsen kampeet omalleen siellä päiväkodin eteisessä pukee. Hoitajat eivät lähde perään katsomaan että, osaako se Martin äiskä pukeä oikeat vaatteet. Se olisi pois hoitajan tärkeimmästä työstä, eli lasten kaitsemisesta.


      • Tyytyväinen äiti

        Päivähoidon maksuihin vetoaminen nyt on aika pöhköä. Päivähoidosta maksettavat maksut ovat Suomessa niin pieniä, että sillä maksuilla on turha odottaa luxuspalvelua. Tärkeintä kai on, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, saa hyvää hoitoa ja tulee ruokituksi. Ihan yksi lysti, jos joku lapanen silloin tällöin katoaa. (Siihen voi tosiaan auttaa kaikkein parhaiten itse nimikoimalla kaikki vaatteet näkyvästi. Oma lapsemme on suht suuressa päiväkodissa ja kahden vuoden aikana mitään ei ole kadonnut. Ihmettelen, että miten ilmoitustaululla jatkuvasti silti on ilmoituksia kadonneista vaatteista.)

        Päiväkodin työntekijät ovat hetkittäin varmaan kovilla. Pätkätyökulttuuri kukoistaa eikä todella varmasti ole helppoa luovia vanhempien vaatimusten viidakossa. Arvostan lapsemme saamaa ilmeisen hyvää hoitoa liikaa, että jaksaisin nalkuttaa siitä, jos kengät joskus ovat väärissä jaloissa. Lapsihan on silloin pukenut itse, sehän on pelkästään hyvä asia.

        Maksamillamme maksuilla ei kustannettaisi hoitoa nimeksikään, vaikka maksimia maksammekin. Kommentti siitä, että johto voisi sitten järjestää lisäkäsiä, jos eivät kullanmurujen vaatteet pysy tallella. Öö..tähän lauseeseen olisi hyvä yhdistää se, että haluaisin, että veroprosenttiani korjattaisiin ylemmäs ja varat ohjattaisiin päiväkotien lisäresursseihin. Kun eivät ne päiväkotien työntekijätkään sikiä ihan vain hengestä, rahaa siihenkin tarvitaan.


    • no huh huh

      Nimenomaan! Jokaisen vaatteen selkeä nimikointi on vanhempien tehtävä. Samoin on vanhempien tehtävä lasta tuodessaan laittaa lapsen vaatteet valmiiiksi ulkoilua varten. Varavaatekassi n nimensä mukaan vain kaiken varalta, jos jokin vaate vaikkapa kastuu, niin sieltä pitää löytyä sopivan kokoinen, nimikoitu, puhdas ja kuiva säänmukainen varavaate. Joka päivä, vaikka sää vaihtelisi, kassi kuuluu tarkistaa kotona sään mukaiseksi joka päivä.

      Näin ne vaatteet tulevat lapsen päälle eivätkä katoa. Mutta jos kotoa tuodaan kassillinen, mitä sattuu, vaatteita ilman merkintöjä niin kukaan ei enää ota selvää mistä ja kenen kassista ne ovat peräisin, eikä tarvitsekaan.

      Toisaalta eteiseen voisi palkata vartijan joka vahtii ettei kukaan lapsi tai vanhempi ota toisen lapsen vaatteita lähtiesään.

      • Mammami

        Miellä on nimikoitu lapsen vaatteet ja silti ne on hukassa. On ihan eri nimisen lapsen kohdalla tai päiväkodin aulassa jossain penkillä tai eteisessä penkillä, penkin alla missä milloinkin... Esim. kerhotossuja olen useampana aamuna etsinyt.


      • no huh huh
        Mammami kirjoitti:

        Miellä on nimikoitu lapsen vaatteet ja silti ne on hukassa. On ihan eri nimisen lapsen kohdalla tai päiväkodin aulassa jossain penkillä tai eteisessä penkillä, penkin alla missä milloinkin... Esim. kerhotossuja olen useampana aamuna etsinyt.

        Haluaisitko sitten että lastenhoitotyöstä irrrotettaisiin yksi lastenhoitaja vahtimaan etieistä? Sillähän vaatepulma ratkeaisi. Yksi olisi koko ajan passissa vahtimassa kuka lapsista/aikuisista ei laita vaattaita omille paikoilleen tai ottaisi mukaansa toisen vaatteita. Voisi vaikka puhaltaa urheilupilliin siinä vaiheessa. Se hoitaja taas olisi lasten hoidosta pois.

        Minä luulen että tärkeämpää on se, että lapset säilyisivät hengissä ja tarha-alueella hoitopäivänsä ajan. Vaatteista viis, kun verrataan lasten lukumäärää verrattuna hoitajien määrään.


    • Mom64

      Lapseni päiväkodissa on lapselle lokerikko (2 lokeroa) varavaatteille ja siinä myös naulakko repulle lisäksi oma naulakko ulkovaatteille ja vielä nimikoitu muovikori, johon/josta puetaan ulkoiluun. Sinne voipi laittaa ne vaatteet mitkä haluaa lapselle puettavaksi ja kyllä meillä on näyttänyt hoitajilla onnistuvan pukeminen ihan sään mukaan, vaikkei korin sisältö olisi iltapäivällä ihan vastannutkaan aamun säätä.

    • joulutuittunen

      Meillä on eteisessä paikka, mihin henkilökunta laittaa nimettömät vaatteet, ellei niiden omistajaa muuten tiedetä. Vanhemmat sitten penkovat sieltä omien lastensa vaatteita, kun huomaavat jotain olevan kadoksissa.

      Kyllä meillä henkilökunnallakin on aikaa selvitellä eteistä päiväunien aikana. Täytyy täyttää ja tyhjentää kuivauskaappia, samalla laitetaan vaatteet omiin lokeroihin. Enimmät vaatteet kyllä oppii tuntemaan, vaikka ryhmässä on melkein 20 lasta. Kun heitä pukee kaksi kertaa päivässä, niin suunnilleen tietää, mikä sukka kuuluu kenellekin.

      • vanha lastenhoitaja

        Aika monesti olen kuluneen syksyn aikana joutunut työkaverin toimesta huolimattomasti ulospuettuja lapsia palauttamaan takaisin sisälle lisäämään / korjaamaan vaatetusta. Kyllä ryhmäni lastentarhanopettajaan ei voi luottaa, että lapset olisivat asianmukaisesti puettuja. Hän on juuri sellainen huono organisoija, joka ei osaa varata riittävästi aikaa uloslähtötilanteille, saa kaaoksen aikaan eteisessä parin kolmenkin lapsen kanssa ja hermostuu helposti. Meillä on ikäänkuin yksi lapsi lisää, valitettavasti.


    • humppahilma

      No se on hyvä, että vanhemmat ovat aina oikeassa ja eivät tee inhimillisiä mokia milloinkaan.

      Jokainen äiti voi mennä päiväkotiin töihin kokeilemaan taitojaan.

      • sddddcsaf

        no mut tehän olette TÖISSÄ siellä, jonkinnäköistä ammattimaisutta voisi odottaa, vai mitä?
        Katson, että ammattimaisuuteen kuuluu, että lapset ovat asianmukaisesti puettu, se jos joskus hukkuu jotain pientä on inhimillistä, ei HUOLIMATTOMASTI pukeminen/ kontrolloiminen että lapsi pukee itsensä tarpeeksi hyvin.


      • rtshhbx

        Se on sinun työtäsi, ei minun työtäni, ei minun kuulukaan osata hoitaa useita lapsia isossa ryhmässä! Vastaavasti en minäkään odota, että sinä osaisit minun työtäni! Kotiäitinä ollessani huomasin, että kyllä ne oman äidin/isän pukemat lapset olivat parhaiten puetut, kun hoitolapsilla vaatteet oli usein miten sattuu päällä (oli tosin hyviäkin hoitajia) ja usein tuntui, ettei niitä pphoitajia voisi vähempää kiinnostaa hoitolapset, koska hoitajat: lähinnä juoruilivat ringissä keskenään, eivät useinkaan antaneet lapsille vauhtia keunuissa, leikkineet, pitäneet sylissä jne. Jotenkin tietynlainen välinpitämättömyyys paistoi läpi. Onneksi näin hyviäkin, mutta ainakin puolet oli tuollaisia hoitajia...


    • sonni79

      Aina ei kyllä oo päiväkodin tätejen vika, jos kotiin lähtee väärät hanskat tai kengät.

    • mummo

      hmmm. Vaari haki lapsenlapsiaan hoitopaikasta, poikkeuksellisesti. Vaari ei tunne lasten vaatteita, vaan luottaa lapsen sanaan mitkä hänen vaatteensa ovat, kun pukee lapsen.
      Voi mennä kauankin ennen kuin lapsen omat vanhemmat tajuavat että heidän lapsellaan on vaate, joka ei ole heidän, koska vaatteita on paljon, saatuja, ostettuja, käytettyjä ja uusia, eikä kotonakaan kaikki vaatteet ja tavarat aina ole paikoilaan, lapsiperhekavereita kyläilee myös paljon heidän kotonaan erilaisin vaattein ja varustein, joskus lainataankin vaatteita puolin ja toisin, jos ei varavaatetta ole mukana......
      Voi kestää kauankin ennen kuin vaate palautuu päiväkotiin, tai sitten se ei palaudu koskaan. Mitä henkilökunta olisi voinut tehdä? Ei mitään.

    • hukassako2

      Eikä tarvitse olla vaarikaan, jolle käy noin. Moni isä ei tiedä tarkemmin lapsensa vaatteita, vaan luottaa siihen, että lapsi sanoo vaatteen olevan hänen. On toki tällaisia äitejäkin, mutta usein näin on isien kanssa.

    • tuutis

      Meillä nyt 1,5-vuotias poika hoidossa ja ai että ottaa päähän tulla kotiin sen kanssa, kun huomaa, että -10 asteen pakkasilla puuttuu puuvillahanskat, villatakki JA/tai villasukat talvikamppeiden alta. JOKA PÄIVÄ tällä viikolla poika on ollut kylmissään ja kädet sinipunaisina ja jääkylminä.

      Ja ihan tasan tarkkaan ollaan noudatettu niitä vaateohjeita: repussa vaihtovaatteet ja reppu repuille kuuluvassa naulakossa.
      Ulkoiluvarusteet eteisen naulakossa ja naulakossa kori, jossa helposti häviävät ulkovarusteet (lapaset, pipot, jne) talvivarusteiden varavaatteet, jos kastuvat. Eivät ole tajunneet laittaa päälle prkl. Jokaisessa vaatteessa pojan nimi. Tänään aamulla sitten laitettiin kaikki vaatteet, jotka haluttiin, että pojan päälle puetaan, talvipuvun sisään ja laitoin tekstaria perään, että olis sellanen pyyntö, että ne puetaan hänen päällensä. Hoitajilta sain tekstarin takaisin, että pahoittelevat, että on unohtunut sitä ja tätä, että tästä lähin pukevat ne pojan päälle.
      Ja SILTI ne hemmetin puuvillahanskat oli sieltä talvihanskojen alta puuttuneet tänään ja lämmittelin pojan käsiä koko illan, kun olivat ihan jäässä.
      Eilen taas pojalta oli puuttunut -12 asteen pakkasessa villatakki, ne puuvillahanskat ja villasukat. Ei ne kuomat oikeesti niin paljon lämmitä noilla pakkasilla, ettäkö sinne ei villasukkia tarvis, eikä näköjään T2H talvihaalarikaan tarpeeksi lämmin ole, ettäkö sinne alle ei villatakkia tarvisi?

      Missä vika?
      Enkö ole ohjeistanut tarpeeksi hyvin? Eikö vaatteet sieltä puvun sisältä ole löytyneet tarpeeksi hyvin? Eihän ne laita edes peukkuja paikoilleen vaan hanskat vain vedetään paikoilleen. Tästä en valita, mutta eikö ne voisi sillä samalla parin sekunnin vaivalla vetästä ne puuvillahanskat myös??

      No.... nyt pojalla on yskää ja nuhaa.

      Kenenkään on turha valittaa liian isosta ryhmästä, me ei asuta missään pk-seudulla. Pojan ryhmässä 8 lasta ja 3 hoitajaa muista vanhempien lasten ryhmästä jo ulos ehtineet hoitajat ottavat näitä pienempiä vastaan, kun muut 3 hoitajaa pukevat näitä kahdeksaa lasta.

      • lh...

        Olen hoitajana samaa mieltä, että tuon ikäisen pukeminen on tietenkin täysin hoitajan vastuulla, ja on suurta huolimattomuutta jättää välivaatteet pois tuollaisilla pakkasilla.

        Mutta on kyllä silti mahdollista, että tuo ryhmä on liian iso, jos osa lapsista on erityislapsia. 1 erityislapsi vie kahden lapsen hoitopaikan, ja taatusti ansaitusti. Usein tuntuu, että erityislapsi tarvitseen yhden kokopäiväisen ihmisen huolehtimaan tarpeistaan.


    • tuutis

      Olen nähnyt ja tutustunut ryhmän kaikkiin lapsiin ja kukaan heistä ei ole erityislapsi. Jos olisi, voisin ehkä ymmärtää. Mutta nyt en ymmärrä. Joudun TAAS maanantaina laittamaan tekstaria pojan pukemisesta.

      • Viestiä johtajalle

        Ehkäpä voisit jo ottaa yhteyttä päiväkodin johtajaan? Alkaa olla sen laatuista huolimattomuutta, ettei voi enää pelkillä tekstareilla selvitellä. Meillä on käytössä palautelomakkeet, johon henkilökunta kirjaa vanhemmilta tulleet palautteet, ja nämä sitten käsitellään tiimipalavereissa. Mikäli sama palaute tulee toistuvasti, asia menee eteenpäin. Näin ei ole meillä vielä käynyt, olemme ottaneet opiksemme jo ensimmäisistä palautteista.

        Ja todellakin, kielteiset palautteet ovat yleensä tulleet pukeutumisesta. Joko on ollut liikaa päällä tai liian vähän. Monesti kyseessä on myös erilainen pukemistapa, vanhemmat ovat esimerkiksi tottuneet pukemaan lapsen lämpimämmin kotona. Ja me käytännön kokemuksella jätämme viiden asteen pakkasella välivillahaalarin pois, koska lapsi on ulkona liikkuessaan lämmin ja hikinen vähemmälläkin varustuksella. Toki näistä päästään yhteisymmärrykseen keskustelemalla ja vanhemmatkin huomaavat, että lapsi mm. liikkuu ja juoksee ryhmässä enemmän kuin ollessaan yksin kotipihalla äidin kanssa (usein istuu pulkassa).

        Mutta silloin kun lapsi on selvästi kylmissään ja paleltunut, eikä asiaan tule muutosta, täytyy ottaa yhteys eteenpäin.


      • Erityislapsen äiti

        Ryhmässä olevien muiden perheiden lasten eritystarvetta et voi saada selville mitenkään. Ainakaan, jos vaitiolovelvollisuus kyseisessä päiväkodissa on toteutunut. Kaikki erityistarpeet eivät näy päällepäin. Eikä tällainen asia kuulu sinulle , vai onko kyse silkasta uteliaisuudesta..?


      • joo18

        Ja mitenkä sinä olet voinut tutustua niihin lapsiin? Kysynpähän vaan.


    • dfhdfhg

      Miten olisi joka aamu lappu lapsen naulakkoon, jossa kerrot mitä haluat lapsellesi tänään puettevan päälle? Sellainen selkeä, ranskalaisin viivoin, jonka laitat vaikka sinitarralla näkyvästi esiin. Ja ko. vaatteet valmiiksi siihen.
      Jos kaikki vanhemat tekisivät näin, varmasti helottuisi hoitajien työkin, kun ei tarvitse arvailla mitä kukakin haluaa lapselleen puettavan.

    • päiväkotilainen

      Niistä peukaloista sen verran, että kaikki pienet lapset eivät itse niitä peukaloita halua laittaa peukopaikkaan ja silloin niitä on lähes mahdotonta sinne oikeaan paikkaan saada. Ja vaikka saisikin, niin lapsi saattaa ne ihan itse ottaa sieltä pois kesken ulkoilun. Eikä meillä aina laiteta välilapasia -10 pakkasella, jos lapsella on lämpimät rukkaset ja kädet olleet lämpöiset eikä niitä ole erikseen pyydetty laittamaan. Mutta sinähän olit toki niitä pyytänyt. Kovasti viittaisi siihen, että ryhmässä on joko alle vuoden ikäisiä tai erityistukea tarvitsevia, koska tuo 8 lasta/3 hoitajaa ei oikein muuten selity. Se erityistuen tarve ei siis näy välttämättä päällepäin tai ei tule esille muille vanhemmille. Eikö kannattaisi pyytää lyhyt keskusteluhetki jonkun lapsen hoitajasi kanssa ja juttelisitte ihan rauhassa tästä pukemisasiasta.

    • välillä vilutti

      Itse keskustelin päiväkodin ryhmän hoitajien kanssa asiasta. Ja mielestäni nyt asiaaan on tullut muutos. Villasukat ovat jalassa, kauluri on kaulassa ja kengätkin ovat nyt olleet oikeissa jaloissa. Eli kun tarpeeksi monta kertaa asiasta huomautin ja keskustelin heidän kanssaan viesti meni perille. Lisäksi olen useimpin aaamuina vielä näyttänyt yhdelle hoitajalle, mitä tulee päälle sisälle ja mitä ulos.

    • dfghfdghfgh

      Nykyvanhemmilta on täysin unohtunut yksi tärkeä osuus lasten kasvatuksessa, nimittäin karaisu.

      • vahtikoiruus

        Karaisu tulee viimeistään ensimmäisellä luokalla, kun ei ole aikuista vieressä neuvomassa mitä ja miten laitetaan vaatetta päälle.Käykääpä katsomassa esim.ala-asteen löytötavaralaatikkoa, siellä on päällysvaatteista lähtien vaatetta joka lähtöön.


    • mummu9

      Mua pphoitajana kyllä ihmetyttää suuresti jos lapselle ei laiteta edes mukana olevia villasukkia, laitan kyllä itse omasta varastostani jos lapselta puuttuu. Kiire tai ei lapsi puetaan kunnolla. Jos 3 ihmistä pukee 8 lasta siinä pitää ehtiä, vaikka olisikin erityislapsi joukossa. Pphoitajalla 4 lasta ja ehtii pukemaan hyvin, vaikka tekee ruoat ja vastaa kaikesta muustakin toiminnasta yksin.

    • lapsen puolesta

      Millä tämä selittyy?Resurssipulalla?Tammikuun puolessa välissä lapsi oli ulkona kypärämyssyssä,pakkasta 13 astetta.Lapsella oli pääli hattu kädessä kun laski pulkalla mäkeä.Tädin kommentti oli,että hattu ei pysy päässä.Miten se sama hattu pysyy kotona päässä???!!! Aamulla toinen täti antoi toisenlaisen selityksen kun asiasta huomautin.Seuraavalla viikolla oli kahtena päivänä peräkkäin polviin asti märkä kotiin hakiessa,myös sisävaatteet.Tänään hakiessani näin jo kadulta,että lahkeet eivät ole saappaiden päällä.Ja yllätys,yllätys :taas oli sisävaatteet nilkoista märät.Tätejä oli pihalla, mutta eivät nähneet kun täytyy seistä ryhmässä ja ringissä.Vai eivät välittäneet?Kyllä lapsi itse pukee päällensä,mutta kyllä tätien täytyy auttaa lahkeen suiden kanssa ja kumilenksujen laittamisessa kenkien alle! Käsittämätöntä toimintaa!

      • tiistaipäivänä

        Olimme eilen mäenlaskussa ja muutaman kerran jouduin huomauttamaan melkein 6v tytölle, että pitäisi hatun päässä. Hänellä oli tavallinen hyvä villapipo, joka ylettyi korville ja oli ihan sopivan kokoinen. Mutta kun ei halunnut pitää päässä! Oli muka kuuma ja hiukset meni silmille ja välillä korvat huonosti... Ei se vika aina ole hoitajassa, jos lapsi päättää että ottaa pipon/rukkaset pois. Toki meillä siihen puututaan heti ja laitatetaan vaatteet takaisin, mutta olisihan se tämänkin tytön äiti saattanut juuri sillä hetkellä tulla pihalle, kun tyttö viiletti siellä tukka tuulessa hulmuten pipo kädessä.


      • huuhh

        Eilen oli tutkimus päiväkotien ja pphoitajien työpäivästä.Siinä juuri hoitajat kritisoivat vanhempia,jotka eivät muuta tee kun valittavat. Resurssipulaa ehdottomasti ja sehän ei näy eikä toivottakkaan näkyvän lasta haettaessa. Hankalat agressiiviset lapset ja kaikista pahimpia ovat vanhemmat. Olen itse pph ja jo neljän lapsen ulkoilussa saa vaatteita oikoa useampaan kertaan. Nilkat paljaana(lapsella on gollegehousuta ja lyhytvartiset sukat), hanskat märät(kastuuhan ne keleillä)hattu ei aina pysy päässä, kaula paljaana(lapsea ahdistaa jos vetoketjun vetää liian ylös)lahkeet eivät pysy kenkien päällä(housut liiaan pitkät tai kuminauhat rikki).Niitä lahkeita saakin olla useampaan kertann olla vetämässä kenkien päälle. Onneksi minun hoitolapsien vanhemmat keskustelevat näistä minun kanssani,eivätkä jokaisesta märästä vaatteesta ota pulttia.Ymmärrän totisesti päiväkotien henkilökuntaa etteivät ehdi jokaista lasta ehdi vahtimaan mitä on ja miten päällä.Vastuuta täytyy antaa myös lapselle itselleen.


      • älytöntä

        Tiedätkö kuinka helposti ne kumilenksut voivat lähteä lasten leikkiessä. Aina ei heti ehdi tai huomaa niitä laittaa uudestaan, kun lapsetkin saattavat leikkiä vaikka lumikasan takana tai jutellaan toisen lapsen vanhempien kanssa, tai käytetään jotain pissalla tai vaipan vaihdolla.


      • ettänäinmeillä
        tiistaipäivänä kirjoitti:

        Olimme eilen mäenlaskussa ja muutaman kerran jouduin huomauttamaan melkein 6v tytölle, että pitäisi hatun päässä. Hänellä oli tavallinen hyvä villapipo, joka ylettyi korville ja oli ihan sopivan kokoinen. Mutta kun ei halunnut pitää päässä! Oli muka kuuma ja hiukset meni silmille ja välillä korvat huonosti... Ei se vika aina ole hoitajassa, jos lapsi päättää että ottaa pipon/rukkaset pois. Toki meillä siihen puututaan heti ja laitatetaan vaatteet takaisin, mutta olisihan se tämänkin tytön äiti saattanut juuri sillä hetkellä tulla pihalle, kun tyttö viiletti siellä tukka tuulessa hulmuten pipo kädessä.

        Ja meillä moni lapsi riisuu hanskat ja pipon päästään heti kun vanhempi astuu portista sisään. Eikä isi tai äiti sano mitään, mutta anna olla jos olisi ilman pipoa, kun tullaan hakemaan, varmasti kova meteli tulisi. Mutta itse ei olla valmiita lasta komentamaan laittamaan pipoa/hanskoja takaisin.


    • korjaan.

      Eilen ei ole ollut mitään tutkimusta. Eilen julkaistiin kirja joka perustuu aiemmin tehtyyn tutkimukseen. Otoksessa reilut parisataa hoitajaa eri pulilta suomea. Kirjan nimi on varhaiskasvattajien kelletyt tunteet.

      • pilkun v....

        samapa on tulos,oli tutkimus tai ei. Päivähoitohenkilöstön mielipiteitä kuitenkin.


    • JokaSäällä

      Vanhemmille vinkiksi:
      - Selkeästi lokeroon ne vaatteet, jotka halutaan puettavan ulkoiluun päälle
      - Ammattitaitoinen hoitaja kyllä osaa arvioida sään vaihtelut, jos vähennetään tai lisätään
      -Mukana repussa on hyvä olla vaihtovaatteita, mutta lokeroita ei kannata työntää täyteen. Ja edellisen vuodenajan vaatteet voi tosiaan viedä välillä kotiin

      Puuttellisesti puetun lapsen vaatteista saa/pitää huomauttaa.Se on hyvää PERUSHOITOA, että lapsi on asianmukaisesti puettu. Hoitajana voisin sanoa myös, että on todella helppoa pukea lasta jolla asianmukainen varustus mukana.Useasti vaan vaatteita on todella huonosti, ne ovat liian pieniä tai muuten vääränlaisia.
      120cm lapselle ei ole mitenkään miellyttävää pukea 90cm kuravaatteita!
      Joillakin vanhemmilla on myös se käsitys, että päiväkodin varavaatteet on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön, jos omia vaatteita ei ole.
      Jotenkin en voi hyväksyä, että vedotaan kiireeseen ja resurssipulaan.Kyllä jotain on pahasti pielessä jos lapsia ei pueta kunnolla koska ei ehditä?!
      Ja päiväkoti-ikäiset ovat vielä kaikki niin pieniä, että aikuisen tehtävä on isommillakin aina varmistaa, että vaatteet on kunnolla päällä!

    • Kerttu-Kaisa

      Vahinkoja sattuu varmasti molemmin päin, niin vanhemmille kuin päivähoidon työntekijöille. Meillä päiväkodissa on tärkeintä lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Säänmukainen pukeutuminen on osa sitä, vanhempien ohjeet pukeutumisesta otetaan mielellään vastaan ja niitätoteutetaan parhaamme mukaan.
      Jos lapsella ei ole varavaatteita, tai vaatteet ovat rikki tai esim. liian pieniä asiasta kerrotaan vanhemmille. Samoin vanhemmat kertovat meille työntekijöille, jos lapsella on ollut liian vähän tai liikaa päällä.
      Joskus vanhempia on myös neuvottava esim. sopivista liikuntavälineistä. Luistelukypärä ei mahdu tupsupipon päälle, luistimia ja monoja olisi hyvä sovittaa ennen kuin 24-lapsisen päiväkotiryhmän kanssa lähdemme talviurheilemaan. Ja kaikki sen takia, että lapsi ei joudu kokemaan turhia pettymyksiä.
      Ainoa asia mitä päiväkodin työntekijänä ihmettelen, että esim. lasten haalareiden nimikoiminen tuntuu monista vanhemmista vaikealta, vaikka haalareissa on valmiina lappu, johon nimen voi kirjoittaa. Myöskin se, että vaatteissa saattaa lukea aivan joku muu kuin kyseisen lapsen nimi.
      Yhteistyöllä vanhempien kanssa kuitenkin melkein aina taataan lapselle sopiva pukeutuminen säälle kuin säälle.

    • lto-

      Olen aika pöyristynyt hoitohenkilökunnan kommenteista, vaikka itsekin kuulun heihin.
      Kummallinen asenne on, että kun joku vanhempi moittii puutteista, niin alkaa vanhempien syyllistäminen tai jopa kommentit, että tule itse hoitamaan lastasi.
      Missä hoitajien ammattietiikka? Millä sydämellä teette hoitotyötä?

      Olen sitä mieltä, että on hoitohenkilökunnan VELVOLLISUUS huolehtia, että kaikki lapset ovat asianmukaisesti puettuja. Joskus sää muuttuu, alkaa sataa, lapsia kastuu, no se on elämää.
      Mutta yleisesti ottaen, pitää olla pipo korvilla, kengät oikeissa jaloissa ja hanskat kädessä ja villapuku alla kylmällä. Se, että toistamiseen pitää huomauttaa vaatteista, mielestäni kertoo myös paljon muusta. Kevät-kesällä täytyy varmistua, että lapsilla on suojaavat hatut. nykyään aurinko vai olla erittäin polttava tiettyihin aikoihin.

      Olen joutunut viemään joitain lapsia uudelleen sisään kun on jäänyt tarkastamatta asianmukainen pukeutuminen, joka kuuluu hoitajien vastuulle. Tyypillisin asia on huolimaton pukeminen tai ettei auteta lasta pukemaan huolellisesti. Monet lapset pukevat hienosti, mutta eivät osaa laittaa lahkeita oikein, pipoa korvien peitoksi tai kypärälakkia takin alle, ne pitää korjata jotta lapsikin oppii. Kaula pitää suojata.

      Vanhemmat unohtavat myös tuoda tarpeeksi vaatteita: on hankalaa ymmärtää, että tunti ulkona vaatii todellakin asianmukaiset ulkovaatteet kuten hyvät, vettä läpäisevät hanskat. Vaikka pakkasasteita on vähän, niin pureva tuuli on jäätävä. Silloin vanhemmille huomautetaan asiasta. Aina kun olen huomauttanut lapsen vaatteiden puutteista, niin vanhemmat ovat siihen reagoineet. Usein on ollut kysymyksessä tietämättömyys ja joskus, harvemmin, huolimattomuus tai kiire.

      Jos pukemisen organisoi oikein, niin aika riittää huolellisuuteen.
      Meillä on kiire ja palkka huono, mutta olen tavannut aivan loistavia hoitajia ja myös erittäin välinpitämättömiä, ja usein silloin joutuvat muut korjaamaan vaatetusta ja aikaa kuluu. On ikävää kertoa, että hoitohenkilökunnan joukossa on myös niitä, jotka ovat ehdottomasti valinneet väärän ammatin ja se tekee muiden työstä hankalamman.
      Ei vanhemmilta voi vaatia vastuuta silloin kun lapset ulkoilevat meidän silmien alla päiväkodissa, ulkopuolella kyllä, mutta ei ole meidän asia kommentoida sitä.

      Olen myös ihmeissäni siitä, ettei alkuperäisen kommentoijan huomautukseen reagoitu, vaikka siitä suoraan kerrottiin.
      Itse en todellakaan ymmärrä mihin kaikki huomio menee, jos ei lapsiin ja heidän hyvinvointiin. Eikö hoitaja todellakaan huomaa, että lapsella on paljas kaula koko ulkoilun aikana? Itse ulkovuorossa katselen lapsia läpi vaatetuksen puolesta ja vähän kuuntelen sivukorvalla sosialisoitumista. Poikien leikkejä vahdin myös niin, etteivät häviä minkään peittävän telineen taakse. Tiedän vilkkaammat yksilöt ja seuraan niitä enemmän. Katselen ettei ketään tyttöä jätetä yksin. Yleensä lapset tulevat aika suoraan kertomaan huolistaan tai kielimään tapahtumia ;)

      Miten tähän keskusteluun liittyy karaisu ja koulu? Ei se ole päiväkodin asia miten alakoulussa toimitaan. Meidän asiamme on antaa hyvää ja turvallista hoitoa lapsille, ei keksiä tekosyitä osaamattomuudelle, välinpitämättömyydelle tai siirtää ammattivastuuta vanhemmille.
      Pitää olla ylpeä ammatistaan vaikka palkka on perseestä ;)

      • ibidem-

        vettä läpäisemättömät siis


      • vanha lastenhoitaja

        Nimimerkki lto-:lle: Hyvin kommentoitu! Iso kiitos!


    • Just näin!

      Hyvä lto, huippu kirjoitus!

    • -sanna-liisa

      "Itse ulkovuorossa katselen lapsia läpi vaatetuksen puolesta ja vähän kuuntelen sivukorvalla sosialisoitumista. Poikien leikkejä vahdin myös niin, etteivät häviä minkään peittävän telineen taakse. Tiedän vilkkaammat yksilöt ja seuraan niitä enemmän. Katselen ettei ketään tyttöä jätetä yksin. Yleensä lapset tulevat aika suoraan kertomaan huolistaan tai kielimään tapahtumia ;)"

      Edelliseen lto-:n kommenttiin.
      Minä taasen lastentarhanopettajana seuraan ulkona molemmin korvin ja silmin lasten leikkejä ja vuorovaikutusta. Poikien ja tyttöjen leikkejä seuraan yhtä tarkasti ja tarkkailen ettei KUKAAN jää yksin tai silmieni näkymättömiin. Lapsien vaatetusta kohentelen tarpeen mukaan.

      • cdsacc

        hyvä kommentti.
        meidän päiväkodissa tytöt ovat muodostaneet klikkejä ja usein se viimeinen pikku tulija ei pääse mihinkään mukaan. Pojat eivät tee tuota (mutta tämä siis meidän päiväkodissa). Siksi varmaan kirjoitin tytöistä. :) Pojat taas menevät joukolla jonkin jutun taakse, jolloin voi olla jotain pientä säätöä.
        pojilla vois siis olla jotain fyysistä juttua, joka muodostuu sattumalta siinä leikissä. Tytöillä taas sellasta suputtelua (näkyy kyllä) ja jotain ei oteta mukaan, paitsi suastuu olemaan leikissä esim. liikkumaton lelu tai puu.


    • aesrgz

      Ymmärrän huolesi, mutta ymmärrän myös päiväkodin arjen. Välillä tulee väkisinkin mieleen, kun kuulee, että lapset ovat jatkuvasti kipeinä päiväkodissa, että voiko se osittain johtua juuri väärästä pukeutumisestakin (eikä aina liian isoista ryhmistä) sekä siitä, että pienten perään ei katsota pihalla, vaan ne saattavat syödä lunta parikin tuntia siellä pihalla. Pieni lapsi on riippuvainen vielä aikuisista, eikä välttämättä uskalla valittaa vaikka olisi kuinka kylmä. Me palkkasimme meidän kahdelle lapselle yksityisen pphoitajan, koska nuorin oli vasta vajaa 2v-enkä halunnut vielä viedä päiväkotiin. Olemme olleet hoitajaan tyytyväisiä muuten, mutta nyt on alkanut ärsyttää pukeutumiseen liittyvä asia: aina kun haen lapset hoidosta, niin ulkohatut ovat aina "miten sattuu" (siis oikeasti siten, että ne suojaa vaan lähinnä päälakea,), nepparit laittamatta (lapsi ei näe mitään, nauhoja ei olla laitettu kunnolla, kengät miten sattuu (siten, että kuminauhoja ei ole vedetty ja haalarin lahjetta vedetty kengän päälle, jolloin lapsen jalkoihin pääsee aina lunta ja ne ovat usein aivan märät kun pääsen kotiin). Ei sitä voi selittää kiireellä, koska hoitajalle ei ole kuin kaksi lasta. En ole viitsinyt valittaa, koska en halua pahoittaa mieltäkään, kun muuten kaikki on mennyt hyvin tähän asti ja lapset viihtyy, pitääkö tähän vaan tyytyä vai miten tulisi toimia? Miten voi olla niin vaikeaa laittaa kahdelle lapselle HYVIN ne ulkovaatteet päälle? Kotona meillä ei koskaan ole vastaavaa ongelmaa. Onneksi hoitaja on kuitenkin pukenut lapsille tarpeeksi vaatetta, vaikka ne repsottavatkin päällä välillä miten sattuu, ehkä en viitsi mainita siitä mitään.

    • 55899

      Itse työskentelen päiväkodissa. Usein meitä työntekijöitä on liian vähän pukemistilanteisiin.

      Mielestäni on ärsyttävää kun on sellaisia vanhempia, jotka valittavat jos kerran tai pari kuukaudessa lapselle on laitettu "väärin" vaatteet. Usein saa myös haukkuja, ettei ole jotain tiettyjä vaatteita laitettu tai päiväkodin työntekijät ovat ne hävittäneet ja lopulta selviää, että vaatteet ovat jääneet yksinkertaisesti kotiin. Näissäkään tapauksissa EI vanhemmat pyydä anteeksi, päiväkodin henkilökuntaa saa haukkua lakkaamatta, mutta omaa käytöstä ei ajatella. Onneksi on myös toisenlaisia perheitä, jotka kunnioittavat meidän työtä.

      Osa vanhemmista laittaa lapsen lokeroon jopa neljät hanskat ja sitten saa arvailla mitkä milloinkin on laitettava. Jos vanhemmat haluavat, jotkut tietyt hanskat tiettyyn säähän, olisi hyvä kertoa tästä.

    • Lapsikylmissään

      Tämä nyt on vanha ketju, mutta kirjoitan silti, koska tuohduin tänään kyseisestä asiasta. Lapseni on juuri 3 vuotta täyttänyt ja on päiväkodissa alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Kotimatkalla lapseni kertoi, että unohti laittaa fleecetakin tänään ulos, mikä tarkoitti sitä, että lapsi oli koko ulkoilun pelkässä t-paidassa ja välikausihaalarissa lämpöasteiden ollessa ehkä 4 astetta. Laitoin päiväkotiin viestiä ja pyysin vahvistusta, että lapsellani olisi ollut asianmukaiset varusteet heidän ulkoillessaan. Sain vastaukseksi, että lapselle laitetaan kasaan ne vaatteet, jotka hänen tulisi pukea, eikä ehditä kaikilta lapsilta tarkistamaan, mitä he ovat päälleen pukeneet.
      Mielestäni aika uskomatonta! Lapseni on hyvin omatoiminen ja osaa kyllä pukea vaatteet itse, mutta ei voi olla 3-vuotiaan vastuulla huolehtia, että hänellä on säänmukaisesti päällään. Kyllä se mielestäni on tasan tarkkaan pk:n henkilökunnan tehtävä huolehtia, ettei pikkulapsi hillu "puolialasti" pihalla.
      Ja ennen kuin joku huomauttaa, kyllä, kaikki lapseni vaatteet on nimikoitu ja kyllä, olen työskennellyt 1,5 vuotta päiväkodissa, myös pienten ryhmässä.

      • Liikaavaatteita

        Meillä on tilanne vähän toisin päin, että puetaan liikaa. Villahaalari kun asteita on 10 ja aurinko paistaa. tai fleece-vuorellinen kura-asu, kun aurinko paistaa ja on kuivaa ja useita lämpöasteita. Tai toisille puetaan ja toisille ei. En ihan aina ymmärrä logiikkaa. En viitsi aina huomautella, mutta joskus olen kyllä sanonut. Vaatteet myös vaihtuu, vaikka olisi nimikoitu. "Eemelillä" on useita kertoja "Petterin rukkaset". Vaikka jo huomautettu asiasta. Eniten sapettaa pipojen eksyminen väärään lokeroon tai päähän samalla kun ilmoitustaululla varoitetaan päätäistä! Ja lokerot siis niin korkealla, että ei ainakaan pienimmät lapset ole niitä sinne itse laittaneet. Suhtautuminen on vähän välinpitämätöntä. Jos kyselee jonkun vaatteen perään niin saa vastauksen, että jaa se taisi olla "Tuomaan" päällä, kun Tuomas lähti just ulos. Katsoinkin kyllä, että ei se tainnut olla hänen. Ymmärrä kyllä, että vahinkoja sattuu, mutta voisi kuitenkin vähän tsempata? Että katsoisi vaikka sen nimilapun, jos on epävarma eikä vaan arvaisi tai kysyisi toiselta hoitajalta, joka muistaa väärin.


      • Liikaavaatteita
        Liikaavaatteita kirjoitti:

        Meillä on tilanne vähän toisin päin, että puetaan liikaa. Villahaalari kun asteita on 10 ja aurinko paistaa. tai fleece-vuorellinen kura-asu, kun aurinko paistaa ja on kuivaa ja useita lämpöasteita. Tai toisille puetaan ja toisille ei. En ihan aina ymmärrä logiikkaa. En viitsi aina huomautella, mutta joskus olen kyllä sanonut. Vaatteet myös vaihtuu, vaikka olisi nimikoitu. "Eemelillä" on useita kertoja "Petterin rukkaset". Vaikka jo huomautettu asiasta. Eniten sapettaa pipojen eksyminen väärään lokeroon tai päähän samalla kun ilmoitustaululla varoitetaan päätäistä! Ja lokerot siis niin korkealla, että ei ainakaan pienimmät lapset ole niitä sinne itse laittaneet. Suhtautuminen on vähän välinpitämätöntä. Jos kyselee jonkun vaatteen perään niin saa vastauksen, että jaa se taisi olla "Tuomaan" päällä, kun Tuomas lähti just ulos. Katsoinkin kyllä, että ei se tainnut olla hänen. Ymmärrä kyllä, että vahinkoja sattuu, mutta voisi kuitenkin vähän tsempata? Että katsoisi vaikka sen nimilapun, jos on epävarma eikä vaan arvaisi tai kysyisi toiselta hoitajalta, joka muistaa väärin.

        Siis 10 tarkoitin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe