Tapahtumat saivat alkunsa työpaikallani, jossa kävelin reippaasti, horjahdin, meinasin kaatua, mutta sain korjattua tasapainoni. Silloin kuului rusahdus, näin hetken tähtiä ja meinasin pyörtyä. Kipu oli hirveä.
Täytin vakuutuspaperit ja lähdin lääkärikeskus Mehiläiseen ortopedille. Tämä Töölön Mehiläisen vanhempi herra ei suunnilleen vaivautunut edes tutkimaan minua vaan totesi vain, että ota buranaa, jos se auttaa. Lopuksi hän vielä kysyi minulta, että mitä tahdon hänen kirjoittavan sairauskertomukseen.
Kipu vain paheni ja esti liikkumiseni. Soitin vakuutusyhtiö Pohjolan asiakaspalveluun ja kysyin voisinko mennä samalla vakuutuslomakkeella uudelleen lääkäriin. Asiakaspalvelija ei tiennyt, joten hän vielä VARMISTI asian ja vastasi, että saan. Menin Kampin Mehiläiseen, jossa ammattitaitoinen lääkäri tutki minut. Jouduin ultraan ja röntgeniin. Selvisi, että minulta oli revennyt lihas miltei kahtia. Jäin viikoiksi sairaslomalle.
Pian sain laskun Mehiläisestä, vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt maksamasta lääkäriäni (johon olin siis saanut asiakaspalvelusta luvan). Mitään päätöksiä en ollut saanut eikä työnantajanikaan koko aikana. Jouduin soittamaan jokaisen päätöksen perään, koska Pohjola ei halunnut toimittaa niitä minulle. Selvitin asiaa Mehiläisen ja Pohjolan kanssa. Mehiläisen potilasasiamies lupasi useaan kertaan lähettää reklamaatiopaperit ensimmäisen lääkärin huonosta hoidosta, niitä ei kuitenkaan lukuisista yhteydenotoistani huolimatta koskaan tullut.
Sitten aloin selvittää asiaa Pohjolan kanssa. Perustelin lääkärin maksamista mm sillä, että minä nimenomaan soitin ja varmistin ennen kuin menin. Minulle NAURETTIIN ja HAISTATELTIIN sekä asiakaspalvelussa että heidän esimiehensä. HE EIVÄT KUULEMMA OLE VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ ASIAKASPALVELUSSA LUVATAAN. Pyysin nauhat, jotta voin saattaa asian eteenpäin. Minulle annettiin kaksi vaihtoehtoa: 1. minulle lähetetään kertomus puhelun sisällöstä niin kuin se olisi pitänyt ymmärtää 2. pääsisin kuuntelemaan, mutta muistiinpanoja tai nauhoitusta en olisi saanut tehdä. Asia eteni lopulta vakuutuslautakuntaan, joka päätti asian Pohjolan hyväksi.
Työnantajani lupasi maksaa lääkärilaskun ja maksoikin sen. Lääkärikeskus Mehiläisen töpeksintä sen sijaan ei lakannut. He laittoivat laskuni perintään ja sain haasteen käräjäoikeudesta. Sen jälkeen kun aloin hyppyyttämään Töölön Mehiläistä, joka hyvin vastentahtoisesti suostui myöntämään virheen ja perumaan haasteen. Uskoisin, että asiaan vaikutti Suomessa suuren konsernin yhteydenotto ja korjauksen vaatiminen.
EN ENÄÄ IKINÄ ASTU MEHILÄISEEN ENKÄ OTA ITSELLENI MITÄÄN VAKUUTUSTA IKINÄ POHJOLASTA. vielä olisin ymmärtänyt kielteisen päätöksen, jos minulle ei olisi valehdeltu, asioita vääristelty, vähätelty, naurettu ja haistateltu. En suosittele kumpaakaan yritystä kenellekään joka haluaa säilyttää mielenterveytensä, aikansa ja rahansa.
Näin toimii vakuutusyhtiö Pohjolan ja lääkärikeskus Mehiläinen
2
1667
Vastaukset
- Mehiläinen ei kannata!
Minulla aivan sama juttu pohjolan vakuutusyhtiön kanssa, tai siis sen verran että Pohjola ei ole hyvä vakuutusyhtiö. Mehiläisessä oleva lääkäri joka leikkasi polveni epäonnistui täysin ja yritti sitä kiellellä olen siis 17 vuotias jääkiekkoilija ja opiskelen yhteiskuntaoppia, pysyvä haitta jäi jouduin käymään toisessa leikkauksessa, mylläkin tajusin ja menin NEOon, polvessa on vieläkin jäänteitä viime leikkauksesta eikä sitä koskaan saada korjattua, asiaam vaikutti myös mehiläisen leikkaussalin alakerrassa sijaitseva kuntoutus, mikä runnoi polveni täysin, koko ajan vaan väkisin vääntämään polvea eikä kipu muka haittaa...niin siinä kävi että paljastui lopulta että polven kiristävä jänne katkennut. Toistan olen 17 ja joudun täten elämään polven kanssa mikä ei tule ikinä kuntoon. Armeijakin vielä ensi kesänä. KIITOS mehiläinen! Älkää herran nimessä menkö mehiläiseen valitkaa NEO!
Tapauksia riittää pilvin pimein. Pohjolan lääkäri, jota en ole koskaan edes tavaannut, hylkäsi kaikki korvaushakemukseni sihteerinsä välityksellä. Mtn tutkimuksia ei tarvita ja asia on loppuunkäsitelty. Kyseinen lääkäri pitää yksityisvastaanottoa Mehiläisessä!
Helmikuussa tulee kolme vuotta täyteen, otan asian uudelleenkäsittelyyn asiantuntijatahon avustuksella. Sen tahon linkin sain Kansanedustajalta.
Lähetin 200 kansanedustajalle kyselyn asiassani ja vastauksia tuli kiitettävästi.
BTW, nyt olisi KANSALAISALOITTEEN paikka! 50 000 nimeä saadaan kasaan varmasti puolessa vuodessa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759