Löysin tällaisen sivuston, linkki alla. Kumpia naiskasvoja pidät viehättävämpinä, oikean- vai vasemmanpuoleisia? Voit samalla myös äänestää sivulla olevan vote-palkin kautta! Laitathan oman sukupuolesi vastausviestiin!
http://heartiste.wordpress.com/2009/06/15/the-masculinization-of-the-western-white-female/
Kummat kasvonpiirteet viehättävämmät?
124
2895
Vastaukset
- t hjrgefd
vasen, M
- uybhijnokmpl,öåä.
Oikean puoleinen
- ----------
Oikean puoleinen. Olen nainen.
- mmm18
vasen
- Yhtä viehättäviä.
Ei kumpikaan, tai saman tasoisia. Olen nainen.
- Mies!
Oikean puoleisella.
- 17+4
Erikoista tosiaan, kuinka naiskuva on muuttunut vuosien saatossa miesmäisempään suuntaan. Vastaavasti mieskuva on ilmeisesti feminiinistynyt.
- ap.
Kyllä, naiskasvojen maskulinisoitumisesta tuossa artikkelissa on kyse. Nykyiset keskivertonaiskasvot ovat miehisemmät kuin vuosikymmeniä sitten, ja koska enemmistö ihmisistä aina pitää keskivertokasvoja viehättävinä, seurauksena on muutos myös kauneusihanteissa. Tuossakin kyselyssä enemmän ääniä on saanut vasemmanpuoleinen eli miehekkäämpi piirteistö.
Itse olen aika yllättynyt suuntauksesta. Minusta oikeanpuoleiset kasvot olivat huomattavan paljon kauniimmat kuin vasemmanpuoleiset.
Itse naisena preferoin vastaavasti maskuliinisia kasvonpiirteitä miehellä, eli olen tavallaan molempiin suuntiin vanhanaikainen kauneus-/komeusihanteiltani enemmistöön verrattuna. - No jaa...
Minusta tuo on vähän kumma väite, että vasemmanpuoleinen olisi miesmäinen vain siksi, että on pienemmät silmät (hyvin harvalla on yhtä isoja kuin oikeanpuoleisella). Myös vasemmanpuoleisen kuvan leuan kulmikkuudesta puhutaan, vaikka leuankärki molemmilla on jokseenkin samanlainen. Eroa on hyvin vähän leukaperissä, joka sekin voi johtua vain siitä, että tuolla modernilla -versiolla on vähemmän rasvakudosta kasvoissaan, eli on oletettavasti laihempi. Oikeanpuoleisen naama taas näyttää lähes pöhöttyneeltä.
Tuolla sivustolla moni kommentoija oli sitä mieltä, että kuvat oli koostettu jotenkin huonosti - niissä ilmeisesti on käytetty 40 -luvun näyttelijättäriä ja nykyajan jotain seksikkäin top 100 -listalla olevia naisia. Monet olivat sitä mieltä, että 40 -lukulaiseen kuvaan oli otettu rumia ja vääränlaisia naisia, eikä niitä sen ajan todellisia kaunottaria. Ehkä niin, sillä minusta tuo naama on jotenkin tympeän näköinen, ja ainut kaunis asia siinä on nuo isot silmät. - Hmm.................
No jaa... kirjoitti:
Minusta tuo on vähän kumma väite, että vasemmanpuoleinen olisi miesmäinen vain siksi, että on pienemmät silmät (hyvin harvalla on yhtä isoja kuin oikeanpuoleisella). Myös vasemmanpuoleisen kuvan leuan kulmikkuudesta puhutaan, vaikka leuankärki molemmilla on jokseenkin samanlainen. Eroa on hyvin vähän leukaperissä, joka sekin voi johtua vain siitä, että tuolla modernilla -versiolla on vähemmän rasvakudosta kasvoissaan, eli on oletettavasti laihempi. Oikeanpuoleisen naama taas näyttää lähes pöhöttyneeltä.
Tuolla sivustolla moni kommentoija oli sitä mieltä, että kuvat oli koostettu jotenkin huonosti - niissä ilmeisesti on käytetty 40 -luvun näyttelijättäriä ja nykyajan jotain seksikkäin top 100 -listalla olevia naisia. Monet olivat sitä mieltä, että 40 -lukulaiseen kuvaan oli otettu rumia ja vääränlaisia naisia, eikä niitä sen ajan todellisia kaunottaria. Ehkä niin, sillä minusta tuo naama on jotenkin tympeän näköinen, ja ainut kaunis asia siinä on nuo isot silmät.Mutta kokonaisuudessaan vas. kasvot on miesmäisemmät. Naishormoni estrogeeni muovaa kasvoja tietynlaisiksi, samoin mieshormoni testosteroni. Ja oik. kasvoissa näkyy enempi estrogeenin muovaamia piirteitä.
Mutta muuten... makuasioista ei kandee kiistellä :) - No jaa...
Hmm................. kirjoitti:
Mutta kokonaisuudessaan vas. kasvot on miesmäisemmät. Naishormoni estrogeeni muovaa kasvoja tietynlaisiksi, samoin mieshormoni testosteroni. Ja oik. kasvoissa näkyy enempi estrogeenin muovaamia piirteitä.
Mutta muuten... makuasioista ei kandee kiistellä :)Ai miten niin oikeissa on enemmän estrogeenin muovaamia piirteitä? Tarkoitatko tuota pöhöttyneisyyttä? Molemmat kasvot on jokseenkin ovaalin muotoiset ja symmetriset, joten kasvojen muodossa ei paljon eroa ole, mutta sitten tuossa kasvojen keskiosassa on jonkin verran. Sentään tässä ei oltu laitettu tuolle modernille -naiselle tarkoitushakuisesti jotain Jennifer Garnerin leukaa todistelemaan nyky -ihanteen miesmäisyydestä...
Tässä muuten kasvot joista nuo on koostettu...
http://dienekes.blogspot.fi/2008/03/which-of-these-two-women-is-more.html
...joten eipä ihmekään että tuo 40 -lukulainen on niin ruma. Eihän tuolla ole kuin vain kaksi ihan nättiä naista - Olivia DeHavilland ja Loretta Young. Ainakin ylärivin naiset on aika rumia - Ginger Rogers tyhjänpäiväinen tihrusilmäinen tusinatiina, Joan Fontaine ja Joan Crawford miehen näköisiä kolhoja isoleukaisia ämmiä - Crawford vieläpä pelottavan ja vihaisen miehen näköinen... Ja TUOKO todella oli 40 -luvun (tai minkään aikakauden) miesten mielestä kaunis? Tuoko mukamas on naisellinen verrattuna edes siihen isoleukaiseen Jennifer Garneriin?
Missä on Marilyn Monroe ja muut hunajapuput? Ai niin - mutta tähän olikin huolittu mukaan vain Oscarin voittaneet - ihan kuin se olisi ollut silloinkaan mikään tae ylivertaisesta kauneudesta. Minusta tuo olisi pitänyt koostaa niistä "hottis beibeistä" jotka oli miesten suosikkeja 40 -luvulla.
Nyky -versioon olisi myös pitänyt laittaa mukaan latinoiden lisäksi afroamerikkalaisia ja aasialaisia hottiksia. Enkä ymmärrä mitä tuo laatikkonaamainen Marisa Miller tekee uudempien hottisten mukana, kun tuohan on ihan "nevöhööd" -muija. Jotenkin en usko että on kaunis suurimman osan miesten mielestä, ellei sillä sitten ole valtavat kannut, eikä kukaan koskaan katsokaan muuta kuin tissejä... Minä en edes tiedä kuka hän on. - Hmm...............
No jaa... kirjoitti:
Ai miten niin oikeissa on enemmän estrogeenin muovaamia piirteitä? Tarkoitatko tuota pöhöttyneisyyttä? Molemmat kasvot on jokseenkin ovaalin muotoiset ja symmetriset, joten kasvojen muodossa ei paljon eroa ole, mutta sitten tuossa kasvojen keskiosassa on jonkin verran. Sentään tässä ei oltu laitettu tuolle modernille -naiselle tarkoitushakuisesti jotain Jennifer Garnerin leukaa todistelemaan nyky -ihanteen miesmäisyydestä...
Tässä muuten kasvot joista nuo on koostettu...
http://dienekes.blogspot.fi/2008/03/which-of-these-two-women-is-more.html
...joten eipä ihmekään että tuo 40 -lukulainen on niin ruma. Eihän tuolla ole kuin vain kaksi ihan nättiä naista - Olivia DeHavilland ja Loretta Young. Ainakin ylärivin naiset on aika rumia - Ginger Rogers tyhjänpäiväinen tihrusilmäinen tusinatiina, Joan Fontaine ja Joan Crawford miehen näköisiä kolhoja isoleukaisia ämmiä - Crawford vieläpä pelottavan ja vihaisen miehen näköinen... Ja TUOKO todella oli 40 -luvun (tai minkään aikakauden) miesten mielestä kaunis? Tuoko mukamas on naisellinen verrattuna edes siihen isoleukaiseen Jennifer Garneriin?
Missä on Marilyn Monroe ja muut hunajapuput? Ai niin - mutta tähän olikin huolittu mukaan vain Oscarin voittaneet - ihan kuin se olisi ollut silloinkaan mikään tae ylivertaisesta kauneudesta. Minusta tuo olisi pitänyt koostaa niistä "hottis beibeistä" jotka oli miesten suosikkeja 40 -luvulla.
Nyky -versioon olisi myös pitänyt laittaa mukaan latinoiden lisäksi afroamerikkalaisia ja aasialaisia hottiksia. Enkä ymmärrä mitä tuo laatikkonaamainen Marisa Miller tekee uudempien hottisten mukana, kun tuohan on ihan "nevöhööd" -muija. Jotenkin en usko että on kaunis suurimman osan miesten mielestä, ellei sillä sitten ole valtavat kannut, eikä kukaan koskaan katsokaan muuta kuin tissejä... Minä en edes tiedä kuka hän on.Hmm... Kyse oli noista kahdesta morffatusta kasvosta, niistä pitää valinta tehdä.
Jos taas puhutaan noista morffauksen aineistona olleista näyttelijättäristä ym, niin vanhanaikaisten listalla oli 4 kaunista, modernien listalla oli vain yksi kaunis. Muut olivat kovine piirteineen maskuliinisen näköisiä.
Huom. kuten alkup. artikkelikin painotti, kyse _ei_ ole kauneusvertailusta sinänsä, vaan jutun pointti on verrata nimenomaan naisellisuutta ja miehekkyyttä kauneusihanteissa. Mutta minusta oik. kasvot ovat _myös_ viehättävämmät. - en jummarra
ap. kirjoitti:
Kyllä, naiskasvojen maskulinisoitumisesta tuossa artikkelissa on kyse. Nykyiset keskivertonaiskasvot ovat miehisemmät kuin vuosikymmeniä sitten, ja koska enemmistö ihmisistä aina pitää keskivertokasvoja viehättävinä, seurauksena on muutos myös kauneusihanteissa. Tuossakin kyselyssä enemmän ääniä on saanut vasemmanpuoleinen eli miehekkäämpi piirteistö.
Itse olen aika yllättynyt suuntauksesta. Minusta oikeanpuoleiset kasvot olivat huomattavan paljon kauniimmat kuin vasemmanpuoleiset.
Itse naisena preferoin vastaavasti maskuliinisia kasvonpiirteitä miehellä, eli olen tavallaan molempiin suuntiin vanhanaikainen kauneus-/komeusihanteiltani enemmistöön verrattuna.Minä taas en ymmärrä, onko noilla kahdella edes eroa, miksi täytyisi pohtia kumpi on kauniimpi. Tyypillistä nykyaikaa, kahta kivannäköistä verrataan toisiinsa, ja kumpi on heikoin lenkki. Oik. puoleinen on minusta ystävällisemmän näköinen, ehkä siksi huomiota herättävämpi, mutta kumpikin on yhtä viehättäviä.
Itse olen nainen.
- Miehen mielipide
Vasemmanpuolen kasvonpiirteitä näkee nykyään jo aivan liikaa mainoksissa, televisiossa ja vaikka missä. Siihen verrattuna oikeanpuoleinen näyttää luonnollisemmalta ja persoonallisemmalta jotenka oikeanpuoleinen on minun silmiini aika paljon viehättävämpi.
- Mun mielestä
molemmissa kuvissa on sama nassu, mutt eri tavalla meikattuna. Höhöhöö :))))))))
- Miellyttää silmää
Ei ole vaan kaksi ihan eri näköistä naista, mielestäni molemmat ovat kauniita mutta hyvin eri tavalla.
- ihanteista...
Kyllä ihmisten ulkonäkö on muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Ennen naisilla oli korkeammat estrogeenitasot ja miehillä korkeammat testosteronitasot. Sikiöaikaiset hormonitasot vaikuttavat myös merkittävästi ulkonäköön.
Kasvojen ulkonäköön vaikuttaa melko paljon rasvakudoksen määrä. Kasvot näyttävät huomattavan erilaisilta riippuen siitä, paljonko rasvaprosentti on. Matala rasvaprosentti taas merkitsee suhteellisesti korkeampaa testosteronitasoa. Runsas kasvojen rasvakudoksen määrä saa leuan näyttämään pienemmältä ja leukaperät jyrkemmiltä.
Nykyajan naisilla näkee enemmän pieniä silmiä. Heidän huulensa ovat myös kapeammat ja kasvojen pinta-ala näyttää suuremmalta.- Miten mahdollista?
No miten se on mukamas mahdollista, että nykyään olisi naisilla matalammat estrogeenitasot, kun tiedetään että se rasvaprosentti asiaan liittyy?
Nykyäänhän ihmiset on lihavampia kuin koskaan ennen ja tämä ihmisten paisuminen on jatkunut jo useamman vuosikymmenen, eli nekin naiset jotka on tämän päivän nuorten aikuisten äitejä, olivat lihavampia kuin 40 - 50 -luvun nuorten aikuisten äidit, kun tämän päivän nuoret aikuiset on pantu alulle 80 -luvulla, jolloin ihmisten lihominen alkoi olla jo ongelma - ja 40 - 50 -lukujen nuoret pantiin alulle 20 - 30 -luvuilla.
Ja miten naama näyttäisi mukamas pinta-alaltaan suuremmalle, jos on laihat kasvot? Minusta se on juuri toisinpäin... Mitä luisevampi ja laihempi naama, sen pienemmälle se näyttää ja sen suuremmat silmät suhteessa on. Sitten taas sellainen läskinaamahan on hirmu ison näköinen ja silmät katoaa sinne tyystin. Huulet tuskin on keskimääräisesti sen kapeammat nykyään kuin ennenkään, ja niiden paksuus on hyvin paljon riippuvainen siitä mitä rotua sattuu edustamaan. Vanhan ajan julkkiksia on ihan turha verrata tämän päivän taviksiin, sillä ennen julkkisten huulet maalattiin isommiksi ja tietyn muotoisiksi yli omien oikeiden rajojen, eli ne on feikkiä yhtälailla kuin tämän päivän täytteillä pursotetut ja kasvatetut julkimoiden pusuhuulet.
En jotenkin usko, että keskiverto ihminen on paljon kummempi nykyään kuin ennenkään, ainakaan naiset. Ainoastaan pitempiä, koska lapsuudessa saadaan parempilaatuista ruokaa ja enemmän kuin ennen - ja lihavampia, koska ihmiset syö enemmän ja liikkuu vähemmän kuin ennen (ja senkinhän piti vain kohottaa estrogeenitasoja...). Kasvonpiirteisiin tuo tuskin vaikuttaa.
Jos taas miehet on naisistuneet (mikä voikin ehkä olla totta ottaen huomioon ympäristön tilan ja sen, että ainakin joillain kalalajeilla urokset ovat alkaneet muistuttaa enemmän naaraita saasteista johtuen) niin ehkä lihavuus sitten kohottaa heidän estrogeenitasojaan ja ympäristösaasteet - jotka usein matkii estrogeenia ja ovat näin ollen miehille vaaraksi.
Tässä tavallisia naisia jenkeistä suuren laman ajoilta. Onko nuissa muuta eroa, kuin että ovat laihoja, vyötärönsä kadottaneita useiden synnytysten takia ja sen näköisiä, että ovat tehneet raskasta ruumiillista työtä joka tekee heistä jotenkin kuluneen näköisiä, eli näyttävät ikäistään vanhemmilta? Onko pulleita pusuhuulia, huimia amorinkaaria, siroja leukoja, nöpöneniä, suuria säihkysilmiä? Nuohan siitä päätellen, että ovat pienten lasten äitejä ovat aika nuoriakin noin 30 -v. tuskin sitäkään, koska tuohon aikaan lapset tehtiin nuorempina kuin nykyään.
http://0.tqn.com/d/history1900s/1/0/4/1/gd32.gif
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/54/Lange-MigrantMother02.jpg
http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/01011/depression_1011869c.jpg
Minusta tuntuu, että kaikki nämä jotka tuossa aloituksessa olevaan kuvamorffaukseen liittyviä vuodatuksia laatii nykynaisten maskuliinisuudesta verrattuna aiempaan, on lievästi sanottuna vieraantuneet todellisuudesta. Kuvittelevat kai mokomat raukat, että kaikki naiset näyttivät jokseenkin samalta 50 -luvulla kuin Marilyn Monroe. Sehän ei todellakaan pidä paikkaansa - jos pitäisi, ei Marilynistä olisi tullut tähteä, vaan hän olisi ollut ihan tavallinen.
- Pantava
Vasen olisi minulle mieleinen, niin pantavan näköinen. Olen mies 51v.
- 15+8
Tässä entisaikojen kaunotar:
http://foglobe.com/data_images/main/marilyn-monroe/marilyn-monroe-04.jpg
Tässä entisaikojen komistus:
http://content.answcdn.com/main/content/img/getty/4/8/3470948.jpg
Tässä nykyajan "kaunotar":
http://www.hotnewsonglyrics.co/wp-content/uploads/2011/03/Jennifer-Lopez-Ft.-Lil-Wayne-Im-Into-You-Lyrics.jpg
Tässä nykyajan "komistus":
http://3.bp.blogspot.com/-WuXUhkuKvgY/USUYSykYdzI/AAAAAAAAAok/4VHFhvTVcR0/s1600/Mikko Leppilampi.jpg
Juuri niin päin, että naiset ovat miehistyneet naamasta ja miehet naisistuneet.- sdsddgssdg
Millä tavalla teidän mielestä tuo James Dean on maskuliinisempi kuin Leppilampi?
- ()()
sdsddgssdg kirjoitti:
Millä tavalla teidän mielestä tuo James Dean on maskuliinisempi kuin Leppilampi?
On Deanilla selvästi kulmikkaammat kasvot kuin Leppilammella, joka on vähän tuollainen nassukka.
Olisin kyllä itse valinnut Deanin tilalle vaikka Brandon:
http://image.guardian.co.uk/sys-images/Arts/Arts_/Pictures/2008/07/28/MarlonBrando460.jpg - ()()
()() kirjoitti:
On Deanilla selvästi kulmikkaammat kasvot kuin Leppilammella, joka on vähän tuollainen nassukka.
Olisin kyllä itse valinnut Deanin tilalle vaikka Brandon:
http://image.guardian.co.uk/sys-images/Arts/Arts_/Pictures/2008/07/28/MarlonBrando460.jpgTai Paul Newmanin:
http://content.artofmanliness.com/uploads/2008/09/paulnewman.jpg - fdfsdgsgdg
()() kirjoitti:
On Deanilla selvästi kulmikkaammat kasvot kuin Leppilammella, joka on vähän tuollainen nassukka.
Olisin kyllä itse valinnut Deanin tilalle vaikka Brandon:
http://image.guardian.co.uk/sys-images/Arts/Arts_/Pictures/2008/07/28/MarlonBrando460.jpgTuo kulmikkuushan aiheutuu pitkälti naaman rasvamäärän eli yleisen kehon rasvaprosentin mukaan. Nykyään ollaan yleisesti vähän pulskempia kuin ennen vanhaan ja voisi tuo Leppilampikin vähän laihduttaa. Lisäksi tuo parta estää näkemästä naaman luuston muotoa.
- ....................
fdfsdgsgdg kirjoitti:
Tuo kulmikkuushan aiheutuu pitkälti naaman rasvamäärän eli yleisen kehon rasvaprosentin mukaan. Nykyään ollaan yleisesti vähän pulskempia kuin ennen vanhaan ja voisi tuo Leppilampikin vähän laihduttaa. Lisäksi tuo parta estää näkemästä naaman luuston muotoa.
Mutta nykyään on ihan yleisesti hyväksyttyä miehillä näyttää pulloposkelta. Se taitaa mennä niin, että kun naiset ovat miehistyneet, niin he pitävät enemmän sellaisista miehistä, jolla on söpöt pullottavat posket kuten hamstereilla ikään.
- qwertyjoku
.................... kirjoitti:
Mutta nykyään on ihan yleisesti hyväksyttyä miehillä näyttää pulloposkelta. Se taitaa mennä niin, että kun naiset ovat miehistyneet, niin he pitävät enemmän sellaisista miehistä, jolla on söpöt pullottavat posket kuten hamstereilla ikään.
Voisihan tähän laittaa nykyajalta myös kuumimmat ulkomaan komistukset:
Robert Pattinson:
http://images2.fanpop.com/images/photos/5400000/R-P-GQ-HQ-robert-pattinson-5456753-375-500.jpg
Johnny Depp:
http://mdbimmedia.com/mdb/wp-content/uploads/2013/09/johnny-depp.jpg
Miltä näyttää? Ei ainakaan samalta. - 13+17
qwertyjoku kirjoitti:
Voisihan tähän laittaa nykyajalta myös kuumimmat ulkomaan komistukset:
Robert Pattinson:
http://images2.fanpop.com/images/photos/5400000/R-P-GQ-HQ-robert-pattinson-5456753-375-500.jpg
Johnny Depp:
http://mdbimmedia.com/mdb/wp-content/uploads/2013/09/johnny-depp.jpg
Miltä näyttää? Ei ainakaan samalta.http://4.bp.blogspot.com/-IvjXOACxWm4/T51OMhPqAwI/AAAAAAAB1tQ/3X5Za009Awk/s1600/Gavina.jpg
Näissä filmitähdissä on sitä vanhan ajan glamouria ja klassista ulkonäköä.
Miksiköhän nykyään miehetkin ovat niin Oudon näköisiä tyyliin Robert Paddinson. Depp on ollut nuorempana ihan komea, mutta pöhöttynyt iän myötä. - Naisellisiako?
No eiköhän pikemmin nämä ole nykynaisten ihanteita kuin Mikko Leppilampi.
https://www.google.fi/search?q=gerard butler&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=maZnUrXWMenK4ASC9oDgBQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=hugh jackman&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=pKZnUv3_JcLn4gShyYAQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=eric bana&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=sKZnUqWkK9CQ4gTKs4HQCw&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=javier bardem&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=06ZnUtClNISZ4gTswIHwCA&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643 - 8+2
Naisellisiako? kirjoitti:
No eiköhän pikemmin nämä ole nykynaisten ihanteita kuin Mikko Leppilampi.
https://www.google.fi/search?q=gerard butler&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=maZnUrXWMenK4ASC9oDgBQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=hugh jackman&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=pKZnUv3_JcLn4gShyYAQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=eric bana&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=sKZnUqWkK9CQ4gTKs4HQCw&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=javier bardem&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=06ZnUtClNISZ4gTswIHwCA&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643Ei häävejä. Kasvoissa ei kenelläkään varsinaisesti kultaisen leikkauksen mukaisia mittasuhteita.
- Naisellisiako?
8+2 kirjoitti:
Ei häävejä. Kasvoissa ei kenelläkään varsinaisesti kultaisen leikkauksen mukaisia mittasuhteita.
Mutta ei siitä ollutkaan kyse, vaan siitä että pitääkö nykynaiset naisellisista miehistä vai ei. Nuo tuskin piirteistään huolimatta on naisellisia.
- yöks
Naisellisiako? kirjoitti:
No eiköhän pikemmin nämä ole nykynaisten ihanteita kuin Mikko Leppilampi.
https://www.google.fi/search?q=gerard butler&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=maZnUrXWMenK4ASC9oDgBQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=hugh jackman&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=pKZnUv3_JcLn4gShyYAQ&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=eric bana&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=sKZnUqWkK9CQ4gTKs4HQCw&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643
https://www.google.fi/search?q=javier bardem&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=06ZnUtClNISZ4gTswIHwCA&sqi=2&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1366&bih=643no hyi! mistä löysit noin rumia miehiä?
- Naisellisiako?
yöks kirjoitti:
no hyi! mistä löysit noin rumia miehiä?
No nuohan on nykyään kaikkien mielestä niin ihania ja seksikkäitä... En kylläkään itse sanonut missään vaiheessa olevani samaa mieltä. Ainoastaan laitoin heidät esimerkiksi tämän päivän naisten ihannemiehistä ja olipa heistä mitä mieltä hyvänsä, niin naisellisina heitä tuskin voi pitää.
- 17+10
Ilmeisesti kaikista feminiinisimmät ja maskuliinisimmat kasvot eivät ole ihmisten mielestä kaikkein viehättävimpiä.
- oikeanpuoleinen
Oikeanpuoleinen.
Koska:
- kokonaisuudessa näyttää naisellisemmalta
- isommat silmät
- muodokkaammat huulet
- kasvojen muoto miellyttävämpi
- ihanat posket- näinn
kamala tukka
- kompass
näinn kirjoitti:
kamala tukka
Tässä arvostellaan kasvoja, ei hiuksia.
- asogahkjlah
Vasen, Mies
- Tarkoitushakuista
Minusta tässä on kyse vähän siitä, että hakemalla haetaan kuvia, joilla "todistetaan" oma väite mukamas paikkansa pitäväksi. Yhtälailla minä voisin heittää, että "kyllä sitten ennen vanhaan silloin 1940 -luvulla oli miesmäiset naiset ihanteena! Tässä todiste!"
http://www.doctormacro.com/Images/Hepburn, Katharine/Annex/Annex - Hepburn, Katharine (Sylvia Scarlett)_01.jpg
Tuossa linkissä morffatuista naamoista on myös se ongelma, että tuon 40 -lukulaisen naaman kohdalla on nähty enemmän vaivaa. Nyky -naisen kasvoista puuttuu esim. lähes kokonaan valot eli vaaleammat kohdat esim. nenässä ja poskissa, jolloin tuloksena on litteämmän näköinen naama. Osittain tuon 40 -lukulaisen naaman pulleus johtuu siitä, että siinä on valaistus kohdillaan, kun toisessa kuvassa ei.
Puhutaan myös että hänellä olisi täyteläisemmät huulet, kun minusta taas tuolla nykyversiolla on pusuhuulet. 40 -lukulaisen suun muoto on piirretty huulipunalla sen ajan ihanteen mukaiseksi - näkyvä amorinkaari eli "räkäränni". Itse taas pidän kauniimpana tuollaista pulleampaa ja pyöreämpää ylähuulta kuten tuolla modernilla versiolla, joka on saman tapainen kuin kai ensimmäisellä pusuhuulisella tähtösellä, eli Brigitte Bardotilla...
http://www.theplace2.ru/archive/brigitte_bardot/img/64e8c2b1362d.jpg
Kumma muuten, että tuohon moderniin versioon on tehty noinkin kapeat huulet, kun siellä kuitenkin on turbohuuliset Jessica Alba, Jessica Biel ja Scarlett Johansson, ja muillakin naisilla on täyteläisemmät huulet järkiään kuin noilla vanhan ajan tähdillä joilla luultavasti oli aika kapeat huulet kun meikki pestiin pois, eli se tarkoitushakuisuus... Tuohon aikaan todellisia pusuhuulia tuskin edes pidettiin ihanteena valkoisen väestön keskuudessa - onhan ne pikemmin ennen kaikkea afrikkalainen piirre ja latinoilla ja aasialaisillakin on usein täyteläisemmät huulet kuin valkoisilla.
Tässä ketjussa oli myös Jennifer Lopezista kuva, jossa leuka näyttää isommalta kuin onkaan pään asennon vuoksi, eli poseeraa leuka kohti kameraa, ja sen nyt pitäisi todistaa tarkalleen ottaen - mitä? J -Lo on todella maskuliininen? Ja kuitenkin samaan aikaan höpötetään nykynaisten alhaisesta rasvaprosentista ja siitä johtuvasta estrogeenitasojen alhaisuudesta, kun taas Lopezilla ei luulisi olevan ainakaan tuon perusteella ongelmia, kun katsoo rouvan peräpäätä.
Leppilammesta myös sen verran, että kenen mielestä hän nyt on niin erityisen komea ja hottis - varsinkaan jos puhutaan maailman laajuisista ihanteista? Minä henk. koht. en pidä hänestä, enkä tunne ketään joka pitäisi. Suomalaisilla myös järkiään on sirommat kasvojen piirteet kuin valkoisilla yleensä. Suomalaisilla miehilläkin on yleensä pieni leuka, korkeat poskipäät, pienehkö nenä ja pyöreät ja pehmeät piirteet. Tiedän erään ihan tavallisen näköisen suomalaismiehen, joka työskenteli saudeissa. Aina kun ihmiset näkivät hänet ensi kerran, he nauroivat hänelle. Viimein hän rohkaistui kysymään miksi, ja syynä oli se, että heidän mielestään hän näytti vauvalta! Tosin kenelläkään suomalaisella ei siitä naamasta tulisi ainakaan ensimmäisenä mieleen vauva...
Entäs mitäpä olette mieltä tästä henkilöstä, mitä tämä teidän mielestänne todistaa... Onko kyseessä miesten naisistuminen vai pelkästään kansaamme kuuluva geeniperimä. Kyseessä kuitenkin käsittääkseni parimetrinen karpaasi.
http://files.apocalypticaonline.webnode.cz/200000001-0c36c0d309/eiccatoppinen.jpg - 2000-luvulle kiitos
Mielestäni nuo vertailukuvat olivat erittäin huonot. Olisi pitänyt vertailla kahta naista samalta vuosikymmeneltä.
- tough choice
En osaa päättää, kumpi on kauniimpi. Ja nainen olen itse.
- Eedla5
Vaikea sanoa. Suunnilleen yhtä viehättäviä. Olen nainen.
- tyhry-tyty
Kummatkin kauniita, mutta jos nopeasti pitäisi sanoa niin vasemmanpuoleinen.
- N 45
Molemmat kasvot ovat sinänsä ihan hyvännäköiset, jos piirteistä puhutaan. Mutta pidän oikeanpuoleisista kasvoista selvästi enenmmän siksi, että niistä kuvastuu herkkyys ja sielukkuus, tietynlainen naisellinen pehmeys. Vasemmanpuoleiset kasvot ovat kovat ja kylmät.
Toisaalta en ole yhtään yllättynyt, jos monet miehet pitävät vasemmanpuoleisesta enemmän, koska miesten maku menee koko ajan kovempaan suuntaan. Herkistä ja pehmeistä naisista tykkäävät yhä harvemmat. - kiitos tästäkin
Ehkä tuosta ihanteiden (ja naiskasvojen) lisääntyneestä miehistymisestä saadaan kiittää hamasta alusta jatkunutta miesten ylivaltaa, uskontoja sekä evoluutiota.
No, miehet, nauttikaa nyt siitä, mitä olette kylväneet! :D - nainen lgl
Olisin valinnut vasemman (itse nainen), koska mielestäni vasen kuva oli tasapainoisempi ja symmetrisempi kuin oikea, joka näyttää vain epäonnistuneemmalta, joskin realistisemmalta kuvalta.
Ilmeisesti en osaa valita oikeailla perusteilla "viehättävämpää", koska olen hetero tai sitten kuvamanipulaatiota pursuava mainosmaailma vaikuttaa taustalla. Vasenhan on tyypillinen meikki/filmitähtimainoskuva.
Tottahan vasen kuva on kovempi/kylmempi kuin oikeanpuoleinen, mutta aika naurettavaa tehdä johtopäätöksiä miehekkyydestä noin olemattoman kriteeristön pohjalta. - enosaavalita
Ensin äkkiä vilkaistuna ajattelin, että vasen on kauniimpi. Sitten aloin katsoa tarkemmin, enkä enää osaakaan sanoa. Minusta ne on yhtä kauniita, saman tasoisia. En osaa valita noista ja nainen olen.
- Suitable picture
Tuolla lukee että modernista versiosta jätettiin pois Rihanna ja vanhasta jätettiin pois Ingrid Bergman ja Greer Garson sopivien kuvien puutten vuoksi. Ja minäkin kuitenkin googlesta löysin heti sopivat kuvat kaikista kolmesta!
http://thehairpin.com/wp-content/uploads/2011/04/Ingrid-Bergman.jpeg
http://images.fineartamerica.com/images-medium-large/blossoms-in-the-dust-greer-garson-1941-everett.jpg
http://www.long-healthy-hair-advisor.com/images/rihanna-hair-secrets-21256862.jpg
Pakostikin tulee mieleen, että kuvien tekijä halusi jättää nuo pois jostain syystä. En kyllä tajua miksi. Oikeanpuolimmainen
- 12+12
Ennen ei ollut ympäristömyrkkyjä ja haitallisia kemikaaleja näin paljon. Lisäksi naiset virtsaavat suuren määrän naishormoneja päivittäin viemäreihin. Nämä sitten jotain kautta päätyvät miehiin. Sen vuoksi miehetkin näyttävät aika erilaiselta kuin muutama kymmenen vuotta takaperin. Vasemman puolimmainen kuva kuvaa paremmin nykyistä tilannetta.
http://static1.businessinsider.com/image/50b5490c69bedd9b0e000008-1257-709/science-men-composite-image-immune-system.png?maxX=620&maxY=350
Naisten kehitys on jostain syystä mennyt päinvastaiseen suuntaan. Vaikea sanoa, mistä tämä johtuu.- Nyt menen kuselle
Naiset virtsaa viemäreihin naishormoneja nimenomaan hormonaalisen ehkäisyn vuoksi - ja ketkäs ne onkaan joille kaikenlaisen muun ehkäisyn käyttö on niiiiiiiiiiin hankalaa ja vastenmielistä kuin pilsut? Eiköhän vain ole miehet jotka vaatii, että se on nimenomaan nainen jonka pitää ehkäisy hoitaa ja sillä tavalla ettei siitä miehelle harmia aiheudu, eikä "tunnelma lässähdä" tai muuta vastaavaa, kun pitää alkaa kaivamaan sitä kortsua esiin. Ei haittaa, että nuo hormonit ei ole naisenkaan elimistölle kovin hyväksi, ja mitä tekevätkään päätyessään vesistöön. Myös osa muoviyhdisteistä voi "matkia" estrogeeniä ja aiheuttaa miehille hormonihäiriöitä, että ennen kuin alatte vaatia naisia lakkaamaan kusemasta, niin ottakaa asioista selvää.
- 10+6
Nyt menen kuselle kirjoitti:

Tuo naishormonien kasaantuminen vesiin ja elintarvikkeisiin tietysti selittää miesten naisistumista, mutta se ei kyllä selitä naisten kasvojen miehistymistä. Ehkä kysymys on siitä, että miesten muututtua eunukeiksi, jäljellä olevan miehet lisääntyvät seksinnälkäisten isoleukaisten ja maskuliinisempien naisten kanssa, mikä johtaa näiden naisien yleistymiseen. Tai sitten meikkiteollisuus on kehittynyt niin vahvasti, että nykyään luonnostaan vähemmän kauniit naisetkin voivat tekeytyä kaunottariksi. Vaikea sanoa.
- Nyt menen kuselle
10+6 kirjoitti:

No mutta onko naiset nykyään siis _oikeasti_ sen maskuliinisempia kuin ennenkään? Siis me tavalliset kadun tallaajat?
Eikö tuossa kuvamorffauksessakin ollut tarkoitus pikemmin väittää, että julkisuudessa olevat ns. ihannenaiset on nykyään maskuliinisempia kuin ennen? Ei kai siinä väitetty muuta kuin vain että ihanne on muuttunut, vai väitettiinkö (sori, en jaksanut lukea juttua)? Mutta totuushan on, että suurin osa ihmisistä (miehistä ja naisista) ei kuitenkaan vastaa sitä mikä ihanne milloinkin on.
Minusta on muuten vähän hassua että vertailukohdaksi nykypäivälle on otettu nimenomaan 40 -luvun naiset, kun silloin kai jopa ihannoitiin vähän miehekkäitä naisia siitä syystä, että oli toinen maailmansota, ja miehet sotimassa. Naiset tekivät sitten kotirintamalla miestenkin työt tehtaissa yms. ja silloinhan julkisuudessa palvottuina kaunottarina oli sellaisiakin hyvin androgyynejä naisia kuin Greta Garbo ja Katharine Hepburn, jotka jopa pukeutuivat usein miesten pukuun.
Myös tuosta kuvamorffauksesta pois jätetyt (varmasti ihan tarkoituksella) Ingrid Bergman ja Greer Garson ovat itseasiassa aika "poikamaiset" piirteet omaavia, vaikka kauniita naisia olivatkin. Molemmilla on melko jykevät leukaperät, isohko ja pitkä nenä ja lommoposket. Jos nuo olisi otettu kuvamorffaukseen mukaan, olisi 40 -luvun naisen kasvot hyvin erilaiset - ja toisaalta jos moderniin versioon olisi otettu mukaan nyt pois jätetty kapealeukainen Rihanna, olisi nykynaisen kasvot hyvin erilaiset.
Kyllä kai se on ennen kaikkea 50 -luku kun ihannoitiin oikein todella feminiinisiä naisia etujoukossa Marilyn Monroe kun miehet olivat palanneet sodasta takaisin, ja naiset jättäneet työnsä ja palanneet kotirouviksi. Sota-aikanakin miesten ihanteena oli pin up -tytöt, joihin Marilynkin kuului.
Olisi oikeastaan kiinnostavaa, jos joku viitsisi morffata noiden pin up -tyttöjen kasvot - ja toisaalta taas nykynaisista version hieman eri naisilla. Itse kiinnitin huomiota, ettei tuossa ole esim. Angelina Jolie ja Halle Berry, jotka ovat kuitenkin olleet ainakin viimeisen vuosikymmenen aina kaikkien "hot" sitä ja tätä ja "maailman kaunein" -listojen kärjessä. Vuosikausia noille listoille on kuulunut myös Beyonce ja nykyään Rihannan lisäksi myös Mila Kunis, joka nyt ainakin on oikein söpö ja tyttömäinen ilmestys. - Nyt menen kuselle
Nyt menen kuselle kirjoitti:
No mutta onko naiset nykyään siis _oikeasti_ sen maskuliinisempia kuin ennenkään? Siis me tavalliset kadun tallaajat?
Eikö tuossa kuvamorffauksessakin ollut tarkoitus pikemmin väittää, että julkisuudessa olevat ns. ihannenaiset on nykyään maskuliinisempia kuin ennen? Ei kai siinä väitetty muuta kuin vain että ihanne on muuttunut, vai väitettiinkö (sori, en jaksanut lukea juttua)? Mutta totuushan on, että suurin osa ihmisistä (miehistä ja naisista) ei kuitenkaan vastaa sitä mikä ihanne milloinkin on.
Minusta on muuten vähän hassua että vertailukohdaksi nykypäivälle on otettu nimenomaan 40 -luvun naiset, kun silloin kai jopa ihannoitiin vähän miehekkäitä naisia siitä syystä, että oli toinen maailmansota, ja miehet sotimassa. Naiset tekivät sitten kotirintamalla miestenkin työt tehtaissa yms. ja silloinhan julkisuudessa palvottuina kaunottarina oli sellaisiakin hyvin androgyynejä naisia kuin Greta Garbo ja Katharine Hepburn, jotka jopa pukeutuivat usein miesten pukuun.
Myös tuosta kuvamorffauksesta pois jätetyt (varmasti ihan tarkoituksella) Ingrid Bergman ja Greer Garson ovat itseasiassa aika "poikamaiset" piirteet omaavia, vaikka kauniita naisia olivatkin. Molemmilla on melko jykevät leukaperät, isohko ja pitkä nenä ja lommoposket. Jos nuo olisi otettu kuvamorffaukseen mukaan, olisi 40 -luvun naisen kasvot hyvin erilaiset - ja toisaalta jos moderniin versioon olisi otettu mukaan nyt pois jätetty kapealeukainen Rihanna, olisi nykynaisen kasvot hyvin erilaiset.
Kyllä kai se on ennen kaikkea 50 -luku kun ihannoitiin oikein todella feminiinisiä naisia etujoukossa Marilyn Monroe kun miehet olivat palanneet sodasta takaisin, ja naiset jättäneet työnsä ja palanneet kotirouviksi. Sota-aikanakin miesten ihanteena oli pin up -tytöt, joihin Marilynkin kuului.
Olisi oikeastaan kiinnostavaa, jos joku viitsisi morffata noiden pin up -tyttöjen kasvot - ja toisaalta taas nykynaisista version hieman eri naisilla. Itse kiinnitin huomiota, ettei tuossa ole esim. Angelina Jolie ja Halle Berry, jotka ovat kuitenkin olleet ainakin viimeisen vuosikymmenen aina kaikkien "hot" sitä ja tätä ja "maailman kaunein" -listojen kärjessä. Vuosikausia noille listoille on kuulunut myös Beyonce ja nykyään Rihannan lisäksi myös Mila Kunis, joka nyt ainakin on oikein söpö ja tyttömäinen ilmestys.Vielä lisään sen, että olisipa kiinnostavaa jos kuvamorffauksessa olisi näitä todellisia 40 - 50 -lukujen seksipommeja ja pin up -tyttöjä, eikä pelkästään Oscar voittajia.
Olisi kiinnostavaa nähdä mitä saataisiin tulokseksi, jos morffattaisiin esim. Jane Russell, joka oli julkisuuskuvaltaan avoimen seksuaalinen ja vähän tuhma, kun tuosta kuvamorffauksen modernista versiosta mainittiin jotain että naisen ilme on avoimen seksuaalinen. Russelilla muuten oli myös yksi parhaista vartaloista mitä koskaan on julkisuudessa esiintyvillä naisilla ollut (pitkä, hoikka, kurvikas). Lisäksi mukana pitäisi olla tietenkin Marilyn Monroe ja mielettömän kauniskasvoiset Lana Turner (joka myös oli jotenkin suorasukaisempi kuin nuo "puhtoisen viattomat" tähdet, joita morffaukseen oli otettu mukaan) ja Betty Grable, miksei myös Jayne Mansfield ja Brigitte Bardotkin.
- kukkis
Oikean.
- rehellinen nainen
Olen nainen ja mielestäni vasemman puoleinen on selvästi kauniimpi. Huomaa että täällä naiset valitsevat oikean puolimmaista kauniimmaksi, ( ehkä pitävät tuon kuvan naista pienempänä uhkana?) mut onko täällä oikeesti yhtään miestä, joka pitää tuosta oikean puoleisesta enempi?
- Nyt menen kuselle
Tuon morffauksen kuten myös aloituksen tarkoitus on todistaa, että naiset pitäisivät enemmän vasemman puoleisista kasvoista, koska ne on mukamas maskuliinisemmat (minusta tosin eivät ole), ja miehet taas pitäisivät oikean puoleisista kasvoista, koska ne ovat feminiinisemmät.
Hassua, että ainakin tämän ketjun perusteella juuri naiset ilmeisesti valitsee pikemmin tuon oikean puoleisen. Itseä myös viehättää enemmän vasen ja varmaankin siksi, että se on jollain tapaa virheettömämpi. Toinen näyttää pullanaamalta joita suurin osa ihmisistä on ja myös isompi nenä rumentaa noita kasvoja, vaikka sillä onkin isommat ja kauniimmat silmät.
Minuun myös heteroudestani huolimatta vetoaa vasemmanpuoleisen kuvan "eroottisempi" ilme, joka voi johtua siitä, että tuon kaltaisia kuvia olemme tottuneet katsomaan. Nykyäänhän naiset esiintyvät kuvissa aina joku sänkykamari-ilme naamallaan, mutta tuossa kuvassa se on sellainen hienostuneempi eikä mikään naurettava "pumpattava - barbara" -suikkari-ilme tai kauheista kauhein "duck face". Toisaalta pidän myös jotenkin ärsyttävänä aikuista naista, joka yrittää vetää naamalleen jotain viaton tyttönen -ilmettä, jolle seksi on ihan vieras asia. Huvittavaahan on, että juuri Hollywoodin kulta-aikana nuo tähtöset joutuivat "polvistumaan" studiopomojen edessä jos mielivät saada roolin. Viattomia he eivät siis tosiaankaan olleet.
Mutta kuten olen jo edellisissä kommenteissani julki tuonut, niin minusta molempiin kuviin on valittu oikeastaan vääriä naisia. Erityisesti tuohon vanhanaikaiseen, sillä oli jo 40 - 50 -luvuillakin avoimen seksuaalisia tähtiä ja myös paljon kauniimpia mitä nuo naiset tuossa... Jo aiemmin mainitsemieni lisäksi voisi lisätä vielä Rita Hayworthin (joka muistaakseni oli latino) - ja Ava Gardnerin joka myös oli suorasukaisempi kuin nuo "puhtoisen neidon" ilmettä naamalleen viritelleet Oscar -voittajat. Voi morjes, keittiöpsykologi vauhdissa... Pienempi uhka, häh? Todellakin pidän tuota oikeanpuolimmaista kauniimpana koska hänellä on isot silmät, kauniisti kaareutuvat huulet, ihanat hiukset ja kauniisti kaareutuvat kulmakarvat.
- rehellinen nainen
rosa-m.m kirjoitti:
Voi morjes, keittiöpsykologi vauhdissa... Pienempi uhka, häh? Todellakin pidän tuota oikeanpuolimmaista kauniimpana koska hänellä on isot silmät, kauniisti kaareutuvat huulet, ihanat hiukset ja kauniisti kaareutuvat kulmakarvat.
No epävarmoilla naisilla nyt on useesti tapana vähätellä sellaisen naisen kauneutta, joka on selvästikin miesten mieleen tai tässä tapauksessa yritetään jättää tuon vähemmän kauniin varjoon.
Mielestäni tuo oikean puoleinen häviää kaikissa piirteissä tuolle vasemman puoleiselle tai no ainakin nyt nenä, huulet, hiukset ja ennen kaikkea kasvojen muoto. Silmät on ehkä kuitenkin molemmilla yhtä kauniit. - makuasioita...
rehellinen nainen kirjoitti:
No epävarmoilla naisilla nyt on useesti tapana vähätellä sellaisen naisen kauneutta, joka on selvästikin miesten mieleen tai tässä tapauksessa yritetään jättää tuon vähemmän kauniin varjoon.
Mielestäni tuo oikean puoleinen häviää kaikissa piirteissä tuolle vasemman puoleiselle tai no ainakin nyt nenä, huulet, hiukset ja ennen kaikkea kasvojen muoto. Silmät on ehkä kuitenkin molemmilla yhtä kauniit.En kyllä ymmärrä, miten tuo on kauniimpi. Kasvojen muoto on laakeampi, naama näyttää leveämmältä johtuen suuremmasta luisesta pinta-alasta, suu on pienempi, silmät pienemmät. nenä varmaan ainoa, joka on ns. "kauniimpi".
Nämä ovat tietysti makuasioita, ja siinä olen samaa mieltä, että nykyään näkee julkisuudessa enemmän tuota vasemmankaltaista naistyyppiä.
Nykyään naisilla on keskimäärin pienemmät silmät kuin ennen, huuletkin ovat kapeammat. Silmiä yritetään meikata suuremmaksi, huulissa käytetään täyteaineita. Julkisuuden näyttelijöillä on usein kavennetut nenät. En kyllä menisi sanomaan, että voidaan puhua varsinaisesti siitä, että tuo vasemmanpuoleinen on kauniimpi, koska nuo ovat kaksi niin erityylistä naista. - rehellinen nainen
makuasioita... kirjoitti:
En kyllä ymmärrä, miten tuo on kauniimpi. Kasvojen muoto on laakeampi, naama näyttää leveämmältä johtuen suuremmasta luisesta pinta-alasta, suu on pienempi, silmät pienemmät. nenä varmaan ainoa, joka on ns. "kauniimpi".
Nämä ovat tietysti makuasioita, ja siinä olen samaa mieltä, että nykyään näkee julkisuudessa enemmän tuota vasemmankaltaista naistyyppiä.
Nykyään naisilla on keskimäärin pienemmät silmät kuin ennen, huuletkin ovat kapeammat. Silmiä yritetään meikata suuremmaksi, huulissa käytetään täyteaineita. Julkisuuden näyttelijöillä on usein kavennetut nenät. En kyllä menisi sanomaan, että voidaan puhua varsinaisesti siitä, että tuo vasemmanpuoleinen on kauniimpi, koska nuo ovat kaksi niin erityylistä naista.Kävin tarkastelemassa kuvia uudestaan ja muutin mielipidettäni. Kyllä tuolla vasemman puoleisella on kauniimmat silmätkin, viettelevän kissamaiset suorastaan.
Mistä johtuu, että enemmistön naisten maku poikkeaa täysin miesten mausta?
- coconoir
Nopeasti ajateltuna kauniimpi on tuo vasen. Olen nainen ja mielestäni tuo vasemmanpuoleinen näyttää siltä ideaalilta mitä muotilehdet, mainokset, elokuvat, tv jne. nykyään näyttävät. Sellainen, jonka uskon olevan miestenkin mieleen. Myös sellaiset kasvot, joita en voisi itse varmaan saada edes kauneusleikkauksilla. Omat kasvoni ovat pyöreät ja aika lähellä tuota oikeanpuoleista. Oikeanpuoleinen näytti minusta heti jollain lailla vanhanaikaiselta, jo ennen kuin luin tarkemmin mistä on kyse. Ihan kauniit kasvot myös ne, mutta tietyllä tapaa vanhanaikaiset.
- goldilocks
Vasemman puoleinen nainen on kauniimpi.
Oikeanpuoleisella naisella on "tyhjät" kasvot. Ikäänkuin hänellä ei olisi aivotoimintaa, vaan hän olisi kuin nukke. Vasemmanpuoleisella naisella on älykäs katse. Älykkyys on seksikästä.
Olen itse nainen.- ollaan erilaisia
Olen täysin päinvastaista mieltä. :) Oikeanpuoleinen on sielukas ja aistillinen, vasemmanpuoleinen taas on kuin aivoton nukke.
Nainen minäkin...
- 13+19
Niin se on, että tuo vasemmanpuoleinen on lähempänä nykyihannetta. Nykyään ihannoidaan enemmän tihrusilmäisempiä naisia, joilla on miehekkäämpi leuan rakenne ja voimakkaammat kasvonpiirteet. Tällaisiin kasvoihin sitten rakennetaan suu pursottamalla täyteainetta huuliin. Tissitkin rakennetaan silikonista, koska näillä naisilla harvemmin niitä luonnostaan on.
Nykynaiset ihannoivat myös feminiinisempiä miehiä kuin naiset ennenvanhaan. Oikeastaan voidaan sanoa, että maskuliininen ja hyvin perinteisen näköinen mies on aikamme nolla. Ei sellainen kiinnosta enää kuin korkeintaan jotain homoja ja joitain harvoja tylsiä vanhakantaisia naisia.
Kyse on todennäköisesti hitaasta evoluutiosta, jonka tuloksena varsinaiset sukupuolet ovat häviämässä ihmislajin keskuudesta. Tulevaisuuden ihminen lienee sukupuoleton ja kaksineuvoinen.- Joopa joo...
Mutta eikö se ole hyvä asia? Sitten voi panna itseään ja ei tarvi koskaan kärsiä seksinpuutteesta... ;D Etanat taitaa hoitaa tuon lisääntymisensä juuri tuolla tavalla, tai näin muistelen. Kätevää kun ei tarvi ketään muuta.
- 4+13
Tuossa on verrattu vuoden 2008 kauneimmat naiset -listan kasvoja 1940-luvun oscarvoittajien kasvoihin. Oscarit ei kuitenkaan ole kauneuskilpailu. 2000 luvulla parhaan naispääosan oscarin on voittanut mm. Julia "hevosnaama" Roberts ja Hillary "esitin poikaa niin vakuuttavasti, että kukaan ei epäillyt minua naiseksi" Swank. Niin joo, voittihan sen oscarin 2006 myös Helen Mirren, joka oli tuolloin jo kauan sitten vaihdevuodet ohittanut virkeä 61-vuotias. Että saattaisi se modernikin morphi näyttää vähän erilaiselta, jos siinä olisi oscarvoittajia kauniiksi äänestettyjen sijaan. Tai toisaalta, jos 1940-luvulta olisi valittu yleisesti kaunottariksi tunnustettuja ja jätetty Joan "mies vai nainen - ken tietää" Crawford ja Greer "nenä" Garson pois, niin tulos olisi voinut olla vielä selvempi.
- Mirri
Siitähän oli jätetty Greer pois ihan tarkoituksella, varmaan juuri sen nenän vuoksi. Ja vaihdevuodet ne tulee vääjäämättä kauneimmallekin naiselle, jos ei kuole sitä ennen niin kuin esim. Marilyn Monroe teki. Tässä Helen Mirren nuorena, mitäpä olet mieltä - rumako?
http://4.bp.blogspot.com/-uY5ArSx-gaI/TcIjmhoKdHI/AAAAAAAADSg/8Hgi4LLX0jo/s1600/Young Helen Mirren.JPG
- maailma muuttuu
Ehkä nykyään julkkisnaisilla on siksi enemmän noita vähän maskuliinisempia ja neliönaamaisempia naisia, että julkisuuteen rynniminen vaatii voimakasta tahtoa ja omien etujensa ajamista.
http://www.balkaninside.com/wp-content/uploads/2013/08/Salma-Hayek-filming-in-Serbia.jpg
http://www-deadline-com.vimg.net/wp-content/uploads/thumbnails/713702010-09-30-17-45-40.jpg
http://media.melty.fr/article-740089-ajust_930/ou-est-passe-le-beau-sourire-de-demi-moore.jpg
http://www.hawtcelebs.com/wp-content/uploads/2013/01/JENNIFER-GARNER-at-70th-Annual-Golden-Globe-Awards-in-Beverly-Hills-5.jpg
http://nycprowler.com/prowler/wp-content/uploads/2013/07/o-JENNIFER-ANISTON-SKIN-facebook.jpg
http://www.rosiehuntingtonwhiteleyfans.co.uk/cached/?version=celebrity/photos/ckjh-rosie-huntington-whiteley-victoria-secret-976281761.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-rsu495doQ-s/UPU8kgr5qZI/AAAAAAADc4A/VCciOxEoTQY/s1600/olivia_wilde18.jpg
Tulee nykyjulkkiksista sentään mieleen yksi, joka on enemmän sellaisen naisellisen ja tyttömäisen näköinen: Miranda Kerr
http://morinda.com/filestores/f5/f57XXMpYY8vJws9R2Uly/miranda_kerr_184b4bj-184b4bk.jpg
Joka väittää, ettei ihanteet ja naisten keskimääräinen ulkonäkö ole muuttunut, on sokea. Kyse on siitä, että sukupuolet lähenevät ulkonäössä enemmän toisiaan vuosi vuodelta joksikin samaksi androgyyniksi olioksi kuten Andre Pejic (miespuolinen malli, joka esiintyy catwalkeissa ja mainoskuvissa naisena. Olisikin hassua ajatella, että jos ihminen on kehittynyt vesieläimestä, niin sen kehitys olisi kokonaan pysähtynyt. sadan tuhannen vuoden jälkeen "ihminen" on todennäköisesti aika erinäköinen, joskaan silloin ei varmaan enää puhuta ihmisistä.
http://sophielovesfashion.files.wordpress.com/2011/06/androgynous-model-andrej-pejic.jpeg- androgyne model
Vielä pari kuvaa. Todistaa hyvin sen, että nykyään mieskin pääsee helposti lähelle sitä naisihannetta, joka esimerkiksi elokuva- ja mallimaailmassa vallitsee.
Tämä Andrejkin voisi olla kuin kuka tahansa nykyajan näyttelijätär. Aivan samanlaiset kasvonpiirteet ja ruumiinrakenne. Vähän meikkiä vain silmiin, niin hyvä tulee. Jopa joissain piirteissä paljon feminiinisempi kuin nykyiset naisnäyttelijät.
http://i.perezhilton.com/wp-content/uploads/2012/07/andrej-pejic-to-host-new-reality-show__oPt.jpg
http://theitbloggers.files.wordpress.com/2013/06/530698-andrej-pejic.jpg
http://3.bp.blogspot.com/-lcteQsTNBOE/UadQn-8BbZI/AAAAAAAAOIU/k0UKHt3Aeqk/s1600/AndrejPejic2.jpg
http://fashionista.com/uploads/2012/07/147826910-300x450.jpg
http://i3.mirror.co.uk/incoming/article281461.ece/BINARY/andrej-pejic-features-for-hema-s-advertising-campaign-for-womens-lingerie-pic-hemo-787199426.jpg - Mirri
androgyne model kirjoitti:
Vielä pari kuvaa. Todistaa hyvin sen, että nykyään mieskin pääsee helposti lähelle sitä naisihannetta, joka esimerkiksi elokuva- ja mallimaailmassa vallitsee.
Tämä Andrejkin voisi olla kuin kuka tahansa nykyajan näyttelijätär. Aivan samanlaiset kasvonpiirteet ja ruumiinrakenne. Vähän meikkiä vain silmiin, niin hyvä tulee. Jopa joissain piirteissä paljon feminiinisempi kuin nykyiset naisnäyttelijät.
http://i.perezhilton.com/wp-content/uploads/2012/07/andrej-pejic-to-host-new-reality-show__oPt.jpg
http://theitbloggers.files.wordpress.com/2013/06/530698-andrej-pejic.jpg
http://3.bp.blogspot.com/-lcteQsTNBOE/UadQn-8BbZI/AAAAAAAAOIU/k0UKHt3Aeqk/s1600/AndrejPejic2.jpg
http://fashionista.com/uploads/2012/07/147826910-300x450.jpg
http://i3.mirror.co.uk/incoming/article281461.ece/BINARY/andrej-pejic-features-for-hema-s-advertising-campaign-for-womens-lingerie-pic-hemo-787199426.jpgEi tuo nyt ihan totta ole, että Andrej Pejic olisi samanlaisen ruumiinrakenteenkin omaava kuin nykyajan naismallit ja näyttelijät. Onhan hän todella feminiiniset piirteet omaava mies, mutta on pieninenäisiä, suurisilmäisiä ja pusuhuulisia miehiä muitakin, eikä heitä pidetä naisen näköisinä, koska eivät meikkaa ja pukeudu kuten naiset, eikä heillä ole pitkiä hiuksia.
Nykyään Pejic taitaa myös syödä naishormoneja, sillä joissain kuvissa näyttäisi että hänelle on kasvamassa rinnat, ja jos hän ei tee sitä tarkoituksenaan vaihtaa sukupuoltaan - niin silloin syynä lienee normaalin kehityksen hidastaminen tai pysäyttäminen, sillä nuorella miehellä ei vielä ole sitä lihasmassaa ja rotevuutta, mikä tulee täysin kehittyneenä olemaan. Hyvin suurelta osin tuon Pejicin androgyynisyys ja feminiinisyys perustuu oikeisiin kuvakulmiin, poseerauksiin, valaistukseen, stailaukseen (vaatteet, hiukset, meikki) ja photoshoppaukseen, joka on myös jokaisen julkisuudessa esiintyvän naisen kauneuden salaisuus. Jos et tiennyt, niin ihan kaikki kuvat julkkiksista - ne kadullakin räpsäistyt käy läpi photarin.
Tässä vertailukohdaksi mainitsemasi Pejic catwalkilla, josta näkee paremmin millainen hän todellisuudessa on (luonnossa naama meikeistä pestynä olisi vielä maskuliinisempi), ja mainitsemasi Miranda Kerr, joka oikeasti edustaa sitä nykyajan mallin vartalotyyppiä. Ero on huima, kun vertaa vartaloiden mittasuhteita. Kerrillä on suhteessa paljon pidemmät sääret ja lyhyempi selkä, pienempi torso, kapeammat hartiat, ylipäänsä sirompi vartalo, kaarevampi lantio hoikkuudesta huolimatta jne. jne... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Voi vain kuvitella kuinka loppujen lopuksi huvittavalta tuo Pejic todellisuudessa näyttää lompsiessaan catwalkilla sirojen ja keijukaismaisten huippumallien joukossa.
http://images4.fanpop.com/image/photos/16700000/andrepejic_-catwalk-andrej-pejic-16751297-395-594.jpg
http://cdn02.cdn.justjared.com/wp-content/uploads/2009/11/miranda-vs/miranda-kerr-victorias-secret-03.jpg - 1234567890+
Mirri kirjoitti:
Ei tuo nyt ihan totta ole, että Andrej Pejic olisi samanlaisen ruumiinrakenteenkin omaava kuin nykyajan naismallit ja näyttelijät. Onhan hän todella feminiiniset piirteet omaava mies, mutta on pieninenäisiä, suurisilmäisiä ja pusuhuulisia miehiä muitakin, eikä heitä pidetä naisen näköisinä, koska eivät meikkaa ja pukeudu kuten naiset, eikä heillä ole pitkiä hiuksia.

http://cdn02.cdn.justjared.com/wp-content/uploads/2009/11/miranda-vs/miranda-kerr-victorias-secret-03.jpgNäkeehän niistä joo, että ovat eri sukupuolta. Mutta erot ovat hämmästyttävän pienet. Eikä Kerrillä ole lantion kaarta nimeksikään.
Vertaa vaikka näihin:
http://www.beetlesandhuxley.com/sites/default/files/stock-images/MARILYN-MONROE-1952-1-C29720.jpg
http://images5.fanpop.com/image/photos/28600000/jayne-mansfield-jayne-mansfield-28642481-936-1209.jpg
https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTTiMATntW2Y4mOD6htv8Kdio6BQtSMfwPkx6nGTAvn5lgu4NYWG8TrRmw
http://cache2.allpostersimages.com/p/LRG/37/3705/AGCAF00Z/posters/raquel-welch-portrait-from-the-film-bedazzled-1967.jpg
http://sextile.files.wordpress.com/2013/04/mansfield1.jpg?w=490
http://lh6.ggpht.com/_t8-Y4w1UKrc/SYeOcV0hV-I/AAAAAAAATG4/w9vQ_ZFIA8E/image_thumb84.png?imgmax=800 - 2+11
Mirri kirjoitti:
Ei tuo nyt ihan totta ole, että Andrej Pejic olisi samanlaisen ruumiinrakenteenkin omaava kuin nykyajan naismallit ja näyttelijät. Onhan hän todella feminiiniset piirteet omaava mies, mutta on pieninenäisiä, suurisilmäisiä ja pusuhuulisia miehiä muitakin, eikä heitä pidetä naisen näköisinä, koska eivät meikkaa ja pukeudu kuten naiset, eikä heillä ole pitkiä hiuksia.
Nykyään Pejic taitaa myös syödä naishormoneja, sillä joissain kuvissa näyttäisi että hänelle on kasvamassa rinnat, ja jos hän ei tee sitä tarkoituksenaan vaihtaa sukupuoltaan - niin silloin syynä lienee normaalin kehityksen hidastaminen tai pysäyttäminen, sillä nuorella miehellä ei vielä ole sitä lihasmassaa ja rotevuutta, mikä tulee täysin kehittyneenä olemaan. Hyvin suurelta osin tuon Pejicin androgyynisyys ja feminiinisyys perustuu oikeisiin kuvakulmiin, poseerauksiin, valaistukseen, stailaukseen (vaatteet, hiukset, meikki) ja photoshoppaukseen, joka on myös jokaisen julkisuudessa esiintyvän naisen kauneuden salaisuus. Jos et tiennyt, niin ihan kaikki kuvat julkkiksista - ne kadullakin räpsäistyt käy läpi photarin.
Tässä vertailukohdaksi mainitsemasi Pejic catwalkilla, josta näkee paremmin millainen hän todellisuudessa on (luonnossa naama meikeistä pestynä olisi vielä maskuliinisempi), ja mainitsemasi Miranda Kerr, joka oikeasti edustaa sitä nykyajan mallin vartalotyyppiä. Ero on huima, kun vertaa vartaloiden mittasuhteita. Kerrillä on suhteessa paljon pidemmät sääret ja lyhyempi selkä, pienempi torso, kapeammat hartiat, ylipäänsä sirompi vartalo, kaarevampi lantio hoikkuudesta huolimatta jne. jne... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Voi vain kuvitella kuinka loppujen lopuksi huvittavalta tuo Pejic todellisuudessa näyttää lompsiessaan catwalkilla sirojen ja keijukaismaisten huippumallien joukossa.
http://images4.fanpop.com/image/photos/16700000/andrepejic_-catwalk-andrej-pejic-16751297-395-594.jpg
http://cdn02.cdn.justjared.com/wp-content/uploads/2009/11/miranda-vs/miranda-kerr-victorias-secret-03.jpg"ja jos hän ei tee sitä tarkoituksenaan vaihtaa sukupuoltaan"
Ei kai kenellekään liene epäselvää, että kyseessä on transseksuaali henkilö - transnainen nykykielellä.
- Hauska vertailu
Molemmat kauniita, mutta tässä kysyttiin, kumpi on viehättävämpi. Vasemmanpuoleinen selkeästi, koska näyttää itsevarmalta.Oikeanpuoleine näyttää epävarmalta. Nainen olen ja hetero.
- ihanteita ja vihante
Kauneusihanteet ovat muuttuneet. Tämän, jopa hieman hölmönnäköinen kuva, kertoo siitä, mitä nykyisin ihannoidaan naisen kasvoissa.
http://i.huffpost.com/gen/457342/ULTIMATE-CELEBRITY-BEAUTY.jpg
Kuten kuvasta näkyy, leuan koko on suurempi, otsa matalampi ja kasvonpiirteet voimakkaammat. Tuo on se, johon valtaosa julkkiksista pyrkii. Eikä voida sanoa, että kyseessä olisi ultrafeminiininen ihanne. Kyseessä on ennemminkin hormonaalisesti ristiriitainen ihanne.
Varsinkin, jos vertaa vuosikymmenten takaiseen yleisesti hyväksyttyyn kauneusihanteeseen:
http://quizilla.teennick.com/user_images/R/RE/REV/REVENGEBYBEAUTY
/1248670733_3676_full.jpeg
http://spgspgspg.com/blog/wp-content/uploads/2011/04/1143543Portrait-of-Swedish-Born-Actress-Anita-Ekberg-Holding-Small-Dog-Posters-e1303345097584.jpg
Miesten perinteinen komeusihannekin oli vuosikymmeniä jotain tällaista:
http://images2.fanpop.com/images/photos/4900000/Brand-brandon-stoughton-4904148-799-1063.jpg
Nykyään kiinnostavia ovat jännät ja oudonnäköiset miehet:
http://tengossip.com/wp-content/uploads/2009/04/robert-pattinson-gq-outtakes.jpg
Summa summarum, ihanteet elävät aikaansa. Nykyään meillä ovat muodissa hieman maskuliinisemmat naiset kolhompine kasvonpiirteineen ja pursotettuine huulineen. Miehilläkin on valttia olla ennemmin sellainen todella outouteen asti persoonallisen näköinen ja epätavallinen ilmestys. Muotia on siis näyttää siltä, miltä valtavirta ei näytä.
Täytyy kutienkin muistaa, että nämä ihanteet ovat aikaan sidottuja, mutta neutraalit ja tylsät perinteiset kauneusihanteet ovat edelleenkin valttia. Ja tulevat varmasti tulevaisuudessakin olemaan. Nämä ihanteet perustuvat luonnossa ilmenevään kultaiseen leikkaukseen eikä siihen, mitä Hollywoodissa tapahtuu. - leona ja natalie
Tässä esimerkki maskulinisoituneista ja feminiinisistä naiskasvoista. Molemmat omalla tavallaan kauniita.
http://api.ning.com/files/KQ6hpV8F-Nq3tqH9SbySEExAnI*01Qt7-yskx9eWtCCMuZntyQb5ITUzByHZAcpdXZxpRkPONvmCMfMhFpw2YznMcVZovIm*/leonalewisworldtour.jpg
http://images1.fanpop.com/images/photos/1300000/Natalie-natalie-portman-1355106-1292-1800.jpg - ujyvghtfred
Yllättävää, että täällä molemmat ovat saaneet suunnilleen yhtä paljon kannatusta, kun taas tuos alkup. äänestykses vasen on selkeesti voitolla. Itsekin olen vasemman kannalla, olen mies
- fsdvcxvcxfds
Vasen = Seksiin/parisuhteeseen
Oikea = Lapsen äidiksi
Ihme puusilmiä, jotka painavat oikeanpuoleista nappia kun vase on selkeästi kauniimpi ja seksikkäämpi.- Hämmästyin
Eikö miehet sitten haluakaan kaunista ja seksikästä naista lastensa äidiksi? Sehän kumma juttu...
- fdsfsdfsd
Hämmästyin kirjoitti:
Eikö miehet sitten haluakaan kaunista ja seksikästä naista lastensa äidiksi? Sehän kumma juttu...
Ruma nainen on yleensä parempi äiti. Toki lapselle toivoisi riittävää ulkonäköä.
- 3hte3thbg3
fdsfsdfsd kirjoitti:
Ruma nainen on yleensä parempi äiti. Toki lapselle toivoisi riittävää ulkonäköä.
Tästä kai löytyy ihan tutkimustuloksiakin, vai miten.....?
- aryreyare
"Ihme puusilmiä, jotka painavat oikeanpuoleista nappia kun vase on selkeästi kauniimpi ja seksikkäämpi"
Ookkonää kuullut ikinä makuasioista? Seksikkyys kuuluu myös siihen. - resfdfsdfsd
3hte3thbg3 kirjoitti:
Tästä kai löytyy ihan tutkimustuloksiakin, vai miten.....?
Onhan se ihan selvää, että ruman ihmisen on helpompi asettua aloilleen kuin kauniin, joka saa houkuttelevia ehdotuksia jatkuvasti.
- ....................
Ehdottomasti oikeanpuoleinen. Vasemmanpuoleinen on häijyn ja veemäisen näköinen.
- 14+14
Veikkaan, että vasen on se, joka tosielämässä juhlii paljon ja harrastaa seksiä lukemattomien eri miesten kanssa.
Oikea on taas se, joka paistaa kotona pullaa, ompelee lapsille vaatteet ja keittää puolukkapuuroa koko suvulle.- Kaikkea sitä...
Niin... Ulkonäköhän se onkin se mikä määrittää naisen käytöksen...
- Biologiaa
Onpas yleistämistä että oikeanpuoleinen nainen olisi vain joku pullaa leipova rumilus. Kyllä tuo nainen kaunis on, ihan niin kuin tuo vasemmanpuoleinenkin. Itseasiassa se on toisinpäin, tutkimuksissa on todettu että miehet valitsevat parisuhteeseen kolhomman näköisen naisen ja pettävät sitten näitä maskuliinisia naisia feminiinisen näköisten naisten kanssa. Feminiiniset piirteet liitetään biologisesti hedelmällisyyteen, joten syy saattaa piillä siinä että miksi miehet preferoi feminiinisia naisia. Myöskin tämän näköisillä naisilla on kovempi menekki, joten miehet ajattelevet että nämä naiset pettävät herkästi. Siksi näitä feminiinisiä naisia pannaan mielellään ja parisuhteeseen otetaan se maskuliininen nainen, ajatellen ettei se petä koska kysyntää ei ole niin paljon.
- 5+3
Aika älytöntä väittää, että kemikaalit sotkisivat myös ihmisten ulkonäköä, naisten ulkonäköä maskuliinisempaan suuntaan etc. Siis kun noita katsoo, kysehän on vain muuttuvasta kauneusihanteesta. Katsokaa vaikka 1600-1700-luvun ihmisten kuvia (maalauksia) ja näette jotain, mitä ei välittämättä enää ihailla nykyään ollenkaan.
Kun taas katson itse sukupolvien takaisia kuvia sukulaisistani tai vastaavasti ympärilläni olevia naisia, ei tämä "ajan aikaansaama maskuliinistuminen" ole mikään tosiasia. Näytän itse enemmän sukulaisteni perilliseltä, ja ympäristön naiset näyttävät kukin omalta itseltään. EIVÄT vasemman kuvan naiselta! Eli eivät tuonnäköiset kasvot ole sen yleisempiä kuin koskaan ennenkään.
Vähän liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä taas. Ihanteet muuttuu ja ehkä vasemmanpuoleisen naisen maskuliinisemmat piirteet, joita nykyään ihaillaan, liittyy naisten seksuaaliseen tasa-arvoisuuteen. 1900-luvun alkupuolella naisten on pitänyt olla vielä siveyden sipuleita, ja siihenhän sopivat äärifeminiiniset, pyöreät ja ns. kiltin ja viattoman näköiset piirteet. - Outoja teorioita
Totta, millään kemikaaleilla ei ole mitään tekemistä ulkonäkömuutosten kanssa.
- dkrjgfrthyggyhgyh
Olen nainen ja edustan enemmän vasemmantyyppistä naista. Mielestäni oikeanpuoleinen on kauniinpi pehmeämpi ja silmät eläväisemmät. Tulee kuitenkin mielikuva että oikeanpuoleinen on nössykkä, alistuvainen ja riippuvainen miehestään. Vasemmanpuoleinen on enemmän oma aloitteisemman näköinen, riippumaton ja itsevarmempi.
- Näin se on
Vasemmanpuoleisessa naisessa on enemmän testosteronia koska on maskuliinisempi kuin tuo oikeanpuoleinen nainen.
- KOMEAMIES35
Oikeanpuoleinen esimerkki jostain 50-luvulta, vasemman nykyajan. Eivät ole vertailukelpoisia.
Lähtökohtaisesti isot ja viattomat silmät naisellella kauneimmat, miehelle taas sopii pienet syvemmällä päässä olevat ja voimakkaat kulmaluut. - 15+4
KOMEAMIES35 kirjoitti:
Oikeanpuoleinen esimerkki jostain 50-luvulta, vasemman nykyajan. Eivät ole vertailukelpoisia.
Lähtökohtaisesti isot ja viattomat silmät naisellella kauneimmat, miehelle taas sopii pienet syvemmällä päässä olevat ja voimakkaat kulmaluut.Pienet tihrusilmät ovat hirveät molemmalla sukupuolella. Suomalaiset ovat yksi maailman tihrusilmäisimpiä kansoja kiinalaisten jälkeen.
- Saman olen huomannut
15+4 kirjoitti:
Pienet tihrusilmät ovat hirveät molemmalla sukupuolella. Suomalaiset ovat yksi maailman tihrusilmäisimpiä kansoja kiinalaisten jälkeen.
Olen muuten huomannut että monilla suomalaisilla on pienet silmät tai ne ovat niin syvällä päässä minkä takia ne näyttävät pieniltä.
Mutta ne joilla on isot silmät, ovat mulkosilmäisiä ja ne silmät näyttää siltä kun ne tippuisivat silmäkuopista. Siihen yhdistyy kolhot ja korkeat kulmaluut säkkimäiset, roikkuvat silmäluomet.
Mikä siinä on että todella harvoilla suomalaisilla on sellaiset kauniit ulkonevat bambi-silmät, joissa olisi kauniin muotoiset näkyvät silmäluomet? Eikö tämä piirre yksinkertaisesti kuulu meidän rotuun?
Tällaisia silmiä näkee ulkomaalaisilla naisilla paljon ja toki muitakin kauniita ulkonäköpiirteitä, joita saa suomalaisista hakemalla hakea.
Useimmilla ihmisillä on kait kuitenkin sellaiset normit, keskikokoiset silmät. - kylmä pohjola
Saman olen huomannut kirjoitti:
Olen muuten huomannut että monilla suomalaisilla on pienet silmät tai ne ovat niin syvällä päässä minkä takia ne näyttävät pieniltä.
Mutta ne joilla on isot silmät, ovat mulkosilmäisiä ja ne silmät näyttää siltä kun ne tippuisivat silmäkuopista. Siihen yhdistyy kolhot ja korkeat kulmaluut säkkimäiset, roikkuvat silmäluomet.
Mikä siinä on että todella harvoilla suomalaisilla on sellaiset kauniit ulkonevat bambi-silmät, joissa olisi kauniin muotoiset näkyvät silmäluomet? Eikö tämä piirre yksinkertaisesti kuulu meidän rotuun?
Tällaisia silmiä näkee ulkomaalaisilla naisilla paljon ja toki muitakin kauniita ulkonäköpiirteitä, joita saa suomalaisista hakemalla hakea.
Useimmilla ihmisillä on kait kuitenkin sellaiset normit, keskikokoiset silmät.Täällä kylmässä pohjolassa on ollut tärkeää, että silmät ovat suojassa tuulelta ja tuiskulta.
- 16+5
Saman olen huomannut kirjoitti:
Olen muuten huomannut että monilla suomalaisilla on pienet silmät tai ne ovat niin syvällä päässä minkä takia ne näyttävät pieniltä.
Mutta ne joilla on isot silmät, ovat mulkosilmäisiä ja ne silmät näyttää siltä kun ne tippuisivat silmäkuopista. Siihen yhdistyy kolhot ja korkeat kulmaluut säkkimäiset, roikkuvat silmäluomet.
Mikä siinä on että todella harvoilla suomalaisilla on sellaiset kauniit ulkonevat bambi-silmät, joissa olisi kauniin muotoiset näkyvät silmäluomet? Eikö tämä piirre yksinkertaisesti kuulu meidän rotuun?
Tällaisia silmiä näkee ulkomaalaisilla naisilla paljon ja toki muitakin kauniita ulkonäköpiirteitä, joita saa suomalaisista hakemalla hakea.
Useimmilla ihmisillä on kait kuitenkin sellaiset normit, keskikokoiset silmät.Juu, Suomessa ei ole kuin tihrusilmiä ja mulkosilmiä, ketunnokkatissejä ja säkkitissejä, pikku-pippeleitä ja epämuodostuneita möhkökulleja, narsisteja ja seinäruusuja.
Just näin :-D On teillä jutut!
- TheOtus
Vertailua sumentaa se että naiset antavat ilmeellään aivan eri kuvan itsestään ja kuvien valotus on myöskin hyvin erilainen. Mutta kumpi kauniimpi tuon kuvan pohjalta, laitetaan tasapeliksi koska kumpikaan ei sytytä suuremmin.
- gf4tdr3e
Ihmettelen edelleen, miten täällä molemmat ovat saaneet jotakuinkin yhtä paljon kannatusta, vaik alkuperäisessä vasen on ylivoimainen. Mikä lie selitys? Onko otos tääl vielä liian pieni ja vääristää lukuja, onko suomalaisten maku erilainen, vai mikä on mielestänne selitys?
- Tuttuus
Luulen että selitys johtuu suomalaisuudesta. Suurin osa suomalaisista - niin miehistä kuin naisista on tuon oikean puoleisen kaltaisia pullanaamoja varustettuna vasemmanpuoleisen tihrusilmillä, paitsi että suomessa nuo vasemmanpuoleiset silmät on aika isot... Joten me ollaan totuttu katselemaan pullanaamoja ja tihrusilmiä. Usein ihmisiä viehättää se mikä on tuttua... Tuttua meille on kuitenkin myös tuon vasemmanpuoleisen kuvan kasvotkin, koska ollaanhan me länsimaisten elokuvien, mainosten yms. kuvaston pommitettavana jatkuvasti. Siksi osa valitsee vasemmanpuoleisen kauniimmaksi (ilmeisesti suomessa yllättäin juuri miehet), koska se on se saavuttamaton nykyaikainen kauneusihanne, joita ihailemme. Osa taas valitsee kauniimmaksi omaa äitiä, sisarta, veljeä, isää, mummoa, pappaa, naapurintyttöä/-poikaa ja sitä peilistä näkyvää omaa naamaa muistuttavan oikeanpuoleisen pullanaaman.
- näinkö on?
Tuttuus kirjoitti:

Suomalaisessa yhdistyy noiden molempien kasvotyyppien huonoimmat piirteet?
- Miksi yleistää

Läheskään kaikki suomalaiset ei ole pullaaamoja, tuo väite on täyttä roskaa. Suomessa on paljon myös voimakaspiirteisiä ihmisiä ja suomalaisilla on tunnetusti leveä naama, vasemmankaltaista leukaperää ja kasvojenmallia näkee tämän tästä.
Ulkomaalaiset ovat useasti maininneet yhdeksi suomalaisten parhaimmaksi ulkonäköpiirteeksi korkeat poskipäät, jotka eivät kuulu kyllä mihinkään pullanaama-osastoon.
Ja tuo että sanot oikeanpuoleista naista pullanaamaksi ja yleistät kaikki suomalaiset, miljoonat ihmiset yhteen muottiin kertoo omasta typeryydestäsi ja tietämättömyydestäsi.
Molemmat noista naisista ovat mielestäni kauniita ja ovat niin eri näköisiä että eivät ole edes vertailukelpoisia keskenään. Esimerkkikuviksi olisi ehdottomasti pitänyt valita naiset samalta vuosikymmeneltä, mieluiten 2000-luvulta.
Oletko muuten kenties itse tuollainen leveäkasvoinen ja pienisilmäinen vai mistä on sinulla moiset antipatiat tuota siroa, pehmeäpiirteistä, naisellista ja isosilmäistä naista kohtaan? Etkö viihdy omissa nahoissasi etkä tykkää omasta naamastasi? Siitäkö tuo muiden haukkuminen johtuu? - tässä vertailuksi
Miksi yleistää kirjoitti:
Läheskään kaikki suomalaiset ei ole pullaaamoja, tuo väite on täyttä roskaa. Suomessa on paljon myös voimakaspiirteisiä ihmisiä ja suomalaisilla on tunnetusti leveä naama, vasemmankaltaista leukaperää ja kasvojenmallia näkee tämän tästä.
Ulkomaalaiset ovat useasti maininneet yhdeksi suomalaisten parhaimmaksi ulkonäköpiirteeksi korkeat poskipäät, jotka eivät kuulu kyllä mihinkään pullanaama-osastoon.
Ja tuo että sanot oikeanpuoleista naista pullanaamaksi ja yleistät kaikki suomalaiset, miljoonat ihmiset yhteen muottiin kertoo omasta typeryydestäsi ja tietämättömyydestäsi.
Molemmat noista naisista ovat mielestäni kauniita ja ovat niin eri näköisiä että eivät ole edes vertailukelpoisia keskenään. Esimerkkikuviksi olisi ehdottomasti pitänyt valita naiset samalta vuosikymmeneltä, mieluiten 2000-luvulta.
Oletko muuten kenties itse tuollainen leveäkasvoinen ja pienisilmäinen vai mistä on sinulla moiset antipatiat tuota siroa, pehmeäpiirteistä, naisellista ja isosilmäistä naista kohtaan? Etkö viihdy omissa nahoissasi etkä tykkää omasta naamastasi? Siitäkö tuo muiden haukkuminen johtuu?Suomessa nyt jokainen pullaposki sanoo "minulla on korkeat poskipäät". Tuo on mantra, joka on opittu jossain alakoulussa, mutta jonka merkitystä kukaan ei tajua. Tässä kuvassa nainen, joka ei ole suomalainen, mutta jonka kasvonpiirteet ovat todella suomalaiset. Huomatkaa poskipäät, joka sijaitsevat lähempänä nenämpäätä kuin silmiä. Eivät siis ole korkeat poskipäät. Eri asia sitten, mitä kukakin kauniina pitää, mutta puhuessaan suomalaisten ulkonäöstä, tarkoittavat ulkomaalaiset nimenomaan rasvatäyteisiä poskia.
http://www.judgmentofparis.com/mr/kaue51.jpg
Tässä on nainen, jolla on korkeat poskipäät:
http://imagesource.allposters.com/images/77/039_37944.jpg
Tässä mies, jolla ei ole korkeat poskipäät:
http://www.emmerdale.org/emmerdale/Picture_Gallery/own5/paddy1_preprint.JPG
Tässä mies, jolla on korkeat poskipäät:
http://i.imgur.com/oR2Lg.jpeg - sontaa sanon minä
tässä vertailuksi kirjoitti:
Suomessa nyt jokainen pullaposki sanoo "minulla on korkeat poskipäät". Tuo on mantra, joka on opittu jossain alakoulussa, mutta jonka merkitystä kukaan ei tajua. Tässä kuvassa nainen, joka ei ole suomalainen, mutta jonka kasvonpiirteet ovat todella suomalaiset. Huomatkaa poskipäät, joka sijaitsevat lähempänä nenämpäätä kuin silmiä. Eivät siis ole korkeat poskipäät. Eri asia sitten, mitä kukakin kauniina pitää, mutta puhuessaan suomalaisten ulkonäöstä, tarkoittavat ulkomaalaiset nimenomaan rasvatäyteisiä poskia.
http://www.judgmentofparis.com/mr/kaue51.jpg
Tässä on nainen, jolla on korkeat poskipäät:
http://imagesource.allposters.com/images/77/039_37944.jpg
Tässä mies, jolla ei ole korkeat poskipäät:
http://www.emmerdale.org/emmerdale/Picture_Gallery/own5/paddy1_preprint.JPG
Tässä mies, jolla on korkeat poskipäät:
http://i.imgur.com/oR2Lg.jpegTuohon esimerkki kuvaan jossa naisella on matalat poskipäät olet valinnut ylipainoisen naisen, heillä posket luonnollisesti roikkuvat enemmän kuin hoikilla eikä kasvonpiirteet erotu kovin hyvin. Olen kyllä minäkin sitä mieltä että aikamoista yleistämistä on sanoa että kaikki suomalaiset olisivat jotain pullamössönaamoja, ei tuo pidä ollenkaan paikkaansa. Olen nähnyt usein niin miehiä kuin naisiakin joilla on kasvoissa erottuva luusto ja juuri tuollaiset oikeaoppiset korkeat poskipäät. On meitä suomalaisia monen näköisiä, ei meitä voi niputtaa samaan ryhmään.
- Yleistäjä
sontaa sanon minä kirjoitti:
Tuohon esimerkki kuvaan jossa naisella on matalat poskipäät olet valinnut ylipainoisen naisen, heillä posket luonnollisesti roikkuvat enemmän kuin hoikilla eikä kasvonpiirteet erotu kovin hyvin. Olen kyllä minäkin sitä mieltä että aikamoista yleistämistä on sanoa että kaikki suomalaiset olisivat jotain pullamössönaamoja, ei tuo pidä ollenkaan paikkaansa. Olen nähnyt usein niin miehiä kuin naisiakin joilla on kasvoissa erottuva luusto ja juuri tuollaiset oikeaoppiset korkeat poskipäät. On meitä suomalaisia monen näköisiä, ei meitä voi niputtaa samaan ryhmään.
Miksi täällä vingutaan yleistämisestä? Jos sanon, että suomalaiset on vaaleita iholtaan ja suht. vaaleahiuksisia, niin kohta joku tulee naputtamaan, että "eipä yleistetä, on täällä tummiakin!" Jos sanon että suomalaiset puhuu äidinkielenään suomea, niin tuleeko siitäkin kohta joku naputtamaan että "eipä yleistetä, on täällä meitäkin jotka puhuu ruotsia!!"
Tietysti sen jokainen tajuaa, ettei miljoonat ihmiset voi olla millään täysin samanlaisia vaikka samaa kansaa edustaisivatkin, mutta jos suurin osa kansasta puhuu suomea äidinkielenään, niin kyllä helvetissä sen nyt voi yleistää että suomalaiset puhuu suomea, yhtälailla kuin että suomalaisilla on pienet silmät ja läskinaama! Ja entäs sitten, sekin voi olla jonkun ulkomaalaisen mielestä hyvin eksoottista! Tiedä kuinka hyvältä sellainen naama näyttää kaikessa erikoisuudessaan jonkun vahvapiirteisemmän kansan esim. espanjalaisten mielestä. Ja voi kamalaa, nyt minä yleistin vielä espanjalaisetkin!!! On kai sielläkin läskinaamaisia, pienisilmäisiä blondeja, vaikkei olisi edes suomalaista geeniperimää... - Leveänaamainen ihminen
Yleistäjä kirjoitti:
Miksi täällä vingutaan yleistämisestä? Jos sanon, että suomalaiset on vaaleita iholtaan ja suht. vaaleahiuksisia, niin kohta joku tulee naputtamaan, että "eipä yleistetä, on täällä tummiakin!" Jos sanon että suomalaiset puhuu äidinkielenään suomea, niin tuleeko siitäkin kohta joku naputtamaan että "eipä yleistetä, on täällä meitäkin jotka puhuu ruotsia!!"
Tietysti sen jokainen tajuaa, ettei miljoonat ihmiset voi olla millään täysin samanlaisia vaikka samaa kansaa edustaisivatkin, mutta jos suurin osa kansasta puhuu suomea äidinkielenään, niin kyllä helvetissä sen nyt voi yleistää että suomalaiset puhuu suomea, yhtälailla kuin että suomalaisilla on pienet silmät ja läskinaama! Ja entäs sitten, sekin voi olla jonkun ulkomaalaisen mielestä hyvin eksoottista! Tiedä kuinka hyvältä sellainen naama näyttää kaikessa erikoisuudessaan jonkun vahvapiirteisemmän kansan esim. espanjalaisten mielestä. Ja voi kamalaa, nyt minä yleistin vielä espanjalaisetkin!!! On kai sielläkin läskinaamaisia, pienisilmäisiä blondeja, vaikkei olisi edes suomalaista geeniperimää...Kylläpäs eräällä ottaa koville kun ei saa mielipiteelleen kannatusta :D Tuosta suomalaisten vaaleudesta olen kyllä samoilla linjoilla mutta suomalaisten kasvonpiirteistä löytyy niin monia eri variaatioita ettei voi sanoa yhtä tiettyä kasvojen.allia mikä olisi suomalaisille ominaisin.
- Leveänaamainen ihminen
Leveänaamainen ihminen kirjoitti:
Kylläpäs eräällä ottaa koville kun ei saa mielipiteelleen kannatusta :D Tuosta suomalaisten vaaleudesta olen kyllä samoilla linjoilla mutta suomalaisten kasvonpiirteistä löytyy niin monia eri variaatioita ettei voi sanoa yhtä tiettyä kasvojen.allia mikä olisi suomalaisille ominaisin.
Prkl:n kirjoitusvirhe! :D Siis kasvojen MALLIA.
- Yleistäjä
Leveänaamainen ihminen kirjoitti:
Prkl:n kirjoitusvirhe! :D Siis kasvojen MALLIA.
Miten niin ottaa koville, enkä saa kannatusta? Monikin on sanonut ihan samaa kuin minä, enkä minä minkään kannatuksen vuoksi kommentoi. Ottaako sinua koville sitten lukea minun kommentteja? Ilmeisesti ottaa kun naputat vastaan ja varmaan kirveellä veistettyä kolhonaamaasi tyytyväisenä kyyläät peilistä. Minusta muuten läski- tai pullanaama on paljon viehättävämpi pehmeäpiirteisyydessään kuin kovin terävät ja kolhot piirteet.
Tottakai me suomalaiset nähdään erot toisissamme, mutta kysy joltain ulkomaalaiselta. Monikin ulkomaalainen tuttuni on sanonut, että suomalaiset näyttää samalta, mikä minusta oli kummallista kuulla kun ensimmäisiä kertoja sen mulle sanoivat, kun meillä kuitenkin on hiuskuontaloissakin eroja värissä ja laadussa ihan eri tavalla kuin vaikka aasialaisilla ja afrikkalaisilla. Silti he on sitä mieltä, ettei meitä ole helppo erottaa toisistaan. Ihan sama asia, kun me ollaan sitä mieltä että kaikki kiinalaiset ja ylipäänsä aasialaiset näyttää samalta. Mene sanomaan heille niin, ja voit olla varma, että ovat eri mieltä... Saattavat vaikka loukkaantua, jos sanot vaikka että kiinalaiset ja japanilaiset on saman näköisiä.
- Intelligent woman
Vasemmanpuoleiset miellyttävät enemmän. Oikeanpuoleiset kasvot ovat tyhjät ja "tyhmät"
Nainen- rayeryarey
Jännä, minun mielestäni juuri oikeanpuolimmaisella on sielukkaat ja älykkään näköiset kasvot ja vasemmalla taas hölmö bimbo-ilme :D
- Piste.
rayeryarey kirjoitti:
Jännä, minun mielestäni juuri oikeanpuolimmaisella on sielukkaat ja älykkään näköiset kasvot ja vasemmalla taas hölmö bimbo-ilme :D
Minusta nuo molemmat näyttää tollolta, eikä kumpikaan ole kaunis.
- Eerika222
Vasen ja olen nainen
- Teknodonna
😁
2013 julkaistu kysymys on ajankohtainen siksi, että siskoni näyttää oikealta vosulta ja itse näytän vasemmalta tsubulta (siskon mukaan).
Kovin mustavalkoista.
(Reps) - Tttyuuuu
Typerä sivusto. Eivät nuo kuvat eri vuosikymmenten ihailluista naisista kerro mitään naisten estrogeenitasojen muutoksesta tai miehistymisestä Koko väestön tasolla, vaikka kyseinen ilmiö olisi todellinen, kuvista voi päätellä ainoastaan kauneusihanteiden ja maun muuttuneen vuosikymmenten saatossa.
- Hölmötoteutus
Hölmöä tuollaisen perusteella määritellä viehättääkö maskuliininen vai feminiininen enemmän. Sellainen vertailu pitäisi tehdä samoilla naamoilla niin että toista muokattu feminiinisempään ja toista maskuliinisempaan suuntaan.
Mutta vastataan nyt että molemmat ihan yhtä kauniit mielestäni. Olen nainen. - Nainen_23_
Kumpikin kauniita, mutta tarkemmin katsoen oikeanpuoleinen. Silmissä on syvyyttä. Hän on mielenkiintoisempi ja naisellisempi. Vasemmanpuoleinen on vähän seksikkäämpi, mutta jotenkin mitätön(?). Mitä minun mielipiteeseeni tulee, niin silmät ratkaisivat tässä eniten. Ehkä muutenkin tuo entisajan "klassinen kauneus" vetoaa minuun.
- tummavaivaalea
Mielestäni kummatkin ovat kauniita, mutta niin eri näköisiä että vertailu on erittäin vaikeaa ja valinta myös sen mukainen mistä mausta sattuu tykkäämään.
Vasemmanpuolinen näyttää hieman tummasilmäiseltä latinonaiselta, kuvaan on käytetty mm. Jessica Alban ja Eva Mendesin kuvia yhdistettynä muihin. No kuka nyt ei Albaa valitsisi, kuvan kasvojen asento on myös erilainen, jotenkin avoimempi ja välitön. Kun taas toisessa oikeanpuoleisessa kuvassa voisi olla vaikkapa entisajan Hollywood (tai miksei suomi) näyttelijä, joka näyttää kuvassa hieman varautuneelta. Oikeanpuoleisella naisella voisi olla siniset tai vihreät silmät, jota on kyllä mahdoton päätellä mustavalkoisesta kuvasta, joten näiden kuvien olisi pitänyt olla värikuvia! mutta siitä huolimatta usea tietysti valitsisi tuon toisen, koska vasemmanpuoleinen näyttää Jessica Albalta, jonka näköisiä ei ainakaan Suomessa tule päivittäin vastaan.
http://dienekes.blogspot.nl/2008/03/which-of-these-two-women-is-more.html- Teknodonna
Minusta hän ei näytä lainkaan neiti Albalta. Minusta hänen kasvonsa näyttävät turvonneilta.
Pari skraidua silmäkulmiin ja meillä on edessä ihan hauska ja eläväinen nainen.
(naurua)
- ToukoPuuppanen_
Vasen, mies.
- miesmaalta82
Selkeästi vasemmanpuoleinen. Särmikkäämpi, asenteikkaampi, reippaampi
- vcbcvb
Heh, vasen kutsuu harrastamaan seksiä.
Oikea haluaisi vain paijata. - gqljgj
fifty - fifty
Oikean puoleinen. Kauniit suuret silmät ja täyteläiset huulet.
- naistenmiesX
Vasemmanpuoleinen ehdottomasti. Enemmän asennetta ja itsevarmuutta.
- N_32v
Vasemman puoleinen. Älykkäämpi ja itsevarmempi vaikutelma.
Olen nainen. - 975e332
Vasen, olen nainen.
Ei noiden viehättävyydessä suurta eroa kyllä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273693Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2943466TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292311Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e342120- 1332012
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201761- 481724
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81485Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21353Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91236