Poliisi epäilee: Rukousystävät on pimittänyt rahaa

5 + 10

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110817698608_uu.shtml

"Iltalehden tietojen mukaan selvityspyyntö koskee demonipuheillaan hämmennystä aiheuttaneen Pirkko Jalovaaran johtaman Rukousystävät ry:n vuosina 2009-2011 toimeenpanemaa rahankeräystä, jossa yhdistys keräsi suomalaisilta yksityishenkilöiltä yhteensä lähes 650 000 euroa.

Iltalehden haltuunsa saama asiakirja paljastaa, että yhdistys käytti lupaviranomaisen kiellosta huolimatta huomattavia summia muun muassa yhdistyksen työntekijöiden palkkoihin, eläkkeisiin ja lukuisiin erilaisiin yhdistyksen kuluihin, mutta hädänalaisten ihmisten auttamiseksi tehtäviin lahjoituksiin käytettiin varoja hyvin niukalti."

Rukousystävien toiminta on hyvin samankaltaista kuin Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla. Rahaa riittää, mutta hyvään tarkoitukseen sitä ei kehuskelusta huolimatta juuri mene. Uskonnolla on helppo huijata, pahimmillaan jopa sairaita ja puolustuskyvyttömiä.

Samalla kirkko ajaa sisäministeri Päivi Räsäsen tuella uskonnollisille yhteisöille rahankeräyslupaa.

Kirkko ei muuten vieläkään ole kieltänyt Pirkko Jalovaaraa esiintymästä tilaisuuksissaan, vaikka Jalovaara aiheutti keväällä pahennusta demonipuheidensa tultua julki. Samalla kirkosta erosi tuhansia ihmisiä.

12

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ökyöky4
      • tietääkö joku

        Millähän rahoilla imaami Anas Hajjar elää, kun hänen tulonsa olivat vain 1500 euroa?


      • Jäsenlahjoituksilla?
        tietääkö joku kirjoitti:

        Millähän rahoilla imaami Anas Hajjar elää, kun hänen tulonsa olivat vain 1500 euroa?

        Jossain toisessa uutisessa taisi lukea, että yhteisönsä avustuksilla, käytännössä kai yksittäisten jäsenten lahjoituksilla.


      • 1 + 7
        Jäsenlahjoituksilla? kirjoitti:

        Jossain toisessa uutisessa taisi lukea, että yhteisönsä avustuksilla, käytännössä kai yksittäisten jäsenten lahjoituksilla.

        Mahtaako maksaa veroa noista rahoista?


      • Tuskinpa
        1 + 7 kirjoitti:

        Mahtaako maksaa veroa noista rahoista?

        Tuskinpa, pimeästi liikkuu raha. Tosin saahan sitä toiselle rahaa antaa, jos siltä tuntuu.


      • Jori Mäntysalo
        Tuskinpa kirjoitti:

        Tuskinpa, pimeästi liikkuu raha. Tosin saahan sitä toiselle rahaa antaa, jos siltä tuntuu.

        No ei saa ilman lahjaveroa kovin paljoa. 4000 euroa per kolme vuotta on siinä raja

        Mutta tärkeämpänä, kyllähän tämä kuulostaa palkalta työstä ja sitä myöten veroakin pitäisi maksaa. Tosin jos summat ovat pieniä niin eipä tuosta verojakaan paljoa menisi.


    • rahahanat kiinni

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112917775828_uu.shtml

      "Rahankeräyslain mukaan rahankeräys saadaan toimeenpanna vain viranomaisen antamalla luvalla, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Jalovaaran yhdistys ole saanut kerätä euroakaan keskiviikon jälkeen. Vielä torstaina kello 21 vanha rahankeräyslupa löytyi kuitenkin Rukousystävät ry:n verkkosivuilta."

      Kirkkohan kerää samoja satuja kertoen todella suuria summia ja käyttää hyväntekeväisyyteen tuskin mitään.

    • Kohta Jalovaaralla on pallo jalassa ja raitapaita päällä.
      Siinähän sillä olisi aikaa miettiä seuraavia bisneksiä ihan rauhassa.

      • hillot tyhmiltä pois

        Säälittävintä tässä hommassa on se että sittenhän vasta alkaisi uskovaisten rahat sankoin joukoin virrata Jalovaaran taskuun. Lusimisen jälkeen voisi taas saarnata kuinka valaistui ja näki näkyjä linnassa ja enkeli kävi koskettamassa sekä antamassa voimaa ja käskyn saarnata entistä enemmän.


      • Atte Ateisti

        Toistaiseksi rahankeruu onnistuu yhä, jopa kirkon itsensä myötävaikutuksella ja osallistumisella:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013120317783002_uu.shtml

        Kangasalan seurakunta kiersi rahankeruukiellon keräämällä kirkollisen kolehdin saarnaaja Jalovaaralle, joka esiintyi - kuinkas muuten, kirkossa.

        Seurakuntalaiset: kolehtinne ja kirkollisverolle ajautuvat Jalovaaralle.

        Kirkolla ei ole mitään tällaista käytäntöä vastaan.


    • pennitön

      voi kakka,sinne mäkin roponi heitin.voi voi ja voi pask--------a.egunooomin plomssaan.

      • tarkka

        otan osaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 603
      9802
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      9
      2431
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      208
      1748
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      22
      1521
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      1000
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      947
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      74
      852
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      842
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      802
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      75
      727
    Aihe