Muutettuani tänne takaisin, olen huomannut että ihmiset ovat todella uteliaita tietämään, mitä teet, minne menet ja loppujen lopuksi jos satut heille oikeasti jotakin kertomaan. Piirit on niin pienet, että kohta huomaat että kaikki mistä olet puhunut/ kertonut onkin väriteltynä jaettu ties kenelle. Ja siinä vaiheessa nämä kaikki jotka ovat kuulleet kaiken millainen olen ja mitä teen yms, luulevat tuntevansa minut täysin. Onko ihmiset täällä vaan niin helkutin uteliaita ja kateellisia, että ei voida antaa ehkä asioiden vaan olla, niitä sen enempää levittelemättä? Itselle jos joku sattuu kertomaan omasta elämästään, en jaa sitä muille. Ei ole tarvetta. Pienet on piirit, ja uutena paikkakuntalaisena täytyy sanoa, että minuu ei ainakaan kiinnosta pätkän vertaa mitä tuo äiti tai tuon poika nyt tekee/ teki. Saatika että siitä ihan kahvikupposen ääressä juoruisin.
Kertokaa ihmeessä, jos olen väärässä, tai ymmärtäny asian väärin.
Savolaiset
52
2740
Vastaukset
- eipä sitten muuta
Kyllä oikeassa olet.
Savolaiset on uteliaita, saitoja, kateellisia, seläntakana puhujia, elikkä oikein kelpo sakkia.
Savolainen ottaa kaiken minkä ilmaiseksi saa, ja kokorahalla kun on kerran maksanut.
Muuten ihan lupsakkaa sakkia.- Anonyymi
Ottaa minkä ilmaiseksi saa....ja usein myös tulkitsee saamiset oman edun mukaan. lainattuja tavaroita ei palauteta vaikka sopimus siihen on ollut.
- Mie oon Viänäne.
No entäpä ihe. Kuka sie oot ja mittee sie tiet. Häh?
Viärässä sie aikani oot ja se on iha varma. - meijä poikii
Paljon on Savonlinnaan asettunut sotien jälkeen myös karjalaista siirtoväkeä, joiden jälkipolvia asuu täällä aika lailla.
Karjalaiset poikkeavat savolaisista monin tavoin. Lisäksi karjalaisia asioi Savonlinnassa nykyisen Etelä-Karjalan alueelta melkoisesti.
"Savon"linna ei siis ole vain savolaisten linna.
Karjalaiset ja savolaiset erottuvat helposti.
Jos ei nyt ihan päältä nähden, mutta ainakin heti, kun työtä aletaan tekemään.
Toiset yleensä tekee ja toiset on tekevinään.
Arvatkaa kummin päin?
Puheen parsikin poikkeaa aika lailla...- Hah..
Savolaisethan tunnetaan piällysmihinä, eli mitään tekemättöminä laiskureina joilla kyllä leuat käy tyhjänpäiväistä paskaa jauhaen, mutta muuhun niistä ei sitten olekaan. Tämä on yleisessä tiedossa oleva tosiasia jo satojen vuosien ajalta.
- Siistijä
Sinulle meijän poikii: olen toispaikkakuntalainen, mutta läheiseni suvun kautta olen tutustunut karjalaisiin, omassa suvussani on paljon savolaisia ( ja itsekin varttisavolainen).
Savolaisissa ja karjalaisissa olen havainnut ainakin yhden selkeän eron. Nuorten karjalaistaustaisten perheiden kodit ovat todella sotkuisia ja keittiöt likaisia. Kodinhoitoa ei ole opittu äidinmaidossa, vaan aika menee heidän mielestään oleellisempaan - seurusteluun. - Kalle L.
Siistijä kirjoitti:
Sinulle meijän poikii: olen toispaikkakuntalainen, mutta läheiseni suvun kautta olen tutustunut karjalaisiin, omassa suvussani on paljon savolaisia ( ja itsekin varttisavolainen).
Savolaisissa ja karjalaisissa olen havainnut ainakin yhden selkeän eron. Nuorten karjalaistaustaisten perheiden kodit ovat todella sotkuisia ja keittiöt likaisia. Kodinhoitoa ei ole opittu äidinmaidossa, vaan aika menee heidän mielestään oleellisempaan - seurusteluun.Tuossa siisteysasiassa saattaa olla perääkin.
Eroa on kuitenkin niin, että etelä-karjalaiset ovat eri maata,
kuin pohjois-karjalaiset.
Siitä siisteydestä saatetaan tinkiä nimenomaan tuolla Pohjois-Karjalassa.
Mitä enemmän korvessa on juuret, sen enemmin. - pikkutarkkaa
Siistijä kirjoitti:
Sinulle meijän poikii: olen toispaikkakuntalainen, mutta läheiseni suvun kautta olen tutustunut karjalaisiin, omassa suvussani on paljon savolaisia ( ja itsekin varttisavolainen).
Savolaisissa ja karjalaisissa olen havainnut ainakin yhden selkeän eron. Nuorten karjalaistaustaisten perheiden kodit ovat todella sotkuisia ja keittiöt likaisia. Kodinhoitoa ei ole opittu äidinmaidossa, vaan aika menee heidän mielestään oleellisempaan - seurusteluun.Totta, itse huomasin sen myös, itse en ole koskaan paljoa siivoillut ja sotku ei haittaa minua, savolaiset kaverini ovat kyllä ihan liiankin pikku tarkkoja ja jynssäävät lattioita ja muuta joka pv
- Anonyymi
Siistijä kirjoitti:
Sinulle meijän poikii: olen toispaikkakuntalainen, mutta läheiseni suvun kautta olen tutustunut karjalaisiin, omassa suvussani on paljon savolaisia ( ja itsekin varttisavolainen).
Savolaisissa ja karjalaisissa olen havainnut ainakin yhden selkeän eron. Nuorten karjalaistaustaisten perheiden kodit ovat todella sotkuisia ja keittiöt likaisia. Kodinhoitoa ei ole opittu äidinmaidossa, vaan aika menee heidän mielestään oleellisempaan - seurusteluun.olet oikeassa.
- Heimoerot
Savolaiset ovat ahkeria, koska ne kilpailee toistensa kanssa. Pitää olla parempia kuin muut. Karjalaiset ovat niitä, jotka ovat tekevinään ja aika menee puhumiseen ja juoruilemiseen. Jos haluat sisäpiirin tietoja, niin kysy karjalaisilta - siellä tieto kulkee, mutta jos haluat työhön sitoutumista, niin palkkaa savolainen. Tämän totean neljänkymmenen vuoden työkokemuksella.
- Todellisuus on tämä:
Savolaiset.
Savolaene tota noinniina... no so'on semmone rupusakki perseestä.
http://hikipedia.info/wiki/Savolaiset - Kannakse poikii
Kaikkihan me tiedämme, että mikä on savolainen työmaa?
No, tietysti aloittamatta vaille valmis!
Karjalainen neuvoo uupeloa savolaista tarjoilijaa, joka vain seisoo vilkkaassa soittoruokalassa toisten jaloissa suu puoliavoimena mitään sanomatta:
"Vie männessäis ja tuo tullessais, nii et tiijä töit tehneeskää".
Perimätiedon mukaan savolainen pani esiliinan naulaan ja lähti.
Savolaiset ovat patalaiskoja uunin pankolla makoilijoita, joille siitäkin tulee niveliin kulumavikoja, mutta karjalaiset ovat rivakoita tekijöitä, joilla asiat joutuu ja edistyy iloisen laulun saattelemana. Ero on, kuin yöllä ja päivällä.
Muuten...isoisä ain sano:
"ettei se mikää synti oo savolaine olla, mutt kyl hirmuse suur häpiä".- :))
Entäpäs tämä: Mikä on savolaisen projektin määritelmä?
Savolainen projekti on hanke, jossa kyvyttömät yrittävät saada haluttomat tekemään mahdottomia rasittumatta liikaa.
- Missä raja kulkee
Taitaapa olla niin että Savonlinnalaiset ovat savolaisia/karjalaisia. Historian kirjojen mukaan Savon ja Karjalan raja kulkee Kyrönsalmessa. Ainakin kielellisesti.
- karjala puolelt
Niinhän se, veteen piirretty viiva.
Savonlinna nimi on jostain ihmeestä jälkeenpäin kaupungille annettu.
Ei kovin vanhaa perua.
Olavinlinna tai Uusilinna (Nyslott) sopisi paremmin.
Nimi Nyslott on vanha ja suomennos siitä olisi perusteltu,
Olavinlinna vielä vanhempi.
Nyslott är även ett tidigare namn på Olofsborg.
- Osimoilleen näin
Olet ymmärtänyt asian täysin oikein.
Savolaiset ovat kateellisia, ilkeitä, pahansuopia, juoruilevia, kyynisiä, kiusaavia, pilkallisia, uteliaita, seläntakana puhuvia, kaksinaamaisia.............
Kaikkien täytyisi olla samaan muottiin valettuja, erilaisuutta ei suvaita.
Ei erilaisia mielipiteitä eikä erilaista ulkonäköä.
Rasittavia ihmisiä. - Hiton ketkut
Eiköhä aloteta heimosota, hel vettisoikoon, katotaan kumpi pärjee. Joensuulaislla on niitä Somalin ryökäleitä apuna, siitä en tykkee mutta pankee etulinjaan niin ammutaan ekana pos jaloista. Kitteeltä ostettaan pontikkoo että, suahaan kunnon viilikset aikaan, ruppee tappaminen käymään luonnostaan. Ja lopuks vallataan hittaat hämäläiset, ja helevettisoikoon samala koko Venäjä.
- Just nii!
..ja kun kerta alotettaa nii ei pysähytä vielä Uralillakaa vaan jatketaa siitäki etteepäin, perskele. Suotta sitä tyhjän takia käyvää sotimaa.
- suomalais-ugrilainen
Just nii! kirjoitti:
..ja kun kerta alotettaa nii ei pysähytä vielä Uralillakaa vaan jatketaa siitäki etteepäin, perskele. Suotta sitä tyhjän takia käyvää sotimaa.
Suomalaiset kansat jatkuvat uralille ja sen taa
- Savokarjalainen
Oletko varma, että nuo asioittesi jakajat ovat savolaisia? Vaikuttaa ennemminkin karjalaiselta toimintatavalta.
- Anonyymi
Sittenhän se kannattaa vain ns.lisätä pökköä pesään. Kertoilet jotain tosi ufoja asioita itsestäsi (mitkä eivät tietenkään pidä paikkaansa) ja katsota, kuinka kauan ympärilläsi olevat nuijat niitä levittävät. Kyllä ne siitä pikkuhiljaa häviävät (nuijat) kun huomaavat, että taidat lasketella palturia ja pitää heitä ja heidän vielä pienempää elämäänsä pilkkanaan.
- Anonyymi
Ap:lle tiedoksi, että "et tiiä puolijakkaa"
Olen savolainen itse ja allekirjoitan väitteesi täysin.- Anonyymi
Tätä asijjoo voep katella kyllä enempi myöntteisesttäe näkökulumasta. Myö savolaesethan ollaan tämän muan kosmopolliittisin heemo ja meijjän tämä savommurre on tämän muan kaekista sulavin ja ilimasuvoemasin kiel. Myö ollaan kiinnostunneita toesista immeisistä ihan positiivisessa mielessä. Ja kaekellisäks meillä on tämän muan parraat evväät niinku nyt vaekka kalakukko. Sitä kun pistellöö poskkeesa ja ryyppee piälle kahvit ni jopa tuas keleppoo huastella mukavija.
Savolaiset mukavaa sakkia.
- Anonyymi
Mukavaa, mukavaapa hyvinkin.
Ei saa rasittua liikaa sano savolainen toiselle, joka heinäpellon siimeksessä kylkeään käänsi.
- Anonyymi
Olet ymmärtänyt kaiken oikein.
- Anonyymi
Savolaiset sais viedä venäjälle kaikki.
- Anonyymi
Sinnehän heitä paljon meni 1930-luvulla ihan vapaaehtoisesti paratiisia rakentamaan.
Lieneekö tullut valmista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinnehän heitä paljon meni 1930-luvulla ihan vapaaehtoisesti paratiisia rakentamaan.
Lieneekö tullut valmista?Pääasia, ettei nämä hömelöt päässeetkään enää takaisin!
- Anonyymi
"Kertokaa ihmeessä, jos olen väärässä, tai ymmärtäny asian väärin."
Olet väärässä, eivät sinun tekemiset ketään kiinnosta vaan ihmiset ovat kohteliaita sinua kohtaan ja kun kyselevät sinun tekemisiä oppivat tuntemaan mikä ja kuka sinä pohjimmiltasi olet.
Vähän samaa kuin koirat haistelevat toistensa persettä.- Anonyymi
Olet ihana mies 💋
- Anonyymi
Makuasioita, sanoi koira kun muniaan nuoli..
- Anonyymi
Hyvä että et muuttanut Punkaharjulla. Siellä vasta onkin uteliaita asioita vääristelevää porukkaa. Valehtelevat ihan suoraan ihmisistä ja heidän asioistaan vaikka eivät tiedä yhtään mitään.
- Anonyymi
Sanon vaan että savolaiset ja hämäläiset on ykkösiä, muut tulee perässä.
- Anonyymi
Suomalaisten alkuperä on muiden länsiuralilaisten ja itämerensuomalaisten kansojen tavoin Volga-, Oka- ja Kama-jokien välillä nykyisen Venäjän alueella. Tällä alueella syntyi myös tulevien itämerensuomalaisten geneettinen perusta. Suomalaisten esivanhempien havaittavia muuttoaaltoja länteen on ollut ainakin kaksi. He alkoivat siirtyä Dneprin yläjuoksulle ja sieltä Väinäjoen yläjuoksulle, josta he lopulta siirtyivät jokea pitkin kohti Itämerta 1250–1000-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Toinen muuttoaalto toi itämerensuomalaisten pääjoukon Suomen lounaisrannikolle noin 800-luvulla eaa.
-Wiki-
Ryssiä myö ollaan juuriltamme. Tulisi Putin ja liittäisi meidät takaisin Venäjään, meidän on niin paha olla täällä. Haukutaan toinen toisiamme eikä osata katsoa peiliin, siellä se syyllinen yleensä on. - Anonyymi
Tuliko siulle ihan puskista tieto, että etenkin savonlinnan väki on todella röyhkeä ja itsekästä sakkia.. Lainaillaan rahaa ja suruttomasti ei oo aikomustakaan maksaa takaisin.. Paskanjauhahien paratiisi💥 keneenkään et voi luottaa... Koettu ja huonoksi havaittu🥱 ei koskaan enää.. Nevö evö... Kusettakoot toisiaan ja ihan keskenään🐒🐒🐒🖕🖕
- Anonyymi
Korkki kiinni ja petiin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korkki kiinni ja petiin..
Menikö pko jo?
- Anonyymi
👍👍👍👍👍👍👍😂
- Anonyymi
Eivät ole sen uteliaimpia kun muutkaan. Muuta pois jos ahdistaa äläkä täällä valita.
- Anonyymi
Muuta keskenäis
- Anonyymi
Opettele kirjoittamaan!
- Anonyymi
Savolaiset on Suomen uudisraivaajia pohjanmaata myöten.
- Anonyymi
Miten pko:n vkl mennyt?
- Anonyymi
Mömmöissä ja viinaksissa
- Anonyymi
Muistelkaa hania👍
- Anonyymi
Se kertoo jo aika paljon, että Ano Turtiainen on sieltä Etelä-Savosta.
- Anonyymi
Mihin ikinä olenkaan muuttanut menen sinne ensinnäkin vieraana ja sitten näkee kuinka vierasta kohdellaan. Joku muu oli siellä (yleensä) ensin ja tämä pistää minut oikeaan asemaan. Mutten muuta mihinkään vain kerätäkseni kavereita. Uuteen tuttavuuteen tarvitaan myös minun suostumukseni enkä jaksa ihmisiä jotka hukuttavat minut tuttavuudentarpeeseensa. En ryhdy jonkun seurankipeän pelastusrenkaaksi vain sen toisen itsekkään huomionkipeyden takia, jossa ei huomata kuinka paljon (tai vähän) minua kiinnostaa hölöttää loputtomiin esim. kulloisestakin säästä jonka voin todeta hyvin itsekin, kiitos vain. Pyydän apua jos tarvitsen ja yleisestikin minulla on elämänhallinta hanskassa mielestäni. Jos jollakulla ei ole tai orastaa jopa mt-ongelmat miksi niiden pitäisi olla ulkoistettu minun terapoitavaksi. Jos joku höppänä nyt vaan on niin yksinäinen voi kai kysyä missä niin sanotaan että ystävällisellä eleellä kuten oven avaamisella halutaan kuulla oma tai yhtään kenenkään sairaskertomus. Terveisiä vaan Päijät-Hämeestä eikä Pohjois-Karjalassa ollut paljoa paremmin.
- Anonyymi
eikös hyvä ideakin jos kun siellähän on ne oopperajuhlatin niin tykkirerassi jos niitä vanhoja tykkejä siellä'
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1032848Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2111772- 1201710
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois471574Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641292Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻841088- 911072
- 571044
- 52996
- 65895