Pitäkää vanhemmat silmällä, mitä lapset tekevät netissä

varoittakaa lapsia

Iltasanomat 17.1.2014


– Kovimman tuomion sai 26-vuotias Jouni Mikael Mustalahti, jolle tuli kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta vankeutta. Oikeuden mukaan hän syyllistyi törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja kymmeneen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lisäksi hänen koneeltaan löytyi 29 kuvatallennetta, jotka sisälsivät lapsipornoa.

– 34-vuotias Jukka-Pekka Kuntola sai kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta. Hänet tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, neljästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

– 45-vuotiaan Sami Petri Granholmin rangaistus oli kaksi vuotta vankeutta. Se tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seitsemästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Neljäs eli 48-vuotias mies tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Se tuli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Viisi syytettä hylättiin. Niissä viestintä ei ollut niin seksuaalisesti olennaista ja vahingollista, että se olisi oikeuden mukaan täyttänyt rikoksen tunnusmerkistön.

22

3645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unbreakable

      Sinne meni mun elämä kankkulan kaivoo. Parasta oli se, että aluks en edes tajunnu et mulle en tehty väärin kunnes poliisi soitti. Vähän tekee kipeetä ku tulee vastaa noit uutisii, mut ehkä jotku osaa sit varautua. Mä en osannu

    • a.a.h

      olitko siis yhteydessä noihin miehiin etkä tajunnut HEIDÄN tekevän väärin?

      • unbreakable

        Yhteen niistä. Musta tuntu, että minä olin se joka teki väärin. Et mun takia hän joutu pulaa. Taitavii tollaset groomingin käyttäjät. Kyllä mä nyt ymmärrän mitä on tapahtunu. Mua hävettää niin suunnattomasti. Tiesin netin riskeistä mut en silti ajatellut et mulle vois käydä noin. Olin 15 tuollon. Tänävuonna täytän 18 ja käyn nuortenvastaanotolla puhumassa ku mul on niin paha olla.


      • Helsinkiläänen
        unbreakable kirjoitti:

        Yhteen niistä. Musta tuntu, että minä olin se joka teki väärin. Et mun takia hän joutu pulaa. Taitavii tollaset groomingin käyttäjät. Kyllä mä nyt ymmärrän mitä on tapahtunu. Mua hävettää niin suunnattomasti. Tiesin netin riskeistä mut en silti ajatellut et mulle vois käydä noin. Olin 15 tuollon. Tänävuonna täytän 18 ja käyn nuortenvastaanotolla puhumassa ku mul on niin paha olla.

        Seurustelin ton yhen kanssa ,onneks loppu suhde ,oli muutenkin niin sekopää kaveri että voi luoja. Aluksi kyllä osaa esittää niin ihanaa mutta kyllähä nää vanhat ukot sen osaavat. Toivottavasti saa p*rseeseen ja kovaa siellä kaltereitten takana :-) ei mulla muuta.


      • unbreakableme

        Juu no pakkoha tollasel on päässä viirata ainaki jonku verra :D


    • kukalie

      Eiköhän sen että onko jollekkin tehty väärin määrittele kuitenkin uhrin oma näkemys. Ei kaikki ole niin mustavalkoista...

      • Lolaa

        Inhoittavaa kun lapsia käytetään tolla tavalla hyväksi...


      • sjskahkal

        Heikot teinit eivät välttämättä tiedä, että heitä käytetään hyväksiä, lapsia kun vielä kuitenkin ovat.


    • whocares1

      Oon yks noista ylhääl mainituista ja en voi vielkään tajuta et oon oikeesti satuttanu jotai ihmistä :( En missään vaiheessa tarkoittanut kellekään mitään pahaa ja en todellakaa halunnu tuhota kenenkää elämää. Kaikki minkä oon sanonu oon tarkoittanu. En vaan tajunnu sitä et minusta välitetään hyväksynnän tarpeesta. Tiiän. Olin tyhmä. Ja niin hirvittävän pahoillani :(

      • Myötätuntoa

        Et voi olla tosissas? Myötätuntoako odotat?


      • ohijutun

        Kyseessä on trolli.


    • ostopalvelua venäjäl

      Mun mielestä 15 vuotiaan pitää tänä päivänä tietää,että seksiä ei harrastella vanhojen gubbejen kanssa,niille ei lähetellä kuvia tms.Joka paikassa toitotetaan asiasta ja teinit istuu nenä kiinni koneessa päivät pitkät.En puolustele pedoja,mun puolesta joutaisivat hirteen tia siperian vankilaan väh.10 vuodeksi.Kyllä siellä tavat paranis jos selviäis hengissä ja täysjärkisenä ulos:)

      • unbreakable

        Tiesitkö että kaikki teinit ei nää noita miehiä tai edes lähetä kuvia? Vaikka netin vaaroista varotetaa ni ei sitä tajua että nyt on hyväksikäytöstä kyse, kun normaali jutustelu menee pikkuhiljaa syvemmälle ku se toinen kyselee kaikkee ja palaa takas sit ain normi juttuihin. Sit Tuntuuki pahalta ku kuulee muualta et on muute tullu hyväksikäytetyks eikä sitä oo ite edes tajunnu.


      • puhutasiaa

    • Ai222

      Onko kellään kuvaa noista tyypeistä?

      • viilii

        Miksi kysyt? Onko joku noista kenties lähestynyt sinuakin?


    • Vapaita

      Nämä herrat ovat kai päässeet jo vapaaksi?

    • lapsiineikosketapiste

      Nimet vaan ketjuun jospa joku hoitelee ne muualle tästä maasta ainahan voi rukoilla

    • Tsippadaij

      Nää teinit ja varhaisteinit ei tietenkään osaa käsittää tämmöistä. Eihän siihen paljoo tarvita, kun joku teinityttö alkaa kokea, että juu ei hänestä kukaan välitä, kotona huudetaan ja kaikki on päin peetä, vaikka todellisuudessa kyse olis vain jostain kotiintuloajoista, joita tää teini ei ole noudattanut tai muuta vastaavaa. Yhtäkkiä kaikki on niin kohtalokkaan kamalaa. Yksinhuoltajaäitien tyttäret on kaikkein helpoimpia saaliita, kun ne hakee isähahmoa jota ei ole. Onhan se niin jännää ja samalla ihanaa kun joku vähän vanhempi mies alkaa lähetellä viestejä että olet niin ihana tyttö ja kyllä minä ainakin sinusta välitän ja haluan sinulle vain hyvää ja plaa plaa. Tyttöraukka kuvittelee, että siinä on se vastaus hänen isän ikäväänsä ja turvallisuushakuisuuteensa.

      Sellaisia turvallisia netti-isähahmoja ei vain yksinkertaisesti ole olemassa. Kuka selittäisi sen näille uhreille niin hyvin, että he sen myös uskoisivat jo ennen, ennen kuin heistä tulee uhreja? Ei kukaan, koska nämä nuoret ei usko yhtään mitään ennen kuin kokevat itse eikä aina vielä ihan heti sittenkään.

      Ja ketä syytetään? Vanhempia tietenkin. Jotka saattaa olla täysin pihalla siitä, mitä heidän lapsellaan on meneillään, koska mikään ei viittaa mihinkään vaaralliseen. Kaikki käyttää kännykkää, kaikki käyttää nettiä, kaikilla on facebook-kavereita, kaikki juttelee twittereissään sun muissa, erota nyt sitten hyvä huonosta riittävän ajoissa, jos teini itse ei kerro ikinä yhtään mitään tai jos kertoo niin valehtelee? Ja vaikka lapsi huomaisikin olevansa kiinni jossakin sellaisessa, missä ei itse asiassa edes haluaisi, niin kynnys puhua omille vanhemmilleen on mahdottoman korkea. Joskus tuntuu, että kaikilla nuorilla ei ole kunnollista itsesuojeluvaistoa, mennään vaan kuin pää pilvessä ja uskotaan ihan älyttömiä juttuja. Kyllä muistan omasta nuoruudestanikin miten tyhmästi silloin joskus ajattelin ja uskoin vaikka mitä. Silloin vaan ei ollut näitä mahdollisuuksia ja asuminen maaseudulla vielä suojasi. Joskus ajattelin teiniangstissani, että olisipa joku aikuinen mies, joka muakin kuuntelisi ja ymmärtäisi mua ja antaisi neuvoja ja rohkaisisi jne. Luojalle kiitos, että ei ollut!

    • Sirpukkarukka

      Näissä tapauksissa nainen ollut täys huora.Turha miehii tuomita jos nainen itteensä tyrkyttää.

    • Nii123

      JPK tämä Rovaniemen naistenmies. Asusti tekojen aikaan Helsingissä. Hyh helvatti mikä pedari. Toivottavasti sai opetuksen linnassa.. Tälläsissä tapauksissa myös kuvineen kiitos että ihmiset osaavat varoa tälläisiä loisia!!

      Pedareille pitäisi antaa samat tuomiot kun murhamiehille. Pilaavat nuorten ihmisten elämän pitkäksi aikaa.! Ja kuinka pirstaleisia ne ihmiset on vuosien ajan tällästen v!ttupä!den takia.. Huoh mikä maa!!

    • Anonyymi

      Onkohan kellään havaintoa tästä sankarista?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe