helppoa ?

vaari38

Kun vuoden nettiseurustelun jälkeen lähdin tapaamaan naista Filippiineille, tein virheen. Olisi pitänyt kosia häntä ennen matkaa koska hänen oliss pitänyt hankkia passi ja minun naimalupa kotimaasta. Jouduin palaamaan Suoomeen ja käymään maistraatissa. Uusi matka ja sitten naimisiin. Toinen virhe tuli siinä että vihkitodistus olisi pitänyt vahvistaa Filippiinien ulkoministeriön lisäksi myös Norjan lähetystössä. Sen teimme vasta suomesta sukulaisen avulla. Hänen henkilötodistuksen ja passin uusiminen vei useita viikkoja. Sukunimen vaihto. Vasta sitten voimme anoa hänelle Shengen viisumia. Hänen kotinsa on eri saarella kuin Manila, oli hänen asuttava Manilassa koska viisumin sai vasta lähtöpäivän aamulla. Hänen olisi pitänyt hankkia todistus koulutuksesta ja työhistoria joten sekin hoitui sukulaisten avustuksella. Sitten suomessa oli anottava sosialitunnus ja sitten oleskelulupa. Nyt hän saa vajaan 500 euron kotoutumistukea koska kotimaasta ei paalkkatodistusta voi saada työpaikan loppumisen takia. Mutta se oli kaiken vaivannäön arvoista. Suurenmoinen nainen.

4

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Many visit

      Good you! Kaikilla meillä joilla on vaimo Filippiineiltä, on oma tarina kerrottavana. Filippiinit maana vastakohta Suomeen verrattuna, kulttuuri, sää, infra jne...huh huh!

      • D0wnt0wn

        Näin se vaan menee, helppoa se ei ole mutta lopussa kiitos seisoo (ja koko matkan ajan myös). Good for you!


      • Talveksi lämpimään
        D0wnt0wn kirjoitti:

        Näin se vaan menee, helppoa se ei ole mutta lopussa kiitos seisoo (ja koko matkan ajan myös). Good for you!

        Onko Cebun,Davaon,tai Catmon alueella pysyvää suomalaisasutusta? Olemme etsimässä asuntoa ks. alueilta ja olis mukava, kun olis suomalaisia lähellä,.


      • pinoy1
        Talveksi lämpimään kirjoitti:

        Onko Cebun,Davaon,tai Catmon alueella pysyvää suomalaisasutusta? Olemme etsimässä asuntoa ks. alueilta ja olis mukava, kun olis suomalaisia lähellä,.

        Kyllä noissa suomalaisia asuu, mutta siellä täällä omillaan jokainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe