Kumisaappaat seksissä

kiihottavat saappaat

Hei!!

Kirjoitin keskusteluun kumisaappaisiin runkkaaminen,mutta itselleni kumisaappaat fetissinä ovat hieman eri asia.Itseäni kumisaappaat kiihottavat naisten jaloissa tai esimerkiksi oman vaimoni niitä käyttäessä.Toki vaimoni kumisaappaat aiheuttavat väristyksiä aina vain kun ne näenkään.
Vaimolleni ne ovat vain kumisaappaat,mutta minulle äärettömän kiihottava fetissi.Ihana vaimoni suokin minulle mahdollisuuden nauttia kumisaappaistaan makuuhuonneen puolella tai vaikka olohuoneen sohvalla tms.Lisäksi vaimollani on tapana kiusoitella minua punaisilla kumisaappaillaan. Ja ompa vaimoni hyväksynyt varta vasten sänkypuuhiin hankkimani viininpunaiset Nokian Lenatkin.
Toisinaan vaimoni hyväilee minua jaloillaan/kumisaappaillaan tai toisinaan vetää kumisaappaat jalkaansa esileikissä tai vain rakastellessamme.
Olisikin mukava tietää onko olemassa muitakin kumisaappaista nauttivia pareja?

85

6377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • runner46

      Itselläni on aivan samankaltainen fetissi, erona vain että kumppareiden lisäksi touhutaan myös lenkkarit jalassa. Nokian Hai -saappaat ovat aivan ykkösjuttu mulla jos lenkkareita ei käytetä. Ohut valkoinen sukka ja hiukan reilun kokoiset hai kumpparit vaimon jalassa. Tällöin kumpparit liikkuu rennon ihanasti vaimon jaloissa ja saattaapa jopa tippuakin touhutessa. Oma käsikin sopii työntymään välillä aika pitkälle saappaan sisään samalla jalkaa tunnostellen. Saman tapaista tehdään myöskin lenkkareiden kanssa, ne tosin irtoaa paljon herkemmin välillä jalasta.

    • aigle

      Minua kiihottaa erityisesti kumiset ratsastussaappaat. Ne on käytössä usein seksissä. Ovat tosi hot!

    • N50+M50+

      Meillä käytössä korkosaappaat seksipuuhissa.Tiettyyn aikaan kuukaudesta saan käsittelyn korkosaappaista ihan loppuun asti.Vaimokin on tästä pitänyt ja hän pitää siitä kun käyn kuumana hänen saapasjaloille ja kiihottaa häntä kun näkee kalun kovenevan.

      • Arh

        Kyllä meilläkin on kumpparit käytössä. Vaimolla on punaiset hai-saappaat, ja hän laittaa ne usein jalkaan jo päivällä. Sitten on illalla luvassa kivaa. Menen polvilleni
        sängyn viereen, ja hän polkee saappaillaan `seisovaa`. Kyllä se tuntuu, kun hän saappaillaan polkee, mutta on se kuitenkin hyvä seksin aloitus. Täytyy vain varoa, että kivekset eivät jää saappaitten alle. Kokeilkaa !


    • M48 N49

      On suunnattoman kiihottaavaa tuntea kumisaappaiden kosketus iholla rakastellessa,Kun vaimo nostaa jalat rintaa vasten tai työntyessä sisään kuinka vaimon jalkat puristuvat ympärilleni tai takaa päin rakastellessa voi tarttua kiinni kumisaappaiden varsista tai nilkoista.
      Vaimoni onkin kehunut saavansa kiihkeämpää seksiä kumisaappaat jalassaan.
      Olisi kuitenkin mukava kuulla naistenkin kertomuksia/kokemuksia kumisaappaiden käytöstä seksissä.

      • Kumia

        Millaiset kumisaappaat teillä on käytössä?


      • M48 N49
        Kumia kirjoitti:

        Millaiset kumisaappaat teillä on käytössä?

        Viininpunaiset Nokian Lenat ja punaiset Nokian Ultrat.
        Lenat vahnat,mutta uudenveroiset.Käytetty vain makuukamarissa ja Ultrat 2000
        luvun alusta.Jo käytössä kuluneet.


    • kumppari2

      Joo kokeilin saappaita seksinaikana jalka 48 kokoa niin sänkyyn ei muita mahtunutkaan mutta sain saappaita pitää jalaoissa vaikka muuta en sanutkaan..

    • Seksiakka

      Mun mies on saapasfriikki - ja itsekin - mutta enimmäkseen käytetään nahka- ja latex-saappaita. Minulla on myös ikivanhat Nokian City-kumpparit, joita on joskus käytetty sängyssä, mutta omasta mielestäni niin ruman väriset (ruskeat), etteivät ne itseäni oikein innosta. Löytyisiköhän jostain vielä naisellisia korkeakorkoisia säärenmukaisia kummpareita, ei siis mitään kontioita tai väljävartisiä hölskytteitä?

      • Kyllä minulla on varastoissani Nokia naisten korkokumisaappaita kokoja 35 - 41 ja malleja Lena, City, Anette, Lady Evita, Lola, Evita, Louis Vuitton
        tuohen valkeita, ruskeita, mustia, metallin sinisiä, punaisia,
        On myös punaisia Nokian Kontioita joita myös pidän kotona sisällä ja ulkoillessa


      • Kutsuni-

        Foorumilla yhteystietojen julkaiseminen on kiellettyä.
        Jos joku julkaisee, saa yhteystietoja käyttää vapaasti ja niistä saa sanoa ihan mitä tahansa, eikä henkilöllä ole oikeutta valittaa.
        Voi vain valitella tyhmyyttään.


      • rille111
        Kutsuni- kirjoitti:

        Foorumilla yhteystietojen julkaiseminen on kiellettyä.
        Jos joku julkaisee, saa yhteystietoja käyttää vapaasti ja niistä saa sanoa ihan mitä tahansa, eikä henkilöllä ole oikeutta valittaa.
        Voi vain valitella tyhmyyttään.

        se ole vasta laitonta jis kirjoitaa perätönta sähköpostin perään.
        Pitäisi myös poistaa listat sähköposyeista


    • Korkeakorkoiset päällyskengät ovat in!
      Minulla on niitä muutamat, mutta vain vaimon kokoa ja hän ei vaan halua pukeutua niihin!
      Olisikkohan halukkaita? Koko4,5-5.
      Voisin tulla sovituttamaan.

    • Nike+Nokia

      Lenkkarit ja kumisaappaat ovat molemmat kiihottavia mausteita seksissä niin kaverin kanssa kuin yksinkin runkkaillessa.

    • Nike?

      Häh? Lenkkarit?! Onks tää provo? En ole tiennytkään että kun ostan uudet Niket Intersportista, olen fetisisti. Käyn lenkillä ja olen fetisisti. Miten lenkkarit voi olla seksikästä? Niitä on kaikilla eikä jalka näytä erityisen kauniilta niissä. Tuijotatteko mua kun juoksen niissä? Voidaanko mua syyttää liian seksikkäästä pukeutumisesta jos joudun raiskatuksi LENKKAREISSA?

      • 2+7

        Sama juttu minusta on noissa kumisaappaissa. Siis kumpparit, sienestys ja marjastussaappaat. Ymmärrän kyllä jos joku sanoo että polvipituiset kiiltävänmustat latex saappaat on seksikkäät.


      • 17 + 15
        2+7 kirjoitti:

        Sama juttu minusta on noissa kumisaappaissa. Siis kumpparit, sienestys ja marjastussaappaat. Ymmärrän kyllä jos joku sanoo että polvipituiset kiiltävänmustat latex saappaat on seksikkäät.

        Maailma on ihmeellinen paikka, aina tulee jotain uutta eteen, kannattaakoo sinun vaivata päätäsi sitä voivottelemalla. Mitähän outouksia löytyy omasta kaapistasi ...


      • Muvaitse Suita
        2+7 kirjoitti:

        Sama juttu minusta on noissa kumisaappaissa. Siis kumpparit, sienestys ja marjastussaappaat. Ymmärrän kyllä jos joku sanoo että polvipituiset kiiltävänmustat latex saappaat on seksikkäät.

        Siis mitä ihmettä "Nike?" ja "2 7" teette tällä palstalla, jos heti rupeatte muiden fetissejä haukkumaan tai kauhistelemaan. Pysykää mieluummin jollakin siveyssivuilla ja antakaa meidän nauttia omista omista mieltymyksistämme.


      • Runner46

        Ei se että sulla on niket jalassa tee susta fetistiä. Olet fetisti vasta kun kiihotut jalassasi olevista lenkkareista tai jonkun toisen jalassa olevista lenkkaereista.


    • scouplet

      Kyselin kans ykskerta mieheltä että mikä tässä on niin kiihottavaa kun puen ratsastusvaatteita päälle ja hänen etumus aina alkaa pullottaan siinä kohtaa.
      Hän sitten kertoi että hänellä on pikkasen fetisistiä näihin mun pitkävartisiin kumisiin ratsastus saappaisiin ja et on kerran salaa käyttänyt niitä itsetyydytykseen, mut pesi kuulemma ne senjälkeen hyvin. sanoin et nyt kummiski en ehdi mitään koska pitää mennä tallille. Sovittiin et ratsastan eräälle hiekkamontulle ja hän tulisi sinne. Ite olen aina päiväunissani haaveillut ratsastaa vain saappaissa ja ette usko miten se tuntui kiihottavalle ratsastaa ilman yläosaa onhan siinä se jännityskin josko joku näkisi.
      On sit nautittu tän jälkeen hiekasta, saappaista ja ykskerta mies sai ratsupiiskasta kun oli salaa käyttäny mun saappaita.

      • Hienoa nähdä, että muitakin kiinnostaa ratsastusvaatteet samalla tavalla kuin minua. Varmasti upeita kokemuksia. ;P


    • Punaiset tai valkoiset kiiltävät Hunterit mustan kumiasun kanssa.. toimii paikassa kuin paikassa.

      • Teemu9

        Kiiltävät mustat Hunterit saunassa tyttökaverin jalassa. Nainnin jälkeen toisto on nopea, kun näkee hikinorojen ja sperman valuvan reisiä pitkin edelleen saappaiden varsiin


    • 14+8

      Meillä tyttöystävällä on punaiset latex sukkahousut ja jalassaan valkoiset Tretonin narukumisaappaat. Minulla on itselläni punaiset kontiot. Kyllä saa emäntä kyytiä kontio isännältä.

    • Reh

      Meillä on seksipuuhissa vaimon valkeat Hai-saappaat. Niiissä on `narut`
      edessä. Onko ne lunar hait ? Hän polkee niillä munille, ja antaa kovia potkuja.

      • ja homma käy

        Tääl molemmilla mustat kontiosaappaat naidessa,.


    • seksiakka 2

      Mieheni on kumisaapas fetisti;viime viikonloppuna otettiin viiniä ja ilta huipentui upeaan seksiin.Pukeuduin punaiseen satiiniseen pitkään yöpaitaan ja punaisiin kumisaappaisiin.Mies kävi kuumana ja puski päälle.Lopuksi makasin kontillani sängyn päässä,ukko lykkäsi takaa ja puristi nilkoista.Väliin ukko nai kumisaapaiden varsien väliin ja sain ihanaa seksiä.
      Itse en kumisaappaista kiihotu,mutta pitäähän miehen saada niistä joskus nauttia.

      • miehenfetissi

        Hei!!

        MInunkin miehelläni vastaava fetissi,josta annan hänen silloin tällöin nauttia.
        Ja pakko myöntää,että silloin saan parhaat orgasmini.


    • jännäjuttu

      Meillä punaiset tai tuohenvalkoiset Cityt usein käytössä iltaisin ja myös sängyssä, myös muita malleja/värejä löytyy.
      Joskus miettinyt, että olisi mukava katsella toisen heteron miehen kanssa, kun ystäväni on puketunut saappaisiin, stayuppeihin ja lyhyeen hameeseen....ajatus jännittää.

      • Jotenkin kiihottavaa... varsinkin jos on nakuna niin..


      • kuolavaluujo

        Varmaankin kiihottavaaa katsella toisen vaimoa ja vielä luvan kanssa.....saatttas tehdä mieli kosketella.


      • Koskettelija

        Oletteko etsineet toista miestä teidän seksijuttuihin katselijaksi. Luulisi tuohon löytyvän, varsinkin jos muutakin tarjolla, kuin katselua. Nainen, minihame, sukat, kiiltävät korkokumpparit ja sopiva tunnelma ja lupa kosketella....tulisin milloin vain.


      • jännäjuttu

        Etsitty on, mutta ei ole löytynyt luotettavaa. Ystävättäreni haluaisi sellaisen miehen, joka haluaisi häntä, eikä pelkkiä saappaita...eikä eka kerralla pelkkää panoa. Vaikea tilanne :(


      • Kyllä mieluusti kumisaapas miehenä seuraan liittyisi ja sais vaikkapa katsella miten Nokia korkokumisaappaat sängyssä toimivat parilla.
        Tietysti asiaan kuuluvasti minullakin ois jalassa Nokian kumisaappaat


    • kumipari

      Meillä vaimoni hyväksyy fetissini kumisaappaisiin ja saappaat ovat toisinaan mukana petipuuhissa.Lisäksi vaimollani on tapana kiusoitella minua kumisaappaaista esim.ystäviensä läsnäollessa.
      Vaimoni mukaan kumisaappaat ovat meillä osa esileikkiä.

      • Kummari

        Jos vaimosi mukaan kumisaappaat ovat osa esileikkiä, niin ottaako hän ne pois, kun varsinainen seksi alkaa?


      • kumipari

        No kyllähän kumisaappaat ovat vaimolla jalalassa loppuun saakka.Itse en niitä välttämättä käytä vaan kiihkon aiheuttavat kumisaappaat vaimoni jaloissa.


    • Kesärenkiähuijattiin

      Viime kesällä nukuin ulkoaitassa yhdellä maatilalla. Yöllä kun olin nukkumassa yksi naispuolinen nuori naistyöntekijä tuli yöllä aittaan. Tytöllä ei ollut kuin ohut yöpaita ja punaiset kontiot. Tyttö nousi saappaat jalassa sänkyyni ja alkoi hitaasti runkata kyrpääni ja katsoi että nukun. Pidin silmät melkein kiinni ja minulla seisoi kuin orilla, kun näin tuon nätin mustatukkaisen neidin, joka istui kypräni päälle punaiset kontiot jalassa. Neiti ratsasti siinä hetken, kunnes huomasin että neiti sai orgasmin. Neiti pujahti aitan ovesta ulos.
      Minä jäin kyrpä pystyssä ihmettelemään. Silloin oli pakko runkata loppuun eikä siinä kesänyt kauaa, kun muistelin miltä neiti näytti mansikkamaalla punaiset kontiot jalassaan. Laukesin kunnolla ja menin nukkumaan.
      Sellainen kesäyö.

      • sittenSie

        Sitten sinä heräsit todellisuuteen märistä unistasi ...


      • Hyvätarina

        Oliko kesärengillä muuta suhinaa kyseisen neitosen kanssa?


      • Utelu

        Miltä se neiti näytti siellä mansikkamaalla? Lähinnä kiinnostaisi muukin vaatetus.


      • pikkupikkuveli

        Tänään pilkillä ja ystävättärellä punaiset kontiot jallaassa...piti välillä vilkuilla häntä, meinasi käydä pikkuveli kovaksi. Harmi kun ei ollut muita kiinnostuneita katselemassa, olisi ollut kiva seurata sivusilmällä.


      • Kesärenkiähuijattiin
        Utelu kirjoitti:

        Miltä se neiti näytti siellä mansikkamaalla? Lähinnä kiinnostaisi muukin vaatetus.

        Pitkät ruskeat suoraat hiukset. Keltainen vanha rukan sadetakki, siniset farkut ja sitten ne kontiot. Aika pitkä about 178cm. Ohuet sääret, joten saappaat hieman isohkon näköiset.
        Sitten sielle kommentti. Toiset naiset ne ovat sellaisia jotka ovat tosi kiimaisia. Ne ovat todellsia munahaukkoja, siihen ei päiväunia tarvita. Lopputulos oli, ettei sinä kesänä puutteessa oltu. Muistan vielä kun ensimmäisen kerran lykin neitiä rantasaunassa ja neidillä oli tietysti kontiot jalassa. Pukiksi haukkui jälkeenpäin.
        Eri miehet on ne jotka vain kuvittelee.


      • kokoa

        Muistatko noiden saappaiden kokonumeroa edes suurinpiirtein?


      • kumisaappaatseksissäkö
        pikkupikkuveli kirjoitti:

        Tänään pilkillä ja ystävättärellä punaiset kontiot jallaassa...piti välillä vilkuilla häntä, meinasi käydä pikkuveli kovaksi. Harmi kun ei ollut muita kiinnostuneita katselemassa, olisi ollut kiva seurata sivusilmällä.

        No keskustelussahan on tarkoitus kirjoittaa kumppareista seksin yhteydessä,
        miksi vain vilkuilit, miksette alkaneet toimiin, oliit päässyt kokeilemaan miltä kumisaappaat seksiaktn yhteydessä toimii, mitä ne antavat.

        Koetetaas pysytellä keskuselun avauksessa kirjoitetussa aiheessa: kumisaappaat seksissä ....


      • Pyhäyksinkertaisuus
        kumisaappaatseksissäkö kirjoitti:

        No keskustelussahan on tarkoitus kirjoittaa kumppareista seksin yhteydessä,
        miksi vain vilkuilit, miksette alkaneet toimiin, oliit päässyt kokeilemaan miltä kumisaappaat seksiaktn yhteydessä toimii, mitä ne antavat.

        Koetetaas pysytellä keskuselun avauksessa kirjoitetussa aiheessa: kumisaappaat seksissä ....

        Jos neiti oli haukkunut rantasaunasession jälkeen pukiksi jälkeenpäin, niin päättelepäs siitä, oliko kyseessä muutakin, kuin vilkuilua.


      • kumisaappaatseksissäkö
        Pyhäyksinkertaisuus kirjoitti:

        Jos neiti oli haukkunut rantasaunasession jälkeen pukiksi jälkeenpäin, niin päättelepäs siitä, oliko kyseessä muutakin, kuin vilkuilua.

        Pilkilähän sie kerroit olleesi, mitään rantasaunaan liittyvää tässä ei ole havaiitavissa:
        "Tänään pilkillä ja ystävättärellä punaiset kontiot jallaassa...piti välillä vilkuilla häntä, meinasi käydä pikkuveli kovaksi. Harmi kun ei ollut muita kiinnostuneita katselemassa, olisi ollut kiva seurata sivusilmällä."

        ei tuossa kommentoimassani kirjoituksessa ole mistään rantasaunasta kirjoiteltu, että pyhä yksinertaisuus


      • Äimänkäkikello

        "Pitkät ruskeat suoraat hiukset. Keltainen vanha rukan sadetakki, siniset farkut ja sitten ne kontiot. Aika pitkä about 178cm. Ohuet sääret, joten saappaat hieman isohkon näköiset.

        Sitten sielle kommentti. Toiset naiset ne ovat sellaisia jotka ovat tosi kiimaisia. Ne ovat todellsia munahaukkoja, siihen ei päiväunia tarvita. Lopputulos oli, ettei sinä kesänä puutteessa oltu. Muistan vielä kun ensimmäisen kerran lykin neitiä rantasaunassa ja neidillä oli tietysti kontiot jalassa. Pukiksi haukkui jälkeenpäin.

        Eri miehet on ne jotka vain kuvittelee."



        Tuossa ei mistään pikkimiestä puhuta halaistua sanaa.


      • Äimänkäkikello

        Siis pilkkimisestä, ettei pilkunpiip taas pääse sanomaan.


      • kumisaappaatseksissäkö
        Äimänkäkikello kirjoitti:

        "Pitkät ruskeat suoraat hiukset. Keltainen vanha rukan sadetakki, siniset farkut ja sitten ne kontiot. Aika pitkä about 178cm. Ohuet sääret, joten saappaat hieman isohkon näköiset.

        Sitten sielle kommentti. Toiset naiset ne ovat sellaisia jotka ovat tosi kiimaisia. Ne ovat todellsia munahaukkoja, siihen ei päiväunia tarvita. Lopputulos oli, ettei sinä kesänä puutteessa oltu. Muistan vielä kun ensimmäisen kerran lykin neitiä rantasaunassa ja neidillä oli tietysti kontiot jalassa. Pukiksi haukkui jälkeenpäin.

        Eri miehet on ne jotka vain kuvittelee."



        Tuossa ei mistään pikkimiestä puhuta halaistua sanaa.

        "Tuossa ei mistään pikkimiestä puhuta halaistua sanaa."

        Olisikohan aika yrittää seurata keskustelun kulkua jotta tiedät edes kenen kirjoitusta kulloinkin kommentoit!


      • Äimänkäelle
        Äimänkäkikello kirjoitti:

        "Pitkät ruskeat suoraat hiukset. Keltainen vanha rukan sadetakki, siniset farkut ja sitten ne kontiot. Aika pitkä about 178cm. Ohuet sääret, joten saappaat hieman isohkon näköiset.

        Sitten sielle kommentti. Toiset naiset ne ovat sellaisia jotka ovat tosi kiimaisia. Ne ovat todellsia munahaukkoja, siihen ei päiväunia tarvita. Lopputulos oli, ettei sinä kesänä puutteessa oltu. Muistan vielä kun ensimmäisen kerran lykin neitiä rantasaunassa ja neidillä oli tietysti kontiot jalassa. Pukiksi haukkui jälkeenpäin.

        Eri miehet on ne jotka vain kuvittelee."



        Tuossa ei mistään pikkimiestä puhuta halaistua sanaa.

        Niin, pilkillähän edelleen kirjoitti olleensa.

        Kannattaisi seurata keskustelua, ymmärtää kekustelu ja sen edistymnen ennen kuin kommentoi keskustelua.

        Ei se siitä pilkillä olosta miksikkään muuttunut, lainattukin tästä keskustelusta,
        koeta siis jatkossa seurata keskustelun kulkua jotta tiedät mihin kirjoitukseen kommentoit


    • Saapastopi

      Meillä vaimon kanssa molemmilla Laurat jalassa. Minulla lisäksi Marigoldin mustat paksut lateksihanskat. Kumihanskoilla on hyvä kiihottaa vaimoa nussimalla pillua tai peppua.

    • Kumisaapaspariskunta2

      Meillä kumisaappaat ovat mukana seksissä toisinaan.Itse miehenä ne kiihottavat minua suunnattomasti.Vaimoani ne eivät säväytä erityisemmin,vaikka hän ne seksissä hyväksyykin.
      On ihana tuntea kumin kosketus iholla rakastellessa,Ja antaapa voimoni minun jopa laueta kumisaappaiden varsienkin väliin.

    • Mar3

      On ihanaa, kun vaimoni laittaa seisovan kaluni punaisten hai-sappaitten väliin. Hän pitää sitä saappaiden välissä, ja potkaisee sitten sitä. Potkut tulee kaluun ja kiveksille, hai-saappaat on hyvät naisille itsepuolustuksessa (potkimisessa).

    • hdhfdhddh

      Meillä kumppareita pidetään marjametsässä.

    • K.Ontio

      Kumpparit ovat hienoja, varsinkin kontiot käännettyjen varsien kanssa.

      • MiestenSaappaita

        "Kumpparit ovat hienoja, varsinkin kontiot ..."

        Ovathan ne valmistajankin kertoman mukaan miesten kumisaapasmalli, miehiseen jalkaan suunniteltuja, miten ne taas liittyvät keskusteluun seksistä, ei mitenkään!


    • rekrak

      olen kiinnostunut jostain syystä nimenomaan pitämään itse naisten kontiosaappaita. mielellään punaisia ja liian pieniä. löytyykö ketään muuta tällaista? myös muiden pitämänä liian pienet kumisaappaat kolahtavat. mitä pienemmät, sitä parempi.

      • MiestenMalliaKontiot

        " naisten kontiosaappaita"
        oliskohan syy käyttäytymiseesi siinä että saappaan valmistajakin ilmoittaa sivuillaan kontioiden olevan miesten kumisaappaat malliltaan ...


      • samahomma

        aina kun mahdollista niin jollain verukkeella lainaan naisilta itselleni liian pieniä kumisaappaita vaikka helposti saatavilla olisi oikeankin kokoisia. jalkani koko on 42-43, mutta pystyn silti käyttämään jopa 38 kokoa. kerran olimme tuttavaperheen kanssa mökkeilemässä heidän sukulaistensa mökillä ja kalaan lähdettäessä ryhdyimme etsimään kumisaappaita. no, minä taas jostain syystä jättäydyin viimeiseksi valitsijaksi pois porukasta ja kun tulin tutkailemaan varastoa, ei siellä ollut enää jäljellä kuin kohtuu ison näköiset vanhat mustat saappaat ja keltaiset hait. nostin toisen mustan saappaan ja nopean vilkaisun perusteella osasin sanoa että sen pohjassa olisi ollut muka reikä. puolivitsillä sitten heitin kokeilevani noita keltaisia kumppareita, josko ne menisivät jalkaani. otin toisen saappaan, varren sisällä luki jonkun tytön nimi, ja kuluneisuuden vuoksi vasta toisen saappaan pohjasta erotin numerot 37. nappasin huopapohjalliset pois saappaiden sisältä ja mitään sanomatta runnoin jalkani noihin pieniin keltaisiin haisaappaisiin. varpaita kyllä kieltämättä puristi melkoisesti, mutta uskottelin niiden olevan aivan sopivat, sillä muuallakin pullotti. käänsin puheenaiheen johonkin muuhun ja lähdimme kävelemään kohti järveä, tarkoituksena kiertää sen toiselle laidalle nuotiopaikalle.
        tämäkin olisi ollut jo tarpeeksi minulle, mutta myöhemmin tulistellessa kumisaappaani nousivat taas puheeksi, ja vinkkasin että vähän ovat ehkä napakat. no, unelmieni täyttymykseksi tuttavaperheeni reilu parikymppinen nainen otti toisesta jalastaan punaisen kontionsa, tutkaili pohjaa ja totesi niiden olevan kolmiysit. Hän sanoi oman kengännumeronsa olevan kyllä 40 ja saappaiden olevan vain lainassa hänen 14 vuotiaalta siskoltaan. hän arveli 37 haiden olevan ehkä hänellekin hieman napakat, mutta ehdotti vaihtoa, jos 39 saappaat menisivät haita paremmin minun jalkaani. no, tuumasta toimeen ja minä kiskoin jalkaani hänen uutuuttaankiiltävät punaiset kontionsa, ja annoin hänelle ne pienet kuluneet keltaiset hait. tunne oli taivaallinen kun sulloin noita tiukkoja punaisia kontioita jalkaani kaikkien katsellessa. jalkaterä sopi melko hyvin, mutta varsi oli pohkeesta tiukka. kuten voitte arvata, mökille takaisin tullessamme en sännännyt heti ensimmäiseksi vaihtamaan kenkiä, vaan jätin nuo punaiset kolmiysit kontiot mökkikengikseni loppureissun ajaksi, "jotteivät lenkkarini kastuisi kosteassa nurmikossa". jonkin aikaa alkuun vuorottelimme kontioita tuon naisen kanssa, kunnes hän siirtyi pitämään aikaisemmin kertomiani keltaisia haisaappaita. voitte vain kuvitella, mikä riemu huussin puolella oli, kun sulloin yöllä vessareissulle lähtiessäni nuo punaiset kontiot jalkoihini, nappasin lämpimällä kelillä naisen jalassa hikoontuneet keltaiset hait salaa terassilta, ja tepastelin tarpeilleni.


      • piensaapastelija

        Mul oli tapana nuorempana ku asuin kotona lainata muiden saappaita, enkä sen takia ees halunnu hankkia omia. Silloin tällöin pihahommiin uskaltauduin lainaamaan siskoni 39 tai 38 kokoisia punasia vikingin nauhallisia kumppareita tai äitini vanhoja numeron 40 kontioita. Niiden vikingien nauhoja sai löysyttää että menivät jalkaan, ja silloinkin vähän väkipakolla ja ohuen sukan kanssa. Mutta voi luoja sitä tunnetta kun leikkasi nurmikkoa pienet punaiset nyörilliset kumpparit jalassa. Jäivät vielä varresta ruttuun kun ottivat pohkeesta kiinni, ei ollut lasten koon saappaiden varrensuuta mitoitettu raavaan kokoisen miehen pohkeelle. Pari kertaa oon nähny nuo kumpparit jälkeenpäin siskollani jalassa, mutta ei oo tullu tilaisuutta vaivihkaa sovittaa jalkaan. Röökillä käydessäni kyllä lainaan silloin tällöin vaimoni 40 koon punaisia haita tai saman koon kukkakuvioisia halppissaappaita, vaan ovatpa nuo molemmat eksyneet jalkaani sienimetsälläkin ;)


      • kummarikaikkonen

        mulle ei ole niinkään väliä sillä minkä kokoiset kumisaappaat ovat, kunhan nyt eivät kovin isot. kiihottavinta mullekkin on just se että saa vetää naisten käyttämät/aikaisemmin omistamat (en nyt sano että naisten kumisaappaat ettei muuan onneton ukko tule taas vaihteeksi meuhkaamaan siitä kuinka kontiot eivät voi olla naisten saappaat, minulle sillä ei ole mitään väliä, mutta ehkä joku saa siitä ainoan elämänsä sisällön ja tyydytyksen että käy kirjoittamassa saman viestin joka toisen kontioviestin perään, niin suotakoon hänelle se) omaan jalkaani. tietysti tässä tulee sitten se, että mitä pienemmät ja värikkäämmät saappaat on, sitä enemmän siinä tulee se mielikuva "tyttöjen kumppareista".¨
        eteisestä löytyy muutama pari erikokoisia mustia kontioita, 39-41, muuan sukulaiselta pöllityt punaiset rikkinäiset kontiot kokoa 38 ja valkoiset kirpparilta edullisesti löydetyt hunterit kokoa 40. kerran olen noita huntereita uskaltautunut pitämään kaupungilla, tosin lahkeet varsien päällä. punaisia kontioita en ole juurikaan pitänyt kotipihan ulkopuolella paitsi sen vuoksi että ne herättävät huomiota, myös siksi etten pysty pitämään niitä kovin kauaa. pari kertaa ihan kokeilumielessä on tullut vedettyä jalkaan kalareissulle, mutta molemmilla kerroilla varressa oleva reikä hörppäsi vettä ja varpaat puutuivat jo melko nopeasti.


      • NokianJalkineilta
        kummarikaikkonen kirjoitti:

        mulle ei ole niinkään väliä sillä minkä kokoiset kumisaappaat ovat, kunhan nyt eivät kovin isot. kiihottavinta mullekkin on just se että saa vetää naisten käyttämät/aikaisemmin omistamat (en nyt sano että naisten kumisaappaat ettei muuan onneton ukko tule taas vaihteeksi meuhkaamaan siitä kuinka kontiot eivät voi olla naisten saappaat, minulle sillä ei ole mitään väliä, mutta ehkä joku saa siitä ainoan elämänsä sisällön ja tyydytyksen että käy kirjoittamassa saman viestin joka toisen kontioviestin perään, niin suotakoon hänelle se) omaan jalkaani. tietysti tässä tulee sitten se, että mitä pienemmät ja värikkäämmät saappaat on, sitä enemmän siinä tulee se mielikuva "tyttöjen kumppareista".¨
        eteisestä löytyy muutama pari erikokoisia mustia kontioita, 39-41, muuan sukulaiselta pöllityt punaiset rikkinäiset kontiot kokoa 38 ja valkoiset kirpparilta edullisesti löydetyt hunterit kokoa 40. kerran olen noita huntereita uskaltautunut pitämään kaupungilla, tosin lahkeet varsien päällä. punaisia kontioita en ole juurikaan pitänyt kotipihan ulkopuolella paitsi sen vuoksi että ne herättävät huomiota, myös siksi etten pysty pitämään niitä kovin kauaa. pari kertaa ihan kokeilumielessä on tullut vedettyä jalkaan kalareissulle, mutta molemmilla kerroilla varressa oleva reikä hörppäsi vettä ja varpaat puutuivat jo melko nopeasti.

        "kuinka kontiot eivät voi olla naisten saappaat"

        Nokian jalkineet ivuillaan ilmoittavat kntioiden olevan miesten kumisaappaat,, asian voi halutessaan arkistaa ko. sivuilta löytyvästä nokian jalkineiden tarusta.

        Eivät kontiot siis ole edes suunniteltu naisellee vaan miehelle. nainen saattaa käyttää kontioita, se ei kuitenkaan tee noista miesten kumisaappaista naisten, se ei ole miksikään muuttunut vaikka näsäviisaasti kommentissasi jätit sana kumi välistä pois kirjoittaen ensin: naisten sappaat, ja perään naisten kumisaappaat.

        Myönnä siis jo todellisuus, Kontiot eivät ole naisten kumisaappaat, vaikka nainen saattaa käyttääkin tuota miesten kumisaapasmallia


      • Kontion-historiaa_roots
        kummarikaikkonen kirjoitti:

        mulle ei ole niinkään väliä sillä minkä kokoiset kumisaappaat ovat, kunhan nyt eivät kovin isot. kiihottavinta mullekkin on just se että saa vetää naisten käyttämät/aikaisemmin omistamat (en nyt sano että naisten kumisaappaat ettei muuan onneton ukko tule taas vaihteeksi meuhkaamaan siitä kuinka kontiot eivät voi olla naisten saappaat, minulle sillä ei ole mitään väliä, mutta ehkä joku saa siitä ainoan elämänsä sisällön ja tyydytyksen että käy kirjoittamassa saman viestin joka toisen kontioviestin perään, niin suotakoon hänelle se) omaan jalkaani. tietysti tässä tulee sitten se, että mitä pienemmät ja värikkäämmät saappaat on, sitä enemmän siinä tulee se mielikuva "tyttöjen kumppareista".¨
        eteisestä löytyy muutama pari erikokoisia mustia kontioita, 39-41, muuan sukulaiselta pöllityt punaiset rikkinäiset kontiot kokoa 38 ja valkoiset kirpparilta edullisesti löydetyt hunterit kokoa 40. kerran olen noita huntereita uskaltautunut pitämään kaupungilla, tosin lahkeet varsien päällä. punaisia kontioita en ole juurikaan pitänyt kotipihan ulkopuolella paitsi sen vuoksi että ne herättävät huomiota, myös siksi etten pysty pitämään niitä kovin kauaa. pari kertaa ihan kokeilumielessä on tullut vedettyä jalkaan kalareissulle, mutta molemmilla kerroilla varressa oleva reikä hörppäsi vettä ja varpaat puutuivat jo melko nopeasti.

        "en nyt sano että naisten kumisaappaat ettei muuan onneton ukko tule taas vaihteeksi meuhkaamaan siitä kuinka kontiot eivät voi olla naisten saappaat"

        Eivät kontiot todellakaan ole naisten kumisaappaat, tässä Kontiosaappaiden historiaa, eipä pitäsi jättää kummarikaikkosellekaan mitään epäselväksi vaikka on vuositolkulla yrittänyt selittelemällä ja ja nimittelemällä saada oman kuvitelmansa kontioista kaikkien nähtäville, kuvitelmast eivät välttämättä aina kohtaa todellisuutta kuten tästä nokian jalkineiden historiasta voi itse kukin todeta, kummarikaikkonenkin voinee tyytyä todellisuuteen perustuvaan asiaan kontioita puolustellessaan ...

        "SE ON ILMOJA PIDELLYT, JO VUODESTA 1898

        Täällä kaukana pohjoisessa asuu omintakeinen kansa, jolle on tunnetusti ilmoja pidellyt. Siksi Suomi on maailman paras saapasmaa.

        Meidän tarinamme alkoi vuonna 1898 kun joukko liikemiehiä perusti Helsinkiin Suomen Gummitehdas Osakeyhtiön. Yhtiön liikeideana oli valmistaa laadukkaita kumijalkineita arkisen ilmastomme erikoistarpeisiin.

        Kansa hullaantui kumijalkineista ja tehdas siirrettiin Helsingistä Nokialle. Nokia todettiin sen verran napakaksi nimeksi, että kumitehdas otti sen käyttöön kaikessa markkinoinnissaan.

        Erikoisjalkineita ja klassikkosaappaita
        Vuodet vierivät. Suomi teollistui, kehittyi ja kansainvälistyi. Sodan jälkeen kansa halusi laadukkaita erikoisjalkineita sekä malleja harrastuskäyttöön. Klassikoksi jäi eritoten 1960-luvun Hai, joka suunniteltiin alun perin purjehtijoille.

        Kaikkien aikojen klassikkosaapasta saatiin odottaa vuoteen 1973, jolloin esittelimme pitkävartisen miestensaappaan Kontion. Kontiosta tuli kiistaton kumisaappaiden kuningas, suomalaisen jalkinesuunnittelun taidonnäyte."


      • kummarikaikkonen

        oli muuten btw toinen kerta ku kirjottelin koko suoli24 palstalle. mulle on ns. "kontiofriikkinä" aivan sama onko saapas suunniteltu miehelle, naiselle tai vaikka hevoselle. sillä ei ole ei niin mitään seksuaalista merkitystä. pääasia on että saapas tulee naisen jalasta, ja leimautuu tietyllä tapaa käyttäjäänsä. kannustaisin myös harjoittelemaan hieman sisälukutaitoa, puhuin naisten käyttämistä saappaista, mikä tarkoittaa saapasparia jota nainen on käyttänyt. jos tarkoittaisin suorasti naisille suunniteltuja saappaita, puhuisin naisille suunnitelluista saappaista :)
        palstaa kauan jo lukeneena jaksan muuten ihmetellä sinnikkyyttäsi, ihan kuin odottaisit jotain diplomia tai kunniamainintaa siitä että jaksat huutaa että kontiot ovat miehille suunnattu kumisaapasmalli, vaikkei kukaan mitään muuta ole väittänytkään. (paitsi nyt kun kävin katsomassa jalkineiden omalta sivulta, näyttäisi siltä että kontioita markkinoidaan ns. unisex-mallina)
        josko etsisit jonkin paremman harrastuksen täyttämään tyhjiötä elämässäsi, et tule tuolla jankkaamisella saavuttamaan koskaan mitään muuta kuin eripuraa ja turhaa kinaa kumisaappaiden ystävien välille, kuihduttaen samalla keskustelun :)


      • MiestenNaisten

        Onhan farkutkin alunperin miesten työhousut. Kun nykyisin katselee nuoria neitoja farkuissaan, tätä on vaikea muistaa.
        Sama se on saappaidenkin kohdalla.


      • fdsfdsfdsf
        MiestenNaisten kirjoitti:

        Onhan farkutkin alunperin miesten työhousut. Kun nykyisin katselee nuoria neitoja farkuissaan, tätä on vaikea muistaa.
        Sama se on saappaidenkin kohdalla.

        Varsinkin kontiot aiheuttvat suuria tunnepurkautumisia. Aivan kuten tuossa tehtaan tekstissä sanottiin, tehtin kontiot miehille, mutta varsinkin tänäpäivänä naiset ovat omineet kontiot itselleen ja kaiken lisäksi pitävät punaisia kontioina varattuinan vain naisten käyttöön. Suomessa puhutaan niinsanotusta tasa-arvosta, mitähän se lienee tarkoittaa.


      • menneinävuosina
        fdsfdsfdsf kirjoitti:

        Varsinkin kontiot aiheuttvat suuria tunnepurkautumisia. Aivan kuten tuossa tehtaan tekstissä sanottiin, tehtin kontiot miehille, mutta varsinkin tänäpäivänä naiset ovat omineet kontiot itselleen ja kaiken lisäksi pitävät punaisia kontioina varattuinan vain naisten käyttöön. Suomessa puhutaan niinsanotusta tasa-arvosta, mitähän se lienee tarkoittaa.

        " jaksat huutaa että kontiot ovat miehille suunnattu kumisaapasmalli, vaikkei kukaan mitään muuta ole väittänytkään"
        Tosin todellisuudessa täällä kirjoitetaan kontioiden olavan naisten kumisaappaat, näinhän muutamat täällä haluaisivat kuvitella asian olevan, todellisuudessa nainen saattaa käyttää kontiota kumppareinaan, jos olet seurannut tätä palstaa vuosia, olisi sinun myös pitänyt haita tuo seikka kirjoituksissani, ymmärtää lukemansa; jos "huutamisesta" kirjoitat, huudat itse samoin ymmärtämättä mitä on kirjoitettu todellisuudessa. Muista jatkossa huomioida tämä josta olen vuosia kirjoittanut sinun ymmärtämättä lukemaasi tekstiä: Nainen saattaa käyttää kontiota kumppareinaan kontioiden olematta naisten kumisaappaat, täällä on kirjoitettu kontioista naisten kumisaappaina joka on hieman eri asia kuin naisella on kontiot ...

        "Mutta varsinkin tänäpäivänä naiset ovat omineet kontiot itselleen"
        Noinhan se oli joitakin vuosia takaisn kun naiselle ei ollut mistä valita kumpparinsa, vuonna 2015 asia on korjaantunut ja naisella on varaa mistä valita ja se näkyy naisten kummpparien lisääntyneessä käytössä, ei ole enää pelkkiä tylsiä kontiota

        "Onhan farkutkin alunperin miesten työhousut"
        Tosin naiselle on oma malli farkuissa joka eroaa malliltaan huomattavasti miesten farkuista, kontioissahan näin ei ole.


      • Anekdootti

        Kyllä naisten suosimat punaiset Kontiot eroaa ulkonäöllisesti melko paljonkin miesten suosimista mustista. Jos malli on hyvä, niin miksi turhaan muuttaa sitä.


      • wewewerewr

        Itseasiassa musta ja valkoinen ovat aivan saman malliset. Eroahan löytyy vain varren suun heijastinnauhan paikasta. Punaisissa heijastinnauha on lähempänä varren suuta.
        Minusta eroa on aika vähän, väri se suurin.


      • menneinävuosina
        Anekdootti kirjoitti:

        Kyllä naisten suosimat punaiset Kontiot eroaa ulkonäöllisesti melko paljonkin miesten suosimista mustista. Jos malli on hyvä, niin miksi turhaan muuttaa sitä.

        "Kyllä naisten suosimat punaiset Kontiot eroa,,,,"

        Oli kontioiden väri sitten mikä oli, malli on sama miehelle suunniteltu kumisaapas, ei eroa siitä alkuperäisestä mustasta kontiosta vaikka niin haluat itsellsi uskotella tai lämpimiksesi provoilla täällä keskusteluissa

        " paikasta. Punaisissa heijastinnauha on lähempänä varren suuta"
        Tosin saapas on täysin saman mallinen kuin muutkin kontiot, ei se heijastin nauhan sijainti mallia mksikään muuta, jos malli olisi muu olisi se saapas nimettykin muuksi


    • mulla samalainen halu pitää ainakin jalan vaatimaa kokoa.Mulle sopii selaiset siniset vegat jonka koko on 35 ja mun jalka on 38-39.
      On kiihotavaa kun jalkoja pakotaa.

      • Murkkuiänmuisto

        Onhan siinä kieltämättä oma kiihottavuutensa. Kivun ja nautinnon raja on tunnetusti häilyväinen. Itse muistan murrosiän Kontioni, kun jalka oli kasvanut jo melkein miehen mittoihin eli yli 41, mutta saappaat olivat lasten kokoa, muistaakseni kokoa 37. Vaikka kumi venyykin, niin rajansa kaikella. Useita numeroita liian pienten saappaiden pitäminen kostautui ja kerran ne sitten repesivät takaosastaan jalkaan laittaessa. Voi sitä surua. Menetyksen tunne oli lähes musertava. Onneksi hoksasin, että kenkälusikan avulla saappaat sai vielä jalkaan, vaikka ne olivatkin varren takaosasta revenneet. Äiti oli kuitenkin jossakin vaiheessa huomannut pahat repeämät ja oli heittänyt ne salaa roskiin. Vaikka liian pienillä ja vettä pitämättömillä saappailla ei monen mielestä ole mitään arvoa, niiden saappaiden tunnearvo oli korvaamaton.


      • rekrak

        olen ollut huomaavinani, että varsinkin strong- mallin nykyaikaisissa kontioissa varsinkin kantapää on kovin jäykkä, joten uudet kontiot tuskin hajoaisivat siitä. nykyisen materiaalin kontiot kyllä joustavat enemmän, joten pienemmät saappaat saa helpommin jalkaan, olen sovittanut kaupassa 42-43 jalkaani jopa 35 kokoisia punaisia kontioita kun taas vanhemmassa suomen tuotannossa 37 on minimi joka menee jalkaani. montaa askelta en pystynyt ottamaan, ja onneksi eivät kuitenkaan revenneet :D
        vanhan materiaalin kuviottoman kankaan kontiot taas jostain syystä tuntuvat pienemmissä kokonumeroissa paremmalta jalassa: käyttösaappaina minulla onkin 39 kokoiset vanhan malliset mustat kontiot, kun taas mitä olen lainaillut muilta saappaita niin 40 kokoiset strong-kontiot puristavat enemmän varpaita kuin nuo.
        nuo 39 kokoiset kontiot ovat muuten alunperin erään nuoren naisen saappaat, olen saanut ne ns. oma-aloitteisella vaihtokaupalla, usean vaiheen kautta. aloittaen 42 kokoisista itselleni ostamista uusista kontioista. työskentelen hommissa, joissa on paljon kenttätyötä luonnossa ja joudun käyttämään paljon omaa autoa. eräänä kesänä minulla oli vajaa parikymppinen poika mukanani harjoittelijana, eikä hänellä ensimmäisenä päivänä ollut saappaita matkassa. kastuneiden kenkien seurauksena hän oli lainannut joltakulta jo seuraavaksi päiväksi 41 kokoiset uuden mallin kontiot, hieman kuluneemmat kuin itselläni. hän viskasi ne peräkonttiin, ja jo ensimmäisellä työmaalla nappasin hänen huomaamattaan hänen saappaansa peräkontista.
        toinen vaihto sattui erään sukulaisnaisen kanssa mökillä. hänellä oli samanlaiset saappaat kuin minulla, mutta kokoa 40. kukaan ei edes aavistanut mitään kun vaihdoin saappaittemme paikkoja illalla.
        nykyiset saappaani sain hieman riskaapelimmin, nimittäin firman useamman päivän koulutustilaisuudessa eräällä leirikeskuksella. yhtiö on sen verran suuri, etten edes tuntenut juuri ketään muista toimipisteistä saapuneita. tietenkin maastopainotteiseen koulutukseen oli lähes kaikki ottaneet kumisaappaat mukaan, ja heti alkuun skannasin läpi kaikkien saappaat eteisessä kuten kumpparifettareilla tapana on, ja lopputulemani oli ettei naisilla ollut mukanaan kuin halppiskumppareita, eräsaappaita tai haisaappaita, kaikki kontiot olivat miesten tuomia suurikokoisia. onnekkaana yhteensattumana jäin eteistilaan selailemaan puhelintani, kun yksi parikymppinen nainen kävi tuomassa saappaansa sinne muovikassissa. jotain siinä tervehdin yms. ja naisen käytyä sisään itse keskuksen puolelle, hyökkäsin tietenkin heti hänen pussilleen. no, siellähän oli vanhanmalliset mustat kontiot kuviottomalla vuorella. päätin ottaa riskin, vilkaisin oven ikkunasta ettei pihalta ollut tulossa ketään sisälle ja sovitin saapasta jalkaani. jalkaanhan se meni, ja sain siinä samassa oivalluksen ottaa riskin ja vaihtaa ne omieni kanssa että saisin tutustua niihin paremmin. äkkiä kontio pois jalasta, omat aiemmin sukulaisnaiseltani vaihtamani saappaat pussiin ja samalle paikkaa. tytön saappaat muiden miesten kontioiden läheisyyteen ja pikainen pakeneminen paikalta. onneksi tyttö ei huomannut mitään vaikka saappaat ovat varsin eri näköiset, mutta ehkä tottumattoman silmään "samannäköiset tavalliset nokia kumpparit". kuljin koko koulutuksen ajan noissa saappaissa jotka paljastuivat myöhemmin tutkiskellessani 39 kokoisiksi, ainoa ongelma oli pikkuveitikan hillitseminen. oli melko kiihottava tunne seisoa lähellä tuota tyttöä, kun tiesi käyttävänsä hänen kumppareitaan ;)
        nuo kontiot ovat yhä käyttösaappainani, eikä kukaan ole kysellyt mitään vaikka ovat silminnähden pienikokoiset :D


    • Mulla samalinen halu pitää pienempia saapaita kun jalan koko

    • ohiikuljija

      Pellolla missä on talkoonaisia tekemässä rikkaruohojen siivousta, siellä on kiva katsella naisia pitkävartissa kumisaappaissa ja tiukoissa pepuissaan.

    • Saapasukko

      Hei!

      Meidän pariskunnalle kumisaappaat antavat vauhtia sänkypuuhiin.Itse en saappaita käytä,mutta minua kiihottaa suunnattomasti vaimoni vetäessä kumisaappaat jalkaansa.Itse vaimoni ei saappaista kiihotu,mutta minulle hän suo niillä nautinnon.Rakatellessamme vaimoni toisinaan käyttää sängyssä punaisia kumisaappaitaan tai vaatii minua katsomaan tyydyttäessään itseään sauvalla.Samalla kumisaappaat jaloissaan.Ja kiima on uskomaton.Ilmeisesti vaimoni on huomannut saavansa näin kiihkeämpää seksiä.
      15 vuotta avioliittoa toki vei ennen kuin tähän on päästy,mutta avain siihen on keskustelu ja toisiinsa luottaminen.

      • Hyvältäkuulostaa

        Kiva kuulla. Joskus nettikeskusteluissa kuulee riipaisevia tarinoita pieleen menneistä keskusteluista, joissa puoliso on reagoinut juuri päinvastoin eli kieltäytynyt täysin fetissiseksistä. Onneksi noita ymmärtäväisiä ja oman etunsakin ymmärtäviä naisiakin on olemassa. Pidä tiukasti kiinni. Olet oikea onnenpekka!


    • vaasanreissu

      suviseuroissa seurasin viereisen asuntovaunun nuortapariskuntaa jotka sopivan hetken tultua tulivat vaunulle,molemmilla kumpparit jalassa,siinä kiireessä ei saappaita riisuttu, vaan naitiin saapaat jalassa.Naisen saapas näkyi useasti ikkunasta.Kivan rento tilanne,oliko saappaat tarkoituksella jalassa..

      • rekrak

        hoksitko kattoa minkälaiset oli saappaat?


    • Kontsakas

      Meillä homma menee niin päin, että vaimolle on juhlaa, kun saa hieroa pilluaan minun 46-numeron mustiin Kontioihin. Kuulemma on jotenkin niin kiihottvan juntin oloista, kun panohommissa on mausteena isot, mustat ja kiiltävät saappaat.

    • punaisetsaappaat
    • dexsi

      Tyttö ystävälläni jalassa nokian hienot kumisaappaat Wedge High/Originals Julia Lundsten
      Rakastelu on ihanaa

    • Minun kontiot, kokoa 48, ovat neitseelliset vielä, mutta niiden kumi tuntuu mukavan tahmean liukkaalta :)

    • Anonyymi

      Minä tallaan miehen seisovan siittimen päälle , kun hän on polvillaan lattialla. Minulla on jalassa punaiset Hai-saappaat. Minun saapas polkee sitä , välillä kevyesti , ja raskaammin. Sitten potkaisen , saappaalla potku sattuu varmaan kiveksiin. Jatkan polkemista , ja potkimista. On miehellä paikat hellänä saappaitteni jäljiltä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      274
      3020
    2. 201
      2866
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      70
      2454
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      218
      1929
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1368
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1202
    Aihe