Miehenä ihmettelen tätä asiaa. Minulla on ollut yhtaikaa panoringissä useita sinkkunaisia. Aina olen sanonut heille etukäteen, että olen avoliitossa eli varattu.
Yhdelle sinkulle sanoin että minulla on kolme naista joita panen vakituisesti ja yksi heistä on avovaimoni. Tää sinkku nainen sitten soitti minulle perään ja pyysi tuleen luokseen.
Kerran oon kärynnyt salarakkaasta avokille. Se oli kesäharjoittelija ja oli siloin viimistä viikkoo mulla duunissa. Sattui avokki tulee työpaikalle ja näki, oli paha kiistää. Sanoin avokille, että se oli vaan hetkellinen hairahdus ja että en tule jatkamaan sitä, enkä ota töihin. Avokki sanoi sittemmin harkinneensa eroa, mutta sanoi sitten kuitenkin haluavansa jatkaa mun kanssa.
Miksi naiset suostutte seksiin varatun kanssa
15
129
Vastaukset
- juupa juu
Mitäs luulet? Siksi ettet jää vierelle kärkkymään ja vaatimaan mitään. Muuten, oletko ajatellut, ettet ehkä ok se ainoa näille naisille. Meillä naisillakin on omat miesrinkimme :D
- Yrittäjämies
Ei ainakaan näillä mun rinkinaisilla ole muita miehiä. Saan tulla ihan koska vaan naisten luo. En ole joutunut jonottamaan kertaakaan. Ei senpuoleen ole mitään kutinoitakaan genitaaleissa.
Erikseen on sitten nämä satunnaiset, joille oon sanonut ettei voida olla säännällisesti kun asuvat niin kaukana. Näistä en tietenkään osaa sanoa, kumia käytän tietenkin heidän kanssa aina. Vaikka saankin kuulla ettei ole kumille pienintäkään tarvetta ;)
Yks nainen lähti ringistä vapaan itseään nuoremman miehen matkaan. Nainen kysyi minulta ensin lupaa lähteä. Oli saanut mieheltä kutsun ravintolaan treffeille. Sanoin naiselle asian olevan ok sillä eihän me olla avoliitossa. Toivotin onnea hänenlle.
On mulla naisille vaatimuksia. Tupakoimattomuutta vaadin ja alkon runsaus on kans pois laskuista. Eli mun naisilla pitää olla itsekuria. Ja jos ei harrasta liikuntaa, niin oon vaatinut aloittamaan. Nytkin olen saanut nuorimman rinkiläisen hiihtämän. Siis oikeesti suksilla, tosin pistin kyllä porkkanaksi lapinmatkan hiihtosesongin aikana. - yöks
nykyajan naiset...
- eiymmärrä
yöks kirjoitti:
nykyajan naiset...
Yököttelet naisille ketjussa, joka kertoo panorinkiä pitävästä miehestä, jolla on vielä lisäksi satunnaisiakin panoja?
- Nainen jakaa
eiymmärrä kirjoitti:
Yököttelet naisille ketjussa, joka kertoo panorinkiä pitävästä miehestä, jolla on vielä lisäksi satunnaisiakin panoja?
Yök.
- tietäjä
Nainen jakaa kirjoitti:
Yök.
Siinä yhtä vituttaa kun ei saa pillua.
- *anomies Tuomas
Olipas vähän outo kymysys. Mitä varatumpi nainen niin sitä herkemmin on valmis seikkailusuhteisiin ja siis todella riehakkaisiin öihin. Ei haittaa vaikka olisi lapsiakin. kaikki unohtuu kun sitä osaa vähän imarrella ensin.
Se on aivan normaalia luonnon kiertokulkua ja muistakaa tämä: Kukaan ei voi kokonaan omistaa toista ihmistä. - Olet luuseri
Olet kyllä säälittävä tapaus, Yrittäjämies. Viisastuisipa sun avokkisi ja jättäisi sut.
- Lanteessa liikettä
Osuiko tupakointi, viininlipitys vai liikunnan puute kohdalleen kun noin ärsytti
- Olet luuseri
Lanteessa liikettä kirjoitti:
Osuiko tupakointi, viininlipitys vai liikunnan puute kohdalleen kun noin ärsytti
Ei vaan tuollainen asenne, että pidetään panorinkiä ja avokki vielä antoi anteeksi. Tupakkaa en ole polttanut koskaan ja viiniäkään en ole oppinut oikein juomaan. Liikuntaa tulee työn puolesta ihan riittämiin. Mielipiteen saa kukin keskustelupalstalla ilmaista.
- Kuis panee
Olet luuseri kirjoitti:
Ei vaan tuollainen asenne, että pidetään panorinkiä ja avokki vielä antoi anteeksi. Tupakkaa en ole polttanut koskaan ja viiniäkään en ole oppinut oikein juomaan. Liikuntaa tulee työn puolesta ihan riittämiin. Mielipiteen saa kukin keskustelupalstalla ilmaista.
No toivoisitko pääseväs avokikisi avokin paikalle?
- tässä vastausta
En oikein ymmärrä ihmettelyä. Jos sinkku haluaa vain seksiä, niin kai se on sama, onko toinen vapaa tai varattu. Se puoli varatussa on, että on se ainakin testattu, ja myös jo mainittu seikka, etteipä jää roikkumaan.
Varattuna tykkään "suostua" seksiin mieluummin varattujen kanssa, enemmänkin jälkimmäisestä syystä. Mutta enemmän laitan painoa sille että se seksi sujuu, molempien tarpeet tyydyttyvät. Hellyyttäkin saa helpommin varatulta, kun sinkkujen kanssa menee enemmän siihen himojen helpotukseen. Ei toki aina näin mustavalkoista, mutta todennäköisempää.
Ja se seksiin "suostuminen". Uutinen: naisetkin tykkäävät seksistä, naisetkin haluavat seksiä. Naiset himoavat, tuntevat alkukantaista viettiä, panohalua. Ihan normaali biologinen tarve. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän seksiä haluaa ihan vain sen seksin vuoksi. Nuoremmilla naisilla ehkä enemmän vain kokeilunhalua ja kokemusten saamista. Ettei ole ainoa kokematon kaveripiirissä. Mutta siitä se lähtee, huomaa mistä tykkää ja mitä haluaa sitten vakavammassa suhteessakin.- atami
Miksei voi antaa kiltille hiljaiselle miehelle?
- parrumies36
Reikä kuin reikä, varattu tai vapaa. Ei väliä parrumies iskee kiinni ja naiset ulvoo kiimasta!
- Eiroikkuville
No sen takia itse ainakin, että ei tarvitse pelätä, että mies jää roikkumaan, ja että suhde pystyy tosiaan seksin tasolla. Ja jos käyttäytyy huonosti, niin voin sitten levittää sanaa pettävästä miehestä. Kondomia kannattaa näitten pettäjämiesten kanssa käyttää, sillä ovat todellisia tautipesiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285143Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073756TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362860Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372789- 1472275
- 552036
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221930Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91614Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51546Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271508