Räksytykselle stoppi!

Auttakkee!

Piti kirjoittaa tuonne koulutus- palstalle, mutta siellä näköjään aika hiljaista.
No, ongelma, jonka vuoksi olen alkanut jopa harkitsemaan koirastani luopumista (uusi koti tai piikille) on aina vaan paheneva RÄKSYTYS. Rotu on kääpiöpinseri, sukupuoli narttu ja ikä 2,5 v.

Ihan pentuna se ei räksyttänyt ollenkaan näin pahasti, mutta ongelma pahenee näköjään mitä enmmän ikää tulee.

Koira räksyttää KAIKKEA. Siis: ulkoa kuuluvia KAIKKIA ääniä, naapurista kuuluvia ääniä, tv

12

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnistuu!!!

      Jos hakeutuisitte kouluttajalle, joka perustaa johtajuuteen. Räksyttävä koira on tottelematon koira joka tekee mitä sitä huvittaa. Mulla on tällä hetkellä pentukoira, jolla kanssa on taipumusta räksyttää, erityisesti tulla minua komentelemaan haukkumalla. Saan sen hiljaiseksi kun kiellän niin, että ajan sen pois. Toiseen huoneeseen. Hiljaisena saa tulla takaisin, mutta yksikin haukahdus, niin lähtö tulee taas.

      Arvelisin, että teillä ei ole kiellossa tarpeeksi tehoja ja tyhjästä palkitseminen vie kyllä viimeisenkin uskottavuuden. Ei ole mahdoton asia ollenkaan, mutta omaa asennetta pitää muuttaa. Ahteri ylös sohvasta ja koiralle lähdöt. Noitten pantojen hinnalla olisit jo hoitanut asian osaavan kouluttajan ohjeilla. Ei siis mitään namikoulutusta vaan peviä kehiin!

    • Autakkee!!

      Kielloissa on todellakin tarpeeksi tehoja. Olen kasvattanut aikuiseksi kolme lastakin hyvällä menestyksellä, joten komentaminen nyt ei vaan oo ihan uusi juttu meikäläiselle. Lisäksi olen aika pahansisuinen tapaus sille päälle sattuessani joten tempperamentissa löytyy. En siis ole mikään sihteerikkötyyppi joka vienosti suhautaa koiralleenkin "älä nyt mustikilttipieni nyt viitsi". Tässä menit nyt aivan metsään arvon "onnistuu!!!".

      Lisää ASIALLISIA komentteja, kiitos.

    • 17+20

      Kirjoitit: Kotona asuu tyranni. Eli laumanjohtaja? Koiralaumassa on aina johtaja, jos omistaja ei kykene olemaan johtaja, koira kyllä kykenee. Helposti.

      Moni koira joutuu piikille juuri omistajansa vuoksi. Suosittelen kuitenkin ensin jotain 'ongelmakoiran'kouluttajaa...

    • osaavatietää

      Kysy kasvattajalta neuvoja :)

    • Totuttaminen

      Hmm... Voisikohan maisemanmuutos auttaa? Jos kokeilette antaa koiran esim. muutamaksi päiväksi hoitoon ystävälle, lapsellesi tm. -> onko muutosta. Jos on, rupeatte miettimään, miksi koira haukkuu kotona. Onko sillä tarpeeksi aktiviteetteja? Kääpiöpinserihän on hyvin aktiivinen rotu.. Joku parin tunnin lenkki päivittäin auttaisi ainakin vähän. Onko koirallanne kavereita? Niiden kanssa leikkiessä energiat saa hyvin purettua (tällöin lenkkiä voi lyhentää esim. Tunnin lenkki ja leikkiä)
      Koulutus koiran ollessa nälkäinen. Tai tykkääkö leikkiä, voiko lelulla kiinnittää huomion tai palkita? Voisitte kokeilla sellaista, että toinen tekee ääntä, johon koira reagoi, ja toinen kiinnittää koiran huomion leikkiin. Eli ei päästä haukkumaan. Toistoja muutama kerrallaan useita kertoja päivässä.

    • Energiaa piisaa vaik

      muille jakaa. Itselläni on tosi energinen paketti myös. Jotta koirani on/ovat ns. rauhallisia kotona, täytyy minun aktivoida niitä tarpeeksi. Aamu käynti ulkona, jonka jälkeen nukkuvat puoleen päivään. Sitten n. 2-3 kilsan lenkki sekä leikkimistä (pallottelua, etsintää tms.) 0,5 - 1,0 h. Klo jotain 17-20 iltalenkki n. kolme-neljä kilsaa ja 15 minuutin leikki joko ulkona tai sisällä. Illalla vielä telkkua katellessa hieroskelen koiria, jotka sitten rentoutuvatkin. Jos näistä lipeän (tietty joskus), niin turhautuneena alkavat vahtimaan ja kuuntelemaan kaikki äänet ja pyrkivät toljottamaan ikkunasta kotikadulle ja kaikki haukutaan eri äänellä tietty. Voisi sanoa, että tunnistan haukusta (hillittömästä metakasta) et kuka siellä liikkuu. Jos menen paikalle ja sanon KIITOS riittää, niin kyllä se mekkala loppuu. Nämä kaikki haukkumiset periaatteessa johtuvat laiskuudestani puuttua tomerammin asioihin. Kumminkin haluan, että koira ilmoittavat jonkun tulosta. Tää onkin vähän hankalampaa saada tajuamaan, että saa vahtia, mutta se pitää loppua kun olen huomioinut asian. Joskus käy meidän keskustassa koirien kanssa, n. 12 km:n matka ja eivät ne ole milläskään, ainakaan toinen, joka lähtis samantein uudelle reissulle. Molemmat ovat alta 15 kilon eli eivät mitään isoja todellakaan, mutta virtaa piisaa. Metsälenkit ovat hyviä etsintöineen, koska maasto on jo haasteellisempaa. Mutta siihen asiaan, uskon, että haukuntaa saa roimasti vähemmälle, kun aktivoi tarpeeksi ja jaksaa vaan toistaa opetusta.

    • ootko muka kokeillu

      niitä haukunestopantoja ja laitteita. Just oli lööpeissä, että jossakin joku koira tappoi juuri pinsserin. Toiset koiratkaan eivät aina kestä niitä yliegolla varustettuja räkyttäjiä. Se on aika turha koko rotu.

    • 14+15

      Aiotko tehdä kaikkesi, vai siirtää ongelman toisen käsiin? Toisaalta, joku muu varmaan voisi olla motivoituneempi hoitamaan tuon ongelman, jonka olet aiheuttanut. Lopetus ei ole vaihtoehto. Liian paljon on näitä, jotka kehittävät koiralle käytösongelmia, ja kun ei sitten ymmärretä eikä haluta edes avata syitä koiran käytökselle, viedään se piikille. Ja taas uusi koira kehiin.

      Käy ensinnäkin eläinlääkärissä, tutkitte koiran perusterveyden ja onko sillä kipuja. Kannattaa kuvauttaa mm. selkä. Syy voi olla niinkin yksinkertainen kuin krooninen KIPU.

      Listaltasi puuttuu vielä ultraäänipanta. Googlaa se ja harkitse.

      Muista, ettei koiran kouluttamista saa unohtaa apuvälineitä käytettäessä. Tekstisi perusteella sinulla ei koirastasi minkäänlaista otetta, totteleeko se sinua ollenkaan.

      • 14h3s1a

        Tuota, enpä muista koskaan kohdanneeni koiraa joka räksyttäisi selkäkipuisena. Se ulahtaa ja antaa hammasta jos koskee, mutta muuten on vaisu ja apaattinen jatkuvissa kivuissa ja tuskissa. Eli kyllä jostain muusta on kyse...


    • uhrina

      mitähän mieltä ne naapurit on moisesta...jospa he voisivat "auttaa"

      • painuhelvettiin

        Niin, taas yrität vihjailla, että naapurit tappaisivat koiran. Onneksi useimmat naapurit ymmärtävät, ettei toisten eläimiin saa kajota. Kukaan täyspäinen ei myrkytä naapurinsa koiria, kuten sinä dog hater teet.
        Mopeton: tuo on laiton viritelmä ko- paikassa, mutta onneksi oletkin vain mielenvikainen dh-provo.


    • kouluta koira hiljaiseksi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe