Minkä vuosi nyt on menossa? Jotenkin luulen että ollaan jossain 50-60 -luvulla mutta voitais olla vaikka 70-luvulla.
Missä vuodessa nyt mennään?
15
204
Vastaukset
- * * * * *
Ei olla 70-luvulla, eikä tuo sarja ihan 80-luvulle edes päädy.
Kuten Wikipediassakin todetaan: »Sarjan jaksot seuraavat aina tiettyä kaavaa: kylässä tapahtuu jakson alussa yksi tai useampi rikos, jota poliisit selvittelevät ja joka lopuksi ratkeaa. Samalla henkilöhahmojen elämässä sattuu ja tapahtuu. Vaikka vuodet kuluvat, ajassa ollaan aina 60-luvun lopulla.»
Erään jakson tapahtumapäivä on kuitenkin täysin varma: jakso 321 "One Small Step" tapahtuu 21.7.1959, koska siinä pubissa katsellaan Neil Armstrongin ensimmäistä kuukävelyä suorana lähetyksenä.
Kyseessä on 16. tuotantokauden jakso ja tällä uusintakierroksella ollaan tällä hetkellä 15. tuotantokaudessa.- * * * * *
Sori, siis ei päädy edes ihan 70-luvun puolelle, vaikka on siinä välillä soinut joku 70-luvulla ilmestynyt biisi.
- Häh?
21.7.1959??
- Katselia
Sori, meni numerot sekaisin. Teitysti 21.7.1969
- Lisää_aiheesta
- arska1234
Nykyisen tohtorin sitikka on -70 luvulta (tarkemmin 1975) ;)
- SitroenDS
Tota Citroen DS -mallia valmistettu 1955-1975. Siis voi olla 60-luvultakin toi tohtorin auto
- arska1234
Voishan se olla, mutta tollaset tiedot autosta oli joku britti kaivanut rekkarin perusteella:
1975 Safari 23. DVLA details for JHV 789N are:
Date of First Registration 25 04 1975
Year of Manufacture 1975
Cylinder Capacity (cc) 2347cc
CO₂ Emissions Not Available
Fuel Type PETROL
Export Marker N
Vehicle Status SORN in place
Vehicle Colour BEIGE
Vehicle Type Approval Not Available - arska1234
Hupsista :(
Rekkari ei täsmääkään tohtorin sitikkaan, kyse ilmeisesti jostain muusta samassa sarjassa olleesta sitikasta...
- rat1
Ainakin vuoteen 1969 saakka. Kadulla ajoi Ford Capri. Taisi tulla myyntiin vuonna 1969.
- Täppäräinen
4. päivä huhtikuuta 2015 nähdyssä jaksossa liikuttiin keväässä 1969. Judy Garland oli juuri mennyt naimisiin, ja Dawn luki sitä lehdestä ääneen. Heti perään kylään saapui nainen, jota Bernie, Beggy-täti ja David luulivat Garlandiksi. Joissakin aiemmissa jaksoissa on käyty jo vuoden 1969 loppukesässä, joten aivan järjestyksessä eivät tapahtumat etene. Mutta aika harva kiinnittää näihin huomiota.
Garland muuten kuoli todellisuudessa hyvin pian tuon avioitumisensa jälkeen. - Sarjadiggari
Capri tuli markkinoille 1968, vaikka suomeen ne taiskin tulla vasta -69.
Yhdessä jaksossa näytettiin lähikuva auton tuulilasista, jossa oli veromerkkinä "Dec 1969", eikä kyseessä ollut edes aivan viimeisiä jaksoja. Aika loppupäästä silti.
- IhanVarmasti
Kyllä nyt ollaan jo 70-luvun puolella.
- armopala-
ainaski osa biiseistä on 70-luvulta, mutta annettakoon se anteeksi.
- Kerrallaopittuako
Kuinka moneen kertaan tämä moneen kertaan jauhettu asia pitää vielä jauhaa?
Sarja kertoo kuvitteellisen Ashfordlyn pikkukaupungin poliisiaseman poliisien ja samaan alueeseen kuuluvan Aidensfieldin kylän ihmisten elämästä 1960-luvun Yorkshiressa
Vaikka vuodet kuluvat, ajassa ollaan aina 60-luvun lopulla!
Nykyjaksoissa autojen veromerkeissä lukee Nov69.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380