S-ryhmän ostoksia taas tuplavelotettu, by NETS

Feederx

http://www.taloussanomat.fi/raha/2015/01/30/s-ryhman-asiakkailta-on-veloitettu-maksuja-taas-kahteen-kertaan/20151300/139?n=1
****
S-ryhmän hotelleissa, ravintoloissa ja jonkin verran myös ABC-kylmäasemilla on veloitettu korttimaksutapahtumia kahteen kertaan Netsin korttimaksutapahtumakäsittelyssä tapahtuneen virheen takia.

Netsin mukaan kahteen kertaan veloitettuja tapahtumia on noin 30 000. Pääosa ostoksista on tehty 24. tammikuuta, ja ne on veloitettu sekä 26. että 29. tammikuuta.

– Korjausaineistot on lähetetty korttien liikkeellelaskijapankeille, ja hyvitystapahtumat näkyvät kortinhaltijoiden tileillä pääosin jo tänäään, Netsin varatoimitusjohtaja Petri Carpén kertoo tiedotteessa.

SOK:n rahoitusjohtajan Juha Aholan mukaan yhtiö käy palveluntoimittajien prosessit läpi, jotta vastaavat riskit voidaan välttää tulevaisuudessa.

S-ryhmä kärsi korttimaksujen häiriöistä viimeksi tammikuun alussa, jolloin maksuja tuplaveloitettiin teknisen häiriön takia. Tuolloin vika koski satoja tuhansia korttitapahtumia.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14871
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3069
      3. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3065
      4. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3064
      5. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3060
      6. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3056
      7. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      8. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      9. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3054
      10. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      Aihe