Pullopostia lapsuudesta

lapsuus-50

http://areena.yle.fi/tv/2430518 Jakso 2/6 on siis 8 osaa nyt nähtävillä kaksi ensimmäistä osaa. Ohjelman kesto 28-26 min. sisältö paljon enemmän. Katseluaikaa 30.4 saakka.

Pullopostia lapsuudestaa saa vaikka kyseessä olisi ollut vain viikonloppu pullo eli siinä useimmiten kielletiin alkoholismi ja se tuomat ja tuottamat ongelmat.

Alkoholin tuomat ongelmat olivat sitä likapyykiä kotona eikä niitä saanut tuoda esiin ei myöskään sallia muiden tuovan.

1

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pullopostia

      Olen syntynyt 1948 siis vanha. Elämäni aikana olen tutustunut/tuntenut useampia ihmisiä joiden lapsuusperheen vanhempi on säännöllisesti ryypänyt 2-3 vrk putken alkoholismi on kuitenkin kielletty se on vain rentoutumista ja vanhemman tapa irtiottoon.
      Useampi perhe sai juosta kodista piiloon, joko piharakennuksiin tai naapuriin. Koulussa me ymmärsimme heitä, pyrimme miettimään ratkaisua kylmiin öihin piharakennuksissa tai navetoissa. Koskaan ei yksikään aikuinen "tuominnut" tai arvostellut juopunutta vanhempaa monen ryyppääminen meni "sotavamman" tiliin. Sota oli sentään loppu mutta pienten sydänten hätä ja pelko ei loppunut ja sen muistaa yhä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      262
      3208
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1274
    3. Vältelläänkö me molemmat toisiamme??

      😘
      Ikävä
      66
      1193
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      998
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      896
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      889
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      48
      824
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      762
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      698
    Aihe