Ääneni saa vanhustenhoidon kuntoonlaittaja puolue!

Mikä puolue lupaa laittaa kuntoon vanhustenhoidon?
62352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat
  • Uusi

    Päättäjille tiedoksi, että tulevaisuudessa tuo turvapaikanhakijoiden määrä tulee vain kasvamaan - miettikääpä siis valmiiksi kantaväestön verotuksen tiukentamiset ja palveluiden karsimiset tulijoiden elättämiseksi.

    Aniharva turvapaikanhakijoista saa turvapaikkastatuksen - suurin osa saa oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella itsensä sekasortoiseen tilaan saattaneista muslimimaista sekä Venäjältä. Ja tulijoita todellakin tulee riittämään...

    Päättäjillemme tiedoksi myös, että olette sitoutuneet Suomen kansan etuja ajamaan, ette koko maailman sosiaalitoimistoksi!

    Äänestä

  • PS ei saa mitään aikaan koska syy asioiden huonoon tilaan, velkaan ja rahapulaan kaikkine leikkaus-elvytys -keskusteluineen on EU ja sen byrokratia johon Suomella ei ole sanavaltaa. PS ei aja eroa EU:sta, IPU ajaa. IPU myös tajuaa että ero EU:sta on se ongelmien syy joka parantamalla hoituu oireetkin.

    Äänestä

Ei sitä nykyiset eduskuntapuolueet kuntoon laita, vaan vanhustonhuolto siirretään yksityisille veroparatiisiyhtiöille aivan EU:n opastuksen mukaan, samoin käy kaikelle julkiselle palvelulle ja se taas tulee maksamaan niin paljon, että sitä ei verovaroilla pystytä hoitamaan laadukkaasti.

Tämä vinkkinä puoluevalintaan, kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat EU-uskollisia ja tottelevat mitä sieltä sanotaan, näin on myös perussuomalaisten kohdalla.

Äänestä
  • Tuota vähän olen ounastellut . Miksi vaalit ellei niillä ole merkitystä?

    Äänestä

  • Ipu?

    Äänestä

  • vaarinhoitaja kirjoitti:

    Tuota vähän olen ounastellut . Miksi vaalit ellei niillä ole merkitystä?

    " Miksi vaalit ellei niillä ole merkitystä?"

    Pitäisi varmaan äänestellä hiukka joitain muuta kuin niitä samoja entisiä isoja puolueita, heillä on käytännössä vain ja ainoastaan yksi ja sama politiikka, se mitä EU:sta annetaan tosin sen tajuaminen on useimmille suomalaisille aivan liian vaikeaa. Suomi on ollut käytännössä jo parisenkymmentä vuotta pelkkä yksipuoluemaa vailla vaihtoehtoista politiikkaa.

    Äänestä

  • eikaituo kirjoitti:

    Ipu?

    Mitä EU meille tulevaisuudessa tarjoaa? No tälläistä superruokaa, muuhun köyhillä tuskin on varaa tulevaisuudessa:

    "Hyönteiset uusi EU-superfood!

    Euroopan unioni tukee kolmella miljoonalla (1) „Proteinsect“ – ohjelmaa (2), jolla pyritään saamaan hyönteisproteiinit unionin kansalaisten ruokalistalle. "

    http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190714-hyonteiset-uusi-eu-superfood

    Äänestä

  • tre657 kirjoitti:

    Jee, kohta syödään hyönteisiä ihan EU:n ohjeiden ja standardien mukaan.

    Äänestä

  • eikaituo kirjoitti:

    Ipu?

    IPU:lla äärioikeiston kanssa venäjällä ollut edustaja ehdokkaana. Pesonen ei ole potkinut pois kyseistä henkilöä, vaan kehui nyt IPU:sta puhutaan. Soini heittäisi ääriainekset pois puolueesta.

    Äänestä

  • Ei_IPUlle kirjoitti:

    IPU:lla äärioikeiston kanssa venäjällä ollut edustaja ehdokkaana. Pesonen ei ole potkinut pois kyseistä henkilöä, vaan kehui nyt IPU:sta puhutaan. Soini heittäisi ääriainekset pois puolueesta.

    Senhän Soinin täytyisi siinä tapauksessa tyhjentää puolet puolueesta pihalle ;-)

    Äänestä

Ei ole uusi asia, tässä kirjoitus yhdeksän vuoden takaa:

"Vanhusten hoitoa kauhisteltu kohta kymmenen vuotta

Suomessa on viime viikot kauhisteltu vanhusten hoidon epäkohtia. Tällä kertaa keskustelu alkoi siitä, että Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa on lääninhallituksen mukaan ainakin sadan hoitajan vajaus.

Ihan kuin tämä kaikki olisi käyty läpi jo monta kertaa aiemminkin, mutta mitään ei tapahdu. Tämä juttu julkaistiin Kansan Uutisissa talvella 1997 - 1998. Vanhusten ihmisarvon puutteen kauhistelun 10-vuotisjuhlia voidaan jo ryhtyä valmistelemaan.

Monet vanhukset kuolevat sairaaloissa kirjaimellisesti paskan keskellä. He eivät saa riittävästi ruokaa eikä juomaa..."

http://hirvasnoro.blogspot.fi/2006/04/vanhusten-hoitoa-kauhisteltu-kohta.html

Äänestä

Omassa kodissa asutaan. Lidlissä oli vanhus kassalla rollaattorin kanssa ruokaostoksilla, keräsi siinä olevaan koriin. Kassalle kun tuli niin näytti myyjälle keräämänsä ruuat. Myyjä pyysi nostamaan keräämänsä tavarat hihnalle. Yksitellen sitten nosteli niitä sitä mukaa kun myyjä pyysi. Sai kyllä maksettua kun kukkarossa oli 20 . Kolikot myyjä kaivoi sitten itse kukkarosta.

Äänestä
  • Suomessa on paljon kerrostaloja jotka on rakennettu sillä tavalla, että niistä ei vanhus rollaattorin tai pyörätuolin kanssa ulos pääse, ellei saa hankittua jostain apua. Näissä kyseisissä kerrostaloissa asuu myös paljon kuvatunlaisia vanhuksia jumissa.

    Äänestä

  • space kirjoitti:

    Suomessa on paljon kerrostaloja jotka on rakennettu sillä tavalla, että niistä ei vanhus rollaattorin tai pyörätuolin kanssa ulos pääse, ellei saa hankittua jostain apua. Näissä kyseisissä kerrostaloissa asuu myös paljon kuvatunlaisia vanhuksia jumissa.

    Vanhusten kohtuuhintaisia palveluasuntoja ei ole tarpeeksi ja ne on jäteey enemmänkin markkinavoiminen hoidettavaksi ja ovat kalliita.

    Äänestä

Äänestä siinä tapauksessa demareita. Vasemmistoliitto on vielä vahvemmin vanhusten asialla, mutta heidän äänimääränsä ei tule riittämään vaikuttamiseen saakka. SDP on ollut toimintakyvytön viime hallituksissa, koska Kokoomus on sanellut ehdot ja kumonnut demareiden esitykset, esimerkkinä vaikkapa hoitajakiintiö. Jos pukkaa punamultaa, on Keskusta todennäköisesti myötämielisempi tekemään kompromisseja SDP:n kanssa. Se tosin edellyttäisi reilusti alle demareiden kannatusta laskevaa rökäletappiota Kokoomukselle, mikä on epätodennäköistä. Se on kuitenkin saletti, että porvarihallitus ei vanhuksia hoida.

Äänestä
  • Laainaan edeltä, et ilmeisesti huomannut lukea:

    "Ei sitä nykyiset eduskuntapuolueet kuntoon laita, vaan vanhustonhuolto siirretään yksityisille veroparatiisiyhtiöille aivan EU:n opastuksen mukaan, samoin käy kaikelle julkiselle palvelulle ja se taas tulee maksamaan niin paljon, että sitä ei verovaroilla pystytä hoitamaan laadukkaasti.

    Tämä vinkkinä puoluevalintaan, kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat EU-uskollisia ja tottelevat mitä sieltä sanotaan, näin on myös perussuomalaisten kohdalla."

    Äänestä

  • ghfds kirjoitti:

    Laainaan edeltä, et ilmeisesti huomannut lukea:

    "Ei sitä nykyiset eduskuntapuolueet kuntoon laita, vaan vanhustonhuolto siirretään yksityisille veroparatiisiyhtiöille aivan EU:n opastuksen mukaan, samoin käy kaikelle julkiselle palvelulle ja se taas tulee maksamaan niin paljon, että sitä ei verovaroilla pystytä hoitamaan laadukkaasti.

    Tämä vinkkinä puoluevalintaan, kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat EU-uskollisia ja tottelevat mitä sieltä sanotaan, näin on myös perussuomalaisten kohdalla."

    EU ei pakota ja vain Kokoomus haluaa ehdottomasti noin. Suomen poliittinen järjestelmä on sellainen, että vahinkoa voi tehdä jopa vain viidesosan kannatuksella, jos sattuu olemaan johtava hallituspuolue. Väite eduskuntapuolueista on lapsenomaisesti yleistävä ja kertoo esittäjänsä pinnallisesta suhteesta politiikkaan.

    Äänestä

  • 718 kirjoitti:

    Jaa ei, et sitten ole seuraaillut näitä julkisista palveluista käytävää keskustelua kovinkaan isosti, sama meno on käynnissä jokaisessa EU-maassa, julkiset palvelut romutetaan. EU ei oikeasti edes tunne julkisia palveluita, vaan kaikki on ostopalvelua...

    " tutkimus osoitti, että EU-lainsäädäntö ei tunne julkisen palvelun käsitettä; laki määrittelee ainoastaan, mitä ovat "yleishyödylliset taloudelliset palvelut".

    Päätöksiä tehdessään EU on ollut tuhoisan välinpitämätön kansalaisten osallistumisesta. Tätä on korostanut Greenwichin yliopiston julkisten palvelujen kansainvälisen tutkimuksen yksikkö Euroopan julkisten palveluiden ammattiyhdistysten liiton tilauksesta tekemässään tutkimuksessa. Liitto arvostelee kirpeästi EU:n komission virallista raporttia palveluista ja kaupan vapauttamisesta.

    Tutkijat huomauttavat, että komission raportti – joka sentään puhuu kaikkia eurooppalaisia läheisesti kiinnostavista asioista – julkaistiin vain englanniksi ja että sen toimitti hyvin pieni porukka, johon ei kuulunut kansalaisjärjestöjen edustajia eikä edes EU:n muiden komiteoiden virkamiehiä. Tutkimuksessa David Hall korostaakin riippumattoman, osallistuvan ja demokraattisen prosessin tarvetta. Hallin mukaan Euroopan komissio ei saisi järjestää sekä puolustusasianajajaa, valamiehistöä että tuomaria omalle politiikalleen.

    Yksi Euroopan suurista ongelmista on Bolkesteinin palveludirektiivi. Se oli viimeinen Euroopan yhteismarkkinoista kummunneiden direktiivien sarjassa. Aikaisemmat direktiivit oli tarkoitettu erityisaloille – teleliikenteelle, energialle, rautatiekuljetuksille, jätehuollolle ja postiliikenteelle – ja ne edellyttivät kaikkien jäsenvaltioiden sitoutumista säännöstelyn purkamisen aikatauluun, jolla yksityisiä operaattoreita päästettiin julkisille verkostoille... Jatkot linkissä "

    http://www.maailmantalous.net/fi/artikkeli/euroopan-julkiset-palvelut-ja-kaupan-vapauttaminen

    Ja miten on tuosta edetty?

    " Saako vanhuksilla tehdä bisnestä? Yksityiset terveysalan jätit valtaavat markkinat

    - Sosiaalipalvelut muodostavat jo kolme neljäsosaa kaikista kuntien ostoista."

    http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189965-hoivajatit-iso-riski-veronmaksajille-attendo-esperi-mehilainen-ym

    "EU vaatii, että kuntien täytyy yhtiöittää sellaiset toiminnot, jotka toimivat markkinoilla”.

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137376-eu-vaatii-yksityistamaan-kuntien-vesihuollon-jne-ollaanko-taas-eu-kriittisia

    Äänestä

  • Omalla rahalla Suomi voisi hoitaa asiansa toisin

    Köyhä Suomi rakensi tiet, koulut ja sairaalat. EU-Suomella ei ole rahaa niiden ylläpitoon. Lisärahaa tarvitaan myös mm. sairaiden ja vanhusten hoitoon, koulutukseen, homeisten rakennusten korjauksiin ja uusimisiin.

    Olisi hyvä saada lisää rahaa työn kautta. Todellinen työttömien määrä on lähes puoli miljoonaa, kun virallisiin lukuihin lisätään työllistämistuella ja -koulutuksissa sekä työttömyyseläkkeellä olevat.

    http://ipu.fi/omalla-rahalla-suomi-voisi-hoitaa-asiansa-toisin/

    IPU laittaa vanhusten hoivan kuntoon ja monet muutkin asiat,
    kunhan eroamme EU;sta ja eurosta, sinne uppoaa ne rahat
    millä kotimaan asioita pitäisi hoitaa,

    Äänestä

  • ghfds kirjoitti:

    Jaa ei, et sitten ole seuraaillut näitä julkisista palveluista käytävää keskustelua kovinkaan isosti, sama meno on käynnissä jokaisessa EU-maassa, julkiset palvelut romutetaan. EU ei oikeasti edes tunne julkisia palveluita, vaan kaikki on ostopalvelua...

    " tutkimus osoitti, että EU-lainsäädäntö ei tunne julkisen palvelun käsitettä; laki määrittelee ainoastaan, mitä ovat "yleishyödylliset taloudelliset palvelut".

    Päätöksiä tehdessään EU on ollut tuhoisan välinpitämätön kansalaisten osallistumisesta. Tätä on korostanut Greenwichin yliopiston julkisten palvelujen kansainvälisen tutkimuksen yksikkö Euroopan julkisten palveluiden ammattiyhdistysten liiton tilauksesta tekemässään tutkimuksessa. Liitto arvostelee kirpeästi EU:n komission virallista raporttia palveluista ja kaupan vapauttamisesta.

    Tutkijat huomauttavat, että komission raportti – joka sentään puhuu kaikkia eurooppalaisia läheisesti kiinnostavista asioista – julkaistiin vain englanniksi ja että sen toimitti hyvin pieni porukka, johon ei kuulunut kansalaisjärjestöjen edustajia eikä edes EU:n muiden komiteoiden virkamiehiä. Tutkimuksessa David Hall korostaakin riippumattoman, osallistuvan ja demokraattisen prosessin tarvetta. Hallin mukaan Euroopan komissio ei saisi järjestää sekä puolustusasianajajaa, valamiehistöä että tuomaria omalle politiikalleen.

    Yksi Euroopan suurista ongelmista on Bolkesteinin palveludirektiivi. Se oli viimeinen Euroopan yhteismarkkinoista kummunneiden direktiivien sarjassa. Aikaisemmat direktiivit oli tarkoitettu erityisaloille – teleliikenteelle, energialle, rautatiekuljetuksille, jätehuollolle ja postiliikenteelle – ja ne edellyttivät kaikkien jäsenvaltioiden sitoutumista säännöstelyn purkamisen aikatauluun, jolla yksityisiä operaattoreita päästettiin julkisille verkostoille... Jatkot linkissä "

    http://www.maailmantalous.net/fi/artikkeli/euroopan-julkiset-palvelut-ja-kaupan-vapauttaminen

    Ja miten on tuosta edetty?

    " Saako vanhuksilla tehdä bisnestä? Yksityiset terveysalan jätit valtaavat markkinat

    - Sosiaalipalvelut muodostavat jo kolme neljäsosaa kaikista kuntien ostoista."

    http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189965-hoivajatit-iso-riski-veronmaksajille-attendo-esperi-mehilainen-ym

    "EU vaatii, että kuntien täytyy yhtiöittää sellaiset toiminnot, jotka toimivat markkinoilla”.

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137376-eu-vaatii-yksityistamaan-kuntien-vesihuollon-jne-ollaanko-taas-eu-kriittisia

    Ei uusia asia, Risto Isomäen kirjassa "Kohti vuotta 1929?", siinä kuvataan näitä nykyisiä tapahtumia, melko hyvin luvussa "Mikä uhkaa hyvinvointivaltiota", toki Isomäki julkaisi kirjan jo vuonna 2000, eli asiasta on siis varoitettu jo aikaa sitten:

    "Yksityistämisinnon takana olevat toimijat ovat niitä, jotka yksityistämisestä hyötyvät...

    Monialayritysten katseet ovat nyt kohdistuneet Euroopan kehittyneen julkisen terveyden- ja sosiaalihuoltojärjestelmän vuoksi paljon vaikeammin valloitettaviin markkinoihin. Kyse on suurista rahasummista.

    Jos kansallisvaltiot ja julkinen sektori vastaavat jatkossakin terveys- ja sosiaalialan palvelujen tuottamisesta Euroopassa, suuret amerikkalaisyritykset menettävät hyvin paljon rahaa.

    Tästä syystä USA haluaa ulottaa monenkeskisen investointi-sopimuksen (MAI)* sekä palvelujen kansainvälistä kauppaa säätelevän sopimuksen (GATS)* koskemaan myös sosiaali- ja terveyssektoreita.

    Jos Euroopassa toimivat kaupalliset terveys- ja sosiaalialan yritykset myisivät samoja palveluja kuin mitä julkinen sektori tarjoaa, amerikkalaisyritykset voisivat vapaan kilpailun ja kansallisen kohtelun periaatteiden pohjalta vaatia julkisen terveydenhuoltojärjestelmän saaman valtion tuen lopettamista, tai samojen tukiaisten tarjoamista myös julkisen sektorin kanssa kilpaileville yksityisille yrityksille.

    Myös Euroopan Unionin omaa kilpailulainsäädäntöä tullaan jatkossa yhä useammin käyttämään yhteiskunnan eri sektorien yksityistämiseen. Pää avataan yleensä kilpailuttamalla joillakin valituilla paikkakunnilla erilaisia valtion tai kuntien laitoksia ja samojen palvelujen yksityisiä tuottajia keskenään. Valtion kassakriisi annetaan yksityistämisen perustelun. Yksityistäminen esitetään tapana säästää kustannuksia ja tuottaa samat palvelut tehokkaammin ja halvemmalla.

    Julkisen sektorin tuottamien palvelujen yksityistäminen johtaa lähes aina siihen, että ihmiset joutuvat maksamaan samoista palveluista paljon enemmän, ja että kaikilla ei enää ole varaa tiettyihin palveluihin.

    Miksi yritys jonka tehtävä on ensisijaisesti tuottaa voittoja osakkailleen tuottaisi pitkän päälle palveluja halvemmalla kuin julkisen sektorin laitos jonka tehtävänä on palvella ihmisiä mahdollisimman hyvin eikä tuottaa voittoa?"

    * Nykyinen TTIP on vastaava. MAI sopimus kaatui useissa maissa järjestettyihin mielenosoituksiin ja ihmisten vastustukseen.

    * Nykyinen TiSA on vastaava, GATS vesittyi useiden maiden vastustukseen, mm. pohjoismaiden vastustukseen.

    "TiSA — TTIP:tä pelottavampi vapaakauppasopimus"

    https://www.kepa.fi/uutiset/11164

    Äänestä

  • boring kirjoitti:

    Ketkäs puolueet noita TTIP soppareita kannattaa? Ainakin EU ja kaikki suuret puolueet.

    Niinpä, jotkut sentään oavat havainneet asian:

    "Yllättäen olemme tilanteessa, jossa vanhusten hoidosta käydään omituista kilpailua kansainvälisten veroparatiisiyhtiöissä kotipaikkaansa pitävien yhtiöiden kesken: "Kuka halvimmalla ja huonoimmin hoitaan elämän ehtoossa olevat, saa jobin." Kuntien rahat, vanhusten rahat ja omaisuudet sekä nyt uutena ilmiönä myös omaisten rahat vaaditaan noihin veroparatiisi yhtiöihin, jotta he palkkaavat alipalkattuja hoitajia pitämään silmällä vanhuksiamme. Kilpailussa yksityinen suomalainen yritys tai kunnan oma järjestelmä aika usein häviää kilpailun. 3 miljardia valuu joka vuosi ulos tätä kautta meidän varojamme, koska nämä yritykset eivät maksa veroja. Tyhmempikin tajuaa, että tämä syö yhteiskunnan taloutta raskaasti. Ketkä hyötyvät?"

    http://hilkkamlaikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191309-huutolais-kulttuuri-on-pesiytynyt-suomeen

    Äänestä

  • Jaha, demareiden konstit alkavat selvitä?

    "Antti Rinne pakottaa pitkäaikaistyöttömät huoltamaan vanhuksia, ellei tämä ole uutisankka. Jos se on totta, kiitos sen julkistamisesta. Ihmiset jaetaan ryhmään, jolle kuuluvat ihmisoikeudet (esim. työn vapaa valinta) ja toiseen, jonka ihmisoikeudet on korvannut pakko. "

    http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191551-pakottaako-antti-rinne-pitkaaikaistyottomat-vanhustenhoitoon

    "SDP:n Rinne velvoittaisi pitkäaikaistyöttömät vanhustenhoitoon
    Kotimaa Julkaistu 31.03.2015 17:36 "

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sdp-n-rinne-velvoittaisi-pitkaaikaistyottomat-vanhustenhoitoon/4956154

    Päiväyksen mukaan ei siis aprillipila. Maikkarin sivulla melko paljon myös kommentteja.

    Äänestä

  • Ottakaa_selvää kirjoitti:

    Ketkäs puolueet noita TTIP soppareita kannattaa? Ainakin EU ja kaikki suuret puolueet.

    "Piakkoin ilmestyy Vs-kustannuksen julkaisema pamletti "Näin Suomea viedään". Omana osuutenani kirjoitin TTIP-, TTP-, CETA- ja TiSA -vapaakauppasopimuksia käsittelevät osat. Kirjoitusvaiheessa käytössäni oli kaiken muun materiaalin lisänä Eu:n sopimuksia käsitteleviä ei-julkisia, luottamuksellisia muistioita ja asiapapereita. Niiden perusteella selvisi, että vapaakauppasopimuksissa on kyse pääasiassa aivan muusta kuin vapaakaupasta."

    http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191773-islanti-kieltamassa-yksityisen-rahanluonnin

    Sitä saa, mitä äänestää.

    Äänestä

  • ghfds kirjoitti:

    Jaa ei, et sitten ole seuraaillut näitä julkisista palveluista käytävää keskustelua kovinkaan isosti, sama meno on käynnissä jokaisessa EU-maassa, julkiset palvelut romutetaan. EU ei oikeasti edes tunne julkisia palveluita, vaan kaikki on ostopalvelua...

    " tutkimus osoitti, että EU-lainsäädäntö ei tunne julkisen palvelun käsitettä; laki määrittelee ainoastaan, mitä ovat "yleishyödylliset taloudelliset palvelut".

    Päätöksiä tehdessään EU on ollut tuhoisan välinpitämätön kansalaisten osallistumisesta. Tätä on korostanut Greenwichin yliopiston julkisten palvelujen kansainvälisen tutkimuksen yksikkö Euroopan julkisten palveluiden ammattiyhdistysten liiton tilauksesta tekemässään tutkimuksessa. Liitto arvostelee kirpeästi EU:n komission virallista raporttia palveluista ja kaupan vapauttamisesta.

    Tutkijat huomauttavat, että komission raportti – joka sentään puhuu kaikkia eurooppalaisia läheisesti kiinnostavista asioista – julkaistiin vain englanniksi ja että sen toimitti hyvin pieni porukka, johon ei kuulunut kansalaisjärjestöjen edustajia eikä edes EU:n muiden komiteoiden virkamiehiä. Tutkimuksessa David Hall korostaakin riippumattoman, osallistuvan ja demokraattisen prosessin tarvetta. Hallin mukaan Euroopan komissio ei saisi järjestää sekä puolustusasianajajaa, valamiehistöä että tuomaria omalle politiikalleen.

    Yksi Euroopan suurista ongelmista on Bolkesteinin palveludirektiivi. Se oli viimeinen Euroopan yhteismarkkinoista kummunneiden direktiivien sarjassa. Aikaisemmat direktiivit oli tarkoitettu erityisaloille – teleliikenteelle, energialle, rautatiekuljetuksille, jätehuollolle ja postiliikenteelle – ja ne edellyttivät kaikkien jäsenvaltioiden sitoutumista säännöstelyn purkamisen aikatauluun, jolla yksityisiä operaattoreita päästettiin julkisille verkostoille... Jatkot linkissä "

    http://www.maailmantalous.net/fi/artikkeli/euroopan-julkiset-palvelut-ja-kaupan-vapauttaminen

    Ja miten on tuosta edetty?

    " Saako vanhuksilla tehdä bisnestä? Yksityiset terveysalan jätit valtaavat markkinat

    - Sosiaalipalvelut muodostavat jo kolme neljäsosaa kaikista kuntien ostoista."

    http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189965-hoivajatit-iso-riski-veronmaksajille-attendo-esperi-mehilainen-ym

    "EU vaatii, että kuntien täytyy yhtiöittää sellaiset toiminnot, jotka toimivat markkinoilla”.

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137376-eu-vaatii-yksityistamaan-kuntien-vesihuollon-jne-ollaanko-taas-eu-kriittisia

    EU:lla ei myöskään ole ainoatakaan sairaalaa. Ja kun verrataan, että miten ajetaan itsenäiset valtiot lainsäädäntöineenkin (googlaa: lain kokonaisuudistus) alas, ja kaikki piuhat ohjataan suoraan EU:iin Eurooppa-neuvoston (ei Euroopan Unionin neuvosto, eikä Euroopan neuvosto) haltuun, joka edellyttää itsenäisen valtion jättimäistä vallan keskittämistä muutaman harvan käsiin, joilla on suora yhteys tuohon valtaapitävään tahoon, niin pystyy hyvin kuvittelemaan tämän rakennelman lopputuloksen sekä tämän hetkiset muutostarpeet.

    Eurooppa-neuvosto käytännössä ohittaa niin EU-parlamentin kuin komissionkin.

    Onko muuten tuo piuha Eurooppa-neuvoston ja komission välissä EPP:n varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen käsissä? Parlamenttin piuha tulee varmasti komission johtajan kautta, eli kyseessä on EPP:n Puolan Donald Tusk, joka tuli Puolassa presidentiksi, kun maan johto putosi koneineen, josta tapahtumasta nyt jälleen puhutaan - minkähän takia Donald Tusk ei osallistunut tuohon joukkomurhan muistelutilaisuuteen ja ollut koneessa?

    Onnettomuutta väitetään sabotaasiksi syystä, että edellinen johto ei suostunut ottamaan IMF:ltä lainaa. Oli Alppi-onnettomuus vastaavasti sabotaasi jostakin muusta, johon ko. firma tai Saksa ei ole alistunut. Tuli vain mieleeni, kun ensimmäisissä uutisissa sanottiin, että koneen ja uhrien etsintä on mielettömän vaikeaa, kun siellä on niin paljon lunta, ja sitten kun turma-alueen kuvat julkaistiin, niin siinähän ne on umpimustat mäenrinteet täynnä vaaleaa silppua. Eli korjasivatko he ensin lumen löytääkseen tomuksi levinneen koneen osat uhreineen?!

    Äänestä

  • Eurooppa-neuvosto -historiani suhteessa Lissabonin sopimukseen lipsahti sensuuriin, mutta vanhaa perustietoahan se onkin. Mutta korjaus: Donald Tusk on Eurooppa-neuvoston presidentti.

    Äänestä

  • nieltytotuus kirjoitti:

    Eurooppa-neuvosto -historiani suhteessa Lissabonin sopimukseen lipsahti sensuuriin, mutta vanhaa perustietoahan se onkin. Mutta korjaus: Donald Tusk on Eurooppa-neuvoston presidentti.

    Jaha että sitä on taas aloitettu täällä palstojen sotkeminen sekopäisillä salaliittoteorioilla, nehän käsiteltiin jo kymmenissä ketjuissa aiemmin tällä palstalla ja juttusi osoitettin pääosin sekopäisiksi ja järjettömiksi, jos nyt et kuitenkaan viitsisi enään toistaa niitä hullunkirjoituksia uudelleen tällä palstalla.

    Faktat on faktoja, venäjätrolli.

    Äänestä

  • totuudetkielletään kirjoitti:

    Faktat on faktoja, venäjätrolli.

    Tämäkään ei kuulu avauksen aiheeseen, mutta laitetaan nyt esille, kun olet jatkuvasti EPP:stä vöyhkännyt:

    "EPP kehottaa valmistautumaan sotaan Venäjää vastaan

    EurActiv -sivusto lainaa europarlamentin suurimman ryhmän, Euroopan kansanpuolueen (EPP) istunnossa annettua lausuntoa. Ukrainankin tilanteeseen liittyneen lausunnon mukaan "paras poliittinen keino Venäjän toimien rajoittamiseksi on valmistautuminen sotaan".

    "Meidän on selvästi annettava ymmärtää, että olemme valmiit sotaan", - ilmoitti istunnossa EPP:n tutkimusinstituutin johtaja Roland Freudenstein. EPP:n edustajat, Tunne Kelam ja Cristian Dan Preda syyttivät Venäjää EU:n vihollisiksi ja myös Venäjän presidenttiä aggressiivisen ulkopolitiikan toteuttamisesta, jonka kohteina ovat Baltian maat ja Transnistria. Kokouksen päätteeksi EPP:n edustajat keskustelivat mahdollisuudesta sijoittaa ohjustorjuntajärjestelmän osia Itä-Euroopan maiden alueelle. Suomalaisista puolueista EPP:n kuuluu Kokoomus.

    Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on antanut kunnille ohjeet evakuointiin sopivien tilojen kartoittamisesta ja käyttökuntoon saattamisesta."

    http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194042-ukrainassa-teloitetaan-oppositiota-eun-valmistauduttava-sotaan

    EPP on aivan USA:n ohjailtavissa, sen etäispääte.

    "EPP:llä on läheiset suhteet International Republican Institute (IRI) kanssa."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_kansanpuolue

    http://en.wikipedia.org/wiki/International_Republican_Institute

    http://www.thirdworldtraveler.com/NED/IRI_McCain.html

    http://www.thirdworldtraveler.com/NED/NED.html

    Äänestä

  • iri_ned kirjoitti:

    Varsinkin Saksa.

    "Gehlenin organisaatosta syntyi BND, ja Gehlenistä tuli sen ensimmäinen johtaja.

    Freiburgin yliopistossa työskentelevä professori Joseph Foschepot kertoi vuonna 2013 Deutsche Welle -medialle, että Yhdysvallat on vakoillut toisen maailmansodan jälkeen Saksassa jatkuvasti, ja että Saksan johto on täysin tietoinen asiasta. Poliitikkojen yllättyneisyys NSA-vuotaja Edward Snowdenin tekemien paljastusten johdosta on ollut teeskenneltyä.

    Salaisten sopimusten nojalla vakoilua on harjoitettu aina Saksan liittotasavallan (FDR) perustamisesta vuonna 1949. Saksan suvereenisuuden palauttava vuoden 1955 yleissopimus, joka määritteli myös Saksan ja kolmen liittoutuneisiin kuuluvan valtion keskinäisiä suhteita, sisälsi salaisia lisäyksiä ja lisäsopimuksia. Mukana salaisissa lisäyksissä on kohtia, jotka takaavat länsiliittoutuneille mm. oikeuden monitoroida tele- ja postiliikennettä.

    Foschepot sanoo, että julkiset sopimusmuotoilut on tarkoitettu suurelle yleisölle. "Saksalaiset johtajat … eivät kertoneet että ...saksalaisten piti hyväksyä tulevaisuudessa ihan samat olosuhteet kuin miehityksenkin aikana, kiitos kansainvälisten sopimusten ja salaisten lisäehtojen. Nämä sopimukset ovat edelleen valideja ja sitovat jokaista Saksan hallitusta vielä nykyäänkin."

    "Yhdysvallat on rakentanut tukikohdillaan Saksaan pikku-Amerikan, jota Saksan hallitus ei voi hallita...sopimuslisäykset ovat edelleen voimassa." Salaisten sopimusten takia Saksassa eivät posti- ja teleliikenne ole suojattuja, vaikka Saksan perustuslaki niin sanookin, Foschepot alleviivaa."

    http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194277-vakoiluvirastot-valloillaan-–-kontrolloimatonta-kyttaysta-euroopassa

    "Lehti: Saksan tiedustelupalvelu vakoili EU-komissiota ja Ranskan presidenttiä
    Saksan ulkomaantiedustelupalvelu on tehnyt USA:n Kansallisen turvallisuusviraston kanssa yhteistyötä vakoillakseen EU-komissiota ja Ranskan ylintä johtoa, kertoo saksalaislehti. Skandaali ulottuu Saksan liittokanslerin virastoon.

    Saksan ulkomaantiedustelupalvelu BND on vuosien ajan vakoillut useita EU:n hallintolaitoksia ja Ranskan korkeinta johtoa, kertoo saksalainen Süddeutsche Zeitung -lehti. BND on vakoilussa ollut yhteistyössä Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuusviraston NSA:n kanssa, lehti kertoo."

    http://yle.fi/uutiset/lehti_saksan_tiedustelupalvelu_vakoili_eu-komissiota_ja_ranskan_presidenttia/7963626

    Äänestä

Kauan eläkkeellä olleiden vanhukset on taitettu indeksi köyhdyttänyt. Ei mikään puolue ota ohjelmaansa eläkeindeksin korjaamista niin, että eläkkeet nousisivat samaan tahtiin kuin palkat. Eläkeläisten äänet ei kiinnosta ketään.

Äänestä
  • Myös palkkoja halutaan ja on ajettu alaspäin näitä rakennemuutoksia tehdessä, monella ei ole enään ollut minkäänlaista vakityötä, vaan erilaisia projekteja ja pätkätöitä, jopa nollatuntisopimuksia. EU-komissaari kertoi tästä jo aikoja sitten, kerrottiin kuinka EMU-paine auttaa muuttamaan sosiaaliturvaa ja palkkoja.

    Eu-komissaari Leon Brittain sanoi jo aikoja sitten, että "Emu-paine pakottaa maita sellaisiin rakennemuutoksiin, joita ei toteutettaisi ilman näitä ulkoisia paineita. Niiden ansiosta voidaan ajaa alas sosiaaliturvaa ja muuttaa työelämää".

    Saksalaiset taas kertoivat ilouutisena, kuinka liittyminen antaa mahdollisuuden käyttää hyväksi maan sisäisiin tarkoituksiin sellaista ulkoa tulevaa sopeutumispainetta, jota ei muuten saada aikaan ja joka toimii finanassi ja palkkakurin puolesta."

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/577116#comment-2706010

    Äänestä

  • ghsdf kirjoitti:

    Myös palkkoja halutaan ja on ajettu alaspäin näitä rakennemuutoksia tehdessä, monella ei ole enään ollut minkäänlaista vakityötä, vaan erilaisia projekteja ja pätkätöitä, jopa nollatuntisopimuksia. EU-komissaari kertoi tästä jo aikoja sitten, kerrottiin kuinka EMU-paine auttaa muuttamaan sosiaaliturvaa ja palkkoja.

    Huippujohtajat opastavat aivan EU:n mukaan:

    "Pidempää työpäivää, vähemmän liksaa

    Palkkamaltti, työpäivän pidentäminen, paikallinen sopiminen, lakko-oikeuden rajoittaminen, kevyemmät verot, kaupan aukioloaikojen ja alkoholimyynnin vapauttaminen."

    http://yle.fi/uutiset/huippujohtajien_terveiset_pidempaa_tyopaivaa_vahemman_liksaa/7894017

    Äänestä

  • malttipalkka kirjoitti:

    jep, samaa sanoi eu jo vuosia sitten kun etelämpänä euroopassa, työläiset palkkaa vaativat hiukka lisää. siitä uutisoi jopa suomimedia silloin.

    Äänestä

  • ghsdf kirjoitti:

    Myös palkkoja halutaan ja on ajettu alaspäin näitä rakennemuutoksia tehdessä, monella ei ole enään ollut minkäänlaista vakityötä, vaan erilaisia projekteja ja pätkätöitä, jopa nollatuntisopimuksia. EU-komissaari kertoi tästä jo aikoja sitten, kerrottiin kuinka EMU-paine auttaa muuttamaan sosiaaliturvaa ja palkkoja.

    Eu-komissaari Leon Brittain sanoi jo aikoja sitten, että "Emu-paine pakottaa maita sellaisiin rakennemuutoksiin, joita ei toteutettaisi ilman näitä ulkoisia paineita. Niiden ansiosta voidaan ajaa alas sosiaaliturvaa ja muuttaa työelämää".

    Saksalaiset taas kertoivat ilouutisena, kuinka liittyminen antaa mahdollisuuden käyttää hyväksi maan sisäisiin tarkoituksiin sellaista ulkoa tulevaa sopeutumispainetta, jota ei muuten saada aikaan ja joka toimii finanassi ja palkkakurin puolesta."

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/577116#comment-2706010

    Mutta kuinka moni tähän hallittuun rakennemuutoskelkkaan lähteneistä tiesi ´kuitenkaan lopullista totuutta, että tuo Eurooppa-neuvosto nappaakin sen todellisen vallan EPP-puolueen nimissä Lissabonin sopimuksella saaden jopa yksinoikeuden vaalien järjestämiseen (siis kyseinen puolue)?

    Ja jos tiesi, ja luovutti Suomen itsenäisyydenkin tälle taholle perustuslailla, niin mitähän näille päättäjille sitten pitäisi tehdä?! Äänestää uudelleen valtaan - niinkö?

    Tai äänestä nyt sitten ketä tahansa, niin hän on samassa kelkassa, kun muutakaan kelkkaa ei enää ole. Taisi mennä Vanhasen myötä koko kelkkatehdas nurin, kun löytyi se lauta(s)pino ja ties mistä.

    Äänestä

Keskityt epäolennaiseen.

Yksikään vallassa oleva puolue ei sitä voi laittaa kuntoon koska rahaa ei ole. Lupauksia voi antaa mutta ne eivät pidä. Ja varmaan jokainen puolue tuota asiaa lupaa.

Rahaa ei ole eikä päätöksenteko tuosta asiasta ole mahdollinen koska EU määrittää Suomen politiikkaa ja päätöksentekoa. Jos Suomi eroaa EU:sta niin siitä jäävällä rahalla ja toimivalla päätöksenteolla vahuksille saadaan rahaa. Ja samalla köyhille, sairaille, koulutukselle, maanpuolustukseen, sisäiseen turvallisuuteen jne.

Annan oman ääneni Itsenäisyyspuolueelle koska se on ainoa järkevä vaihtoehto ja ovat jo nyt saaneet eduskunnan ulkopuolella nollabudjetilla enemmän aikaan kuin viimeiset hallitukset: http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191396-ipu-suomen-yritteliain-puolue

Äänestä

Noiden hullunavausten ohi.

Äänestä
  • No yksi hullu kajahti tähänkin keskusteluun, se käyttää sirpa nimeä murha.infossa, spämmii samoja aivopieruja sieltä tännekin.

    Äänestä

  • o978 kirjoitti:

    No yksi hullu kajahti tähänkin keskusteluun, se käyttää sirpa nimeä murha.infossa, spämmii samoja aivopieruja sieltä tännekin.

    Paljonko sulle maksetaan, että teet tuota propagandamyyräntyötä?

    Äänestä

  • olisikivatietää kirjoitti:

    Paljonko sulle maksetaan, että teet tuota propagandamyyräntyötä?

    Itsehän täällä karkoitat normaaliälyiset lukijat palstalta hullunjuttuinesi, aivan kuten viimeksikin, kun sinulle tuli maaninen pakko sotkea tätä palstaa murhainfosta kopioiduilla hullunjutuillasi ja aivan umpihulluilla päätelmillä.

    Äänestä

Kun pilkotaan asiat atomeiksi ja annetaan kansalaisille mahdollisuus ryhtyä kinaamaan lillukanvarsista, niin jää kokonaisuus ja todellinen poliittinen agenda, johon kaikki perustuu, piiloon. Hallitusohjelma, jolla tämä kaikki on luotu on Suomen valtion, pääministerin ja hallituksen toimesta tilattu Yhdysvaltalaiselta konsulttiyhtiöltä. Miten ihmisistä on tullut näin sokeita?!

http://yle.fi/uutiset/hallitus_pestasi_amerikkalaiskonsultin_ideoimaan_seuraavaa_hallitusohjelmaa/1456302

Onkoon vaikka minkälaista sanahelinää, mutta tältä se nyt sitten näyttää.

Äänestä
  • "UUTISET
    TALOUS
    Talous 18.2.2010 klo 6:31 | päivitetty 3.6.2012 klo 17:24
    Hallitus pestasi amerikkalaiskonsultin ideoimaan seuraavaa hallitusohjelmaa
    Yksi maailman suurimmista kaupallisista konsulteista on värvätty avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Amerikkalainen McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Sopimuksen konsultin kanssa on tehnyt valtioneuvoston kanslia."

    Tällaisesta tempusta olisi viety vielä joku vuosikymmen sitten ladon taakse ja ammuttu, ja nyt ei kukaan lotkauta edes korviaan. Käsittämätöntä. Ja enää voi mitään, kun se itsenäisyyskin pikauhtia siirrettiin Euroopan Unionille - suojasivat oman selustansa, kun kansalaiset heräävät.

    Äänestä

  • Uutisesta:

    "Konsultti on tuottanut valtioneuvostolle tähän mennessä ainakin kolme yleisluonteista muistiota. Niissä on useita poliittisesti kiistanalaisia tai arkoja ehdotuksia.

    Konsulttiyritys suosittelee Suomelle muun muassa palkkiojärjestelmien käyttöönottamista ratkaisuksi hoitohenkilökuntapulaan ja terveydenhuollon laajaa muutosprojektia, jollainen ”on onnistuneesti toteutettu esimerkiksi Englannissa”."

    Onko teille nyt valtion taholta kerrottu, että mitkä ovat olleet nämä "poliittisesti arat ja kiistanalaiset ehdotukset"? Onko ne toteutettu? Maksetaanko "palkkiojärjestelmällä" nyt jopa tapporahaa, että päästään eroon hyödyttömästä kansanosasta, jolle on maksettava tukia ja korvauksia ja eläkkeitä?

    Ettekö te nyt jokolavita vieläkään tajua tämän "ei ole rahaa" vinkumisen manipulointivaikutusta: ei ole kyse rahasta, vaan propagandasta. Kun yhden kerran näkisin täällä keskustelupalstoilla jonkun edes vaativan totuuksia näistä asioista, mutta kun juostaan vain kuin määkivä pässilauma aina sinne mihin sormia napsauttamalla ohjataan. Vaikkapa miettimään hyödyllisiä priorisointikohteita, ja seuraavaa hengiltä hiostetavaa kansaosaa.

    Olisi syytä seuraavaksi katsoa ja tarkistaa, että minkälaisella poliittisella agendalla meidän lapsillemme tehdään opetussuunnitelmia ja kasvatetaan.

    Äänestä

  • Ahaa, tämä Yhdysvaltalainen konsulttifirma, jonka taustoja on arvosteltu, koska ei aina tiedetä, että kuka on se todellinen toimeksiantaja taustalla, on laatinut hallitusohjelmia Suomeen jo aikaisemminkin. Onpa tehnyt todella somaa työtä!

    "McKinsey laati vuonna 2007 Matti Vanhasen hallitukselle ohjelmaehdotuksen.
    Se on laajasti toteuttu. McKinsey ehdotti mm. tilaaja-tuottajamallien
    käyttöönottoa kunnallisissa palveluissa, julkisen terveydenhoidon maksujen
    korotuksia, työttömyysturvan ehtojen tiukentamista, korkeakoulupaikkojen
    kohdentamista yritysten tarpeiden mukaan ja yritysten aseman vahvistamista
    yliopistojen hallinnossa."

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/73680-mita-sisaltaa-usasta-tilattu-hallitusohjelma

    Onkohan tämä anttipesonen myöhemmin katsonut, että mitä tämä tilattu ohjelma piti todellisuudessa sisällään?

    Äänestä

  • Tämä edellä oleva kuulosti vapaaehtoiselta. Tämä taas pakotetulta?! Missä vaiheessa asiat keikahti näin päin ja miksi?

    "Diplomaattinen kriisi Suomen ja USA:n välillä useita vuosia. Kriisin aikana Yhdysvaltain apulaisulkoministeri vihjasi, että jos Suomi ei taivu, Yhdysvallat työntää Suomen rautaesiripun taakse ja Suomen ja Ruotsin välille tulee uusi jakolinja. Vaatimuksiaan tehostaakseen Yhdysvaltain puolustusministeriö pani jäihin Suomen puolustusvoimien sotatarvikehankintoja.

    ”Pohjanlahdelle ei saa syntyä mitään teknologista rajalinjaa. Tästä on pidettävä huoli, ettei keskellä yötä tapahdu yllätyksiä, jotka ovat vahingollisia”, varoitti USA:n apulaisulkoministeri Rozanne Ridgway Suomen Washingtonin-suurlähettilästä Paavo Rantasta vuonna 1986."

    http://www.talouselama.fi/uutiset/usa pakotti suomen mukaan kylman sodan viimeiseen rintamaansa lehti laheista tiedusteluyhteistyota jo koiviston aikana/a2208342

    Kaikesta päätellen siinä vaiheessa, kun saivat kaatumaan Neuvostoliiton - eikä silloin ole epäilystäkään, että kenen sponsaamana on tullut tuntemattomuudesta valtaan nykyinen Venäjän päämies, joka mitä ilmeisemmin nyt niskottelee johtajilleen, kun ollaan taas samassa jamassa.

    Äänestä

  • herätyssuomalaiset kirjoitti:

    Uutisesta:

    "Konsultti on tuottanut valtioneuvostolle tähän mennessä ainakin kolme yleisluonteista muistiota. Niissä on useita poliittisesti kiistanalaisia tai arkoja ehdotuksia.

    Konsulttiyritys suosittelee Suomelle muun muassa palkkiojärjestelmien käyttöönottamista ratkaisuksi hoitohenkilökuntapulaan ja terveydenhuollon laajaa muutosprojektia, jollainen ”on onnistuneesti toteutettu esimerkiksi Englannissa”."

    Onko teille nyt valtion taholta kerrottu, että mitkä ovat olleet nämä "poliittisesti arat ja kiistanalaiset ehdotukset"? Onko ne toteutettu? Maksetaanko "palkkiojärjestelmällä" nyt jopa tapporahaa, että päästään eroon hyödyttömästä kansanosasta, jolle on maksettava tukia ja korvauksia ja eläkkeitä?

    Ettekö te nyt jokolavita vieläkään tajua tämän "ei ole rahaa" vinkumisen manipulointivaikutusta: ei ole kyse rahasta, vaan propagandasta. Kun yhden kerran näkisin täällä keskustelupalstoilla jonkun edes vaativan totuuksia näistä asioista, mutta kun juostaan vain kuin määkivä pässilauma aina sinne mihin sormia napsauttamalla ohjataan. Vaikkapa miettimään hyödyllisiä priorisointikohteita, ja seuraavaa hengiltä hiostetavaa kansaosaa.

    Olisi syytä seuraavaksi katsoa ja tarkistaa, että minkälaisella poliittisella agendalla meidän lapsillemme tehdään opetussuunnitelmia ja kasvatetaan.

    Agenda löytyi pikemmin kuin odotinkaan:

    "–Vientimme ei vedä, eikä uusia suomalaisia innovaatioita synny riittävästi maailmanvalloitukseen. Sivistyksemme siemenet kylvetään varhaiskasvatuksessa, Räty kirjoitti viikonloppuna Puheenvuoron blogissaan."

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80071-professorilta-paasi-nauru-ministerilta-outo-ja-yllattava-veto-eskarista

    Minkälaisin metodein, arvomaailmalla ja moraalilla nyt aiotaan kasvattaa näitä pyrkyrimyyntitykkejä maailmanvalloitukseen, joita tehopakkauksia on arvioitu lähinnä sosiopaateiksi?

    Leikki ei enää olekaan lapsen työtä.

    Äänestä

  • myytyomaisuus kirjoitti:

    "UUTISET
    TALOUS
    Talous 18.2.2010 klo 6:31 | päivitetty 3.6.2012 klo 17:24
    Hallitus pestasi amerikkalaiskonsultin ideoimaan seuraavaa hallitusohjelmaa
    Yksi maailman suurimmista kaupallisista konsulteista on värvätty avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Amerikkalainen McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Sopimuksen konsultin kanssa on tehnyt valtioneuvoston kanslia."

    Tällaisesta tempusta olisi viety vielä joku vuosikymmen sitten ladon taakse ja ammuttu, ja nyt ei kukaan lotkauta edes korviaan. Käsittämätöntä. Ja enää voi mitään, kun se itsenäisyyskin pikauhtia siirrettiin Euroopan Unionille - suojasivat oman selustansa, kun kansalaiset heräävät.

    Ikiwanha juttu tuokin, keskusteltu palstalla jo aikoja sitten moneen kertaan.

    Äänestä

Ja sinä, joka jonkun käskystä isket kirjoituksiini sensuuria väliin - niin muista, että tuo tulevaisuus on myös perheesi, omasi ja sinun lastesi tulevaisuus.

Äänestä
  • ja sekoilet palstaa tyhmentäen, et edes tajua kuinka nämä toimii, vaan ourit tässäkin aivan päättö,mi ja järjettömiä. On se kumma, että yksikään keskustelu suomi24:ssä ei saa olla hulluilta ja tyhmiltä rauhassa.

    Äänestä

  • Jos tieto mielestäsi tyhmentää, niin jo tuo väite kertoo, että mikä olet=venäjätrolli.

    Äänestä

ei ole ongelma,mutta suuri työttömyys on todella suuri ongelma.
työ kaikille,vanhushoito hoituu siinä samalla.

Äänestä

Kaikkihan ne lupasivat ja luuletko, että muka kuntoon tulee - no tuskin!

Tulevaisuudessa kaikki julkinen sektori myydään halvalla ulkomaisille sijoittajille, jolloin kaikki "vanhustenhoito" tuotetaan minimikustannuksin kroonikkojen maatessa ulosteissaan kunhan Lilliuksen-kaltaiset saavat provikkansa tuloutettuaan ne veroparasiitti-yhtiöiden kautta.

Koko sote- ja kunta-uudistus tähtää julkisen sektorin myymiseen halvalla sijoittaja-yhtiöille - riitely koskee lähinnä sitä, että kuka saa ja miten paljon - kyykyt haluaisivat kaiken heti yksityisille kun taas keput ja demarit pitäisivät velä edes osan julkisella sektorilla - julkinen sektori on oman kokemukseni mukaan jo alhaalla ja halvalla myytävissä (olin meikussa pari viikkoa ja se oli nöyryyttävää niin hoidon kuin ympäristön vuoksi).

Tosiasiassa Suomi on jo myyty, mutta häveliäisyydestä puolueet eivät sitä halua myöntää - muutaman vuoden päästä myös juomavesi on myyty ulkomaille kuten kaivosteollisuus eli sinne meni niin puhdas vesi kuin mineraalit.

Ilmasta eivät onneksi voi laskuttaa vaikka mieli niillä tekisikin.

Äänestä
  • "Ilmasta eivät onneksi voi laskuttaa vaikka mieli niillä tekisikin."

    Siitähän ne vasta laskuttaakin, ajattele ilmastonmuutos maksuja, niitä on sisällytetty sinne sun tänne ja sitten on vielä päästökauppa joka sekin näkyy hinnoissa.

    Äänestä

  • osaa_ne kirjoitti:

    "Ilmasta eivät onneksi voi laskuttaa vaikka mieli niillä tekisikin."

    Siitähän ne vasta laskuttaakin, ajattele ilmastonmuutos maksuja, niitä on sisällytetty sinne sun tänne ja sitten on vielä päästökauppa joka sekin näkyy hinnoissa.

    Mutta silti jokainen voi vielä hengittää vapaasti suht'koht puhdasta ilmaa ilman filttereitä naamallaan vaikkakin joku varmaan tekee älysovelluksen kännyköihin, jolla laskutetaan siitäkin.

    Ilmakin on siis myyty kansainvälisille toimijoille kuten vesi ja mineraalit.

    Äänestä

  • etsileenjatolleen kirjoitti:

    Mutta silti jokainen voi vielä hengittää vapaasti suht'koht puhdasta ilmaa ilman filttereitä naamallaan vaikkakin joku varmaan tekee älysovelluksen kännyköihin, jolla laskutetaan siitäkin.

    Ilmakin on siis myyty kansainvälisille toimijoille kuten vesi ja mineraalit.

    Tanska tekee päästökaupalla likaista bisnestä, aiheesta tuli joku aika sitten dokumentti.

    Äänestä

  • "Tulevaisuudessa kaikki julkinen sektori myydään halvalla ulkomaisille sijoittajille, jolloin kaikki "vanhustenhoito" tuotetaan minimikustannuksin kroonikkojen maatessa ulosteissaan kunhan Lilliuksen-kaltaiset saavat provikkansa tuloutettuaan ne veroparasiitti-yhtiöiden kautta.

    Koko sote- ja kunta-uudistus tähtää julkisen sektorin myymiseen halvalla sijoittaja-yhtiöille - riitely koskee lähinnä sitä, että kuka saa ja miten paljon - kyykyt haluaisivat kaiken heti yksityisille kun taas keput ja demarit pitäisivät velä edes osan julkisella sektorilla - julkinen sektori on oman kokemukseni mukaan jo alhaalla ja halvalla myytävissä"

    Näin se on nähtävä:

    "Suomen terveydenhuoltoon tulee ”yhtiömalli”"

    http://www.uusisuomi.fi/terveys/188356-suomen-terveydenhuoltoon-tulee-yhtiomalli-taalla-jo-muutamat-pyorittelivat-paataan

    "Alkavatko nyt pitkät jäähyväiset Suomen julkiselle terveydenhuollolle?

    - . Käytännössä tämä tarkoittanee julkisen terveydenhuollon hidasta alasajoa maastamme. Julkiset palvelut joudutaan yhtiöittämään, jotta ne voisivat edes teoriassa koittaa pärjätä kilpailussa Attendon, Mehiläisen ja Terveystalon kaltaisten yksityisten verosuunnittelua harjoittavien terveysjättiläisten kanssa. Tieto, että Suomessa on terveysalalla rahaa jaossa, voi tuoda myös uusia kansainvälisiä toimijoita apajille.

    - Tämän jälkeen monopoliasemaan päässeet yksityiset jättiläiset voivat hinnoitella palvelunsa miten tahtovat. Näin oltaisiin tilanteessa, jossa lääkäriin pääsy olisi Suomessa varallisuudesta kiinni. "

    http://villejalovaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215000-alkavatko-nyt-pitkat-jaahyvaiset-suomen-julkiselle-terveydenhuollolle

    Äänestä

Kuten Irwin aikoinaan lausui kyllä kaikki paremmaksi muuttuu, mutta hyväksi ei silloinkaan.

Tässä piilee totuus, sillä todellisuus lyö jatkuvasti vasten kasvoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jysjs kirjoitti:

Mikä puolue lupaa laittaa kuntoon vanhustenhoidon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu