Kokoomus ajoi omaan miinaansa

Lamansyy

En kadu tippaakaan, sanoo Jaana Laitinen-Pesola Uudelle Suomelle vuonna 2007 tehdyistä palkankorotuksista.

Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas oli tuolloin Tehy-ammattijärjestön puheenjohtajana ja hänet muistetaan tiukkana ”lakkokenraalina”. Tehyn jäsenistö vaati roimia palkankorotuksia ja uhkasi joukkoirtisanoutumisilla. Sopimuksen jälkeen ammattiliitto laski korotusten tarkoittavan 350—650 euron palkankorotuksia neljälle vuodelle jaksotettuna.

Nyt vaalien alla kokoomuksen, keskustan ja SDP:n puheenjohtajat ovat lytänneet palkkaratkaisun. Puheenjohtajien mielestä ratkaisu romahdutti Suomen kilpailukyvyn.

– Aina näköjään täytyy näitä syntipukkeja löytää ja nyt minä olen ilmeisesti tämän maan talouden tuhonnut. Siltä tämä keskustelu on ainakin tuntunut tässä matkan varrella, Laitinen-Pesola vastaa hyväntuulisena syytöksiin.

– En ota sitä tuhoajan viittaa harteilleni. Päinvastoin olen varmistanut – en yksin vaan yhdessä tehyläisten kanssa, jotka rohkeasti lähtivät tähän taistoon – sen, että meillä edelleen on koulutettua väkeä tekemässä sitä työtä, mitä suomalaiset haluavat. Meillä arvostetaan sitä, että sosiaali- ja terveydenhuolto toimivat, hän jatkaa.

Toinen syy, miksi Laitinen-Pesola kieltäytyy sovittamasta ”tuhoajan viittaa” on se, että hänen johtamansa työtaistelu koski vain Tehyn jäsenistöä.

– Jos ajatellaan, että korotus olisi tullut pelkästään tehyläisille, se olisi koskenut noin 100 000 palkansaajaa, mutta kun se tuli koko kuntasektorille vähän viiveellä, niin se vaikutus moninkertaistui. Mitä kunnissa nyt on: 300 000—400 000 työntekijää. Kannattaa kysyä kuntatyönantajilta, miksi tehyläisten taistelemat korotukset levitettiin koko kuntasektorille, Laitinen-Pesola pohtii.

Lisäksi pitkäaikainen kokoomuslainen huomauttaa, että kuntasektorin palkkataso oli alun alkaen aivan erilainen kuin yksityisellä puolella.

– Mutta eihän koskaan ole ollut oikea hetki tehdä korotuksia näille naisvaltaisille koulutetuille aloille. Jos sairaanhoitaja, pitkälle koulutettu osaava sairaanhoitaja, tienaa tänä päivänä pikkaisen yli 2000 euroa, niin ei se tätä maata perikatoon vie, Laitinen-Pesola paukauttaa.

Tehyn puheenjohtajana Laitinen-Pesola toimi kuusi vuotta vuoteen 2013 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi yksityisiä palveluntuottajia edistävän Hoiva-alan palveluntuottajat ry:n toiminnanjohtajaksi. Eduskunnassa häntä kiinnostavat tulevalla vaalikaudella etenkin sote- ja kuntauudistus oman maakuntansa eli Satakunnan asianhoidon ohella.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lamansyy

      Kokoomuksen ja Kataisen olisi pitänyt ymmärtää, että kun yhdelle lupaa on annettava kaikille. Ilmeisesti Katainen vallanhimossaan lupasi 500€ kuussa lisää Sairaanhoitajille, ja kuvitteli että muut julkisen sektorin työntekijät tyytyvät palkkaansa. Vaalien jälkeen kävi niin, että sairaanhoitajat uhkasivat massairtisanomisilla, jos Katainen ei lunasta lupaustaan, ja tämän jälkeen julkisen sektorin palkat nousivatkin. Tämä taas pakotti nostamaan yksityisen sektorin palkkoja, koska muuten palkat olisivat jääneet jälkeen julkisesta sektorista.

      Tällä sooloilulla alkoi palkkojen kilpajuoksu jolla oli kallis hinta, joka kyllä piti Kataisen vallassa ja Kokoomuksen nousua vuosikaudet, hinta vaan oli kova Suomalaisille, 50miljardia lisää velkaa, ja työttömiä 4000,000 tuhatta ja ruokajonot ja köyhyys lisääntynyt .Hinnat nousi siihen tasoon, mihin ei pienemmillä tuloilla rahat enää riitä, tuli kahden kerroksen väkeä, tämä näkyy kuntien toimeentuloluukuilla, sekä kasvavissa ruokajonoissa.

      Tämä vaikutti myös asuntojen ja vuokrien nousuun sekä muitten päivittäistavaroitten hintojen nousuun, varsinkin pääkaupunkiseudulla, nuoret asuvat yhä kauemmin vanhempien luona. Asuntolainojen kanssa ollaan velkavankeudessa 30 vuotta, pitkät laina-ajat ovat muusta kulutuksesta ja kotimaisesta ostovoimasta pois . Myös maksuhäiriö merkinnät ovat jo lähes 400,000 tuhatta joka kertoo karua kieltä ihmisten maksukyvystä, huolehtia taloudestaan.
      Nokian vielä tuodessaan tuloja, ja vientikin veti, olisi pitänyt rakentaa puskurirahastoa, tai maksaa vanhaa valtion velkaa pois, tänä nousuaikana olisi palkkamalttia tarvittu, nyt sitä huudetaan kurkku suorana kaikilta tahoilta.

      Palkankorotukset toteutettiin talouden jo hiipuessa laskuun, ja tämä on johtanut siihen, että Suomesta on hävinnyt teollisuutta enemmän kuin yhdestäkään toisesta Euroopan maasta talouskriisin jälkeen. Nyt Suomessa on yli 20% vähemmän vientiteollisuuden työpaikkoja kuin vuonna 2007, ja julkisen sektorin palkat ovat 20% korkeammat kuin vuonna 2007. Tällä hetkellä ylisuuri julkinen sektori on pakottanut nostamaan veroja ym asumiseen liittyviä kuluja, sekä yrittäjien sivukulut niin koviksi, niin että yksityisen sektorin kannattavuus on huomattavasti heikentynyt . Tämä näkyy joukkoirtisanomisena ja pätkätöinä.
      Yksityisen sektorin työ pakenee halpamaihin, sekä se tieto/taito ja osaaminen jonka Suomalaiset veronmaksajat ovat maksaneet.

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!?

        ookko hullu!?


    • Anteeksi_mutta

      Voisitko vähän tiivistää tuosta keskeisimmät asiat joita haluat tuoda esiin kun ei kukaan jaksa lukea tuommoista kokonaisuudessaan läpi vain saadakseen tietää ettei asiasi ehkä kiinnnostakkaan.

      • Tuhontommit

        Kokoomus tuhoaa suomen.


      • tuhoajat

        SDP ja JUTTA tuhos Suomen Kokomuksen apupuolueena


      • Ohjuskilpiä_äkkiä
        Tuhontommit kirjoitti:

        Kokoomus tuhoaa suomen.

        eipäs tuhoa kuin puttinin tzar bomba eeli ydinjytky ja ainoastaan perä hikiälle jää selviytyjiä koska ryssän pommit ei riitä joka tuppukylää pommittamaan onneksi.


    • Tiivistäen

      Anteeksi_mutta
      Tiivistetään Kokoomus ajoi omaan miinaansa vallanhimossaan, seuraukset näkyvät pitkässä lamassa.................................................
      Katainen lähti karkuun uppoavasta laivasta !

      • tuhoajat

        Jutta lähettiin


      • Fakta-homma
        tuhoajat kirjoitti:

        Jutta lähettiin

        Tahtoisin Jutan nami piparia


    • Kelpaako1

      Anteeksi_mutta

      Tiivistetään Kokoomus ajoi omaan miinaansa vallanhimossaan, seuraukset näkyvät pitkässä lamassa.................................................

      Katainen lähti karkuun uppoavasta laivasta !
      Velkaa kertyi tästä Kataisen sooloilusta Suomelle yli 50 miljardia lisää !

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!?
        ookko hullu!?


    • gäjämödöå

      sairaanhoitajat (tyhmät) äänestivät kokoomuksen vaalivoittoon 2007 / 2011 ja nyt parsitaan muutama hallituskausi kokoomuksen tohelointeja

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!?
        ookko hullu!?


    • Älytöntä

      Tällä hinnalla saa Suomi rähmiä suossa seuraavat 10-vuotta.
      Kaksi hallituskautta on velkarahalla pidetty sellaista elintasoa kuntasektorin keskiluokalle, mihin ei tulot ja menot riitä.
      Kärsijöinä vähävaraiset sekä lukuisat työttömät, jotka ovat tämän seurauksena jääneet työttömäksi, sekä yritykset jotka ei kalliiden työvoimakustannusten takia voi työllistää.

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?


    • moraalitonta

      Ihmetellä täytyy mistä löytyy rahaa joka maksetaan julkiselle sektorille, mistä löytyy Nokian kaltainen veturi.
      Ei ihme että kunnat ovat alkaneet yksityistää terveydenhuoltoa ja vanhustenhuoltoa, kyllä markkinatalous haistaa missä raha alkaa liikkua, vanhukset heitetään heitteille.

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?


    • EUvika

      Tuo palkankorotus ei ollut edes tarpeeksi suurikaan, nyt on kohta aika lyödä "pyllyt penkkiin", katsotaan sitten mitä tapahtuu. Niin kauan kun meillä voi ottaa miljoona palkkoja ulos 30% verototuksella tai siirtää yritysten voittoja verottajan tavoitettavuuden ulkopuolelle laillisesti, on turha puhua ylisuurista palkankorotuksista. Jos yritykset jakavat miljoona voittonsa ulos veroitta ja jättää kaikki investoinnit yritystoimintaan tekemättä ei voi mitään muuta odottaa kuin tällaista taloustilannetta. Niin kauan kuin kuulumme EU:n voi vain EU:n avulla saada muutokset tähän vinoutuneeseen tilanteeseen.

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?


    • tottaon

      Julkisten kokonaismenojen suhde bruttokansantuotteeseen on yksi tapa kuvata julkisen sektorin laajuutta. Suomessa julkiset menot olivat vuonna 2013 noin 58 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun EU-maiden keskiarvo liikkuu 50 prosentin tuntumassa.
      Eli kyllä tässä on epätasapainoa, paljolti johtuu 2007 virhearvioinnista miten talous kehittyy Suomessa. Suomessa oli vielä Nokian nostetta, ja sen varjolla palkat karkasi sellaisiin mittapuihin, mihin ei ole tänä päivänä varaa.

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?


    • Sumutusta

      En ole yhdenkään politiikon ottavan tästä Suomen 2007 talouden virhearvioinnista vastuuta. Ei yksikään kuntatalouden virkamiehistä sekä poliittisista päättäjistä ole ottanut vastuussa tästä, vaan virheet vastaa seuraavat 10- vuotta veronmaksajat.
      Nyt samaa vaalilaulantaa huutavat nämä untuvikot, jotka vievät Suomen konkurssiin.

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?


      • OtaItseVastuuta

        Vain muutama talousguru maailmassa osasi ennustaa vuoden 2008 USAsta alkaneen maailmanlaajuisen talousromahduksen. Ei tuosta yllättävästä kääntestä voi kotimaamme poliitikkoja syyllistää.


      • Uhkea-kaunotar
        OtaItseVastuuta kirjoitti:

        Vain muutama talousguru maailmassa osasi ennustaa vuoden 2008 USAsta alkaneen maailmanlaajuisen talousromahduksen. Ei tuosta yllättävästä kääntestä voi kotimaamme poliitikkoja syyllistää.

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?
        .


      • näinontotta
        OtaItseVastuuta kirjoitti:

        Vain muutama talousguru maailmassa osasi ennustaa vuoden 2008 USAsta alkaneen maailmanlaajuisen talousromahduksen. Ei tuosta yllättävästä kääntestä voi kotimaamme poliitikkoja syyllistää.

        Ota itseVastuuta
        Vanha sanonta, kun on hyviä aikoja säästä pahoja päiviä varten, ei tässä politiikassa tarvi kuin tervettä maalaisjärkeä.
        Oletko kuullut puskurirahastosta, heikompaa taloutta ja laskukautta varten.
        Mutta jos rahaa jaetaan, että omat joukot pitävät vallassa, on se ova hinta koko Suomelle ja Suomalaisille.


      • Uhkea-kaunotar
        näinontotta kirjoitti:

        Ota itseVastuuta
        Vanha sanonta, kun on hyviä aikoja säästä pahoja päiviä varten, ei tässä politiikassa tarvi kuin tervettä maalaisjärkeä.
        Oletko kuullut puskurirahastosta, heikompaa taloutta ja laskukautta varten.
        Mutta jos rahaa jaetaan, että omat joukot pitävät vallassa, on se ova hinta koko Suomelle ja Suomalaisille.

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?
        . .


    • Uhkea-kaunotar

      Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!?

      ookko hullu!?

      • Mummut

        Kauniit ja rohkiat ollut vallassa tulokset näkyy velkaantumisessa, rahaa on jaettu, köyhät ajettu ruokajonoihin.
        Papat ja mummut lähtee kohta antamaan piiskaa näille tuhmeleille !


      • Järki-neuvo
        Mummut kirjoitti:

        Kauniit ja rohkiat ollut vallassa tulokset näkyy velkaantumisessa, rahaa on jaettu, köyhät ajettu ruokajonoihin.
        Papat ja mummut lähtee kohta antamaan piiskaa näille tuhmeleille !

        Mene sinä mummu vaan sinne hetekkaan niin pappa polkasee sinua niin että hetekka heiluu.

        Syö leipäs äläkä jonota sitä


    • Paskat11

      –" Jos ajatellaan, että korotus olisi tullut pelkästään tehyläisille, se olisi koskenut noin 100 000 palkansaajaa, mutta kun se tuli koko kuntasektorille vähän viiveellä, niin se vaikutus moninkertaistui. Mitä kunnissa nyt on: 300 000—400 000 työntekijää. Kannattaa kysyä kuntatyönantajilta, miksi tehyläisten taistelemat korotukset levitettiin koko kuntasektorille, Laitinen-Pesola pohtii."

      Niin kannattaa kysyä miksi nämä Suomea ja kuntataloutta korkia palkkataso hyväksyttiin, vuodesta 2007-2015 Valtio velkaantunut 50 miljardilla, kuntatalous velkaantuu 2 miljardia vuodessa nyt velkaa noin 15 miljardia vuoteen 2017 kuntaliiton arvion mukaan 27 miljardia.
      Tämä tapahtui Kataisen ja kokoomuksen virhearvioinnistam miten talous kehittyy Suomessa, nyt kun Nokia hiipu, laskelma petti pahasti.

      Missä on poliittinen vastuu, nyt huudetaan velkatalkoisiin, ja Katainen itse lähti karkuun.
      Näin sitä käy kun on kauniit ja rohkiat vallassa.

      • Uhkea-kaunotar

        Mitä vittua sää (aivo)impotenssi sekoilet!? ookko hullu!?

        . . .


      • EUvika

        Kerropa nyt kenellä tavallisella duunarilla on Suomessa liikaa palkkaa? Katso hintoja ja kuluja ja puhu sitten vasta liiasta palkasta kun ne ovat eurooppalaisella tasolla. Meillä yrittäjät ja yritysjohto itkee näistä palkkakuluista ja samaan aikaan vetävät osinkoja pienellä verolla, siirtävät verottajan ulottomattomuuten niitä rahoja joilla pitäisi investoida ja luoda uutta tuotantoa. Nyt eletään vain kvarttaalitalouden ehdoilla ja pyritään lyhyellä tähtäimellä saamaan suuria voittoja jotka sitten siirretään tuottamattomaan säästöön veroparatiiseihin. Ei sellainen ole yrittämistä tai yrittäjyyttä, se on lottoamista.


      • nalle.wahlroos
        EUvika kirjoitti:

        Kerropa nyt kenellä tavallisella duunarilla on Suomessa liikaa palkkaa? Katso hintoja ja kuluja ja puhu sitten vasta liiasta palkasta kun ne ovat eurooppalaisella tasolla. Meillä yrittäjät ja yritysjohto itkee näistä palkkakuluista ja samaan aikaan vetävät osinkoja pienellä verolla, siirtävät verottajan ulottomattomuuten niitä rahoja joilla pitäisi investoida ja luoda uutta tuotantoa. Nyt eletään vain kvarttaalitalouden ehdoilla ja pyritään lyhyellä tähtäimellä saamaan suuria voittoja jotka sitten siirretään tuottamattomaan säästöön veroparatiiseihin. Ei sellainen ole yrittämistä tai yrittäjyyttä, se on lottoamista.

        Teillä on kaikilla köyhäläisillä liikaa rahaa rahat pois ja köyhät kyykkyyn


    • valuvika

      Suomessa liian korkea palkkataso, siitä ei pääse mihinkään, ei yrittäjät ole mikään sosiaalihuolto, heidän pitääkin saada yrittäjyydestä palkkaa, sieltä se kuitenkin pääasiassa hyvinvointi rakentuu.
      Nyt eletään velaksi että pystytään julkisen sektorin korkiaa palkkatasoa maksatettua, työ pakenee ulkomaille, hintalappua tuodaan kuntalaisille.
      Alottajan aloitus oli aivan oikea, velkaantumistilastot sen kertovat. Viron malliin investointimalli, niin kanntataa ivestoida Suomeeen, järjestelmässä on valuvika ja se ei ole yrittäjien syy, vaan päättäjien.

      • Äly.hoi

        Se on kumma vaan etä sillä minimi palkalla ei tule toimeen?


    • Leikata

      Tässä ei ole minimipalkasta kysymys niihin ei tarvi koskea päinvastoin nostaa, uskon että 4-7000€ tienaavat sieltä on varaa leikata, ei ne kaikki kulutukseen mene.

      • EUvika

        Ketä esim. nuo 7000€ tienaavat ovat, ei ainakaan duunareita. Minä uskon että duunareissa ei ole paljonkaan sellaisia joilla on 4000€ yli palkkaa, johtajilla on ja heille kokoomuksen mukaan kuuluisi olla enemmänkin etteivät he siirtyisi ulkomaille. Onko joku kuullut että suomalaista johtajaa olisi joku ulkolainen yritys yrittänyt saada johtajakseen? Minä en ole kuullut ja luulen että sellaista "aivovientiä" olisi olemassakaan.


    • Vaihtoehto1

      Yhteiskunnan talous muodostuu ihmisten tarpeista ja niiden tyydyttämisestä sekä hyödykkeillä ja työllä käydystä kaupasta. Kaupan käynnin helpottamiseksi on keksitty raha, mikä on nykyisin virtuaalirahaa. Taloudessa liikkuu tietty määrä rahaa. Talouden ongelmat syntyvät siitä, että jotkut vahvat yksilöt/Suomen eliitti keskiluokka ryhtyvät keräämään itselleen rahaa varastoon, mikä ei hyödytä kotimaista kulutusta. Silloin se on poissa ihmisiltä, joilla on tyydyttämättömiä tarpeita. He eivät voi ostaa hyödykkeitä ja palveluja, joita he tarvitsevat. Yritysten tuotteiden kysyntä heikkenee, mikä vähentää kauppaa ja työllisyyttä. Se saa talouden heikkenemiskierteeseen. Tulonjaolla tämä ongelma poistuisi, koska pienituloisilla ei rahaa jää varastoon, vaan kaikki menee kotimaiseen kulutukseen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe