Arka pikkumarsu.

Hämmentynyt_omistaja

Olen pitänyt marsuja jo kymmenisen vuotta, mutta tällaista ongelmaa en ole ennen kohdannut. Otin muuttama kuukausi sitten kolme poikamarsua samalta kasvattajalta, marsut ovat eri poikueista, mutta samaa laumaa kuitenkin.
Kaksi vanhinta marsua käyttäytyvät mielestäni tavallisesti: Hieman pelottaa tulla syliin, mutta sylissä sitten rentoutuvat, syövät ja juttelevat. Tulevat myös vastaan jos ihminen lähstyy häkkiä, tai puhuu häkin lähettyvillä (kärkkyvät herkkuja). Hakevat vihannekset kädestä ja antavat silittää.
Nuorin marsu on taas heman erilainen ja olenkin hänestä huolissani: Jos ihminen lähestyy häkkiä tämä pikkumarsu jähmettyy paikoilleen hetkeksi ja säntää sitten piiloon. Viimeikoina on uskaltanut hakea kädestä herkkuja, mutta syö ne kuitenkin piilossa. Ei anna häkissä koskea itseensä ollenkaan. Joskus kun otan syliin, marsu menee ensin täysin kipsiin ja alkaa vähän ajan päästä näykkimään. Se näykkiminen ei ole hellyydenosoitus vaan tuntuu olevan enemmänkin varoitus ja merkki siitä että marsua pelottaa. Onko kellään vastaavia kokemuksia? Tai teorioita mistä moinen arkuus voisi olla kotoisin, ja kuinka sitä voisi helpottaa?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • marsterigirls

      Kuulostaa haastavalta, en oikeen osaa neuvoa vaikka itselläni on 2 marsua mutta molemmat on sellasia hulivilejä mut onko sun kaikki marsut samassa häkissä jos on niin voi olla että pienin marsu pelkää niitä isompia marsua ja on vähän pelokas yms.

    • Marsumamma84

      Jännältä kuulostaa. Miten marsut käyttäytyvät keskenään? Onko arka marsu selkeästi alemmassa arvoasemassa kahteen muuhun nähden? Voihan olla, että tuo arkuus hellittää iän myötä - tai sitten ei. Minulla on tällä hetkellä kaksi 4-vuotiasta marsua, joista toinen on todella rohkea häkissä, mutta jäätyy täysin sylissä ja pelkää melkein kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Yritin pitkään totuttaa marsua sylittelyyn, mutta tuloksetta. Lattiallakin viipottaa kohtuuhyvin menemään, mutta jokin sylissä ollessa on jäänyt marsun mielestä pelottavaksi.

    • Muks

      Ei tuollaisessa oikein auta muu kuin kärsivällisyys. Minäkin olen huomannut, että pienet pahnanpohjimmaiset ovat usein niitä pelokkaimpia. Näykkiminen saattaa joskus olla hellyydenosoitus, joskus merkki siitä, että marsu haluaa pois. Eron kyllä huomaa. Suosittelen, että otat sen usein hetkeksi syliin, silität ja tarjoat ruokaa, ja sitten kun se haluaa pois, päästät sen pois. Mutta otat taas pian uudelleen syliin.

      Ja onhan marsujen persoonallisuuksissa eroja, jotkut jäävät pysyvästi aremmiksi. Se täytyy vain hyväksyä osana niiden persoonallisuutta. Minulla eräs nyt jo edesmennyt marsu oli pysyvästi säikky, ja nakersi aluksi sormiani merkiksi siitä, että se halusi pois, mutta vuoden, parin jälkeen se oli jo hyvin rauhallinen sylissä, vaikka häkistä otettaessa edelleen säntäili kauhuissaan edestakaisin. Ja sylissä se sitten tuntui sitten totuttuaan aina jotenkin erityisen kiitolliselta, aivan kuin olisi ollut ihmeissään, että juuri se oli päässyt syliin. Nakertaminenkin loppui, se vain otti joskus sormeni tai korvanlehteni hampaidensa väliin, ei purrut, vaan näytti vain, että voisi purra, muttei kuitenkaan tehnyt niin, piteli vain sormeani tai korvanlehteäni hyvin hellästi hampaidensa välissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe