Kaikille polven tähystyksessä olleille!❤️

Urheilutyttö

Eli mulla meni treeneissä polvi.siitä heti sitten lääkäriin lääkärissä polvesta punkteerattiin verta oli sen verran turvonnut ja aivan järkyttävän kipeä! Ennen tätä kuitenkin olin röntgen kuvissa joista selvisi vain, että polvilumpio on mennyt ja murtumia muuta ei tiedetty. No vaihdoimme yksityiselle koska ei siellä julkisella mitään mistään tullut. Yksityisellä lähetettiin heti mangeettiin. Sitten jäätiin vain odottamaan. Heti seuraavana päivänä menimme ortopedille joka antoi tuomion. Polvi oli siis murtunut kahdedsta kohtaa, polvilumpio oli menny sijoiltaan ja polvilumpiosta oli lähtenyt 3 rustopalaa josta yhdessä oli vähän luuta mukana toinen ristisiteistä oli mennyt jotenkin. No päädyttiin polven tähystysleikkaukseen ja polvi leikattiinkin heti viikko tapaturman jälkeen. Ekat noin kaksi viikkoa tapahtumasta oli ihan kamalaa kun ei voinut urheilla yhtään ei vain yhtään. Ennen treenit oli 7 kertaa viikossa joista yksi oli vain rauhallista venyttelyä yms. Treenasin ihan täysillä ja nyt tälläinen takapakki. No en muista kuinka kauan leikkauksesta oli, mutta kävimme ottamassa tikit pois ja minulle sanottiin, että saan alkaa hikoilemaan eli siitä sitten aloin "treenaamaan" olin ihan innoissani. Aloitin siis tekemällä vatsoja ja käsiä. Pikku hiljaa siirryin yhden jalan punnerruksiin! Tuntui niin hyvältä tehdä kunnon treeni pitkästä aikaa. Rupesin vähitellen myös varjonyrkkeilemään. Eli istuin ja nyrkkeilin. Nyt ollaan siis tässä. Vielläkin on kepit eikä jalka saa tehdä sivuttaisliikkeitä, mutta vaikka vaikealta tuntuu niin kyllä tämä varmasti tästä! Sinä siellä joka tunnistat itsesi tästä älä lannistu todellakaan! Niinkuin sanoin ensimmäiset pariviikkoa oli ihan hirveitä mutta kyllä se siitä kovalla sisulla ja uskolla asiat järjestyy!! Lajin jatko kuitenkin pelottaa minua koska ensivuonna ajattelin hakea jonnekkin urheilukouluun, mutta eihän se ole mahdollista jos toinenkin polvi esim menisi. Nyt haluan kuulla teidän polvitarinoita niitä varmasti riittää! Anteeksi jos nyt tuossa oli joku saman tapainen julkaisu, mutta laittakaa ihmeessä ja kysykää jos on kenties jotain kysyttävää!

4

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osteoporoosiako

      Tutkimuksissa on huomattu, että lasten ja nuorten luunmurtumat ovat lisääntyneet huomattavasti.

      Luuston haurastuminen on asiantuntijoiden arvion mukaan syynä yli 40 000 murtumaan vuodessa. Vain 14% :lla murtumapotilaista on ollut normaali luuntiheys.

      Tuoreen tutkimuksen mukaan huonokuntoiset varusmiehet saavat helpommin lonkkamurtuman keski-iässä kuin hyväkuntoiset.

      Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi proteiinia, C-vitamiinia, D-vitamiinia, magnesiumia ja K2-vitamiinia sekä liikkuu riittävästi.

      Tällä hetkellä suomen UVB-indeksi on nolla eli auringosta ei saa D-vitamiinia kuin toukokuussa 2015 seuraavan kerran. Keskipäivällä.

      D-vitamiinin lähde ihmiselle on aurinko. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain huhti-toukokuun vaihteesta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Talvella UVB-indeksi on nolla.

      Ruuan merkitys D-vitamiinin lähteenä on vähäinen. Suomalainen saa hyvästäkin ruokavaliosta (runsaasti kalaa ja suositusten määrän D-vitaminoituja maitotaloustuotteita) alle 10 µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa syödään pääosin kasvatettua kalaa, jossa ei ole D-vitamiinia, johtuen kalan rehusta, joka ei sisällä D-vitamiinia. Muiden kalojen D-vitamiinipitoisuudet vaihtelevat suuresti, joissakin kaloissa se on nolla (Lähde: Fineli).

      D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen.

      Meillä virallinen taho (THL, VRN, viralliset ravitsemusterapeutit jne...) jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan vastasyntyneet saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka tiedetään estävän lapsilla riisitaudin. Muilla veren D-vitamiinipitoisuus jää selvästi alle 50 nmol/l, joka heikentää kokonaisterveyttä.

      Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, luuston- ja lihasten heikkous, hengitystieinfektiot, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.

      Saako ravitsemusalan ammattilainen antaa täysin virheellistä tietoa omasta alastaan?

      Rikoslakimme tunnistaa virheellisen tiedon levittämisen tai suoranaisen valehtelemisen monessakin kohtaa rikokseksi. Pitäisikö tehdä tutkintapyyntö poliisille?

      Jos kyseessä ei ole rikos, niin saako esim. rakennus- palo-, liikenne- ja säteilyturvallisuudesta vastaavat viranomaiset ja asiantuntijat antaa omasta alastaan täysin virheellistä tietoa?

      Pelkästään luuston ja lihasten hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.

      Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.

      Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

      Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita esim. Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, jonka sivut päivittyvät säännöllisesti uusimmasta tutkimustiedosta.

      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      • Järki_päässä

        Olen isokokoinen ihminen ja n. 60-70 mg D-vitamminiannostuksella ja tasot veressä on luokka 90 nmol/l joten ylittää selvästi ohjearvon 75.
        Liiallinen D-vitamiini johtaa myrkytystilaan.


    • Järki_päässä

      Se on mikrogrammaa eli mcg eli µg

      Milligramma on tuhat jertaa enemmän.

      Laste annos on 50µg ja aikuisten 100µg.

      • Järki_päässä

        Kannattaa lukea tarkasti oheinen linkki http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01044


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe