Sitä saa, mitä tilaa. Vai saakohan?

kaikkimeolemmepoikkeavia

sanailee P Räsänen YouTubessa "Sillä lailla"!

Toinen riihimäkeläinen KD-kansanedustajaehdokas I Portin valistaa väkeään blogikirjoituksessa 27.3.2015

otsikolla "Vaalimatematiikan peruskurssi, lyhyt oppimäärä" seuraavasti:

"Aina silloin tällöin kuulee kysymyksiä, kenelle pitäisi kristillisdemokraattien listalla keskittää ääniä vaaleissa? Vastaus on: Ei kenellekään, PAITSI jos olemme vaaliliitossa jonkun toisen puolueen kanssa.- -

- - Omassa Hämeen vaalipiirissäni on KD:n ehdokaslistalla 14 tosi hyvää tyyppiä. Keskeisintä KDlaisen kansanedustajan jatkamiseksi tästäkin vaalipiiristä on se, että jokainen KD:n toiminnan tavoitteita arvostava henkilö äänestää mieleisintään ehdokasta juuri KD:n listalta!

Yhden ehdokkaan läpimenoon tarvitsemme Hämeestä n. 13.500 ääntä. Kun saamme koko 14 ehdokkaamme listan yhteisäänimääräksi vähintään tuon luvun, on KD:lla on kansanedustaja jatkossakin Hämeestä. Listallamme eniten ääniä saanut ehdokas saa sitten tuon tärkeän kansanedustajan pestin.- -

- - Politiikallamme on Arvotakuu", julistaa mahtipontisesti ehdokas I Portin.

http://ismoportin.blogspot.fi/2015/03/valimatematiikan-peruskurssi-lyhyt.html

"Vaalivalistaja" on oikeassa, mutta vain ikiomalla "arvotakuu"-tavallaan, ja todistaa samalla oikeaksi tämän tosiasian: äänestät kristillidsdemokraateista ketä tahansa, voit saada ainoastaan ja vain - Räsäsen!

"- - Räsänen lukeutuu omassa puolueessankin niin kutsuttuun vanhoilliseen siipeen eikä peittele arvomaailmaansa ministerinäkään. Räsänen vastustaa aborttia, homoliittoja ja naispappeutta ja kannattaa näkemysta, jonka mukaan mies on perheen pää. Räsänen kuuluu evankelisluterilaiseen Kansanlähetykseeen ja hänen miehensä Niilo Räsänen on Kansanlähetysopiston rehtori. - -

- - Ministerinpaikka on kristillisille harvinaista herkkua ja siksi Räsänen ei ole malttanut olla käyttämättä tilaisuutta puoluetovereiden virkanimityksiin. Suurin meteli nousi, kun Räsänen nimitti sisäministeriönsä kansliapäälliköksi Päivi Nergin, jota pidetään nyt kyllä osaavana, mutta jonka tärkein valintaperuste oli KD-tausta. Nerg jää, vaikka Räsäsen ministeri- ja puheenjohtajaura päättyisikin. - -

http://yle.fi/uutiset/rasasen_viimeinen_taisto/7892744?ref=leiki-uup

"- - Räsäsen suosio on kuitenkin hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

- -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.- -

- - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle. - -"

http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

Hämeen vaalipiirissä ja muuallakin Suomen maassa äänestäjien on siis syytä pitää mielessä, että - eduskuntavaaleissakin - sitä saa mitä tilaa:

"Räsänen vastustaa aborttia, homoliittoja ja naispappeutta ja kannattaa näkemysta, jonka mukaan mies on perheen pää."

"Kenelle pitäisi kristillisdemokraattien listalla keskittää ääniä vaaleissa", on hyvä kysymys.

Vielä parempi vastaus on: "Ei kenellekään,"

Päivi Räsänen kehuu saavutuksiaan: "Jos nyt pride-viikolla totean..."

https://www.youtube.com/watch?v=JS_V6rJwY0s

"- - Päivi Räsäsellä on kaksi pääteemaa, joilla hän tuo esiin omaa ankeutuksen evankeliumiaan. Ensimmäinen osa Päivi Räsäsen ankeutusta on hänen vimmainen halu saada poljettua homot maan rakoon. Homot on saatava pois silmistä, homojen on eheydyttävä ja homous on myös kipu.- -

- - Päivi Räsänen on tehnyt valtaisasti työtä homojen demonisoinnin eteen ja se kaikki energia löytyy hänen Hyvän Ihmsen sielustaan, joka on kristillisyyden elähdyttämä. Päivi Räsäselle homous vaikuttaa olevan samanlainen jatkuvan poliittisen demagogian hekumoinnin lähde kuin raiskaukset ovat James Hirvisaarelle. .- -Minusta tuo mielenkiinto on jokseenkin perverssiä. - -

- - Toinen osa Päivi Räsäsen ankeutuksen evankeliumia on pitää kristittyjä muita parempina. Jostain syystä Päivi Räsänen haluaa uskotella kristityistä maista tulevien pakolaisten sopeutuvan Suomeen paremmin kuin muiden uskontokuntien edustajat. Hän siis osaltaan haluaa pönkittää ihmisten erottelua uskonnon perusteella ja siten hän tukee ajatusta islamista länsimaiseen yhteiskuntaan sopimattomana uskontona. - -

- - Kun yhdistää ylimielisen kristillisyyden ja homofobian, saadaan lopputulokseksi Päivi Räsänen.- - "

http://www.paljastettu.fi/320835453

"Sillä lailla"!

https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

88

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onkosiisniin
    • takaapaljastuuainapäivi

      Onko tässä historian huonoin hallitus", on eduskuntavaalien lähetessä

      kyselty pitkin matkaa Kataisen (kok.) ja sittemmin Stubbin (kok.) johtamista

      sixpack- ja sittemmin fourpack -hallituksista.

      Eikä syyttä!

      "Sekopäinen Kataisen hallitus vailla mitään suuntaa"

      ja

      "Gallup: Kataisen hallitus on 2000-luvun huonoin"

      uutisoi Helsingin Sanomat jo liki pari vuotta sitten,

      jolloin elettiin vielä sittemmin "Eurooppaan paenneen"

      Kataisen aikaa...

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1377318620645

      http://www.soininvaara.fi/2014/06/15/historian-huonoin-hallitus/

      Ks. myös:

      "Gallup: Kataisen hallitus on 2000-luvun huonoin"

      22.4.2013 17:18

      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/gallup-kataisen-hallitus-on-2000-luvun-huonoin/

      Tosin Stubbin hallitus on vieläkin huonompi, mutta se on laiha lohdutus!

      Vrt.

      Päivi Räsänen kehuu saavutuksiaan: "Jos nyt pride-viikolla totean..."

      https://www.youtube.com/watch?v=JS_V6rJwY0s

      "- - Päivi Räsäsellä on kaksi pääteemaa, joilla hän tuo esiin omaa ankeutuksen evankeliumiaan. Ensimmäinen osa Päivi Räsäsen ankeutusta on hänen vimmainen halu saada poljettua homot maan rakoon. Homot on saatava pois silmistä, homojen on eheydyttävä ja homous on myös kipu. Ei lisättävää tässä kohtaa.

      - - Päivi Räsänen on tehnyt valtaisasti työtä homojen demonisoinnin eteen ja se kaikki energia löytyy hänen Hyvän Ihmsen sielustaan, joka on kristillisyyden elähdyttämä. Päivi Räsäselle homous vaikuttaa olevan samanlainen jatkuvan poliittisen demagogian hekumoinnin lähde kuin raiskaukset ovat James Hirvisaarelle. On oikeasti vaikea ymmärtää aikuisia ihmisiä, jotka jaksavat tuolla tarmolla ja vimmalla pohtia, mihin reikään se mies sitä kulliansa tunkee ja miten se raiskaaja lihanuija kourassaan on uhriaan (mieluiten Eloveena- tyttöä) tarkkaillut ja sopivan hetken tullessa ’nuijinut’ kiihko kasvoillaan, nautinnosta värähdellen. Minusta tuo mielenkiinto on jokseenkin perverssiä. Tuohon ajattelumaailmaan ei tavallinen ihminen vain pääse sisälle.

      Toinen osa Päivi Räsäsen ankeutuksen evankeliumia on pitää kristittyjä muita parempina. Jostain syystä Päivi Räsänen haluaa uskotella kristityistä maista tulevien pakolaisten sopeutuvan Suomeen paremmin kuin muiden uskontokuntien edustajat. Hän siis osaltaan haluaa pönkittää ihmisten erottelua uskonnon perusteella ja siten hän tukee ajatusta islamista länsimaiseen yhteiskuntaan sopimattomana uskontona. Hän unohtaa vain yhden yksinkertaisen asian: uskonto ei määritä ihmistä, uskonto on vain yksi tekijä ihmisessä. Minäkin asun kristityssä maassa, mutta en minä ole kristitty – olen ihminen.

      Kun yhdistää ylimielisen kristillisyyden ja homofobian, saadaan lopputulokseksi Päivi Räsänen. Ja tämä lopputulos politiikan dadaa, jolle pitäisi vain nauraa, mutta kun tätä dadaa edustaa Suomen hallituksessa ministerinä oleva henkilö, niin kyllähän tässä naurattaisi, jos ei niin itkettäisi. Elämme outoja aikoja, sanoisin. - -"

      Kun Pride- kulkueeseen tehtiin hyökkäys takavuosina, oli Päivi Räsänen ymmärtämässä tekijöitä. Hänestä kyse saattoi olla ihan luonnollisesta reaktiosta:

      Aika kylmäävä on Päivi Räsäsen asenne. Ei ole yhteensopivaa länsimaisten perusarvojen kanssa tällainen, ei todellakaan. Vähemmistön huono kohtelu on siis aivan oikeutettua ja huonon kohtelun poistaminen vain paha asia tässä maailmankuvassa. Ja nämä äärikristityt ovat jotenkin Suomeen ja suomalaisiin arvoihin sopeutuneita? Päivi Räsäsen ankeutuksen evankeliumista loistaa hurja kaksinaismoraali – toisaalta hän sanoo homojen olevan aivan tasavertaisia:

      -”Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta tasavertainen ja yhtä arvokas. Ihmisten keskinäinen tasavertaisuus ei kuitenkaan merkitse seksuaalisen

      käyttäytymisen tasavertaisuutta. Erilaiset tavat toteuttaa seksuaalisuutta eivät ole suinkaan moraalisesti samanarvoisia.”-

      - - Näin sanoessaan Päivi Räsänen asemoi itsensä sujuvasti islaminhoiseen rintamaan ja puheet yhtä arvokkaista ihmisistä, osoittautuvat tyhjäksi fraseologiaksi, suoranaiseksi valehteluksi. Tällainen ankeuttaja on Päivi Räsänen. Kaksinaismoralisti, jonka ihmisrakkaus näkyy haluna estää muslimeita saapumasta Suomeen ja kieltää homoja saamasta samoja oikeuksia kuin muut ihmiset. - -

      Länsimaiset perusarvot, nuo inhat hidasteet. Päivi Räsänen - ankeutuksen evankelista. - -"

      17. touko, 2014 / "Päivi Räsänen (KD)"
      http://www.paljastettu.fi/320835453

      Sori!

      "Päivi Räsänen ja Sauli Niinistö sillä lailla"

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      • erkkipoika

        Minusta tämä kuvaus mihin reikään mies kulliansa työntää kertoo lähinnä kirjoittajasta eikä Päivi Räsäsestä.

    • Antilukutoukka

      Liikaa tekstiä, ei jaksa lukee.

      • jaksaakolukeasenverran

        että jos äänestää vaikka hämeenlinnalaista Kylli Kylliäistä, voikin saada vain riihimäkeläisen Päivi Räsäsen?

        Eli kuten kristillisdemokraattien ikiomana Yle-ohjelmapäivänä Yle Hämeessä kerrottiin:

        "- - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle. - -"

        http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

        Ja silloinhan käy Hämeen vaalipiirissä - vaikka ei sitä suin surmin halajaisikaan - juurikin näin:

        "- - Räsänen lukeutuu omassa puolueessankin niin kutsuttuun vanhoilliseen siipeen eikä peittele arvomaailmaansa ministerinäkään. Räsänen vastustaa aborttia, homoliittoja ja naispappeutta ja kannattaa näkemysta, jonka mukaan mies on perheen pää. Räsänen kuuluu evankelisluterilaiseen Kansanlähetykseeen ja hänen miehensä Niilo Räsänen on Kansanlähetysopiston rehtori. - -

        - - Ministerinpaikka on kristillisille harvinaista herkkua ja siksi Räsänen ei ole malttanut olla käyttämättä tilaisuutta puoluetovereiden virkanimityksiin. Suurin meteli nousi, kun Räsänen nimitti sisäministeriönsä kansliapäälliköksi Päivi Nergin, jota pidetään nyt kyllä osaavana, mutta jonka tärkein valintaperuste oli KD-tausta. Nerg jää, vaikka Räsäsen ministeri- ja puheenjohtajaura päättyisikin. - -

        http://yle.fi/uutiset/rasasen_viimeinen_taisto/7892744?ref=leiki-uup

        "- - Räsäsen suosio on kuitenkin hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

        Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

        - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.- -

        - - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle. - -"

        http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

    • Muutamakommentti

      Muutama kommentti lainaamaasi Portinin viestiin. Onpa hienoa, että Hämeen vaalipiirin kristillisten kansanedustajaehdokkaat ovat toinen toistaan parempia eikä ole väliä ketä äänestää. Ei pidä paikkaansa. Aivan varmasti asiaosaamisessa ja elämänkokemuksessa on suuria eroja. Vaikka Portin hehkuttaakin edustajaehdokkaiden hyvyyttä, tosiasia on, että moni on vain listan täytteenä. Oletan, että löytyy niitäkin, jotka eivät laita omia rahoja likoon vaalien vuoksi.
      En ymmärrä uskonnon sotkemista valtion ja yhteiskunnan asioiden hoitoon. Huomio kiinnittyy tällä tavoin mielestäni aivan vääriin asioihin ja isot, tärkeimmät asiat jäävät hoitamatta. Kova meteli on ollut esim. sukupuolineutraalista avioliitosta, homoista, perheestä siten, että äidin tehtävä on olla kotona, aborttioikeudesta, yms.. Energiaa on mennyt valtavasti hukkaan.
      Kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan siten, että virallinen vihkiminen olisi vain valtiollinen. Tämän lisäksi kirkkovihkiminen niille, jotka sellaisen haluavat.

    • eiportiniaeiedespäiviä

      "Muutamankommentin" muutama kommentti ovat täyttä asiaa! Toivoa sopii, että uskonnolla ratsastavien määrän vähetessä uusi eduskuntakin ymmärtää muutamat kommentit!

      "Kansanedustajapaikkansa puolesta joutuvat jännittämään myös useat ministerit: Krista Kiuru (sd.) Satakunnasta, Susanna Huovinen Keski-Suomesta, Päivi Räsänen (kd.) Hämeestä ja Laura Räty (kok.) Helsingistä.

      Ennusteessa he eivät nouse erittäin todennäköisesti läpi menevien ehdokkaiden joukkoon. Erityisesti vaarassa ovat Räsänen ja Räty, jotka ennuste rankkaa "haastajien" joukkoon", kirjoittaa politiikan toimittaja Juha Ristamäki Iltalehden viimeisimmässä vaaliennusteessa otsikolla "Uusi ennuste: Neljän ministerin paikka vaarassa":

      "Monen istuvan ministerin paikka eduskunnassa on vaarassa tulevissa vaaleissa, kertoo uusi ennuste. Analytiikkayritys Accuscore ja viestintätoimisto Kaiku Helsinki ovat listanneet todennäköisimmät uudet kansanedustajat.

      Listaus perustuu Accuscoren arvioille puolueiden kannatuksesta ja Kaiku Helsingin näkemykselle vaalipiirien vahvimmista ehdokkaista.

      Kansanedustajapaikkansa puolesta joutuvat jännittämään myös useat ministerit: Krista Kiuru (sd.) Satakunnasta, Susanna Huovinen Keski-Suomesta, Päivi Räsänen (kd.) Hämeestä ja Laura Räty (kok.) Helsingistä.

      Ennusteessa he eivät nouse erittäin todennäköisesti läpi menevien ehdokkaiden joukkoon. Erityisesti vaarassa ovat Räsänen ja Räty, jotka ennuste rankkaa "haastajien" joukkoon.

      Accuscoren toimitusjohtaja Tuomas Kanervala kertoo, että yhtiö käyttää kannatusennusteessaan valtakunnallisten mielipidemittausten dataa ja aikaisempien EK-vaalien tuloksia:

      - Ennustamme siis vaalitulosta vaalipäivänä, emmekä puolueiden tämänhetkistä kannatusta, kuten mielipidemittaukset tekevät. Olemme simuloineet tulevat vaalit 50 000 kertaa, ja päivitämme näitä tuloksia kotisivuillamme aina uuden mielipidemittauksen julkistamisen jälkeen.

      Kaiku Helsingin vanhempi neuvonantaja Kimmo Collander kertoo, että todennäköisten uusien kansanedustajien listaamiseen vaadittiin alueellista tietoa.

      - Luettelon pohjana on 3-6 asiantuntijan haastattelu jokaisesta vaalipiiristä. Haastateltavat ovat journalisteja, toiminnanjohtajia, entisiä ja nykyisiä kansanedustajia, kansanedustajien avustajia tai muita politiikan asiantuntijoita. Alueelliset mielipidekyselyt olivat apuna, mutta eivät määräävässä roolissa, Collander sanoo.

      Kaikista ehdokkaista erittäin todennäköisiä läpimenijöitä löytyi 58 kappaletta. Erittäin todennäköisinä tai "varmoina" selvitys pitää niitä, joiden valituksi tulemisen todennäköisyys on arviolta yli 80 prosenttia.

      Todennäköisiä läpimenijöitä (60 - 80 prosentin todennäköisyys) nousi listalle 71 kappaletta. "Haastajia", joiden läpimeno on kiinni joko omasta kampanjoinnista tai puolueen saamasta äänipotista vaalipiirissä, löytyi 184 kappaletta. Näiden läpimenon todennäköisyys on alle 60 prosenttia.

      Erittäin todennäköisesti läpi menevät ehdokkaat:

      Helsinki

      Salolainen Pertti, Sarkomaa Sari, Zyskowicz Ben, Heinäluoma Eero, Tuomioja Erkki, Terho Sampo, Lehtomäki Paula, Rehn Olli, Arhinmäki Paavo, Haavisto Pekka, Biaudet Eva

      Uusimaa

      Harkimo Harry, Lepomäki Elina, Stubb Alexander, Feldt-Ranta Maarit, Lindtman Antti, Rinne Antti, Niinistö Jussi, Ruohonen-Lerner Pirkko, Soini Timo, Berner Anne, Kaikkonen Antti, Vanhanen Matti, Haglund Carl

      Varsinais-Suomi

      Kanerva Ilkka, Orpo Petteri, Taimela Katja, Elomaa Ritva, Saarikko Annika, Andersson Li, Niinistö Ville, Wallin Stefan

      Satakunta

      Timo Kalli

      Häme

      Grahn-Laasonen Sanni, Heinonen Timo, Filatov Tarja, Anttila Sirkka-Liisa, Rehula Juha, Pekonen Aino-Kaisa

      Pirkanmaa

      Sasi Kimmo, Satonen Arto, Viitanen Pia, Mäkipää Lea, Pirttilahti Arto, Kontula Anna, Hassi Satu

      Kaakkois-Suomi

      Toivakka Lenita, Backman Jouni, Paatero Sirpa, Lindström Jari, Leppä Jari, Tiilikainen Kimmo

      Savo-Karjala

      Myller Riitta, Oinonen Pentti, Katainen Elsi, Kääriäinen Seppo, Vehviläinen Anu

      Vaasa

      Risikko Paula, Urpilainen Jutta, Puumala Tuomo, Henriksson Anna-Maja

      Keski-Suomi

      Ihalainen Lauri, Kalmari Anne, Pekkarinen Mauri

      Oulu

      Tuppurainen Tytti, Immonen Olli, Rantakangas Antti, Sipilä Juha, Tölli Tapani, Vehkaperä Mirja

      Lappi

      Väyrynen Paavo, Mustajärvi Markus

      JUHA RISTAMÄKI
      [email protected]"

      Iltalehti Torstai 9.4.2015 klo 14.03
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040919489368_uu.shtml

    • räsäsenkohtalonpäivät

      Iltalehden verkkosivuilta on luettavissa toistaiseksi viimeisin ennuste, jossa on listattu eduskuntavaalien varmimpia läpimenijöitä.

      "Jättilistan" ennusteesta selviää, että esim. Hämeen vaalipiiristä varmimmin eduskuntaan pääsevien ehdokkaiden joukossa ei ole nykyistä sisäministeriä ja KD-puolueen puheenjohtajaa Päivi Räsästä!

      [ Ks. http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919490102_uu.shtml

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919489368_uu.shtml ]

      Analytiikkayritys Accuscore ja viestintätoimisto Kaiku Helsinki ovat listanneet todennäköisimmät uudet kansanedustajat. Listalla on tiedot 328 ehdokkaasta. Varmimmat läpimenijät on merkitty numerolla 1.

      1= erittäin todennäköiset läpimenijät
      2 = todennäköiset läpimenijät
      3 = "haastajat".

      Uusi ennuste kertoo, että neljän ministerin paikka on vaarassa, ja heidän joukossaan on Päivi Räsänen. Hänelle "lankeaa" ennusteen mukaan Hämeen vaalipiirissä vain "haastajan" asema. Haastajien läpimenon todennäköisyys on alle 60 prosenttia...

      TAUSTA
      Listaus perustuu Accuscoren arvioille puolueiden kannatuksesta ja Kaiku Helsingin näkemykselle vaalipiirien vahvimmista ehdokkaista.

      Accuscore kertoo, että yhtiö käyttää kannatusennusteessaan valtakunnallisten mielipidemittausten dataa ja aikaisempien EK-vaalien tuloksia.

      Erittäin todennäköisinä tai "varmoina" (1) selvitys pitää niitä, joiden valituksi tulemisen todennäköisyys on arviolta yli 80 prosenttia. Kaikista ehdokkaista erittäin todennäköisiä läpimenijöitä löytyi 58 kappaletta.

      Todennäköisiä läpimenijöitä (60 - 80 prosentin todennäköisyys) nousi listalle 71 kappaletta (2).

      "Haastajia"(3), joiden läpimeno on kiinni joko omasta kampanjoinnista tai puolueen saamasta äänipotista vaalipiirissä, löytyi 184 kappaletta. Näiden läpimenon todennäköisyys on alle 60 prosenttia.

      Hämeen vaalipiirin "erittäin todennäköiset läpimenijät" -luettelossa sisäministeri Päivi Räsäselle on langennut vain "haastajan" rooli?!

      "HÄME

      Grahn-Laasonen Sanni 1

      Heinonen Timo 1

      Filatov Tarja 1

      Anttila Sirkka-Liisa 1

      Rehula Juha 1

      Pekonen Aino-Kaisa 1

      Kari Mika 2

      Ranne Lulu 2

      Jokinen Kalle 3

      Rautio Sari 3

      Viljanen Ilkka 3

      Kiemunki Iisakki 3

      Lepola Kaisa 3

      Skinnari Ville 3

      Vainio Eero 3

      Louhelainen Anne 3

      Ronkainen Jari 3

      Soukola Ismo 3

      Kaunisto Timo 3

      Rahkio Marjatta 3

      Talja Martti 3

      Nieminen Janne 3

      Ojansuu-Kaunisto Kirsi 3

      Räsänen Päivi 3

      Iltalehti 9.4.2015 klo 21:54
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919490102_uu.shtml

      JK. Päivi Räsäsen piinaviikko tulee näin ollen jatkumaan vielä pääsiäisen mentyäkin...

      "Uusi ennuste: Neljän ministerin paikka vaarassa

      Monen istuvan ministerin paikka eduskunnassa on vaarassa tulevissa vaaleissa, kertoo uusi ennuste. Analytiikkayritys Accuscore ja viestintätoimisto Kaiku Helsinki ovat listanneet todennäköisimmät uudet kansanedustajat.

      Räsänen, Huovinen, Räty ja Kiuru ovat vaarassa pudota eduskunnasta.

      Listaus perustuu Accuscoren arvioille puolueiden kannatuksesta ja Kaiku Helsingin näkemykselle vaalipiirien vahvimmista ehdokkaista.

      Kansanedustajapaikkansa puolesta joutuvat jännittämään myös useat ministerit: Krista Kiuru (sd.) Satakunnasta, Susanna Huovinen Keski-Suomesta, Päivi Räsänen (kd.) Hämeestä ja Laura Räty (kok.) Helsingistä.

      Ennusteessa he eivät nouse erittäin todennäköisesti läpi menevien ehdokkaiden joukkoon. Erityisesti vaarassa ovat Räsänen ja Räty, jotka ennuste rankkaa ”haastajien” joukkoon.- -"

      Iltalehti 9.4.2015 klo 14:03
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919489368_uu.shtml

    • kannatusjytkystäkaukana

      "Keski-Suomessa, Kaakkois-Suomessa, Hämeessä ja Savo-Karjalassa viime hetken vaalityö ratkaisee, meneekö viimeinen edustajan paikka meille vai Vihreille", on Päivi Räsänen laskeskellut KD-lehden verkkosivulla 8.4.2015.

      http://www.kdlehti.fi/2015/04/08/nyt-on-tilaisuus-kd-jytkylle/

      ”Nyt on tilaisuus KD-jytkylle” -otsikoidusta jutusta ei toiveikkuutta puutu!

      Tosiasiat toki näyttävät aivan toisenlaisilta: kaikki keskeiset vakavasti otettavat vaaliennusteet povaavat kristillisdemokraattien kuihtuvan parin kolmen paikan puolueeksi.

      Ja viimeisimmissä Iltalehden julkistamissa vaalipiirikohtaisissa "todennäköisesti läpi menevien ehdokkaiden" listoissakaan ei Päivi Räsäselle näytä siunaantuvan kuin vain "haastajan" paikka...

      "-- Kansanedustajapaikkansa puolesta joutuvat jännittämään myös useat ministerit: Krista Kiuru (sd.) Satakunnasta, Susanna Huovinen Keski-Suomesta, Päivi Räsänen (kd.) Hämeestä ja Laura Räty (kok.) Helsingistä.

      Ennusteessa he eivät nouse erittäin todennäköisesti läpi menevien ehdokkaiden joukkoon. Erityisesti vaarassa ovat Räsänen ja Räty, jotka ennuste rankkaa ”haastajien” joukkoon.
      - - "

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919489368_uu.shtml

      "Haastajia"(3), joiden läpimeno on kiinni joko omasta kampanjoinnista tai puolueen saamasta äänipotista vaalipiirissä, löytyi 184 kappaletta. Näiden läpimenon todennäköisyys on alle 60 prosenttia.", antavat ymmärtää ennusteen laatineet Analytiikkayritys Accuscore ja viestintätoimisto Kaiku Helsinki.

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919490102_uu.shtml

      Eli kuten kristillisdemokraattien ikiomana Yle-ohjelmapäivänä Yle Hämeessäkin kerrottiin,
      kyseessä on ministeri Räsäsen "viimeinen taisto"...

      Otsikolla "Räsäsen viimeinen taisto" kirjoitti KD-puolueen omana yle-päivänä Ylen politiikan toimittaja Pirjo Auvinen sisäministeristä asiantuntevasti seuraavaa:

      "Räsänen lukeutuu omassa puolueessankin niin kutsuttuun vanhoilliseen siipeen eikä peittele arvomaailmaansa ministerinäkään.

      "- - Räsänen lukeutuu omassa puolueessankin niin kutsuttuun vanhoilliseen siipeen eikä peittele arvomaailmaansa ministerinäkään. Räsänen vastustaa aborttia, homoliittoja ja naispappeutta ja kannattaa näkemysta, jonka mukaan mies on perheen pää. Räsänen kuuluu evankelisluterilaiseen Kansanlähetykseeen ja hänen miehensä Niilo Räsänen on Kansanlähetysopiston rehtori. - -

      Viime eduskuntavaalien jälkeen kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen olisi varmasti vaikka seissyt päällään, jos ministeriksi pääsy olisi sitä vaatinut. - -

      http://yle.fi/uutiset/rasasen_viimeinen_taisto/7892744?ref=leiki-uup

      KD-puolueen kannalta karu totuus on tämä:

      "- - Räsäsen suosio on kuitenkin hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.- -

      - - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle.- -"

      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

    • minäenainakaanhalua

      tilata Räsästä! En sen enempää kansanedustajaksi kuin lääkäriksikään!

      Hämeen vaalipiirissä on runsaasti tarjolla - poliitikkona - Päiviä pätevämpiä kansanedustajaehdokkaita, useammassakin puolueessa!

      Ja jos tarjolla olevista ehdokkaista lääkäriä haluaa välttämättä äänestää, tarjolla on ainakin kaksi lahtelaista aivan kelpo kandidaattia, avarakatseista ja asiantuntevaa:

      1) emeritus ylilääkäri Antti Holopainen (vas.)

      [ http://www.anttiholopainen.com/ ]

      ja / tai

      2) erikoislääkäri, LKT, professori Martti Talja (kesk.)

      [ http://www.marttitalja.fi/ ]

    • tuoanttivasemmalta

      eli emeritus ylilääkäri Antti Holopainen vaikuttaa
      todella vakuuttavalta asiantuntijalta sosiaali- ja terveysalan
      kysymyksissä ja juuri sellaistahan uudessa eduskunnassa
      tarvitaan, kun Kataisen - Stubbin hallitusten sote-sotkuilun
      jäljissä riittää korjattavaa koko vaalikaudeksi!

      [ "- - Terveyskeskuslääkäreiden suuri enemmistö näyttää jo haluavan työskennellä suorassa virkasuhteessa terveyskeskukseen ottamalla näin vastuuta kansanterveystyön kehittämisestä, ammatillisesta pätevöitymisestä ja etenemisestä urallaan. Kiinnostavaa on, että tuoreimman tutkimuksen mukaan parhain työviihtyvyys ja pienin vaje ovat pienehköissä 10 000–20 000 asukkaan terveyskeskuksissa.

      Maan hallituksen tulisi ottaa havainto vakavasti ja pohtia, miksi pienet terveyskeskukset toimivat suuria paremmin. Oletan, että oman työn hallinta ja potilas – lääkärisuhteen pitkäjänteinen rakentaminen toimivat niissä suuria keskittymiä paremmin. Havainnosta kannattaisi ottaa oppia nyt kun koko terveydenhuollon hallinnon uudistamista suunnitellaan. - -"

      http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/horisontti/2721148/on-aika-purkaa-terveyskeskusten-ulkoistamiset ]

      Kun "tilaa" Antin vasemmalta, tietää varmasti, että saa
      avarakatseisen asiantuntijan, jolla on myös vastuullista
      näkemystä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä!

      [ "- - Suomen on nykyistä paremmin tunnistettava erityisasemansa Venäjän naapurina. Tämän erityisaseman hämärtyminen stubbilaisen politiikan päätöksenteossa on uhkaamassa vaarallisella tavalla sodanjälkeisten sukupolvien rakentamaa luottamusta Suomen ja Venäjän suhteissa. Ukrainan kriisistä huolimatta meidän on vaalittava hyviä suhteita Venäjään. Venäläisen kansalaisyhteiskunnan perussuhtautuminen suomalaisiin on edelleen myönteistä. Tätä henkistä pääomaa rajan molemmin puolin ei tule uhrata.

      Lahden seudulla asuvan venäjänkielisen väestön olemassaolo ja suhteet venäjälle on käyttämätön voimavara, joka on saatava käyttöön talous- ja kulttuurisuhteiden sekä matkailun kehittämisessä.

      Kanssakäyminen kulttuurin ja matkailun alalla poistavat ennakkoluuloja ja pelkoja rajan molemmin puolin parantaen näin edellytyksiä sovinnon hakemiseksi Idän ja Lännen välisissä kiistoissa. Tällaista kanssakäymistä ei nykyinen pakotepolitiikkakaan estä, päinvastoin!

      Suomelle sopii Kekkosen aikana vakiintunut lähestymistapa – toimikaamme mieluummin lääkärinä kuin tuomarina kansainvälisissä konflikteissa. Sillä tiellä Suomi sai maailmanmainetta rauhan rakentamisen suurvaltana sodan jälkeen. Tätä mainetta ei tule tärvellä, vaan vaalia sitä.

      Suomen ei tule liittyä Natoon, vahvuutemme idän ja lännen välissä lähtee puolueettomuuden vaalimisesta ja aidoista pyrkimyksistä ymmärtää erilaisia näkökulmia konflikteissa. - -"

      http://www.anttiholopainen.com/ ]

      Viisasta on panna nyt Antti asialle!

    • olensamaamieltä

      paras valinta kansanedustajaksi Hämeen vaalipiiristä kokemukseltaan ja kansalaiskunnoltaan on emeritus ylilääkäri Antti Holopainen!

    • päiviäparempialääkäreitä

      Kun ennakkoäänestys on paraikaa meneillään ja enää runsas viikko on varsinaiseen vaalipäivään 19.4.2015, äänestäjien on hyvä pitää mielessä, millaisia lääkärikoulutuksen ja työkokemuksen omaavia ehdokkaita nyt on tarjolla ja myös se, miten viime eduskuntavaaleissa 2011 Hämeen vaalipiirissä kävi.

      http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/vaalipiiri/06/

      KD-lehden verkkosivun jutussa sisäministeri Päivi Räsänen otsikossa uhoaa tyyliin ”Nyt on tilaisuus KD-jytkylle”, mutta itse jutussa alkaakin jo laskea ja tunnustaa tosiasioita seuraavasti:

      "Keski-Suomessa, Kaakkois-Suomessa, Hämeessä ja Savo-Karjalassa viime hetken vaalityö ratkaisee, meneekö viimeinen edustajan paikka meille vai Vihreille,"

      8.4.2015 KLO 11:21 POLITIIKKA

      http://www.kdlehti.fi/2015/04/08/nyt-on-tilaisuus-kd-jytkylle/

      Syytä melkoiseen jossitteluun onkin, sillä kaikki vakavasti otettavat vaaliennusteet lupaavat
      kristillisdemokraateille vajoamista parin kolmen kansanedustajan minipuolueeksi!

      Ks.

      Iltalehti 28.3.2015

      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015032719433822_eb.shtml

      IL:n jättiennuste (IL 3.4.3015) vaalipiireittäin ei tilannetta ole kristillisdemokraattien kannalta juuri muuksi muuttanut:

      Kutakuinkin tällainen on pienimpien puolueiden osalta uusi eduskunta:

      "- - Vasemmistoliitto on saamassa 16 paikkaa, jossa on viisi lisäpaikkaa. Vihreille on tulossa 13 paikkaa eli kolme paikkaa lisää. RKP pitänee entiset yhdeksän paikkaa. Kristillisdemokraatit puolittuu kolmen paikan puolueeksi. - -"

      Iltalehti perjantai 3.4.2015 klo 11.44

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015040219432610_eb.shtml

      Uusi ennuste: Neljän ministerin paikka vaarassa

      "- - Kansanedustajapaikkansa puolesta joutuvat jännittämään myös useat ministerit: Krista Kiuru (sd.) Satakunnasta, Susanna Huovinen Keski-Suomesta, Päivi Räsänen (kd.) Hämeestä ja Laura Räty (kok.) Helsingistä.

      Ennusteessa he eivät nouse erittäin todennäköisesti läpi menevien ehdokkaiden joukkoon. Erityisesti vaarassa ovat Räsänen ja Räty, jotka ennuste rankkaa ”haastajien” joukkoon. - -"

      Iltalehti 9.4.2015 klo 14.03

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919489368_uu.shtml

      .

      "Katso jättilista ennusteesta: Nämä ehdokkaat menevät todennäköisimmin läpi". Heidän joukossa ei näet ole Päivi Räsänen, jonka ennusteet listaavat vain "hhastajan" asemaan..

      Iltalehti 9.4.2015 klo 21:54

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015040919490102_uu.shtml

      JK.

      Kenenkään yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja yleismaailmallisista ihmisoikeuksista huolta kantavan ei siis pidä "tilata" Räsästä! En sen enempää kansanedustajaksi kuin lääkäriksikään!

      Hämeen vaalipiirissä on runsaasti tarjolla - poliitikkona - Päiviä pätevämpiä kansanedustajaehdokkaita, useammassakin puolueessa!

      Ja jos tarjolla olevista ehdokkaista lääkäriä haluaa välttämättä äänestää, tarjolla on ainakin kaksi lahtelaista aivan kelpo kandidaattia, avarakatseista ja asiantuntevaa:

      1) emeritus ylilääkäri Antti Holopainen (vas.)

      [ http://www.anttiholopainen.com/ ]

      ja / tai

      2) erikoislääkäri, LKT, professori Martti Talja (kesk.)

      [ http://www.marttitalja.fi/ ]

    • koodeillatosikovatpaikat

      Tältä näyttää 11.4.2015:

      "Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla."

      Hämeen vaalipiirissä sisäministeri, KD-puolueen puheenjohtaja Päivi
      Räsäsen suosio on hiipunut selvästi parhaista lukemista.

      Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.

      Kristillisdemokraattien paikkaa ahdistelevat etenkin perussuomalaiset, joilla on vaarana menettää Hämeessä kolmas paikkansa.

      Kristillisdemokraattien paikkaa uhkaa myös SDP. Jos SDP onnistuu pitämään vaalipiirissä kaikki neljä paikkaansa - mikä lienee näillä kannatuslukemilla epätodennäköistä - tietäisi sekin kenties Räsäsen eduskuntatyön päättymistä ainakin tällä erää. - -

      Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle."

      Häme 27.3.2015 klo 6:21
      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan kolmen paikan minipuolueeksi...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Google-mainokset

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Sillä lailla - siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • ontilattavauusihallitus

      Nykyisen hallituksen suosio ennätyshuono

      Nykyisen hallituksen suosio ei ole ollut yhtä alhaalla neljän vuoden hallituskaudella kuin nyt. Enää 11 prosenttia antaa hallitukselle hyvän tai erittäin hyvän arvosanan, kun 61 prosenttia antaa arvosanan huono tai erittäin huono. Miesten suhtautuminen on naisia jyrkempi. Miehistä kaksi kolmasosaa pitää onnistumista huonona tai erittäin huonona.

      Hallituksen suosion alamäki alkoi keväästä 2012. Silloin vain 19 prosenttia vastaajista piti hallituksen onnistumista huonona tai erittäin huonona.

      Pääministerin vaihtuminen Jyrki Kataisesta (kok) Alexander Stubbiin (kok) kesällä 2014 kiihdytti laskua.

      Pääministeri Stubb saa kuitenkin hieman paremman arvosanan kansalaisilta kuin koko hallitus. Vajaan neljänneksen mielestä pääministeri on onnistunut hyvin.

      Helsingin Sanomien teettämä tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina pääsääntöisesti maaliskuun aikana.

      Hallituspuolueista kokoomus saa huonoimman arvosanan: 57 prosenttia kansalaisista on sitä mieltä, että kokoomus on onnistunut maan hallituksessa huonosti tai erittäin huonosti.

      Vähän yli puolet on sitä mieltä, että myös Sdp ja kristillisdemokraatit ovat onnistuneet huonosti. Vähiten moitteita saa Rkp, mutta kolmasosa vastaajista ei osannut sanoa Rkp:n onnistumisesta yhtään mitään.

      Ankarimmin hallitusta arvostelevat oppositiopuolueiden kannattajat vihreitä lukuun ottamatta. Perussuomalaisten äänestäjistä 77 prosenttia katsoo hallituksen onnistuneen huonosti tai erittäin huonosti. Kokoomuksen kannattajistakin näin ajattelee 40 prosenttia.

      Oppositiopuolueista keskustan katsotaan onnistuneen parhaiten. Joka kolmas vastaaja on sitä mieltä, että keskusta on onnistunut hyvin tai erittäin hyvin. Perussuomalaisille hyvän tai erittäin hyvän arvosanan antaa 19 prosenttia vastaajista ja vihreille ja vasemmistoliitolle vielä harvempi. - -"

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1428727263307

    • oikeatilausontarpeen

      Kenenkään yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja yleismaailmallisista ihmisoikeuksista huolta kantavan ei siis pidä "tilata" Räsästä! En sen enempää kansanedustajaksi kuin lääkäriksikään!

      Hämeen vaalipiirissä on runsaasti tarjolla - poliitikkona - Päiviä pätevämpiä kansanedustajaehdokkaita, useammassakin puolueessa!

      Ja jos tarjolla olevista ehdokkaista lääkäriä haluaa välttämättä äänestää, tarjolla on ainakin kaksi lahtelaista aivan kelpo kandidaattia, avarakatseista ja asiantuntevaa:

      1) emeritus ylilääkäri Antti Holopainen (vas.)

      [ http://www.anttiholopainen.com/ ]

      ja / tai

      2) erikoislääkäri, LKT, professori Martti Talja (kesk.)

      [ http://www.marttitalja.fi/ ]

    • kylläminustakin

      paras mahdollinen valinta kansanedustajaksi Hämeen vaalipiiristä kokemukseltaan, yleiseltä kansalaiskunnoltaan ja sosiaaliselta asennoitumiseltaan on emeritus ylilääkäri Antti Holopainen!

    • räsäsenpulssikohoaa

      Ministerit Räsänen ja Räty joutuvat tiukoille vaaleissa – Pettyneet äänestäjät voivat antaa monelle ministerille lopputilin

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen antaa itsestään kuvan rauhallisena ihmisenä. Olisi silti ihme, jos Räsäsen pulssi ei olisi koholla vaali-iltana.

      Räsänen on tunnetuin ehdokas, joka joutuu vaali-iltana todella jännittämään valtakirjansa puolesta. Puolueen puheenjohtajan putoaminen eduskunnasta nousisi automaattisesti yhdeksi vaalien suurista puheenaiheista.

      Riihimäkeläinen Räsänen on ehdolla Hämeen vaalipiiristä, jossa hän viimeksi meni läpi kolmanneksi viimeisenä ehdokkaana.

      Jos kristillisten kannatus Hämeessä putoaa sen verran mitä viimeiset kansalliset kannatusmittaukset ennustavat, Räsäsen paikka voi olla sadoista tai kymmenistä äänistä kiinni.

      Myös monessa muussa piirissä kristilliset joutuvat jännittämään ainoan paikkansa puolesta.- -"

      POLITIIKKA 12.4.2015 20:16 Päivitetty 12.4.2015 20:35
      http://www.hs.fi/politiikka/a1428805564019

      Vrt.

      Tällaiset ovat näkymät KD-puolueella:

      "Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla."

      Hämeen vaalipiirissä sisäministeri, KD-puolueen puheenjohtaja Päivi

      Räsäsen suosio on hiipunut selvästi parhaista lukemista.

      Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.

      Kristillisdemokraattien paikkaa ahdistelevat etenkin perussuomalaiset, joilla on vaarana menettää Hämeessä kolmas paikkansa.

      Kristillisdemokraattien paikkaa uhkaa myös SDP. Jos SDP onnistuu pitämään vaalipiirissä kaikki neljä paikkaansa - mikä lienee näillä kannatuslukemilla epätodennäköistä - tietäisi sekin kenties Räsäsen eduskuntatyön päättymistä ainakin tällä erää. - -

      Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle."

      Häme 27.3.2015 klo 6:21

      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan kolmen paikan minipuolueeksi...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Sillä lailla - siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • päiviäparempiaontarjolla

      Jokaisen Hämeen vaalipiirissä äänestävän on hyvä tajuta, että äänestäessään esimerkiksi edistysmielistä, ihmisläheistä ja lämmintä hämeenlinnalaista Kylli Kylliäistä (kd.) ääni tosiasiallisesti menee yksinomaan kylmän, kyynisen ja yleismaailmallisista ihmisoikeuksista piittaamattoman riihimäkeläisen Päivi Räsäsen (kd.) laariin!

      Jokaisen äänestäjän sietää katsoa, miten kaukana näkemyksiltään toisistaan ovat Kylli ja Päivi!!

      http://yle.fi/uutiset/kuka_on_oikeistolaisin_kuka_liberaalein__katso_miten_ehdokkaasi_asettuu_poliittiselle_nelikentalle/7919930?ref=leiki-uup

      Ks.

      "Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle."

      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      Kenenkään yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja yleismaailmallisista ihmisoikeuksista huolta kantavan ei siis pidä "tilata" - Kylliäkään äänestämällä - Räsästä!

      Hämeen vaalipiirissä on runsaasti tarjolla - poliitikkona - Päiviä pätevämpiä kansanedustajaehdokkaita, useammassakin puolueessa!

      Ja jos tarjolla olevista ehdokkaista lääkäriä haluaa välttämättä äänestää, tarjolla on ainakin kaksi lahtelaista aivan kelpo kandidaattia, avarakatseista ja asiantuntevaa:

      1) emeritus ylilääkäri Antti Holopainen (vas.)

      [ http://www.anttiholopainen.com/ ]

      ja / tai

      2) erikoislääkäri, LKT, professori Martti Talja (kesk.)

      [ http://www.marttitalja.fi/ ]

    • miksivalitahuonoa

      Kun asiaa tsekkaa HS:n apparaatiston sivustolta

      http://yle.fi/uutiset/kuka_on_oikeistolaisin_kuka_liberaalein__katso_miten_ehdokkaasi_asettuu_poliittiselle_nelikentalle/7919930?ref=leiki-uup

      ei voi tulla muuhun käsitykseen kuin että

      paras valinta kansanedustajaksi Hämeen vaalipiiristä kokemukseltaan ja kansalaiskunnoltaan ja yhteiskunnalliselta osaamiseltaan on

      emeritus ylilääkäri Antti Holopainen, [ ==> http://www.anttiholopainen.com/ )

      joka jo viime eduskuntavaaleissa keräsi 2745 ääntä ( vasemmistoliiton kokonaisäänimäärä 13938 ääntä) ja pääsi varasijalle!

      http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/ehdokas/06/65/

    • AnttiVasemmaltaNäyttää

      minustakin hyvin varteenotettavalta ehdokkaalta!

      http://www.anttiholopainen.com/

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa vasemmistoliitto näyttäisi kuuluvan
      todennäköisesti 17 paikallaan vaalien voittajiin, kun taas esimerkiksi kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan mojovalla tappiollaan kolmen paikan minipuolueeksi.

      Hämeen vaalipiirissäkin voi olla varma, että vasemmistoliitolle annettu ääni ei mene hukkaan, kuten saattaa hyvinkin todennäköisesti olla asianlaita esim. kristillisdemokraatteja äänestetäessä...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Kristillisdemokraateille voi käydä siis Sillä lailla -
      joten heille vain siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • emeritusAntissaonainesta

      Tältä näytti galluppien mukaan 11.4.2015:

      "Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla."

      Hämeen vaalipiirissä sisäministeri, KD-puolueen puheenjohtaja Päivi
      Räsäsen suosio on hiipunut selvästi parhaista lukemista.

      Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.

      Kristillisdemokraattien paikkaa ahdistelevat etenkin perussuomalaiset, joilla on vaarana menettää Hämeessä kolmas paikkansa.

      Kristillisdemokraattien paikkaa uhkaa myös SDP. Jos SDP onnistuu pitämään vaalipiirissä kaikki neljä paikkaansa - mikä lienee näillä kannatuslukemilla epätodennäköistä - tietäisi sekin kenties Räsäsen eduskuntatyön päättymistä ainakin tällä erää. - -

      Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle."

      Häme 27.3.2015 klo 6:21
      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan kolmen paikan minipuolueeksi...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Sillä lailla siis siunausta!

      Kun käyttää esim. Ylen vaalisivuston palveluita seuraavalta sivustolta

      http://yle.fi/uutiset/kuka_on_oikeistolaisin_kuka_liberaalein__katso_miten_ehdokkaasi_asettuu_poliittiselle_nelikentalle/7919930?ref=leiki-uup

      ei voi tulla muuhun käsitykseen kuin että

      paras valinta kansanedustajaksi Hämeen vaalipiiristä kokemukseltaan ja kansalaiskunnoltaan sekä yhteiskunnalliselta asennoitumiseltaan ja osaamiseltaan on

      emeritus ylilääkäri Antti Holopainen,

      joka jviime eduskuntavaaleissa keräsi 2745 ääntä ( vasemmistoliiton kokonaisäänimäärä 13938 ääntä) ja pääsi tuolloin jo varasijalle!

      Nyt kun Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle
      9 edustajaa ja esimerkiksi Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla, on Hämeen vaalipiirissä sen aika, että eduskuntaan nousee "Antti vasemmalta"!

      http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/ehdokas/06/65/

      [ ==> http://www.anttiholopainen.com/ )

    • nykymenoaparempituokin

      Kelan pääjohtajan Liisa Hyssälän mukaan sunnuntain vaalien jälkeen Suomeen kootaan punamultahallitus, johon tulevat keskustan lisäksi demarit ja persut.

      - Vanhempi kenttäväki puhuu liikuttuneesti (Kalevi) Sorsan - (Johannes) Virolaisen välisestä luottamuksesta ja yhteistyöakselista. Tätä haikaillaan ja muistetaan kovat punamullan aikaansaannokset historian saatossa, Hyssälä kertoo.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041319510036_uu.shtml

    • mainioinvaalivideo

      "- -Keskuskauppakamari on asettanut ikkunaansa velkakellon, joka osoittaa Suomen valtion velan ajankohtaista bruttomäärää. Tämän kellon avulla rahamiehet laittavat meidät polvilleen ja orjuuttavat meitä. He lietsovat pelkoa jotta suostuisimme ajamaan alas hyvinvoinnin rakenteet, julkiset palvelut, sosiaaliset turvaverkot, vain jotta suuret pankit ja rikkaat omistajat pelastuisivat, rikastuisivat. Tämän kellon avulla Suomea ollaan viemässä kohti tuhoa.- -"

      https://www.youtube.com/watch?v=iPMWJ4dblNo

    • anna_anteeksi_velkamme

      Tutkii vaalikoneita miten paljon tahansa, Hämeen vaalipiiristä ei löydy toista
      emeritus ylilääkäri Antti Holopaisen veroista ehdokasta!

      http://www.anttiholopainen.com/

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa vasemmistoliitto näyttäisi kuuluvan
      todennäköisesti 17 paikallaan vaalien voittajiin, kun taas esimerkiksi kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan mojovalla tappiollaan kolmen paikan minipuolueeksi.

      Hämeen vaalipiirissäkin voi olla varma, että vasemmistoliitolle annettu ääni ei mene hukkaan, kuten saattaa hyvinkin todennäköisesti olla asianlaita esim. kristillisdemokraatteja äänestettäessä...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Kristillisdemokraateille voi käydä siis "Sillä lailla" -

      joten heille vain siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      JK. Luulenpa, että Antti Holopainenkin katsoo mieluusti myhäillen pappi Kai Sadinmaan mahtavaa "Anna anteeksi meidän velkamme" -vaalivideota...

      "- -Keskuskauppakamari on asettanut ikkunaansa velkakellon, joka osoittaa Suomen valtion velan ajankohtaista bruttomäärää. Tämän kellon avulla rahamiehet laittavat meidät polvilleen ja orjuuttavat meitä. He lietsovat pelkoa jotta suostuisimme ajamaan alas hyvinvoinnin rakenteet, julkiset palvelut, sosiaaliset turvaverkot, vain jotta suuret pankit ja rikkaat omistajat pelastuisivat, rikastuisivat. Tämän kellon avulla Suomea ollaan viemässä kohti tuhoa.- -"

      https://www.youtube.com/watch?v=iPMWJ4dblNo

    • kertakaikkiaan_hieno

      tuo Velkakello-video!

      Ja ei kun äänestämään!

    • Ei_ihan_huono_tämäkään

      Paleface, Meeri Koutaniemi ja Kai Sadinmaan 10 käskyä

      Julkaistu 6.4.2015
      Valokuvaaja Meeri Koutaniemi jakaa Kallion kaduilla Kai Sadinmaan kirjaa 10 käskyä kirkolle ja Paleface lukee kirjasta otteita.

      https://www.youtube.com/watch?v=zo3bl5SMsl8

    • haaveitavainvaaleista

      Viisi kahdeksasta puoluejohtajasta ennustaa vaalivoittoa keskustalle.

      MTV:n kaksintaistelutenttien päätteeksi puoluejohtajilta kyseltiin veikkauksia tulevien eduskuntavaalien lopputuloksesta ja edustajien paikkamääristä.

      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ennusteen mukaan keskusta saa eduskuntavaaleissa 23 prosenttia äänistä ja 50 paikkaa. SDP:n, perussuomalaiset ja kokoomuksen Sipilä asetti arviossaan tasatulokseen.

      Alexander Stubbin veikkauksessa kokoomus ja keskusta saisivat yhtä suuren äänisaaliin.

      SDP:n Antti Rinteen veikkauksessa kärjessä on oma puolue 20 prosentin äänimäärällä. Toisena keskusta ja kolmantena kokoomus.

      Perussuomalaisten Timo Soini puhui MTV:n vaalitentissä jatkojytkystä, ja samaan viittaisi myös puheenjohtajan ennustus. Sekä perussuomalaiset että keskusta saisivat 19,2 prosenttia äänistä.

      Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ovat samoilla linjoilla veikkauksissaan eduskuntavaalien tuloksista.

      Kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen povaa myös vaalivoittoa keskustalle, mutta toisin kuin Arhinmäki ja Niinistö, uskoo Räsänen kokoomuksen olevan toiseksi suurin puolue.

      Kristillisdemokraateille Räsänen povaa 6 prosentin kannatusta ja 10 kansanedustajanpaikkaa!

      Rkp:n Carl Haglund jakaa Räsäsen ennusteen, mutta veikkaa oman puolueensa yltävän kristillisiä suurempaan paikkamäärään...

      KOTIMAA JULKAISTU 14.04.2015 12:44
      http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tassa-puoluejohtajien-veikkaukset-vaalitulokseksi/4994616

      JK. Jos kunkin puoluejohtajan omalle puolueelleen povaama paikkamäärä toteutuisi,
      Suomen eduskunnan istuntosaliin tarvittaisiin liki 50 lisäistuinta...

      KS.

      POLITIIKKA 12.4.2015 20:16 Päivitetty 12.4.2015 20:35

      http://www.hs.fi/politiikka/a1428805564019

      Vrt.

      Tällaiset ovat näkymät KD-puolueella:

      "Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla."

      Hämeen vaalipiirissä sisäministeri, KD-puolueen puheenjohtaja Päivi
      Räsäsen suosio on hiipunut selvästi parhaista lukemista.

      Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.

      Kristillisdemokraattien paikkaa ahdistelevat etenkin perussuomalaiset, joilla on vaarana menettää Hämeessä kolmas paikkansa.

      Kristillisdemokraattien paikkaa uhkaa myös SDP. Jos SDP onnistuu pitämään vaalipiirissä kaikki neljä paikkaansa - mikä lienee näillä kannatuslukemilla epätodennäköistä - tietäisi sekin kenties Räsäsen eduskuntatyön päättymistä ainakin tällä erää. - -

      Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle."

      Häme 27.3.2015 klo 6:21
      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan kolmen paikan minipuolueeksi...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Sillä lailla - siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • velkakellottelun_tausta

      Tänä iltana eli keskiviikkona 15.4.2015 kannattaa katsoa "Talousmahti murtuu" -elokuva Yle TV1:stä klo 22.00!

      Toimittaja Andrew Ross Sorkinin menestyskirjaan Too Big To Fail perustuva draama kertoo Lehman Brothers -sijoituspankin vuonna 2008 tekemästä konkurssista ja sitä seuranneesta rahoituskriisistä Yhdysvalloissa. Elokuvan on ohjannut Oscar-palkittu Curtis Hanson.

      Elokuva tarjoaa intiimin näkökulman talouskriisiin ja kuvaa siitä, kuinka maan vaikutusvaltaisimmat miehet ja naiset päättivät maailman talouden kohtalosta muutaman viikon aikana.

      Mitä suljettujen ovien takana tapahtui? Kuinka tiiviit suhteet Wall Streetin ja Washingtonin päättäjillä oikein oli?

      Keskeisessä roolissa kriisin aikana oli muun muassa valtiovarainministeri Henry Paulson, jota esittää William Hurt. Paulson johti vuodet 1999 - 2006 Goldman Sachs -sijoituspankkia.

      TV1 keskiviikkona 15.4.2015 klo 22.00 - 23.35, uusinta perjantaina 17.4. klo 22.55
      Yle Areenassa 14 päivää

      http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/09/talousmahti-murtuu

      JK. Ja ennen elokuvaa ja muutamaankin kertaan sen jälkeen ennen kuin menee äänestämään, on syytä katsoa seuraava vajaan kolmen minuutin video siitä,
      miten kyseisen elokuvan tapahtumat ovat vaikuttaneet talous- ja yhteiskuntapolitiikkaan
      myös täällä Suomessa...

      "- -Keskuskauppakamari on asettanut ikkunaansa velkakellon, joka osoittaa Suomen valtion velan ajankohtaista bruttomäärää. Tämän kellon avulla rahamiehet laittavat meidät polvilleen ja orjuuttavat meitä. He lietsovat pelkoa jotta suostuisimme ajamaan alas hyvinvoinnin rakenteet, julkiset palvelut, sosiaaliset turvaverkot, vain jotta suuret pankit ja rikkaat omistajat pelastuisivat, rikastuisivat. Tämän kellon avulla Suomea ollaan viemässä kohti tuhoa.- -"

      https://www.youtube.com/watch?v=iPMWJ4dblNo

      Ja ei kun sunnuntaina 19.4.2015 äänestämään!

    • joslöydätAnttiaparemman

      ehdokkaan Hämeen vaalipiiristä, äänestä ihmeessä häntä.

      Mutta tutkiipa vaalikoneita miten paljon tahansa, Hämeen vaalipiiristä ei taatusti sunnuntaihin 19.4.2015 mennessä löydy toista
      emeritus ylilääkäri Antti Holopaisen veroista ehdokasta!

      http://www.anttiholopainen.com/

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa vasemmistoliitto näyttäisi kuuluvan
      todennäköisesti 17 paikallaan vaalien voittajiin, kun taas esimerkiksi kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan mojovalla tappiollaan kolmen paikan minipuolueeksi.

      Hämeen vaalipiirissäkin voi olla varma, että vasemmistoliitolle annettu ääni ei mene hukkaan, kuten saattaa hyvinkin todennäköisesti olla asianlaita esim. kristillisdemokraatteja äänestettäessä...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Kristillisdemokraateille voi käydä siis "Sillä lailla" -

      joten heille vain siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      JK. Luulenpa, että Antti Holopainenkin katsoo mieluusti myhäillen pappi Kai Sadinmaan mahtavaa "Anna anteeksi meidän velkamme" -vaalivideota...

      "- -Keskuskauppakamari on asettanut ikkunaansa velkakellon, joka osoittaa Suomen valtion velan ajankohtaista bruttomäärää. Tämän kellon avulla rahamiehet laittavat meidät polvilleen ja orjuuttavat meitä. He lietsovat pelkoa jotta suostuisimme ajamaan alas hyvinvoinnin rakenteet, julkiset palvelut, sosiaaliset turvaverkot, vain jotta suuret pankit ja rikkaat omistajat pelastuisivat, rikastuisivat. Tämän kellon avulla Suomea ollaan viemässä kohti tuhoa.- -"

      https://www.youtube.com/watch?v=iPMWJ4dblNo

      JK. Velkakello-videon katsottuaan ei liene vaikeata päättää, ketä kannattaa äänestää!

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Sillä lailla siis siunausta!

      Kun käyttää esim. Ylen vaalisivuston palveluita seuraavalta sivustolta

      http://yle.fi/uutiset/kuka_on_oikeistolaisin_kuka_liberaalein__katso_miten_ehdokkaasi_asettuu_poliittiselle_nelikentalle/7919930?ref=leiki-uup

      ei voi tulla muuhun käsitykseen kuin että

      paras valinta kansanedustajaksi Hämeen vaalipiiristä kokemukseltaan ja kansalaiskunnoltaan sekä yhteiskunnalliselta asennoitumiseltaan ja osaamiseltaan on

      emeritus ylilääkäri Antti Holopainen,

      joka jo viime eduskuntavaaleissa keräsi 2745 ääntä ( vasemmistoliiton kokonaisäänimäärä 13938 ääntä) ja pääsi tuolloin varasijalle!

      Nyt kun Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle
      9 edustajaa ja esimerkiksi Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla, on Hämeen vaalipiirissä sen aika, että eduskuntaan nousee "Antti vasemmalta"!

      http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/ehdokas/06/65/

      [ ==> http://www.anttiholopainen.com/ )

      Tästä on eduskuntavaaleissa kysymys:

      "Suomi - eliitin isänmaa

      Hyvinvointivaltio oli pieni reunahuomautus maailmanhistoriassa, hetkellinen torjuntavoitto rikkaiden ja pääoman kaiken nielevää voimaa vastaan. Kovalla työllä ja taistelulla rakennettu vahva valtio tarjosi kansalaisille suhteellisen demokraattisen, tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan. - -"

      https://www.youtube.com/watch?v=KillrRHx0Wo

      Ja ei kun sunnuntaina äänestämään!

    • StubbistaRäsäseenvege

      Nykyhallitus saa vastaajilta huonomman arvosanan kuin kertaakaan tällä hallituskaudella. Vielä keväällä 2012 vain 19 prosenttia vastaajista piti hallituksen onnistumista huonona tai erittäin huonona.

      Puolueista kokoomus saa murskaavimman arvion: 57 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että kokoomus on pärjännyt hallituksessa joko huonosti tai erittäin huonosti. Vähiten risuja saa Rkp, jonka onnistumista monet eivät osanneet kommentoida lainkaan.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428796988620.html

      Nyt on aika antaa historiallinen vastaisku henkiselle, kulttuuriselle ja yhteiskunnalliselle
      taantumukselle!

      Suomi - eliitin isänmaa

      Julkaistu 17.2.2015

      Hyvinvointivaltio oli pieni reunahuomautus maailmanhistoriassa, hetkellinen torjuntavoitto rikkaiden ja pääoman kaiken nielevää voimaa vastaan. Kovalla työllä ja taistelulla rakennettu vahva valtio tarjosi kansalaisille suhteellisen demokraattisen, tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan.

      https://www.youtube.com/watch?v=KillrRHx0Wo

      Vaaliennusteiden valossa tilanne näyttää tältä 15.4.2015:

      "Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla."

      Hämeen vaalipiirissä sisäministeri, KD-puolueen puheenjohtaja Päivi

      Räsäsen suosio on hiipunut selvästi parhaista lukemista.

      Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.

      Kristillisdemokraattien paikkaa ahdistelevat etenkin perussuomalaiset, joilla on vaarana menettää Hämeessä kolmas paikkansa.

      Kristillisdemokraattien paikkaa uhkaa myös SDP. Jos SDP onnistuu pitämään vaalipiirissä kaikki neljä paikkaansa - mikä lienee näillä kannatuslukemilla epätodennäköistä - tietäisi sekin kenties Räsäsen eduskuntatyön päättymistä ainakin tällä erää. - -

      Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle."

      Häme 27.3.2015 klo 6:21

      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan kolmen paikan minipuolueeksi...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Google-mainokset

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Sillä lailla - siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • VAALIkysymyksiäPäiville

      suoraan lähetykseen kello 12, jolloin Päivi Räsänen on IS:n Vaaligrillissä !

      Tänään ISTV:n Vaaligrillissä on siis hiillostettavana kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen. Suora lähetys ISTV:n studiosta alkaa kello 12.00.

      Tenttaajina toimivat IS:n politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen ja politiikan toimittaja Hellevi Mauno.

      Runsaan 10 minuutin Vaaligrillit ovat katsottavissa videoklippeinä Ilta-Sanomien verkkosivuilta.

      http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1429146505129.html

      JK. "Homouden kauhistus herättää kysymyksiä

      "- - Voisiko Jumalan ikuisen ja muuttumattoman sanan asiantuntija vastata minulle joihinkin Mooseksen 2. ja 3. kirjan herättämiin kysymyksiin, jotta voisin näitä lakeja kirjaimellisesti ja oikein elämässäni noudattaa?

      1) Kun polttouhraan naudan alttarilla, tiedän, että siitä syntyy Herralle mieluisa tuoksuva tuliuhri (3. Moos. 1:9). Ongelmana ovat naapurit. Heidän mielestään tuoksu ei ole mieluisa. Pitäisikö minun kirota heidät? - -

      4) Minulla on naapuri, joka jatkuvasti työskentelee sapattina. 2. Mooseksen kirja (2 Moos. 35:2) selkeästi määrää, että hänet olisi surmattava. Onko minulla moraalinen velvollisuus tappaa hänet itse? - -

      9) Olen oppinut 3. Mooseksen kirjasta (3. Moos. 11:7-8), että kuolleen sian koskettaminen tekee minusta saastaisen. Voinko kuitenkin käyttää nahkakenkiä, jos käytän välissä sukkia?

      JUHA RUOTSALAINEN Jyväskylä"

      http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/homouden-kauhistus-herattaa-kysymyksia/821143

      Ks. myös:

      "Kritiikkiä Suomen kristillisdemokraattista puoluetta kohtaan

      "- - On jotain Suomen kristillisdemokraattisessa puolueessa, mikä epäilyttää ja häiritsee minua. He tekevät politiikkaa Raamattu yhdessä kädessä ja valtiollinen lakikirja toisessa kädessä, pyrkien siirtämään Raamatun moraalisäännöt ja opit (esim. avioliitto) valtion lakikirjaan kaikkia velvoittaviksi, kansalaisten maailmankatsomuksista riippumatta – sen mukaan kuin kristillisdemokraatit ovat Raamattua tulkinneet, mahdollisimman fundamentalistisesti ja vanhakantaisesti. - -

      - - Ja sitten vielä kristillisdemokraatit puheenjohtajansa Päivi Räsänen johdolla vaativat lääkäreille oikeutta kieltäytyä tietyistä lääketieteellisistä toimenpiteistä (abortti, ja varmasti myös eutanasia, jos siitä säädetään laki) lääkärin uskonnollisen uskon takia. Laki, tai lain tulkinta, pitäisi siis olla erilainen eri ihmisille, vakaumuksen perusteella, silloin varsinkin kun se sopii kristillisdemokraateille? Lääkärin ja muidenkin ammatti-ihmisten tulisi jättää uskontonsa yms. subjektiiviset mieltymyksensä vaatenaulakkoon, kun he käyvät suorittamaan työtään ja toimia voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti (tiedemiehetkin tekevät tutkimustyötään metodologisen ateismin mukaisesti vaikka olisivat kristittyjä).

      - - Tuollainen kristillisdemokraattinen ideologia ja Raamatun valjastaminen, tietyllä tavalla tulkittuna, politiikan tekemiseen, on itse asiassa teokratiaa. Pyrkimystä saattaa yhteiskunta nimenomaan mahdollisimman konservatiivisesti tulkitun kristillisyyden hallintaan, vastakohtana sekularismille, humanismille ja pluralismille.

      - - Missä kohtaa Jeesus tai Paavali edes on antanut tuollaisen tehtävän kristityille siinä valtiossa, jossa he elävät? Paavali kehotti kristittyjä roomalaiskirjeessä olemaan silloiselle täysin pakanalliselle Rooman valtiovallalle alamainen. Paavali myös opetti, että ei-uskovat tuomitsee Jumala, eikä kristillinen seurakunta (Paavali ei vaatinut ei-kristillisen Rooman keisarikunnan lakien muuttamista kristillisiksi). Kristillisdemokraatit on oikeastaan uskontopuolue, jossa luterilainen kahden eri regimentin oppi hämärtyy, eikä sellainen ideologia sovellu pluralistiseen, sekulaariin yhteiskuntaan. jossa konservatiiviset (lähinnä ev-lut. kansanlähetysläiset ja helluntailaiset) uskovaiset ovat pieni vähemmistö – eivätkä edes kaikki kristityiksi tunnustautuvat ihmiset jaa kristillisdemokraattien raamatuntulkintoja.

      - - Minulle keskeinen eettinen periaate on syrjinnän vastustaminen sekä ihmisoikeudet ja tasa-arvo. En hyväksy kenenkään yksilön enkä minkään ihmisryhmän asettamista huonompaan asemaan sukupuolen, vakaumuksen, seksuaalisen suuntauksen, etnisen alkuperän tms. takia.

      - - Mitä tulee suhtautumiseen homo- ja biseksuaalisiin ihmisiin sekä tasa-arvoiseen avioliittolakiin niin siinä minun ajatteluni perustuu tieteeseen (ja humanismiin) eikä antiikin aikaisiin (ja osin vieläkin vanhempiin) uskonnollisiin teksteihin aikakausilta, jolloin homoseksuaalisuudesta ei ollut nykyistä tieteellistä tietämystä. Ja lopuksi vielä: se homoseksuaalisten ihmisten ”eheyttäminen”, mistä kristillisdemokraatit puhuvat, on täysin epätieteellistä puoskarointia ja mitä pahinta henkistä väkivaltaa. - -"

      http://www.argumentti.fi/argumentti/2013/02/lyhyet-uskontokritiikit/

      ( http://www.argumentti.fi/argumentti/agendamme-tietoa-meista/)

      Siis mitä mahtaakaan saada, jos "tilaa" Räsäsen?

    • päivi_povaa_pieleen

      Viisi kahdeksasta puoluejohtajasta ennustaa vaalivoittoa keskustalle.

      MTV:n kaksintaistelutenttien päätteeksi puoluejohtajilta kyseltiin veikkauksia tulevien eduskuntavaalien lopputuloksesta ja edustajien paikkamääristä.

      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ennusteen mukaan keskusta saa eduskuntavaaleissa 23 prosenttia äänistä ja 50 paikkaa. SDP:n, perussuomalaiset ja kokoomuksen Sipilä asetti arviossaan tasatulokseen.

      Alexander Stubbin veikkauksessa kokoomus ja keskusta saisivat yhtä suuren äänisaaliin.

      SDP:n Antti Rinteen veikkauksessa kärjessä on oma puolue 20 prosentin äänimäärällä. Toisena keskusta ja kolmantena kokoomus.

      Perussuomalaisten Timo Soini puhui MTV:n vaalitentissä jatkojytkystä, ja samaan viittaisi myös puheenjohtajan ennustus. Sekä perussuomalaiset että keskusta saisivat 19,2 prosenttia äänistä.

      Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ovat samoilla linjoilla veikkauksissaan eduskuntavaalien tuloksista.

      Kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen povaa myös vaalivoittoa keskustalle, mutta toisin kuin Arhinmäki ja Niinistö, uskoo Räsänen kokoomuksen olevan toiseksi suurin puolue.

      Kristillisdemokraateille Räsänen povaa 6 prosentin kannatusta ja 10 kansanedustajanpaikkaa!

      Rkp:n Carl Haglund jakaa Räsäsen ennusteen, mutta veikkaa oman puolueensa yltävän kristillisiä suurempaan paikkamäärään...

      KOTIMAA JULKAISTU 14.04.2015 12:44

      http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tassa-puoluejohtajien-veikkaukset-vaalitulokseksi/4994616

      JK. Jos kunkin puoluejohtajan omalle puolueelleen povaama paikkamäärä toteutuisi,

      Suomen eduskunnan istuntosaliin tarvittaisiin liki 50 lisäistuinta...

      KS.

      POLITIIKKA 12.4.2015 20:16 Päivitetty 12.4.2015 20:35

      http://www.hs.fi/politiikka/a1428805564019

      Vrt.

      Tällaiset ovat näkymät KD-puolueella:

      "Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla."

      Hämeen vaalipiirissä sisäministeri, KD-puolueen puheenjohtaja Päivi

      Räsäsen suosio on hiipunut selvästi parhaista lukemista.

      Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - -Kristillisdemokraattien paikka on näissä vaaleissa tiukassa, sillä Ylen vaalipiirikohtaisen gallupin mukaan kristillisdemokraatit saisivat Hämeen vaalipiirin viimeisen paikan.

      Kristillisdemokraattien paikkaa ahdistelevat etenkin perussuomalaiset, joilla on vaarana menettää Hämeessä kolmas paikkansa.

      Kristillisdemokraattien paikkaa uhkaa myös SDP. Jos SDP onnistuu pitämään vaalipiirissä kaikki neljä paikkaansa - mikä lienee näillä kannatuslukemilla epätodennäköistä - tietäisi sekin kenties Räsäsen eduskuntatyön päättymistä ainakin tällä erää. - -

      Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle."

      Häme 27.3.2015 klo 6:21

      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      JK. Iltalehden 11.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa kristillisdemokraatit näyttäisivät vajoavan kolmen paikan minipuolueeksi...

      Accuscore arvioi puolueiden paikkajaon oman aiemman listauksensa sekä Iltalehden teettämän tuoreen gallup-tutkimuksen perusteella.

      Vaalipiirikohtaisten arvioiden yhteenlaskennan mukaan keskusta olisi saamassa 52 paikkaa uudessa eduskunnassa. Toisena tulevat perussuomalaiset, joka ennusteen perusteella on saamassa 36 kansanedustajaa.

      Iltalehden tuoreen tutkimuksen mukaan puolueiden valtakunnallisissa kannatusluvuissa perussuomalaiset on SDP:tä 0,4 prosenttiyksikköä jäljessä, mutta Accuscoren vaalipiirikohtaisen paikkaennusteen mukaan ryhmä silti nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi kansanedustajapaikoiltaan vaalipiirittäisen laskentatavan vuoksi.

      Accuscoren ennusteen mukaan kokoomukselle heltiäisi 35 ja SDP:lle 34 kansanedustajaa. Vasemmistolle povataan 17 paikkaa, vihreille 14 kansanedustaja ja RKP:lle 9 edustajaa. Kristillisdemokraatit joutuisivat tulemaan toimeen ainoastaan kolmella edustajalla.

      Accuscore käyttää ennusteidensa pohjalla mielipidemittausten dataa ja aikaisempien eduskuntavaalien tuloksia.

      http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml

      Sillä lailla - siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • Antti_Vasemmalta

      Kertakaikkiaan mainio tuo "Antakaa meidän velkamme anteeksi"
      -Velkakello-video!

      "- -Keskuskauppakamari on asettanut ikkunaansa velkakellon, joka osoittaa Suomen valtion velan ajankohtaista bruttomäärää. Tämän kellon avulla rahamiehet laittavat meidät polvilleen ja orjuuttavat meitä. He lietsovat pelkoa jotta suostuisimme ajamaan alas hyvinvoinnin rakenteet, julkiset palvelut, sosiaaliset turvaverkot, vain jotta suuret pankit ja rikkaat omistajat pelastuisivat, rikastuisivat. Tämän kellon avulla Suomea ollaan viemässä kohti tuhoa.- -"

      https://www.youtube.com/watch?v=iPMWJ4dblNo

      Ja ei kun sunnuntaina 19.4.2015 äänestämään!

      JK. Ja jos löydät pätevämmän ehdokkaan Hämeen vaalipiiristä, äänestä ihmeessä häntä.

      Mutta tutkiipa vaalikoneita miten paljon tahansa, Hämeen vaalipiiristä ei taatusti sunnuntaihin 19.4.2015 mennessä löydy toista

      emeritus ylilääkäri Antti Holopaisen veroista ehdokasta!

      http://www.anttiholopainen.com/

      Sillä lailla - siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • KDeittenviisiprosenttia

      jäänee haaveekswi!

      Ylen tänään 16.4.2015 julkistamassa vaaliennusteessa "Kristilliset - - menettäneet kannatustaan, sillä heitä kannattaa enää 3,5 prosenttia vastaajista!

      Kokoomus nousi kakkoseksi, perussuomalaiset kannoilla, SDP:n kannatus hiipuu

      Kokoomus on noussut toiseksi suosituimmaksi puolueeksi Yle Uutisten kannatuskyselyssä, kun vaaleihin on enää muutama päivä aikaa.

      Tiukasti kokoomuksen kannoilla on huiman loppukirin ottanut perussuomalaiset. Myös SDP on edelleen mukana kisassa kakkospaikasta.

      Puoluekannatuskyselyn tutkimusraportti ja puolueiden kannatusprosentit vuodesta 2006 lähtien.

      > PDF-tiedostona

      > Web-sivuna

      Keskusta porskuttaa edelleen ylivoimaisena ykkösenä Yle Uutisten viimeisimmässä kannatuskyselyssä, vaikkakin puolueen kannatus on jatkanut laskuaan. Vaalien kakkoseksi näyttäisi tällä hetkellä olevan nousemassa kokoomus.

      Keskustalle olisi Taloustutkimuksen toteuttaman kyselyn perusteella luvassa 24 prosenttia äänistä, ja kokoomusta kertoo kannattavansa 16,9 prosenttia vastaajista.

      Perussuomalaiset on ottamassa huiman loppukirin. Viimeisimmässä kyselyssä heitä ilmoitti kannattavansa 16,7 prosenttia kyselyyn vastanneista, kun kuukauden takaisessa mittauksessa heitä kannatti vain 14,6 prosenttia vastaajista.

      Eroa perussuomalaisten ja kokoomuksen välillä on vain 0,2 prosenttiyksikköä.

      SDP:n kannatus näyttää kyselyssä selviä hiipumisen merkkejä, sillä maaliskuun lopussa ja huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana tehdyssä kyselyssä puoluetta ilmoitti kannattavansa enää 15,1 vastaajista.

      Sunnuntaina on luvassa jännittävä vaali-ilta, sillä kisassa vaalien kakkospaikasta kyselyn virhemarginaalin sisään mahtuu kuitenkin kokoomuksen ja perussuomalaisten lisäksi edelleen myös SDP.

      SDP menettänyt työväestön ja naisten kannatusta

      Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Jari Pajusen mukaan SDP:n ongelma on ollut se, että puolueen kannattajista on karannut työväestöä ja naisia.

      – Yksi suunta voi olla perussuomalaiset, mutta myös muualle, saattaa olla jopa kokoomukseenkin, Pajunen pohtii SDP:ltä lähteneiden suuntaa.

      Hän arvelee, että perussuomalaiset ovat saaneet lisää kannatusta työväestöstä, mutta eivät niinkään naisista.

      Vaikka kannastaan epävarmojen osuus oli tällä kertaa pienempi kuin Ylen edellisessä mittauksessa, heitä on edelleen paljon. Tuoreeseen kyselyyn vastanneista vain noin 58,4 prosenttia kertoi puoluekantansa.

      – Se tarkoittaa puolueille myös suurta potentiaalia. Vaalit, tai ainakin sijat 2–4, varmasti ratkeavat sillä, kuka saa tämän joukon aktivoitua, Pajunen sanoo.

      Vihreät on pienistä suurin

      Pienemmistä puolueista eniten kannatusta näyttäisi kyselyn perusteella keräävän vihreät. Heitä äänestäisi 8,8 prosenttia kyselyyn vastanneista. Hyvin lähellä on kuitenkin vasemmistoliitto 8,3 prosentin kannatuksellaan.

      Sekä vihreät että vasemmistoliitto ovat molemmat menettäneet kannatustaan hieman Ylen edelliseen kyselyyn verrattuna.

      RKP:tä kertoi kannattavansa 4,6 prosenttia, mikä on hivenen enemmän kuin viime kuun mittauksessa. Kristilliset ovat puolestaan menettäneet kannatustaan, sillä heitä kannattaa enää 3,5 prosenttia vastaajista.

      Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 2 667 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 58,4 prosenttia. Haastattelut tehtiin 23.3–15.4. Kyselyn virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.

      Ylen Suuri puheenjohtajatentti TV1:ssä tänään klo 20.00.

      LUE MYÖS

      Ylen kysely ennakoi äänestysinnon paranevan klo 16:00

      http://yle.fi/uutiset/politiikka/article7932924.ece

      Annette Blencowe
      Yle Uutiset

      Politiikka 16.4.2015 klo 16:00
      http://yle.fi/uutiset/kokoomus_nousi_kakkoseksi_perussuomalaiset_kannoilla_sdpn_kannatus_hiipuu/7932182

      JK.

      Sillä lailla - siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • ääniKDeilleonhukkaääni

      Iltalehden 17.4.2015 klo 00.31 julkaisema toistaiseksi
      viimeisin ennuste vaaleista ei juuri Ismo Portinin toivomia (> 5 %) ja Päivi Räsäsen ennustamia (6 % ja 10 kansanedustajaa)
      kannatusprosentti- ja edustajanpaikkalukuja kristillisdemokraateille lupaa!

      [ http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tassa-puoluejohtajien-veikkaukset-vaalitulokseksi/4994616 ]

      Iltalehden viimesimmässä ennusteessa KD-puolueen kannatus on laskenut 3,5:een ja
      sillä kannatusprosentilla kristillisdemokraatit voisivat saada 4 kansanedustajaa!

      Sillä kansanedustajamäärällä eivät kristillisdemokraatit kyllä ensi vaalikaudella voi rakentaa tuskin muuta kuin ikioman (Ryttylän) Herransa huonetta - ja "aitoa avioliittoaan"!

      Hallitusneuvoteluissa KD-puolueella ei tule olemaan tosiasiallisesti mitään roolia, koska
      seuraavassa hallituksessa ei mikään osapuoli tule tarvitsemaan uskontofundamentalistisen
      puolueen tukea yhtään mihinkään!

      Analytiikkayhtiö Accuscore ennustaa viimeisimpien kannatuskyselyjen pohjalta, että perussuomalaiset tulisi vaalien kakkoseksi keskustan jälkeen, kun menestystä mitataan kansanedustajien paikoilla.

      Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

      Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan ja KD neljä kansanedustajaa.

      Accuscore (http://www.accuscore.fi) päivittää paikkaennustettaan aina uusien kannatuskyselyiden ilmestyttyä. Viimeisin, Yleisradion teettämä, tuli torstaina. Lisäksi alueellisia kyselyitä on tullut Satakunnan Kansalta ja Aamulehdeltä. Ennen vaaleja ei todennäköisesti tule enää ainakaan valtakunnallisia kyselyjä.

      Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7.

      Accuscore Oy ennustaa vaalitulosta muiden tekemien mielipidemittausten pohjalta. Ennusteen taustalla on kaksivaiheinen laskentamalli. Ensin yhtiö simuloi vaalit 10 000 kertaa eri tahojen tekemien mielipidemittausten pohjalta. Toisessa vaiheessa Accuscore laskee, miten puolueiden kannatus on realisoitunut vaalituloksiksi eri vaalipiireissä 1980-luvulta lähtien.

      Iltalehti tekee Accuscoren kanssa uudenlaista yhteistyötä myös vaali-iltana sunnuntaina. Accuscore tekee ennakkoäänten pohjalta ennusteen vaalituloksesta.

      Vaalituloksen ennuste pohjautuu puolueiden eri vaalipiireissä saamien ennakkoäänten ja varsinaisen vaalipäivän äänten suhteeseen.

      – Kun tiedämme ennakkoon äänestäneiden määrän ja eri puolueiden saamat ennakkoäänet, laskemme todennäköisimmän äänimäärän ja paikkamäärän jokaisessa vaalipiirissä puolueittain, kertoo Accuscoren toimitusjohtaja Tuomas Kanervala.

      Tämä vaalin lopputuloksen ennuste valmistuu noin puoli yhdeksän vaali-iltana. Se julkaistaan Iltalehden verkkosivuilla.

      Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

      JK.

      Sillä lailla - ja siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • kylly

      Piru siis pierekööt kaikkia räsästä vastustavat.

      • eipä_ihme_että_ennuste

        aikaansaa kristillisdemokraateissa tuskaisia parahduksia!

        "Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7.

        Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

        Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan ja KD neljä kansanedustajaa."

        Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31

        http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

        JK.

        Sillä lailla - ja siunausta!

        https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • Eduskunnan_ulkopuolelle

      mitä todennäköisimmin putoava KD-puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen haluaa tasa-arvoisen avioliittolain nurin!

      Ylen vaalitentissä torstai-iltana puitiin myös tasa-arvoista avioliittolakia ja siinä yhteydessä
      Päivi Räsänen toisti mielihalunsa kaataa tasa-arvoinen avioliittolaki.

      Päivi Räsäsen (kd) mielestä eduskunnan hyväksymä ja prsesidentin vahvistama tasa-arvoinen avioliittolaki voidaan vielä kumota.

      "Tasa-arvoinen avioliittolaki on ensimmäinen eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite. Räsäsen mukaan tekeillä on kuitenkin kilpaileva kansalaisaloite, joka läpi mennessään voisi sekoittaa pakan uusiksi. Eduskunta voi kumota edellisen eduskunnan päätöksiä, Räsänen muistutti.

      Vastakaikua hän sai Ylen vaalitentissä perussuomalaisten vain Timo Soinilta. Muiden puolueiden johtajat eivät Räsäsen idealle kuitenkaan lämmenneet.

      Keskustan Juha Sipilän mukaan lakia ”ei helposti lähdetä muuttamaan”. Vastakkainen kansalaisaloite toki käsiteltäisiin asianmukaisesti, mutta asiassa voisi muodostua perustuslaillisiakin ongelmia, mikäli vähemmistöiltä yritettäisiin viedä saavutettuja oikeuksia pois, pohti lakia vastaan äänestänyt Sipilä.

      Hän on jo aiemmin arvioinut avioliittolain muutoksen sitovan myös seuraavaa hallitusta."

      KALLE JOKINEN
      Iltalehti 17.4.2015 klo 02:21
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530972_eb.shtml

      Iltalehden 17.4.2015 klo 00.31 julkaisema toistaiseksi viimeinen vaaliennuste ei Päivi Räsäselle kovinkaan kummoista tukea kansan parista kyseenalaiselle hankkeelleen
      ole lupaamassa!

      Viimeisin ennuste vaaleista ei riihimäkeläisehdokas Ismo Portinin toivomia (> 5 %) ja Päivi Räsäsen ennustamia (6 % ja 10 kansanedustajaa)
      kannatusprosentti- ja edustajanpaikkalukuja kristillisdemokraateille tarjoa - ei sinne päinkään!

      [ http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tassa-puoluejohtajien-veikkaukset-vaalitulokseksi/4994616 ]

      Iltalehden viimesimmässä ennusteessa KD-puolueen kannatus on laskenut 3,5:een ja
      sillä kannatusprosentilla kristillisdemokraatit voisivat saada 4 kansanedustajaa!

      Sillä kansanedustajamäärällä eivät kristillisdemokraatit kyllä ensi vaalikaudella voi rakentaa tuskin muuta kuin ikioman (Ryttylän) Herransa huonetta - ja "aitoa avioliittoaan"!

      Hallitusneuvotteluissa KD-puolueella ei tule olemaan tosiasiallisesti mitään roolia, koska
      seuraavassa hallituksessa ei mikään osapuoli tule tarvitsemaan uskontofundamentalistisen
      puolueen tukea yhtään mihinkään!

      Analytiikkayhtiö Accuscore ennustaa viimeisimpien kannatuskyselyjen pohjalta, että perussuomalaiset tulisi vaalien kakkoseksi keskustan jälkeen, kun menestystä mitataan kansanedustajien paikoilla.

      Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

      Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan ja KD neljä kansanedustajaa.

      Accuscore (http://www.accuscore.fi) päivittää paikkaennustettaan aina uusien kannatuskyselyiden ilmestyttyä. Viimeisin, Yleisradion teettämä, tuli torstaina. Lisäksi alueellisia kyselyitä on tullut Satakunnan Kansalta ja Aamulehdeltä. Ennen vaaleja ei todennäköisesti tule enää ainakaan valtakunnallisia kyselyjä.

      Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7.

      Accuscore Oy ennustaa vaalitulosta muiden tekemien mielipidemittausten pohjalta. Ennusteen taustalla on kaksivaiheinen laskentamalli. Ensin yhtiö simuloi vaalit 10 000 kertaa eri tahojen tekemien mielipidemittausten pohjalta. Toisessa vaiheessa Accuscore laskee, miten puolueiden kannatus on realisoitunut vaalituloksiksi eri vaalipiireissä 1980-luvulta lähtien. - -"

      Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

      JK.

      Sillä lailla tällä lailla rati-riti-rallaa on alaspäin käyvä eduskuntavaaleissa uskontofundamentalistisen
      KD-puolueen kannatus!

      Jokaisen omilla aivoillaan ajattelevan Suomen perustuslakia ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia kunnioittavan hämäläisäänestäjän on syytä tehdä 19.4.2015 selväksi,
      että KD-puolueen kannatus Suomen kansan parissa on marginaalinen, tosiasiallisesti lähinnä olematon!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Eipä tässä enää muuta kuin - "siunausta"!

    • KooDeille_annetut_äänet

      jäävät mitä todennäköisimmin - ja missä tahansa asiassa - vain ilmaan huutelemiseksi, sillä
      muutaman paikan eduskuntapuolueen
      sanan- ja vaikutusvalta on uudessa eduskunnassa oleva merkityksetön, suoraan sanottuna olematon!

      Ja tulevaan hallitukseen kristillisdemokraateilla ei tule olemaan mitään
      asiaa eikä mahdollisuuksia, muodostetaan uusi hallitus sitten mille
      pohjalle tahansa!

      Jokaisen "vähäväkisen ja raskautetun" äänestäjän on 19.4.2015 syytä tiedostaa, että Kristillisdemokraatit ehtivät Kataisen ja Stubbin hallituksissa olla - tasa-arvoista sukupuolilakia lukuun ottamatta - täysin kokoomuksen "äänettömiä yhtiönaisia ja -miehiä"!

      Sama linja ja pyrky näyttäisi olevan - ainakin hämäläisillä - kristillisdemokraattiehdokkailla edelleen eduskuntavaaleissa.

      Yle Hämeen vaalikonevastauksista koostaman yhdistelmän mukaan hämäläisehdokkaat sanovat Natolle "jyrkkä EI" ja perustulolle "ehkä"!

      Kun Hämeen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat siis tyrmäävät Nato-jäsenyyden suurella enemmistöllä,

      "kokoomuksen ehdokkaat katsovat, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Nato sai tukea kokoomuslaisten lisäksi kristillisdemokraateilta, jonka ehdokkaista lähes puolet liputti Naton puolesta. - -

      Sen sijaan kaikissa muissa puolueissa enemmistö ehdokkaista vierastaa Natoa, jyrkimmin vasemmistoliitossa. Sosialidemokraatit ja perussuomalaiset olivat yksimielisesti Natoa vastaan. - -"

      Perustulo jakaa Hämeen vaalipiirin ehdokkaita ja puolueita. Sosiaaliturvan vähimmäistason korvaaminen perustulolla saa selkeimmin kannatusta vihreiden, keskustan ja vasemmistoliiton ehdokkailta.

      Sen sijaan Hämeen sosialidemokraattien, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien ehdokkaista suurin osa on perustuloa vastaan. Perussuomalaisten äänet jakautuvat, mutta perustuloon myönteisesti suhtautuvat ovat hieman niskan päällä. - -"

      Häme 17.4.2015 klo 7:26
      http://yle.fi/uutiset/hamalaisehdokkaat_natolle_jyrkka_ei__perustulolle_ehka/7933336

      JK.

      Kansan ja tuloillaan vaalituloksen kannalta on - onneksi - näin:

      Miitä lähemmas vaalipäivä tulee, sitä selvemmältä näyttää se, että kelle tahansa kristillisdemokraatille annettu ääni on Hämeen vaalipiirissä niin sanotusti menevä hukkaan...

      "- - Räsäsen suosio on kuitenkin hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle. - -"

      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      Viimeisimmän - Iltalehden tänään 17.4.2015 julkistaman - vaaliennusteen mukaan KD-puolueelle ei kansan parista juuri kummoistakaan kannatusta ole herumassa:

      "Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

      Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan
      ja KD neljä kansanedustajaa.

      Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7. - -"

      Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

    • Onneksi_Suomelle

      ja Suomen kansalle ja kaikille maailman kansoille kristillisdemokraateille annetut äänet menevät (tavallaan) hukkaan, sillä uskontofundamentalismille, homofobialle, yleismaailmallisten ihmisoikeussopimuksien vastaiselle syrjinnälle ja kritiikittömälle "Israel-uskolle" ja ko. siionistisen valtion ihmisoikeus-ja sotarikoksille ei järkevästi ajattelevan kansan parista tule juuri kummoistakaan kannatusta kertymään!

      Kristillisdemokraattien ehdokkaille annetut äänet esim. Hämeen vaalipiirissä jäävät mitä todennäköisimmin - ja missä tahansa asiassa ja mielessä - vain ilmaan huutelemiseksi, sillä
      muutaman paikan eduskuntapuolueen sanan- ja vaikutusvalta on uudessa eduskunnassa oleva merkityksetön, suoraan sanottuna olematon!

      Ja tulevaan hallitukseen kristillisdemokraateilla ei tule olemaan mitään
      asiaa eikä mahdollisuuksia, muodostetaan uusi hallitus sitten mille
      pohjalle tahansa!

      [ks. Iltalehti 17.4.2015 klo 02:21
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530972_eb.shtml ]

      Jokaisen "vähäväkisen ja raskautetun" äänestäjän on sitäpaitsi 19.4.2015 syytä tiedostaa, että Kristillisdemokraatit ehtivät Kataisen ja Stubbin hallituksissa olla - tasa-arvoista sukupuolilakia lukuun ottamatta - täysin kokoomuksen "äänettömiä yhtiönaisia ja -miehiä"!

      Sama linja ja pyrky näyttäisi olevan - ainakin hämäläisillä - kristillisdemokraattiehdokkailla edelleen eduskuntavaaleissa.

      Yle Hämeen vaalikonevastauksista koostaman yhdistelmän mukaan hämäläisehdokkaat sanovat Natolle "jyrkkä EI" ja perustulolle "ehkä"!

      Kun Hämeen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat siis tyrmäävät Nato-jäsenyyden suurella enemmistöllä,

      "kokoomuksen ehdokkaat katsovat, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Nato sai tukea kokoomuslaisten lisäksi kristillisdemokraateilta, jonka ehdokkaista lähes puolet liputti Naton puolesta. - -

      Sen sijaan kaikissa muissa puolueissa enemmistö ehdokkaista vierastaa Natoa, jyrkimmin vasemmistoliitossa. Sosialidemokraatit ja perussuomalaiset olivat yksimielisesti Natoa vastaan. - -"

      Perustulo jakaa Hämeen vaalipiirin ehdokkaita ja puolueita. Sosiaaliturvan vähimmäistason korvaaminen perustulolla saa selkeimmin kannatusta vihreiden, keskustan ja vasemmistoliiton ehdokkailta.

      Sen sijaan Hämeen sosialidemokraattien, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien ehdokkaista suurin osa on perustuloa vastaan. Perussuomalaisten äänet jakautuvat, mutta perustuloon myönteisesti suhtautuvat ovat hieman niskan päällä. - -"

      Häme 17.4.2015 klo 7:26

      http://yle.fi/uutiset/hamalaisehdokkaat_natolle_jyrkka_ei__perustulolle_ehka/7933336

      JK.

      Kansan ja tuloillaan olevan vaalituloksen kannalta on - kaikinpuoliseksi onneksi - näin:

      Miitä lähemmas vaalipäivä tulee, sitä selvemmältä näyttää se, että kelle tahansa kristillisdemokraatille - siis Räsäselle tai kenelle tahansa - annettu ääni on Hämeen vaalipiirissä niin sanotusti menevä hukkaan...

      "- - Räsäsen suosio on - - hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä.

      Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä.

      - - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle. - -"

      http://yle.fi/uutiset/vaalit2015_kristillisilla_paikan_sailyttaminen_hameessa_on_kiikun-kaakun/7892651

      Viimeisimmän - Iltalehden tänään 17.4.2015 julkistaman - vaaliennusteen mukaan KD-puolueelle ei kansan parista juuri kummoistakaan kannatusta ole herumassa:

      "Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

      Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan

      ja KD neljä kansanedustajaa.

      Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7. - -"

      Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

      JK. Tutkitpa vaalikoneita miten paljon tahansa, Hämeen vaalipiiristä et taatusti sunnuntaihin 19.4.2015 mennessä, etkä kyllä senkään jälkeen löydy toista

      emeritus ylilääkäri Antti Holopaisen veroista ehdokasta!

      http://www.anttiholopainen.com/

      "Antti vasemmalta" ansaitsee jokaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan ammattiosaamista ja aktiivista rauhanpolitiikkaa arvostavan kansalaisen kannatuksen, tuen
      - ja äänen!

    • Viimeiseen_asti_jaksaa

      uskontofundamentalismissaan ja homofobioisaan ahertaa sisäministeri Päivi Räsänen, joka
      mitä todennäköisimmin putoaa ensin eduskunnasta ja hallituksesta ja sitten myös KD-puolueen puheenjohtajan paikalta!

      Viimeisenä oljenkortenaan Päivi Räsänen "vetoaa" kaikkein tietämättömimpään ja ennakkoluuloisimpaan kansanosan ja ilmoittaa haluavansa tasa-arvoisen avioliittolain nurin!

      Ylen vaalitentissä torstai-iltana puitiin myös tasa-arvoista avioliittolakia ja siinä yhteydessä

      Päivi Räsänen toisti mielihalunsa kaataa tasa-arvoinen avioliittolaki.

      Päivi Räsäsen (kd) mielestä eduskunnan hyväksymä ja presidentin vahvistama tasa-arvoinen avioliittolaki voidaan vielä kumota.

      "Tasa-arvoinen avioliittolaki on ensimmäinen eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite. Räsäsen mukaan tekeillä on kuitenkin kilpaileva kansalaisaloite, joka läpi mennessään voisi sekoittaa pakan uusiksi. Eduskunta voi kumota edellisen eduskunnan päätöksiä, Räsänen muistutti.

      Vastakaikua hän sai Ylen vaalitentissä perussuomalaisten vain Timo Soinilta. Muiden puolueiden johtajat eivät Räsäsen idealle kuitenkaan lämmenneet.

      Keskustan Juha Sipilän mukaan lakia ”ei helposti lähdetä muuttamaan”. Vastakkainen kansalaisaloite toki käsiteltäisiin asianmukaisesti, mutta asiassa voisi muodostua perustuslaillisiakin ongelmia, mikäli vähemmistöiltä yritettäisiin viedä saavutettuja oikeuksia pois, pohti lakia vastaan äänestänyt Sipilä.

      Hän on jo aiemmin arvioinut avioliittolain muutoksen sitovan myös seuraavaa hallitusta."

      KALLE JOKINEN
      Iltalehti 17.4.2015 klo 02:21
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530972_eb.shtml

      Iltalehden 17.4.2015 klo 00.31 julkaisema toistaiseksi viimeinen vaaliennuste ei Päivi Räsäselle kovinkaan kummoista tukea kansan parista kyseenalaiselle hankkeelleen
      ole lupaamassa!

      Viimeisin ennuste vaaleista ei riihimäkeläisehdokas Ismo Portinin toivomia (> 5 %) ja Päivi Räsäsen ennustamia (6 % ja 10 kansanedustajaa)

      kannatusprosentti- ja edustajanpaikkalukuja kristillisdemokraateille tarjoa - ei sinne päinkään!

      [ http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tassa-puoluejohtajien-veikkaukset-vaalitulokseksi/4994616 ]

      Iltalehden viimesimmässä ennusteessa KD-puolueen kannatus on laskenut 3,5:een ja
      sillä kannatusprosentilla kristillisdemokraatit voisivat saada (max) 4 kansanedustajaa!

      Sillä kansanedustajamäärällä eivät kristillisdemokraatit kyllä ensi vaalikaudella voi rakentaa tuskin muuta kuin ikioman (Ryttylän) Herransa huonetta - ja "aitoa avioliittoaan"!

      Hallitusneuvotteluissa KD-puolueella ei tule olemaan tosiasiallisesti mitään roolia, koska
      seuraavassa hallituksessa ei mikään osapuoli tule tarvitsemaan uskontofundamentalistisen
      puolueen tukea yhtään mihinkään!

      Analytiikkayhtiö Accuscore ennustaa viimeisimpien kannatuskyselyjen pohjalta, että perussuomalaiset tulisi vaalien kakkoseksi keskustan jälkeen, kun menestystä mitataan kansanedustajien paikoilla.

      Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

      Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan ja KD neljä kansanedustajaa.

      Accuscore (http://www.accuscore.fi) päivittää paikkaennustettaan aina uusien kannatuskyselyiden ilmestyttyä. Viimeisin, Yleisradion teettämä, tuli torstaina. Lisäksi alueellisia kyselyitä on tullut Satakunnan Kansalta ja Aamulehdeltä. Ennen vaaleja ei todennäköisesti tule enää ainakaan valtakunnallisia kyselyjä.

      Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7.

      Accuscore Oy ennustaa vaalitulosta muiden tekemien mielipidemittausten pohjalta. Ennusteen taustalla on kaksivaiheinen laskentamalli. Ensin yhtiö simuloi vaalit 10 000 kertaa eri tahojen tekemien mielipidemittausten pohjalta. Toisessa vaiheessa Accuscore laskee, miten puolueiden kannatus on realisoitunut vaalituloksiksi eri vaalipiireissä 1980-luvulta lähtien. - -"

      Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31

      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

      JK.

      Sillä lailla tällä lailla rati-riti-rallaa on alaspäin käyvä eduskuntavaaleissa uskontofundamentalistisen

      KD-puolueen kannatus!

      Jokaisen omilla aivoillaan ajattelevan Suomen perustuslakia ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia kunnioittavan hämäläisäänestäjän on syytä tehdä 19.4.2015 selväksi,
      että KD-puolueen kannatus Suomen kansan parissa on marginaalinen, tosiasiallisesti lähinnä olematon!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Eipä tässä enää muuta kuin - "siunausta"!

      Muuten:

      http://www.anttiholopainen.com/

      "Antti vasemmalta" ansaitsee jokaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan ammattiosaamista ja aktiivista rauhanpolitiikkaa arvostavan kansalaisen kannatuksen, tuen
      - ja äänen!

    • äänestäjälahdesta

      hienoa, että kanta-hämeessäkin on löydetty hämeen vaalipiirin paras ehdokas!

      antti vasemmalta eli emeritus ylilääkäri antti holopainen kestää takuuvarmasti vertailun kenen tahansa ja minkä tahansa puolueen ehdokkaan kanssa

    • Täällä_Forssassakin

      olemme sitä mieltä, että Antti vasemmalta on vaalipiirin ehdokkaista pätevin!

    • kyllätavastehusissakin

      ollaan miehissä ja naisissa vahvasti sitä mieltä, että koko
      Hämeen vaalipiiristä ei taatusti sunnuntaihin 19.4.2015 mennessä, eikä kyllä sen
      jälkeenkään löydy toista

      emeritus ylilääkäri Antti Holopaisen veroista ehdokasta!

      http://www.anttiholopainen.com/

      "Antti vasemmalta" ansaitsee jokaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan ammattiosaamista ja aktiivista rauhanpolitiikkaa arvostavan kansalaisen kannatuksen, tuen

      - ja äänen!

    • äänestäminenauttaaaina

      Eipä ihme, että viimeisimmätkin vaaliennusteet
      aikaansaavat esimerkiksi kristillisdemokraateissa tuskaisia parahduksia!

      "Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7.

      Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

      Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan ja KD neljä kansanedustajaa."

      Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

      JK.

      Sillä lailla - ja siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • Ylös_ulos_ja_äänestämään

      Eipä ihme, että viimeisimmätkin vaaliennusteet
      aikaansaavat esimerkiksi kristillisdemokraateissa tuskaisia parahduksia!

      "Jos katsotaan puolueiden kannatusprosentteja, niitä Accuscore ennustaa viimeisien kannatuskyselyjen mukaan seuraavasti: keskusta 22,6 %, kokoomus 17,4, SDP 16,7, PS 17,0, vasemmistoliitto 8,2, vihreät 7,9, RKP 4,5, ja KD 3,7.

      Ennusteen mukaan keskusta saisi 53 kansanedustajaa, perussuomalaiset 37.

      Aivan PS:n vanavedessä tulevat kokoomus 35:llä paikalla ja SDP 34:llä paikalla. Vasemmistoliitto saisi 15 paikkaa, vihreät 13, RKP kahdeksan ja KD neljä kansanedustajaa."

      Iltalehti 17.4.2015 klo 00:31
      http://m.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041619530989_eb.shtml

      JK.

      Sillä lailla tällä lailla rati-riti-rallaa on alaspäin käyvä eduskuntavaaleissa uskontofundamentalistisen

      KD-puolueen kannatus!

      Jokaisen omilla aivoillaan ajattelevan Suomen perustuslakia ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia kunnioittavan hämäläisäänestäjän on syytä tehdä 19.4.2015 selväksi,

      että KD-puolueen kannatus Suomen kansan parissa on marginaalinen, tosiasiallisesti lähinnä olematon!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Eipä tässä enää muuta kuin - "siunausta"?

      JK.

      Täällä Kanta-Hämeessä ollaankin miehissä ja naisissa vahvasti sitä mieltä, että koko
      Hämeen vaalipiiristä ei taatusti sunnuntaihin 19.4.2015 mennessä, eikä kyllä sen
      jälkeenkään löydy toista

      emeritus ylilääkäri Antti Holopaisen veroista ehdokasta!

      http://www.anttiholopainen.com/

      "Antti vasemmalta" ansaitsee jokaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan ammattiosaamista ja aktiivista rauhanpolitiikkaa arvostavan kansalaisen kannatuksen, tuen
      - ja äänen!

    • vaalien_loppulausunto

      Saatiinko sitä mitä tilattiin?

      Hämeen vaalipiirin tulosta arvioitaessa on hyvä pitää mielessä, että eduskuntavaaleissa 2011 Hämeen vaalipiirissä kävi näin:

      http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/vaalipiiri/06/

      Sisäministeri Räsäsen toiminnasta Kataisen ja Stubbin hallitusten sisäministerinä ei kovin korkeita arvosanoja ole ollut annettavissa, oikeastaan hänen aikaansaannoksensa kansalaisten - ja Suomen valtion - sisäisestä turvallisuudesta ja myös kirkollisasioista vastaavana ministerinä on ollut koko lailla kamalaa!

      "- -Ensi töikseen Räsänen nosti sisäministeriön kansliapäälliköksi Päivi Nergin, jonka tärkein valintaperuste oli KD-tausta. Nerg jää, vaikka Räsäsen ministeri- ja puheenjohtajaura päättyisikin. - -"

      [ http://yle.fi/uutiset/rasasen_viimeinen_taisto/7892744?ref=leiki-uup ]

      Poliisihallinnon uudistuksessa - sitähän Räsänen kehtasi jopa kehua - hän onnistui lakkauttamaan ns. liikkuvan poliisin, mikä on tietänyt aivan arvaamattoman hotittoman ajelun kasvamista Suomen teillä kaikkine siihen liittyvine turvallisuusriskeineen.

      Tullihallinnossa Räsänen katsoi "kristillisten" (?) sormiensa sellaisia johtajan käytös- ja menettelytapoja, joita kaikki keskeiset työ- ja hallinto-oikeusoppineet pitivät virkasuhteen päättämiseen oikeuttavina, jotkut heistä jopa velvoittavina!

      Kirkollisasioista vastaavana ministerinä Räsänen on aiheuttanut Suomen ev.lut. kansankirkolle todella mittavaa vahinkoa. Sisäministeri Räsänen ja miehensä NIilon johtama "Ryttylän pyhä kansanlähetysyhteisö" (SEKL) olisikin sen sijaan, että ev.lut. kirkko maksaa sille tukea lähetystyöhön, velvoitettava maksamaan erittäin merkittävä summa vahingonkorvausta niistä vahingoista, joita Räsäsen julkisten tv-esiintymisten aiheuttamien kirkosta eroamisten johdosta on kansankirkolle aiheutunut.

      Kuten tunnettua SEKLille kelpaa kyllä evankelis-luterilaisen kirkon tuki, mutta ei sen sijaan kirkon ylimmän päättävän elimen eli kirkolliskokouksen päätökset koskien mm. naispappeutta.

      Uskontofundamentalismissaan ja homofobioissaan sisäministeri Räsänen puolueineen on - sinänsä pienenä ja näissäkin vaaleissa edelleen kutistuneenana - uskontoa politiikkaan sotkevana henkilönä ja liikkeenä poikketeloin myös Suomen valtion virallisen linjan kanssa. Kritiikitön suhtautuminen esim. Israelin valtion jatkuvasti harjoittamiin ihmisoikeusloukkauksiin palestiinalaisväestöä kohtaan niin Gazassa kuin Länsirannalla sekä selkeästi myös YK:ssa todettuihin sotarikoksiin ja laittomien siirtokuntien rakentamisiin ja laajentamisiin on kaikkea muuta kuin "kristillistä" asennoitumista ihmisiin, kansoihin ja elämään yleensä!

      Homohysteriassaan ja siihen liittyvässä "aitoavioliitto" -hankkeessaan ja muutamassa muussakin pyrkimyksessään sekä Räsänen että kokonaisuudessaan kristillisdemokraatit suhtautuvat peräti kyseenalaisesti valtiolliseen päätöksentekoon kiihottaessaan etenkin kaikkein tietämättömintä kansaosaa toimimaan Suomen eduskunnan marraskuun lopulla 2014 hyväksymää ja sittemmin presidentti Sauli Niinistön vahvistamaa tasa-arvoista eli sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.

      Koska KD-puolue on kreationismiin tukeutuva uskontofundamentalistinen puolue, se
      pyrkii siirtämään Raamatun moraalisäännöt ja opit (esim. avioliitto) "valtion lakikirjaan" kaikkia velvoittaviksi, kansalaisten maailmankatsomuksista riippumatta – sen mukaan kuin kristillisdemokraatit ovat Raamattua tulkinneet, mahdollisimman fundamentalistisesti ja vanhakantaisesti.

      Tässä alla pari kolme linkkiä muutamiin KD-puolueen linjauksista esiin nouseviin kysymyksiin - myös eduskuntavaalien jälkeen:

      "Homouden kauhistus herättää kysymyksiä"

      http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/homouden-kauhistus-herattaa-kysymyksia/821143

      &

      "Kritiikkiä Suomen kristillisdemokraattista puoluetta kohtaan"

      http://www.argumentti.fi/argumentti/2013/02/lyhyet-uskontokritiikit/

      "Lääkäri Räsänen ja eheytyvät homot"

      http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/laakari-rasanen-ja-eheytyvat-homot/

      "- - Räsäsen suosio on - - hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä. Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä. - - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle", kerrottiin Yle Hämeen uutisoinnissa 27.3.2015.

      Näin kävi: Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa, vaikka KD-puolue menetti noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een!

      http://yle.fi/uutiset/keskusta_voitti_myos_hameessa__suurin_haviaja_sdp/7939608

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

      • kokoomusko

        Kyllä harmittaa että näin kävi, mutta tiedossahan tuo oli. Väki vanhenee ja taivaspaikkaa haluavat äänestämällä sitten vaikka räsäskää.

        Ei mennyt ääneni hukkaan, vaikka en niistä taivasasioista kiinnostunut olekkaan.

      • kokoomusko
        kokoomusko kirjoitti:

        jäi kysymättä olisiko kukaan mitään aiheeseen liittyvää sururäppiä löytänyt, kuulisin mielelläni

    • sitä_saa_mitä_tilaa

      "kokoomusko
      20.4.2015 09:26

      Kyllä harmittaa että näin kävi, mutta tiedossahan tuo oli. Väki vanhenee ja taivaspaikkaa haluavat äänestämällä sitten vaikka räsäskää.

      Ei mennyt ääneni hukkaan, vaikka en niistä taivasasioista kiinnostunut olekkaan.

      "kokoomusko
      20.4.2015 09:29
      kokoomusko kirjoitti:

      jäi kysymättä olisiko kukaan mitään aiheeseen liittyvää sururäppiä löytänyt, kuulisin mielelläni"

      JK. Vaikka Hämeen vaalipiirissä kävikin niin, että
      Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa vaaleissa, tuskin KD-puolueella on aihetta suureenkaan riemuu?

      KD-puolue menetti Hämeessä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een ja koko valtakunnassakin kannatusprosentti putosi 4:stä 3,5 prosenttiin..

      http://yle.fi/uutiset/keskusta_voitti_myos_hameessa__suurin_haviaja_sdp/7939608

      http://yle.fi/uutiset/lopullinen_vaalitulos_keskustalle_suurvoitto__perussuomalaiset_ylsi_kakkoseksi_sdp_romahti/7939636

      Pieniä poikkeuavuuksiahan - niin vaaleissa kuin tummissakin - on aina tervehdittävä ilolla ...

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "kokoomuskon" tunnelmointiin tai ainakin sen kaipuuseen on helppo yhtyä.

      Siksi - ja onhan sitä saatava mitä tilaa - tarjoiltakoon hänelle ja muillekin rapin ystäville
      kappale tässä Voicelta kuultavissa oleva parodiakappale "Sori":

      Päivi Räsäsestä julkaistiin parodiakappale - kuuntele

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on ollut jälleen viime päivinä otsikoissa, kun uusi aalto suomalaisia erosi kirkosta. Räsänen ja hänen mielipiteensä ovat aiheena myös tuoreessa parodiakappaleessa.

      Tiistaiaamuna The Voicella kuultiin ensi soitto Voicen Herättäjien Sori-parodiakappaleesta. Alkujaan Elastisen tuotantoa oleva laulu nousi hiljattain otsikoihin Paula Vesalan esitettyä kappaleesta oman versionsa Vain elämää -ohjelmassa. Herättäjien Anssi Honkanen, Niina Backman ja Samuel Nyman laittoivat räpin lyriikat uusiksi ja käsittelevät Sori-parodiassaan muun muassa uskontoa.

      Sori-kappaleen esittäjäksi Herättäjät kertovat M.C. Räzäsen, joka antanee hiukan vinkkiä siitä, kehen julkisuuden henkilöön kappaleessa viitataan. Parodiassa käsitelläänkin Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kuuluisia kantoja ja niiden seurauksia.

      Sori

      Sori et oon tehny tätä vuosii
      kieltolain meininki et saatais Suomi kuosii.
      En pahemmin piitannu mitä muut on mieltä
      Sori et homot raivataan pois tieltä.

      Ku kansalaisten mielipide ei mulle riitä.
      Vietiin holhous pidemmälle
      Niin siis anteeks siitä.
      Lakeja tein
      Kieltoja hain
      Holhoustako vain?

      Oon rukoillu Jumalaa
      Tuominnu humalan
      Kritiikkiä sain.

      Sori, mä olen pahoillani kaikest
      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest
      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist
      Sanoist ja teoist ja lopuist
      Sori, oikeesti pahoillani kaikest
      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist
      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest
      Mä olen pahoillani kaikest

      Mähän olen vastuus siit et kaikki eheytyy
      Se on homman ydin että vanhoilliset menestyy
      Sori, jos en vielkää osaa yhtään käyttäytyy
      Yleisö loi roolin ja siihen aion eläytyy

      Kyl se täytyis vissii käydä pikkuhiljaa ripittäytyy
      Ku tein kylmät kristillisille ja menin telkkuu näyttäytyy
      Adoptio-oikeus ei oo ihan kaikille
      Jos en tehnyt sitä selväks, ei ainakaan homoille

      Kuuntele räppi yltä - tai alta!

      Voicen Herättäjiä voit kuunnella arkisin 06.00 - 10.00.

    • räsäsläistä_siunausta

      Kuten tunnettua, tullihallinnossa sisäministeri PäiviRäsänen katsoi läpi "kristillisten" (?) sormiensa sellaisia johtajan käytös- ja menettelytapoja, joita kaikki keskeiset työ- ja hallinto-oikeusoppineet pitivät virkasuhteen päättämiseen oikeuttavina, jotkut heistä jopa velvoittavina!

      Noin 10-liuskainen "oikeudellinen arvio" tullilaitoksen pääjohtaja Antti Hartikaisen menettely- ja toimintatavoista on luettavissa alta:

      http://www.2014.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/Oikeudellinen_arviointi_9._2._2015.pdf

      "Mistä on kyse?

      Kohu Tullin virkavapaalla olevan pääjohtajan Antti Hartikaisen ympärillä alkoi syksyllä 2014. Silloin käytiin keskustelua, oliko Hartikainen yrittänyt vaikuttaa vaimonsa työpaikan saantiin Tullissa.

      Valtiovarainministeriö asetti marraskuussa selvitysryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää Tullin toimintakulttuuria, johtamista ja rekrytointikäytäntöjä sekä pääjohtaja Antti Hartikaisen toimintaa puolisonsa palkkaamisessa.

      Selvitysryhmä arvosteli Hartikaista kolmesta asiasta.

      Hartikainen ei olisi saanut keskustella vaimonsa rekrytointiin liittyvistä asioista. Hän ei olisi saanut puuttua Tullin johdon toimintaan virkavapauden aikana. Hartikaisen ei olisi pitänyt arvostella julkisesti Tullin virkamiehen pätevyyttä ja tämän aiempaa rap-harrastusta.
      Hartikainen kiisti Tullin johdon häneen kohdistaman arvostelun jo ennen valtiovarainministeriön selvitysryhmän perustamista . - - "

      "- - Räsäsen erityisavustaja arvioi, että sisäministeri tekee päätöksen Tullin pääjohtaja Hartikaisen jatkosta viikon kuluessa. Sisäministeri on käynyt asiassa taustakeskusteluja oikeusoppineiden kanssa.- - "

      http://yle.fi/uutiset/raju_arvostelukirje_tullin_paajohtaja_hartikainen_ei_enaa_nauti_luottamusta/7787317

      Vrt.

      "Etelä-Saimaa: Tullin johtoa syytetään kiusaamisesta - pääjohtajasta kantelu

      Eduskunnan oikeusasiamiestä on pyydetty selvittämään Tullin virkavapaalla olevan pääjohtajan Antti Hartikaisen toimintaa, kertovat Etelä-Saimaa ja Vartti Etelä-Karjala.

      Kantelijat haluavat oikeusasiamiehen tutkivan Hartikaisen toimintaa sekä Tullin pääjohtajana että sitä edeltävänä aikana, jolloin Hartikainen oli Rajavartiolaitoksen palveluksessa.

      Kahden tullin virkamiehen tekemä kantelu koskee muun muassa Hartikaisen menettelyä oman vaimonsa palkkaamisessa Tulliin, mutta myös muita asioita. Hartikaisen on määrä palata pääjohtaja tehtävään kesäkuun alussa.

      Etelä-Saimaan mukaan Tullin työntekijät ovat kertoneet johdon kiusanneen työntekijöitään vuosien ajan. Lehden mukaan työntekijöitä on painostettu, vähätelty ja mustamaalattu. Erityisesti on kiusattu heitä, jotka ovat nostaneet epäkohtia esiin.

      Lehdet kertovat myös, että piakkoin eläkkeelle jäävä Tullin vt. pääjohtaja Leo Nissinen nimitti liki viime töinään valvontaosaston johtajan virkaan valvontajohtaja Sami Rakshitin Tullin sisältä, vaikka sisäministeri Päivi Räsänen (kd) oli kehottanut jättämään nimityksen Hartikaiselle.

      Tullin sisäinen tilanne nousi julkisuuteen viime syksynä, kun valtiovarainministeriö kertoi asettaneensa selvitysryhmän tutkimaan Tullin toimintakulttuuria ja johtamista. Ministeriö oli aiemmin saanut vihiä, että Hartikainen olisi pyrkinyt edistämään vaimonsa pääsyä töihin Tulliin.

      Räsänen päätti helmikuussa, että Hartikainen voi jatkaa tehtävässään ja että tälle annetaan vakava huomautus ja toimintaohje.

      Aluehallintovirasto ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia ovat aiemmin huomauttaneet Tullia hyvän hallintotavan vastaisesta toiminnasta. Tullia on kehotettu parantamaan henkilöstöjohtamistaan

      Lähteet: Etelä-Saimaa, Vartti Etelä-Karjala.

      STT-IL"

      Sunnuntai 26.4.2015 klo 13.34 (päivitetty klo 13.44)
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042619583540_uu.shtml

      JK. Saiko kansa sitä mitä tilasi? Kristillisdemokraattien puheenjohtaja eli sisäministeri Päivi Räsänen onnistui omassa vaalipiirissään säilyttämään kansanedustajanpaikkansa saaden kaikkiaan 7545 ääntä ja Riihimäelläkin 988 ääntä eli jopa hienoisesti kasvattamaan äänimääräänsä vuodesta 2011.

      Hämeen vaalipiirissä kristillisdemokraatit keräsivät kevään 2015 vaaleissa vuoden 2011 eduskuntavaaleihin verrattuna 1290 ääntä vähemmän ja äänien prosenttiosuus laski
      6,1 prosenttiin. ( = miinusta 0,6 %).

      KDeitten puoluekannatus oli kuitenkin selvässä laskusuunnassa:
      Koko maassa kristilliset saivat 105134 ääntä eli menettivät vuodesta 2011 vuoteen 2015 kaikkiaan 13319 ääntä eli äänien prosenttiosuus laski 3,5 prosenttiin (= miinusta 0,5 %).
      Sisäministeri Räsäsen kotikaupungissakin eli Riihimäellä kristillisdemokraattien äänimäärä oli alamäessä: ääniä kertyi puolueelle 208 vähemmän kuin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa eli äänien prosenttiosuus laski 7,8 prosenttiin (= miinusta 1,5 %).

      http://tulospalvelu.vaalit.fi/E-2015/fi/vptulos_06.html

      http://yle.fi/uutiset/keskusta_voitti_myos_hameessa__suurin_haviaja_sdp/7939608

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Sillä lailla!

    • ihmetouhua

      Mielestäni tähän ketjuun ja sen kirjoittajiin sopii tokaisu. Hankkikaa Elämä.
      Ei kukaan jaksa lukea tämmöistä samaa jauhamista, vaikka jollain nyt elämä pyörisi ja sitä ruokkisi intoilu jonkin puolueen kannatuksen seuraamisesta.
      Jos asia noin kovin harmittaa, niin anna itkun tulla, ehkä se helpottaa. Ja varmaan on sopivampiakin paikkoja purkaa turhautumistaan.

    • portinpielestätokaistua

      Tästähän tässä kysymys: Saatiinko sitä mitä tilattiin?

      Hämeen vaalipiirin tulosta arvioitaessa on hyvä pitää mielessä, että eduskuntavaaleissa 2011 Hämeen vaalipiirissä kävi näin:

      http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/vaalipiiri/06/

      Sisäministeri Räsäsen toiminnasta Kataisen ja Stubbin hallitusten sisäministerinä ei kovin korkeita arvosanoja ole ollut annettavissa, oikeastaan hänen aikaansaannoksensa kansalaisten - ja Suomen valtion - sisäisestä turvallisuudesta ja myös kirkollisasioista vastaavana ministerinä on ollut koko lailla kamalaa!

      "- -Ensi töikseen Räsänen nosti sisäministeriön kansliapäälliköksi Päivi Nergin, jonka tärkein valintaperuste oli KD-tausta. Nerg jää, vaikka Räsäsen ministeri- ja puheenjohtajaura päättyisikin. - -"

      [ http://yle.fi/uutiset/rasasen_viimeinen_taisto/7892744?ref=leiki-uup ]

      Poliisihallinnon uudistuksessa - sitähän Räsänen kehtasi jopa kehua - hän onnistui lakkauttamaan ns. liikkuvan poliisin, mikä on tietänyt aivan arvaamattoman hotittoman ajelun kasvamista Suomen teillä kaikkine siihen liittyvine turvallisuusriskeineen.

      Tullihallinnossa Räsänen katsoi "kristillisten" (?) sormiensa sellaisia johtajan käytös- ja menettelytapoja, joita kaikki keskeiset työ- ja hallinto-oikeusoppineet pitivät virkasuhteen päättämiseen oikeuttavina, jotkut heistä jopa velvoittavina!

      Kirkollisasioista vastaavana ministerinä Räsänen on aiheuttanut Suomen ev.lut. kansankirkolle todella mittavaa vahinkoa. Sisäministeri Räsänen ja miehensä NIilon johtama "Ryttylän pyhä kansanlähetysyhteisö" (SEKL) olisikin sen sijaan, että ev.lut. kirkko maksaa sille tukea lähetystyöhön, velvoitettava maksamaan erittäin merkittävä summa vahingonkorvausta niistä vahingoista, joita Räsäsen julkisten tv-esiintymisten aiheuttamien kirkosta eroamisten johdosta on kansankirkolle aiheutunut.

      Kuten tunnettua SEKLille kelpaa kyllä evankelis-luterilaisen kirkon tuki, mutta ei sen sijaan kirkon ylimmän päättävän elimen eli kirkolliskokouksen päätökset koskien mm. naispappeutta.

      Uskontofundamentalismissaan ja homofobioissaan sisäministeri Räsänen puolueineen on - sinänsä pienenä ja näissäkin vaaleissa edelleen kutistuneenana - uskontoa politiikkaan sotkevana henkilönä ja liikkeenä poikketeloin myös Suomen valtion virallisen linjan kanssa. Kritiikitön suhtautuminen esim. Israelin valtion jatkuvasti harjoittamiin ihmisoikeusloukkauksiin palestiinalaisväestöä kohtaan niin Gazassa kuin Länsirannalla sekä selkeästi myös YK:ssa todettuihin sotarikoksiin ja laittomien siirtokuntien rakentamisiin ja laajentamisiin on kaikkea muuta kuin "kristillistä" asennoitumista ihmisiin, kansoihin ja elämään yleensä!

      Homohysteriassaan ja siihen liittyvässä "aitoavioliitto" -hankkeessaan ja muutamassa muussakin pyrkimyksessään sekä Räsänen että kokonaisuudessaan kristillisdemokraatit suhtautuvat peräti kyseenalaisesti valtiolliseen päätöksentekoon kiihottaessaan etenkin kaikkein tietämättömintä kansaosaa toimimaan Suomen eduskunnan marraskuun lopulla 2014 hyväksymää ja sittemmin presidentti Sauli Niinistön vahvistamaa tasa-arvoista eli sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.

      Koska KD-puolue on kreationismiin tukeutuva uskontofundamentalistinen puolue, se

      pyrkii siirtämään Raamatun moraalisäännöt ja opit (esim. avioliitto) "valtion lakikirjaan" kaikkia velvoittaviksi, kansalaisten maailmankatsomuksista riippumatta – sen mukaan kuin kristillisdemokraatit ovat Raamattua tulkinneet, mahdollisimman fundamentalistisesti ja vanhakantaisesti.

      Tässä alla pari kolme linkkiä muutamiin KD-puolueen linjauksista esiin nouseviin kysymyksiin - myös eduskuntavaalien jälkeen:

      "Homouden kauhistus herättää kysymyksiä"

      http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/homouden-kauhistus-herattaa-kysymyksia/821143

      &

      "Kritiikkiä Suomen kristillisdemokraattista puoluetta kohtaan"

      http://www.argumentti.fi/argumentti/2013/02/lyhyet-uskontokritiikit/

      "Lääkäri Räsänen ja eheytyvät homot"

      http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/laakari-rasanen-ja-eheytyvat-homot/

      "- - Räsäsen suosio on - - hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä. Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä. - - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle", kerrottiin Yle Hämeen uutisoinnissa 27.3.2015.

      Näin kävi: Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa, vaikka KD-puolue menetti noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een!

      http://tulospalvelu.vaalit.fi/E-2015/fi/vptulos_06.html

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • tämänverrantilastotietoa

      Tästähän tässä keskustelussa on ollut kysymys: Saadaanko/ Saatiinko sitä mitä tilattiin?

      Kristillisdemokraattien - ja muidenkin puolueiden - Hämeen vaalipiirin tulosta arvioitaessa on hyvä pitää mielessä, että eduskuntavaaleissa 2011 Hämeen vaalipiirissä kävi näin:

      http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/vaalipiiri/06/

      Erityisesti kristillisdemokraattien pitkäaikaisen puheenjohtajan, nyt toimitusministerinä jatkavan sisäministeri Päivi Räsäsen kannatuksen kehityksestä raportoi Yle Häme ennen 19.4.2015 pidettyjä eduskuntavaaleja tiivistettynä seuraavasti:

      "- - Räsäsen suosio on - - hiipunut selvästi parhaista lukemista. Erityisen selvästi hänen kannatuksensa on laskenut omassa kotikaupungissaan. Vuoden 1999 vaaleissa Räsänen keräsi 11 407 ääntä. Niistä 3 082 tuli Riihimäeltä. Viime vaaleissa neljä vuotta sitten äänimäärä jäi jo 6 995:een ja Riihimäeltä niitä tuli enää 923, siis alle kolmasosa vuoden 1999 vaalien äänimäärästä. - - Käytännössä muiden kristillisdemokraattien ehdokkaiden kuin Räsäsen on kutakuinkin turha haaveilla kansanedustajapaikasta. Lähinnä he vain keräävät ääniä puolueelleen ja sille, että Räsänen saisi vielä jatkopaikan Arkadianmäelle", kerrottiin Yle Hämeen uutisoinnissa 27.3.2015.

      Ja näin kävi eduskuntavaaleissa 19.4.2015 sitten: Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa, vaikka KD-puolue menetti Hämeen vaalipiirissä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een!

      http://tulospalvelu.vaalit.fi/E-2015/fi/vptulos_06.html

      Joten siunausta tuntui riittävän...

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • tilaajille_annetaan

      jos ei muuta niin ainakin "sopivampia paikkoja purkaa turhautumistaan"...

      "kokoomusko

      20.4.2015 09:26

      Kyllä harmittaa että näin kävi, mutta tiedossahan tuo oli. Väki vanhenee ja taivaspaikkaa haluavat äänestämällä sitten vaikka räsäskää.

      Ei mennyt ääneni hukkaan, vaikka en niistä taivasasioista kiinnostunut olekkaan.

      "kokoomusko

      20.4.2015 09:29

      kokoomusko kirjoitti:

      jäi kysymättä olisiko kukaan mitään aiheeseen liittyvää sururäppiä löytänyt, kuulisin mielelläni"

      JK. Vaikka Hämeen vaalipiirissä kävikin niin, että

      Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa vaaleissa, tuskin KD-puolueella on aihetta suureenkaan riemuu?

      KD-puolue menetti Hämeessä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een ja koko valtakunnassakin kannatusprosentti putosi 4:stä 3,5 prosenttiin..

      http://yle.fi/uutiset/keskusta_voitti_myos_hameessa__suurin_haviaja_sdp/7939608

      http://yle.fi/uutiset/lopullinen_vaalitulos_keskustalle_suurvoitto__perussuomalaiset_ylsi_kakkoseksi_sdp_romahti/7939636

      Pieniä poikkeuavuuksiahan - niin vaaleissa kuin tummissakin - on aina tervehdittävä ilolla ...

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "kokoomuskon" tunnelmointiin tai ainakin sen kaipuuseen on helppo yhtyä.

      Siksi - ja onhan sitä saatava mitä tilaa - tarjoiltakoon hänelle ja muillekin rapin ystäville

      kappale tässä Voicelta kuultavissa oleva parodiakappale "Sori":

      Päivi Räsäsestä julkaistiin parodiakappale - kuuntele

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on ollut jälleen viime päivinä otsikoissa, kun uusi aalto suomalaisia erosi kirkosta. Räsänen ja hänen mielipiteensä ovat aiheena myös tuoreessa parodiakappaleessa.

      Tiistaiaamuna The Voicella kuultiin ensi soitto Voicen Herättäjien Sori-parodiakappaleesta. Alkujaan Elastisen tuotantoa oleva laulu nousi hiljattain otsikoihin Paula Vesalan esitettyä kappaleesta oman versionsa Vain elämää -ohjelmassa. Herättäjien Anssi Honkanen, Niina Backman ja Samuel Nyman laittoivat räpin lyriikat uusiksi ja käsittelevät Sori-parodiassaan muun muassa uskontoa.

      Sori-kappaleen esittäjäksi Herättäjät kertovat M.C. Räzäsen, joka antanee hiukan vinkkiä siitä, kehen julkisuuden henkilöön kappaleessa viitataan. Parodiassa käsitelläänkin Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kuuluisia kantoja ja niiden seurauksia.

      Sori

      Sori et oon tehny tätä vuosii

      kieltolain meininki et saatais Suomi kuosii.

      En pahemmin piitannu mitä muut on mieltä

      Sori et homot raivataan pois tieltä.

      Ku kansalaisten mielipide ei mulle riitä.

      Vietiin holhous pidemmälle

      Niin siis anteeks siitä.

      Lakeja tein

      Kieltoja hain

      Holhoustako vain?

      Oon rukoillu Jumalaa

      Tuominnu humalan

      Kritiikkiä sain.

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest

      Mähän olen vastuus siit et kaikki eheytyy

      Se on homman ydin että vanhoilliset menestyy

      Sori, jos en vielkää osaa yhtään käyttäytyy

      Yleisö loi roolin ja siihen aion eläytyy

      Kyl se täytyis vissii käydä pikkuhiljaa ripittäytyy

      Ku tein kylmät kristillisille ja menin telkkuu näyttäytyy

      Adoptio-oikeus ei oo ihan kaikille

      Jos en tehnyt sitä selväks, ei ainakaan homoille

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest

      Kuuntele räppi yltä - tai alta!

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      Voicen Herättäjiä voit kuunnella arkisin 06.00 - 10.00.

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      JK.

      Ja näin kävi eduskuntavaaleissa 19.4.2015 sitten: Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa, vaikka KD-puolue menetti Hämeen vaalipiirissä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een!

      http://tulospalvelu.vaalit.fi/E-2015/fi/vptulos_06.html

      Joten siunausta tuntui riittävän...

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • Räsänen_päätti

      helmikuussa, että Hartikainen voi jatkaa tehtävässään ja että tälle annetaan vakava huomautus ja toimintaohje, vaikka varsin monet halolinto- ja työoikeusoppineet pitivät selvänä, että jopa irtisanomisperusteet olivat mitä ilmeisimmät ...

      Etelä-Saimaa: Tullin johtoa syytetään kiusaamisesta - pääjohtajasta kantelu

      Eduskunnan oikeusasiamiestä on pyydetty selvittämään Tullin virkavapaalla olevan pääjohtajan Antti Hartikaisen toimintaa, kertovat Etelä-Saimaa ja Vartti Etelä-Karjala.

      Arkistokuva ei liity tapaukseen. (JOHN PALMÉN)

      Kantelijat haluavat oikeusasiamiehen tutkivan Hartikaisen toimintaa sekä Tullin pääjohtajana että sitä edeltävänä aikana, jolloin Hartikainen oli Rajavartiolaitoksen palveluksessa.

      Kahden tullin virkamiehen tekemä kantelu koskee muun muassa Hartikaisen menettelyä oman vaimonsa palkkaamisessa Tulliin, mutta myös muita asioita. Hartikaisen on määrä palata pääjohtaja tehtävään kesäkuun alussa.

      Etelä-Saimaan mukaan Tullin työntekijät ovat kertoneet johdon kiusanneen työntekijöitään vuosien ajan. Lehden mukaan työntekijöitä on painostettu, vähätelty ja mustamaalattu. Erityisesti on kiusattu heitä, jotka ovat nostaneet epäkohtia esiin.

      Lehdet kertovat myös, että piakkoin eläkkeelle jäävä Tullin vt. pääjohtaja Leo Nissinen nimitti liki viime töinään valvontaosaston johtajan virkaan valvontajohtaja Sami Rakshitin Tullin sisältä, vaikka sisäministeri Päivi Räsänen (kd) oli kehottanut jättämään nimityksen Hartikaiselle.

      Tullin sisäinen tilanne nousi julkisuuteen viime syksynä, kun valtiovarainministeriö kertoi asettaneensa selvitysryhmän tutkimaan Tullin toimintakulttuuria ja johtamista. Ministeriö oli aiemmin saanut vihiä, että Hartikainen olisi pyrkinyt edistämään vaimonsa pääsyä töihin Tulliin.

      Räsänen päätti helmikuussa, että Hartikainen voi jatkaa tehtävässään ja että tälle annetaan vakava huomautus ja toimintaohje.

      Aluehallintovirasto ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia ovat aiemmin huomauttaneet Tullia hyvän hallintotavan vastaisesta toiminnasta. Tullia on kehotettu parantamaan henkilöstöjohtamistaan

      Lähteet: Etelä-Saimaa, Vartti Etelä-Karjala.

      STT-IL

      Sunnuntai 26.4.2015 klo 13.34 (päivitetty klo 13.44)
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042619583540_uu.shtml

    • Riiponeeko_Räsästä

      Obama kieltäisi homoseksuaalien "eheytyksen" – Suomessa toimintaa ei säännellä

      Transsukupuolisen nuoren itsemurha antoi pontta "eheytyshoitojen" kieltovaatimuksille Yhdysvalloissa. Suomessa "eheyttämisen" rajoittaminen hautautui kun vaihtoehtohoitoja koskevan lain valmistelusta luovuttiin.

      Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kannattaa seksuaalivähemmistöjen niin sanotun eheyttämisen kieltämistä alaikäisiltä. Valkoinen talo ilmoitti tukevansa vetoomusta, jonka tarkoitus on kieltää seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tähtäävä toiminta.

      Eheyttämiseksi kutsutun, laajalti kyseenalaistetun toiminnan tarkoituksena on useimmiten muuttaa homoseksuaali heteroksi tai saada transsukupuolinen henkilö palaamaan alkuperäiseen sukupuoleensa.

      Kieltämistä vaativa vetoomus on kerännyt yli 120 000 allekirjoitusta. Se sai alkunsa 17-vuotiaan Leelah Alcornin itsemurhan seurauksena. Transsukupuolinen Alcorn kirjoitti itsemurhaviestissään, että hänen vanhempansa olivat pakottaneet hänet osallistumaan terapiaan, joka pyrki muuttamaan hänet takaisin pojaksi.

      Valkoisen talon mukaan Obama haluaa kieltää alaikäisten eheytystoiminnan osavaltiotasolla. Kaliforniassa, New Jerseyssä ja maan pääkaupungissa Washingtonissa on jo voimassa kielto, jonka mukaan terveydenhoitoalan ammattilaiset eivät saa antaa eheytyshoitoja alaikäisille.

      Keskustelua niin sanotusta eheytyksestä on ajoittain käyty myös Suomessa. Vuonna 2012 Helsingin Sanomat kertoi kristillisen Aslan-yhdistyksen kurssista, jolla osallistujia yritettiin lehden mukaan kääntää pois homoseksuaalisuudesta.

      – Tätä ei säädellä Suomessa mitenkään, sanoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Seta ry:n pääsihteeri Aija Salo.

      Salon mukaan lainsäädäntö kieltää kyllä terveydenhoidon ammattihenkilöitä käyttämästä ammattinimikettään eheyttämishoitojen tyyppisen toiminnan yhteydessä, mutta itse toimintaa ei ole kielletty.

      - - Uskontojen uhrien tuki -yhdistykseen on toiminnanjohtaja Joni Valkilan mukaan ottanut yhteyttä ihmisiä, joilla on ollut kokemuksia seksuaalisen suuntautumisen eheyttämisestä.

      - - Suomen evankelisluterilainen kirkko sanoutui jyrkästi irti Aslan-yhdistyksen eheytystoiminnasta. Nykyään yhdistys toimii nimellä Elävät vedet ja järjestää yhä kursseja. Yhdistys mainostaa verkkosivuillaan ensi kesänä järjestettävää opetuslapseusviikkoa erityisesti niille, joilla on "ongelmia emotionaalisella ja seksuaalisella alueella".

      - - Aslan kiisti vastineessaan HS:n artikkeliin väitteen, jonka mukaan yhdistyksen kursseilla homoja käännytettäisiin heteroiksi. Yhdistys tosin toteaa, että joillain kurssin käyneillä "homoeroottiset reaktiot ovat muuttuneet spontaanisti". - -

      Yle Ulkomaat 9.4.2015 klo 18:58
      http://yle.fi/uutiset/obama_kieltaisi_homoseksuaalien_eheytyksen__suomessa_toimintaa_ei_saannella/7917632

      Yhdysvaltain korkein oikeus piti homojen eheyttämisterapiakiellon voimassa

      Yhdysvaltain korkein oikeus on kieltäytynyt ottamasta käsittelyyn vetoomusta, jolla olisi kumottu New Jerseyn asettama kielto alaikäisten homoseksuaalien eheyttämisterapialle.

      Yhdysvaltain korkein oikeus on kieltäytynyt ottamasta käsittelyyn vetoomusta, jolla olisi kumottu New Jerseyn osavaltion alaikäisten homoseksuaalien eheyttämisterapian kieltävä laki. Siten alemman oikeusasteen viime syyskuinen päätös kiellon pysymisestä voimassa jää lainvoimaiseksi.

      Laajasti kyseenalaistettua eheyttämisterapiaa tarjoavat tahot pyrkivät sen avulla muuttamaan homoseksuaalien seksuaalista suuntautumista.

      Valitustuomioistuin sanoi syyskuisessa päätöksessään, että osavaltion kuvernöörin Chris Christien elokuussa 2013 allekirjoittama laki ei loukannut eheyttämisterapiaa tarjoavien terapeuttien uskonnollisia oikeuksia tai sananvapautta.

      Lain kumoamista oli vaatinut kaksi kristittyä terapeutteja ja neuvonantajia edustavaa etujärjestöä. Oikeuden mukaan ne eivät myöskään voineet esittää vaatimuksia neuvontaa saavien alaikäisten asiakkaidensa puolesta.

      Kyse oli jo toisesta kerrasta, kun maan korkein oikeus on kieltäytynyt ottamasta käsittelyyn vetoomusta vastaavanlaisen lain kumoamiseksi. Kesäkuussa 2014 korkeimman oikeuden päätös merkitsi Kalifornian asettaman eheyttämisterapian kieltävän lain pysymistä voimassa. Vastaavat hoidot on kielletty myös pääkaupunki Washington D.C.:ssä.

      Valkoinen talo ilmoitti huhtikuussa tukevansa yli 100 000 allekirjoitusta saanutta vetoomusta eheyttämishoitojen kieltämiseksi.

      Homoseksuaalisuus poistettiin Yhdysvalloissa psykiatristen häiriöiden listalta vuonna 1973. Useat konservatiiviset ja uskonnolliset ryhmittymät uskovat silti edelleen, että seksuaalista suuntautumista voi muuttaa. Näihin lukeutuvat myös New Jerseyn lain kumoamista vaatineet järjestöt.

      Mikko Kuusisalo
      Yle Ulkomaat 4.5.2015 klo 18:09
      http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltain_korkein_oikeus_piti_eheyttamisterapiakiellon_voimassa/7970996

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • räsänen_jaksaa_haastaa

      - viimeisillä ministeritason voimillaan - edelleen sekä valtiota että kirkkoa!

      Sisäministeri Päivi Räsänen toi 5.5.2015 valtioneuvoston tervehdyksen Turussa kokoontuvaan kirkolliskokoukseen ja loihe lausumaan, että "avioliittolain muutos haastaa kirkon merkittävällä tavalla".

      Toimitusministerin ja valtioneuvoston asettaman kirkolliskokousedustajan roolissa Räsänen piti puheen, jossa hän muun muassa otti kantaa kirkon yhteisövero-osuuden korvaamiseen valtion rahoituksella, kirkon merkitykseen yhteisöllisyyden rakentajana, uskonnonvapauteen ja tasa-arvoisen avioliittolain kirkolle asettamiin haasteisiin.

      Valtion rahoitukselle kiitoksia

      Räsänen kiitteli uutta rahoitusmallia, joka astuu voimaan vuoden 2016 alussa.

      "Pidän merkittävänä sitä, että euromääräinen summa on hyvin poikkeuksellisella tavalla kirjattu lakipykälään ja sidottu kuluttajahintaindeksiin. Se on omalta osaltaan turvaamassa jatkossa kirkolle aiempaa vakaamman korvauksen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta", Räsänen kommentoi yhteisöveron korvaamista valtion rahoituksella.

      Yhteisöllisyydestä Räsänen totesi, ettei se synny poliitikkojen päätöksillä tai viranomaisten toimenpiteillä.

      "Voisiko kirkko auttaa löytämään uudelleen sitä lähimmäisyyttä ja yhteisöllisyyttä, joka ennen oli suomalaisille niin tavallista? Olisiko tässä myös kirkon mahdollisuus löytää uudelleen yhteys niihin ihmisiin, jotka ovat vieraantuneet kirkosta?", Räsänen pohti.

      Räsäsen mukaan kansankirkon vahva asema toimii parhaimmillaan myönteisen uskonnonvapauden turvaajana.

      "Kirkon pirstoutuminen ja siitä seuraava aseman heikkeneminen johtaisivat voimistuviin vaatimuksiin yhteiskunnan uskonnollisesta neutraliteetista. Sen myötä vaikeutuisi myös muiden uskonnollisten yhdyskuntien ja yhteisöjen asema."

      "Kirkon vahvistettava identiteettiään"

      Räsänen otti puheessaan esiin myös tässä kirkolliskokouksessa käsiteltävän edustaja-aloitteen, jossa ehdotetaan arviointiprosessin käynnistämistä avioliittolain muuttamisen vaikutuksista kirkkoon ja kirkon vihkimiskäytäntöihin.

      Räsänen totesi, että Pohjoismaissa yhteiskunnan avioliittolainsäädäntö ja kirkon avioliittokäsitys ovat kulkeneet käsi kädessä vuosisatoja.

      "Siksi ei ole ihme, että on hyvin vaikeaa jättää hyvästit tälle yhteydelle, jos avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi etenee loppuun asti", Räsänen sanoi.

      Räsäsen mukaan avioliittolain muutos tulee haastamaan kirkon eri tavalla kuin mikään aiempi yhteiskunnallinen muutos.

      "Siitä selvitäkseen kirkon tulee vahvistaa identiteettiään itsenäisenä kristillisenä yhteisönä, kuten kirkkolaissa on linjattu. Kirkon sisällä tarvitaan rohkeutta säilyttää linjansa avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen liittona, kun paine näistä luopumiseen kasvaa", Räsänen sanoi.

      Kirkon virallinen avioliittokäsitys perustuu tällä hetkellä miehen ja naisen väliseen liittoon. Avioliitosta on kuitenkin erilaisia käsityksiä ja keskustelu siitä jatkuu kirkon sisällä.

      Uutisen liitteet

      MInisteri Päivi Räsäsen puhe kirkolliskokoukselle 5.5.2015
      Adobe Acrobat, 16 kb

      http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/DBB4E20E0DF5BBD1C2257E3C0041C440/$file/MInisteri Räsäsen puhe kirkolliskokoukselle 5.5.2015.pdf

      Uutinen julkaistu 5.5.2015 Klo 14:58
      http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/AD5CDB3C4D183691C2257E3C00411EE3?OpenDocument&lang=FI

      JK. Kohtapahan vahvasti vähennee toimitusministeri Räsäsen kyltymätön tarve haastaa milloin mitäkin - viidellä kansanedustajalla taitaa haastaminen jäädä joka tapauksessa ns. ilmaan huutelemiseksi...

      "- - Räsänen lukeutuu omassa puolueessaankin niin kutsuttuun vanhoilliseen siipeen eikä peittele arvomaailmaansa ministerinäkään. Räsänen vastustaa aborttia, homoliittoja ja naispappeutta ja kannattaa näkemystä, jonka mukaan mies on perheen pää. Räsänen kuuluu evankelisluterilaiseen Kansanlähetykseen ja hänen miehensä Niilo Räsänen on Kansanlähetysopiston rehtori. - -

      - - Ministerinpaikka on kristillisille harvinaista herkkua ja siksi Räsänen ei ole malttanut olla käyttämättä tilaisuutta puoluetovereiden virkanimityksiin. Suurin meteli nousi, kun Räsänen nimitti sisäministeriönsä kansliapäälliköksi Päivi Nergin, jota pidetään nyt kyllä osaavana, mutta jonka tärkein valintaperuste oli KD-tausta. Nerg jää, vaikka Räsäsen ministeri- ja puheenjohtajaura päättyisikin. - -

      http://yle.fi/uutiset/rasasen_viimeinen_taisto/7892744?ref=leiki-uup

      "- - Päivi Räsäsellä on kaksi pääteemaa, joilla hän tuo esiin omaa ankeutuksen evankeliumiaan. Ensimmäinen osa Päivi Räsäsen ankeutusta on hänen vimmainen halu saada poljettua homot maan rakoon. Homot on saatava pois silmistä, homojen on eheydyttävä ja homous on myös kipu. - -

      - - Kun yhdistää ylimielisen kristillisyyden ja homofobian, saadaan lopputulokseksi Päivi Räsänen.- - "

      http://www.paljastettu.fi/320835453

      "Sillä lailla!"

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

    • Vaikka_Hämeen

      vaalipiirissä kävikin niin, että
      Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa vaaleissa, tuskin KD-puolueella on aihetta suureenkaan riemuun?

      KD-puolue menetti Hämeessä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een ja koko valtakunnassakin kannatusprosentti putosi 4:stä 3,5 prosenttiin..

      http://yle.fi/uutiset/keskusta_voitti_myos_hameessa__suurin_haviaja_sdp/7939608

      http://yle.fi/uutiset/lopullinen_vaalitulos_keskustalle_suurvoitto__perussuomalaiset_ylsi_kakkoseksi_sdp_romahti/7939636

      Pieniä poikkeavuuksiahan - niin vaaleissa kuin tummissakin - on aina tervehdittävä ilolla ...

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Siksi tarjoiltakoon kaikille rapin ystäville

      kappale tässä Voicelta kuultavissa oleva parodiakappale "Sori":

      Päivi Räsäsestä julkaistiin parodiakappale - kuuntele

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on ollut jälleen viime päivinä otsikoissa, kun uusi aalto suomalaisia erosi kirkosta. Räsänen ja hänen mielipiteensä ovat aiheena myös tuoreessa parodiakappaleessa.

      Tiistaiaamuna The Voicella kuultiin ensi soitto Voicen Herättäjien Sori-parodiakappaleesta. Alkujaan Elastisen tuotantoa oleva laulu nousi hiljattain otsikoihin Paula Vesalan esitettyä kappaleesta oman versionsa Vain elämää -ohjelmassa. Herättäjien Anssi Honkanen, Niina Backman ja Samuel Nyman laittoivat räpin lyriikat uusiksi ja käsittelevät Sori-parodiassaan muun muassa uskontoa.

      Sori-kappaleen esittäjäksi Herättäjät kertovat M.C. Räzäsen, joka antanee hiukan vinkkiä siitä, kehen julkisuuden henkilöön kappaleessa viitataan. Parodiassa käsitelläänkin Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kuuluisia kantoja ja niiden seurauksia.

      Sori

      Sori et oon tehny tätä vuosii

      kieltolain meininki et saatais Suomi kuosii.

      En pahemmin piitannu mitä muut on mieltä

      Sori et homot raivataan pois tieltä.

      Ku kansalaisten mielipide ei mulle riitä.

      Vietiin holhous pidemmälle

      Niin siis anteeks siitä.

      Lakeja tein

      Kieltoja hain

      Holhoustako vain?

      Oon rukoillu Jumalaa

      Tuominnu humalan

      Kritiikkiä sain.

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest

      Mähän olen vastuus siit et kaikki eheytyy

      Se on homman ydin että vanhoilliset menestyy

      Sori, jos en vielkää osaa yhtään käyttäytyy

      Yleisö loi roolin ja siihen aion eläytyy

      Kyl se täytyis vissii käydä pikkuhiljaa ripittäytyy

      Ku tein kylmät kristillisille ja menin telkkuu näyttäytyy

      Adoptio-oikeus ei oo ihan kaikille

      Jos en tehnyt sitä selväks, ei ainakaan homoille

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest

      Kuuntele räppi yltä - tai alta!

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      Voicen Herättäjiä voit kuunnella arkisin 06.00 - 10.00.

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      JK.

      Ja näin kävi siis sitten eduskuntavaaleissa 19.4.2015: Päivi Räsänen onnistui säilyttämään paikkansa, vaikka KD-puolue menetti Hämeen vaalipiirissä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een!

      http://tulospalvelu.vaalit.fi/E-2015/fi/vptulos_06.html

      Joten siunausta tuntui nyk. toimitusministerille riittävän siinä määrin, että pääsi vielä kirkollisasioista vastaavana (?!) siunailemaan ja varjelemaan, että "että "avioliittolain muutos haastaa kirkon merkittävällä tavalla".

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • oma_suu_oli_lähempänä

      kuin pussin suu eli sisäministeri Päivi Räsänen kävi Turussa pidettävässä kirkolliskokouksessa viemässä kokousväen tietoon ei niinkään valtioneuvoston tervehdystä vaan oman avioliittokantansa, siis sen "aitoavioliittolaisen"...

      Sisäministeri Päivi Räsänen toi 5.5.2015 valtioneuvoston tervehdyksen Turussa kokoontuvaan kirkolliskokoukseen ja esitti valtioneuvoston tervehdykseksi tarkoitetussa puheessaan oman näkemyksensä eli sen, että "avioliittolain muutos haastaa kirkon merkittävällä tavalla".

      Toimitusministerin ja valtioneuvoston asettaman kirkolliskokousedustajan roolissa Räsänen piti puheen, jossa hän muun muassa otti kantaa kirkon yhteisövero-osuuden korvaamiseen valtion rahoituksella, kirkon merkitykseen yhteisöllisyyden rakentajana, uskonnonvapauteen ja tasa-arvoisen avioliittolain kirkolle asettamiin haasteisiin.

      Valtion rahoitukselle kiitoksia

      Räsänen kiitteli uutta rahoitusmallia, joka astuu voimaan vuoden 2016 alussa.

      "Pidän merkittävänä sitä, että euromääräinen summa on hyvin poikkeuksellisella tavalla kirjattu lakipykälään ja sidottu kuluttajahintaindeksiin. Se on omalta osaltaan turvaamassa jatkossa kirkolle aiempaa vakaamman korvauksen kirkon yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta", Räsänen kommentoi yhteisöveron korvaamista valtion rahoituksella.

      Yhteisöllisyydestä Räsänen totesi, ettei se synny poliitikkojen päätöksillä tai viranomaisten toimenpiteillä.

      "Voisiko kirkko auttaa löytämään uudelleen sitä lähimmäisyyttä ja yhteisöllisyyttä, joka ennen oli suomalaisille niin tavallista? Olisiko tässä myös kirkon mahdollisuus löytää uudelleen yhteys niihin ihmisiin, jotka ovat vieraantuneet kirkosta?", Räsänen pohti.

      Räsäsen mukaan kansankirkon vahva asema toimii parhaimmillaan myönteisen uskonnonvapauden turvaajana.

      "Kirkon pirstoutuminen ja siitä seuraava aseman heikkeneminen johtaisivat voimistuviin vaatimuksiin yhteiskunnan uskonnollisesta neutraliteetista. Sen myötä vaikeutuisi myös muiden uskonnollisten yhdyskuntien ja yhteisöjen asema."

      "Kirkon vahvistettava identiteettiään"

      Räsänen otti puheessaan esiin myös tässä kirkolliskokouksessa käsiteltävän edustaja-aloitteen, jossa ehdotetaan arviointiprosessin käynnistämistä avioliittolain muuttamisen vaikutuksista kirkkoon ja kirkon vihkimiskäytäntöihin.

      Räsänen totesi, että Pohjoismaissa yhteiskunnan avioliittolainsäädäntö ja kirkon avioliittokäsitys ovat kulkeneet käsi kädessä vuosisatoja.

      "Siksi ei ole ihme, että on hyvin vaikeaa jättää hyvästit tälle yhteydelle, jos avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi etenee loppuun asti", Räsänen sanoi.

      Räsäsen mukaan avioliittolain muutos tulee haastamaan kirkon eri tavalla kuin mikään aiempi yhteiskunnallinen muutos.

      "Siitä selvitäkseen kirkon tulee vahvistaa identiteettiään itsenäisenä kristillisenä yhteisönä, kuten kirkkolaissa on linjattu. Kirkon sisällä tarvitaan rohkeutta säilyttää linjansa avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen liittona, kun paine näistä luopumiseen kasvaa", Räsänen sanoi.

      Kirkon virallinen avioliittokäsitys perustuu tällä hetkellä miehen ja naisen väliseen liittoon. Avioliitosta on kuitenkin erilaisia käsityksiä ja keskustelu siitä jatkuu kirkon sisällä.

      Uutisen liitteet

      MInisteri Päivi Räsäsen puhe kirkolliskokoukselle 5.5.2015
      Adobe Acrobat, 16 kb

      [ ==> http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/DBB4E20E0DF5BBD1C2257E3C0041C440/$file/MInisteri Räsäsen puhe kirkolliskokoukselle 5.5.2015.pdf }

      Lähde:
      Uutinen julkaistu 5.5.2015 Klo 14:58
      http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/AD5CDB3C4D183691C2257E3C00411EE3?OpenDocument&lang=FI

      JK. Luonnollisesti toimistusministerinä vielä muutaman päivän oleva sisäministeri osoitti paitsi nykyiseen statukseensa liittyvää ymmärtämättömyyttä että muutenkin perusteellisen huonoa tilannetajua muutamillakin - muka - valtioneuvoston tervehdykseksi tarkoitetulla sanonnallaan, ja sai ansaitusti aikaan muutamankin tviittauksen aivoituksistaan:

      Johanna Korhonen ‏@johannakorhonen 6. toukokuuta
      Päivi Räsänen kävi täällä #kirkolliskokous kertomassa oman avioliittokantansa "valtioneuvoston tervehdyksenä". Ihmettelemme.

      Ville Niinistö ‏@VilleNiinisto 21 t21 tuntia sitten
      Päivi Räsänen valtioneuvoston #kirkolliskokous-tervehdyksessä kertoi oman avioliittokantansa ja vihjasi lakimuutosten perumista.Jotain rajaa

      Lähde: https://twitter.com/hashtag/kirkolliskokous

      • angrygod

        kaikki kunnia päiville hyvästä työstä

    • jotain_rajaa_räsäselle

      vaati Ville Niinistö, joka kritisoi Päivi
      Päivi Räsäsen kirkolliskokoustervehdystä!

      Päivi Räsänen puhui evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa.
      Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kritisoi Twitterissä kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen puheita evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa.

      Niinistö arvostelee sitä, että Räsänen toi tiistaina kirkolliskokoukseen valtioneuvoston tervehdyksen, mutta kertoi puheessaan oman avioliittokantansa. Niinistö katsoo Räsäsen myös vihjanneen lakimuutosten perumista.

      – Jotain rajaa, Niinistö tviittaa.

      Räsänen sanoi puheessaan muun muassa, että "kirkon sisällä tarvitaan rohkeutta säilyttää linjansa avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen liittona, kun paine tästä luopumiseen kasvaa."

      – Valtioneuvoston tervehdyksessä pitäisi ilmoittaa valtioneuvoston virallinen kanta. Tässä tapauksessa koko eduskunnan hyväksymä kanta #tahdon, Niinistö tviittaa.

      Niinistön kommenteista uutisoi Helsingin Uutiset.
      STT

      Lähde: Ilta-Sanomat Julkaistu: 6.5. 18:24
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430827051890.html

      http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194978793984/artikkeli/ville niinisto kritisoi paivi rasasen kirkolliskokoustervehdysta jotain rajaa .html

      KS.

      Ville Niinistö ‏@VilleNiinisto 21 t21 tuntia sitten
      Päivi Räsänen valtioneuvoston #kirkolliskokous-tervehdyksessä kertoi oman avioliittokantansa ja vihjasi lakimuutosten perumista.Jotain rajaa

      Toimitusministeri Räsäsen "valtioneuvoston tervehdyksen" sisältöön kiinnitti huomiota myös kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen:

      Johanna Korhonen ‏@johannakorhonen 6. toukokuuta
      Päivi Räsänen kävi täällä #kirkolliskokous kertomassa oman avioliittokantansa "valtioneuvoston tervehdyksenä". Ihmettelemme.

      Vrt.

      Sisäministeri Päivi Räsänen toi 5.5.2015 valtioneuvoston tervehdyksen Turussa kokoontuvaan kirkolliskokoukseen.

      Toimitusministerin ja valtioneuvoston asettaman kirkolliskokousedustajan roolissa Räsänen piti puheen, jossa hän muun muassa otti kantaa kirkon yhteisövero-osuuden korvaamiseen valtion rahoituksella, kirkon merkitykseen yhteisöllisyyden rakentajana, uskonnonvapauteen ja tasa-arvoisen avioliittolain kirkolle asettamiin haasteisiin. - -

      - - Räsänen otti puheessaan esiin myös tässä kirkolliskokouksessa käsiteltävän edustaja-aloitteen, jossa ehdotetaan arviointiprosessin käynnistämistä avioliittolain muuttamisen vaikutuksista kirkkoon ja kirkon vihkimiskäytäntöihin.

      Räsänen totesi, että Pohjoismaissa yhteiskunnan avioliittolainsäädäntö ja kirkon avioliittokäsitys ovat kulkeneet käsi kädessä vuosisatoja.

      "Siksi ei ole ihme, että on hyvin vaikeaa jättää hyvästit tälle yhteydelle, jos avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi etenee loppuun asti", Räsänen sanoi.

      Räsäsen mukaan avioliittolain muutos tulee haastamaan kirkon eri tavalla kuin mikään aiempi yhteiskunnallinen muutos.

      "Siitä selvitäkseen kirkon tulee vahvistaa identiteettiään itsenäisenä kristillisenä yhteisönä, kuten kirkkolaissa on linjattu. Kirkon sisällä tarvitaan rohkeutta säilyttää linjansa avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen liittona, kun paine näistä luopumiseen kasvaa", Räsänen sanoi. - -"

      http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/AD5CDB3C4D183691C2257E3C00411EE3?OpenDocument&lang=FI

      KS.

      Päivi Räsänen: Avioliittolain muutos iso haaste kirkolle

      "- - -Kirkko tarvitsee rohkeutta pitää linjansa avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen välisenä liittona, kun paine tästä luopumiseen kasvaa, totesi ministeri Räsänen puheessaan Turun kirkolliskokouksessa.
      Valtioneuvoston tervehdyksen tilaisuuteen tuonut Räsänen nosti esiin myös kansankirkkomme vahvan aseman myönteisen uskonnonvapauden turvaajana. - - "

      http://www.kdlehti.fi/2015/05/05/paivi-rasanen-avioliittolain-muutos-iso-haaste-kirkolle/

      Vrt.

      Päivi Räsänen US:lle: Kristillisdemokraatit haluaa kaataa sukupuolineutraalin avioliittolain

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo puolueen yrittävän estää avioliittolain muutoksen.

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen sanoo Uuden Suomen haastattelussa, että kristillisdemokraatit tekevät kaikkensa, että sukupuolineutraali avioliittolaki saataisiin vielä kumottua.

      – Kyllä tämä joka tapauksessa on sillä tavalla tärkeä kysymys, että olimmepa sitten hallituksessa taikka oppositiossa eduskunnassa, niin tehdään työtä sen eteen, että avioliitto säilyisi naisen ja miehen välisenä, Räsänen sanoo lehdelle.

      Räsäsen mukaan avioliittolain muutos nostetaan esiin myös hallitusneuvotteluissa, mikäli puolue hallitusneuvotteluihin kutsutaan. Puolue ei kuitenkaan Räsäsen mukaan halua sulkea itseään ulos hallitustyöstä vaatimalla, että lain kumoaminen on ehdottomasti saatava tulevaan hallitusohjelmaan.

      Sukupuolineutraalin avioliittolain on määrä astua voimaan keväällä 2017.

      http://demokraatti.fi/paivi-rasanen-uslle-kristillisdemokraatit-haluaa-kaataa-sukupuolineutraalin-avioliittolain/

    • Loppuiko_Päivi_Räsäsen

      ura puheenjohtajana hallituspettymykseen, kysyi Johannes Kotkavirta Ilta-Sanomissa 7.5.2015.

      Hallituksesta ulos jääminen saattaa kristillisdemokraateissa tarkoittaa puheenjohtajan vaihtumista.

      Hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk) järjestämästä tiedotustilaisuudesta ulos astellut Räsänen uskoi erityisesti perussuomalaisten kannan ratkaissen kristillisdemokraattien jäämisen pois hallituksesta.

      – Tämä kokoonpano oli aika odotettu. Mutta toki me oltiin vakavasti liikkeellä ja olisimme olleet käytettävissä hallitustyöskentelyyn, Räsänen sanoi.

      Räsäsen mukaan Sipilän kanssa käydyissä keskusteluissa ei noussut esiin erityisiä ongelmakohtia.

      – Kristillisdemokraateilla sinänsä olisi ollut tarjottavaa yrityspolitiikassa, perhepolitiikassa ja myös tässä vaikeassa talouden rakenneuudistus- ja sopeutusasiassa, jossa olemme kantaneet vastuuta neljän vuoden ajan.

      Räsänen sanoi helmikuussa Radio Rockin haastattelussa vaalimenestyksen olevan merkittävä asia hänen oman jatkonsa kannalta.

      { ks. http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1424778067246.html ]

      Tuolloin hän antoi ymmärtää jatkavansa puoluejohtajana jos kristillisdemokraatit pääsee hallitukseen. Puolue tavoitteli vaaleissa kahta lisäpaikkaa mutta menettikin yhden paikan ja jäi hallituksen ulkopuolelle.

      Mikä on asemanne puolueessa nyt, Päivi Räsänen?

      – No olen edelleen puolueen puheenjohtaja, se on henkilökohtainen asemani. Mutta meillä on puoluekokous elokuussa ja itse aion kesäkuussa ilmoittaa, olenko itse käytettävissä ehdolle seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

      Johannes Kotkavirta

      Ilta-Sanomat Julkaistu: 7.5. 20:57
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430976089214.html

      JK.

      Räsäen eduskuntaan pääsystä huolimatta tuskin KD-puolueella on aihetta suureenkaan riemuun?

      KD-puolue menetti Hämeessä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een ja koko valtakunnassakin kannatusprosentti putosi 4:stä 3,5 prosenttiin..

      http://yle.fi/uutiset/keskusta_voitti_myos_hameessa__suurin_haviaja_sdp/7939608

      http://yle.fi/uutiset/lopullinen_vaalitulos_keskustalle_suurvoitto__perussuomalaiset_ylsi_kakkoseksi_sdp_romahti/7939636

      Pieniä poikkeavuuksiahan - niin vaaleissa kuin tummissakin - on aina tervehdittävä ilolla ...

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Siksi tarjoiltakoon kaikille rapin ystäville

      kappale tässä Voicelta kuultavissa oleva parodiakappale "Sori":

      Päivi Räsäsestä julkaistiin parodiakappale - kuuntele

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on ollut jatkuvasti otsikoissa, kun suomalaisia erosi ja eroaa kirkosta. Räsänen ja hänen mielipiteensä ovat aiheena myös tuoreessa parodiakappaleessa.

      Tiistaiaamuna The Voicella kuultiin ensi soitto Voicen Herättäjien Sori-parodiakappaleesta.- - Herättäjien Anssi Honkanen, Niina Backman ja Samuel Nyman laittoivat räpin lyriikat uusiksi ja käsittelevät Sori-parodiassaan muun muassa uskontoa.

      Sori-kappaleen esittäjäksi Herättäjät kertovat M.C. Räzäsen, joka antanee hiukan vinkkiä siitä, kehen julkisuuden henkilöön kappaleessa viitataan. Parodiassa käsitelläänkin Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kuuluisia kantoja ja niiden seurauksia.

      Sori

      Sori et oon tehny tätä vuosii

      kieltolain meininki et saatais Suomi kuosii.

      En pahemmin piitannu mitä muut on mieltä

      Sori et homot raivataan pois tieltä.

      Ku kansalaisten mielipide ei mulle riitä.

      Vietiin holhous pidemmälle

      Niin siis anteeks siitä.

      Lakeja tein

      Kieltoja hain

      Holhoustako vain?

      Oon rukoillu Jumalaa

      Tuominnu humalan

      Kritiikkiä sain.

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest

      Mähän olen vastuus siit et kaikki eheytyy

      Se on homman ydin että vanhoilliset menestyy

      Sori, jos en vielkää osaa yhtään käyttäytyy

      Yleisö loi roolin ja siihen aion eläytyy

      Kyl se täytyis vissii käydä pikkuhiljaa ripittäytyy

      Ku tein kylmät kristillisille ja menin telkkuu näyttäytyy

      Adoptio-oikeus ei oo ihan kaikille

      Jos en tehnyt sitä selväks, ei ainakaan homoille

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest.

    • avioliittolaki_etenee

      Kirkolliskokouksessa Turussa käytiin avioliittolakialoitteesta vilkas keskustelu.

      Edustaja-aloite uudesta avioliittolaista etenee kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan käsittelyyn. Aloitteen on allekirjoittanut 16 kirkolliskokousedustajaa. Täysistunnossa käytettiin yhteensä yli 20 puheenvuoroa sekä aloitteeen puolesta että vastaan. Aihe tulee käsittelyyn kirkolliskokouksen seuraavassa istunnossa marraskuussa 2015.

      Aloite on luettavissa kirkolliskokouksen verkkosivuilla. Siellä julkaistaan myös käytetyt puheenvuorot. - - "

      [ >>> http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?Open&cid=ContentAF4C0 ]

      Uutinen julkaistu 8.5.2015 Klo 14:42
      http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/5F1BAD17A63964A7C2257E3F00404C30?OpenDocument&lang=FI

      KS.

      Asia:
      Edustaja-aloite 2/2015: Uusi avioliittolaki

      Asianumero: 2015-00245
      Valmistumispäivä: 30.03.2015

      Kirkolliskokoukselle

      UUSI AVIOLIITTOLAKI

      Eduskunta on tehnyt päätöksen ryhtyä valmistelemaan avioliittolain uudistamista niin, että laki ei enää erottelisi liittoja sen mukaan, ovatko osapuolet samaa vai eri sukupuolta. Uusi laki astunee voimaan vuonna 2017. Lakiuudistus vaikuttaa myös kirkon asemaan instituutiona, jolla on vihkimisoikeus. Jotta kirkko voisi tehdä omaa kutsumustaan vastaavia ratkaisuja, avioliittolain muuttumiseen on syytä varautua pohtimalla kirkon roolia uudessa tilanteessa. Uudistuksen juridisia seurauksia kirkolle ei myöskään vielä täysin tunneta.

      Toistaiseksi käydyssä keskustelussa on luonnosteltu kolme käytännöllistä linjaratkaisua:

      • kirkko vihkii nykykäytännön mukaisesti ainoastaan eri sukupuolta olevia ihmisiä
      • kirkko luopuu vihkioikeudestaan ja ainoastaan siunaa avioliittonsa solmineita
      • kirkko vihkii avioliittoon eduskunnan päätöksen mukaisesti sekä samaa että eri sukupuolta olevia ihmisiä

      Avioliittolain muuttaminen on osa yhteiskunnan lainsäädännön kehittämistä, jossa eri ihmisryhmien välistä yhdenvertaisuutta on pyritty vahvistamaan. Kirkko on osallistunut keskusteluun muun muassa pohtiessaan mahdollisuutta siunata samaa rekisteröityjä parisuhteita. Prosessin tuloksena on julkaistu seuraavat dokumentit:

      • Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 101
      • Homoseksuaalisuus kristillisessä ihmiskuvassa ja lainsäädännössä. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 105

      Lisäksi työryhmä julkaisi mietinnön:
      • Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet (Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto. Sarja B 2009:1

      [ ==>> http://kappeli.evl.fi/KKHAsha.nsf/7b71ae23c1dcb5bcc22572980062dd0b/f7447a29ddb80bd8c2257410003a7047/$FILE/rek-parisuhteet.pdf ]

      Näiden pohjalta piispainkokous julkaisi oman selvityksensä kirkolliskokoukselle otsikolla:
      • Parisuhdelain seuraukset kirkossa

      [ ==> http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/F359F1ED9F897DD0C225770E0034026E/$FILE/PARISUHDE.pdf ]

      Kirkko on jo varsin kattavasti jo pohtinut avioliittolain muuttamisen taustalla olevia kysymyksiä. Tämä antaa hyvän pohjan jatkotyöskentelylle.

      Avioliittolain muuttaminen on paitsi käytännöllinen myös teologinen kysymys. Aiemman keskustelun pohjalta tiedetään, että kysymykset parisuhteista ja per-hemuodoista jakavat ihmisten mielipiteitä. Avioliittolain muuttamisen vaikutus-ten arvioiminen ei ole mahdollista ilman tutkimusta avioliiton ja perheen histo-riasta ja teologiasta. Tulevina vuosina tarvitaan avointa ja eri osapuolia kunnioit-tavaa keskustelua. Kirkolliskokous voi vaikuttaa merkittävästi tällaisen keskus-telun edellytysten luomiseen.

      Esitys: Kirkolliskokous ryhtyy toimiin käynnistääkseen seuraavalle kirkollisko-kouskaudelle ulottuvan prosessin, jonka tavoitteena on

      1. arvioida uuden avioliittolainsäädännön seurauksia kirkolle;
      2. tukea avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä;
      3. osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevissa parisuhteissa eläviä ihmisiä ja heidän lapsiaan; sekä
      4. edistää luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen sekä sen historian tutkimusta.

      Kalervo Salo Päivi Linnoinen

      Antti Siukonen Markku Jalava

      Jaana Hallamaa Heikki Hiilamo

      Mika Aspinen Jaakko Löytty

      Kirsi Hiilamo Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen

      Johanna Korhonen Hanna Hella-Aro

      Katri Korolainen Olli-Pekka Silfverhuth

      Katariina Pitkänen Antero Aakko

      "Ja niin se homma etenee", taisi sanoa taannoisen tv-sarjan koomikko?

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

      Vrt. ”KD:n pitää nyt kasvaa”

      "- - Hallituspaikka jäi haaveeksi - - "

      http://www.kdlehti.fi/2015/05/07/kdn-pitaa-nyt-kasvaa/

    • Päivi_Räsäsellä_on

      edelleen intohimonsa = toive hallitukselle: Avioliittolaki arvioitava uudelleen

      Päivi Räsänen arvioi kaavaillun hallituspohjan edustavan perinteisiä arvoja, joille kristillisdemokraatit antaa täyden tukensa.

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen toivoo, että hallitusta muodostava keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saa kolmipyöräisensä pian vauhtiin.

      Oppositioon jätetyn viiden kansanedustajan puolueen vetäjä arvioi KD:n puoluevaltuuston kokouksessa kuitenkin, että apupyörät olisivat tuoneet kulkuun vakautta.

      - Poliittisten tavoitteiden puolesta olisimme hyvin tähän kokoonpanoon sopineet.

      Räsäsen mielestä nyt jokainen kolmesta hallituspuolueesta on vaa´ankieliasemassa.

      Räsänen toivoo, että uusi hallitus arvioisi uudelleen viime eduskunnassa kansalaisaloitteen pohjalta päätetyn avioliittolain muutoksen.

      - Lapsivaikutusten arviointi tulisi toteuttaa kaikessa lapsiin vaikuttavassa päätöksenteossa. Erityisen vahingollista on, että arviota ei tehty avioliittolain muutoksessa, Räsänen sanoi.

      - Kaavaillun hallituspohjan on arvioitu edustavan perinteisiä kodin, uskonnon ja isänmaan arvoja. Niille annamme täyden tukemme.

      Omista jatkohaluistaan KD:n puheenjohtajana Räsänen ei sanonut puoluevaltuustolle mitään. Hän on ilmoittanut kertovansa kantansa kesäkuun alussa.

      Kristillisdemokraattien puoluekokous on elokuussa. Ehdolle puheenjohtajaksi on jo tarjottu kansanedustajaksi palannutta Sari Essayahia.

      IL-STT

      Lauantai 9.5.2015 klo 10.55
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050919655821_uu.shtml

      JK. "Mutta niin se homma etenee", taisi sanoa taannoisen tv-sarjan koomikko?

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

      Vrt. ”KD:n pitää nyt kasvaa”

      "- - Hallituspaikka jäi haaveeksi - - "

      http://www.kdlehti.fi/2015/05/07/kdn-pitaa-nyt-kasvaa/

    • Mitä_päätöstä_Sipilä

      on ilmoittanut kunnioittavansa, sitä toimitusministeri Päivi Räsänen on ilmoittanut vaativansa peruttavaksi!

      "Räsänen toivoo avioliittolain muutoksen perumista
      Sipilä on sanonut kunnioittavansa jo tehtyä päätöstä

      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei huolinut kristillisdemokraatteja hallitusneuvotteluihin, vaikka puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä poliittisten tavoitteiden puolesta puolue olisi joukkoon mahtunut. Kristillisdemokraateilla on vain viisi kansanedustajaa. Se on eduskunnan pienin puolue.

      Räsänen on arvioinut, että vaalitappio ja puolueen pienuus vaikuttivat Sipilän lopulliseen ratkaisuun.

      Kaavaillun keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallituksen on arvioitu edustavan perinteisiä kodin, uskonnon ja isänmaan arvoja.

      "Niille annamme täyden tukemme", Räsänen ilmoitti lauantaina kristillisdemokraattien puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.

      Hän toivoi, että tuleva hallitus arvioisi uudelleen viime eduskunnassa kansalaisaloitteen pohjalta päätetyn avioliittolain muutoksen.

      Räsänen siis vaatii tasa-arvoisen avioliittolain perumista.

      Hän muistutti, että lapsen oikeutta isään ja äitiin ei tule kyseenalaistaa eikä avioliiton asemaa heikentää.

      Sipilä on aiemmin sanonut, että eduskunnan päätöstä on syytä kunnioittaa."

      Lähde:
      Martta Nieminen
      HELSINGIN SANOMAT HS POLITIIKKA 10.5.2015 2:00 Päivitetty: 10.5.2015 10:21
      http://www.hs.fi/politiikka/a1431139948135

      JK.

      Päivi Räsänen odottaa oppositioaseman kasvattavan Kd:n kannatusta

      http://www.hs.fi/politiikka/a1431136113998?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-2

      Vrt.

      Toimitusministeri Päivi Räsäsellä on edelleen intohimonsa = toive hallitukselle: Avioliittolaki arvioitava uudelleen

      Päivi Räsänen arvioi kaavaillun hallituspohjan edustavan perinteisiä arvoja, joille kristillisdemokraatit antaa täyden tukensa.

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen toivoo, että hallitusta muodostava keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saa kolmipyöräisensä pian vauhtiin.

      Oppositioon jätetyn viiden kansanedustajan puolueen vetäjä arvioi KD:n puoluevaltuuston kokouksessa kuitenkin, että apupyörät olisivat tuoneet kulkuun vakautta.

      - Poliittisten tavoitteiden puolesta olisimme hyvin tähän kokoonpanoon sopineet.

      Räsäsen mielestä nyt jokainen kolmesta hallituspuolueesta on vaa´ankieliasemassa.

      Räsänen toivoo, että uusi hallitus arvioisi uudelleen viime eduskunnassa kansalaisaloitteen pohjalta päätetyn avioliittolain muutoksen.

      - Lapsivaikutusten arviointi tulisi toteuttaa kaikessa lapsiin vaikuttavassa päätöksenteossa. Erityisen vahingollista on, että arviota ei tehty avioliittolain muutoksessa, Räsänen sanoi.

      - Kaavaillun hallituspohjan on arvioitu edustavan perinteisiä kodin, uskonnon ja isänmaan arvoja. Niille annamme täyden tukemme.

      Omista jatkohaluistaan KD:n puheenjohtajana Räsänen ei sanonut puoluevaltuustolle mitään. Hän on ilmoittanut kertovansa kantansa kesäkuun alussa.

      Kristillisdemokraattien puoluekokous on elokuussa. Ehdolle puheenjohtajaksi on jo tarjottu kansanedustajaksi palannutta Sari Essayahia.

      IL-STT

      Lauantai 9.5.2015 klo 10.55

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015050919655821_uu.shtml

      Vrt. ”KD:n pitää nyt kasvaa”

      "- - Hallituspaikka jäi haaveeksi - - "

      http://www.kdlehti.fi/2015/05/07/kdn-pitaa-nyt-kasvaa/

      "Mutta niin se homma etenee", taisi sanoa taannoisen tv-sarjan koomikko?

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • KDeitten_kampanja_jatkuu

      "Aito avioliitto -yhdistys kampanjoi avioliittolakia vastaan – Seinäjoen seurakunta keskeytti lappujen jakamisen tiloissaan

      Sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista vaativa Aito avioliitto -yhdistys jakoi vapaahtoisten voimin esitteitä ympäri Suomea. Etelä-Pohjanmaalla lappuja jaettiin äitienpäivälounaan yhteydessä seurakuntakeskuksen tiloissa. Tilanne aiheutti pahennusta ja hämmennystä, sillä lupaa lappujen jakamiselle ei ollut seurakunnasta myönnetty.

      Sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin eduskunnassa viime vuoden marraskuussa. Nyt nimiä kerätään kansalaisaloitteeseen tämän lakialoitteen kumoamiseksi. Kansalaiskeräyksen taustalla on Aito avioliitto -yhdistys, joka tekee työtä myös Etelä-Pohjanmaalla vapaaehtoisvoimin.

      Viikonloppuna yhdistyksen esitteitä jaettiin esimerkiksi Ylistarossa seurakunnan tiloissa äitienpäivälounaan yhteydessä, jonka järjestäjä oli Herättäjä-yhdistys. Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salon mukaan tilanne tuli yllätyksenä ja lupaa lappujen jakamiselle ei ollut kysytty etukäteen.

      – Tilanne tuli aika äkkiä, johon johtava kappalainen puuttui ja pyysi, ettei sisätiloissa jaettaisi tätä tiedotetta, Jukka Salo toteaa.

      Salo aikoo keskustella kaikkien alueen kappalaisten kanssa ja selvittää, onko kampanjointia tapahtunut muissakin seurakunnan tilaisuuksissa. Kokonaistilanteen selvittyä hän aikoo olla yhteydessä myös Aito avioliitto -yhdistykseen. Salon mukaan seurakunnan tiloissa ei saa kampanjoida minkään asian puolesta tai vastaan.

      – Ne ovat kansalaisaktiivisuutta, jota suoritetaan muualla. Seurakunta toimii omalla tavallaan ja levittää omaa julistustaan, Salo toteaa.

      Ei tarkkaa ohjeistusta nimien keräämiseen

      Aito Avioliitto ry:n tiedotussihteeri Pasi Turusen tietojen mukaan Ylistaron äitienpäivälounaalla tapahtunut lappujen jakaminen on ensimmäinen tapaus, joka on herättänyt negatiivista keskustelua. Pääsääntöisesti palaute on ollut positiivista.

      – Olemme hyvin iloisia siitä, että tavalliset ihmiset aktivoituvat ja ottavat asian omakseen. Uskoisin, että tällaiset seurakunnassa tapahtuvat tilaisuudet ovat, kun puhutaan luterilaisesta seurakunnasta, hyvin luontevia paikkoja, ottaen huomioon luterilaisen kirkon avioliittoteologian, joka on perinteisen avioliiton kannalla, Turunen toteaa.

      Turunen ei pidä pahana asiana, jos pienessä pöytäkunnassa keskustellaan asiasta. Turusen mukaan olisi kuitenkin suotavaa, jos lupa saataisiin esimerkiksi paikalliselta kirkkoherralta. Liiallista vastakkainasettelua hän haluaa välttää.

      – Tarkoituksena ei ole provosoida tällaisia tilanteita, jotka sitten koetaan kummalliseksi, Turunen toteaa.

      Lappujen jakamiseen on annettu yleisluontoista ohjeistusta.

      – Ei me hirveän tarkkoja ohjeistuksia ole annettu, koska tämä perustuu kansalaisten omaan aktiivisuuteen ja miten he vaikuttavat omissa ystäväpiireissään ja kontaktiverkoissa, joita heillä on, Turunen kertoo.

      Aito avioliitto ry:n kansalaisaloitteeseen tarvitaan vähintään 50 000 nimeä, jotta avioliittolaki otettaisiin eduskunnassa uudelleen käsittelyyn. Keräysaikaa on 29. syyskuuta asti."

      Merja Siirilä
      @MediaMerja
      Yle Pohjanmaa

      http://yle.fi/uutiset/aito_avioliitto_-yhdistys_kampanjoi_avioliittolakia_vastaan__seinajoen_seurakunta_keskeytti_lappujen_jakamisen_tiloissaan/7988351

      Vrt.

      Mitä sukupuolineutraalia avioliittopäätöstä on hallitustunnustelija Juha Sipilä ilmoittanut kunnioittavansa, sitä toimitusministeri Päivi Räsänen on ilmoittanut jatkuvasti vaativansa peruttavaksi!

      "Räsänen toivoo avioliittolain muutoksen perumista

      Sipilä on sanonut kunnioittavansa jo tehtyä päätöstä

      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei huolinut kristillisdemokraatteja hallitusneuvotteluihin, vaikka puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä poliittisten tavoitteiden puolesta puolue olisi joukkoon mahtunut. Kristillisdemokraateilla on vain viisi kansanedustajaa. Se on eduskunnan pienin puolue.

      Räsänen on arvioinut, että vaalitappio ja puolueen pienuus vaikuttivat Sipilän lopulliseen ratkaisuun.

      Kaavaillun keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallituksen on arvioitu edustavan perinteisiä kodin, uskonnon ja isänmaan arvoja.

      "Niille annamme täyden tukemme", Räsänen ilmoitti lauantaina kristillisdemokraattien puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.

      Hän toivoi, että tuleva hallitus arvioisi uudelleen viime eduskunnassa kansalaisaloitteen pohjalta päätetyn avioliittolain muutoksen.

      Räsänen siis vaatii tasa-arvoisen avioliittolain perumista.

      Hän muistutti, että lapsen oikeutta isään ja äitiin ei tule kyseenalaistaa eikä avioliiton asemaa heikentää.

      Sipilä on aiemmin sanonut, että eduskunnan päätöstä on syytä kunnioittaa."

      Lähde:

      Martta Nieminen
      HELSINGIN SANOMAT HS POLITIIKKA 10.5.2015 2:00 Päivitetty: 10.5.2015 10:21
      http://www.hs.fi/politiikka/a1431139948135

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • Näin_on
    • Päivittäin_pohtimista

      Naispari haluaa naimisiin – irlantilaiset äänestävät perjantaina sukupuoli­neutraalista avioliitosta

      "- - Irlannissa järjestetään 22. toukokuuta kansanäänestys sukupuolineutraalista avioliitosta. Jos kyllä-äänet voittavat, Irlannin perustuslain avioliittopykälä laajenee kattamaan myös kahden naisen tai kahden miehen väliset liitot.

      Suomessa eduskunta asettui sukupuolineutraalin avioliiton kannalle viime marraskuussa.

      Irlannin muutosesitys on lyhyt: vain 17 sanaa. Sen mukaan avioliiton voivat solmia kaksi henkilöä sukupuolestaan riippumatta. - - "

      9 EU-maata sallii nais- ja miesparien avion

      EU-maista avioliitto on sukupuolineutraali Belgiassa, Britanniassa (paitsi Pohjois-Irlannissa), Espanjassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Portugalissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Myönteiselle kannalle asettui Slovenian parlamentti maaliskuussa.

      Suomen eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain marraskuussa 2014. Laki ei ole kuitenkaan vielä voimassa.

      Nais- ja miesparit pääsevät avioliittoon myös Islannissa, Norjassa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa, Argentiinassa, Brasiliassa ja Uruguayassa sekä monissa Yhdysvaltain osavaltioissa.

      ULKOMAAT 18.5.2015 2:00 Päivitetty: 18.5.2015 7:32
      Annamari Sipilä
      HELSINGIN SANOMAT

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1431831187552

      Vrt.

      Katolinen kirkko käyttää valtaa Irlannissa
      Vastustajat vetoavat lasten parhaaseen. Kannattajat pitävät tätä epäreiluna.

      "- - Irlannin hallitus ja oppositiopuolueet ovat sukupuolineutraalin avioliiton takana. Moni kuitenkin uskoo, että iso joukko kansanedustajia äänestää salaa 'ei', vaikka pysyykin siitä hiljaa.

      "Irlanti on yhä konservatiivinen maa. Kirkot jakavat messujen jälkeen kirjettä, jossa kehotetaan äänestämään lainmuutosta vastaan", riippumaton kansanedustaja ja entinen kiinteistömoguli Michael Wallace kertoo.

      Wallace kampanjoi 'kyllä'-äänten puolesta, "jotta Irlantiin saataisiin tasa-arvo".

      Ei-puolen näkyvimpiä äänitorvia on Mothers and Fathers Matter -yhteenliittymä (Äideillä ja isillä on väliä). Sen mukaan perinteinen heteroavioliittoon perustuva perhe on paras lapsille.

      Katolinen kirkko ei ole aivan yhtenäinen vastustuksessaan. Muutama näkyvä nunna ja kirkonmies on asettunut puoltamaan tasa-arvoista avioliittoa. - -"

      ULKOMAAT 18.5.2015 2:00 Päivitetty: 18.5.2015 7:34
      Annamari Sipilä
      HELSINGIN SANOMAT

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1431831223015?ref=hs-art-artikkeli

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • Ensimmäisenä_kolarista

      kertoi taatusti - Päivi Räsänen!

      "Päivi Räsänen peurakolarissa moottoritiellä

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen joutui eilen illalla auto-onnettomuuteen.

      Räsänen kertoo Facebook-sivuillaan, että törmäsi moottoritiellä peuraan.

      – Mitään henkilövahinkoja ei tullut minulle eikä kuljettajalle. Peura kuoli. Onneksi oli pieni ja törmäsi puskuriin, hän kirjoittaa.

      Turma sattui eilen illalla, kun Räsänen oli palaamassa kotiin Ylen A-Studion kuvausten jälkeen. Tiellä oli 120 kilometrin nopeusrajoitus. Hän kirjoittaa, että liikenne oli tuolloin onneksi rauhallista, eikä kukaan ajanut perässä, kun auto joutui äkkijarruttamaan ja väistämään.

      Räsänen joutui kolariin myös tämän vuoden helmikuussa. Tuolloin risteyskolarin aiheutti toinen autoilija, joka tuli Räsäsen auton eteen kolmion takaa. Räsänen vietiin tuolloin ambulanssilla tarkastettavaksi Töölön sairaalaan.

      Eilisestä kolarista kertoi ensimmäisenä Verkkouutiset.

      Päivi Räsänen palasi töihin: "Ehdin jo luulla kuolevani" pe 6.2.
      Kolariin joutunut Räsänen sairauslomalla ainakin huomisen ti 3.2.
      Räsäsen vointi hyvä – päivä jatkuu normaalisti ma 2.2.

      KOTIMAA JULKAISTU 21.05.2015 07:58
      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paivi-rasanen-peurakolarissa-moottoritiella/5106814

    • Vaikka_Räsänen_ajaisi

      kolmessa vuorossa peura- ja muitakin kolareitaan - niistä julkisuuteen kertomalla kaiketi kyltymätöntä julkisuudentarvettaan itse tyydytellen - historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata hänkään. Ei ainakaan muutamiin vuosiin, kun toimitusministerin pestikin päättynee vielä lähiviikkoina...

      "Irlanti voi tehdä historiaa homoavioliittoäänestyksessä

      Irlanti järjestää perjantaina kansanäänestyksen samaa sukupuolta olevien avioliitosta ensimmäisenä maana maailmassa. Lakimuutoksen kannattajat johtavat mielipidemittauksissa, mutta vastustajat ovat kuroneet etumatkaa kiinni katolilaisuudesta ja vanhoillisuudesta tunnetussa maassa.

      Irlannissa järjestetään perjantaina kansanäänestys samaa sukupuolta olevien avioliittolaista. Menossa on kovaääninen kampanja sekä lain puolesta että sitä vastaan.

      Dublinissa kyllä ja ei -kyltit koristavat lähes jokaista lyhtypylvästä. Perheenisä Donald MacDonald on monen irlantilaisen tapaan sonnustautunut sukupuolineutraalia avioliittoa ajavan kyllä-kampanjan rintamerkkiin.

      – Uskon että tasa-arvoisuus on jokaisen yhteiskunnan perusta. Haluan että ihmisillä, jotka elävät kanssani samalla saarella on samat oikeudet kuin minulla, MacDonald selittää.

      Dublinissa on helppo uskoa, että samaa sukupuolta olevien avioliittoa ajavat ovat voitolla mielipidemittauksissa. Ei-tuloksen puolesta taistelevat ovat harvassa ja saavat nopeasti ympärilleen joukon ärhäköitä vastaväittäjiä.

      Vanhemmuudesta tuli kynnyskysymys

      Sukupuolineutraalin avioliittolain vastustus on kuitenkin ankaraa niin Irlannin katolisen kirkon kuin lasten oikeuksista huolissaan olevien kampanjajärjestöjen taholta. Vanhemmuudesta puhuminen näyttää purreen, sillä kyllä-kampanjan etumatka on kaventunut mielipidemittauksissa juuri ennen kansanäänestystä.

      Homoavioliiton kannattajien mielestä vastustajat ovat onnistuneet hämärtämään sen, mistä itse asiassa äänestetään.

      – Kansanäänestyksessä on kyse sitoutuneiden pariskuntien avio-oikeudesta. Sillä ei ole mitään tekemistä adoption tai sijaissynnyttämisen kanssa, Yes Equality -kampanjan päällikkö Moninne Griffith selittää.

      Pelissä on myös Irlannin maine

      Mielipidemittausten mukaan enemmistö irlantilaisista kannattaa edelleen sukupuolineutraalia avioliittoa, ei-kampanjan noususta huolimatta. Irlantilaisia homo- ja lesbopareja jännittää kuitenkin kansanäänestyksen edellä.

      – Olisin erittäin pettynyt henkilökohtaisista syistä ja Irlannin maineen takia, jos lakimuutos ei mene läpi. Yritämme päästä eroon takapajuisesta maineestamme ja luoda eteenpäin katsovan yhteiskunnan imagoa, tyttöystävänsä kanssa kävelyllä oleva Nicola Owens selittää.

      Irlannissa homoseksuaalisuuden ja avioeron laillistamisesta on kulunut vasta 20 vuotta ja abortti on sallittu vain, jos raskaana olevan naisen henki on vaarassa. Lakimuutoskampanjan vahvuus kertoo siitä, että Irlanti on jo ottanut askeleen kohti suvaitsevampaa suuntaa kävipä perjantain äänestyksessä kuinka tahansa.

      Pasi Myöhänen, Yle, Dublin

      LUE MYÖS

      Mitä yhteistä on Espanjalla, Argentiinalla ja Etelä-Afrikalla? – homoilla ja lesboilla oikeus avioliittoon 20.11.2014

      ===>> http://yle.fi/uutiset/mita_yhteista_on_espanjalla_argentiinalla_ja_etela-afrikalla__homoilla_ja_lesboilla_oikeus_avioliittoon/7641502

      Ulkomaat 20.5.2015 klo 21:16 | päivitetty 20.5.2015 klo 21:25
      http://yle.fi/uutiset/irlanti_voi_tehda_historiaa_homoavioliittoaanestyksessa/8006434

    • Sitä_saa_mitä_tilaa

      tietää kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministerin virkaa nyt toimitusministerinä viimeisiä päiviään viettävä Päivi Räsänen.

      Nimittäin julkisuutta!

      "Päivi Räsänen taas liikenneonnettomuudessa

      Räsänen ja hänen kuljettajansa selvisivät onnettomuudesta vahingoittumatta. Auton eteen eksynyt peura sen sijaan kuoli.

      Sisäministeri Päivi Räsänen on joutunut jälleen liikenneonnettomuuteen. Räsänen kertoo Facebookissa häntä kuljettaneen auton törmänneen peuraan moottoritiellä:

      "Taas yhtä kokemusta rikkaampana. Tampereen Anna Perhon kyselytuntinauhoitusten ja Pasilan A-studion jälkeen kotiin palatessa moottoritiellä peurakolarissa. Mitään henkilövahinkoja ei tullut minulle eikä kuljettajalle. Peura kuoli. Onneksi oli pieni ja törmäsi puskuriin. Anna Perhon kyselytunti huomenna (torstai) TV2 klo 21."

      Sisäministeri Päivi Räsänen joutui helmikuun alussa auto-onnettomuuteen Virolahdella Kymenlaaksossa. Tuolloin ministeri kärsi ruhjeita rintakehään ja vatsan alueelle, ja oli sairauslomalla muutamia päiviä.

      Räsäsen keskiviikon kolarista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

      [ >>> http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052119728455_uu.shtml ]

      LUE MYÖS

      Räsänen sairauslomalla koko loppuviikon – ei pysyviä vammoja 3.2.
      Päivi Räsänen liikenneonnettomuudessa Virolahdella 2.2.
      Yle Uutiset

      http://yle.fi/uutiset/paivi_rasanen_taas_liikenneonnettomuudessa/8006751

      Vrt.

      "Päivi Räsänen taas kolarissa – auto törmäsi peuraan moottoritiellä
      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei näillä näkymin toimi ministerinä seuraavassa hallituksessa.

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja sisäministeri Päivi Räsänen joutui taas auto-onnettomuuteen.

      ”Taas yhtä kokemusta rikkaampana. Tampereen Anna Perhon kyselytuntinauhoitusten ja Pasilan A-studion jälkeen kotiin palatessa moottoritiellä peurakolarissa. Mitään henkilövahinkoja ei tullut minulle eikä kuljettajalle”, Räsänen kertoo Facebook-tilillään.

      ”Peura kuoli. Onneksi oli pieni ja törmäsi puskuriin”, hän jatkaa.

      Räsänen asuu Riihimäellä. Onnettomuus on Facebook-kirjoituksen perusteella tapahtunut Hämeenlinnanväylällä.

      Peura on hirveä selvästi pienempi hirvieläin, joten kolaritilanteessa ei ole yhtä suurta riskiä loukkaantua. Peura jää pienikokoisena yleensä auton alle. Hirvi sen sijaan rojahtaa usein tuulilasin päälle.

      Valtaosa hirvieläinonnettomuuksista tapahtuu aamuhämärässä. Liikenneturvan mukaan vuosittain sattuu yli 1 500 hirvionnettomuutta.

      Räsänen auto-onnettomuudessa helmikuussa

      Päivi Räsänen joutui edellisen kerran auto-onnettomuuteen helmikuussa. Onnettomuus tapahtui Virolahdella risteysalueella, kun kolmion takaa tullut henkilöauto törmäsi ministeriä kuljettaneeseen autoon. Tuolloin tilanne oli vakavampi ja Räsänen vietiin jopa paareilla sairaalaan.

      Asiasta kertoi ensin Verkkouutiset verkkosivuillaan.

      --

      Uutista muokattu 21.5.2015 kello 8.26: Asiasta kertoi ensin Verkkouutiset.
      IS

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1432168947669.html

      Sillä lailla & siunausta!

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • BUUUUUUUUUUUU

      Akka on sekopää, ja nyt harmittaa niin maan saatanasti, että se Toimi loikkasi persuihin. Sen paikka olisi ehdottomasti ollut Räsäsen ämmän hameen alla.. Voi pojjaat, miettikääs nyt.. Kuivaa, kituliasta luukasaa.. Akka on saatana vie 1800-luvulla ajatusmaailmansa kanssa, mutta kumminkin on joka lehdessä milloin mistäkin asiasta tyrkyllä. Ainakin saatanan kaksinaamainen ämmä, ja kiero kun mikäkin mukamas pyhä ämmä.. Taas jotkut idiootit Riksusta äänesti yhden idiootin jatkamaan. Äänestäneet on varmaan niitä vanhoja eläkeukkoja ja -akkoja, jotka valittaa lehtien palstoilla joka asiasta tyyliin: "sinut on tunnistettu"..

    • Peura_lensi_ainakin

      kymmenen metriä, mutta kuinka kauas pitääkään lennettää ylivertaisen julkisuushakuinen toimitusministeri Päivi Räsänen, ennen kuin kansakunta voi säästyä jatkuvasti näkemästä hänen tuskaisia irvistyksiään yhdistettynä käsittämättömiin - vakavienkin asioissa yhteydessä esiintyviin - nauranpurskahduksiin...

      Ks.

      Päivi Räsänen kolaristaan: "Peura lensi ainakin kymmenen metriä"

      Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) joutui keskiviikkona jälleen auto-onnettomuuteen virka-autollaan. Hän kertoi HS:lle torstaiaamuna, että kolari tapahtui puoli yhdentoista maissa, kun virka-auto kuljetti häntä Ylen A-studion kuvauksista Helsingistä kohti kotia eli Riihimäkeä.

      Pieni peura ilmestyi aidatulla tienpätkällä ojan puolelta moottoritielle Nurmijärven kohdalla, ja kuljettaja teki nopean väistöliikkeen toisen kaistan puolelle. - -"

      KOTIMAA 21.5.2015 13:04
      Juha-Pekka Raeste
      HELSINGIN SANOMAT
      http://www.hs.fi/kotimaa/a1432175156330

      Päivi Räsänen jälleen kolarissa – auto törmäsi peuraan, Räsänen ei loukkaantunut

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen joutui jälleen autokolariin.

      "Mitään henkilövahinkoja ei tullut minulle eikä kuljettajalle. Peura kuoli. Onneksi oli pieni ja törmäsi puskuriin", Räsänen kirjoittaa Facebook-sivuillaan.

      [ "Taas yhtä kokemusta rikkaampana. Tampereen Anna Perhon kyselytuntinauhoitusten ja Pasilan A-studion jälkeen kotiin palatessa moottoritiellä peurakolarissa. Mitään henkilövahinkoja ei tullut minulle eikä kuljettajalle. Peura kuoli. Onneksi oli pieni ja törmäsi puskuriin. Anna Perhon kyselytunti huomenna (torstai) TV2 klo 21."

      https://www.facebook.com/paivi.rasanen.71 ]

      Räsänen oli poistumassa autolla tv-studiolta, kun hänen kuljettajansa ohjaama auto törmäsi moottoritiellä peuraan.

      Räsänen joutui kolariin myös helmikuussa työmatkalla Virolahdella, kun toinen henkilöauto ajoi ministerin virka-auton eteen kärkikolmion takaa. Takapenkillä kolarin sattuessa töitä tehnyt Räsänen vietiin tuolloin hengitysvaikeuksien ja rintakipujen takia ensin tutkittavaksi Kotkan keskussairaalaan, ja sieltä Töölön sairaalaan Helsinkiin. Hän pääsi sairaalasta onnettomuutta seuraavana päivänä.

      Tuoreesta kolarista kertoivat ensimmäisenä Verkkouutiset ja MTV3.

      http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rasanen peura-36310

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paivi-rasanen-peurakolarissa-moottoritiella/5106814

      Artikkeliin liittyvät

      Mitä kolarissasi todella tapahtui, Päivi Räsänen? 7.4.2015

      http://www.hs.fi/autot/a1305944519667?ref=hs-art-artikkeli

      Kolariin joutunut Päivi Räsänen palasi töihin – tunsi onnettomuuden jälkeen hengenahdistusta 6.2.2015

      http://www.hs.fi/politiikka/a1423190366596

      Ministeri Räsäsen auto romuttui lunastuskuntoon – lukijan kuva näyttää rajut jäljet 3.2.2015

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1422937621570

      POLITIIKKA 21.5.2015 8:42 Päivitetty: 21.5.2015 8:48
      Helsingin Sanomat
      SIRPA RÄIHÄ / HS
      http://www.hs.fi/politiikka/a1432171937626

    • Räsäsellä_saattaa_olla

      kestämistä, sillä alustavien tietojen mukaan on katolinen
      Irlantikin asettumassa sukupuolineutraalin avioliittolain puolelle!

      Irlannissa äänestys sukupuolineutraalista avioliitosta on vetänyt ennakoitua paremmin kansaa vaaliuurnille. Irlannin yleisradioyhtiön RTE:n mukaan äänestysaktiivisuus oli yksi korkeimpia maan historiassa. Pääkaupunki Dublinin ja muutamien muiden kaupunkien äänestysprosentin ennustetaan nousevan yli 60:een.

      Korkea äänimäärä viittaa siihen, että kansan enemmistö on asettumassa sukupuolineutraalin avioliiton kannalle. Etukäteen oli esimerkiksi epävarmaa, käyvätkö monet lakimuutosta kannattavat nuoret lopulta äänestämässä.

      STT–REUTERS–AFP

      Iltalehti 23.5.2015 klo 02:36
      http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2015052319739235_ul.shtml

      Vrt.

      Irlanti kallistumassa tasa-arvoisen avioliittolain kannalle

      Irlannissa lasketaan parhaillaan eilisen kansanäänestyksen ääniä. Irlannin tasa-arvoministeri Aodhan O'Riordain arvioi uutistoimisto Reutersille, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee hyväksytyksi. Myös ei-kampanjan jäsenet arvelevat kyllä-äänien voittavan.

      Irlannin kansanäänestyksen tuloksia odotetaan lauantai-illaksi.

      –- Uskon tasa-arvoisen avioliiton toteutuvan. Olen nähnyt äänestyslippaita avoinna, ja sellaisillakin alueilla, joilla ei välttämättä olla kovin liberaaleja, äänet ovat puolesta, sanoi O'Riordain Dublinin päälaskentakeskuksessa.

      Lain vastustajat arvioivat hävinneensä kamppailun. Katolisen Iona instituutin tohtori John Murray kertoi kamppailun olleen epätasainen, koska poliittiset puolueet tukivat lakimuutosta. Instituutin johtaja David Quinn twiittasi: Onnittelut kyllä-puolelle. Hyvin tehty.

      – Kyllä-puolen voitto on ilmeisesti hyvin vaikuttava, arveli Quinn Irlannin yleisradioyhtiö RTE:n haastattelussa.

      Viralliset tulokset julkistetaan lauantai-iltana.

      Irlantilaisilta kysyttiin eilisessä äänestyksessä perustuslakiin tehtävästä lisäyksestä, jonka mukaan kahden ihmisen välinen avioliitto ei enää olisi riippuvainen heidän sukupuolestaan.

      Jos lakimuutos hyväksytään, tulee perikatolisesta Irlannista ensimmäinen maa maailmassa, jossa tasa-arvoinen avioliittolaki on vahvistettu kansanäänestyksellä.

      Kaikki suurimmat ja merkittävimmät puolueet ovat lakimuutoksen takana. Lisäksi mielipidetiedustelut kertovat, että enimmillään jopa kolme äänestäjää neljästä muuttaisi lain, mutta vastustajat ovat kuroneet etumatkaa kiinni katolilaisuudesta ja vanhoillisuudesta tunnetussa maassa. Erityisesti kiista vanhemmuudesta on saanut lain vastustajien määrän kasvamaan.

      Lisää aiheesta

      20.05.2015
      Irlanti voi tehdä historiaa homoavioliittoäänestyksessä

      http://yle.fi/uutiset/irlanti_voi_tehda_historiaa_homoavioliittoaanestyksessa/8006434?ref=leiki-uu

      16.05.2015
      Kysely: Irlantilaiset hyväksyvät homoliitot – kansanäänestys ratkaisee

      22.05.2015
      Irlantilaiset äänestävät tasa-arvoisesta avioliittolaista

      Irlannissa jännitetään kansanäänestyksen tuloksia – äänestys tasa-arvoisesta avioliittolaista sai kansan liikkeelle

      http://yle.fi/uutiset/irlannissa_jannitetaan_kansanaanestyksen_tuloksia__aanestys_tasa-arvoisesta_avioliittolaista_sai_kansan_liikkeelle/8012656?ref=leiki-uu

      Lähteet: AFP, AP, Reuters
      Minna Pärssinen
      Yle Uutiset
      Ulkomaat 23.5.2015 klo 11:59 | päivitetty 23.5.2015 klo 12:51
      http://yle.fi/uutiset/irlanti_kallistumassa_tasa-arvoisen_avioliittolain_kannalle/8012812

      JK.

      Avioliittoäänestys innosti irlantilaiset vaaliuurnille – myös U2 antoi neuvon äänestäjille

      Irlannissa äänestys sukupuolineutraalista avioliitosta on vetänyt ennakoitua paremmin kansaa vaaliuurnille. Myös rock-yhtye U2 otti äänestykseen kantaa.
      Supersuosittu irlantilainen rock-yhtye U2 otti perjantaina asiaan kantaa Instagramissa. Kuvaan lisätty #voteYES-hashtag on ollut sukupuolineutraalin avioliittolain kannattajien tunnus.

      ”Rakkauden nimessä…äänestäkää kyllä”, yhtye kirjoitti.

      Pääkaupunki Dublinin ja muutamien muiden kaupunkien äänestysprosentin ennustetaan nousevan yli 60:een. Irlannin yleisradioyhtiön RTE:n mukaan äänestysaktiivisuus oli yksi korkeimpia maan historiassa.

      Korkea äänimäärä viittaa siihen, että U2:n toive olisi toteutumassa ja kansan enemmistö asettumassa sukupuolineutraalin avioliiton kannalle. Etukäteen oli esimerkiksi epävarmaa, käyvätkö monet lakimuutosta kannattavat nuoret lopulta äänestämässä.

      U2 rohkaisi irlantilaisia äänestämään sukupuolineutraalin avioliiton puolesta. Kuvassa Bono ja The Edge.

      U2 rohkaisi irlantilaisia äänestämään sukupuolineutraalin avioliiton puolesta.

      Irlannin kaikki pääpuolueet ovat asettuneet sukupuolineutraalin avioliiton kannalle. Muutos on ollut suuri, sillä homoseksuaalisuus poistettiin maan rikoslaista vasta vuonna 1993.

      Juttuun liitetty video on kuvattu Dublinissa äänestyksen alkuvaiheessa.
      IS-STT-Reuters

      IS 23.5.2015
      http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1432274932199.html

    • Saakohan_sitä_mitä_tilaa
    • räsäsläisten_kauhuksi

      tasa-arvoinen avioliitto menossa läpi Irlannissa!

      Irlannista on tulossa maailman ensimmäinen maa, joka hyväksyy sukupuolineutraalin avioliiton kansanäänestyksellä.

      Irlanti äänesti perjantaina perustuslainmuutoksesta, jonka mukaan avioliitto olisi jatkossa mahdollista myös nais- ja miespareille. Ääntenlaskenta oli lauantaina yhä kesken, mutta alustavat tulokset kertoivat kyllä-leirin voittaneen kansanäänestyksen.

      Irlannin yleisradioyhtiön RTÉ:n mukaan tasa-arvoista avioliittoa vastustaneen leirin keulahahmo ja katolisen Iona-ajatuspajan johtaja David Quinn on jo onnitellut vastapuolta voitosta.

      Tasa-arvoministeri Aodhan O'Riordain arveli puolestaan uutistoimisto Reutersille, että sukupuolineutraalia avioliittoa kannattaneille oli tulossa voitto.

      ”Ihmisiä on käynyt äänestämässä ennennäkemätön määrä. Tämä on todella koskettanut nyky-Irlantia”, hän sanoi.

      Katolisen kirkon vaikutus on Irlannissa yhä suuri, ja homous oli rikos vielä 1990-luvun alussa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana irlantilaisten asenteet ovat kuitenkin kulkeneet kovaa vaihtia entistä suvaitsevaisempaan suuntaan.

      Jo mielipidemittaukset veikkasivat kyllä-leirille selvää voittoa. Lakimuutoksen kannattajia kuitenkin pelotti se, että kyllä-mieliset eivät äänestä yhtä varmasti kuin vastustajat.

      Pelko näyttää olleen aiheeton, sillä vaaliuurnille tultiin suurin joukoin. Lopullinen tulos selviää myöhemmin lauantaina.

      Perustuslainmuutos ei vaikuta kirkollisiin vihkimisiin, vaan kyse on siviilivihkimisen sallimisesta homo- ja lesbopareille.

      ¨

      Fakta

      9 EU-maata sallii nais- ja miesparien avion ennen Irlantia
      EU-maista avioliitto on sukupuolineutraali Belgiassa, Britanniassa (paitsi Pohjois-Irlannissa), Espanjassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Portugalissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Myönteiselle kannalle asettui Slovenian parlamentti maaliskuussa.

      Suomen eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittolain marraskuussa 2014. Laki ei ole kuitenkaan vielä voimassa.

      Nais- ja miesparit pääsevät avioliittoon myös Islannissa, Norjassa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa, Argentiinassa, Brasiliassa ja Uruguayassa sekä monissa Yhdysvaltain osavaltioissa.

      Artikkeliin liittyvät

      Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat ovat mielipidemittauksissa johdossa, mutta myös vastustajat tuovat kantansa näkyviin Dublinin katukuvassa. Katolinen kirkko käyttää valtaa Irlannissa 18.5.2015

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1431831223015?ref=hs-art-artikkeli

      Naispari haluaa naimisiin – irlantilaiset äänestävät perjantaina sukupuolineutraalista avioliitosta 18.5.2015

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1431831187552?ref=hs-art-artikkeli

      ULKOMAAT 22.5.2015 17:54 Päivitetty: 23.5.2015 13:12
      Heidi Asplund
      HELSINGIN SANOMAT

      Markus Heikkilä
      HELSINGIN SANOMAT
      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1432257747691

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • Itsekritiikin_paikka

      on myös Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla, jonka tasa-arvoisen avioliittolain tukeminen oli ja on loppujen lopuksi kuin köydellä työntämistä.

      Vaikka Ryttylän ringin toimitussisäministeri Päivi Räsänen poistuukin kohtapuoleen pakosta takaoikealle (myös) kirkollisasioiden ministerinä, tokkopa paljon parempaa on luvassa, kun maan hallitusta alkaa johtaa prosessikaavioineen, iterointeineen ja vatulointeineen varttilessari Juha Sipilä - käsikynkkänään ja pönkkänään eduskunnan ikioma - toki myös ainut - katolilaispersu Timo Soini...

      [ KS.

      Soini: Perussuomalaiset äänestävät homoliittoja vastaan

      Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää tiukkaa linjaa avioliittolain muuttamista vastaan ensi viikon äänestyksessä.

      – Meillä on vaaliohjelmassa puolueen kanta homoliittoja vastaan. Minä pidän itsestään selvänä, että meidän kansanedustajat noudattavat sitä, mihin he ovat sitoutuneet.

      Perussuomalaisten Arja Juvonen oli tänään pois lakivaliokunnan äänestyksestä Uudenmaan maakuntaparlamentin kokouksen vuoksi. Juvosen uskotaan äänestävän ensi perjantaina vastoin puolueen linjaa eli tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Soini ei vielä kerro, tuleeko tästä Juvoselle jotain seurauksia. - -"

      KOTIMAA JULKAISTU 20.11.2014 17:48
      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-perussuomalaiset-aanestavat-homoliittoja-vastaan/4544116

      [ KS.

      Tuomiokapituli: Arkkipiispa ei ylittänyt toimivaltaansa homoliittokommenteissa

      Arkkipiispa Kari Mäkinen ei ylittänyt toimivaltaansa avioliittolakia koskevissa kannanotoissaan, katsoo Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli.

      Tuomiokapituli kuitenkin totesi, että arkkipiispan olisi ollut perusteltua tuoda vahvemmin esille Suomen evankelisluterilaisen kirkon avioliittokäsitys.

      Eduskunta sääti viime vuoden lopulla lain, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton.

      Tämän jälkeen arkkipiispa kiitti Facebookissa kansalaisaloitteen tekijöitä ja kertoi iloitsevansa sateenkariväen puolesta.

      Laki ei ole vielä voimassa."

      MTV KOTIMAA JULKAISTU 30.04.2015 16:14
      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuomiokapituli-arkkipiispa-ei-ylittanyt-toimivaltaansa-homoliittokommenteissa/5044948

      "Irlannissa kirkolla itsekritiikin paikka kansanäänestystappion jälkeen

      Irlannissa katolinen kirkko on vakavan itsetutkiskelun edessä. Perjantaisessa kansanäänestyksessä 62 prosenttia katolisen maan asukkaista kannatti sukupuolineutraalia avioliittolakia, ja vain 38 prosenttia kirkon ajamaa ei-linjaa.

      Irlannin kansanäänestys

      Irlannin katolinen kirkko on huolissaan siitä, ettei se saanut paremmin kuuluville sukupuolineutraalin avioliittolain vastustustaan.

      Niin homoseksuaalien oikeuksia ajavat aktivistit kuin lakia vastustaneet katolisen kirkon edustajatkin pitävät kansanäänestyksen tulosta merkkinä Irlannin sosiaalisesti muutoksesta. 1980-luvulla irlantilaiset vielä tukivat selvin luvuin avioeron (1986) ja abortin (1983) kieltoa.

      Irlanti poisti homoseksin rangaistavuuden laista viimeisenä EU-maana vuonna 1993. Vuonna 1995 avioero laillistettiin niukalla äänten enemmistöllä: 50,28 kannatti avioeroa, 49,72 vastusti. Ja nyt 62 prosenttia irlantilaisista hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton.

      – Kirkon pitää löytää uusi kieli, jota kansa ymmärtää ja kuuntelee, arveli arkkipiispa Diarmuid Martin.

      – Meidän pitää selvittää, mistä johtuu, että kirkon opetuksia avioliitosta ja perheestä ei oteta vastaan edes oman lauman jäsenten parissa. Irlantilaisnuorten ja kirkon välissä on kasvava juopa, ja Irlannissa kehittyvän uuden kulttuurin ja kirkon välillä on kasvava juopa.

      Enemmistö irlantilaisista pitää yhä itseään katolisina, mutta kirkon vaikutusvalta on vähentynyt maallistumisen sekä kirkon mainetta tahranneiden pedofiliakohujen takia.

      Nuoriso on vieraantunut kirkosta, eivätkä puolueetkaan tue enää

      Katolisella kirkolla on ollut suuria vaikeuksia hyväksyä sisällään eri mieltä olevia. Tony Flannery, Katolisten pappien liiton perustaja, erotettiin papinvirasta vuonna 2012, koska hän kannatti ehkäisyä ja naisten vihkimistä papiksi. Perjantaisessa kansaäänestyksessä hän tuki sukupuolineutraalia avioliittolakia. Hänen mielestään kirkon on erityisesti rukattava tapaansa lähestyä nuoria:

      – Viimeinen asia, mitä irlantilaispiispojen pitäisi tehdä on vieraannuttaa nuori sukupolvi, jonka kirkko on pitkälti jo menettänyt.

      Katolisen etujärjestön, Iona Instituutin johtaja David Quinn oli huolissaan siitä, että myöskään poliitikoista juuri kukaan ei vastustanut lakia.

      – Se, että yksikään poliittinen puolue ei tukenut ei-linjaa, on huolestuttavaa demokratian kannalta, sanoi Quinn."

      Lähteet: AFP, AP
      Minna Pärssinen

      Yle Uutiset

      Ulkomaat 24.5.2015 klo 17:13 | päivitetty 24.5.2015 klo 17:13
      http://yle.fi/uutiset/irlannissa_kirkolla_itsekritiikin_paikka_kansanaanestystappion_jalkeen/8014008

    • Aitoavioliitto_yhdistys

      jatkaa tasa-arvoisen avioiliittolain vastustusta - ja niin myös Päivi Räsänen!

      "Aito avioliitto -yhdistys kampanjoi avioliittolakia vastaan – Seinäjoen seurakunta keskeytti lappujen jakamisen tiloissaan

      Sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista vaativa Aito avioliitto -yhdistys jakoi vapaahtoisten voimin esitteitä ympäri Suomea. Etelä-Pohjanmaalla lappuja jaettiin äitienpäivälounaan yhteydessä seurakuntakeskuksen tiloissa. Tilanne aiheutti pahennusta ja hämmennystä, sillä lupaa lappujen jakamiselle ei ollut seurakunnasta myönnetty.

      Sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin eduskunnassa viime vuoden marraskuussa. Nyt nimiä kerätään kansalaisaloitteeseen tämän lakialoitteen kumoamiseksi. Kansalaiskeräyksen taustalla on Aito avioliitto -yhdistys, joka tekee työtä myös Etelä-Pohjanmaalla vapaaehtoisvoimin.

      Viikonloppuna yhdistyksen esitteitä jaettiin esimerkiksi Ylistarossa seurakunnan tiloissa äitienpäivälounaan yhteydessä, jonka järjestäjä oli Herättäjä-yhdistys. Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Jukka Salon mukaan tilanne tuli yllätyksenä ja lupaa lappujen jakamiselle ei ollut kysytty etukäteen.

      – Tilanne tuli aika äkkiä, johon johtava kappalainen puuttui ja pyysi, ettei sisätiloissa jaettaisi tätä tiedotetta, Jukka Salo toteaa.

      Salo aikoo keskustella kaikkien alueen kappalaisten kanssa ja selvittää, onko kampanjointia tapahtunut muissakin seurakunnan tilaisuuksissa. Kokonaistilanteen selvittyä hän aikoo olla yhteydessä myös Aito avioliitto -yhdistykseen. Salon mukaan seurakunnan tiloissa ei saa kampanjoida minkään asian puolesta tai vastaan.

      – Ne ovat kansalaisaktiivisuutta, jota suoritetaan muualla. Seurakunta toimii omalla tavallaan ja levittää omaa julistustaan, Salo toteaa.

      Ei tarkkaa ohjeistusta nimien keräämiseen

      Aito Avioliitto ry:n tiedotussihteeri Pasi Turusen tietojen mukaan Ylistaron äitienpäivälounaalla tapahtunut lappujen jakaminen on ensimmäinen tapaus, joka on herättänyt negatiivista keskustelua. Pääsääntöisesti palaute on ollut positiivista.

      – Olemme hyvin iloisia siitä, että tavalliset ihmiset aktivoituvat ja ottavat asian omakseen. Uskoisin, että tällaiset seurakunnassa tapahtuvat tilaisuudet ovat, kun puhutaan luterilaisesta seurakunnasta, hyvin luontevia paikkoja, ottaen huomioon luterilaisen kirkon avioliittoteologian, joka on perinteisen avioliiton kannalla, Turunen toteaa.

      Turunen ei pidä pahana asiana, jos pienessä pöytäkunnassa keskustellaan asiasta. Turusen mukaan olisi kuitenkin suotavaa, jos lupa saataisiin esimerkiksi paikalliselta kirkkoherralta. Liiallista vastakkainasettelua hän haluaa välttää.

      – Tarkoituksena ei ole provosoida tällaisia tilanteita, jotka sitten koetaan kummalliseksi, Turunen toteaa.

      Lappujen jakamiseen on annettu yleisluontoista ohjeistusta.

      – Ei me hirveän tarkkoja ohjeistuksia ole annettu, koska tämä perustuu kansalaisten omaan aktiivisuuteen ja miten he vaikuttavat omissa ystäväpiireissään ja kontaktiverkoissa, joita heillä on, Turunen kertoo.

      Aito avioliitto ry:n kansalaisaloitteeseen tarvitaan vähintään 50 000 nimeä, jotta avioliittolaki otettaisiin eduskunnassa uudelleen käsittelyyn. Keräysaikaa on 29. syyskuuta asti."

      Merja Siirilä

      @MediaMerja

      Yle Pohjanmaa

      http://yle.fi/uutiset/aito_avioliitto_-yhdistys_kampanjoi_avioliittolakia_vastaan__seinajoen_seurakunta_keskeytti_lappujen_jakamisen_tiloissaan/7988351

      Vrt.

      Mitä sukupuolineutraalia avioliittopäätöstä on hallitustunnustelija Juha Sipilä ilmoittanut kunnioittavansa, sitä toimitusministeri Päivi Räsänen on ilmoittanut jatkuvasti vaativansa peruttavaksi!

      "Räsänen toivoo avioliittolain muutoksen perumista

      Sipilä on sanonut kunnioittavansa jo tehtyä päätöstä

      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei huolinut kristillisdemokraatteja hallitusneuvotteluihin, vaikka puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä poliittisten tavoitteiden puolesta puolue olisi joukkoon mahtunut. Kristillisdemokraateilla on vain viisi kansanedustajaa. Se on eduskunnan pienin puolue.

      Räsänen on arvioinut, että vaalitappio ja puolueen pienuus vaikuttivat Sipilän lopulliseen ratkaisuun.

      Kaavaillun keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallituksen on arvioitu edustavan perinteisiä kodin, uskonnon ja isänmaan arvoja.

      "Niille annamme täyden tukemme", Räsänen ilmoitti lauantaina kristillisdemokraattien puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.

      Hän toivoi, että tuleva hallitus arvioisi uudelleen viime eduskunnassa kansalaisaloitteen pohjalta päätetyn avioliittolain muutoksen.

      Räsänen siis vaatii tasa-arvoisen avioliittolain perumista.

      Hän muistutti, että lapsen oikeutta isään ja äitiin ei tule kyseenalaistaa eikä avioliiton asemaa heikentää.

      Sipilä on aiemmin sanonut, että eduskunnan päätöstä on syytä kunnioittaa."

      Lähde:

      Martta Nieminen

      HELSINGIN SANOMAT HS POLITIIKKA 10.5.2015 2:00 Päivitetty: 10.5.2015 10:21

      http://www.hs.fi/politiikka/a1431139948135

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Sillä lailla!"

    • Taisipahan_päättyä

      Päivi Räsäsen ura kristillisdemokraattien puheenjohtajana hallituspettymykseen, arveli Johannes Kotkavirta Ilta-Sanomissa 7.5.2015.

      Hallituksesta ulos jääminen saattaa kristillisdemokraateissa tarkoittaa puheenjohtajan vaihtumista.

      Hallitustunnustelija Juha Sipilän (kesk) järjestämästä tiedotustilaisuudesta ulos astellut Räsänen uskoi erityisesti perussuomalaisten kannan ratkaissen kristillisdemokraattien jäämisen pois hallituksesta.

      – Tämä kokoonpano oli aika odotettu. Mutta toki me oltiin vakavasti liikkeellä ja olisimme olleet käytettävissä hallitustyöskentelyyn, Räsänen sanoi.

      Räsäsen mukaan Sipilän kanssa käydyissä keskusteluissa ei noussut esiin erityisiä ongelmakohtia.

      – Kristillisdemokraateilla sinänsä olisi ollut tarjottavaa yrityspolitiikassa, perhepolitiikassa ja myös tässä vaikeassa talouden rakenneuudistus- ja sopeutusasiassa, jossa olemme kantaneet vastuuta neljän vuoden ajan.

      Räsänen sanoi helmikuussa Radio Rockin haastattelussa vaalimenestyksen olevan merkittävä asia hänen oman jatkonsa kannalta.

      { ks. http://www.istv.fi/kotimaa/vid-1424778067246.html ]

      Tuolloin hän antoi ymmärtää jatkavansa puoluejohtajana jos kristillisdemokraatit pääsee hallitukseen. Puolue tavoitteli vaaleissa kahta lisäpaikkaa mutta menettikin yhden paikan ja jäi hallituksen ulkopuolelle.

      Mikä on asemanne puolueessa nyt, Päivi Räsänen?

      – No olen edelleen puolueen puheenjohtaja, se on henkilökohtainen asemani. Mutta meillä on puoluekokous elokuussa ja itse aion kesäkuussa ilmoittaa, olenko itse käytettävissä ehdolle seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

      Johannes Kotkavirta

      Ilta-Sanomat Julkaistu: 7.5. 20:57
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430976089214.html

      JK.

      Räsäsen eduskuntaan pääsystä huolimatta tuskin KD-puolueella on aihetta suureenkaan riemuun?

      KD-puolue menetti Hämeessä noin 1300 ääntä ja kannatusprosentti putosi 6,8:sta 6.1:een ja koko valtakunnassakin kannatusprosentti putosi 4:stä 3,5 prosenttiin..

      http://yle.fi/uutiset/keskusta_voitti_myos_hameessa__suurin_haviaja_sdp/7939608

      http://yle.fi/uutiset/lopullinen_vaalitulos_keskustalle_suurvoitto__perussuomalaiset_ylsi_kakkoseksi_sdp_romahti/7939636

      Pieniä poikkeavuuksiahan - niin vaaleissa kuin tummissakin - on aina tervehdittävä ilolla ...

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      Siksi tarjoiltakoon kaikille rapin ystäville

      kappale tässä Voicelta kuultavissa oleva parodiakappale "Sori":

      Päivi Räsäsestä julkaistiin parodiakappale - kuuntele

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on ollut jatkuvasti otsikoissa, kun suomalaisia erosi ja eroaa kirkosta. Räsänen ja hänen mielipiteensä ovat aiheena myös tuoreessa parodiakappaleessa.

      Tiistaiaamuna The Voicella kuultiin ensi soitto Voicen Herättäjien Sori-parodiakappaleesta.- - Herättäjien Anssi Honkanen, Niina Backman ja Samuel Nyman laittoivat räpin lyriikat uusiksi ja käsittelevät Sori-parodiassaan muun muassa uskontoa.

      Sori-kappaleen esittäjäksi Herättäjät kertovat M.C. Räzäsen, joka antanee hiukan vinkkiä siitä, kehen julkisuuden henkilöön kappaleessa viitataan. Parodiassa käsitelläänkin Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen kuuluisia kantoja ja niiden seurauksia.

      Sori

      Sori et oon tehny tätä vuosii

      kieltolain meininki et saatais Suomi kuosii.

      En pahemmin piitannu mitä muut on mieltä

      Sori et homot raivataan pois tieltä.

      Ku kansalaisten mielipide ei mulle riitä.

      Vietiin holhous pidemmälle

      Niin siis anteeks siitä.

      Lakeja tein

      Kieltoja hain

      Holhoustako vain?

      Oon rukoillu Jumalaa

      Tuominnu humalan

      Kritiikkiä sain.

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest

      Mähän olen vastuus siit et kaikki eheytyy

      Se on homman ydin että vanhoilliset menestyy

      Sori, jos en vielkää osaa yhtään käyttäytyy

      Yleisö loi roolin ja siihen aion eläytyy

      Kyl se täytyis vissii käydä pikkuhiljaa ripittäytyy

      Ku tein kylmät kristillisille ja menin telkkuu näyttäytyy

      Adoptio-oikeus ei oo ihan kaikille

      Jos en tehnyt sitä selväks, ei ainakaan homoille

      Sori, mä olen pahoillani kaikest

      Jengi eroo kirkosta mielestään ihan aiheest

      Sori twiiteist ja kliseist ja kohuist

      Sanoist ja teoist ja lopuist

      Sori, oikeesti pahoillani kaikest

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest.

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      "Sillä lailla!"

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Siunausta"?

    • Mahtaa_nyt_Räsäsellä

      olla mielihaluna matkata Puolaan, kun Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan
      "Kirkko voitti Puolassa ja hävisi Irlannissa".

      Aivan erityisesti räsäsläisiä miellyttää se, että Duda ja hänen puolueensa ovat maan katolisen kirkon linjoilla ja vastustavat sekä samaa sukupuolta olevien avioliittoa että koeputkihedelmöitystä. Kun Puolan parlamentti vahvisti naisiin kohdistuvan väkivallan tuomitsevan Istanbulin sopimuksen, Duda piti parlamentin ratkaisua vääränä...

      Viikonloppuna kaksi eurooppalaista maata, joissa katolinen kirkko on ollut vahva yhteiskunnallinen voima, otti askeleita eri suuntiin. Irlanti etääntyi kirkon tahdosta, Puola tuli lähemmäs.

      Irlannin kansanäänestyksessä voitti lauantaina liberaali katsomus: 62 prosenttia äänestäneistä kannatti ajatusta, jonka mukaan avioliitto pitää sallia myös samaa sukupuolta oleville.

      Sunnuntaina Puolan presidentinvaalien toisen kierroksen voitti konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen ehdokas Andrzej Duda. Duda ja hänen puolueensa ovat maan katolisen kirkon linjoilla ja vastustavat sekä samaa sukupuolta olevien avioliittoa että koeputkihedelmöitystä. Kun Puolan parlamentti vahvisti naisiin kohdistuvan väkivallan tuomitsevan Istanbulin sopimuksen, Duda piti parlamentin ratkaisua vääränä.

      Irlannin taivallus kohti vapaamielisempää maailmaa on ollut vauhdikasta ja päämäärätietoista. Puola on empinyt ja mennyt edestakaisin.

      Puolan parlamenttivaalit 2011 voittivat keskustaoikeistolainen Kansalaisfoorumi sekä kirkkoa ja konservatiiveja vastaan noussut Palikot-liike. Nyt otetaan askel takaisin.

      Kun Irlanti päätti vuonna 1993, että miesten välinen seksi ei ole enää rikos, mielipidetiedustelujen mukaan vain viidesosa kansasta hyväksyi linjauksen. Pari vuotta myöhemmin järjestetyssä kansanäänestyksessäkin avioeron sallimisen kannalla oli vain niukka enemmistö. Nyt asenteet olivat muuttuneet rajusti.

      Puolan hieman yllättävän vaalituloksen jälkeen arvioijat ovat pohtineet, mikä muuttuu. Puolan presidentillä ei ole samankaltaisia valtaoikeuksia kuin vaikkapa Ranskan tai Yhdysvaltojen presidenteillä.

      Dudan nousu voi kuitenkin pohjustaa lokakuussa järjestettävien parlamenttivaalien voittoa hänen puolueelleen.

      Jos Puolaan nousee parlamenttivaalien jälkeen Laki ja oikeus -puolueen (Pis) johtama hallitus, maa palaa tilanteeseen, jossa se oli kymmenisen vuotta sitten. Silloin Pisillä oli sekä pääministerin että presidentin paikat. Pääministerinä oli Jarosław Kaczynski ja presidenttinä hänen kaksoisveljensä Lech Kaczynski.

      Puolan talous on vetänyt Euroopan heikohkoon taloustilanteeseen suhteutettuna kohtalaisen hyvin. Jos talouspolitiikkaan tulee muutoksia, niiden päämääränä on ostaa Pisin taakse väkeä, joka ei ole päässyt osille, kun Puolan elintaso on viime vuosina kohonnut.

      Pisin hallinta tarkoittaisi todennäköisesti muutoksia siihen, miten Puola suhtautuu ulkomaailmaan ja millaista Puolan ulkopolitiikka on.

      Duda on toivonut, että puolustusliitto Nato vahvistaisi läsnäoloaan Itä-Euroopassa. Duda ei suhtautumisessaan Venäjään paljon poikkea nykyisen keskustaoikeistolaisen hallituksen linjasta. Vähäinen ero syntyy siitä, että Pis ja Duda toivovat, että Puola ei linnoittautuisi EU:n yhteisen Venäjä-politiikan taakse, vaan harjoittaisi kriittistä linjaansa aktiivisemmin ja omapäisemmin.

      Pis suhtautui jo Kaczynskin veljesten aikaan epäluuloisesti naapurimaahansa Saksaan. Duda toivoo muita Keski-Euroopan maita Puolan rinnalle – muun muassa yksinvaltaisia ja EU-kriittisiä piirteitä nykyhallinnon aikana kerännyttä Unkaria.

      Duda ei ole halunnut Puolaa jäseneksi euroalueeseen, eikä hänen puolueensa ole innostunut Euroopan unionin yhteistyön tiivistämisestä. Tiedossa voisi siis vihdoin olla yksi maa, joka tukisi Britannian pyrkimyksiä löyhentää Euroopan unionia ohjailevia perussopimuksia.

      PÄÄKIRJOITUS 26.5.2015 1:59
      Helsingin Sanomat
      http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1432522191608

      JK.

      Anteeks, täst keskiaikaisesta haipist

      Pakko päästä purnaa jokaisesta aiheest

      Mä olen pahoillani kaikest.

      http://www.voice.fi/viihde/paivi-rasasesta-julkaistiin-parodiakappale-kuuntele/2/67661

      "Sillä lailla!"

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Siunausta"?

    • Näinkö_Päivi_Räsänen

      on sisäministerinä toiminut "avoimmuuden asialla"?

      "Salattu muistio julki – miksi ihmeessä nämä tiedot haluttiin salata suomalaisilta?

      JULKISUUSLAKI

      Korkein hallinto-oikeus katsoi sisäministeriön salauspäätöksen lainvastaiseksi ja velvoitti luovuttamaan rahapelipoliittisen taustamuistion. Ilta-Sanomat julkaisee salaiseksi leimatun asiakirjan sellaisenaan.
      Pyysin vuosi sitten Sunnuntaisuomalaisen toimittajana sisäministeriöltä rahapelimonopoliin liittyviä asiakirjoja. Rahapelejä järjestävät Suomessa yksinoikeudella Veikkaus, RAY ja Fintoto.

      Yksi pyytämistäni asiakirjoista oli talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle laadittu rahapelipoliittinen kokonaiskuvaus. Julkisuuslain mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, ellei toisin säädetä. Sisäministeriö päätti salata muistion.

      Salauksella kyseenalaiset perusteet

      Ministeriön salausperusteet näyttivät hatarilta kuin hullun mieli, joten valitin päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

      Salausperusteet näyttivät hatarilta kuin hullun mieli.

      Lain mukaan salassa pidettäviin tietoihin kuuluvat asiakirjat, jotka liittyvät kansainvälisessä toimielimessä käsiteltävään asiaan. Sisäministeriö vetosi perusteluissaan muun muassa tähän pykälään ilmoittamalla, että Euroopan komissio kävi rikkomusmenettelyä Suomen rahapelimonopolia vastaan vuosina 2006–2013.

      Asiakirjapyynnön tekemisen aikaan elettiin kuitenkin jo kevättä 2014 eli rikkomusmenettely oli jo suljettu.

      ”Yleinen etu vaatii julkisuutta”

      Ratkaisun saaminen kesti alun toista vuotta, ja tuona aikana ehdin vaihtaa työpaikkaa Sunnuntaisuomalaisesta Ilta-Sanomiin.

      Maanantaiaamuna KHO:lta tuli sähköposti, jossa kerrottiin, että salauspäätös oli lainvastainen. KHO:n antamassa ratkaisussa sisäministeriö velvoitettiin luovuttamaan muistio käyttööni. Oikeuden mukaan Suomen rahapelimonopoli on merkittävä asia, joka koskettaa lähes kaikkia kansalaisia.

      Revin kirjeen etusormella auki eteisaulassa.

      – Kysymyksessä on taloudellisesti merkittävä asia, jonka avaaminen journalismin keinoin noudattaa yleistä etua, ratkaisussa kirjoitetaan.

      Pyöräilin sisäministeriöön, jossa vahtimestari luovutti muistion sisältävän kirjekuoren. Revin kirjeen etusormella auki eteisaulassa.

      Ei uutista

      Millaisen muistion vuoksi ministeriö halusi riidellä toista vuotta? Eipä juuri minkäänlaisen.

      Muistiossa kuvataan Suomen rahapelipoliittista kokonaiskuvaa, yksinoikeusjärjestelmän ylläpitämisen edellytyksiä ja toimenpiteitä. Muistiossa ei ollut uutista, eli sellaista tietoa, jota ei olisi julkisuudessa ennen esitetty.

      Tavallisen pelaajan kannalta kiinnostavinta on, että järjestelmää rapauttavien ulkomaisten peliyhtiöiden sivuille pääsemistä ei olla edelleenkään estämässä teknisesti.

      Kiinnostavaa on myös, että sisäministeriö näkee myös valtion liian suuret tuottotavoitteet uhkana yksinoikeusjärjestelmän säilymiselle. Tällä hetkellä rahapelien vuosittainen tuotto on noin 1,1 miljardia euroa.

      Soitin sisäministeriön ylitarkastaja Jukka Tukialle ja kysyin miksi asiakirja salattiin. Hän tunnusti ”6–0-tappion” ja sanoi, että ministeriö halusi olla komission suuntaan varovainen.

      – Rahapeliasiat ovat komission suuntaan herkkiä, hän kommentoi.

      Ratkaisu vaati kuuden hengen konklaavin

      Kuinka paljon sisäministeriön salausleima yhteiskunnalle maksoi? KHO:n mukaan yksittäiselle ratkaisulle on mahdotonta laittaa hintalappua, mutta asiaa pitää valmistella sekä sisäministeriössä että KHO:ssa.

      Posti kuljetti edestakaisin selitykset ja vastaselitykset ja lopulta valituksen ratkaisi viidestä tuomarista ja esittelijästä koostuva konklaavi. Ei ole ilmaista se.

      Tapauksen opetus on se, että hallinnon avoimuuden pitäisi olla sääntö. Ei sellainen asia, jonka edestä pitää tapella toista vuotta oikeudessa. - -"

      Ilta-Sanomat Julkaistu: 27.5. 9:37
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1432651130791.html

      JK. Kannattaa lukea visusti myös tämä päätös kokonaisuudessaan:

      Muu päätös 1355/2015
      Rahapelijärjestelmää koskevan taustamuistion julkisuutta koskeva valitusasia

      Antopäivä: 25.05.2015
      Taltionumero: 1355
      Diaarinumero: 1272/1/14
      Asia Asiakirjajulkisuutta koskeva valitus

      Valittaja Tero Karjalainen

      Päätös, jota valitus koskee

      Sisäministeriö 8.4.2014 SMDno/2014/807

      Asian käsittely sisäministeriössä

      Toimittaja Tero Karjalainen on 20.3.2014 pyytänyt saada sisäministeriöltä sen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle laatiman päätösesityksen ja sitä koskevan taustamuistion.

      Sisäministeriö on päätöksellään 8.4.2014 luovuttanut 21.2.2014 päivätyn päätösesityksen, mutta hylännyt Karjalaisen asiakirjapyynnön siltä osin kuin se on koskenut ministeriössä laadittua 21.2.2014 päivättyä taustamuistiota, joka on otsikoitu "Rahapelipoliittinen kokonaiskuva, yksinoikeusjärjestelmän ylläpitämisen edellytykset ja tarvittavat toimenpiteet" - -.

      http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/muitapaatoksia/muupaatos/1432284064889.html

    • Mahtaa_nyt_Räsästä

      huvittaa!

      Varttilessari Sipilä prosessikaavioineen, iterointeineen ja vatulointeineen on Suomen - toistaiseksi eli Martti Ahtisaaren jälkeen - viimeisin "politiikan Mr. Chance"!

      Faktisesti "keisari ilman vaatteita"!?

      Tämän vaalikauden jälkeisten vaalien jälkeen keskusta tarvitsee jälleen Paavo Väyrystä nostamaan syöksykierteeseen joutuvan puolueen(sa); persuille on yhtä varmasti syntyvä samanlainen tilanne, mutta niillä ei ole (edes) Väyrystä ..

      "Pessimisti ei pety". Tuo on ollut järkevintä, mitä Sipilältä on tähänastisen poliittisen uransa aikana irronnut - ja senkin hokeman & sutkautuksen (häkä)pönttöinsinöörin suuhun kehitti vaalien tiimoilla "aivoriihi", kaiketi teologian ylioppilas Laanisen hautomossa...

      "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla".

      Ks.

      Vanhat poseeraukset pomppasivat pinnalle
      Tänään klo 03:41
      Lupauksista huolimatta hallitus aikoo karsia koulutuksesta kovalla kädellä.

      Sipilä ja Stubb ovat saaneet kuulla kunniansa koulutusleikkauksista.
      Sipilä ja Stubb ovat saaneet kuulla kunniansa koulutusleikkauksista. MATTI MATIKAINEN
      Hallitus aikoo keskiviikkona julkaistun ohjelman perusteella leikata pitkällä aikavälillä opetuksesta, tieteestä ja kulttuurista yli 600 miljoonaa euroa.

      Leikkaukset ovat osa hallitusohjelman liitteen perusteella "julkisen talouden välttämättömiä sopeutustoimia".

      Säästöjä haetaan muiden muassa subjektiivista päivähoito-oikeutta rajaamalla ja peruskoulujen ryhmäkokojen pienentämiseen sekä yleissivistävän koulutuksen laadun parantamiseen myönnettyjä avustuksia leikkaamalla.

      Niin ikään oppisopimuksen laajentamiseen myönnettyihin avustuksiin varattu lisärahoitus poistetaan, ja korkeakoulujärjestelmän kustannustehokkuutta halutaan parantaa sekä korkeakouluverkkoa "rationalisoida". Opintotuesta halutaan pitkällä aikavälillä säästää 150 miljoonaa euroa.

      Some syttyi

      Keskiviikkona julkaistu ohjelma ei aivan vastaa vaalien alla tehtyjä lupauksia, joiden perusteella kaikki hallituspuolueet - keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset - eivät ainakaan avoimesti osoittaneet leikkaushaluja.

      Keskusta linjasi, että "Suomesta on tehtävä luovuuden, osaamisen ja uusien oppimisympäristöjen mallimaa". Kokoomus taas halusi "kääntää suomalaisen osaamisen uuteen nousuun".

      Tuleva pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja uusi valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) menivät jopa antamaan koulutuslupauksen Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) kampanjassa.

      Maaliskuun lopulla Stubb hymyili kampanjan Facebook-sivuilla julkaistussa kuvassa peukalo pystyssä luvaten, ettei koulutuksesta leikata. Sipilä taas poseerasi huhtikuun alussa käsissään lappu, jossa luvattiin, ettei opintotukea heikennetä.

      Toisin kävi. Sosiaalisessa mediassa parin kuukauden takaiset kuvat lähtivät uudelleen kiertoon. Niistä pääsivät muistuttamaan muiden muassa oppositioon jääneet puoluejohtaja Ville Niinistö (vihr) ja Paavo Arhinmäki (vas).

      Keskiviikkona Sipilä sanoi Iltalehdelle, että neuvotteluissa löydettiin koulutuksen kannalta "tasapainoinen ratkaisu".

      - Kyllä se kipeä päätös oli, että sieltä joudutaan jotain leikkaamaan, mutta muuten ei tasapainoista kokonaisuutta saatu aikaan.

      Kuvista kertoi keskiviikkona Ilta-Sanomat.

      KALLE JOKINEN
      [email protected]

      LUE MYÖS
      "Ei leikata enää" - Uuden opetusministerin takki kääntyi 4 viikossa täysin

      Iltalehti 28.5.2015 Tänään klo 03:41
      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015052819766055_uu.shtml

    • ja_sitten_me_naurettiin
    • Kyllä_nyt_kelpaa_olla

      Päivi Räsänen!

      Koulutukseen kohdistuvat leikkaukset ja sisäisen turvallisuuden tilanne huolestuttavat

      Hallitusohjelma sisältää runsaasti kannatettavia esityksiä ja tavoitteita, joita myös Kristillisdemokraatit ovat esittäneet. Pidän myönteisenä sitä, että hallitukseen nimetään perheministeri, vaikka erityisiä lapsiperheitä tukevia esityksiä ei ohjelmasta löydykään.
      Talouden tasapainottaminen ja leikkaukset ovat välttämättömiä, mutta koulutukseen kohdistettujen leikkausten kokoluokka on yllättävä, koska kaikki puoluejohtajat lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta leikata.

      Sisäisen turvallisuuden määrärahoihin esitetään vain 50 miljoonan euron lisäystä. On hämmästyttävää, että kaavailtu lisäys on noin puolet pienempi kuin mitä kaikki puolueet yhdessä sopivat parlamentaarisessa työryhmässä ennen vaaleja. Kun hallitus esittää vielä toimintamenosäästöjä kaikille hallinnonaloille, edessä näyttää olevan poliisin, rajavartiolaitoksen ja pelastustoimen henkilöstön vähentäminen. Toivon, että uusi hallitus harkitsee tarkkaan, minkä arvon se antaa suomalaisten arjen turvallisuudelle.

      Puheenjohtaja
      Päivi Räsänen
      Kristillisdemokraatit
      Kannanotto 27.5.2015
      http://www.paivirasanen.fi/2015/05/tiedote-rasanen-koulutukseen-kohdistuvat-leikkaukset-ja-sisaisen-turvallisuuden-tilanne-huolestuttavat/

      JK. Ja kyllä meitä sitten nauratti, kun rauhansanalaiset ja katoliset stubbaavat tekemään "kipeitä leikkauksia" - ja ihan ilman koodeita....

      "Sillä lailla!"

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Siunausta"?

    • Sitä_saa_mitä_tilaa

      Päivi Räsänen jättää kristillisten puheenjohtajuuden – Essayah ilmoittautui kisaan

      Kristillisdemokraattien puheenjohtaja vaihtuu ensi elokuun puoluekokouksessa, sillä Päivi Räsänen ei aio enää asettua ehdolle. Räsänen jatkaa kuitenkin puoluejohtajana puoluekokoukseen saakka.

      Ennakkosuosikki Räsäsen seuraajaksi on kansanedustaja Sari Essayah, joka aikoo asettua puheenjohtajaehdokkaaksi.

      "Olen käytettävissä", Essayah sanoo.

      Räsäsen päätökseen vaikuttivat ennen kaikkea puolueen vaalitappio eduskuntavaaleissa ja jääminen oppositioon.

      "Oleellista tässä on se, että puolue tavoitteli eduskuntavaaleissa vaalivoittoa. Tavoitteemme oli pystyä jatkamaan hallitusvastuussa", Räsänen sanoo.

      Räsänen on johtanut kristillisdemokraatteja kymmenen vuotta, vuodesta 2004 lähtien. Päätös ei ollut yllätys, sillä Räsänen oli puheissaan viestittänyt luopuvansa paikastaan, jos vaaleissa ei tule menestystä.

      Oppositioon joutuminen ratkaisi päätöksenteossa, Räsänen sanoo.

      "Sinänsä minulla ei olisi ollut intoa ja virtaa jatkaa, mikäli olisimme onnistuneet pitämään puolueen paikkamäärän ennallaan ja jos olimme hallitusvastuussa."

      Puolueen sisällä viriteltiin puoluejohtajavaihdosta jo viime kesänä. Tuolloin Essayah ilmoitti olevansa Räsäsen puheenjohtajuuden takana.

      Viime kesän ratkaisu oli aivan oikea, Essayah sanoo.

      "Vaikka lopputulos ylimääräisestä puoluekokouksesta olisi ollut mitä, olisi se repinyt väistämättä puoluetta."

      Kesän kapinamielialasta huolimatta puolue sai tehtyä varsin hyvän vaalikampanjan, Essayah kiittelee. "Itse ajattelen niin, että oli äärimmäisen tärkeää, että puolue eteni sen proseduurin mukaisesti, mikä puolueessa on käytössä, eikä vaihdettu puoluejohtajaa kesken kauden."

      Räsänen sanoo, että nyt on oikea aika vaihtaa johtoa.

      "En lähtenyt hallituksesta kesken kauden, enkä luopunut puheenjohtajuudesta myöskään viime kesänä kesken kauden", Räsänen sanoo.

      Räsäsen mukaan hänelle itselleen oli viime kesänä itsestään selvää, että hän veisi kaksivuotisen puheenjohtajuutensa loppuun saakka.

      "Mutta totta kai ratkaisuun vaikuttaa myös se, että meillä on eduskuntaryhmässä hyviä ehdokkaita puheenjohtajaksi. Se on yksi oleellinen asia."

      Essayah voi hyvin saada rinnalleen muita ehdokkaita.

      Kaikki kristillisten kansanedustajat ilmoittavat harkitsevansa omaa ehdokkuuttaan.

      Kristillisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman aikoo kertoa oman ratkaisunsa heinäkuun puoliväliin mennessä.

      "Sinänsä Räsäsen päätös ei tullut yllätyksenä, mutta kun tieto tuli, on vähän haikeakin mieli. Itse aion tarkkaan arvioida, kuka parhaiten veisi puoluetta eteenpäin. Sinänsä olisi eduksi, että kyse on istuvasta kansanedustajasta", Östman sanoo.

      http://www.hs.fi/politiikka/a1433123730655?ref=hs-art-lue-seuraavaksi-1

      "Sillä lailla!"

      https://www.youtube.com/watch?v=HPjC6hyKnqU

      "Siunausta"?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe