katsokaa ollaoleva linkki, siinä muutama järjettömyyden muippu mitä kepulit touhuaa ja lisäksi, jokaisessa kunnassa missä keput on johtavassaroolissaniin kaikissa näissä kunnissa veronmksajia huijataan valehtelemalla suoraan luvataan kaikkea mitä veronmaksajat haluaa mutta päätöksen teossa asiat käännetään aina täysin päälaeleen ja lopuksi on niin että keput hyötyy ja muukansa vikisee.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13540476
Tällaista paskaa keskusta ajaa TUULIVOIMASTA
2
<50
Vastaukset
- Kepulit
Puoluejohtajia mukana uusiutuvien lobbauskampanjassa – vaaliraati ihmettelee
Ympäristöjärjestöjen ja uusiutuvan energia-alan rahoittama Energiaremontti2015-kampanja vaatii Suomen energiajärjestelmän muuttamista kokonaan uusiutuvilla energialähteillä toimivaksi vuoteen 2050 mennessä – ja sähkön ja lämmön tuotannossa jo aikaisemmin, vuonna 2035.
Kampanjavetoomukseen on yhtynyt vaaliehdokkaita kaikista puolueista, ja puoluejohtajista mukana ovat ainakin keskustan Juha Sipilä, kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, vihreiden Ville Niinistö ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.
Sipilän ja Räsäsen osallistumista hankkeeseen on ihmetelty, koska he äänestivät joulukuussa eduskunnassa Fennovoiman ydinvoimaluvan puolesta. Sipilä sanoi Talouselämän vaalitentissä myös, että hänen kantansa ydinvoiman jatkorakentamiseen Olkiluoto 3:n ja Pyhäjoen jälkeen on avoin. (Keskusta hyväksyy energiapoliittisessa ohjelmassaan myös Olkiluodon nelosreaktorin.)
Myös kampanjassa mukana olevien yritysten ja etujärjestöjen roolia on ihmetelty, koska ne voivat hyötyä suoraan valtion tukiaisista, joita energiaremontin toteuttaminen vaatisi.
15. kysymys vaaliraadille kuuluu seuraavasti:
"Mitä mieltä olette siitä, että puoluejohtajat osallistuvat Energiaremontin kaltaiseen lobbauskampanjaan samaan aikaan kun he tukevat ydinvoiman lisärakentamista? Entä miten realistisena pidätte sitä, että kaikki Suomessa käytetty energia voitaisiin tuottaa sataprosenttisesti uusiutuvilla kampanjan ilmoittamassa aikataulussa?"
http://www.talouselama.fi/vaalit/vaalitebatti/puoluejohtajia mukana uusiutuvien lobbauskampanjassa vaaliraati ihmettelee/a2300955 - keputapaamaaseudun
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264048Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993524TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292411Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372309- 1382061
- 551906
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201791Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81505Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21393Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi191290