Bäckman on ylistänyt venäläistä Aleksandr Duginia nykyvenäläisyyden ja Euraasian imperiumin merkittävimmäksi tulkiksi, ja Suomen Kuvalehti on kutsunut Bäckmania Duginin opetuslapseksi.
Duginia on kutsuttu putinismin pääideologiksi, Krimin miehityksen "aivoiksi" ja hän ihannoi fasistisia ajatuksia, kuten vapauksien sammuttamista ja ideologista valtionjohtoa Putinin alla. Hänen varhaisissa teksteissään "hänen" ideoidensa muotoilut ovat lähellä Natsi-puolueen ideoita.
Hän on myös kopioinut ajatuksia ja tyyliä suoraan natsismista. Hän on näin pyrkinyt muotoilemaan "Venäläistä Fasismia" ja sen ideoita. Dugin kuului jo nuoruudessaan natsismia ihannoivaan "SS:n Musta Järjestö" salaseuraan ja kannatti antikommunismia.
Johan Bäckman Natsi
13
<50
Vastaukset
- informaattori
Saamiemme tietojen perusteella perusteella nimim. Koroljov = Bäckman.
- Koroljov
Minä olisin kyllä näissä hommissa pätevämpi toimija kuin Bäckman, jota olen lukemattomia kertoja kritisoinut (ja jota moni kollega on epäillyt suorastaan agent provocateuriksi ja kaksoisagentiksi -- tiedä häntä sitten). Mutta meidän vanhojen aika taitaa olla ohitse...
- Halla-Allah
Koroljov kirjoitti:
Minä olisin kyllä näissä hommissa pätevämpi toimija kuin Bäckman, jota olen lukemattomia kertoja kritisoinut (ja jota moni kollega on epäillyt suorastaan agent provocateuriksi ja kaksoisagentiksi -- tiedä häntä sitten). Mutta meidän vanhojen aika taitaa olla ohitse...
No miksi sinä ylipäätään enää käyt taistelua tuon fasistisen diktatuurin puolesta kun itsekin ymmärrät ettei nyky-Venäjää kulisseissa johtavan äärinationalistisen ja -rasistisen mafiaklikin arvot ja omasi (= nostalgisen Neuvostoliiton) lainkaan kohtaa?
Tai tiedänhän minä sen. Et voi olla osa äärioikeistodiktatuurien vastaista globaalia kansanrintamaa koska pelkäät henkesi puolesta. Putinin takana seisova duginilainen uusnatsiverkosto murhaa sinut ellet ulise lammasmaisesti heidän solidaarisuuden ja ihmisyyden vastaisia laulujaan.
Etkä sinä tietenkään ole Bätmäniä parempi hommissasi koska sinua kalvaa kaiken aikaa epäilys. Äärioikeiston käsinuken toimintaperiaate nro. 1 on: Kuoleta tunteesi!
- Carl-Henrik
Ääliömäinen kirjoitus monellakin tapaa, mutta tartun nyt vaan tuohon väitteeseen Krimin "miehityksestä". Siellä järjestettiin kansanäänestys jossa yli 95% kannatti liittymistä Venäjään. Ilmeisesti kansan ylivoimaisen enemmistön tahdon mukaan toimiminen on väärin ja demokratian vastaista vai?
Jos Suomessa järjestettäisiin kansanäänestys Nato-jäsenyydestä, yli 95% kannattaisi jäsenyyttä ja Suomi liittyisi Natoon, väittäisitkö silloinkin että Nato on "miehittänyt" Suomen? Vai olisiko kyse demokraattisesta päätöksestä?
Tai ehkä suomalaisiin äänestyksiin tulisikin suhtautua epäilevästi, kun äänestämäänkin pääsee näköjään useampia kertoja: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1429143415650.html- Vallankaappari
Krimillä järjestetty kansanäänestys on problemaattinen sikäli, että 1) Se järjestettiin lähinnä Sevastapolissa (missä pro-venäläisiä on eniten alueella), 2) YK:n ja ETYJ;n tarkkailijoita ei päästetty valvomaan vaaleja.
- Balle_Ramstedt
Krimillä järjestetty kansanäänestys on problemaattinen ainoastaan sikäli, että sen lopputulos ei miellyttänyt EU-USA -akselia. Ei siinä muuta problematiikkaa ole. ETYJ itse ei suostunut lähettämään tarkkailijoita alueelle vaikka pyydettiin. ETYJ:n toiminta on toki ymmärrettävää, sillä se mahdollisti äänestystuloksen sivuuttamisen länsimaisessa keskustelussa.
Kansan tahto kuitenkin toteutui, toisin kuin ns. demokraattisissa länsimaissa. Siitä ei voi kuin onnitella krimiläisiä. Olisipa meilläkin joskus asiat yhtä hyvin. Tai "huonosti". - Koroljov
Balle_Ramstedt kirjoitti:
Krimillä järjestetty kansanäänestys on problemaattinen ainoastaan sikäli, että sen lopputulos ei miellyttänyt EU-USA -akselia. Ei siinä muuta problematiikkaa ole. ETYJ itse ei suostunut lähettämään tarkkailijoita alueelle vaikka pyydettiin. ETYJ:n toiminta on toki ymmärrettävää, sillä se mahdollisti äänestystuloksen sivuuttamisen länsimaisessa keskustelussa.
Kansan tahto kuitenkin toteutui, toisin kuin ns. demokraattisissa länsimaissa. Siitä ei voi kuin onnitella krimiläisiä. Olisipa meilläkin joskus asiat yhtä hyvin. Tai "huonosti".USA:n dominoima länsi menetti moraalisen pääomansa hyväksymällä ilman muuta Kosovon (nykyisin Euroopan suurin USA:n sotilastukikohta) eroamisen Serbiasta. Sitä korttia Venäjä on käyttänyt oikeutetusti Etelä-Ossetiassa, Abhasiassa, Krimillä ja nyt Donetskin ja Luganskin tasavaltojen tapauksessa.
- pioneeri1
jos joku fasistiltä ja maanpetturilta repi munat pitä palkitaa Mannerheimin ristillä.
- Koroljov
Ei Bäckmania koskaan "panna pois", koska hänellä on Boris Špigelin kaltaisia vaikutusvaltaisia sponsoreita. Sukupolvensa aitona tuotteena Bäckman on osannut verkostoutua. Minä vanha piruparka sen sijaan en... No sehän on ajan suurten tapahtumien näkökulmasta herttaisen samantekevää. Putin voittaa joka tapauksessa, Dugin on oikeassa, ja Euraasia toteutuu.
- Nitup_Rimidalv
Bäckman on pohjimmiltaan ihan ok. Harmillista vaan että on valinnut julkiselle toiminnalleen lähes siitoinmaisen karnevalistisen linjan. Näin toimimalla hän on tehnyt asialleen paljon hallaa Suomessa.
Ja jos Koroljov ei ole Bäckman vaan joku vanhempi tyyppi, lienee syytä pelätä, että kyseessä on vanha marxisti-natsisti-mikälie joka-aateen aktivisti "Kalmankenkku". Toivottavasti ei sentään.- JohanHalla-aho
Ai että jos ei ole? Luuletko todella että jollain Donetskin kansantasavallan tiedotusministerillä on aikaa trollailla Suomi24-palstalla?
- pioneeri1
tätä bäckmania pitää jo kauvan sitten laita kaltereiteen taakse, ei voi maanpetturit kävellä vapalla jalla.
- Sisurov
'korol ljov = kuningas leijona' valerohvessori bjakamies (bjaka=paha) aikoinaan joutuu vielä leijonien tvorcaan = linnaan makaamaan valkoiseen pitkähihaiseen paitaan puettuna käpälät taakse käärittyinä, siihen kait irvistelyt loppuu, oikeudenmukaisuus voittaa joka tapauksessa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326421Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113950Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e593621TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373196- 1712522
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261990Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne451781Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111660Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281629