Tästä toivoa lasta yrittäville!
Kaksi vuotta yritettiin. Aluksi löysin rantein, sitten intensiivisesti. Olimme aloittaessa M25/N30.
Pääsimme siihen kunnalliseen putkeen. Kului kuukausia, ensin hormonipillereitä, sitten inseminaatioita. Sperma oli OK, jopa hyvää. Mitään syytä ei löytynyt, eikä juuri etsitty. Varmaan pari vuotta vierähti, henkisesti vähän rankaa kun panemisestakin tehtiin tilastotiedettä. Vaimo koitti järkeillä oikeat tunnit, piti jalkoja ylhäällä, saunakielto, ei saanut polttaa tai juoda yms yms. Munasolut oli ultrattu, koitettiin laskelmoida niiden kypsymistä ja irtoamista. Yhtenä lauantaina oltiin venemessuilla, kello löi ja käytiin mesukeskuksen vessassa siementämässä.
Päästiin Tayssiin IVF:ään. Muistaakseni kolme munasolua punkteerattiin ja purkkisiitettiin: yksi huippu, toinen hyvä ja kolmas heikohko.
Paras laitettiin uuniiin ja raskaus lähti. Meni kesken.
Uusi yritys. En ihan tarkkaan muista, mutta sille hyvälle alkiolle sattui jotain ja "huonoin" laitettiin sisään.
Lähti kasvamaan! Terve pieni poikanen syntyi, nyt jo 1,5 vuotta... Silloin oltiin 30/35.
Sen raskauden jälkeen ei käytetty ehkäisyä, ja heti seuraavasta kierrosta vaimo tuli luonnollisesti uudestaan raskaaksi. Syntyi toinen terve pikkupoika!
Tämä nyt tällaisena tsemppinä. Ei kannata masentua nopeasti. IVF on tehokas, mutta ilmeisesti sen kalleuden takia sitä käytetään vasta viimeisenä. Tuli vähän sellainen olo että julkinen terveydenhuolto vain "pelaa aikaa" noiden inssien yms kanssa.
Kova yritys palkittu
2_pojan_isä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326331Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113933Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e583543TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373166- 1692496
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261990Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne451721Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111660Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281619