Ihanaa, Lehtomäki, Ihanaa

Korventakaa

Paula "paskalaki" Lehtomäki tiputettiin kylmästi pois uudesta eduskunnasta. Paula yritti paeta omaa lakiaan karkuun pois maakunnista asettumalla ehdolle näihin vaaleihin Helsingin vaalipiiriin. Hän toivoi, ettei maakuntien tyytymättömyys hänen toimiinsa kantaisi Helsinkiin asti.

Paulalla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia tulla valituksi etenkään hajaasutusalueilla, niin karvaat ovat kustannukset ja vaivat olleet Paulan tyhjänpäiväisestä jätevesilaista tasapuolisesti ympäri Suomen. Eipäs auttaneet Paulan metkut yritykselleen livahtaa Helsingissä eduskuntaan.

Paskalain haju ei Paulasta lähde pesemälläkään pois.

Viimeisetkin uskottavuuden rippeensä Paula tärveli toimimalla Suomi-Venäjä seuran ruskeakielisenä puheenjohtajana. Ei ensimmäistäkään kritisoivaa kommenttia venäläisen tekemisistä. Pelkkää hyväksyvää hymistelyä ja venäläisten myötäkarvaan silittämistä. Siinä meille ystävyyden mallia Paulan tyyliin.

Suomalaisilla ja haja-asutusalueilla on vielä toivoa. Paula pudotettiin eduskunnasta. Jokaiselle ansionsa mukaan. Kiitos suomalaiset!

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ekolaattori

      Hyvä kirjoitus, totta joka sana.

      • nyt-nukkumaan

        Paitsi että laki oli suunniteltu Paavo Lipposen hallituksessa.Ei tuossa aloituksessa nyt taidettu totuutta olla etsimässäkään,muuten vain haluttiin vittuilla.

        Putosi sieltä eduskunnasta kyllä hyvin esimerkillisiäki ihmisiä ,Sasi esimerkiksi.Kenelläkään ei varmaan pahaa sanaa hänestä sanottavana.Kuin myös joku sosdemi mies kaakkois-suomesta.Ei nyt tule nimi mieleen kun itse en ole siltä suunnalta. Tasapuolisuuden vuoksi niillekki pitäis olla ilkeä.

        Mutta Teuvo Hakkartainen jatkaa,se tuntuu niin mahottoman hyvälle.
        Ainaki yksi rehellinen kansanmies edustajana.


    • KUSTAVAAN

      kesKUSTA NOSTAA VIELÄ ENSI VAALEISSA PAULAN SINNE EDUSKUNTAAN SAMOIN KUIN KAUKO JUHANTALON NYTTEN SELLAISTA SE KES-KUSTAN POLITIIKKA ON.

    • työtön1

      Ei kannata surkutella eikä sääliä. jouti jo pois ja menköön tuki paikalle kaupungin oikeisiin hommiin jossa äkki rikastuu 800 eur / kk palkalla

      • Ei.bobrikoville

        Paula saa hyvän sopeutuseläkkeen kun on ehtinyt ajautua todellisesta työnteosta kauas maailmaan kuin pikku, pikku Lauri, ei kun Paula. Oikein mieltä sykähdytti kuulla venäjälipojan tippumisesta


    • olis-kirveellä-töitä

      Helsinkiläiset ovat viisaita kun eivät äänestäneet Paula Lehtomäkeä. Yksikin kepulainen Helsingistä eduskuntaan on liikaa. (Olli Rehn!) Katsokaa mitä kepu on saanut aikaan esimerkiksi Kainuussa. Talvivaara rikokset on pyyhitty syrjään ja samat tyypit on taas valittu jatkamaan rikoksiaan!

      • vittumaista-porukkaa

        Joo,kyllä olet ihan oikeassa .Suomessa ei kenenkään kannata mitään yrittää,ei Kainuussa eikä Helsingissä. Suomalaiset on niin perkeleen kateellista porukkaa,että kaikki työpaikat vaan ulkomaille.Kuolkoon nälkään koko helvetin valittajat.
        Hautausurakoitsijat sitte ainaki täystyöllistettyjä.


      • tulipahansanottua

        Kainuussa ja muuaklla suomessa on koitettava jotakin yrittää,vaikka sitte kaivoksia.
        Jonku pitää raapia toimeentulo Helsingissä olevalle tyhjänpäiväiselle paperinsiirtelyporukalle.
        Ja mamuille tietenki.Ei nekään pelkällä hengellään elä.


      • 666-
        vittumaista-porukkaa kirjoitti:

        Joo,kyllä olet ihan oikeassa .Suomessa ei kenenkään kannata mitään yrittää,ei Kainuussa eikä Helsingissä. Suomalaiset on niin perkeleen kateellista porukkaa,että kaikki työpaikat vaan ulkomaille.Kuolkoon nälkään koko helvetin valittajat.
        Hautausurakoitsijat sitte ainaki täystyöllistettyjä.

        niin joo pirun vittumainen


    • kuali

      Jospa nyt pääsis ihmisen mittoihin.
      Veronmaksajien rahoilla söi itselleen järkyttävän ison perseen!
      Ryssän kaalilla pari vuotta niin voi muutama kilo lähteä.

      • entykännytyhtään

        Pettäjän tie on tuskainen - käy harhaan.

        Oli vähän liian ylimielinen tapaus tämä Paula.


      • vokalisti
        entykännytyhtään kirjoitti:

        Pettäjän tie on tuskainen - käy harhaan.

        Oli vähän liian ylimielinen tapaus tämä Paula.

        Vanhat venäjä "tietoiset" Väääyyrynen, Lehtomääki eiivät ole nyt ärsyttämässä, laittaa vähän vokaaleita lisää nimet kuulostavat virolaisilta heh heh....


    • PöljäPekka

      Paula etsii nyt töitä. Vakavasti otettavana vaihtoehtona on paluu Kuhmoon kaupunginjohtajaksi. Täällä hänellä on ystävät. Helppo tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa.

      • me-maksetaan

        alkaa varmaan kaupustelemaan gree rockeja venäjälle. voi tulla kyllä takuu asioiden kanssa ongelmia. siellä tuskin hyväksytään toimimattomia laitteita. eivätkä varmaan maksa 2000e pöntöstä 12000e mutta jos sais sinnekkin "paskalain" niin mitenkähän toimivat vai maksaako suomi nekin viritelmät


    • lötjönen

      Minähän sanoin jo teille monta kuukautta sitten, että Paska Paula ei tule pääsemään täältä Etelästä jatkoon! Ei sitä täällä tunneta! Ämmä kuvitteli, että sama missä vaalipiirissä hän on ehdokkaan niin menee heittäen läpi!! Se on tuo ihminen outo kun antaa kusen nousta päähän ja rupeaa liikoja kuvittelemaan! Tuohan oli siltä aivan suoraa äänestäjien halveksimista!? Ahneella on paskanen loppu ja niin se pitää ollakin!

      • saiansionsamukaan

        Viime vaaleissa,kun Keskustalla oli huono tulos, se ei Paulaa huolettanut pätkääkään. Riemua riitti, kun HÄN ITSE pääsi eduskuntaan.

        Nyt kävi toisin päin. Keskusta menestyi, Paula putosi. ONNEA KESKUSTA!


    • SuoliKuntoon

      Suomi kuntoo, wuuu-huuuuu! Vai mitä, Paskakaivo-Paula?

      Telkkari matkalaukkuun ja kohti uusia pettymyksiä!

      • Peruskansalainen

        Säveltäkää Paulalle uusi laulu. Suomi paskakaivoon, Suomi paskakaivoon!
        Pataässä on kuuluisa Karaoke ravintola Helsingissä, missä Paula voisi käydä lauleskelemassa. Tai letkajaenkka JYTKY JYTKY JYTKY hei nyt kaikki jytkyttämään, paitsi Krista Kosonen.


      • Joze

        Lakihan muutettiin Laasosen toimesta syksyllä, eikä koske lainkaa ei vesistöjen äärellä olevia asumuksia


    • Koulii

      Mikään ei estä Sipilää ŋostamaan paskapaulaa ministeriksi eduskunnan ulkopuolelta... Kauhuskenaario tämmöinen.

      • Huolestunut.viljelijä

        Olisi Sipilältäkin itsemurha jos tuon tekisi. Ei varmaan tule tapahtumaan. Siitä pitävät muut ahneet kepulaiset huolen. Huvittavimpana yksityiskohtana voisi mainita Timo Korhosen uskottelut ministeriksi. Olisi siinä viljelijöillä etujen turvaaja!


      • nyhjäätyhjästä
        Huolestunut.viljelijä kirjoitti:

        Olisi Sipilältäkin itsemurha jos tuon tekisi. Ei varmaan tule tapahtumaan. Siitä pitävät muut ahneet kepulaiset huolen. Huvittavimpana yksityiskohtana voisi mainita Timo Korhosen uskottelut ministeriksi. Olisi siinä viljelijöillä etujen turvaaja!

        ei,ei timo-kopio-korhosta ministeriksi ei missään tapauksessa ja kansanedustajuuskin timolla,tyhjän-nyhjäystä.voi,voi nämäkin viimeiset 8.vuotta timolla,ei mitään saatua aikaan.


      • Kurssalainen

        Jos ei Lehtomäki tai Urpilaisen kaltaset hutiloijat pääse vallankahvaan on siellä muita pyrkyreitä Saarikko, Vehviläinen,


      • Jooseppii
        Kurssalainen kirjoitti:

        Jos ei Lehtomäki tai Urpilaisen kaltaset hutiloijat pääse vallankahvaan on siellä muita pyrkyreitä Saarikko, Vehviläinen,

        Niin Lipponenko sen laati ? Joo o


    • aom

      Paskalaki on kyllä Lipposen hallituksen laatima. Sen valmistelijat olivat RKPn Enestam ja Satu Hassi Vihreistä.
      Enestam jälkeenpäin valitti ,että hän luotti liikaa Satu Hassiin lain valmistelussa.Siitä tuli liian vaativa.
      Googlelta lötyy tietoa.Mutta mitäpä siitä enää,vaalit oli ja meni.

      • Paula-se-oli

        Kyllä se on Lehtomäen Paulan nimikirjoitus, joka vahvisti ja komeilee paskavesi asetuksen vakuutena. Käy vaikka itse lukemassa kansilehdeltä.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110209

        Paula sanoi paskavesiasetuksellen "KYLLÄ ja sen allekirjoitti nimellään ympäristöministerin roolissa. Olisi Paula voinut halutessaan sanoa "EI", mutta Kuhmon flikka halusi jättää puumerkkinsä Suomen haja-asetusalueiden historiaan.

        Loppu onkin jo legendaa. Paula Lehtomäki tullaan muistamaan paskavesi pykälien pykäämisestä koko ikänsä ja ympäri Suomen maan. Tossa yläpuolella kauniisti pelkistetyllä yhdellä lauseella

        "Paskalain haju ei Paulasta lähde pesemälläkään pois."

        Päätöksen tehneen poliitikon täytyy kantaa vastuu teoistaan. Pätee myös Paulaan.


    • 8564

      Minun puolestani voitte olla olla onnelisia Lehtomäen putoamisesta.

      Mutta paskalaki on Paavo Lipposen hallituksen valmistelema laki. Satu Hassi pääasiassa valmistellun lain.

    • HalooKeskusta

      Hyvän eläkkeen Paula saa. Politiikka on kovaa, rapa lentää teki niin tai näin, aina menee jonkun mielestä väärinpäin. Olisiko itsestä parempaan, suoraan koulusta, ei mitään kokemusta työelämästä. Samaan tapaan, kuin käärmettä pyssyyn ajaa Keskusta Kettusta Kuhmossa kesken opiskelun.

    • läksytystä

      Taitaa apukoulu odottaa ikuista opiskelijaa.

      • PöljäPekka

        Suomen ruotsalaiset käyvät meille rahapussin päälle.


    • PöljäPekka

      Paavo Lipponen Hässi Satu

    • Halla-ahon_äänestäjä

      AFGAANI PUDOTTI LIPPOSKAN HELSINGISSÄ

      JOS EI ÄÄNESTETÄ PERUSSUOMEA MEILLÄ ON PIAN HELSINGIN TORIT TÄMÄN NÄKÖISIÄ

      suomalainen tätäkö haluat KUVANVEISTÄJÄ SERGELIN TORI TUKHOLMASSA

      luuletteko että nää tietää kuka on sergel tai välittää???

      http://mvlehti.net/2015/04/24/paivan-kuva-normipaiva-ruotsissa/

      • mustatori

        Apinoiden kokoontuminen.


    • Peruskansalainen

      Paska kaivoon, paska kaivoon, sillä iisti

    • muitatöitä

      en muista milloin olisin ollut hyvillään jostain asiasta.
      mutta tästä mieli KIITTÄÄ.

      politiikka on umpikieroa!
      koko aika tehdään lehmänkauppoja ,anna sinä rahaa minä annan sulle valtaa .

      muistakaapa edustajat että tilille joudutte joka sorkka.
      politikot ei muista kuin laet laatia omaksi hyväksi.

      ONKO ELÄKELAKI KAIKILLE SAMA !
      KUKA SAA ISTUMISESTA N;7000e kk PALKKIONA ELI EI VEROTETA .

      tubbi sanoo että työtä 24/7 vuorokaudessa .
      väittääköhän että hän ei nuku . muutkin tekee oikeaa työtä OIKEASTI ja maksaa kaikesta VEROT.

    • ympyminis

      Eikö se ollut ympäristö ministeri paula kun runnoi väkisin talvivaaran käyntiin ja sai samalla muutaman miljoonan apurahan osakkeissa kelpaa nyt huilailla eläke juoksee lisäksi ettei vaan jäis työttömäksi..

    • Lörtsyvaara

      Paula Vartiuksesta tulee ja kaivauttaa uraanit lörtsyvaarasta. Pistäkää kaikki eurot likoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1890
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1499
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      89
      1279
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1190
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      999
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      952
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      915
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      106
      872
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      47
      713
    Aihe