MOT:n juttu Naton kumppanuussopimuksesta on todella huolestuttava, sillä ensinnäkin Naton joukot voivat käyttää Suomen aluetta hyökkäyssotaan ilman poliittista suostumusta. Käytännössä sopimus on riittävän samankaltainen kuin Naton täysjäsenyys, joten sopimusta noudatettaessa Suomen asema on heikompi kuin täysjäsenyydessä. Täysjäsenyydessä kuulumme mukaan Naton organisaatioon ja tiedämme paremmin asioista, sekä voimme osaltaan vaikuttaa asioihin. Tämä puuttuu kokonaan sopimuksesta.
Ketkä oikein asiasta tiesivät? Pakostakin sopimuksen allekirjoittamisesta tiesivät:
1) Tasavallan presidentti Sauli Niinistö (KOK)
2) Pääministeri (Taisi olla vielä silloin) Jyrki Katainen (KOK), erosiko tämän vuoksi?
3) Puolustusministeri Carl Haglund (RKP)
Kaikilla edellä mainituilla on halua edetä Naton suuntaan, vaikka he tietävät ettei suomalaiset sitä halua, eikä se menisi eduskunnassa läpi. Vaikuttaa salaliitolta, mutta todisteet tietenkin puuttuvat ja allekirjoittajaksikin on valittu politiikan ulkopuolinen henkilö. Erityisesti asiaa olisi tutkittava vieläkin perusteellisemmin.
Asia on sen verran tärkeä, että jopa uudet vaalit voisivat tulla tarpeeseen, kunhan vastuut on selvitetty perusteellisesti.
Ihmettelen kovasti, ettei asiasta ollut mitään YLE:n uutisten päälähetyksessä heti MOT:n jälkeen ja ihmettelen myös miksi ohjelma lähetettiin vasta vaalien jälkeen.
MOT Nato kumppanuussopimus
7
116
Vastaukset
- SuomenKaatajat
Tuo allekirjoittaja asia on sikäli mielenkiintoinen, ettei sopimuksen allekirjoittaneella henkilöllä ole valtaoikeuksia edustaa Suomea, joten kaiketi teoriassa sopimus on sinällään mitätön.
Allekirjoittaja tulisi kuitenkin saattaa valtakunnan oikeuteen syytteenä maanpetos, koska on esiintynyt Suomen nimissä. - eduskuntavalvoo
Suojelupoliisi tutkimaan valtiojohdon toimia
9.2.2015 21:53 Timo Isosaari 61 kommenttia ilmoita asiaton viesti
IPUn toimesta suomennetun NATOn isäntämaasopimuksen nojalla on tehty tiettävästi useita tutkintapyyntöjä Suomen valtiojohdon toiminnan laillisuudesta sen valmistelussa ja toteutuksessa. Suojelupoliisin lähettämän tiedoksiannon mukaan tutkinnanjohtaja on nimetty.
Tutkintapyynnöissä on pyydetty selvittämään, onko valmisteluissa noudatettu perustuslakia ja Suomen voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia, kuten esim. Pariisin rauhansopimusta. Asiasta käytössä olevan dokumentaation perusteella laki- ja sopimusrikkomukset ovat ilmeisiä.
Näiden lainkohtien noudattamatta jättämisen rikosnimike on valtiopetos.
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186628-suojelupoliisi-tutkimaan-valtiojohdon-toimia
____________________
Ja miksi ohjelma tuli nyt vasta vaalien jälkeen:juuri siksi. - Länsituulisaapuijälleen
No hommataan sopimuksiin vielä mukaan se viides artikla, niin ei jää mitään puuttumaan. Valtakunnassa kaikki hyvin ja turvallisuus taattu.
Isänmaallista toimintaa ja vastuunkantoa maamme turvallisuudesta.- salaisetsopimukset
On mielenkiintoista katsoa vaietaanko tämäkin asia niinkuin monet
muutkin väärät sopimukset, esim, EVM kenen oikeustajuun mahtuu että
meidän varojamme siirretää yhtiölle joka on syytesuojattu,
ja voi vaatia lisää jatkuvasti.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77897-evm-sopimus-allekirjoitettu-ja-velkaministerio-osakeyhtio-perustettu
En viitsi kopsata enempää koska tästä on täällä kirjoiteltu paljonkin,
mutta käy lukemassa jos kiinnostaa,
valtamediat vaikenee tästäkin. - epäilenettei
Johtaako tämä johonkin oikeustoimiin?
- miksineeipuutu
Olisi kyllä syytä tutkia moniakin vääryyksiä, toivottavasti tutkitaankin.
Ei ministereillä ole mitään valtuuksia tehdä lainvastaisia päätöksiä,
miksi eduskunta ei puutu niihin vaikka se on yx eduskunnan tehtävistä,
siellä on oikein sitä varten palkatut lakimiehet.
- setsi
Mihin Suomi tarvitsee 200 kansaedustajaa valvomaan etujamme kun tärkeät valtiosopimukset ja päätökset tehdään pienessä piirissä "isänmaan edun nimissä"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62988
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla313911- 60790
- 55693
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96613- 25592
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46591- 57590
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14548