Savonlinnan Nojanmaanlahti jäistä vapaa 20.4.15

Ajattelija616

Savonlinnan Nojanmaanlahti oli jäistä vapaa 20.4.15. Suurimman osan elämästään Savonlinnan lähistöllä viettäneen anoppini mukaan jäät lähtevät Savonlinnan seudulla järvistä yleensä vasta äitienpäivän tienoilla eli toukokuun puolivälissä. Eli jäät ovat tänä keväänä lähteneet ainakin Nojanmaanlahdelta melkein kuukauden normaalia aikaisemmin.

Ilmatieteen laitoksen sivujen mukaan pysyvä lumipeite on talven ja kevään 2014-2015 osalta hävinnyt 19.4.15 myös Oulun Oulunsalon Pellonpäästä ja 20.4.15 myös Ilomantsin Mekrijärveltä. Ilmatieteen laitoksen lumensyvyyskartan mukaan 20.4.15 klo 9 lunta oli Etelä- ja Keski-Suomessa ainoastaan Pohjois-Karjalan itä- ja pohjoisosassa sekä Pohjois-Savon ja Kainuun rajamailla. Ahvenanmaalle annettiin 20.4.15 ruohikkopalovaroitus. Johtunee varmaan siitä, että siellä oli lunta viimeksi helmikuun alussa eikä siellä ole kyllä pahemmin viime aikoina satanutkaan.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        2
        14871
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3069
      3. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3065
      4. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3064
      5. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3056
      6. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3055
      7. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3055
      8. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3054
      9. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3054
      10. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3050
      Aihe