Myyräkuume

virolaisenpotilas

10.12.2014 minulle nousi korkea kuume. Sitä sitten podin useita päiviä. Muita oireita ei juuri ollutkaan. Yöllä kuume nousi korkealle, sitten laski normaaliksi. Kylmähorkka iski päälle. Turkishaalari päälle ja peiton alle. Tärinä ei helpota. Googletin oireet etsiessäni syytä taudilleni. Minulla täytyy olla myyräkuume vakuutuin. Menin ensiapuun, jossa kerroin epäilyni taudista. Verikokeisiin komensivat. Labran tulokset todistivat, sairastan myyräkuumetta. Aika oli varattu työterveyshuollon lääkärille. Yrittäjänä minulla on työterveyssopimus ko. palveluista. Menin sovittuna aikana työterveyshuollon lääkärin vastaanotolle. Tuttu lääkärimme oli sairastunut aivokasvaimeen, joten hänellä oli sijainen. Nuorehko Eestiläinen mieslääkäri. Alkajaisiksi totesi, että myyräkuume on pois suljettu vaihtoehto tapauksessanne. Kysyin, että minkäköhän vuoksi. Sanoi, myyräkuumetta sairastetaan vain kesällä. Lekurilla oli kaikki koetulokset edessään. Sekin labratulos, joka vakuutti kyseessä olevan myyräkuumeen. Korvienvälinen asennoituminen meni tässä tapauksessa lääketieteen tosiasioiden edelle. Vai oliko kyseessä virolaisen miehen logiikka?

17

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minullakin

      oli kerran kova myyräkuume, sitten sain sellaisen mutta ei se niin kiva otus ollutkaan... kyllä se menee ohi, hankkii mieluummin kissan tai koiran...

      • örveltäjänohittanut

        Netissä roikkujat, yhteiskuntaluuserit eivät koskaan sairasta mitään. Sama pätee alkoholisoituneille torien örveltäjille. Ei sairauksia.


      • asdgjkf

        Örveltäbänohittanut puhui asiaa mutta unohti yhden taidin. Moni noista on kuitenkin pässinpää narsisti.


      • virolaisenpotilas

        Joo. hullu olen vaan en tyhmä.


    • paksusuoli

      No kun nyt vauhtiin pääsin niin kerron eräästä paksusuolen tähystyksestäni. Keventääkseni omaa mielentilaani ja hoitavan henkilöstön asennoitumista laskettelin sujuvasti: " Nyt asennoidun tulevaan operaatioon unohtaen heterouteni". Kaikki meni hyvin pari metriä. Sitten avasin suuni ja kerroin syöneeni lakkahilloa jäätelön kanssa pari päivää sitten. En uskaltanut sitä aiemmin kertoa kun pelkäsin, että jättävät tähystämättä. Maalaisjärjelläni uskoin siemenien olevan vain lääkärin kannalta epäilyttäviä kasvaimen alkuja. Vielä mitä. Tukkivat heti alkuunsa imurin suuaukon. Sitten vain painettiin eteenpäin ilman imuria. Paine vatsassa kasvaa ja kipu käy sietämättömäksi. Huudan perkelettä vaikka normaalissa elämässä en kiroile. Oma vika kun en lukenut ohjelappua ja sitä noudattanut.

      • molorunoilija

        Sellaiselta tuntuu naisesta, kun työnnät naisen hanuriin moloasi


      • virolaisenpotilas

        Otan osaa. Siitä puhe, mistä puute.


    • kuumerunoilija

      Jos oikein muistan, kun kerran sairastaa myyräkuumeen, toista kertaa ei tule

      • myyräkuume

        Näin se on. Kun kerran sairastaa myyräkuumeen se ei uusi. Kun olin sairastanut myyräkuumeen heti oitis olivat sukulaiset kimpussa. Jokaisen halkoliiteri piti putsata keväisin jne... Tajusin tässä olevan markkinaraon. Kerroin olevani käytettävissä. Hinta 100 euroa/h Alv. Hinta ammattiosaamiselleni oli kova, siksi sopiva taksoitus.


    • Allekirjoittanella oli myyräkuume Marraskuuun lopussa vuonna 2010. Kuume, oksentelu, ripulointi ja munuaisten stoppaaminen aiheuttivat kuivumisen, metabolisen asidoosin ja sepsiksen, joihin myös lähes kuolin. Käytännössä olin ilman elintoimintoja n minuutin, kunnes sydämeni saatiin uudestaan käyntiin. Sairaalassa olin kolme päivää letkuissa ja piuhoissa, kunnes kotiuduin. Kaiken kaikkiaan toipuminen vei kaikista jälkitaudeista noin 2 vuotta.

      Suomessa myyräkuumeeseen sairastuu vuositasolla n 6000 ihmistä. Kuolleisuus on n 1 promillen luokkaa ja yleensä taustalla on lisäksi jokin perussairaus. Tauti kohdistuu munuaisiin ja joskus se voi aiheuttaa pysyvän munuaisten vajaatoiminnan ja tarpeen dialyysihoidolle. Usein sairaudesta jää lievä munuaisten vajaatoiminta, joka kuitenkin voi korjaantua ajan kuluessa, jos potilas ymmärtää noudattaa oikeanlaista ruokavaliota ja välttää munuaisia kuormittavia tekijöitä.

      Jostakin tuntemattomasta syystä tauti on yleensä vakavampi miehillä kuin naisilla. Tautiin sairastutaan, virolaisen lääkärin väitteestä huolimatta, yleensä syksyllä, talvella tai keväällä, sillä silloin tautia levittävät metsämyyrät hakeutuvat ihmisasutusten piiriin, kuten liitereihin, vajoihin, aittoihin, kesämökeille, jne. Tartunta tapahtuu ilmateitse, kun ihminen hengittää myyrän virtsalla saastuttamaa pölyä, jonka välityksellä Puumala-virus päätyy keuhkoihin ja sieltä verenkierron mukana aina munuaisiin. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen, eikä mitään eristyksiä tarvita. Tartunta voidaan todeta Puumala-pikatestillä (antaa n 90% varmuuden) ja veriviljelyllä (100% varmuus).

      Oireet myyräkuumeessa voivat olla moninaisia. Yleisimpiä ovat flunssainen olo, lihaskivut, kuume, niskan jäykkyys, virtsaumpi. Myös erilaisia näköhäiriöitä (kaksoiskuvia, ym) on ilmoitettu. Joskus taudin voi sairastaa "oireettomana", eli lievillä vilustumisoireilla ja hermosto-, ym oireet voivat ilaantua myöhemmin, jolloin niitä ei ehkä osata yhdistää aiemmin sairastettuun myyräkuumeeseen (jota ei koskaan ole diagnosoitu). Puumala-pikatestiä ei oteta automaattisesti jokaiselta flunssa- ja nuha-kuumepotilaalta, koska se olisi järjetöntä rahan haaskausta, sillä yleisoireet sopivat parhaiten juuri edellä mainittuihin.

      Suomessa tiedetään ainakin yksi tapaus, jossa henkilö kuoli myyräkuumeen aiheuttamiin munuais- ja sepsisioireisiin ja hänen potilastiedoistaan löytyi merkintä aiemmin sairastetusta myyräkuumeesta. On mahdollista, että ensimmäinen kerta oli diagnosoitu väärin, tai sitten viruskanta on muuntautunut ja Puumalan lisäksi on jokin mutaatio olemassa.

      Paras enneltaehkäisy on käyttää hengityssuojaimia silloin, kun pölyyttää kesämökin petivaatteita talven jäljiltä (varsinkin jos näkee myyrän/hiiren papanoita, ym), tai puhdistaa liiteriä syksyllä, jne..

      Ja grillatessa/ nuotiolla kannattaa myyrät kypsentää "well done" -asteelle ja välttää hipstereiden "mediun" -hömpötyksiä. ;)

      • paraskeino

        on unohtaa ne myyrät tai lemmikit yleensäkin... mulla oli kans kaaaamea kilpikonnakuume ja äiti kuritti et "nyt unohat ne kilpikonnat" ja unohin ne nopeesti. myyristä ei ole kuin harmia, talon kissa syö kuitenkin.


      • virolaisenpotilas

        Aukoton analyysi sulla.


    • mulloli

      piänenä mopokuume

      • Erelleen_kuume----

        .

        "Erelleen kova mopokuume" wrrroooooooooommmm * P R Ä T *

        har!1

        .


    • myyrärunoilija

      Heräsi kysymys seuraava "Eikö Sasi ollut myyrä Stasin?"

      • Freudenthalistit---

        .

        "Freudenthal-mitalistit Waarassa"

        "Tiitisen lista PALJASTETAAN"

        har!1

        .


      • virolaisenpotilas

        Hei khamoon!!! Poijat (tytöt) on nyt ihan väärällä palstalla.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe