vaihdevuosivaivoja?

Vaihdos

Unentarve alkoi vähentyä 2 vuotta sitten, nyt jo pahaa unettomuutta. Lievää hikoilua (kainalot kosteat koko ajan), kuukautiset ensin lyhyemmällä kierrolla, sitten pidemmällä. Tähän hoidoksi hormonikierukka. Saamaton olo. Seksiä tekee mieli aina. Muutama virtsatietulehdus. Miten tästä eteenpäin? Gyne ei vielä antanut muuta kuin tuon kierukan ja unettomuuteen ataraxia.

7

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaihdos

      Ja ikää on 45 vuotta.

    • PidänPeukkiuja

      Vaihda gynekologia tarvittaessa, mutta pyydä nyt ensitilassa esim. tk:sta tai yksityiseltä lääkäriltä FSH-verikoe, joka kertoo, onko kehossasi riittävästi estrogeenia.

      Itse jouduin aikoinaan tappelemaan tk-lääkärin kanssa, että hän suostui FSH-testin minulle määräämään, kun minulla ei ollut muka vielä riittävän selviä vaihdevuosioireita hänen mielestään.

      Testin tulos oli selkeä estrogeenin puutos. Sain vihdoin Estrogel -geelireseptin. 47-vuotias olin silloin ja jo vuosia unettomuutta, nivelkipuja, pääkipua ym. monenlaista rasitetta.

      Jo viikossa helpotti moni vaiva, mutta geelin käyttöönkin pitää totutella, eli jos tuntuu, ettei sillä aloitusannoksella, joka on usein se yksi viivallinen (1,5 mg) päivässä oireet katoa, niin lisäät aina tarvittaessa pikkuisen, esim. 0,5 cm pisaran iholle ja levität siis silloin, kun alkaa kuumaa aaltoa tms. tulla. Jos oireet pisaralla helpottaa, se on merkki siitä, että lisäys oli hyvä ja jos oire ei helpota, niin laita kohta lisää - jossain vaiheessa olet löytänyt sopivan annoksen. Itselläni annostus oli aika kova, eli 3 viivallista päivässä (4,5 mg). Välillä piti nostaa sitäkin, mutta usein myös vähentää. Rintojen, sormien, silmänalusten liiallinen turvotus voi kertoa, että vähennä hormonia/geeliä.

      Joidenkin vuosien kuluttua voit alkaa vähitellen kokeilla, jos voisit vähentää geelin käyttöä, eli vähitellen pienempiä annoksia ja jos oireet lisääntyy, niin sitten taas pisara iholle jne.

      Geeli on siitä hyvä, ettei se sisällä laktoosia, jos ei sitä siedä, mutta mikä tärkeintä, se ei rasita maksaa siten kuin pillerit.

      Tsemppiä ja ole sisukas! :)

    • Mummutautinen

      Minulla on ollut satunnaisia yöhikoilukohtauksia, jatkuvaa yöheräilyä, kauheaa päiväväsymystä, ihoni kuivuu ja hilseilee ja pötsi kasvaa, vaikka syön kuin ennen. Aloitin juuri vastaikään hormonikorvaushoidon ja nyt alkaa elämä tuntua jo paremmalta. Olen 47 v. Ei se FSH-testi mitään kerro vaihdevuosi-ikäisistä, sillä juuri ennen vaihdevuosia on käynnissä hormonimyrsky ja arvot heittelevät kuukautiskierron aikana (ks. esim. terveyskirjasto). Jos sinulla on vaihdevuosioireita, niin kokeile lääkitystä pari kuukautta, siinähän se selviää.

      • Vaihtari

        On lääkäreitä, jotka ei vain millään suostu määräämään korvaushoitoa, ellei fsh-testi selkeästi näytä, että vaihtarit ovat alkaneet.

        Missään ei kerrota, kuka lääkäri olisi ymmärtäväinen ja suostuisi reseptin kirjoittamaan.


    • ylilääkisemistäkö

      Onko menopaussi sairaus? Haloo

      • Vaihtari

        Menopaussi voi aiheuttaa pahempia oireita kuin monet sairaudet. Tietämättömyys lisää ymmärtämättömyyttä, mutta tässäpä tietoa.

        Linkki, josta näet, millaisia vaihdevuosioireita voi olla:
        http://help-menopause.com/vaihdevuosien-oireet/?lang=fi

        Joillakin on lähes nuo kaikki vaivat. Sellaista tuskan, kivun, valvomisen ja muiden ikävien seurausten tulvaa en toivo kenellekään. Moni on joutunut jäämään työstä pois vaihdevuosien rajujen oireiden vuoksi, joten sairaudeksikin sitä voi sanoa.


    • Huohhohhoii

      Facebookissa on Menopaussi palsta. Tervetuloa saamaan ja antamaan vertaistukea. Vaikka ei Menopaussi olekaan sairaus, haloo!! Se voi olla suorastaan vittumaista! Enkä puhu nyt kivuista, hikoilusta ja unettomuudesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe