14-vuotiaalle lääkitys pahaan punastumiseen

punastuja

Hei kaikille!

Siis... Mä oon ollut tosi ujo jo ala-asteelta ja punastuin usein (varsinkin pitäessä esitelmää luokan edessä muutuin ihan tomaatiksi), mutta kun menin yläasteelle ja aloin meikata, itsevarmuus kasvoi, mutta punastuminen jatkui samalla tavalla, melkeinpä paheni.. Vieläkin punastun tehdessä esitelmää luokan edessä tai puhuessa koko luokalle tai kun kaikkien ihmisten huomio kohdistuu minuun. Esim. pari päivää sitten ruokalassa istuin kavereideni kanssa normaalisti syömässä ja minun luokkalainen poika kutsui nimeäni ja katsoin sinne päin ja hän vain sanoi ''tossa on sun ex-poikaystävä'' (he ovat siis kavereita). Punastuin ihan tulen punaiseksi ja ''lähdin hakemaan vettä'' ruokalan toisesta päästä. Se oli HIRVEÄÄ!!
Saatan myös punastua ihan vain kaveriporukassani.. en edes tiedä miksi... Yleensä kun punastun yritän peittää kasvoni esim. hiuksillani tai katson muualle. Sekin ärsyttää, että jotkut kavereistani alkavat kiusaaman minua ison porukan edessä sanomalla esim ''minkä värinen paloauto on'' ja silloin punastun vielä enemmän.

Elikkä haluisin tota lääkettä nimeltä Propral, mutta siihen tarvitsee reseptin ja olen 14-vuotias elikkäs mites mä saan sen?
Tiedän, että ottaa vain puhelimen käteen ja varaa ajan, mutta maksaako se lääkäri ja tarvitseeko siihen jonkun huoltajan luvan? Yritin jo keskustella äitini kanssa tästä asiasta ja kerroin hänelle muita vaihtoehtoja punastumisen lievittämiseen, mutta häntä ei oikein kiinnostanut ja hetken päästä hän oli jo unohtanut mitä kerroin hänelle. Kävin jo koulun terveydenhoitajan puheilla kysymässä samasta, että miten saisin sen reseptin ja maksaako se, mutta hän pyysi, että kävisin ensin koulupsykologin luona. Kävin siellä pari kertaa ja koulupsykologi sanoi että olen reipas nuori tyttö ja että punastun vain koska verisuoneni ovat niin pinnalla naamallani ja kun hermostun, sykkeeni nousee ja veri lähtee kiertämään ja juuri eniten se näkyy naamassa. No, koulupsykologi ei sitten hirveemmin auttanut ja nyt haluaisin sen lääkkeen siihen ja en haluaisi puhua tästä vanhempieni kanssa, koska he alkavat vain moittia ja sanovat etten tarvitse mitään lääkettä... Mutta jos on kokeillut jo kaikkea ja mikään ei toimi, niin eikö lääke olekin viimeien keino? Haluaisin lääkkeet ennen rippileiriäni eli ennen kesää.

Tiedän, että täällä on monta keskustelua tästä samasta aiheesta, mutta ne ovat niin vanhoja niin en tiedä toimiiko lääkärit enään samalla tavalla..
Kiitos jo etukäteen auttamisesta! :)

7

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kassuliini

      Sinun vaivaasi on jo lääke, nimittäin se että tulee ikää koko ajan, päivä päivältä! Kuulostaa tylsältä, mä tiedän, mutta propral on aivan liian vahva lääke punasteluun. Punastelu on ihan tavallinen juttu nuorelle tytölle eikä siihen tarvita lääkitystä. Ymmärrän että olosi tuntuu kiusalliselta ja tukalalta ja että haluaisit asiaan ratkaisun. Mutta sinuna unohtaisin koko jutun. Mulla on lääkityksenä propral ja kerran se aiheutti niin voimakkaan verenpaineen laskun että pyörryin ja heräsin eteisen lattialta. Toisen kerran nenäni alkoi vuotaa verta. Usko vaan että olisin tyytyväinen jos voisin lopettaa koko lääkkeen koska sillä on sivuvaikutuksia.

    • Hei.

      Minulla oli myös todella pahaa punastelua alakoulu ikäisenä ja on edelleen ammattikoulussakin.

      Minulla tuotti tuskaa edes lukea ääneen omalta paikaltani koska en halunnut herättää huomiota. Ja opettajien yllytys vain pahensi asiaa.

      Oletko kokeillut erilaisia rentoutumis tyylejä ja esimerkiksi apteekista ja ihan vaikka s-marketista saa melatoniinia joista jotkin on tarkoitettu myös esiintymisjännitykseen. Muistaakseni luin jostain melatoniini valmisteen pakkauksesta että soveltuu kyseiseen.

      Voisit aluksi kokeilla sitä ja olisi hyvä jos se vaikka toimisi, koska kokemuksella sanon että nuo lääkkeet vaikka niistä on hetkellisesti apua, ne vain siirtävät ongelmia siihen asti kun lääkitys lopetetaan ja saattaa tulla vain enemmän ongelmia kaikista sivuvaikutuksista.

      Toivottavasti löydät apua ongelmaasi, tiedän se on tuskaa, mutta muista olla oma itsesi ja luottaa onnistumiseen. Itse pääsin pahimmasta esiintymiskammosta kun heittäydyin täysin pelleksi ja aloin tahallaan kerätä huomioo. Ihmiset nauroivat minulle jatkuvasti mutta tuntui hyvältä olla se positiivisen tahallaan aiheuttaman naurun kohde ja silloin ihmiset eivät kiinnittäneet huomiota niin paljoa epäonnistumisiini.

      Pellen tein itsestäni esim. niin että jos minulle olisi huudettu että "tossa on sun entinen heila", olisin vaan tuumannu tyyliin "jahas niin onkin, haluutko olla seuraava" tai vastannu että paloauto on vihreä :)

      Tsempit sulle toisti apu löytyy! :)

      • Punastuja

        Kiitos avusta todella paljon! Pitääkin kokeilla tuota melatoniinia :)


    • punasteleva

      Myönnä se punastuminen kun teet jotain ,sano se ääneen.Ajan kuluessa asiat muuttavat mittasuhteitaan .

    • Punastuja

      Kiitos kaikille avusta!! Pitääkin kokeilla noita vaihtoehtoja :)

    • vielänuori

      Älä ikinä aloita Proprall lääkettä !!! Se on erittäin koukuttava,ja olet vielä nuori ihminen!!!
      Aika auttaa,sitäpaitsi Proprall on tarkoitettu kait ensisijaisesti esim.sydämen sykkeen tasautumiseen.

      • ei.koukuta

        Ei Propral aiheuta riippuvuutta! Mutta ei myöskään auta punastumiseen. Joillekin auttaa sydämentykytykseen ja jännittämiseen. Mulla ei auttanut yhtään mihinkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1170
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      268
      961
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      885
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe