Yle:n Spotlight

kyllästynyt_propaan

Olen oppinut, että siellä on yleensä tullut asiaohjelmaa, mutta nyt meni eilen aivan yksipuoliseen mauttomuuteen. Ohjelma sinsänsä kertoi asiaa, mutta vain hyvin yksisilmäisesti:

"Venäläinen verkkopropaganda

Valheet ja disinformaatio leviävät verkossa. Lännen mustamaalaaminen ja Putinin ylistäminen on järjestäytynyttä toimintaa. Miten Suomi, EU ja Nato puolustautuvat propagandaa vastaan?"

http://areena.yle.fi/1-2409474

Kerrottiin toki Snowdenista, mutta ei kerrottu ollenkaan siitä, että Yhdysvalloilla on ollut vastaavaa toimintaa jo vuosikymmeniä ja sitä on julkaistu myös Suomenkin lehdistössä faktauutisina. Yhdysvalloilla oli jo Irakin sodan alkaessa kaksikymentä eri virastoa (Ilta-Sanomien vanhan uutisen mukaan) jotka tuottavat kyseistä propagandaa, myös EU alkoi maksaa propagandansa tuottamisesta virkailijoille jo joitain vuosia sitten, siitä uutisoivat IT-alan lehdet, nämä jätettiin kokonaan kertomatta kyseisessä ohjelmassa joka siksi alkoi vaikuttaa kovin tarkoitushakuiselta. Ei tuollaista yksipuolista ohjelmaa pidä tehdä verorahoilla, sehän on kansan manipuloimista aivan muinaisen Neuvostoliiton malliin.

Muistaa pitää lisäksi myös Kapteeni Euro, nolo EU:n maksama propagandaviritys jota levitettiin jopa kouluihin asti.

"Onko tässä EU-propagandan huippu? Kapteeni Euro palaa"

http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2011/12/17/onko-tassa-eu-propagandan-huippu-kapteeni-euro-palaa/201118937/135

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YLE-itse----

      .

      YLE itse on syyllistynyt silmittömään Ruotsi-propagandaan

      .

      • brattar

        Se on pikkuseikka, ei varsinaisesti edes tärkeä.


      • Ei_voi_jättää_huomiotta
        brattar kirjoitti:

        Se on pikkuseikka, ei varsinaisesti edes tärkeä.

        .

        Ihmiset huomaa tällaiset asiat ihmiset ei ole niin typeriä kuin esim. ylellä antavat olettaa

        .


    • trollix

      Huvittavaa on, että kyseinen Jessica Aro mainitsee yhdessä artikkelissaan suomi24:n venäjätrollien paikkana. Tosiasia kuitenkin on, että esim. suomi24:n NATO palstaa häiriköivät ja ovat jo vuosia häiriköineet vallan toiset tyypit, joita sanotaan nato trolleiksi tai pro USA tyypeiksi, lainaten kyseiseltä NATO palstalta:

      "Jessica Aro ei ilmeisesti sittenkään käynyt tällä palstalla, täällähän trollaa natotrollit yötä päivää, ovat trollaneet jo vuosia, alkuun kovin huonolla suomella jolla mentiin joitain vuosia, sen jälkeen ilmeisesti käännöskoneet ovat parantuneet ja natotrollit ovat lisääntyneet rajojen sisälläkin, osa varmaan saa siitä rahaakin.

      Mutta alku oli säälittävää trollausta näiltä natotrolleilta, tuottivat silloin lähes pelkkiä vihakirjoituksia ja rasistista tekstiä. Ehkä Jessca Aro tekee seuraavaksi näistä natotrolleista jutun..."

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/13606730#comment-79241441

    • uncle_ned

      Aihesta näyttää syntyneen yllättävän paljon keskustelua, tuolla jopa Usarin tomittaja osallistuu asiaan.

      http://rikureinikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195654-ali-ja-polina-trolleja-ja-propagandaa

      Yllättävää on, että kyseinen toimittaja linkittää sivulle joka on yhteistyössä maailman suurimmaksi popagandapajaksi sanotun järjestön (NED) sivuille, Tätä NED järjestöähän on pyörittetty Yhdysvaltojen verorahoilla jo vuosikymmeniä, siitä on kirjoitettu verrattain paljon asiaa, mm. tämä Cato insituutin kuvaus kertoo kyseisestä järjestöstä melko paljon.

      http://www.cato.org/pubs/fpbriefs/fpb-027.html

      • mitensemenikään

        Ihan hyvä juttua molemmissa linkeissä, ehkä Ukkolankin pitäisi lukea, samoin YLE:n ohjelmassa esintyneen Koposen tuo kakkoslinkkikin.


      • sanos_muuta
        mitensemenikään kirjoitti:

        Ihan hyvä juttua molemmissa linkeissä, ehkä Ukkolankin pitäisi lukea, samoin YLE:n ohjelmassa esintyneen Koposen tuo kakkoslinkkikin.

        Kas vaan, kun entinen ministeri, kansanedustaja ja nykyinen europarlamentaarikkokin kertoo asian Georgiasta aivan eri tavoin kuin YLE:n trolliohjelma ja sen toimittajat.

        " Georgian presidenttinä Saakashvili yritti palauttaa Etelä-Ossetian asevoimin maansa yhteyteen. Hän aloitti sotatoimet lähettämällä 7. elokuuta 2008 joukkonsa Etelä-Ossetiaan sijoitettujen venäläisten rauhanturvajoukkojen kimppuun. Ne puolustautuivat, tekivät vastahyökkäyksen ja vetäytyivät myöhemmin takaisin. "

        http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196771-transnistriasta-uusi-rintama-ukrainan-kriisiin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe