SSRI:t lopettaneita?

No itse lopetin kerrasta ja ainut haittapuoli oli se että en yhtenä yönä saanut nukuttua ja sydän muljahteli siinä kaikki. Ja lääke jonka lopetin oli nimeltään Efexor snri/ssri.

Olen muutaman kerran yrittänyt lopettaa, ei onnaa jos niitä tarvitsee. Olen käyttänyt nyt kahdeksan vuotta niitä ja pari lopetusyritystä on vienyt psykiatriselle osastolle joksikin aikaa.

Sama täällä ei siitä paskasta eroon pääse, kun viekkarit on niin pahat. Itsellä on kanssa 2 lopettamis yritystä alla. No eipä pääse lääketehtaat rikastumaan ainakaan minun rahoillani kovin paljon, kun annokseni on vain 5mg citalopraamia päivässä, eli 100kpl riittää 200 päiväksi. Olen lopun elämäni näiden orja.

Venlafaksiini kerrasta poikki. Nyt on 2 viikkoa ollut aika huono olo. Lopetin kyllä samalla kaikki muutkin lääkkeet. Älkää kukaan ikinä aloittako ssri/snri lääkkeitä tai mitään neuroleptejä. Niistä ei välttämättä palaudu koskaan entiselleen.

Lopetin Cipralexin toukokuussa lopettaen 10 mg:sta kuudessa kuukaudessa asteittain. Takana lääkkeen syömistä 8 vuotta, joskin taukoa lääkkeen käytössä ollut kertaalleen. Sivuoireena lopetusvaiheessa koin pieniä sähköiskumaisia tuntemuksia, näkökentässä olevaa sumuisuutta, valonarkuutta ja unettomuutta sekä tarve normaalisti olleille päiväunille katosi, mutta aloin käymään ylikierroksilla ja iltaisin nukahtaminen oli vaikeaa.

Jonkin aikaa lääkkeen lopetuksesta olen huomannut aggressiota, nopeaa turhautumista asioiden tekemiseen, paniikki- ja ahdistusoireistoa , keskittymiskyvyn katoamista, depersonalisaatiota, jotain mitä voisi kuvata aivosumuksi, silmien liikuttelun tuntumista oudolta, puristavaa tunnetta pään kohdalla ja voimakasta väsymystä. Eli kapasiteetti asioiden tekemiseen on matala, ja milloin se on erityisen matala, muistiongelmat pahenevat. Esimerkiksi tällaista on saattanut olla, että puhutaan henkilöstä enkä saa yhdistettyä kuka henkilö on, vaikka hän on tuttuni eli en saa yhdistettyä nimeä henkilöön. Ikäänkuin aivoni olisivat sumuiset ja lukossa, ja ajattelu kävisi hitaalla tempolla. Lääkkeen lopettaminen on myös aiheuttanut ahdistusta sen suhteen, miten selviää normaalielämästä.

Olen kerran harkinnut palaamista lääkkeeseen, mutta tunnen olevani now or never tilanteessa lääkkeen lopetuksen kanssa. Yritän olla toiveikas, vaikka aivokemioiden tasapainoittuminen saattaa vaatia pitkän aikaa. Yritän opetella omaksumaan uuden elämänasenteen, jossa hyväksyn tilanteen, yritän olla rasittamatta itseäni liikaa, koska se aiheuttaa sumuista oloa ja jossa elän niin terveellisesti kuin mahdollista. Olen alkanut myös käyttämään kalaöljyä ja b-vitamiinikompleksia ja aminohappoja sekä harrastamaan joogaa ja ulkoilua luonnossa.

Olen lopettanut masennuslääkkeet useita kertoja. Pahimmat lopetusoireet tulivat Efexorista. Efexor on siitä kurja, että jos sen unohtaa aamulla ottaa, niin iltapäivällä jo alkaa se "sähköiskuilu".

Lopettaminen on aina ollut vähittäistä. Esim. Efexoria alettiin purkaa 325 mg:sta. Olo oli ärtyisä ja levoton, mutta mitään aivosumua tms. en kokenut. Siinähän tuo meni - aloitin vähentämisen kesälomalla ja purin hankalaa oloa liikkumalla ja käymällä useita kertoja suihkussa päivän aikana.

Tilanne omalla kohdalla nyt vain on se, että takaisin lääkkeiden käyttöön on ollut pakko palata. Vakavan masennuksen vaikea-asteinen jakso vei sellaiseen tilaan, että oikeasti pelkäsin, että nyt lähtee järki. Estolääkityksenähän tätä pidetään.

Cipramililla muuten aloitettiin 1990-luvun alkupuolella. Montaa lääkettä on kokeiltu aikojen saatossa...samoin pitkää terapiaa, kalaöljyjä, B-vitamiineja...you just name it.

Taitaa se nyt kuitenkin olla niin, että siinä missä esim. jossain astmassa on eri haitta-asteita, niin sama koskee muitakin sairauksia. Hoito sitten sen mukaista.

Olen ollut nyt seitsemän kuukautta ilman ssri-lääkitystä. Söin Sertralinia kuusi vuotta, mihin mahtuu yksi puolen vuoden tauko. Lääke aiheutti sen, että seksuaalisuuteni katosi, mikä avasi silmäni lopettamisen suhteen ja tein päätöksen. Nyt seitsemän kuukautta myöhemmin seksuaalisuus on yhä tiessään. Pystyn harrastamaan seksiä, mutta se ei aiheuta tunnereaktioita. Tunteet ovat myös ongelmallisia. Tarkemmin sanottuna tunteettomuus, mikä on ilmennyt lääkkeen lopetetettuani, joskin jotain merkkejä siitä oli huomattavissa jo lääkettä syödessäni. Nyt lopettamisen myötä olen kadottanut kyvyn itkeä tai ylipäätään tuntea mitään ääritunteita. Muutenkin tunteet ovat hyvin supistuneita ja ainoat fiilikset, mitä jäljellä on, ovat toivottomuuden tunne ja ahdistus siitä, että palaudunko enää siksi ihmiseksi, mikä olin, vai elänkö tässä zombie-moodissa lopun ikääni. Myöskään musiikki ja taide ei enää säväytä minua. Kasa levyjä, muutama kitara ja basso ovat muistona siitä, mikä oli joskus tärkeintä elämässä minulle.

Vastaan aloittajan kysymykseen, että olen onnistunut puolittain! Olen alkanut poistamaan ssri fluoksetiinia, jonka tunnetuin nimi on Seronil. Käyttämäni annos on ollut pienemmästä päästä, aloin sitä vähentää tammikuussa. Ensin noin kolmannes pois ja toukokuussa poistin lisää niin, että nyt menen puolella määrällä. Näin aion jatkaa kesän yli, millä tarkoitan etten vielä aikoihin vähennä lisää.

Se on hyvä puoli, ettei ole tarvinnut palata takaisin entiseen käyttömäärään, ainakaan vielä. Kovin hyvin en voi, mutta minun on tosi vaikea erottaa, mikä johtuu elämän olosuhteista ja mikä kehon kemiallisesta ja/tai psyykkisestä/rakenteellisesta puolesta. Meidän kaikkien elämässä kun ihan ulkonaisiakin syitä on voida kehnommin masennuksella ja ahdistuskohtauksilla. Kokonaisvaltaisesti mäntti olo, aloitekyvyttömyys, ilottomuus minulla on, mihin kaikkeen kyllä olen yrittänyt pohtia käytännön apuja esimerkiksi ohjelmanumeroiden kautta, vaihtelun kautta, että saisi ajatuksia pois itsestä ja oireista. Tahtoisin etten niin välittäisi siitä, että esim. minullakin neuroottiset oireet pahentuneet kyllä. Jonkinlainen apukeino ollee myös yrittää asiaintilan, oireiston ja yleensäkin itsensä hyväksyminen. Minun tarvitsisi varmaan saada elämänasennettani muuteltua.

En tiedä miten kaikki jatkuu, mutta tuppaan olemaan vihainen moisesta yli 10 vuoden lääkkeenkäytöstäni. Sellainenkin outo asia minussa on, etten välitä ihmisistä, enkä tiedä tuleeko se tästä vieroituksesta vai ei. Vaikka joskus tapaan jonkun kavereistani, niin jälkeenpäin olen turhautunut ja fiiliksellä 'en oikein tykkää kenestäkään'. En saa virkistymistä, vaikka joskus tapaisin kaverin.

Jonkinlaista ajattelun kirkkautta ollen kokenut nyt kuitenkin. Myös välillä kuin uutta selkeämpää inspiroitumista. Lisäksi selvästikin herkkä tunnepuoli on tullut itselleni hyvin tietoiseksi. Kyllä jotakin hyvääkin on tapahtunut. Tahtoo vain nuo pahan olon tilat pilaamaan yleistä elämänkulkua. Mutta haluan olla kärsivällinen ja kuten te muutkin yrittää käyttää monia muitakin keinoja, liian helposti minäkin lääkärin kolmasti houkuttelemana olen masennuslääkitykseen lähtenyt! Sellainen tuntuma minulla on, että tähän asti tämä lääkkeen puolittaminen on minulle hyväksi, jotakin hyvää siinä on, mutta sitä näköjään on vaikeampi kuvailla. Olen niin tottunut vain oireita kuvailemaan, muutosta persoonassani parempaan suuntaan en osaa sanoittaa?

Olisikohan missään minkäänlaista vertaisryhmää (livenä, face to face) tällaisille vieroittajille? Niille totisesti olisi tarvetta! Käsittääkseni tähän vieroittautumisen tarpeeseen on nyt herätty laajemminkin?

Oireilu lääkkeiden jälkeen voi olla hyvin voimakasta ja tässä muutamia esimerkkejä miksi näin on. Oireilu ei lopu viikoissa vaan voi jatkua pitkään. Minä lopetin lääkkeen kaikkien sääntöjen mukaan erittäin hitaasti, ja pahin alkoi 1,5 kk lopetuksesta.Itselläni huimaus on ollut niin häiritsevää, että en ole sen takia kyennyt toimimaan vaikka lopetuksesta on jo pitkän aikaa.
"Dizziness is the most commonly reported symptom of abrupt discontinuation from the selective serotonin reuptake inhibitor (SSRI) category of antidepressants. The reported dizziness is exacerbated by even slight head movement, and therefore is likely to be vestibular in origin. The SSRIs most implicated are those with short half-lives and which are most selective for serotonin (as opposed to noradrenaline), e.g. paroxetine and sertraline. Since the vestibular nucleus complex (VNC) has an abundance of serotonin receptors, the abrupt withdrawal from an SSRI is likely to have a substantial impact on the electrophysiological activity of neurons within it. Here we suggest that the abrupt withdrawal from an SSRI is likely to cause a sudden decrease in serotonin in the VNC, which will disrupt the function of VNC neurons bilaterally, causing dizziness without vertigo."

http://informahealthcare.com/doi/abs/10.3109/00016481003602082

Serotoniinin peukalointi vaikuttaa moneen asiaan kehossa(mm. hermosto) ja vaikutus on pitkäaikainen. Itselläni lopetus vuosien jälkeen on ollut kamalin kokemus, mitä olen eläessäni kokenut:
"Traditional explanations the pharmacology of SSRIs discuss the effects on the postsynaptic serotonin receptor, but the SSRIs work at a variety of locations and their effects reverberate through the nervous and endocrine systems, so that in animal models there may be altered neuroendocrine function for weeks after ceasing fluoxetine. Even 60 days after discontinuation of fluoxetine, the oxytocin response in animals was still significantly reduced by 26% compared with controls."
"Schatzberg et al comment that most discontinuation symptoms rare 'short-lived', but that some effects may be longer lasting."
http://www.priory.com/psych/panes.htm

SSRI-lääkkeet ovat aiheuttaneet mm tällaista, mikä kertoo aika paljon lääkkeen vaarallisuudesta. Mitä enemmän aikaa lääkettä syö, sitä enemmän kannattaa miettiä, mitä sitä on tullutkaan syötyä....
"Transient dystonias and dyskinesias of the jaw have presviously been described with SSRIs (Fitzgerald & Healy, 1995). This report considers four patients on SSRIs who all suffered prolonged neurological symptoms for months after discontinuing their medication."

On tietoa potilaista, jotka eivät ole syöneet muita kuin "turvallisia" SSRI-lääkkeitä, mutta silti kärsivät lopetuksen jälkeen kamalista oireista, puhutaan neurologisista vaikutuksista
"Nevertheless the patient continued to describe problems of an episodic nature well after the paroxetine had been discontinued. These episodes lasting hours to days at a time and comprised paraesthesiae, dizziness, mild ataxia, and slurred speech. These episodes have occurred intermittently throughout twelve months of follow-up during which time the patient has been drug-free"

"these neurological effects persisted for months after discontinuation and in most cases persist up until the time of writing. Whether the association with treatment or discontinuation is causal could be debated, but the chronological association seems good and three of the five patients (Mr B, Mrs C and Mrs D) were psychotropic drug-naïve at the start of the SSRI therapy and wholly drug free following this. The three SSRIs prescribed and mentioned above (fluoxetine, paroxetine and citalopram) differ in terms of structural "

Jokaisen potilaan olisi syytä kuulla varoitukset lääkkeestä, vaan itse en ole kuullut ikinä muuta yltiöoptimismia lääkeuskovaisilta lääkäreiltä:
"Before antidepressants are prescribed, patient education should include warnings about the potential problems associated with abrupt discontinuation." Tosin tähän pitäisi lisätä, että ei vain äkkilopetuksesta, vaan lopetuksesta yleensä, kuinka vaikeaa se voi olla.

puhumattakaan lääkkeen emotionaalisista vaikutuksista... joista olisi syytä edes mainita.. kuka haluaa syödä lääkettä, joka vie kyvyn rakastaa, tuntea empatiaa ja tuntea ihmisyyden koko kirjo...
http://bjp.rcpsych.org/content/195/3/211

En suosittele mielialalääkkeiden lopettamista jos niitä on käyttänyt pitemmän aikaa (vuosia), koska sen tietyn kemiallisen tasapainon, mikä siellä aivoissa on, kanssa leikkiminen ei välttämättä johda kivoihin lopputuloksiin. Itselläni lopetus laukaisi niin pahan unettomuuden ja uniongelmat, että jouduin psykoosiin ja liudan muita fyysisiä ja psyykkisiä oireita, että romahdin täysin, mikä johti taas uusiin lääkkeisiin ja uusiin oireisiin - ja olotilani on kamala ja jouduin sairaalaan. Alkudiagnoosini oli pelkkä masennus. Nyt ei tiedetä enää mikä on minkäkin syy ja kärsin jatkuvista oireista. Kannattaa tarkkaan miettiä, jos lääkkeellä elämä toimii hyvin että kannattaako lopettaa ja riskeerata esim. uransa.
Olen aivan loppu enkä tunne senkään vertaa mitä lääkkeillä ollessani asioita tunsin ja mietin, jaksanko enää elää, kun en esim tunne enää mitään läheisiäni kohtaan ja pelottavin on depersonalisaatio - kun kaikki tuntuu vieraalle.

Minulla on mennyt escitalopram noin viisi vuotta mutta myös muita lukemattomia eri ssri-lääkkeitä 15vuotta. Neuroleptiä, ketipinoria, on mennyt kolme vuotta. Bentsoja olen syönyt parikymmentä vuotta. Nyt olen lopettanut bentsot yli kuukausi sitten. Se oli vaiheittainen lopetus ja sujui hyvin, kesti pari kuukautta.
Ketipinorista vieroituksen aloitin kuukausi sitten. Alkuannos 100milliä. Kolme viikkoa otin 75milliä. Sitten taas pudotin 25 milliä pois. Nyt menee 50 milliä siis.
Olen ymmärtänyt tunteiden häviämisen siten, että lääkkeillä kun lääkkeillä pyritään viemään tuskaisuus ja ahdistus pois, niin siinä samalla häviävät myös ''hyviksi'' luokittelemamme tunteet kuten ilo, innostuneisuus, suru... Lääkkeet siis leikkaavat kärjen, ja vähän enemmänkin, kaikilta tunteilta. Ei siis ole kyse mistään ''täsmäaseesta''!
Pahimman masennuksen aikana olisin syönyt vaikka mitä kunhan ahdistus olisi helpottunut ja juuri siksi hyväksyin lääkkeet. Kunnes elämäntilanne helpottui ja myös minulle tehoton ja itsetuhoisuutta aiheuttanut zoloft jätettiin pois, minua alkoi huolestuttaa tunteettomuuteni. Esim äidin hautajaisissa muut itkivät, minä en.
Nyt kun ketipinorista vieroitus on menossa, olen jo huomannut että tunteet alkavat palata. Esim eilen näin netissä kissanpojan kuvan joka oli syntynyt ilman silmiä. Aivan pelästyin kun tunteet tulivat pintaan, kurkkua kuristi ja kyyneleet tuli silmään.
Escitalopramin vieroituksen aloitan kun ketipinorista on selvitty.
Minulla vieroitus on sikäli helppoa kun en ole enää työelämässä. Saan hoitaa vieroituksen ilman mitään stressiä. Stressin välttäminen onkin tässä erittäin tärkeää.
Se vaan ei aina ole helppoa. Ymmärrän heitä jotka päättävät aloittaa uudestaan lääkityksen esim työelämästä selviytyäkseen.
Toivotan onnea muille vieroittujille!

Söin parivuotta escitalopramia, pakkooireisiin, lopetin nyt syömisen kolmisenpäivää sitten, en ole ainakaan vielä huomannut vieroitusoireita. Ekä pakkoliikkeitäkään enään juuri ole.

Kirjoitin omasta vieroituksestani tähän ketjuun jo aiemmin, kuukausi sitten. Olen nyt pudottanut ssri-lääke fluoksetiinin puoleen ottaen vain 10 mg aamuisin. Näin on mennyt nyt pari kuukautta ja olen tyytyväinen. Ainoa asia on, että voin huonosti, erittäin saamattomasti ja kaikki näyttää ja tuntuu aika harmaalta. Fiilis ettei tulevaisuutta edes ole, minkä huomaan salaisena toiveena saada vaan kuolla. Itsarivaarassa en ole, siltä mieleni vaikeudet eivät ole koskaan tuntuneet.

Olen teitinkin kirjoitustenne perusteella funtsannut, josko jättäisin tuon pikku lääkkeen vaikka pysyväksi, vaikken tiedäkään onko sillä vaikutusta puoleen tai toiseen. Näissä tahtoo olla aina sitä psykologiaakin mukana, eli jos saan jotakin turvaa muka-aivovauriooni tuosta, niin sepä voisikin mennä. Ainakaan en puoleen vuoteen sitä poista. Toivoisin kovin, että elämäni ulkonaisempien olosuhteiden kautta alkaisin voida paremmin, iloisemmin, tarmokkaammin ja niin että elämä voisi jotenkin tuntua rikkaalta ja joltakin lahjalta. Yritän toimitella asioitani sillei, että ulkoa kauttakin voimaantuisin. Ekana meillä kaikilla mielessä liikunta, kyllä! Sitä olen laiminlyönyt. Ahdistus ja masentuneisuus vie oudosti fyysisen voiman ja vaikuttaa musertavasti tahtoelämään!

Yhtenä ratkaisuna olen ajatellut palata wanhanajan rauhoittavaan ja masennuslääkkeeseen, esimerkiksi Limbitrol. Nuorena sain kouluni käytyä oirehdinnastani huolimatta just Limbitrolin ja Valiumin avulla. Siten oli Oxepam jne. Myös vanha hyvä masislääke oli Librium, joka nykyään Risolid-nimellä. Tuotakin minulla nyt on tarvittaessa-käytössä ja olen ajatellut vaihtaa kokonaan siihen aamupäivällä ottaen. Yöksi paniikki- ja stressiluonteeseeni otan pikku Xanorin, mikä ei koskaan milloinkaan minulla ole määrällisesti noussut. Tällainen lääkitys ei vaikuta minulle pahalta, mutta ihan todella nämä ssri-lääkkeet vaivaavat mieltä. Mikä ihmeen outo juttu niiden kauhea tyrkyttäminen 90-luvulta alkaen onkaan ollut! Tässäpä olen elellyt aikamoisen lääkehistorian läpi, joskaan en täysin pahoissa tilanteissa ja raskaissa lääkkeissä ole joutunut olemaan. Sainpahan työelämän suoritettua myös ja myönnettävä, että lääkkeistä ehdoton tuki kaikelle, mitä tuli läpi käytyä. Nyt pois työelämästä, mikä kuten edellä jossakin sanottu, auttaa rentoutumaan siinä, että päivät (ja aamut!) voivat joustaa, samoin se, ettei ole pakko sumplia ihmisten kanssakäymisissä. - Kiitos kuuntelusta.

Valitettavaa kun ihmisille syötetään aineita joiden todellista vaikutustapaa ei tunnuta, oletaan vain niin. Mitä oli elämä ennen lääkkeitä miettikää ja sen jälkeen.
Taitaa pitää paikkaansa nuo jutut, että jättävät jäjen vuosikausiksi aivoihin. Säpsähtelyä toisinaan ja helposti malttinsa menettää vieläkin, vaikka lopetuksesta jo yli 2v. Tuntuu, että olen jotenkin muuttunut ihmisenä.

Söin n. 3 vuoden ajan paniikkihäiriöön escitalopram actavista. Lääkkeen annoskoko oli suurimmillaan 10 mg. Lääkärini määräsi suoraan aloittamaan tuolla 10 mg ja sain aloittaessani melkoisia paniikkioireita. Olisi pitänyt aloittaa pienemmällä annoskoolla.

Lääkkeen lisäksi pääsin keskustelemaan psykologin kanssa asioista. Tunsin saavani apua sekä psykologin kanssa käydyistä hengitys- ja rentoutumisharjoituksista, kuten myös tuosta escitalopramista, kun lääkkeen (10 mg) aiheuttamat alkuoireet menivät ohitse n. 3-4 viikossa.

Tänä keväänä tunsin olevani valmis aloittamaan lääkkeen alasajon. Lääkärini kirjoitti minulle 5 mg reseptin escitalopram actavista. Tiputin siis suoraan 10 mg:sta 5 mg:aan. Muutama päivä meni 5 mg annoksella ja sitten illalla nousi 39 asteen kuume (oikea horkka), joka meni seuraavana päivänä ohi. Ei muita "oireita" annoksen puolittamisesta. Söin noin 2 kk tuota 5 mg:n annosta. Siten kävin ostamasta apteekista pillerin leikkurin ja leikkasin tuon 5 mg:n pillerin puoliksi.

2,5 mg annoksella escitalopram actavista söin vähän yli 2 viikkoa. Ei mitään oireita. Puolitin tuon 2,5 mg annoksen. Söin 1,25 mg annosta myös vähän yli 2 viikkoa. Ei mitään oireita.

11.7.2015 lopetin escitalopram actavis lääkkeen kokonaan. Ei mitään oireita ole ollut tähän 24.7.2015 mennessä. Paniikkihäiriön oireitakaan ei ole ollut.

Onko "strategisilla" mitoilla jotain tekemistä paljon puhutuiden vieroitusoireiden kanssa? Omat speksini ovat: sukupuoli mies, ikää 55 vuotta, painoa yli 120 kg. Elämässäni olen tehnyt tuon 3 vuoden aikana merkittäviä muutoksia, jotka poistivat huomattavia stressitekijöitä.

Laitan tähän ketjuun päivitystä ja kokemuksiani siitä, että tuleeko jotain oireita vai ei. Nyt mennään ilman escitalopram actavista!

Lääkäreihin ei tule luottaa lääkeasioissa. Aina parempi, kun kykenee lopettamaan itse, ilman lanseerausta. Lääkäriin ei kannata myöskään mennä. Pilaavat elämäsi.

Withdrawal from Sertraline

July 27, 2015

http://wp.rxisk.org/withdrawal-from-sertraline/

"This is the story of Anna.

My first encounter with psychiatry and the “mental health” system was in the summer of 2008. A beautiful; warm summer indeed. But unfortunately I will recall this summer for other, less glorious, reasons. I was 20 years old at the time and had moved eight times in my short life, changed countries twice and had become increasingly more lonely and timid. I was on a quest for meaning and was reflecting upon life and our existence in this world, but not necessarily in a negative way. Engaging in relationships with my peers had become more and more difficult and upon well-meaning advice from a family member I went to see a psychiatrist."

Nyt on sitten hieman yli 8 viikkoa takana viimeisestä Escitalopram Actaviksen (1,25 mg) otosta. Lopetuspäiväni oli 11.7.2015, kuten tästä ketjusta edellä voi todeta.

Viikko 5 meni hyvin, joskin vähäisiä tuntemuksia paniikkihäiriöstä ja jotenkin oli vaikeuksia muistin kanssa. Esim. ihan tuttujen ihmisten nimiä ei aina tullut heti mieleen. Jotenkin ajatukset/pää oli jumissa.

Viikolla 6 oli useampana päivänä peräkkäin (ainakin 3 päivänä) paniikin tuntemuksia, mutta ei suuria. Sain kuitenkin aina rauhoitettua itseni.

Viikoilla 7 ja 8 oli stressaavampina päivinä lievää paniikkihäiriö tuntemuksia, mutta vain muutamana päivänä noiden viikkojen aikana.

Hyvin olen pystynyt olemaan ilman lääkettä. (Ei sähköiskuja eikä mitään muutakaan. Ainoastaan nuo em. jutut.) Nuo paniikkihäiriö tuntemukset ovat tulleet lievinä ja sitten heti menneet. Ei ongelmia niiden kanssa. Päänkin toimii nyt paremmin kuin viikolla 5.

Kaikki on hyvin ja olo on hyvä. Laitan päivityksiä syksyn edetessä.

Kaikkea hyvää teille muille!

Olen kuullut,että duloksetiini on pahimmasta päästä aiheuttamaan peruuttamattomia vaikutuksia aivokemioissa ja silti sitä määrätään ja vielä mainostetaan edelleenkin hyvin siedettynä uuden ajan lääkkeenä.
Minulle yritti kipulääkäri määrätä sitä kipuihin.Minä sanoin että sehän on ssri-lääke ja sanoin että en ota sitä(ctymbaltaa) enkä lyricaa. Sanoin että mielestäni ne ovat kovia myrkkyjä, sellaisiin tapauksiin kun on petipotilaana eikä ole mitään menetettävää. Lääkäri tuumas että niinhän se on.

Kyllä onnistuu ja olen onnistunut. Useita vosia käytössä erilaisia sri / snri. Lopettamisjutun ydin on vaan se, että täytyy pitää kiinni siitä ettei lipsu ja kestää muutamat lopetusoireet. Lääkitys vaan pikkuhiljaa alaspäin ja minimiin ja sitten minimiannos joka toinen päivä ja sitten kokonaan pois. Kukin oman elimistönsä mukaan loputus.

Kokemus myös niin ei mitään haittaa jäänyt usean vuoden käytön jälkeen.

Ottakaa liikunta tilalle ja muuttakaa ruokavalio terveelliseksi. Menkää ulos samalla kun lopettelette lääkettänne, siis kävelemään tai jotain.

Luonto kokonaisuudessaan hoitaa homman. Elimistö mielummin toimii omillaan sitten eikä tarvitse lääkettä. Mene vaikka ihanaan syysmetsikköön kävelemään ja anna aisteillesi metsäkokemuksia. Tuntuu upealla tallustella pehmeillä sammalilla ja jäkälillä lenkkarit jalassa. Voi oikeen huokasta ja hengittää taas sisään, et ihanaa, kun on puhdas veri.

Olen ketjussa esiintyvä nimimerkki Escitalopram_actavis.

Iltalehden masennuslääkeartikkelin otsikko innostutti etsimään omat kirjoitukset, jotka tänne suomi24:ään tuli aikoinaan kirjoitettua. Vuonna 2015.

Lupasin viimeisessä viestissäni 2015 tilanne päivitystä. Se valitettavasti unohtui, kun unohtui samalla paniikkihäiriö ja siihen ollut Escitalopram_actavis lääkitys. Minulla lääkkeen alasajo siis onnistui eikä paniikkihäiriö ole uusiutunut.

Vuosien aikana on tosin joitain kertoja ollut vähän samanlaisia ahdistavia tuntemuksia, mutta ne ovat hetkessä menneet ohitse ja pidän niitä ihan normaaleina juttuina. SSRI lääkkeestä voi päästä eroon ja voin todeta, että sen aikaa kun niitä söin, niin niistä oli minulle apua. Olemme kuitenkin erilaisia ja en epäile hetkeäkään, että jollain toisella saattaa olla vaikeaa ja vieroitusoireita. Minä kuitenkin pääsin lääkkeistä helposti eroon. Nyt on kulunut n. 7 vuotta lääkkeen lopettamisesta. Kaikki on siis minulla hyvin. Toivon kaikkea hyvää teille muille, jotka näiden sairauksien ja lääkkeiden kanssa joudutte elämään.