Avoin Kirje käräjätuomari Markku Laineelle

AsianOmistaja--

Arvoisa käräjätuomari Markku Laine!
 
        Kiitän suuresti ja nöyrästi siitä erinomaisesta Hedelmästä, jonka työskentelynne ja vaivan tuloksena julkistitte 12.6.2015, klo 15, numerolla 15/199. Arvosana: Exellent- Magor-Missabib!
     Suorastaan liikuttavin yksityiskohdin näkyi todistus (todisteet) siitä, että panitte itsenne täysin likoon, jotta onnistuisitte puhdistamaan Kela-Kuninkaan hoviväen rötöstelyt. Turvauduitte kaikkiin mahdollisiin lain koukeroihin, Juridiikan Oppi-Isien eepoksiin, jotta tuomionne näyttäisi oikealta ja todelta? Näin Te päädyitte kirjoittamaan Tuomion, jossa näkyy rikollinen tuomiovallan käyttö, jolla yrititte puhdistaa Kela-Kuninkaan rikollisen näytön mukaiset teot ikäänkuin laillisiksi, luvallisiksi?  Nyt? Perustellusti teitä voidaan pitää asianosaisena Kela-Kuninkaan rikollisiin menettelyihin?
 
Tuomion asiasisältö, perustelut?
      Tuomioasiakirjan sisältö on suoraa kopiointia Kela-Kuninkaan hoviväen rötösrepliikeistä. Ihan kuin papukaija, Te jankutitte samoja satutarinoita, Kelan-Kuninkaan Hovipalvelijoiden kanssa!
     Kaikki se, mitä Kela-Kuninkaan Hoviväki oli esittänyt, selittänyt, höpöttänyt Tuomioistuimelle, valheitaan käyttäen, se Teille maistui niin makealta, että aloitte leipoa Päätöstä pelkästään niistä aineksista! Sivuutitte ja siunAvoin Kirje kt. Markku Laineelleasitte mm. sen väärennetyn hakemusasiakirjan, jonka Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö toimitti Kelalle tammikuussa 2009. Annoitte siis Tuomiossa täyden hyväksymisen dokumentoidulle väärennysrikokselle, jossa osallisena em. Säätiö ja Kela-Kuningas. Nyt – olette itse samassa hämähäkin verkossa. Tässä siis vain yksi säälittävä esimerkki vilpillisestä ja kierosta käsittelystänne.
    Ja entä istunnon 3.6.2015 pöytäkirja?  Järkyttävä näyttö sekä OK 22. luvun säädösten laiminlyönnistä, että kieroudesta. Istuimme käräjäsalissa klo 9.00 - klo 17.00. Eikä istunnon tapahtumista ole pätkääkään!
      Kela-Kuninkaan rötöstelyn uhrin todiste-ja todistusaneiston heititte tietenkin yli laidan. Sivuutitte kuin ei mitään! Toki siisti luettelo Kantajan (uhrin) todisteita on sivulla 3, mutta ne harvat todisteet joita viitsitte edes mainita (muodollisesti) tuomioasiakirjassa, niitäkin ryhdyitte repostelemaan ja kääntämään kieroon, onnistuaksenne tavoitteessa pelastaa Kela-Kuningas!
       Väänsitte kieroon jopa Vakuutusoikeuden päätöksen 28.11.2013, Dnro 3900/2012/3942. Luitte sitä samanlaisilla Mustilla Laseilla kuin Kela-Kuninkaan Hovissa oli luettu. (Kuin piru raamattua.) Koetitte olla viisaampi kuin ne neljä Vakuutusoikeuden lainoppinutta, jotka em:n Päätöksen tekivät.
      Mutta -   suoraan sanottuna enemmän uskottava taso Vakuutusoikeuden lainvoimainen paperi on,  kuin yksittäisen käräjätuomarin korvien välistä nouseva kierous-ja hämäyshanke. 
       No, enempää tässä 1. Avoimessa Kirjeessä en puutu törkeän tuomionne asiasisältöön, koska sitä vastaisuudessa tutkitaan ja tunnustellaan monilla foorumeilla! Mutta voitte aivan varmasti varautua uusiin Avoimiin Kirjeisiin jatkossa! Ja pitkän matkan jälkipyykkiin...
      Kun keksitte päästää kiroilla tempuillanne ja läpiväkyvillä selityksillä Kela-Kuninkaan hovipalvelijat piiloon rikoksiaan, se oli varmaan TähtiHetki urallanne? Siunasitte Rikokset Laillisiksi. Eikö järkenne yhtään sanonut ( järjenkäyttö ei ole Tuomariltakaan kiellettyä) - että kun koettaa piilottaa pahan paiseen laastarin alle,  se on älytöntä!  Sellaiseen ryhdyitte:  Päätitte Tuomiovallan Laastarilla piilottaa Kela-Kuninkaan Hoviväen pahoja paiseita!  (Tietenkin turha ja säälittävä yritys...)
     Jos sopii, menemme vielä jatkossa pintaa syvemmälle, mitä tulee tähän Tuomioonne?
Mutta mikäli  tämä Avoimen Kirjeen alkuosuus jo kirvelee, niin kannattaa jatkaa lukemista myöhemmin? Kannattaa panna jäitä Tuomarin Hattuun, sillä melkoisella varmuudella tämä Avoimen Kirjeen jatko-osuus alkaa keittää päänuppianne? Mutta? Tehty mikä tehty!
      Kaikki (laittomasti, rikollisin näytöin) tuomitut eivät ole sätkynukkeja ja maata suutelevia otuksia Väärän Tuomarin ja Tuomion edessä. Teitä on näkynyt jo monta siellä samassa käräjätuvassa. Minna Vuolinko, Jari Kirmo. Mafiotason tuntomerkkejä lemuaa. Kaikki suojeluskuntana Kela-Kuninkaan edessä rähmällään. Kansa kysyy, mitä etua ja maksua Kela toimitti kun "tilasi" PuhdistusTuomiot?
 
Tuomarin valta ja vastuu?
       Tuomari on vannonut tuomarinvalan, jossa lupaa toimia rehellisensä tuomarina, ja toimittaa oikeutta yhdenvertaisesti, puolueettomasti. On loogista, että tässä jutussa R15/8 oli käsissänne liian iso pala käsiteltäväksi!
      Pienen autokorjaamon mekaanikolla ei ole kykyä eikä resursseja korjata Suuren Jumbojetin navigointijärjestelmän vakavia vikoja! Pienen käräjäoikeuden yhdelle tavalliselle käräjätuomarille oli mahdoton haaste ryhtyä edes harkitsemaan Kela-Kuninkaan Hoviväen rötösasioita! Toteen näytettyjä, dokumentoituja tekoja!
       Valitsitte Alistuneen, Alistetun Alamaisen. Unohditte Laillisen tason: riippumattoman tuomiovallan. Mutta, jatkuu

24

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuus-elää

      - Tuomaritkin antautuvat Kela-Kuninkaan edessä. . .
       
      Tuomari koetti päästää rikollisjengin vapaalle. 12.6.2015, tuomio 15/199.
      Käräjätuomari Markku Laine, Kanta-Hämeen käräjäoikeudesta teki epätoivoisen yrityksen päästää edesvastuusta rötöksiin nähdyt Kela-Kuninkaan Hovipalvelijat! Ei hän ollut ensimmäinen Tuomari, joka em:ssa käräjäoikeudessa otti PuolustusAsiamiehen roolin Kela-Kuninkaan edessä. Antautui ja alistui suuremman vallan jalkoihin...
              Kertausta. Tasan kolme vuotta sitten, 15.6.2012 kt Minna Vuolinko ryhtyi samoin epätoivoiseen tekoon, ja totteli Kela-Kuninkaan härskin lakimiehen Anitta Holapan toivetta, että Kantajan kanne hylätään ilman käsittelyä. Kiltisti hän alistui. Otti samalla muinaisen roomalaisen carnifexin roolin, pani pään poikki Kantajan lailliselta oikeudelta saada oikeudenkäynti. Perusoikeus 21 §.  
             No,  tämä oikeusmurhatuomio tuli kumotuksi Turun HO:ssa 31.12.2012. Juttu ( jutut) palautettiin takaisin käräjätupaan, käsiteltäväksi. Käytiin siis tekemässä U-käännös HO:ssa! Kierrätystä? Joo.
             Seuraava käräjätuomari, joka taas alistui ja totteli Kela-Kuninkaan komentoa oli käräjätuomari Jari Kirmo. Hänkin kiltti alamaissetä, joka kynsin hampain – viimeiseen saakka koetti ajaa Kelan etua ja asemaa! Pani pystyyn näytöksen 19.01.2015, jossa istuttiin kolmen tuomarin komppanialla Kela-Kuninkaan valtaa valvomassa! Kantajan – Uhrin – asiaa maan rakoon tuomitsemassa! Kantaja ei mennyt siihen giljotiiniin, lainkaan. (Ei kolmella hyökkäysvaunulla tarvitse pientä hiirtä jahdata, se on järjetöntä, suhteetonta...) Jari Kirmo sai pelinsä pelata, ja poistui näyttämöltä.
       
      Mutta ihmehän se olisi, että rötöstuomioihin näytöt antanut käräjäoikeus olisi linjaansa muuttanut? Helpompi kait olisi, että kuu muuttuisi taivaalla siniseksi, vedet alkaisivat virrata ylämäkeä kohti?
             Ei, ei pienen autokorjaamon autonasentajalla ole resursseja korjata Suuren Jumbojetin vakavia navigointivikoja? Kela-Kuninkaan vallan edessä tämäkin tuomari – Markku Laine – lankesi rähmälleen, rikollisten tekonäyttöjen edessä. Ei ollut rahkeita, ei sitten rohkeutta!
       
      Välikysymys: Missä se tuomioistuimen RIIPPUMATTOMUUS on?
       
      Tämä kt. Laine on kultamitalisti näiden Tuomarien kollegiossa! Hän pani likoon kaiken ryhtyessään valtion puolesta, valtion varoilla Kela-Kuninkaan Linnaketta puolustamaan! Siinä eivät enää merkinneet mitään lailliset säädökset. Istunnon ( 3.6.2015) pöytäkirja, jonka määräykset löytyvät Oikeudenkäymiskaaren 22. luvussa? Mitä siitä? Entä Kantajan todisteet? Kuin niitä ei olisi ollutkaan? Kantajan Todistajat? Tuomioasiakirja 12.6.2015? Kiihkeä PuhdistusTuomion yritys Kela-Kuninkaan hoviväelle! Rikollinen tuomiovallan käyttö, tuomioasiakirja. Puolueellinen.
       
      Kun järjen käyttö ei ole kiellettyä tuomarinkaan toimessa, niin sopii kysyä tämä? Paraneeko paha paise sillä, että se laastaroidaan? Katoavatko Kela-Kuninkaan hoviväen (näytetyt) rikokset sillä, että tuomari koettaa kaikin tavoin asettaa Tuomiovallan Laastaria niiden paiseiden päälle? Mitä sanoo tuomari, kun laastarit revitään jatkossa armotta pois. Kun paiseeseen isketään terävää kirurgin skalpellia? Kun paise tulee paljastamaan yhä uusia vastaavia?
             Sääliksi käy tuomaria. Ja näitä kaikkia kolmea. Kohtalo arpoi heille tehtävän, jossa Kela-Kuninkaan valtakomento alisti heidät. He alistuivat, tottelivat. Katsoivat myös omaksi edukseen tuomita ns. tappotuomio sille kansalaisrääpäleelle, joka oli rohjennut ryhtyä laillisia oikeuksiaan Kela-Kuninkaalta vaatimaan! Säälittäviä (tuomareita). Mutta ei tämä rikollinen tuomiovallan käyttö ole uutta historiassa?
                Kannattiko Juudaksen ottaa 30 hopearahaa, kavaltaa ja pettää? Ja suistaa elämänsä samalla tuhoon? Onko raha niin rakasta? Kun Pilatus antautui kansan kiihkon edessä ja tuomitsi kuolemaan syyttömäksi toteamansa Jeesuksen, pääsiko hän vastuusta - kun pesi kätensä?  Ei. Hänen kätensä olivat loppuun saakka viattoman veren tahraamat, hän kantoi vastuuta murhasta.
       
      Status. Mutta eivät nämä kolme rikollista käräjätuomaria ole voineet luhistaa tätä Kela-Kuninkaan rääkkäämää uhria. Oikeus ja vääryys, faktat ja valheet kulkevat vääjäämättä tiensä päähän. Oikeaa tuomiota kohden. Piankin kt Laineen kohtalokas rikollinen tuomio tuottaa sen, mitä hän vähiten saattoi odottaa.
      (Lue myös sivulta Prologi 1-2, Avoin Kirje Markku Laineelle, http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/prologi-1-2-kelakunigas
      Linkkejä:

       
       
      Motto: Totuuden vaiennettu pianissimo voittaa valheen ja vääryyden infernaalisen kakofonisen fortissimon!

      • kat-ke-ra

        Olet huono häviäjä.


      • IloinenVoittaja

        MLH on voittaja jo tässä vaIheessa. Hän ei ole luhistunut, vaikka Kela-Koneiston taholta sitä on yritetty, toivottu, pitkittämällä kaikin konstein. Hän ei ole hävinnyt, koska
        - käräjäoikeuden tuomio ei ole saanut lainvoimaa, eikä tule sellaisenaan saamaankaan.

        KäO, sen Kela-Kuninkaan edessä antautunut Tuomariparka, on nyt globaali julkinen näyttö siitä, että tuomioistuin on korruptoituneiden vallankäyttäjien paikka.

        Vasta vuosien perästä nähdään, MIKÄ ja mitä? Kun kaikki oikeusasteet on kierretty, tätä käräjäoikeuden rikollista PuhdistusTuomion yritystä syynätään..... ties missä! - Niin - siihen menee aikaa. Aikaa kuluu. Syytetyt ovat pihtipenkissä. Jos ei lainmukaista oikeutta ole Kela-Koneiston uhrille, ei oikeutta ja vapautta ole myöskään Kelan Rikollisilla aineksilla.

        Loppuun saakka, peruuttamattomasti, ja peräytymättä Kelan syytetyt-- ne neljä ovat ja tulevat olemaan rikoksista epäiltyjen listalla. Julkisesti.

        Vaikka tiha tuomioistuinta laatisi rikollisia Puhdistus-Yritys-Tuomioita - se ei puhdista heitä niistä rikosnäytöistä, jotka jokaiselle rehelliselle tuomarille dokumenteissa näkyvät.

        Näin se menee Voittajan asia. Totuuden ja tosiasioiden voitto valheista ja vääryyksistä.
        Valkeuden voitto likaisista pimeyden hankkeista. Yliote Kela-sortamisen rikollisesta vallankäytöstä.

        MLH ei ole katkera, vaan onnellinen. Hän on taistellut, jaksanut, voittanut, noussut rötösten yläpuolelle kuin kotka siivilleen. On asioita, joita ei voi "tappaa". Aito elämä on sellaista, se ei luhistu eikä antaudu pahuuden edessä.

        Sinä nimmari kat-ke-ra? Olet siis kateellinen, ja sinua harmittaa kun tämä MLH ei lannistu, vaan porskuttaa oikeuden ja totuuden tiellä eteenpäin!


      • kat-ke-ra
        IloinenVoittaja kirjoitti:

        MLH on voittaja jo tässä vaIheessa. Hän ei ole luhistunut, vaikka Kela-Koneiston taholta sitä on yritetty, toivottu, pitkittämällä kaikin konstein. Hän ei ole hävinnyt, koska
        - käräjäoikeuden tuomio ei ole saanut lainvoimaa, eikä tule sellaisenaan saamaankaan.

        KäO, sen Kela-Kuninkaan edessä antautunut Tuomariparka, on nyt globaali julkinen näyttö siitä, että tuomioistuin on korruptoituneiden vallankäyttäjien paikka.

        Vasta vuosien perästä nähdään, MIKÄ ja mitä? Kun kaikki oikeusasteet on kierretty, tätä käräjäoikeuden rikollista PuhdistusTuomion yritystä syynätään..... ties missä! - Niin - siihen menee aikaa. Aikaa kuluu. Syytetyt ovat pihtipenkissä. Jos ei lainmukaista oikeutta ole Kela-Koneiston uhrille, ei oikeutta ja vapautta ole myöskään Kelan Rikollisilla aineksilla.

        Loppuun saakka, peruuttamattomasti, ja peräytymättä Kelan syytetyt-- ne neljä ovat ja tulevat olemaan rikoksista epäiltyjen listalla. Julkisesti.

        Vaikka tiha tuomioistuinta laatisi rikollisia Puhdistus-Yritys-Tuomioita - se ei puhdista heitä niistä rikosnäytöistä, jotka jokaiselle rehelliselle tuomarille dokumenteissa näkyvät.

        Näin se menee Voittajan asia. Totuuden ja tosiasioiden voitto valheista ja vääryyksistä.
        Valkeuden voitto likaisista pimeyden hankkeista. Yliote Kela-sortamisen rikollisesta vallankäytöstä.

        MLH ei ole katkera, vaan onnellinen. Hän on taistellut, jaksanut, voittanut, noussut rötösten yläpuolelle kuin kotka siivilleen. On asioita, joita ei voi "tappaa". Aito elämä on sellaista, se ei luhistu eikä antaudu pahuuden edessä.

        Sinä nimmari kat-ke-ra? Olet siis kateellinen, ja sinua harmittaa kun tämä MLH ei lannistu, vaan porskuttaa oikeuden ja totuuden tiellä eteenpäin!

        Minulla on kyllä paljonkin kokemusta näistä valittajista ja siitä, miten heidän jutuilleen lopulta on käynyt.
        Ennen he puristelivat nyrkkejään salin ulkopuolella ja kiroilivat, nyt kyseinen foorumi on heidän temmellyskenttänään oikeuden jäsenten ivaamisineen.


      • taisteluAreenaa
        kat-ke-ra kirjoitti:

        Minulla on kyllä paljonkin kokemusta näistä valittajista ja siitä, miten heidän jutuilleen lopulta on käynyt.
        Ennen he puristelivat nyrkkejään salin ulkopuolella ja kiroilivat, nyt kyseinen foorumi on heidän temmellyskenttänään oikeuden jäsenten ivaamisineen.

        kat-ke-ra

        Olet itse katkera. Kun sinun pikkuiset missiosi eivät onnistu.

        Tämä MLH ei oel pullistellut salien ulkopuolella, vaan oikeasti ja lainmukaista puhevaltta käyttäen käräjäsaleissa. Hovioikeuksissakin. Suullisissa istunnoissa.

        Hän ei ole häviäjä-tyyppiä. On voittanut lukuisan määrän juttujaan!

        Mutta sinä nimmari kat-ke-ra? Oletn pelkkä netti-luusesi joka näyttelee jotakin osaavaA; mutta niin pelkuri olet, ettet uskalla Omalla Nimelläsi kirjoittaa!!

        Olet sinäkin siis rikollisten asioiden kannalla, kannata oikeuslaitoksenkiin rikolliseksi nähtyjä menettelyjä.

        Hyvä tietää. Jatka vain puskasta huutelun säälittävää agendaa. Se on kuin hyttynen viidakossa. Ei tehoa.

        Mutta todellisten Oikeustaistelijoiden kuten MLH agenda etenee vääjäämättömästi.

        Julkisesti.

        Loppuun saakka.

        Oikeuden jäsenet, jotka osoittavat näytöt Rikolliseen, puolueelliseen vallankäyttöön, jotka kumartelevat Vahvojen Valtaa, tappavat köyhien rikosten uhrien oikeusaseman, he ovat Mitalinsa ansainneet! Jos - kun - Rahan voimalla tehdään Toivottuja Tuomioita, niin luuliko joku naiivi - että sellainen tulisi "siunatuksi" haudatuksi maan rakoon?

        Jos luulit, niin tulet karvasti pettymään.

        Valittajat ovat eri kastia, kuin Todelliset Taistelijat!

        Lepää ja ota rennosti.


    • eipä_yllätys

      Arvasihan sen, miten MLH:n taistelu tuulimyllyjä vastaan tuollaisessa ilmeisen puutaheinää jutusssa käy. (MLH tapaa - kuten ylläkin - tukea itse itseään lukuisin eri nimimerkein) Aikanaan kyselin palstalla MLH:lta, millä perusteella virallinen syyttäjä ei nostanut hänen jutussaan syytettä? Ne perusteethan olisivat: ei rangaistavaa tekoa/syyteoikeus vanhentunut/ ei todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi /teko kokonaisuutena arvostellen vähäinen. MLH ei ikinä suostunut kysymykseen vastaamaan, vaan vain solvasi minua palstakytäksi ja Kelan agentiksi.

      Jos nyt oikein olen asian ymmärtänyt, MLH:n jutussa on kyse siitä, että Kela ei maksanut hänelle tietyltä ajanjaksolta sairauspäivärahaa vaan työkyvyttömyyseläkettä. Vakuutusoikeuden mukaan Kela tosiaan olikin tuossa asiassa väärässä; olisi pitänyt maksaa sp eikä eläke. Sitten MLH päätyi siihen, että Kelan pitää maksaa hänelle koko saamatta jäänyt sairauspäiväraha sen tilalle maksetun työkyvyttömyyseläkkeen LISÄKSI, ja tästä ovat nämä viimeisimmät oikeudenkäynnit virkarikosperusteineen kaikkineen poikineet. Että sillä tavalla.

      • SääliEdesTuomaria

        Jok. Valhehelet, nimmari Eipä_yllätys. Virallinen syyttäjä ei ole sanaansa sanonut asiassa. Ei tullut edes istuntoon, jotka surkutteli kt Markku lainekin tuomiossa!

        Hän raukkaparka jäi ihan orpona kuin varis langalle ---- ja pesi kätensä, pakeni vastuutaaan, teki Kela-Kuninkaan Toivoman Tuomion!!!


    • VoittajaEiValita

      Mikä se se nyt niin mättää nimmari Eipä_yllätys?

      Et sinä parka ole mikään asiantuntija, etkä varsinkaan Tuomari, etkä varsinkaan se Viimeinen Tuomari!

      Olet palstakyttä. Kela-koneiston agentti. Laittomuuden hyysääjä.


      Luulet ymmärtäneesi asian, mutta olet pihalla kuin lumiukko. Ja nyt on Juhannus ja aika lämmintä? Sulat kuin lumiukko!

      Älä leiki täällä "palstatuomaria". Anna asioiden nyt vain kulkea sitä laillista rataa, joka on säädetty: Käräjäoikeus, hovioikeus, Kko. Sitten EIT.

      SINÄ olet aivan viimeinen, vihoviimeinen "asiantuntija"- saatikka tuomari. Pelkkä nettikyttä. Kerro vain niille jotka sinun harmaista hommistasi maksavat, että ei ole toivoa, pitkään aikaan! Myllytys jatkuu. Mutta siinä ovat kovilla - ei MLH - vaan Kela-konnat, ja se kt Markku Laine, joka ANTAUTUI Kela-Kuninkaan edessä tekemäään mitä he pyysivät mitä olivat "sopineet"...

      Joten, kuluta energiasi ihan muuhubn helpompaan. Tämän jutun mitkään osat eivät kuulu Sinun komeptenssiisi, Voit vaihtaa nimmareita: Onnibommi1, e_sadow...

      Sama likainen ääni kuuluu: multinikkisi ei hämää.

      Että sillä tavalla.

      Olet kaikkein VIIMEISIN linkki, jolla on mitään valtaa tässä asiassa.

      Lainmukaista puhevaltaa käyttää tuomioistuimessa - asianomistaja, MLH.

      Laillista sananvapautta käyttää asiaassaan - julkisesti - MLH.

      Ja kela-Kuningas? Saa jatkaa räpistelyä kuin lintu, joka on häkkiin jo otettu...

      Keksi sinä parka Eipä_yllätys nyt vain muuta sopivaa puuhaa.


      Olet huono Kela-Kuninkaan agentti. Mutta samaa lajia kuin Itse Kuningaskin....

      Sano niille terveisiä että maksusi edestä yritit.... kirjoittaa hämäävää höpinää Suomi24-palstalla, mutta tuli lunta tupaan!!!

    • EiHätää---

      Te kaikki, jotka kaiken aikaa olette täällä mollanneet, pilkanneet ja solvanneet tämän MLH:n täysin oikeaa taistelua Kelan ja oikeuslaitoksen valannkäyttöä vastaan---- te kaikki?

      Kuulette häviäjien ja luusereiden kategoriaan.

      Totuus voittaa lopuksi. Oikeus voittaa. Pimeys häviää ja häpeää kun Valkeus sen valaisee.

      Mutta? Naurakaa nyt, että paha himonne saisi siitä lohtua. MLH ei ole siitä moksiskaan, hän tietää tulevasta sellaista jota Te ette Tiedä...

      Rauhoittukaa nyt pahassa himossanne tätä rääpälettä - MLH:a kohtaan. Koettakaa iloita kesästä jos kateudeltanne ja pahanilkisyydeltänne saatatte?

      Koettakaa kerätä kärsivällisyyttä. Kuluu monta vuotta, ettekä sitten enää naura....

      Naurakaa nyt.

    • Niinsevääseon

      Mikse te monet koetette vastata Kt Markku Laineelle nimettyyn avoimeen kirjeeseeen?
      Antakaa häne vastata itse. Ja jos ei vastaa, niin tarkoittaa että
      - vaitiolo on myöntymisen merkki. Hän hyväksyy moitteet...

    • eipä_yllätys

      No, arvasinhan sen, että MLH lukuisine eri nimimerkkeineen käy kimppuuni huuhaa-argumentein.

      Asia on nyt niin, hyvä MLH, että sinun kommenteistasi ei saa enää mitään järjellistä tolkkua. Asiallisiinkaan kysymyksiin ei tule vastausta, vaikka kuinka niitä peräisi. Ja niin vain tulee - valitettavasti - käymään, etteivät HO, KKO tai EIT tasan tarkkaan muuta KäO:n tuomiota eivätkä velvoita Kelaa maksamaan MLH:lle senttiäkään enempää kuin hänen s-päivärahansa ja tk-eläkkeensä erotus on hähen hyväkseen ollut. Siitä tuskin on tarpeen riidelläkään, kun ilmeisesti on niin, että MLH on jo saanut sairauspäivärahansa määrän (olkoonkin että työkyvyttömyyseläkkeen nimikkeellä) eikä ole saamassa yhtään mitään lisää. Olisiko päinvastroin niin, että etuuksien erotus on MLH:n tappioksi ja oikeastaan hänen pitäisi maksaa extraetuudet Kelalle?

      Itse en jaksa tätä hömppää enää jatkaa. Jos sitä haluaa joku muu, kuin jokin MLH:n variaationimimerkki, niin siitä vaan. Minun puolestani jätän Don Quijote/Sancho Panza -stoorit tähän.

      • asiaa-on

        Eipä_yllätys nimmari sekoilee asiaan, jossa hänellä ei ole osaa eikä arpaa.

        Esiintyy kuin mikäkin Paras Asiantuntija.

        Leikki Ylituomaria, kuin noita-akkaa ja lausuu:
        "etteivät HO, KKO tai EIT tasan tarkkaan muuta KäO:n tuomiota eivätkä velvoita Kelaa maksamaan MLH:lle senttiäkään enempää kuin hänen s-päivärahansa ja tk-eläkkeensä erotus on hähen hyväkseen ollut. ..."

        Kyse on Kela-Kuninkaan Hovin kyttääänestä. Siitä mielivallan bunkkerista, jossa Joku koettaa käyttää laitonta valtaansa... ja kirjoittaa niinkuin asia olisi päätetty jo?

        Ja niinhän se tietenkin on? Kela-Kuninkaan edessä rähmälleen antautunut Oikeuslaitos, joka kumartaa Kela-Kuninkaan Valtaa, tottelee sitä, tekee sille TILATUT tuomiot - PUhdistusTuomiot - latelee täällä EnnakkoTuomiota.

        Sinä säälittävä nimmari-kyttä Eipä_yllätä, koeta rauhoittua. Ei MLH ole juossut Rahan Perässä. Kela saa pitää ilomielin saastaiset rahansa, jotka rikollisin näytöin on ryöstänyt MLH:lta.

        Kun osaat niin sujuvasti VALEHDELLA, niin kestä mysö tämä totuus:
        Kela alkoi laittomalla päätöksellä maksaa Kelan työkyvyttömyyseläkettä ENNEN kuin lainmukaisen sairauspäivärahaoikeuden (300 pv) ensisijaisuus oli maksettu.
        Kelan eläkkeen määrä oli 430 e /kk. Lainmukaisen s-päivärahan määrä oli n. 1800 e /kk. Tätä etuutta oli jäljellä yli 10 kk, alkaen 1.7.200 ( Kuten Vakuutusoikeuden tuomio oikeuttaa, ja lausuu).

        Ei tarvitse olla Järjen Jättiläinen eikä matemaattisten asioiden Professori, jotta osaa yhteen-ja vähennyslaskun. Kelan rikollisin keinoin ryöstämä sairauspäivärahaetuus tekee kaikkiaan yli 19 000 euroa. Se on se rikos, josta Kelan taho ei koskaan tule vapaaksi pääsemään. Kelan rikollisiin näyttöihin antautuneet tulevat olemaan lopun ikäänsä rikoksesta epäiltyjen maineessa. Koskaan ei uhri tule peruuttamaan syytteitä

        Vaikka tuhat tuomioistuinta koettaisi Puhdistaa Kelaa sen rikollisten työntekijöiden menettelyistä, se on tyhjää ja turhaa.

        Kela voi pidättää rahansa, MLH ei niitä himoitse. Mutta sen rikollisen linjan hintaa maksavat ne, jotka tekoon ovat ryhtyneet.

        MLH ei ole saanut mitään extraetuuksia Kelalta. Kela itse on laittomin ja rikollisin hankkein vahinkoa Kelalle tuottanut.
        SEn olisi pitänyt tehdä A) päätös sairauspäivärahasta syksyllä 2009, ja B) vasta sen perästä ( 300 pv) olisi ollut lainmukainen aika tehdä päätös työkyvyttömyyseläkkeestä.

        Kela toimi laittomassa järjestyksessä. Tahallisesti. Tehdessään kohdan B) ratkaisun työkyvyttömyyseläkkeestä,se oli rikollinen hanke. Kelassa tehtiin se tahallaan ja tietoisena siitä, että tämä B) olisi jatkossa pysyvä este saada lainmukaista sairauspäivärahaa...

        Eli? Tietoinen, harkittu, tahallinen hallintopäätös? Kriminaalinen, rikollinen teko, jonka motiivi oli "ryöstää" MLH:lta tälle kuuluva sairauspäivärahaetuus!

        Turha tätä likaista Kelan rikollisen näytön hallintomenettelyä on puolustella! Ei se siitä puhtaaksi muutu, riksonäytöt ovat ja pysyvät. Dokumnettikirjassa Kela-Kuningas näkyvät kaikki aidot todisteet, autenttiset sellaiset.

        Jotta kansalaiset osaavat varoa Kela-Kuninkaan Hirmuvaltaa, rikollisia tappokaikeita.

        Sinä parka? Nimmari Eipä_yllätys? Mihin nyt juokset puskaan pakoon? Eikö kantti kestä? Ole siis luuseri. Olisi kelan pitänyt parempi palstakyttä-agentti valita?

        Jos järkesi ei riitä käsittämään tätä YKSDINKERTASTA rikosjuttua, niin oelt väärällä alalla. Älä sekoile sinulle liian vaikeisiin, jos et tätäkään ymmärrä!

        Muut - monet- ymmärtävät. Nauti kesästä, niin MLH myös tekee!

        JK. Kun julistamasi tuomiot HO, KKO, EIT eivät tule olemaan ja pysymään niinkuin ilmoitit niin älä sitä sure... Et ole Ylin Tuomari...


    • Eikäytoteen

      Nimmari Eipä_yllätys haisee Kelan maksamalle palstakytälle.
      Jo vuosia jahdannut ja solvannut tätä Kelan uhria, MLH. Eri nimmareilla.

      Nyt tosiaan koettaa leikkiä jotakin tuomaria, jolla valta sanoa miten jutussa käy!
      No, ainahan rikollisilla on ollut mafiansa, siis Kelallakin olla pitää..

    • LakiVaatii---

      Tosi likaista hommaa tuon käräjätuomrin tekoset....

      Pimitti pöytäkirjan asiat. Itse istui ja kirjoitti istunnossa kynä sauhuten klo 9:00 - kl0 17:00 asti. Välillä vain tunnin lounastauko!

      Entä sihteeri? istuin näyttöpäätteen takana kuin pöllö oksalla. Näpytteli harvakseltaan tiedostoihin...

      Ja se pöytäkirja? Se on OK: 22 luvun säädösten vastainen. Siis se "pöytäkirja" jonka sihteeri pani kasaan, ja josta puuttuvat lähes KAIKKI Ne seikat, jotka em prosessilaki määrää pöytäkirjaan pantavaksi.

      Käräjätuomari oli ovela kuin käärme, kiero kuin liero!

      Kirjoitti manuaalista muisiota, pöytäkirjaa itselleen. Ja sihteeri teki vain muodollista työtä, ja siitä pöytäkirjasta siis puuttuu se kaikki mitäKÄSITELTIIN; mitä lain mukaan on kirjattava!

      Nyt, tuomio 15/199 ei perustu siihen pöytäkirjaan, jonak sihteeri teki. Siitä puuttuu aineisto. Ja paljon muutakin

      Käräjätuomarilla on siis "oma" käsin kirjoitettu kakkos-pöytäkirja, jonka nojalla hän tuomion laati! Salainen pöytäkirja. Tapahtumat, joita 8 tunnin istunopäivän aikana tapahtuim, mutta käräjätuomari kiersi ovelasti sen, ettei ASIAT tule käräjäoikeuden sähköiseen tietojärjestelmään!

      Hyi mitä saastaa.

      Kun katsoo ns. "virallista pöytäkirjaa" ja vertaa sitä tuomion sisältöön, hämmästyy ja haukkoo henkeään. Tuomion tulee näet olla päytäkirjan mukainen.

      Nyt, käräjätuomari on tempaissut tuomioon kuin taikuri hatusta sellaisia asioita, joita e näy missään. Ei kirjallisessa aineistossa, ei missään.

      No, on täysi syy epäillä - että tämän pöytäkirja-kikkailun lisäksi kt on pitänyt takapihan neuvotteluita Kela-Kuninkaan Päälakimiehen kanssa.... Ja saanut opastusta, HYVÄN ja Kelan toiveiden mukaisen päätöksen raapustamisessa...


      Suomen oikeuslaitoksen tila n kauhistuttava. Sen rappio etenee kuin syöpätauti metastaseineen, eikä kansalaiset voi luottaa sen moraaliin.

      Mielivalta jyllä. Vahvemman oikeus näkyy, uhrien oikeudet ovat pilkan kohteena ( kuten sen Tapanilan joukkoraiskauksen tuomio näyttää..)


      Eli. Rikollisen tuomiovallan käyttö haastaa kansalaisia jatkamaan lahjomatonta paljastusta törkeyksistä!

    • HyväMarkku

      Joudun menemään aamulla töihin jotta hörhöt yrittävät viedä piikkinsä verorahojani ja käyttävät siihen oikeusviranomaisten aikaa. Heillä riittää oikeaa työtä.

      Hyvä Markku kun kestit sekopäätä koko päivän. Hienoa työtä. Seuraavaksi käytä silppuria tai lähetä roska takaisin paluupostissa ja ilman postimerkkiä.

      • ValanPerästä

        Kiva se on että tuolla kieroiluun ja Kela-Kuninkaan komentoon alistuneella Markku Tuomarilla on etes joku joka sympatiseeraa häntä. Muuten hän on melko yksin tekemänsä rikollisen tuomioasikirjan kanssa. Mutta sitä se Valta on.

        Ei turhaan lausuta Tuomarin Valaa? Ja mitä siinä lopuksi lukee?

        Tuomarin Valan vannonut lukee itse itsellensä tuomion, näin:

        _seuraavassa viestissä...


    • palstakyttäkelanagentti

      "Ei MLH ole juossut Rahan Perässä. Kela saa pitää ilomielin saastaiset rahansa, jotka rikollisin näytöin on ryöstänyt MLH:lta."

      Tarkoitatko nyt, hyvä MLH, että ET TOSIAANKAAN ole vaatinut Kelalta pennin hyrrää korvauksena itsellesi, vaan yksinomaan rangaistuksia erinäisille Kelan virkamiehille? Ihan suoralta kädeltä en tuota usko, mutta voit toki oikoa epäuskoni kopioimalla tänne kannekirjelmäsi vaatimuksia koskevan osan - ja sitä sensuroimatta.

      • lex-fin---

        KovASti sulla näyttää keittävn nupissa palstakyttäkelanagentti...
        No, ehkä kela-kuningas maksaa sulle siitä, että latelet tyhjää täällä.

        Koeta nyt panna jäitä hattuun jotta fanaattinen kiihkosi ja affektiot hiukan hellittävät tätä MLH:a kohtaan.

        Kuules parka, sinun sairas ja likainen uteliaisuutesi ei täällä saa lääkettä. Et kai edes kuvitellut, että ml olisi niin naiivi, että TÄNNE kopioisi jotakin OIKEUSAINEISTOA?

        Oletko ihan pihalla?

        Sinä latelet täällä puskasta höpö-höpöä, mutta tyydy siihen!!!


      • palstakyttäkelanagentti

        "Et kai edes kuvitellut, että ml olisi niin naiivi, että TÄNNE kopioisi jotakin OIKEUSAINEISTOA?"

        Joopa joo, MLH on itse ollut niin naiivi, että on kopioinut "TÄNNE" sivukaupalla "OIKEUSAINEISTOA", mutta tietysti vain omalta osaltaan ja omalta osaltaankin vain siltä osin kuin se on sopinut hänen solvaus-/herjaustarkoitusperiinsä. Kuvaava tuo yllä oleva vastaus. Ensin MLH esittää, etteivät Kelan "saastaiset" rahat kiinnosta häntä pätkän pätkää, mutta sitten kantti ei kestä kertoa, että oikeastaan juuri niitä "saastaisia" rahoja hän havittelee ja jopa rutkasti yli sen, minkä Kela alun perin olisi ollut velvollinen maksamaan ja on maksanutkin joskin väärällä nimikkeellä. Jos olen väärässä - hyvä MLH - niin skannaapa tänne kannekirjelmäsi "Vaatimukset" -osio.


      • MeneHoitoon
        palstakyttäkelanagentti kirjoitti:

        "Et kai edes kuvitellut, että ml olisi niin naiivi, että TÄNNE kopioisi jotakin OIKEUSAINEISTOA?"

        Joopa joo, MLH on itse ollut niin naiivi, että on kopioinut "TÄNNE" sivukaupalla "OIKEUSAINEISTOA", mutta tietysti vain omalta osaltaan ja omalta osaltaankin vain siltä osin kuin se on sopinut hänen solvaus-/herjaustarkoitusperiinsä. Kuvaava tuo yllä oleva vastaus. Ensin MLH esittää, etteivät Kelan "saastaiset" rahat kiinnosta häntä pätkän pätkää, mutta sitten kantti ei kestä kertoa, että oikeastaan juuri niitä "saastaisia" rahoja hän havittelee ja jopa rutkasti yli sen, minkä Kela alun perin olisi ollut velvollinen maksamaan ja on maksanutkin joskin väärällä nimikkeellä. Jos olen väärässä - hyvä MLH - niin skannaapa tänne kannekirjelmäsi "Vaatimukset" -osio.

        Palstakyttäkelanagnetilla on nyt paha kompleksi!

        1. Hän ei osaa lukea. Tämän palstan otsikko on keskustele oikeudenkäynneistä..
        2. Tämä palsta ei ole siis samaa kuin tuomioistuin.
        3. Kukaan ei voi "vaatia" että kopioi, skannaa, sellaista joka kuuluu tuomioistuimen tasolle!
        4. Se ei ole "kesksutelua". Vaatimuksia esitetään tuomioistuimessa, ei täällä!

        Kelan saastaiset, rikollisin keinoin pidätetyt rahat ( laiton sairauspäivärahan epääminen) eivät ole MLH:n kiinnostuksen primääri seikka. Kysymys on relevantisti siitä, millä luvalla Kela toimii rikollisesti, rikkoo vuosikausia hallintolain säädöksiä, petkuttaa jopa toisia viranomaisia.

        Kysymys on oikeudesta, oikeudenmukaisuudesta. Ja sen vastakohtana Kelan ja sen virkamiesten vääryydestä, rikollisista seikoista.

        Tässä se villakoiran ydin. Ilman rahakysymystä. Ja tätä käsitellään vielä pitkään. Loputtomasti. Vastauksia, taikka ei.

        KIRJA: Kela-Kuningas on autenttisella aineistolla toteutettu dokumentti. Siinä on detaljeissa asiat. Kelan-Kuninkaan Hoviväki ( syytetyt) oikeilla nimillä, aidot todisteet, päivämäärät.

        Vaikka tuhat turmeltunutta tuomaria ja tuomioistuinta tekisi PuhdistusPäätöksiä Kela-Kuninkaan rikokista, syytetyt tulevat olemaan elämänsä loppuun saakka rikoksesta epäiltyjä. Mikään laki ei pakota asianomistjaa luopumaan lainmukaisesta syyteoikeudestaan. Eivät varsinkaan likaiset ja rikolliset tuomiot, jollaiseen mm. Kt Markku Laine lankesi ja sortui...

        Sinä säälittävä palstakyttäkelanagentti....

        Olet tosiaan naiivi ja säälittävä luuseri. Puskasta huutelija, joka despoottisesti koetat lypsää tietoja.

        Koeta keksiä helpompia kohteita, ei MLH ole sinun eikä kenenkään simputettavissa.

        Tämä palsta on sinulle liian vAIkea, keksi jotakin viihteellisempää!


    • tuomivaltakaaoksessa

      Joka lukee mainitun käräjäoikeuden ”häpeällisen tuomion” 12.6.2015, ei viisastu eikä jalostu.

      Paitsi että törmää juuri siihen ”häpeälliseen” seikkaan, johon kt Markku Laine lankesi tuomiota rustatessaan. Mikä se oli?

      Sen aika tulee (julkisestikin) häpeälliseksi menettelyksi osoittamaan. Kt Laine antautui rähämälleen kelakoniston edessä, ja kun muita näyttöjä ei ollut hän kirjoitti lainvastaisen PERUSTELUN, myi hernerokasta tuomioistuimen riippumattoman tuomiovallan. Totteli kuin kiltti komenneltava Kelakuninkaan johtavan lakimiehen Tuula Kähkösen vaatimusta, lainvastaista sellaista!

      Häpeä, häpeä! Tuomioistuin, käräjätuomari on kuin sätkyukko, joka ei uskalla kajota Suuren Ja Vahvan Kela-Kuninkaan tuottamuksiin, saati rötöksiin.... KEKSII päästään (lainvastaisen) PERUSTELUN heittää koko asia pois käsistään! Häpeä.

      Mutta? Tuomio on ja tulee olemaan ankarassa syynissä. Ehkä pitkään, ja monessa paikassa.
      Onneksi vielä on jonkin verran tuomareita, jotka ihan oman kunniansa ja maineensa muistaen karttavat NIIN ÄLYTTÖMIÄ tuomion perusteluita, kuin tuomio 15/199 näyttää!

      Valitettavaa on, että em:n kaltainen menettely tuottaa vakavaa uskottavuuden puutetta oikeuslaitoksen puolueettomuuteen, ja häpäisee yleensäkin tuomioistuinlaitosta. Se on absurdi ja selkärangaton koneisto, jossa voi tapahtua täysin pimeitä juttuja. Keskellä päivävaloa!


      Asiaa häpeällisen tuomion rustanneelle käräjätuomarille...

      http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/avoin-kirje-kt-markku-laineelle

      Asiaa laittomiin, tuottamuksellisiin ja rikollisen näytön tasoisiin menettelyihin Kelasta, Kela-Kuninkaalle...

      http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kelakuningas


      Kela vastaajana.. http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/lue/2015/10/kela-kuningas-vastaajana

    • KaikkiOnHyvin

      Rauhoitu AsianOmistaja ja ota lääkkeesi. Voit olla levollinen.

      Tutkin tuomion ja sen on aivan oikea kaikin puolin. Teksti oli selkeää. Käräjätuomarit tekivät oikein. He ovat muutoinkin päteviä ja puolueettomia. Kaikki on siis hyvin.

    • no-lääkkeille

      Asianomistaja on täysin rauhallinen. Hän ei käytä lääkkeitä, eikä ole koskaan käyttänyt ns. onnellisuupillereitä eikä muuta psyyken kemoterapiaa! Siksi hän onkin niin rautainen, ei kävelevä lääketehtainen tsombi!

      No, käräjäoikeuden tuomion tutkijat eivät tällä palstalla vastaile.. mutta toki aikanaan antavat vastauksensa! He, ja jatkossa nekin jotka mahdollisesti kelarötöksiä tutkivat!

      Käräjätuomarit eivät ole puolueettomia, ja pätevyys horjuu tosi pahasti, monta kertaa....

      Joten kaikki ei ole hyvin? Paitsi niiden mielestä, joita HÄVETTÄÄ kaikki oikeuslaitoksen mädännäisyys, korruptio ja alkeellinen taso!

      Tuleva KKO:n tuomarikin (Timo Esko) valitteli eräässä haastattelussa, että kun pitäisi saada pätevää uutta väkeä tuomarikuntaan... mutta kun sinne ei haeta!

      No, sen nyt ymmärtää....

      Kaikki aikanaan.


      Mutta nimimerkki KaikkiOnHyvin - voisi itse rauhoittua, ja ottaa lääkkeensä?

      Turha täällä on hautakammioiden ulkopuolta yrittää kullata!

      Oikeuslaitoksen kulissien takana on oikeumurhattujen kalmisto! Oikeusmurhattujen luurankoja haalistuu siellä. Äänetön ääni nousee sieltä, ja haastaa meitä ELÄVIÄ vAStustamaan niitä vääryyslaitoksen murhatuomioita, joita lahdataan köyhille, alistetussa asemassa oleville, jne.


      JK: Tämä viesti kirjoitettiin seuraavalla arsenaalilla: 1) Ensin kuntolenkki koiran kanssa. 2) Sitten saunaan, ja 3) Sitten kylmäuinti!

      Siinä ne "lääkkeet". Täysin biologista ja aitoa! Liikunta, sitten kymäkairaisu. Ettekö ole lukeneet, miten tehokkaaksi aseeksi sellainen on tutkittu ja todettu? Oulun yliopiston tutkimuksia.....

      Koettakaapa itse kukin ja sinä ja muut hössöttävät nimmarit karaista ja hoitaa itseänne!Taistelussa ei pärjää noja-tuoli-pulla-mössö-sohvaperuna-tasolla!!!

    • bb987fg55

      Aloitukseen: ok! Hyvä et etes joku rohkenee ottaa kantaa tähän todelliseen ongelmaan: oikeuslaitoksen rappioon!! Näkyyhän se nyt jo tuossa aarniojutussa! KRP:n tutkija maksoi 3000 euroa sille Malmine naiselle, jne. Lukekaa.

      Kuinka enää voidaan luottaa, että poliisit ja oikeuslaitos toimisi laillisesti???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7907
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1734
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      60
      1006
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      190
      928
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      803
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe