Paiseen hoito?

Apua-tarviva

Minulta avattiin paise, siihen jätettiin onkalo mihin pitäisi tunkea jotain nauhaa. Reikä kuitenkin kasvaa nopea umpeen, niinpä nauhaa on ollut vaikea tunkea. Olen nyt tehnyt niin, että pidän haavan puhtaana. Sieltä tulee vähän valkoista hajutonta mönjää, siis todella lievästi. Sitä on tullut ehkä 1.5mm pätkä. En oikeasti jaksa alkaa sitä nauhaa tunkemaan, niinpä kait se paranee kun on terveen näköinenkin? Ei mätäkuussa viitsisi avoimia haavoja jättää. Haava/ onkalo on ehkä millin leveä.

5

4479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dippadaa

      Jos se paiseontelo ei sulkeudu sieltä pohjalta, niin sitten siihen tulee uusi paise. Sen takia se nauha sinne laitetaan, että se umpeutuu kokonaan.

      • Apua-tarviva

        Kiitos vastauksesta.

        Ymmärrän tuon. Uskon kuitenkin että se sulkeutui, koska kolme kertaa nauhaa laitettiin ja aina meni pienempi määrä. Viimeinen nauha tuli itsekseen ulos eli irtosi. Sitte haava olikin jo niin pieni. Kolmessa päivässä kasvoi umpeen ja neljäntenä oli jo kiinni


      • Haavahoitaja

        Noin pieneen haavaan ei Sorbactia enää mene. Oikein hoidettu.


    • Paiseesta

      Suosittelen huuhtelemaan avatun paiseen viileällä vedellä useita kertoja päivässä. Paisehaava pitäisikin pysyä mahdollisimman kauan aukinaisena, jotta se alkaa parantua normaalisti pohjalta. Sanoisin, että tuo säännöllinen huuhtelu on tärkeämpää kuin se langan työntäminen avattuun paiseeseen. Muista painella haava kuivaksi puhtaalla paperilla, ei pyyhkeellä. Hengittävät vaatteita kannattaa nyt suosia.

      • Antibioot

        Ei sen haavan nyt liian pitkään auki kannata olla. Helvetti mätäkuu ja kaikki. Toisekseen paljon on haavoja jotka ei umpeudu ikinä just siksi kun liian kauan olleet auki.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe