En tiedä miten edetä

hämmentynytt

Olen ihastunut enkä tiedä nyt miten voisin edetä. Eli mies tietää että olen häneen ihastunut. Olemme viestitelleet ja siinä kerroin tunteeni hänelle. Kaverit ovat juomingissaan jopa möläyttäneet myös asiasta. Eli tunteeni ei ole mikään epäselvyys miehelle. Näimme toisemme sitten eräissä juhlissa. Juhlien jälkeen laitoin miehelle taas viestin ja sovimme tapaamisen. Kävimme sitten pitsalla. Meillä, tai ainakin minulla oli tosi kiva päivä niin kauan kuin sitä kesti. Emme jatkaneet yhteistä aikaa sen enempää, koska mies halusi jo mennä kotiin. Kuitenkin siinä syödessä ja jutellessa vaikutti, että hänellä ei olisi ollut hirveän tylsää. Mutta nyt en oikein tiedä mitä voisin tehdä. Kumpikin taidamme olla melko ujoja, joten asia ei luultavasti tule niin helposti puheeksi.
Mies on tavannut minut sen jälkeen kun sai tietää, että olen häneen ihastunut. Voisin kuvitella että jos miestä ei ollenkaan kiinnostaisi niin ei hän varmaan olisi lähtenyt edes treffeille? Ennen kuin tiemme erosi ravintolasta niin mies sanoi haluavansa nähdä vielä. En halua olla äkkinäinen, mutta milloin tapaaminen muuttuu seurusteluksi? Tai miten asiaa voi ilmaista? Kuitenkin mies tietää sen että olen ihastunut, mutta hän ei kommentoi asiaa mitenkään. Haluaa vain nähdä. En haluaisi säikäyttää miestä kyselemällä jo tulevaisuudesta. Jos mies ei vaikka halua seurustelusuhdetta, haluaisin pysyä edes ystävänä miehen kanssa. Hän kun vaikutti niin mukavalta.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jäitähattuun

      Ei yksien treffien jälkeen vielä seurustella. Se alkaa sitten kun vietätte enemmän aikaa yhdessä, ihan ajanoloon ja luonnostaan. Älä kysele tulevaisuudesta vielä mitään. Ehkä mies ei ole valmis seurustelemaan tai muuhun suhteeseen. Haluaa vain nähdä koska sä oot hänen mielestä ihan kiva. Jäitä hattuun.

    • tekijäm

      Kukaan ei voi tietää seurusteleeko toinen,vain itsestään sen voi tietää.
      ”mutta hän ei kommentoi asiaa mitenkään”
      – nnko niin, että kukaan nainen ei voi koskaan ymmärtää/myöntää. että miehelle suhde ei ole puhetta vaan tekoja. Miehelle seurustelu ei ole kommentoimista vaan olemista. Jos haluat onnistua niin älä kysele vaan opettele ymmärtämään/lukemaan miehen tekoja.

    • jkskhlkdjlkg9

      Tästä miehestä on niin vaikea ottaa mitään selvää, hän on kovin etäinen ja sisäänpäin kääntynyt, jos niin voisi sitä kutsua. En ole hyvä ihmisten tulkitsija joten pakko oli kysyä. Haluaisin itsekin tietää mikä juttu tämä on

    • valmentajasi

      Koputtakaa niin ovi todennäköisesti avautuu. (normi tapauksissa). Onks se niin vaikeeta kertoa omista tunteista ja halusta edetä asiassa tai elämässä tai suhteessa tai seurustelussa tai ihastuksessa tms. Haloo hyvät ystävät. Silmät kiinni kunnollinen keskittyminen seuraavaan tapaamiseen. Voihan sitä aina palkata ( mikä se nyt olikaan, henkilökohtaisen valmentajan ). Tsemppiä jatkoon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7917
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1744
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      61
      1015
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      191
      934
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      813
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe