Kotoutuneet tulleet riesaksi

enrasistimutta

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhgfdsa98765

      Naisjohtaja ulkomaalaisvangista: ”Ymmärrys loppui heti”

      Karoliina Taruvuori sanoo, että joidenkin ulkomaalaisten vankien on vaikea ottaa rangaistuksia vastaan naispuoliselta johtajalta.

      Sauvo Jylhä
      VANKILAT   Etelä-Suomen vankiloita asuttaa suomalaisten lisäksi suuri joukko ulkomaalaisia, mikä aiheuttaa laitoksiin kulttuurieroja.

      Etelä-Suomen vankiloissa on muihin Suomen vankiloihin nähden paljon ulkomaalaisia vankeja.

      Esimerkiksi Jokelan vankilassa ulkomaalaisia vankeja on 57, Keravan vankilassa taas 25.

      Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat virolaiset ja venäläiset, mutta mukaan mahtuu muitakin.

      – Vankilassamme on vankeja Gambiasta, Nigeriasta, Irakista, Romaniasta, Liettuasta, Ukrainasta, Moldovasta, Puolasta, Ranskasta, Latviasta..., luettelee Tuusulan vankilanjohtaja Karoliina Taruvuori .

      Keravan vankilassa on vankilanjohtaja Timo Koivuniemen mukaan vankeja 13 eri kansallisuudesta. Ne eivät juuri poikkea Jokelan vankilan kansallisuuksien kirjosta.

      Karoliina Taruvuori kertoo, että kulttuurierot tuovat haasteita niin vangeille kuin henkilökunnallekin.

      – Kerran yksi muslimitaustainen miesvanki ei halunnut ymmärtää pätkääkään, mitä puhuin, kun annoin hänelle rangaistusta. Miespuolista apulaisjohtajaa hän kyllä ymmärsi, mutta kun apulaisjohtaja sanoi, että rangaistus tulee johtajalta, ymmärrys loppui taas, hän muistelee.

      Myös vankilassa rangaistusta suorittava Miika on huomannut kulttuurierot. Hän kertoo, että esimerkiksi ramadanin aikaan muslimivangeille tuodaan selleihin yöllä ruokaa, mistä aiheutuu kolinaa.

      – Muslimit eivät myöskään voi mennä toisen miehen kanssa samaan aikaan suihkuun, sillä heidän uskontonsa kieltää miehiä olemasta alasti toisen miehen kanssa samassa huoneessa. Tämän takia yksi vanki ei käynyt yhdessä vaiheessa ollenkaan suihkussa, joten hänet siirrettiin osastolle, jossa on selleissä omat suihkut.

      Jokelan vankilassa on kaksi osastoa, joissa on molemmissa kolme suihkua. Toisella osastolla on 15 vankia ja toisella Miikan laskelmien mukaan 25–30. Miika kertoo, että osaston kaikkien vankien pitää käydä suihkussa illalla 15 minuutin sisällä.

      Vanki ei käynyt suihkussa, joten hänet siirrettiin toiselle osastolle.”





      Etelä-Suomen vankiloissa on paljon ulkomaalaisia vankeja muun muassa kansainvälisen lentokentän ja satamien läheisyyden vuoksi.



      – Lisäksi tutkintavankiloissa on varmaan prosentuaalisesti enemmän ulkomaalaisia kuin muissa vankiloissa. Ulkomaalaiset joutuvat suomalaisia epäiltyjä helpommin tutkintavankeuteen, koska sillä estetään maasta poistuminen, Taruvuori sanoo.

      Hän jatkaa, että joissakin vankiloissa saattaa esiintyä myös rasismia.

      – Joissakin vankiloissa tummaihoinen ei voi asua vankiloiden normaaliosastoilla. Meillä kaikki ovat sekaisin kansalaisuuteen tai ihonväriin katsomatta, hän vakuuttaa.

      – Keravalla on totuttu ulkomaalaisiin ja ihmisille annetaan mahdollisuus suorittaa tuomionsa rauhassa. Perinteisesti tiettyjä kansalaisuuksia edustavien vankien ei ole ollut helppoa olla vankiloissa sen alakulttuurien takia. Keravan vankilassa ei ole niin sanottua pelkääjäosastoa, Timo Koivuniemi puolestaan sanoo.

      ”Pelkääjäosastolla” tarkoitetaan rajoitetun toiminnan osastoa, jossa vanki ei voi olla tekemisissä muiden vankien kanssa. ”Pelkääjävanki” viettää pahimmillaan 23 tuntia vuorokaudessa sellissään ja yhden tunnin ulkona.

      Myös Miika sanoo, että ulkomaalaisten ei tarvitse pelätä Jokelan vankilassa. Itse hän kertoo tulevansa parhaiten toimeen virolaisten kanssa.

      – Tämä on rauhallinen talo ja täällä on hyvä henki vankien kesken.

      Tosin kulttuurierot ja kielimuuri saattavat aiheuttaa riitoja.

      – Ulkomaalaisia ei välttämättä aina ymmärretä eri kielen takia, mikä aiheuttaa välillä tappeluita. Ne eivät kuitenkaan yleensä ole väkivaltaisia, vaan lähinnä kinoja ja sananvaihtoa, hän sanoo.
      Ulkomaalaisia tasaisesti vankiloihin

      Ulkomaalaisia tuomitaan vankeuteen eniten huumausaine- ja omaisuusrikoksista, siis samoista rikoksista, kuin suomalaisiakin.

      – Ulkomaalaisten vankien määrä on 2000-luvulla noussut koko ajan, sanoo Timo Koivuniemi.

      Taruvuoren mukaan suomalaiset vangit pyritään sijoittamaan kotipaikkansa läheisyyteen.

      – Ulkomaalaisvankeja, joilla ei ole asuinpaikkaa tai omaisia Suomessa, sijoitetaan ympäri maata, jotta vankiloiden vankimäärä olisi tasainen, hän sanoo.

      – Vankilan kirjoilla voi olla ulkomaalaisstatuksella myös sellainen henkilö, joka on asunut Suomessa kymmenen vuotta ja joilla on perhe Suomessa. On myös sellaisia, jotka jäävät esimerkiksi lentokentällä kiinni ihmiskaupasta tai huumeiden salakuljetuksesta ja joilla ei ole mitään kontaktia Suomeen, Koivuniemi jatkaa.

    • fakinfak

      Miehen ei kuulu ottaa käskyjä vastaan naiselta. Naiset päättävässä asemassa on sulaa mielettömyyttä. Naisten yhteiskunnassa aiheuttamat vahingot ja yhteiskunnalle aiheuttama tappio on kaikkien nähtävillä. Naiset vittuun päättävistä asemista ja järki ja kuri takaisin yhteiskuntaan.

    • Porihyväpaikka

      Suomemme riesaksi ovat tulleet rasistit. He eivät, kuten ei osa mamuistakaan ole kotoutuneet Suomeen. En oikein tiedä mihin heidät pitäisi karkoittaa.
      Porissa ei tietääkseni ole ongelmia kuin rasisteista, joten aloittaja on hakeutunut väärälle palstalle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe