Positiivista sisältöä keskusteluissa

p-paikka

Moi! Haluan vain kommentoida näitä Lapuan seudun keskusteluja täällä.
Olen noin vuoden verran katsellut sisältöä ja verrannut muiden paikkakuntien juttuihin lähistöllä. Pidän tyylistä!
Tarkoitukseni oli löytää näistä keskusteluista asiaa, joka voisi ratkaista sen, minne muutan asumaan?

Olen aina pitänyt Lapuasta! Pidän nyt myös siitä että täällä ollaan tietoisia näissä julkisissa keskuteluissa, siitä, että kun kyseenalaistetaan paikkakunnan julkisen toiminnan toimivuutta, vaikka se ei toimisikaan oikein, ollaan kuitenkin kiinnostuneita siitä, eikä sadatella täällä. Se tarkoittaa sitä että kansalaiset tuntevat vastuuta yhteisistä asioista, rakentavassa mielessä.

Pidän siitä tyylistä, koska jos ei ole kiinnostusta, siis ei kysele, ja hae vastausta kanssaihmisiltään, siitä asiasta keskustellakseen, ei ole mahdollista oikaista tai parantaa asioita.

Kaikki kyllä haluavat toimivan julkisen sektorin, kaikilla alueilla, haluan ainakin uskoa niin.

Tuosta liikuntahallista sen verran että olen itsekin ollut kiinnostunut asiasta, koska jos muutan Lapualle, tulee liikunta olemaan tärkeä osa elämääni.

Joissakin keskusteluissa ollaan sitä mieltä että porukka (yritykset) muuttaa pois paikkakunnalta, että tyhjiä tiloja on aina vaan runsaammasti.
Siitä asiasta toivoisin enempi kommentteja. Kiinnostaa kuitenkin sekin asia, koska palvelut, yksityisten yritysten ja liikkeiden kautta, ovat hyvin ratkaisevia, kun valitsen asumispaikan. Olen kuulolla, Lapualaiset asiasta ja seuraan keskusteluja. Hyvää jatkoa Teille!

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mukava-alotus

      Olipas mukava alotus. Kerran näinkin päin, kiitos!

      Ihmisen perustarpeet saa yhä Lapualta, mutta Seinäjoki on onneksi lähellä. Täältä on hävinnyt kemikalikauppa, liivikauppa, farkkukauppa eikä jäljellä ole kuin pari vaatekauppaa. Kampaamoja ja kynsisalonkeja on monen pitäjän tarve. Pari sisustutavarakauppaa lopetti hiljakkoin, mutta kirpputoreja on monta, tavara monipuolista eikä maksa paljon.

      Kesällä Lapua on yleisilmeeltään varsin viehättävä, vihreä paikka, ainakin muualta tulevien käypäläisten mielestä. Joitakin sympaattisia vanhoja rakennuksia on yhä jäljellä (niitä on jäljellä Suomessa kaikkein vähiten koko Euroopassa, kertoi uutiset juuri eilen), mutta hävitysvimma on valitettavasti kova. Sivistys ei siinä asiassa ole mainittavaa.

      Täällä pärjää itsenäiset, itse itseään auttaa osaavat ihmiset, joitten elämä ei ole muitten arvostuksen varassa. Ja tämä paikkakunta tarvitsee uutta, tuoretta verta!

    • hallinhaukku

      Ei ollut ensimäinen Lapualle muuttoa harkitsevan kirjoitus, jossa tuotiin esiin urheiluhallien merkitys muuttamispäätöksiin. Haiskahtaa totta vie niin naivilta vedätykseltä noitten halli-intoilijoiden taholta.

      • Nonalkohol

        Kyllä se vaan niin on, että lapsiperheet arvostaa hyviä liikuntamahdollisuuksia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hyvä Lapua.


      • hallinhaukku
        Nonalkohol kirjoitti:

        Kyllä se vaan niin on, että lapsiperheet arvostaa hyviä liikuntamahdollisuuksia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hyvä Lapua.

        Siis vaikka koulut olisi rempallaan?

        Hyvät liikuntamahdollisuudetkin on kovin suhteellinen käsite. Talvella hyvät ladut ja ymppäri vuoden hyvät kevyenliikenteen väylät riittää jo pitkälle muutaman urheilukentän lisäksi.


      • Sanaleikkiäkö

        Koulu rempallaan se vasta suhteellinen käsite onkin..


    • lllllllll

      Kun itse kysyy ja itse vastaa ei ole vaikea arvata tää kundin kirjoituksii lähtee
      samasta koneesta

      • oymainosab

        Hyvä mainos. Kaupungille heti töihin.


      • havaintoni

        Olisi kiinnostava tietää, mitkä ketjun viesteistä mielestäsi tulevat samasta koneesta. Vai kannattaako edes kysyä, kun oma viestisi on luokatonta suomea. Yleensä ymmärrys ja kirjoitustaito kulkevat käsikädessä.


    • HyvääJatkoa

      Älä muuta Lapualle. Urheilijoita täällä on jo tarpeeksi.

      • p-paikka

        Mukavasti vastauksia! En ole aikonut urheilemaan, vaan vetämään liikunnallisia ryhmiä. Teen sitä jo täällä missä nyt asun ja haluan vetää ryhmiä samoin myös siellä, minne muutan.
        Liikuntahallina käy kyllä koulujen liikuntasalit, mutta ne tahtovat olla aina varattuja jo joihinkin aktiviteetteihin. En tarvitse kovin suurta salia.


      • Pysypoissa
        p-paikka kirjoitti:

        Mukavasti vastauksia! En ole aikonut urheilemaan, vaan vetämään liikunnallisia ryhmiä. Teen sitä jo täällä missä nyt asun ja haluan vetää ryhmiä samoin myös siellä, minne muutan.
        Liikuntahallina käy kyllä koulujen liikuntasalit, mutta ne tahtovat olla aina varattuja jo joihinkin aktiviteetteihin. En tarvitse kovin suurta salia.

        Teeskentelijöitä ei Lapualla tarvita lisää.


    • autoparkki

      Paukkuareenan parkkipaikka oli taas täynnä autoja Vestivaalien aikana en oo muulloon huamannu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2210
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1731
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      157
      1586
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1372
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1217
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1089
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1053
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      912
    Aihe